Browsing by Subject "poiskäännyttäminen"

Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat näkyvät arjessa ja vaikuttavat toimimiseen. Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat kietoutuvat myös monin tavoin yhteen. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön toimintaympäristö on moniammatillinen ja monitoimijainen. Asumisen turvaaminen, mielenterveyden tukeminen ja asiakkaan tilanteen tarkasteleminen kokonaisvaltaisesti ovat sosiaalityön lakisääteisiä ja ammattieettisten ohjeiden velvoittamia tehtäviä. Asiakkaan tuen tarpeita ei silti pirstaleisessa järjestelmässä aina tunnisteta, jos tuen tarpeita on monia yhtä aikaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan psykiatrian ja asumispalveluiden sosiaalityöntekijöiden puheessa muovaamia asunnottoman ja mielenterveyskuntoutujan institutionaalisia kategorioita, jotka toimivat asiakkuuden ehtojen määrittäjinä. Lisäksi tarkastellaan asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityötä asiantuntija-ammattina. Tutkielmassa on kriittisen sosiaalityön näkökulma. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä seitsemästä asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jota ohjaavat institutionaalisen kategorian ja poiskäännytyksen käsitteet ja ammattien järjestelmän teoria. Institutionaaliset kategoriat asettavat asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuden ehdot, jolloin kategorisoinnit mahdollistavat poiskäännytyksen. Ammattien järjestelmä on institutionaalisten kategorioiden muovaamisen toimintaympäristö asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityössä. Ammattien järjestelmässä ammatit kiistelevät toimialasta ja sosiaalityö psykiatriassa ja asumispalveluissa osana järjestelmää osallistuu toimialakiistoihin. Analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu vaihteleva asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön kategorisoinnin käytäntö. Asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle on molemmille havaittavissa kaksi samankaltaista institutionaalisen kategorisoinnin tapaa: holistinen kategorisointi ja neoliberaali kategorisointi. Holistinen kategorisointi perustuu sosiaalityön kokonaisvaltaiseen tarkastelutapaan. Holistisiin kategorioihin liittyy laajan moniammatillisen yhteistyön tekeminen ja palveluiden räätälöinti asiakkaalle sopivaksi. Neoliberaaleihin kategorioihin liittyy resurssien puutteeseen keskittyvä argumentointi ja yksilön vastuun korostaminen. Yhteistyön tekeminen muiden tahojen kanssa ei näyttäydy neoliberaaleissa kategorioissa yhtä merkityksellisenä kuin holistisissa kategorioissa. Mielenterveyskuntoutujan neoliberaali kategoria nojaa lääketieteelliseen mielenterveyden tarkastelutapaan, jolloin sosiaalityön näkökulma mielenterveyteen jää pienempään rooliin. Asunnottoman neoliberaalissa kategoriassa asiakkaan tilannetta tarkastellaan palvelulähtöisesti. Neoliberaalit kategoriat määrittävät asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuteen ottamisen ja poiskäännyttämisen perusteet. Holistiset kategoriat voivat toimia täydentävinä kategorioina ensisijaisen neoliberaalin kategorisoinnin jälkeen. Holistisissa kategorioissa on mahdollista huomioida yhtäaikaisia palvelutarpeita; neoliberaaleissa kategorioissa yhtäaikaisia palvelutarpeita huomioidaan satunnaisesti. Eri kategorisointien perusteella asiakkaan toimijuuden mahdollisuudet muotoutuvat eri tavoin: holistiset kategorisoinnit antavat enemmän tilaa toimijuudelle kuin neoliberaalit kategorisoinnit. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityö näyttäytyy aineistossa osittain lääketieteelle ja neoliberaalille agendalle alisteisena asiantuntija-ammattina. Sosiaalityön toimialakiista lääketieteen ja neoliberaalin agendan kanssa osoittaa, että sosiaalityöllä ei ole täyttä määrittelyvaltaa toimialaansa. Nykyisessä kroonisessa resurssipulassa sosiaalityö ei voi toimia täysin periaatteidensa mukaisesti niin kauan kuin sosiaalityö ei voi täysin määrittää asiakkuuden ehtoja ja resurssien jakoa.

Tutkielmassa tarkastellaan millaisia merkityksiä Helsingin kaupungissa työskentelevät sosiaalialan ammattilaiset antavat pitkäaikaisasunnottomuudelle, millaisia tulkintoja he tuottavat pitkäaikaisasunnottomista asiakkaista ja heidän elämäntilanteistaan ja mitkä tekijät vaikuttavat pitkäaikaisasunnottomien sosiaalityön toimivuuteen Helsingissä. Tavoitteena on tuoda näkyviksi pitkäaikaisasunnottomien elämäntilanteita sekä heidän kanssaan työskentelevien sosiaalialan ammattilaisten kokemuksia pitkäaikaisasunnottomien parissa tehtävän sosiaalityön toimivuudesta. Teoreettinen viitekehys nojautuu sosiaalitieteelliseen tutkimukseen yksilön vastuun korostumisesta yhteiskunnallisessa keskustelussa, poiskäännyttämisestä poliittisena käytäntönä ja palvelujärjestelmän aktiivisena toimintana sekä rakenteellisen sosiaalityön merkityksestä huono-osaisten asianajajana. Tutkielma on laadullinen tutkimus. Syksyllä 2014 teemahaastatteluilla kerätty aineisto muodostuu yhdeksästä haastattelusta. Aineiston analysoinnissa on käytetty teemoittelua ja sisällönanalyysiä. Pitkäaikaisasunnottomuus määrittyy moniulotteisena ilmiönä ja muuttuvana liikkeellä olevana prosessina. Asunnottomuuden pitkittyminen määrittää oleellisimmin pitkäaikaisasunnottomuutta, tuen tarvetta ei kaikilla asiakkailla välttämättä ole. Osa asiakkaista asuu pysyvämmin ulkona. Yhteiskunnan rakenteelliset tekijät, kuten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute nähdään Helsingissä ensisijaisena syynä pitkäaikaisasunnottomuuteen. Pitkäaikaisasunnottomien sosiaalityön toimivuuteen liittyvät tekijät kytkeytyvät yksilötasolla asiakkaan kohtaamiseen, jossa yksilön vastuun ja yhteiskunnan huolenpitovastuun välisiä rajoja määritellään. Asiakkaan vastuun korostaminen voi johtaa palvelujärjestelmässä rakentuviin poiskäännyttämisen kynnyksiin. Sosiaalityön toimivuuteen vaikuttavat myös asunnottomille kohdennetut palvelut ja toimintakäytännöt palvelujärjestelmässä. Etenkin työhön ovat vaikuttaneet pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmien aikaansaamat muutokset, kuten asumispalveluiden riittävyys, toimivuus ja soveltuvuus sekä erilaiset asunnottomia koskevat sosiaalityön toimintakäytännöt. Sosiaalityön toimivuuteen vaikuttavat myös yhteiskunnan rakenteelliset reunaehdot, kuten poliittinen päätöksenteko ja yhteiskunnallinen ilmapiiri. Yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttaminen ja huolenpitotyö näyttäytyvät keskeisenä osana pitkäaikaisasunnottomien sosiaalityötä.