Browsing by Subject "porsas"

Useimmissa Euroopan maissa karjuporsaat kastroidaan. Toimenpiteen tarkoituksena on sekä ehkäistä karjunhajun syntyminen lihaan että estää karjujen aggressiivinen ja seksuaalinen käyttäytyminen. Kastraation tiedetään olevan kivulias toimenpide, jonka takia perinteiselle kastraatiolle etsitään vaihtoehtoja. Näitä ovat muun muassa kiruginen kastraatio yhdistettynä yleisanestesiaan tai paikalliseen anestesiaan ja kipulääkitykseen. Myös sukupuolilajiteltua siementä ja immunokastraatiota on esitetty vaihtoehdoksi. Pelkkä kirurginen kastraatio mielletäänkin yhä enemmän toimintatavaksi, joka tulisi kieltää lähitulevaisuudessa Euroopan Unionin alueella. Lisensiaatin tutkielmani sisältää sekä kirjallisuuskatsauksen että kokeellisen osuuden. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käyn läpi kivun määritelmää ja fysiologiaa sekä mahdollisia kastraatiossa käytettäviä eri kivunlievitysmenetelmiä sekä niiden tehosta saatuja tutkimustuloksia. Lopuksi käyn myös lyhyesti läpi kastraation vaihtoehtoja sekä tuottajien ja kuluttajien suhtautumista eri menetelmiin. Tutkielmaani kuuluvan kokeellisen osuuden avulla oli tarkoitus tutkia eri kivunlievitysmenetelmien vaikutuksia seuraamalla tutkimusporsaiden käyttäytymistä videomateriaalista, jota kuvattiin sekä ennen että jälkeen kastraatiota. Kokeellinen osuus toteutettiin kesän 2013 aikana 100 emakon yhdistelmäsikalassa Etelä-Suomessa. Koemallissa oli käytössä neljä porsasryhmää (ryhmät 1-4), joille suoritettiin kirurginen kastraatio sekä yksi ryhmä (ryhmä 5), jolle suoritettiin immunokastraatio ja joka näin ollen toimi negatiivisena kontrollina porsasvaiheessa. Ryhmä 1 kastroitiin ilman mitään kivunlievitystä. Tutkimuksessa käytettäviä kivunlievitysmenetelmiä olivat kipulääke (ryhmä 2), kipulääke+puudute (ryhmä 3) sekä inhalaatioanestesia +kipulääke+puudute (ryhmä 4). Yhteensä tutkimukseen otettiin mukaan 10 pahnuetta, jotka jaettiin eri tutkimusryhmiin painotetun satunnaistamisen avulla. Kussakin tutkimusryhmässä oli 12–15 porsasta. Eri kivunlievitysmenetelmien tehoa arvioitiin analysoimalla videot, jotka kuvattiin 1 vrk ennen sekä 1, 2 ja 5 vrk kastraation jälkeen. Käyttäytymishavainnot kirjattiin Solomon coder ohjelmaan etogrammin avulla ja data analysoitiin tilastollisesti SPSS-22 ohjelman avulla. Tutkimuksessamme ei saatu ennakko-odotusten vastaisesti tilastollisesti merkitsevää eroa eri tutkimusryhmien välille kipua kuvaavissa käyttäytymistoiminnoissa, erillään olossa tai desynkronisaatiossa. Sen sijaan havaittiin päiväkohtaisia eroja: jokaisella tutkimusryhmällä imemisen ja utareen hieronnan päiväkohtaiset prosenttiosuudet laskivat kastraation jälkeisenä päivänä, sen sijaan makaamisen ja desynkronisaation prosenttiosuudet kasvoivat. Tutkimuskäyttäytymistä esiintyi jokaisella tutkimusryhmällä eniten 5 vuorokautta kastraation jälkeen. Lisäksi porsaiden leikkiminen ja erillään olo näyttivät lisääntyvän seuranta-aikana, mutta tulos oli vain suuntaa-antava. Päiväkohtaisesti saamamme tilastolliset merkitsevät erot ja tendenssit ovat yhtenevät osien tutkimusten kanssa, mutta joissain tutkimuksissa eroja toimintojen välille ei ole saatu tai päinvastoin imemisen ja utareen hieronnan on havaittu lisääntyvän ja makaamisen vähentyvän kastraation jälkeen. Se, että emme saaneet selkeää eroa eri tutkimusryhmien välille ei-spesifisessä käyttäytymisessä, kipukäyttäytymisessä tai sosiaalisessa koheesiossa (erillään olo ja desynkronisaatio) on merkittävin poikkeama aiempiin tutkimuksiin nähden. Nyt käytettyyn tutkimusasetelmaan liittyy kuitenkin useita mahdollisia virhelähteitä, kuten videoanalysaatiossa tapahtuneet virheet ja pieni ryhmäkoko. Koetta onkin tarkoitus jatkaa ja siihen kerätään enemmän aineistoa. Myös tämän työn analysoinnista saadut kokemukset hyödynnetään ja analysointi muutetaan niin että kipuun viittaava käyttäytyminen, sosiaalisuus ja toiminnan desynkronisaatio saadaan arvioitua paremmin.

Pikkuporsaat sairastavat kaikista eläimistä herkimmin anemiaan. Syitä tähän ovat nopea kasvu ja raudan våähäinen saanti ravinnosta. Aneeminen porsas sairastuu huomattavasti helpommin pikkuporsasripuliin ja muihin sairauksiin kuin riittävästi rautaa saaneet porsaat. Emäänsä imevä porsas saa vain murto-osan tarvitsemastaan raudasta emän maidosta. Betonipohjaisissa karsinoissa elävät porsaat eivät saa lisärautaa mistään muualta, joten sitä on annettava porsaalle keinotekoisesti joko juomaveden tai ravinnon kautta tai sitten suoraan porsaalle. Tutkimusosassa aineistona käytettiin kotitilani porsaita. Tutkimus tehtiin kahdessa osassa. Molemmissa osissa pistoksena annettavaa rautavalmistetta vertailtiin suun kautta annettavaan valmisteeseen. Tarkoituksena oli selvittää, onko pistoksena annettu lisärauta selvästi parempi menetelmä kuin suun kautta annettavat valmisteet. Yhteensä tutkimukseen osallistui siis kolme valmistetta. Porsaita oli mukana yhteensä n.200 kpl. Porsaista otettiin verinäyte niiden ollessa kolmen viikon ikäisiä ja verinäytteistä tutkittiin keskeiset veriarvot EKK:n keskuslaboratoriossa.

Tämän lisensiaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako syntymäpaino, kasvunopeus, pahnueen koko, pahnueen sisäinen koonvaihtelu tai pahnueen keskipaino sikojen käytöshäiriöiden ilmenemiseen. Painotuksena tutkielmassa oli välikasvatusvaihe. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosuudesta. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin käytöshäiriöiden, kuten hännänpurennan, korvienpurennan ja “belly nosingin” taustasyitä ja mahdollisia ratkaisuja niiden ilmenemisen vähentämiseksi. Käytöshäiriöiden taustasyyt on kirjallisuuskatsauksessa jaoteltu sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Käytöshäiriöiden taustalla on monenlaisia, keskinäisessä vaikuttavuussuhteensa toisiinsa olevia syitä. Siksi niiden jakaminen eri kategorioihin on haasteellista. Tutkimusosassa seurattiin porsaiden kasvua neljällä tilaparilla syntymästä teurastamolle lähtöön saakka. Tilaparin muodostivat porsaiden syntymätila, jossa ne myös vieroitettiin, sekä lihasikatila, jonne kaikki saman tilan porsaat lähtivät kasvamaan. Porsaat punnittiin ensimmäisen kerran heti syntymän jälkeen, toisen kerran välikasvatusvaiheessa ja kolmannen kerran ennen lihasikalaan siirtymistä. Sioille tehtiin kahdesti käytösseuranta: välikasvatusvaiheessa ja lihasikavaiheessa. Tässä tutkielmassa keskityttiin vain välikasvatusvaiheeseen. Käytösseurannassa tarkastellut käytösmuuttujat jaoteltiin neljään kategoriaan: aktiivinen, passiivinen, ympäristöön kohdistuva manipulaatio sekä sikaan kohdistuva manipulaatio, joka sisälsi hännän- ja korvanpurennan sekä kaikenlaisen lajitoverin tonkimisen. Lisäksi sioille tehtiin korvien ja häntien vaurioiden arviointi ennen lihasikalaan lähtöä ja lihasikavaiheen lopuksi. Tutkimuksen hypoteesina oli, että porsaan pieni syntymäpaino olisi yhteydessä myöhemmässä iässä esiintyviin käytöshäiriöihin. Havaittiin, että alkuhypoteesi eli se, että pieni syntymäpaino altistaa myöhemmällä iällä käytöshäiriöille, ei pitänyt paikkansa. Sen sijaan suuri vaihtelu pahnueen syntymäpainoissa näytti vaikuttavan välikasvatusvaiheessa havaittujen käytöshäiriöiden ilmenemiseen (p=0,056). Lisäksi suuremman keskimääräisen päiväkasvun sekä imetys- että välikasvatusvaiheessa havaittiin lisäävän sikaan kohdistuvan manipulaation osuutta kaikesta aktiivisesta tekemisestä. Välikasvatuksessa sikaan kohdistuvan manipulaation osuus kasvoi, kun keskimääräinen päiväkasvu imetysvaiheessa nousi 200 grammasta 300 grammaan. Tämä osuus kasvoi myös, kun päiväkasvu välikasvatusvaiheessa nousi 300 grammasta 400 grammaan, mutta vaikutus oli vähäisempi. Tutkimuksen tulosten ja kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan ehdottaa, että päiväkohtaisen kasvun rajoittaminen ja vastasyntyneiden porsaiden lajittelu mahdollisimman samanpainoisiin pahnueisiin voisivat olla keinoja vähentää riskiä käytöshäiriöiden syntymiselle. Suosittelemme lisätutkimuksien tekemistä aiheesta, jotta käytöshäiriöitä pystyttäisiin ennaltaehkäisemään tehokkaammin ja niiden ilmenemisen syitä pystyttäisiin paremmin ymmärtämään.

Porsaiden kalsiumin ja fosforin tarvenormeissa esiintyy suurta vaihtelua eri maiden välillä. Pääsääntöisesti ulkomailla käytetyt tasot ovat alempia kuin kotimainen normi (Ca: 10 g/kg, P: 8 g/kg). Näiden syventävien opintojen tarkoituksena oli selvittää, mikä on porsaiden normaalin kasvun ja kehityksen kannalta rehun riittävä kalsium- ja fosforipitoisuus. Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Rehussa olevan fosforin käyttökelpoisuus on sialla kalsiumia alhaisempaa, koska suurempi osa rehun fosforista kuin kalsiumista on kasviperäistä. Suuri osa kasviperäisten raaka-aineiden fosforista on fytaattifosforia, joka on suureksi osaksi käyttökelvotonta yksimahaisella eläimellä kuten sialla. Viljoissa oleva luonnollinen fytaasientsyymi pystyy hydrolysoimaan fytaattia. Kalsiumin ja fosforin oikea keskinäinen suhde rehussa on tärkeä kummankin aineen optimaaliselle käytölle. Useimmiten ihanteellisena Ca-P -suhteena sian rehussa pidetään 1,2:1-1,4:1. Kalsiumin Ja fosforin puutteen varhaisimpia merkkejä ovat alentunut rehunkulutus ja heikentynyt kasvu. Myöhemmässä vaiheessa havaitaan muutoksia luustossa. Rehun fosforipitoisuuden alentaminen laskisi rehuseosten hinnan ohella myös ympäristön saastekuormitusta. Fosforin hukkaantumista lannan ja virtsan mukana voidaan vähentää eläimen tarpeenmukaisella ruokinnalla sekä kaupallisten entsyymivalmisteiden ja synteettisten aminohappojen avulla. MTTK:n sikatalouden tutkimusasemalla Hyvinkäällä suoritetun ruokintakokeen tulosten perusteella rehun nykyistä normia korkeammasta (Ca: 12,53 g/kg, P: 9,94 g/kg) tai matalammasta (Ca: 8,61 / 6,33 g/kg, P: 7,06 / 5,35 g/kg) Ca ja P-pitoisuudesta ei näytä olevan haittaa porsaille.

Emakon alle jääminen ja sen seurauksena kuoleminen on yksi yleisimmistä vieroittamattomien porsaiden kuolematyypeistä. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että vapaassa porsituskarsinassa suurin osa alle jäämisistä tapahtuu, kun emakko laskeutuu seisoma-asennosta alas ilman seinien tukea, tai kierähtää vapaasti utareelta kyljelle tai kyljeltä utareelle. Kierähtämisen on todettu useassa tutkimuksessa vangitsevan todennäköisemmin porsaita emakon alle verrattuna vapaaseen alas laskeutumiseen, mutta johtavan harvemmin porsaan kuolemaan. Porsitushäkillä pyritään rajoittamaan emakon liikkumista ja vähentämään näin porsaskuolleisuutta. Toisaalta porsitushäkin on todettu vaikuttavan negatiivisesti porsimisen nopeuteen, maidontuotantoon ja emokäyttäytymiseen, mikä voi taas lisätä kuolleisuutta. Alkuperäistutkimuksen sisältäneen tutkielman tavoitteena oli vertailla, kuinka häkki- ja vapaaporsitus eroavat toisistaan makaamiskuolleisuuden ja emakoiden liikkumistapojen kannalta. Tutkimusta varten 12 emakkoa jaettiin kahteen porsimisympäristöön; joko yksilökarsinaan, jossa emakko suljettiin porsitushäkkiin ennen porsimisen alkamista, tai samanlaiseen yksilökarsinaan, jossa porsitushäkki jätettiin avoimeksi. Emakoita kuvattiin ensimmäisten vuorokausien ajan, ja videomateriaali porsimisen käynnistymisestä 24 tuntiin asti käytiin läpi jokaisen emakon kohdalla. Talteen merkittiin kaikki tapaukset, joissa porsas tai porsaita jäi emakon alle, ja tapaukset luokiteltiin mm. keston, lopputuloksen, edeltäneen liikkeen ja emakon ja porsaiden toiminnan mukaan. Lisäksi merkittiin muistiin kaikki 24 tunnin aikana tapahtuneet asentomuutokset. Odotuksena oli, että porsitushäkkiemakot makaisivat vähemmän porsaita kuoliaaksi. 13 erilaisesta asennonvaihtotavasta vain neljä aiheutti ainakin yhden porsaan kuoleman 12 emakon kesken 24 ensimmäisen tunnin aikana. Nämä liikkeet olivat: seisoo-kylki, utare-kylki, kylki-utare ja kylki-kylki. Kyseiset liikkeet päätettiin nimetä vaarallisiksi liikkeiksi, sillä ne jättivät porsaita ja tappoivat porsaita selvästi useammin kuin muut liikkeet. Kyljelle päättyvät liikkeet vangitsivat porsaita alle selvästi useammin kuin muut liikkeet. Häkki-ryhmän emakot eivät jättäneet tutkimusaikana yhtäkään porsasta alleen. Alle jääneiden ja alle kuolleiden porsaiden määrä on merkittävästi pienempi häkkiporsituksessa kuin vapaaporsituksessa. Suurempi osuus Vapaa-emakoiden asennonvaihdoista oli vaarallisimpia tyyppejä. Vapaa- ja Häkki-ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa asentomuutosten määrissä. Asentomuutosten määrä ei myöskään korreloinut merkitsevästi alle jääneiden porsaiden kanssa Vapaa-emakoiden kesken. Tulosten valossa näyttäisi todennäköiseltä, että porsitushäkki vaikuttaa emakoiden asentomuutoskäyttäytymiseen ja vähentää porsaiden todennäköisyyttä kuolla murskaantumalla ensimmäisen vuorokauden aikana. Vaikutus näyttäisi johtuvan enemmän liikkumistapojen kuin liikkumisfrekvenssin muuttamisesta. Vaikeuttamalla liikkumista kylkiasentoon voidaan vähentää makaamiskuolemia ensimmäisen vuorokauden aikana.

Sianlihan tuotannossa on pyritty lisäämään emakoiden tuottavuutta, jonka myötä pahnuekoot ovat suurentuneet huomattavasti viime vuosikymmenten aikana. Tämä on johtanut siihen, että pieniä porsaita syntyy enemmän. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että pieni syntymäpaino on yhteydessä hitaampaan kasvuun ja korkeampaan kuolleisuuteen erityisesti ennen vieroitusikää. Eläinten hyvinvoinnin ja tuotannon kestävyyden kannalta on tärkeää tutkia, miten porsaiden kuolleisuutta voidaan vähentää ja selviytymismahdollisuuksia parantaa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään porsaiden tavallisia syntymäpainoja sekä syntymäpainoon, kasvuun ja kuolleisuuteen vaikuttavista tekijöistä emakon ruokintaa tiineyden aikana, emakon rotua, porsimiskertojen määrää, pahnuekokoa ja kohdunsisäistä kasvurajoitusta. Lisäksi katsauksessa selvitetään, miten ympäristöolosuhteista porsituskarsinan tyyppi ja pesäntekomateriaalin määrä ovat yhteydessä porsaskuolleisuuteen. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on luoda yleiskuva porsaan syntymäpainoon vaikuttavista tekijöistä sekä siitä, minkälainen yhteys syntymäpainolla ja muilla tekijöillä on porsaiden kasvuun ja kuolleisuuteen. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on löytää keinoja, joiden avulla heikosti selviytyvät porsaat voidaan tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa. Kun pahnuekoot ovat suuria, yhä useampi porsas altistuu kohdunsisäiselle kasvurajoitukselle eli IUGR:lle (intrauterine growth restriction). Nämä porsaat saavat vähemmän tern¬imaitoa, jolloin niiden glykogeenivarastot ovat pienemmät vuorokauden kuluttua syntymästä. IUGR:lle altistuneet porsaat voidaan tunnistaa koon ja pään muodon perusteella. Suuret pahnuekoot johtavat pienempiin syntymäpainoihin ja suurempaan syntymäpainojen vaihteluun pahnueessa. Pieni syntymäpaino heikentää ja suuri syntymäpaino lisää porsaiden kasvua vieroitusikään saakka. Emakon rotu vaikuttaa pahnuekokoon ja porsaiden syntymäpainoihin. Emakolle annetun rehun määrän ja energiapitoisuuden muutoksilla ei ole havaittavaa vaikutusta pahnueen syntymäpainoihin. Ensikoiden porsaat ovat syntymäpainoltaan pienempiä. Alhainen syntymäpaino ja syntymäpainojen vaihtelu lisäävät porsaskuolleisuutta. Suurin osa porsaskuolleisuudesta tapahtuu ennen vieroitusta ja valtaosa kuolemista ilmenee ensimmäisen elinviikon aikana. Tyypillisiä kuolinsyitä ovat emakon murskaamaksi jääminen, nälkiintyminen, pienuus ja heikkous, ripuli ja ruoansulatuskanavan tulehdus sekä muut tulehdukset. Murskaantumiseen kuolee kaiken kokoisia porsaita. Erityisen alttiita murskaantumiselle ovat vanhempien emakoiden porsaat. Pieni syntymäpaino lisää porsaan riskiä menehtyä murskaantumisen, nälkiintymisen ja kylmettymisen seurauksena. Pienillä porsailla on kehossaan vähemmän energiavarastoja, jolloin ovat alttiimpia kylmettymiselle. Kuolleisuus on huomattavasti yleisempää niillä porsailla, joiden peräsuolilämpötila on alle 37 °C vuorokauden kuluttua syntymästä. Porsituskarsinan tyypillä ja pesäntekomateriaalin määrällä voidaan vaikuttaa porsaskuolleisuuteen ja kuolinsyihin. Huonosti selviytyvät porsaat voidaan tunnistaa esimerkiksi painon, koon, pään muodon, ihon värin ja peräsuolilämpötilan perusteella. Näihin porsaisiin voidaan kohdistaa hoitotoimenpiteitä, kuten lisäravinnon tarjoamista. Suurentuneiden pahnuekokojen tuomia ongelmia voidaan ennaltaehkäistä jalostusvalinnoilla, joilla pyritään pienentämään pahnuekokoja ja kasvattamaan yksittäisten porsaiden painoja.

Nykyaikaisilla isoilla sikatiloilla eläinten ja ihmisten välinen vuorovaikutus on vähentynyt automaation, kuten koneellistuneen ruokinnan myötä ja se rajoittuu usein eläintä stressaaviin toimenpiteisiin, kuten lääkitsemiseen tai eri eläinryhmien yhdistämiseen. Stressaavat käsittelyt lisäävät eläinten kokemaa ihmispelkoa ja laskevat eläinten hyvinvointia ja tuottavuutta. Tutkimuksen hypoteesina on, että eri käsittelyt; rehun antaminen merkinnän yhteydessä, porsaiden merkitseminen ja lähestymistestien toistot vähentävät porsaiden pelokkuutta ihmistä kohtaan kokeen aikana. Koe tehtiin länsisuomalaisella sikatilalla syksyllä 2019. Kokeessa oli mukana 345 6–7 viikon ikäistä vieroitettua porsasta. Koe tehtiin kahdessa osastossa, joissa molemmissa oli 12 karsinaa. Ensimmäisessä osastossa lähestymistestit tehtiin neljänä testipäivänä ja toisessa osastossa vain viimeisenä testipäivänä. Testejä teki kaksi eri testaajaa. Jotta porsaat pystyttiin tunnistamaan yksilöinä, niille laitettiin yksilölliset värimerkit, jotka vahvistettiin viidesti kokeen aikana. Merkinnät tehtiin eri päivinä kuin lähestymistestit. Osastoissa oli koko koejakson ajan kamerat, jotka tallensivat tapahtumat videoille. Jälkeen päin videoilta kerättiin porsaille yksilöllisiä testaajan lähestymis- ja kosketusaikoja sekä karsinakohtaiset ajat testaajille etogrammin mukaisesti. Saaduista ajoista laskettiin aikakestoja, joiden avulla pystyttiin määrittämään aikaviiveitä eri lähestymiskäyttäytymisille eri testipäivinä. Eri käsittelyiden vaikutukset analysoitiin lineaarisella sekamalilla. Tutkimuksen tuloksista nähdään, että toistuvan lähestymistestauksen myötä porsaat lähestyivät ja koskettivat testaajaa huomattavasti nopeammin ensimmäisessä osastossa viimeisenä kuin ensimmäisenä testipäivänä. Merkinnän yhteydessä annetun rehun merkitys porsaiden lähestymis- ja kosketusnopeuteen jäi tutkimuksessa hieman epäselväksi. Tulokset kuitenkin osoittavat rehukäsittelyllä olevan positiivista vaikutusta porsaiden pelokkuuden vähenemiseen, mikä näkyi tuloksissa rehun tilastollisina merkitsevyyksinä joidenkin lähestymiskäyttäytymisten kohdalla. Tuloksista nähdään myös, että porsaat, joille oli tehty lähestymistestejä useammin, olivat huomattavasti rohkeampia lähestymään ja koskettamaan ihmistä viimeisenä testipäivänä kuin porsaat, joille ei ollut aiemmin testejä tehty. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että porsaat voivat tottua ihmiseen ja niiden pelkotaso ihmistä kohtaan voi laskea, kun ihminen on säännöllisesti positiivisessa vuorovaikutuksessa porsaiden kanssa. Lisäksi muut positiiviset käsittelyt, kuten rehun antaminen pelokkuutta herättävän käsittelyn yhteydessä voi vaikuttaa positiivisesti porsaiden kokemukseen ihmisestä. Hyvän ihmis- eläin suhteen luominen ottaa kuitenkin paljon aikaa ja vaatii hoitajalta eläimen käyttäytymisen ja tarpeiden tuntemista oikeiden ja toimivien toimintatapojen ja kestävän luottamuksen luomiseksi.

Lisensiaatin lopputyön aiheena on rehun viljavalinnan ja raekoon vaikutus mahahaavaumien ja eräiden muiden mahasuolikanavamuutosten esiintymiseen vieroitetuilla porsailla. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä kokeellisesta tutkimusosasta. Sian mahahaavauma on erittäin monisyinen sairaus, jonka ennalta tunnettuja riskitekijöitä ovat erityisesti rehun rakeistus sekä rehun pieni partikkelikoko. Paastottaminen, mutta toisaalta myös rajoittamaton ruokinta ovat myös aiempien tutkimusten perusteella lisänneet mahahaavaumien riskiä. Vehnäpohjaista rehua on myös pidetty ulseratiivisempana kuin esimerkiksi ohra- tai kaurapohjaista rehua. Mahahaavauman kehittymisessä keskeistä on mahalaukun proksimaalisen ruokatorviosan ja mahalaukun distaaliosan välillä normaalisti vallitsevan pH-eron tasoittuminen. Pienen raekoon on arvioitu lisäävän mahansisällön juoksevuutta, jolloin sisältö sekoittuu ja pH-erot tasoittuvat. Mahalaukun ruokatorviosassa ei ole limaa sekä bikabonaatteja tuottavia rauhasia, kuten distaaliosassa, mikä tekee siitä alttiin happamalle mahansisällölle. Vaurioituneessa mahalaukun ruokatorviosassa nähdään eriasteisia epiteelimuutoksia, ja taudin edetessä varsinaisia mahahaavaumia. Haavaumat ulottuvat yleensä limakalvonalaiseen kerrokseen, mutta mikäli leesio ylettää seroosakerrokseen saakka, voi sialle kehittyä mahdollisesti kuolemaan johtava peritoniitti. Mahahaavauma voi arpeutuessaan ahtauttaa ruokatorven aukon. Rehun viljana usein käytettyä vehnää on tässä kokeessa korvattu kauralla. Kokeessa käytettiin sekä pienirakeista (2,5 mm) että suurirakeista (4,0 mm) rehua molemmilla viljavalinnoilla. Näin saatiin aikaan neljä eri ruokintaryhmää: Pienirakeinen vehnä (Ryhmä 1), suurirakeinen vehnä (Ryhmä 2), pienirakeinen kaura (Ryhmä 3) sekä suurirakeinen kaura (ryhmä 4). Tutkimuksessa oli mukana 128 porsasta vieroituksesta 25 päivän ajan. Porsaat arvottiin kahden porsaan karsinoihin. 64 porsasta lopetettiin jatkotutkimuksia varten. Näiden porsaiden mahalaukut arvioitiin sekä makroskooppisesti että mikroskooppisesti ulseraation ja muiden muutosten, kuten striktuuroiden varalta. Mahalaukkujen ruokatorvi- ja distaaliosan pH-arvot mitattiin ja mahansisältö arvioitiin. Kaikkien porsaiden hemoglobiiniarvot mitattiin kokeen puolivälissä ja lopussa. Ripulia ja muita sairauksia seurattiin karsinoittain normaalien hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Kaikilta porsailta otettiin sontanäytteet Brakyspira sp.- infektioiden varalta sekä kahdeksalta ripuliporsaalta lisäksi Lawsonia- infektion varalta. Lopetettujen porsaiden sontanäytteet tutkittiin myös piilevän veren varalta humaanilääketieteessä käytössä olevalla Hemoccult®- pikatestillä. Porsaiden päiväkasvua seurattiin punnitsemalla porsaat neljästi kokeen aikana. Aineistossamme mahahaavaumia esiintyi 39,1 %:lla kaikista tutkituista porsaista; Vähiten ryhmän 2 (18,8 %), ja eniten ryhmän 3 (56,3 %) porsailla. Pienen raekoon todettiin aiheuttavan enemmän ja vakavampia mahahaavaumamuutoksia. Sen sijaan viljavalinnalla ei tässä kokeessa ollut vaikutusta porsaiden mahaterveyteen. Mahalaukun distaali- ja proksimaaliosan välillä vallitseva pH-ero oli mahahaavaisilla porsailla pienempi kuin terveillä. Myös ruokatorven aukon pH oli mahahaavaumista kärsineillä porsailla matalampi kuin terveillä. Päiväkasvu oli parempaa terveillä porsailla kuin mahahaavaisilla. Sen sijaan eroja päiväkasvuissa ei raekoosta tai viljavalinnasta riippuen ollut. Hemoccult®-testi ei osoittautunut soveliaaksi sikojen mahahaavaumien aiheuttamien verenvuotojen osoittamiseen. Lawsonia-positiivisia ei näytteissä todettu, eikä myöskään patogeenisia Brakyspira- kantoja. Tutkimuksemme perusteella rakeistetun porsasrehun raekoko tulisi olla iso, koska mahahaavaumien esiintyminen oli selvästi vähäisempää isorakeisella kuin pienirakeisella rehulla ruokittaessa. Lisäksi, mahahaavaumien todettiin kytkeytyvän alhaisempaan päiväkasvuun. Tutkimusdata antoi myös vahvat viitteet imetysajan riskitekijöiden olemassaoloon; mahahaavaumaiset porsaat olivat jo vieroitusvaiheessa pienikokoisempia, ja olivat useammin ensikon kuin vanhemman emakon jälkeläisiä. Tutkimuksemme näytti, että jatkossa sikojen mahahaavaumataudin tutkimusten painopistettä lihasikaikäisistä eläimistä tulisi siirtää imetysajan riskitekijöiden tutkimukseen.

Emakon ternimaito on porsaiden ensimmäisen vuorokauden aikana tärkeä niiden kasvua edistävä tekijä. Ternimaidon määrän ja immunoglobuliinipitoisuuden tiedetään olevan porsaiden kasvuun vaikuttavia muuttujia, mutta ternimaidon metabolisen profiilin tutkimus on verrattain tuore tutkimuskohde. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on tarkastella tunnettuja emakon ternimaidon metaboliitteja, näiden vaikutusta porsaiden terveyteen ja niiden määrän vaihteluun liittyviä tekijöitä sekä tunnistaa mahdollisia uusia metaboliitteja. Rasva on ternimaidossa tärkein porsaiden energian lähde ja rasvahappokoostumuksella voi olla merkitystä energian hyödyntämisessä, lyhytketjuiset ja tyydyttymättömät rasvahapot voivat olla porsasterveydelle hyödyllisimpiä. Laktoosin määrä kuvaa laktogeneesin kehittyneisyyttä, mutta voi aikaistaa porsaiden suoliston sulkeutumista ja häiritä riittävää immunoglobuliinien saantia. Arginiini on porsaille välttämätön aminohappo, joka edistää sikiöterveyttä ja emakon utareen kehittymistä, mistä syystä sen määrä voi olla vähäinen hyvin kasvavien emakoiden ternimaidossa. Kreatiini voi edistää porsaiden kasvua ja arginiinin hyödyntämistä. Tauriini edistää porsaiden kasvua ja hermoston kehittymistä sekä vähentää porsaskuolleisuutta. Asetaatti edistää painon kehitystä. N-asetyyliglukosamiini vähentää porsaskuolleisuutta. Kreatiini, myo-inositoli ja O-fosfokoliini voivat edistää IgG:n imeytymistä toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Inositolien korkea määrä on kuitenkin yhdistetty myös heikentyneeseen kasvuun ja lisääntyneeseen porsaskuolleisuuteen. Glysiini on porsaille tärkeä aminohappo, jonka korkea määrä voi kuitenkin viitata emakon heikentyneeseen kuntoon. Dimetyyliamiini ja cis-akonitaatti lisäävät porsaskuolleisuutta. Histamiini, allantoiini ja lyhytketjuiset rasvahapot, kuten butyraatti, voivat kuvastaa emakon parempaa ravitsemustilaa ja normaalimikrobiston laatua. Mannitoli voi toimia tulehduksen indikaattorina. Ternimaidon määrään ja laatuun voidaan oleellisesti vaikuttaa lopputiineyden aikaisella ruokinnalla. Oikeanlainen kuitu voi merkittävästi vaikuttaa ternimaidon määrään ja laatuun. Emakoiden arginiini- ja β-hydroksi-β-metyylibutyraattilisillä on myös merkittäviä vaikutuksia. Myös runsasenergisen rehun lisä voi edistää laktaatiotulosta. Ensikoiden ja neljännen porsimiskerran jälkeisten emakoiden ternimaidon määrä ja laatu ovat verrattain heikompia. Rodulla ja porsimisen vuodenajalla on vaikutusta ternimaidon koostumukseen, mutta näiden merkitys ei ole vielä tiedossa. Liian aikainen porsiminen voi heikentää ternimaidon määrää ja laatua. Ternimaidon koostumuksen paremmalla tuntemisella voidaan edistää porsaiden ja emakoiden terveyttä. Uudet tutkimukset moderneilla runsastuottoisilla emakoilla voivat lisätä tietoa ternimaidon metaboliittien merkityksestä.