Browsing by Subject "pragmatiikka"

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen 23 suomalaisen espanjaa B3-kielenä opiskelevan abiturientin espanjaksi esittämien pyyntöjen kohteliaisuutta. Tavoitteenani on selvittää, mitä eri kohteliaisuuden keinoja oppilaat hyödyntävät espanjaa käyttäessään pehmentääkseen pyyntöjänsä eri tilanteissa ja rekistereissä. Lisäksi pyrin selvittämään, ovatko opiskelijoiden pyynnöt espanjan kielen kohteliaisuuskonventioiden mukaisia, vai soveltavatko he suomen kielelle ominaisia pragmaattisia normeja pyytäessään espanjaksi. Tarkastelen myös, miten opiskelijat puhuttelevat vastaanottajaansa, sekä onko käytetty puhuttelumuoto linjassa käytettyjen kohteliaisuuskeinojen ja sosiaalisen etäisyyden kanssa. Tutkimukseni taustalla ovat muun muassa Brownin ja Levinsonin (1987[1978]) ja Haverkaten (1994) kohteliaisuusteoriat sekä Blum-Kulkan (1987) pragmalingvistiset tutkimukset pyynnöistä. Hypoteesini on, että opiskelijat osaavat käyttää espanjan kielen perustavimpia kohteliaisuuskeinoja, kuten teititellä vanhempia henkilöitä, käyttää por favor -ilmaisua pyynnön jälkeen sekä pehmentää pyyntöä esimerkiksi kohteliasta konditionaalia käyttäen. Kandidaatin tutkielmani tulosten perusteella kuitenkin oletan, että he käyttävät puhuttelumuotoja ristiriidassa sosiaaliseen etäisyyteen. Lisäksi oletan, että opiskelijat siirtävät suomen kielen pragmalingvistisiä normeja espanjaan. Keräsin aineiston kyselylomakkeella, joka sisältää kahdeksan suomeksi kuvailtua tilannetta, joihin oppilas kirjoitti espanjaksi pyyntönsä. Jokaisen pyynnön jälkeen oppilas merkitsi mielipiteensä pyynnön vakavuudesta tai vaativuudesta sekä hypoteettisesta sosiaalisesta etäisyydestä vastaanottajaan. Tutkimustuloksistani ilmenee, että vastaajat osaavat pääosin olla kohteliaita pyytäessään espanjaksi, mutta valittujen kohteliaisuusstrategioiden ja vastaanottajan puhuttelun välillä on havaittavissa epäjohdonmukaisuuksia. Näin ollen hypoteesini pitää osittain paikkansa. Suomen kielen pragmalingvistisen normien siirtämistä ei kuitenkaan ilmene oppilaiden pyynnöissä kovinkaan paljoa, joten siltä osin hypoteesini ei pidä paikkaansa. Tuloksista ilmenevistä kohteliaisuusstrategioiden epäjohdonmukaisuuksista voi päätellä, että kohdekulttuurin pragmaattisten normien sekä kohteliaisuuskäyttäytymisen osaamisessa voi olla puutteita. Vieraan kielen opetuksessa tulisikin käsitellä kohdekulttuurin kohteliaisuusnormeja sekä harjoitella esimerkiksi kohteliaita pyyntöjä.

Tämän tutkielman lähtökohtana on se, että kielifilosofisessa metaforatutkimuksessa hyvin harvasta asiasta vallitsee konsensus. Näin on etenkin kielifilosofisten metaforakysymysten osalta, jotka koskevat metaforan olemusta, merkitystä, toimintaperiaatetta ja totuutta. Tässä tutkielmassa metaforaa tarkastellaan Robert Brandomin kielifilosofian avulla. Tutkielman ensisijaisena tavoitteena on Brandomin kielifilosofisen järjestelmän laajentaminen siten, että se selittäisi kielen metaforisen käytön. Tutkielman toissijaisena tavoitteena on edellä mainittuihin kielifilosofisiin metaforakysymyksiin vastaaminen muodostetun metaforateorian perustalta. Tutkielma tukeutuu keskeisesti Brandomin kielifilosofiseen merkkiteokseen Making it Explicit (1994), jossa hän esittää systemaattisen ja pragmatistisen teorian kielellisestä käytännöstä. Brandom pyrkii tunnistamaan sosiaalisten käytänteiden rakenteen, jota niiden on välttämättä ilmennettävä, jotta ne olisivat laskettavissa juuri kielellisiksi käytänteiksi. Näiden perustavien käytänteiden käsitetään antavan semanttisen sisällön tiloille, teoille ja ilmaisuille, joilla on sopiva rooli kyseisissä käytänteissä. Tuloksena on päättelyllisen roolin semanttinen teoria, joka on juurrutettu pragmaattiseen teoriaan kielenkäytöstä puheaktien tuottamisena ja kuluttamisena. Mallillaan kielellisestä käytännöstä Brandom pyrkii vastaamaan valtavaan määrään filosofisia kysymyksiä. Lisäksi hän ilmaisee sitoumuksensa siihen, että mallilla on voitava selittää kehittyneempiä kielellisiä käytänteitä, joita malli ei huomioi; metaforinen kielenkäyttö näyttäytyy vastaavina käytänteinä. Tämän mukaisesti tutkielmassa määritetään käytänteet metaforiselle kielenkäytölle. Tutkielma osoittaa, että Brandomin kielifilosofista mallia voidaan laajentaa harmonisesti metaforan selittämiseksi siten, ettei mitään Brandomin esittämää tarvitse muuttaa. Metaforan osoitetaan olevan mielekkäästi käsiteltävissä Brandomin mallissa tukeutumalla siihen, miten Brandom käsittelee demonstratiivi-ilmaisuja. Tämä tarkoittaa olennaisesti tietynlaista selityksellisten pyrkimysten rajausta, jossa keskeiseksi kysymykseksi käsitetään se, mistä koostuu ilmaisun kohteleminen metaforana. Vastaavan kysymyksenasettelun perustalta metafora näyttäytyy ilmaisuna, jolle kieliyhteisön osallisten on annettava tulkinnassa uusi merkitys, joka johdetaan metaforisen kantailmaisun merkityksestä. Tämän perustalta metaforan osoitetaan olevan semanttisesti alimääräytynyt ilmaisu, jolla on kuitenkin tietyssä tulkinnassaan määrätty merkitys; kyseisen merkityksen määräytyneisyyden nojalla metafora ei uhkaa sen käsittävän lauseen propositionaalisuutta tai totuuskelpoisuutta. Lisäksi tutkielmassa esitetään, miten metaforinen merkitys voi konventionaalistua ilmaisun uudeksi merkitykseksi. Yleisesti tutkielma esittää, miten moni metaforan piirteistä voidaan riisua arvoituksellisuudestaan Brandomin kielifilosofian avulla. Etenkin kielifilosofisiin metaforakysymyksiin kyetään vastaamaan pitkälti tyydyttävästi. Suurimpana haasteena on metaforan toimintaperiaatteen muotoilu, mikä myös ilmentää metaforan teoreettista haastavuutta. Brandomin filosofisen hankkeen osalta tutkielma alleviivaa sitä, että implisiittisesti Brandom on rajautunut tarkastelemaan kirjaimellista kielenkäyttöä. Samalla kuitenkin osoitetaan, miten metafora kuvaannollisen kielenkäytön muotona on mielekkäästi jäsennettävissä hänen mallinsa avulla. Brandomin sitoumus siihen, että hänen mallinsa on laajennettavissa kehittyneempien kielenkäytön muotojen ymmärtämiseen, tulee tässä metaforan osalta siis lunastetuksi.

In questa tesi di Master viene analizzato il modo in cui l’autore di un romanzo caratterizza alcuni elementi dei personaggi. Il romanzo studiato, Per le antiche scale di Mario Tobino, è ambientato in un manicomio intorno alla metà del XX secolo e per questo nel lavoro ci si concentra sulla caratterizzazione della follia o malattia mentale nei pazienti descritti dall’autore. Nella parte teorica della tesi si presenteranno alcuni indirizzi di studio che serviranno poi per la susseguente analisi degli estratti dal romanzo. Nell’analisi verranno mischiati elementi linguistici ad altri più legati alla letteratura. Ci si concentrerà a presentare in generale il processo della caratterizzazione di un personaggio e le varie modalità in cui questo può avvenire nelle pagine di un’opera letteraria. Questo viene poi legato a nozioni fornite dalla linguistica che spiegano quali effetti in realtà può avere una condizione psichica sulle competenze linguistiche di una persona. Si tenterà di paragonare queste informazioni con ciò che si trova negli estratti del romanzo per capire se gli elementi caratterizzanti corrispondano a quello che avviene in realtà. Il corpus per questa tesi è stato raccolto dal romanzo di Mario Tobino e per l’analisi sono stati selezionati i passaggi che venivano valutati potenzialmente caratterizzanti della follia. In seguito, gli esempi sono stati organizzati in diverse sottocategorie che vengono poi commentate in dettaglio. I criteri per analizzare le diverse sottocategorie variano in base alla natura di quest’ultima: p.es. per commentare gli esempi ricavati dai dialoghi e dunque dal linguaggio parlato ci si riferisce alla pragmatica che permette di far luce sul modo in cui la lingua viene usata dal parlante e che secondo gli studi della linguistica clinica sarebbe il campo più colpito nei pazienti con gravi disturbi psichici (p.es. schizofrenia). In questo lavoro viene dimostrato che le strategie per la caratterizzazione di un personaggio sono numerose e che questa può avvenire tramite indizi espliciti e impliciti. Gli indizi impliciti possono essere forniti tramite descrizioni del comportamento o dell’aspetto, tramite informazioni contestuali ecc. Gli indizi possono trovarsi all’interno del testo narrativo oppure possono venire forniti dal personaggio stesso attraverso il suo comportamento linguistico. Mettere a confronto i dati ricavati nel corso dell’analisi con quelli forniti dalla ricerca scientifica è risultato più problematico del previsto, il che è probabilmente dovuto al fatto che, in quanto opera artistica, il romanzo non può fungere da punto di partenza per un’analisi scientifica. Questa richiede numerosi esempi per poter trarre conclusioni soddisfacenti. Per evitare elementi troppo ripetitivi in un romanzo molti fenomeni si presentano solo sporadicamente e questo non permette di dedurre risultati analoghi a quelli dei lavori condotti in chiave scientifica.

Tämän laadullisen tutkimuksen aiheena on kohteliaisuuden eri ilmausten ja muotojen opettaminen espanjan vieraan kielen oppiaineessa suomalaisissa kouluissa. Kohteliaisuus on kulttuurisidonnaisuutensa vuoksi tärkeä osa opetusta, jotta oppilaiden ja opiskelijoiden kommunikatiiviset ja pragmaattiset taidot kehittyvät kohdekielessä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä kohteliaisuuden muotoja ja ilmaisuja espanjan vieraan kielen oppiaineessa opetetaan, kuinka paljon ja miten kohteliaisuutta opetetaan. Lisäksi tarkastellaan sitä, kuinka tärkeänä kohteliaisuuden opettamista pidetään sekä kohteliaisuuden opettamisen tämänhetkistä tilaa espanjan vieraan kielen opetuksessa. Tutkimukseni taustalla on muun muassa Leechin (1983) sekä Brownin ja Levinsonin (1987) kohteliaisuusteoriat ja Searlen (1969) teoria puheakteista. Tutkimukseni pohjautuu aiempaan tutkimukseen kohteliaisuuden opettamisesta ja oppimisesta (Landone 2009; Paloranta 2019; Brodersen 2020). Lisäksi tarkastelen, miten perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteet (POPS 2014; LOPS 2019) määrittävät kohteliaisuuden opettamisen osana vieraiden kielten opetusta, tavoitteita ja sisältöjä. Tutkimuksen aineisto on kerätty strukturoidun kyselylomakkeen avulla. Kyselyyn osallistui 16 espanjan vieraan kielen opettajaa. Tutkimus osoittaa, että espanjan opettajat keskittyvät opettamaan eniten pyyntöjä, anteeksipyyntöjä, tervehdyksiä, kiittämistä sekä espanjan kielen tunnuksenomaista por favor -pyynnön käyttöä. Näiden lisäksi opetetaan muun muassa myös kohteliaiden lauseiden muodostamista erilaisilla strategioilla sekä kohteliaisuuden kulttuurisidonnaisia eroavaisuuksia, kuten tervehdysten monipuolista käyttöä espanjan kielessä. Vastauksista selviää, että kohteliaisuutta opetetaan paljon ja monipuolisesti käyttäen erilaisia aktiviteetteja ja menetelmiä, joista eniten korostuvat suulliset ja kirjalliset aktiviteetit sekä kuullun ymmärtäminen. Tuloksista ilmenee, että vastaajat kokevat kohteliaisuutta opettavan tarpeeksi ja he pitävät kohteliaisuuden opettamista tärkeänä, sillä se on osa viestintää ja viestintätaitoja, kieltä ja kulttuuria. El tema de esta investigación cualitativa es la enseñanza de diferentes formas y expresiones de cortesía en el español como lengua extranjera (ELE) en escuelas y colegios finlandeses. Debido a su naturaleza cultural, la cortesía forma una parte fundamental de la enseñanza para que los aprendices desarrollen sus habilidades comunicativas y pragmáticas en la lengua meta. En este trabajo investigamos qué formas y expresiones de cortesía se enseñan, cómo y cuánto se enseña la cortesía en ELE. Asimismo, investigamos también cuánta importancia la cortesía tiene en la enseñanza y cuál es su estatus actual, con el propósito de ganar un mejor entendimiento sobre la enseñanza de la cortesía en la enseñanza de ELE. Basamos nuestra investigación en las teorías de la cortesía de Leech (1983) y Brown y Levinson (1987), y también en la teoría de los actos de habla de Searle (1969), entre otros. La investigación también se basa en los estudios anteriores sobre la enseñanza y aprendizaje de la cortesía (Landone 2009; Paloranta 2019; Brodersen 2020). Además, estudiamos cómo el Currículo nacional de educación de Finlandia (POPS 2014; LOPS 2019) define y destaca la enseñanza de la cortesía como parte de la enseñanza, los objetivos y contenidos de las lenguas extranjeras. Los datos de nuestro estudio han sido colectados mediante una encuesta estructurada. 16 profesores de español como lengua extranjera participaron en la investigación. Los resultados muestran que los profesores de ELE enseñan más peticiones, disculpas, saludos, agradecimientos y el uso de por favor. Además de estas, los participantes también enseñan, entre otros, la formación de oraciones y enunciados corteses mediante diferentes estrategias, y las diferencias culturales en cuanto a la cortesía, como el uso de los saludos en el español. Las respuestas de los participantes muestran que la cortesía se enseña mucho y a través de diversas maneras mediante el uso de diferentes actividades y métodos, de los cuales se pueden destacar las actividades orales y escritas y la comprensión de escucha. Los resultados revelan que los participantes consideran que se enseña la cortesía de manera suficiente y consideran la enseñanza de la cortesía como importante, dado que forma parte de la comunicación y las habilidades comunicativas, de la lengua y de la cultura.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomen kielen -hAn-liitepartikkelin merkitystä ja funktiota. Aiemmassa fennistisessä tutkimuksessa liitepartikkelin on katsottu tuovan lausumaan implikaatio siitä, että lausuman sisältämä tieto on tavalla tai toisella tuttua tai yhteistä puhujille. Tällaisen tehtävän liitepartikkelille määrittelee myös suomen kielen tärkeimpiin hakuteoksiin kuuluva Iso suomen kielioppi. Tutkielmassa pohditaan, onko selitys liitepartikkelin merkityksestä kriittisen tarkastelun kestävä. Tässä tarkastelussa otetaan huomioon käyttöpohjaisten kielioppisuuntausten sekä esimerkiksi diskursiivisen psykologian huomautus siitä, että tutkija ei voi nähdä esimerkiksi keskustelijoiden pään sisälle tai tehdä oletuksia puhujien kognitiosta, jos analyysi perustuu yksin kielelliseen aineistoon. Tutkielman aineisto koostuu pääasiassa internetin blogiteksteistä sekä ennen muuta näiden tekstien kommenteista, joita ovat kirjoittaneet useat ihmiset. Näistä kommenteista muodostuu väittelyä muistuttavia vuorovaikutuksellisia tilanteita, joissa keskustelijat ovat keskenään eri mieltä jostakin aiheesta. Analyysissa on keskitytty erityisesti niihin kommentteihin, jotka sisältävät -hAn-liitepartikkelin. Analyysissa havaitaan, että erittäin monista liitepartikkelin käyttötilanteista on käytännössä mahdotonta sanoa luotettavasti, onko keskustelija merkinnyt liitepartikkelilla tuttua tietoa tai halunnut tuoda kommenttiinsa tällaisen implikaation. Lisäksi pohditaan, onko kysymys tutun tiedon implikaatiosta edes sellainen, johon olisi mahdollista vastata luotettavasti kielitieteen keinoin. Koska tämän implikaation varmentamisessa törmätään suuriin ongelmiin, tutkimuksessa pohditaan vaihtoehtoista hypoteesia siitä, mikä on liitepartikkelin merkitys. Tällainen hypoteesi muodostetaan samaa aineistoa analysoiden niin, ettei keskustelijoiden intentioista tai motiiveista tehdä sellaisia oletuksia, joille aineistossa ei ole havaittavissa tukea. Koska aineisto on peräisin spesifistä vuorovaikutuksellisesta tilanteesta, tässä tutkielmassa suhtaudutaan aineistoanalyysin perusteella syntyneeseen määritelmään nimenomaan hypoteesina. Tutkielmassa hypoteesina esitetään, että liitepartikkeli -hAn on episteeminen sävypartikkeli, jonka tehtävänä on korostaa lausuman representaation varmuuden astetta. Liitepartikkeli siis tekee paremmin näkyväksi sen, millaisen tietämyksellisen kannan puhuja ilmaisee ottavansa puheena olevaan aiheeseen.

了 le on mandariinikiinan kieliopin keskeisimpiin käsitteisiin lukeutuva monimerkityksinen, usein käytetty ja vahvasti kontekstisidonnainen partikkeli, jolle ei ole vastinetta länsimaisissa kielissä. Aiheesta ei ole kirjoitettu aiemmin suomeksi kielitieteen näkökulmasta. Tätä aukkoa paikattiin selvittämällä narratiivisen kirjallisuuskatsauksen avulla, mitkä ovat le-partikkelin kieliopilliset funktiot kiinan- ja englanninkielisen tutkimuskirjallisuuden mukaan. Tuloksia voidaan hyödyntää sekä kieltenopetuksessa että jatkotutkimuksessa. Aineiston näkemykset ovat hyvin monimuotoisia, osittain keskenään ristiriitaisia ja toisaalta eri näkökulmista partikkelia tarkastelevia. Yksimielisyyttä esiintyi lähinnä siitä, että ilmaisut saavat erilaisia merkityksiä le-partikkelin sijaitessa lauseen eri osissa. Lisäksi valtaosassa aineistoa merkityksen tulkinta nähtiin vahvasti kontekstisidonnaisena. Le ilmaisee pääasiassa ajallisia suhteita ja evaluoivia kielenpiirteitä (modaalisuus, miratiivisuus ja affektiivinen asennoituminen) sekä toimii suullisen vuorovaikutuksen koordinoinnin keinona – mutta myös muunlaisia funktioita tunnistettiin. Keskeisistä funktioista oli vähiten erimielisyyttä ajallisista suhteista: yleisimmän näkemyksen mukaan le ilmaisee lähinnä perfektiivistä (mutta melko usein myös imperfektiivistä) aspektia, joskin tästä ja perfektiivisyyden määritelmästä oli erilaisia näkemyksiä. Lisäksi osassa aineistoa le mainittiin myös perfektin tunnuksena. Aineisto jättää osittain epäselväksi, millaista modaliteettia tai asennoitumista le viestii, mutta tulkinnan nähtiin riippuvan pitkälti kontekstista, ja partikkelilla havaittiin myös modaliteetin intensiteettiä säätelevä rooli. Suullisessa vuorovaikutuksessa le toimii muun muassa puheenvuoron vaihdon vihjeenä. Partikkelin käytössä osoitettiin olevan yksilöllisiä eroja, jotka johtuvat sekä alitajuisista että tietoisista tulkintaeroista ilmaisujen rajattuuden suhteen ja sen käytöstä esimerkiksi kirjallisen ilmaisun tyylikeinona. Partikkelin käytön omaksumisesta tekee haastavaa se, ettei ole mitään tiettyä kontekstia, jossa sitä olisi välttämätöntä käyttää, vaan usein esimerkiksi tiettyjä ajallisia suhteita tai affektiivista suhtautumista voidaan ilmaista muillakin tavoilla. Kirjallisuuskatsaus osoitti, ettei le-partikkelin funktioista tai siitä, mihin kielellisiin kategorioihin se liittyy vallitse likimainkaan yksimielisyyttä. Lisäksi osaa aineistosta rajoitti keskittyminen lausetason analyysiin ja kirjalliseen ilmaisuun. Näistä syistä on tarvetta monipuoliselle jatkotutkimukselle, jossa huomioidaan niin syntaksi, semantiikka, pragmatiikka, kognitio kuin fonologiakin ja tarkastellaan sekä suullista että kirjallista viestintää. Analyysissa ei tule pitäytyä liialti länsimaisten kielten rakenteiden mukaisissa kategorioissa, vaan etenkin julkilausumattoman kielellisen ja ei-kielellisen kontekstin merkitys kiinassa on huomioitava selvemmin.

Tutkimuksen aiheena on sitä on oltu -konstruktio, joka koostuu kolmesta rakenneosasta: ei-referatiivisesta sävypartikkelista sitä, apuverbistä on tai ollaan sekä varioivasta TU-partisiipista. Tutkimuksessa tarkastellaan kognitiivisen kieliopin ja pragmatiikan viitekehyksistä, millaisissa käyttöyhteyksissä sitä on oltu -konstruktio esiintyy aineistossa, joka on koottu pääosin puhekielen mukaisesta kirjoittelusta verkossa sekä kaunokirjallisuudesta ja sanomalehtitekstilähteistä. Tutkimuskysymysten avulla tarkastellaan, miksi konstruktiota käytetään ja millaista affektisuutta konstruktioon liittyy. Tutkimus osoittaa, että kognitiivisen kieliopin näkemyksen mukaisesti sitä on oltu -konstruktiota voidaan pitää kielellisen yksikön saavuttaneena kokonaisuutena, joka on kielenpuhujan hallittavissa sellaisenaan. Konstruktion sisältämä sitä-partikkeli tarjoaa puhujalle avoimen viittaussuhteen, ja konstruktiolla puhuja voi viitata itseensä, vastaanottajaan, kolmanteen osapuoleen tai inklusiivisesti geneeriseen vastaanottajien joukkoon. Aineistosta nousee esiin, että sitä on oltu -konstruktio vaihtelee tyypillisesti muiden sellaisten rakenteiden kanssa, joissa subjekti ei ole ilmipantuna. Tutkimuksesta käy ilmi, että sitä on oltu -konstruktio liittyy puhujan haluun kierrellä eli olla epäsuora. Konstruktion hahmottamia epäsuoruuden funktioita ovat kohteliaisuuden tavoittelu, johon liittyy kasvojen käsite, ironian osoittaminen ja ivailu sekä tabuaiheiden käsittely. Sitä on oltu -konstruktion vakiintuneita käyttökonteksteja ovat kohteliaisuuden ilmentämisen ja huu-morin rakentamisen keinot, ironisointi, puhujan kannalta kiusallisten, kasvoja uhkaavien puheaktien, kuten moittimisen, päivittelyn, kerskailun ja vähättelyn ja arkaluontoisten asioiden esittäminen sekä yhteiseen tietoon vetoaminen.

Keskustelunanalyyttisessä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen oikeastaan -partikkelin sisältäviä partikkeliketjuja sekä ketjumaisia rakenteita arkikeskustelun kontekstissa. Oikeastaan on kielenaineksena sävypartikkeli ja kommenttiadverbi, jonka perimmäinen tarkoitus on sävyttää tai kommentoida lausuman asiaintilaa. Tutkielmassa analysoidaan, miten oikeastaan kielenaineksena toimii yhdessä muiden arkikeskustelun partikkelien kanssa ja tarkastella, vaikuttavatko mahdollisesti muut kielenainekset ketjuissa oikeastaan-partikkelin toimintaan. Aineistoni koostui noin kolmestatoista tunnista arkisia puhelin- ja kasvokkaiskeskustelua ja niissä esiintyneistä partikkeliketjuista, joissa oikeastaan oli ketjuuntuman tai ketjumaisen elementin jälkiosana. Etuosana toimivia kielellisiä aineksia tutkielmassa olivat aineistosta esiin nousseet kieltoverbi ei (ei oikeastaan) sekä partikkeliainekset tai, mut(ta), siis sekä nii(nku) (tai oikeastaan, siis oikeastaan, nii(nku) oikeastaan). Tarkastelen ensimmäisessä analyyttisessa luvussa tai oikeastaan -ketjua ja toisessa muunlaisen partikkelin aloittamia ketjuja sekä ketjumaisia rakenteita. Viimeinen analyyttinen luku keskittyy kieltoverbin ja sitä seuraavan oikeastaan-partikkelin kokonaisuuteen, jotka muodostivat suurimman tarkasteltujen tapaustyyppien ryhmän. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ketjuuntuessaan muiden kielellisten ainesten kanssa partikkeli toimii funktiossa, joka muokkaa tuotetun vuoron tulkintaa useimmiten lievempään tai selittävämpään suuntaan. Partikkeli tuo käyttökontekstissaan erityisesti tai oikeastaan- ja ei oikeastaan -tapausten osalta esiin keskustelun mahdollisia maailmoja, eli vaihtoehtoisia tulkintoja lausumille. Oikeastaan operoi useimmiten keskustelussa lisäävänä tekijänä, mutta sen itsenäinen operointitapa jäi selkeästi partikkeliketjuuntuman etuosana toimineiden kielenainesten tehtävän varjoon. Suurinta hajontaa funktioiden suhteen esiintyi kieltoverbin ja oikeastaan-partikkelin muodostamissa tapauksissa. Jatkon kannalta olisi nimenomaan mielenkiintoista tutkia, miten oikeastaan operoi keskustelussa itsenäisenä toimijana: ketjumaisissa käyttöyhteyksissä sen pääasiallinen funktio tutkielman aineiston perusteella vaikuttaisi olevan nimenomaan Ison suomen kieliopin mukainen sävyttävä elementti. Miten partikkeli toimii yksin vuoroissa ja niiden rakenneyksiköissä jäi tällä aineistolla ja ketjuuntumiin sekä ketjumaisiin rakenteisiin keskittyneellä fokuksella epäselväksi.

Tavoitteet. Pragmaattisilla taidoilla tarkoitetaan kykyä käyttää kieltä ja eleitä tilanteeseen sopivalla tavalla eli konteksti ja puhekumppani huomioiden. Pragmaattiset taidot ovat tärkeässä osassa lapsen sosiaalisen kanssakäymisen ja yhteiskunnassa toimimisen kannalta. Pragmaattisten taitojen luotettava ja kattava arviointi on varhaisen kuntoutustarpeen sekä tehokkaiden interventioiden havaitsemiseksi inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeää. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten CELF-testin (Clinical Evaluation of Language Fundamentals) pragmaattisten taitojen osiota on käytetty aikaisemmassa tutkimuksessa kehitykselliseen kielihäiriöön tai autismikirjon häiriöön liittyen. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineisto ke-rättiin keväällä 2022 suorittamalla haku Scopus, Ovid medline ja PsycInfo -tietokannoista. Lopullisia hakulausekkeita muodostui tietokantojen hakutoimintojen erojen vuoksi kaksi. Kumpaankin pyrittiin sisällyttämään tutkimusaiheen kannalta oleelliset termit CELF (Clinical Evaluation of Language Fundamentals), kieli- tai vuorovaikutushäiriö (language or interact* disorder / impairment) sekä pragmaattiset taidot (pragmatic skills). Aineisto rajattiin koskemaan englanninkielisiä vertaisarvioituja artikkeleita, jotka vastasivat ainakin toiseen tutkimuskysymykseen. Lopulliseen aineistoon valikoitui 3 vuosina 2016−2021 julkaistua artikkelia, jotka analysoitiin soveltuvin sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. CELF-testi on kehityksellisen kielihäiriön arvioinnissa varsin laajasti käytössä oleva testi. Tähän tutkimukseen löytyi aineistoa kuitenkin hyvin niukasti, jonka pohjalta voitiin todeta, että CELF-testin pragmatiikan osiota ei ole valittujen häiriöalueiden tutkimuksessa laajemmin käytetty, vaan pragmatiikan arviointiin on useimmiten valikoitunut jokin muu arviointimenetelmä. Tuloksista käy ilmi, että testiä on käytetty interventioiden vaikuttavuuden arvioinnissa, kuitenkin lisää tutkimusta laaja-alaisen arviointimenetelmän käytettävyydestä ja luotettavuudesta tarvitaan.

Tutkielma käsittelee World Wrestling Entertainmentin tv-ohjelmien, Monday Night Rawn ja Smackdown Liven, hahmojen puhetta promootio-osuuksissa John Searlen puheaktiteorian, Paul Gricen keskustelun maksiimien sekä Penelope Brownin ja Stephen Levinsonin kohteliaisuusteorian näkökulmasta. Showpainiohjelmien hahmot käyttäytyvät sankarillisesti tai roistomaisesti hahmojen välisissä dramaattisissa konflikteissa. Tutkielma tarkastelee kymmentä promootio-osuutta ja pyrkii selvittämään, miten sankareiden ja roistojen puheen pragmaattiset ominaisuudet edesauttavat heidän roolinsa kuvausta. Kuten aikaisemmassa tutkimuksessa, kohteliaisuusstrategioiden käyttö erottaa sankarit ja roistot selvästi toisistaan. Sankarit käyttävät positiivista kohteliaisuutta luodakseen yhteishenkeä yleisön kanssa, kun taas roistot käyttävät paljon positiivisia kasvoja ja melko paljon negatiivisia kasvoja uhkaavia akteja luodakseen eripuraa ja ilmaistakseen, että he eivät välitä yleisön mielipiteestä. Kuitenkin sankaritkin voivat käyttää epäkohteliaita strategioita, jos roisto on itse ensin toiminut epäkohteliaasti, eli itsensä puolustamista aggressiivisellakin tavalla ei pidätä epäsankarillisena. Vastaavasti roistot käyttävät kohteliaisuusstrategioita epärehellisesti pettääkseen sankarin ja yleisön odotukset. Sankarit ja roistot käyttävät implikatiivista kieltä samassa määrin. Kummankinlaiset hahmot vihjailevat aika ajoin, että heidän sanomallaan on jokin epäkirjaimellinen merkitys ilmaistakseen esimerkiksi huvittuneisuutta, pelkoa tai väkivallan uhkaa. Kuitenkin roistot yhdistävät implikaation epäkohteliaaseen kielenkäyttöön sankareita useammin ja käyttävät keskustelun maksiimeja esimierkiksi sarkastisten solvausten tekemiseen. Lisäksi vain roistot rikkovat tahallaan laadun maksiimia. Roistot valehtelevat sankareille vakuuttaakseen, että heidän hetkenaikainen hyvä käytöksensä on luottamuksen arvoista, ja käyttävät sankarin luottamusta hyväkseen. Sankarilliset hahmot eivät eroa merkittävästi roistoista puheaktiteorian kannalta. Vaikka otannasta löytyykin yksittäisiä hetkiä, joissa esimerkiksi sankari käyttää osuvaa kommissiivia saadakseen yleisön puolelleen, tai roisto ilmaisee ylimielisesti epävarman asian tylynä representatiivina, näitä tapauksia ei esiinny tarpeeksi, jotta niistä voisi tehdä varmoja johtopäätöksiä. Aikaisemman tutkimuksen havainnot tiettyjen puheaktien yleisyydestä sankaruuden kuvaamisessa eivät näytä toistuvan tämän tutkimuksen materiaalissa. Tutkielma vahvistaa kohteliaisuuden suhdetta sankarilliseen kuvaukseen ja kehottaa laajentamaan tutkimusta amerikkalaisesta mediasta muihinkin kulttuureihin.