Browsing by Subject "progesteroni"

Sioilla imetys ja negatiivinen energiatase estävät kiiman ilmenemisen imetyksen aikana. Emakolle voidaan saada aikaan kiima imetyksen aikana keskeytetyn imetyksen avulla. Tällöin emakko vieroitetaan porsaistaan osaksi aikaa vuorokaudesta noin viikon ajaksi. Tiineytyksen jälkeen emakko voi jatkaa porsaiden imetystä. Porsaiden on havaittu tutkimuksissa hyötyvän asteittaisesta vieroituksesta ja myöhemmästä vieroitusiästä paremman syönnin, kasvun ja suoliston terveyden muodossa. Keskeytetyn imetyksen vaikutuksista emakon hedelmällisyyteen kaivataan lisätietoa, sillä aiemmat tulokset ovat olleet vaihtelevia. Tämän työn tutkimusosiossa kuvataan neljä viikkoa porsimisen jälkeen aloitetun keskeytetyn imetyksen, ja neljä viikkoa sen jälkeen jatkuneen ryhmäimetyksen vaikutuksia emakoiden hedelmällisyyteen. Tavoitteena on selvittää eroja hedelmällisyyden tunnusluvuissa (kiiman ilmeneminen, tiinehtymis- ja porsimisaste, sekä tuleva pahnuekoko) emakoiden välillä eri porsimiskerran, imetysajan pituuden tai kuntoluokan mukaan. Lisäksi tavoitteena on tutkia follikkelikasvua ja emakoiden kokemaa stressiä keskeytetyn imetyksen aikana. Tutkimuspopulaation koko oli 23 emakkoa, jotka porsivat vapaaporsituksessa 3–5 emakon ryhmäimetysosastolla vuosien 2017–2018 aikana. Yhteensä porsimisia kertyi 33. Neljä viikkoa porsimisen jälkeen aloitettiin viikon kestävä keskeytetty imetys, jonka aikana emakoiden munasarjojen follikkelikasvua mitattiin ultraäänitutkimuksin. Lisäksi emakoilta kerättiin sylkinäytteitä kortisolin määritystä varten ja verinäytteitä progesteronin määritystä varten. Emakot punnittiin, ja selkärasvan paksuus mitattiin ultraäänimenetelmällä noin viikkoa ennen porsimista sekä keskeytetyn imetyksen aloituspäivänä. Neljän viikon kuluttua tiineytyksestä emakoille tehtiin tiineystarkastus. Porsaiden synnyttyä kerättiin tiedot pahnuekoosta. Ensikot ilmensivät kiiman heikommin (57 %) vanhempiin emakoihin nähden (92 %) (p-arvo 0,021). Ensikot myös menettivät merkitsevästi enemmän selkärasvan paksuuttaan (-33 %) emakoihin nähden (-15 %) (p-arvo 0,01). Tiinehtymisaste oli keskimäärin 79 % (ei merkitsevää eroa porsimakertojen välillä). Imetyskauden pituus keskeytetyn imetyksen alkaessa vaikutti merkitsevästi tiinehtyvyyteen (<28 vrk 40 %, >28 vrk 87 %) (p-arvo 0,02). Vanhojen emakoiden (porsimakerta 5–7) porsimisaste oli heikompi (46 %) muihin nähden (88 %) (p-arvo 0,03). Keskeytetyllä imetyksellä saavutettiin onnistunut follikkelikasvu ovulatoriseen kokoon (keskiarvo 6,51 mm). Emakoiden syljen kortisolipitoisuuden havaittiin kasvavan iltapäivää kohden keskeytetyn imetyksen 1., 5. ja 7. päivänä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että neljän viikon imetyksen jälkeen aloitettu keskeytetty imetys mahdollistaa emakoiden tiineytyksen imetyksen aikana. Tiineytyksen jälkeen emakko voi jatkaa imetystä, ja näin porsaat voidaan vieroittaa vanhempina. Nuori ikä (ensikko), voimakas laihtuminen ja lyhyt imetyskausi keskeytetyn imetyksen alkaessa voivat johtaa heikompiin hedelmällisyystuloksiin. Keskeytetty imetys saattaa aiheuttaa emakoille stressiä, mikä voi heikentää hedelmällisyyttä.

Tutkielma koostuu kirjallisuus- ja tutkimusosasta. Kirjallisuusosuudessa käsitellään lyhyesti naudan kiimakiertoa ja tärkeimpiä lisääntymiseen vaikuttavia hormoneja. Follikkelin kehittymistä ja rakennetta kuvaillaan muutamin kappalein. Keltarauhasen rakenteeseen, kehittymiseen, toimintaan ja vajaatoimintaan perehdytään laajemmin. Lisäksi tutustutaan keltarauhasen vajaatoimintaan humaanipuolella. Keltarauhasen vajaatoimintaa on tutkittu lehmillä varsin vähän. Vajaatoiminnan arvellaan olevan yksi oireettoman uusimisen syistä. Oireettomaksi uusijaksi katsotaan lehmä, joka siemennyksistä huolimatta ei ole tiinehtynyt kolmen normaalein oirein ja normaalein välein esiintyneen kiiman jälkeen. Keltarauhasen vajaatoimintaa esiintyy myös ihmisillä, mutta sen merkitys on edelleen epäselvää. Keltarauhasen vajaatoiminta saattaa aiheuttaa toissijaisesti hedelmällisyyshäiriöitä, koska kohtu ei kypsy riittävästi vastaanottamaan alkioita. Tutkimusosuus suoritettiin neljällä tilalla Hautjärven praktiikka-alueella syksyllä 1994 ja keväällä 1995. Tutkimukseen valittiin 97 normaalisti sykloivaa ay-lehmää, joilta kerättiin yhteensä 130 seurantajaksoa. Lehmät jaettiin kolmeen ryhmään. A-ryhmälle laitettiin viiden päivän progestageenikuuri vaginakierukkana 7. päivänä siemennyksestä. B-ryhmälle injisoitiin lihakseen 12 g eksogeenista GnRH:ta 12. päivänä siemennyksestä. C-ryhmä toimi kontrolliryhmänä, joten se ei saanut mitään hoitoa. Kiiman uusiutuessa tutkimusaikana lehmän ryhmää vaihdettiin. Kiiman uusiutuessa toisen kerran lehmä poistettiin kokeesta. Lehmiltä otettiin maitonäytteet progesteronimäärityksiä varten siemennyspäivänä sekä 5., 10. ja 14. päivänä siemennyksestä. Kaikille, myös kokeesta poistetuille lehmille tehtiin tiineystarkastus aikaisintaan viiden viikon kuluttua siemennyksestä. Kokeessa tutkittiin annettujen hormonihoitojen vaikutusta keltarauhasen toimintaan ja progesteronitasoihin varhaistiineydessä. Tulosten avulla pyrittiin määrittämään hoitojen käyttökelpoisuutta keltarauhasen vajaatoiminnan hoitoon oireettomilla uusijoilla. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella annetuilla hoidoilla ei ollut vaikutusta lehmien tiinehtyvyyteen. Myöskään tutkittujen päivien progesteronipitoisuuksiin hoidot eivät vaikuttaneet. Eksogeenisen progesteronin anto vaginakierukkana aiheutti vain vähäisen muutoksen progesteroniprofiiliin.

Kirjallisuuskatsauksessa on perehdytty lehmän kohdun palautumiseen ja kiimakierron käynnistymiseen poikimisen jälkeen, lisäksi siinä on käsitelty ultraäänilaitteen perusteita, historiaa ja käyttöä lehmän munasarjojen ja kohdun tutkimisessa. Kokeellisessa osassa tutkittiin ultraäänilaitteen avulla lehmän kohdun palautumista poikimisen jälkeisellä kaudella ja munarakkulan kokoa kiimojen aikana sekä keltarauhasen kokoa kiimojen välillä. Maitonäytteistä määritetyn keltarauhashormonin eli progesteronin pitoisuuden avulla seurattiin lehmien kiimakierron käynnistymistä. Koe suoritettiin Viikin opetus- ja tutkimustilalla syyskuun 1996 ja tammikuun 1997 välisenä aikana. Ultraäänitutkimuksia tehtiin kahden viikon kuluttua poikimisesta kolmesti viikossa siihen asti, kunnes kohtu katsottiin palautuneeksi eli silloin, kun kohdun sarvien halkaisija oli kolmella peräkkäisellä mittauskerralla sama ja poikkileikkauskuva pyöreä. Ultraäänitutkimuksia jatkettiin kiimojen aikana munarakkulan koon mittaamiseksi lehmien tiinehtymiseen asti. Kokeessa tutkitut 16 lehmää jaettiin tuloksia käsiteltäessä kahteen ryhmään sen perusteella, olivatko ne sukuelimiltään terveitä poikimisen jälkeisellä kaudella, vai oliko sukuelinten terveydentilassa häiriöitä. Kohdun palautumisen ja kiimakierron käynnistymisen aikataulu vastasi aikaisempien ultraäänilaitteella tehtyjen tutkimusten tuloksia. Kohtu palautui poikimisen jälkeen terveillä lehmillä keskimäärin 40 vrk kuluessa ja ongelmalehmillä 54 päivässä. Kiimakierto käynnistyi terveillä keskimäärin 16 vrk:n kuluttua poikimisesta ja ongelmalehmillä 25vrk:n kuluttua. Terveiden lehmien ja ongelmalehmien välillä kohdun palautumiseen ja kiimakierron käynnistymiseen kuluvalla ajalla oli tilastollisesti merkitsevä ero. Lehmät, joilla ei ollut ongelmia poikimisen jälkeisellä kaudella siemennettiin ensimmäisen kerran keskimäärin 64 vrk poikimisesta ja ongelmalehmät vastaavasti 77 vrk poikimisesta.

Lisensiaatin tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosuuden. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan porsimisen ja ternimaidon tuotannon hormonaalista säätelyä sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Porsastuotannon tehostumisen myötä pahnuekoot ovat kasvaneet. Samalla kuitenkin ennen vieroitusta tapahtuneet porsaskuolemat ovat lisääntyneet. Suurin osa porsaskuolemista tapahtuu varhaislaktaation aikana ja merkittävimmäksi kuolemien syyksi on osoitettu porsaiden riittämätön ternimaidon saanti. Ternimaidon tuotannossa on suurta emakkokohtaista vaihtelua. Ternimaidon tuotos ei ole riippuvainen pahnuekoosta, joten pahnueen kasvaessa yksittäisen porsaan ternimaidon saanti pienenee. Porsiminen ja ternimaidon tuotanto ovat yhteisen hormonaalisen ja hermostollisen säätelyn alaisia. Häiriöt näissä hienovaraisissa säätelymekanismeissa ovat yhteydessä sekä pienempään ternimaidon tuotokseen, että pitkittyneeseen porsimisen kestoon. Porsimisolosuhteilla on merkittävä vaikutus emakon fysiologiaan ja siten myös porsimiseen ja ternimaidon tuotantoon. Tutkimusosuuden tarkoituksena oli selvittää, onko porsimisen aikaisella normaalia korkeammalla verenkierron progesteronipitoisuudella yhteyttä emakon alhaisempaan ternimaidon tuotantoon. Progesteroni on tiineyttä ylläpitävä hormoni ja sen pitoisuuden lasku emakon verenkierrossa on edellytys porsimisen ja ternimaidon tuotannon käynnistymiselle. Lisäksi tarkasteltiin porsimisen käynnistämisen, karsinaolosuhteiden ja pesänrakennusmateriaalin yhteyttä porsimisen aikaiseen progesteronipitoisuuteen, sekä oksitosiinin rutiininomaisen käytön vaikutusta porsimisen kestoon. Tutkimusaineisto perustuu materiaaliin, joka on koottu yhteensä 151 emakosta viideltä suomalaiselta porsastuotantotilalta. Tilakohtaisia eroja hoitokäytännöissä oli porsimisten käynnistämisen, pesänrakennusmateriaalin käytön sekä oksitosiinin käytön suhteen. Neljällä tilalla porsiminen tapahtui porsimishäkeissä ja yhdellä tilalla emakot porsivat vapaasti karsinassa. Emakoilta otetuista verinäytteistä määritettiin porsimisen aikainen plasman progesteronipitoisuus radioimmunoanalyysimenetelmällä. Lisäksi määritettiin emakkokohtainen ternimaidon tuotto. Tilastollinen analyysi tehtiin SPSS Statistics -ohjelmalla. Ternimaidon tuotosta mitattiin kahden riippumattoman otoksen t-testillä yhtä suurten varianssien testiä käyttäen. Emakot jaettiin verinäytteiden progesteronipitoisuuden perusteella kahteen ryhmään tilastollista analyysiä varten. Progesteronin raja-arvoksi määritettiin 7 ng/ml ja ternimaitotuotosta analysoitiin näiden ryhmien välillä. Emakot, joiden progesteronipitoisuus oli alle 7 ng/ml, tuottivat ternimaitoa keskimäärin enemmän (4289 g, keskihajonta 1308 g, n = 127) verrattuna emakkoihin, joilla progesteronipitoisuus oli 7 ng/ml tai korkeampi (3839 g, keskihajonta 1412 g, n = 11) (p = 0,278). Vaikka tässä tutkimuksessa tilastollinen merkitsevyys jäi puuttumaan, on tulos suuntaa antava. Lisäksi aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu yhteys korkean porsimisen aikaisen progesteronipitoisuuden ja heikomman ternimaidon tuotoksen välillä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että emakon fysiologiaa paremmin tukevilla porsimisolosuhteilla on mahdollista edistää porsimiseen liittyvän hormonitoiminnan oikea-aikaisuutta. Tarjoamalla emakolle riittävästi pesänrakennusmateriaalia ja vapaampi liikkumatila porsimisen yhteydessä, helpotetaan porsimisen etenemistä ja parannetaan ternimaidon tuotosta. Samalla myös porsaiden elinvoimaisuus paranee ja kuolleisuus vähenee.