Browsing by Subject "projektio"

Tutkimus käsittelee alakouluikäisten lasten uskonnollisten käsitysten ilmenemistä elämänkysymyksissä. Tutkimusta varten uudistettiin Kalevi Tammisen 1980-luvulla kehittämä projektiivinen valokuvamittari. Tammisen mittaria käytettiin suomalaisten lasten ja nuorten uskonnollista kehitystä seuraavissa tutkimuksissa, joiden yhtenä osa-alueena oli elämänkysymysten kartoittaminen. Tämän tutkimuksen taustateoria nousee Tammisen tutkimuksista, johon tämän tutkimuksen tuloksia verrattiin. Aineisto kerättiin haastattelemalla toisen ja viidennen luokka-asteen oppilaita käyttäen hyväksi uudistettua projektiivista mittaria. Kuvamittarilla pyrittiin saamaan aikaan spontaaneja vastauksia lapsen samaistuessa kuvien henkilöihin. Kuviin liittyi tekstejä, joita lapset täydensivät. Näin saatiin aineistoa siitä, millaisia asioita lapset pohtivat, ja missä määrin uskonnollista pohdintaa esiintyy. Lasten elämänkysymyksissä koti ja perhe ovat keskeisellä sijalla samoin kuin kaverisuhteet. Kavereiden tärkeys tuli ilmi myös siinä, että kouluun liittyvistä iloista kaksi kolmasosaa koski kaverisuhteita. Huoli kaveriporukan ulkopuolelle jäämisestä oli suurta. Erityisesti koulukiusaaminen nousi esiin tässä tutkimuksessa. Lasten vastauksissa projektiivisiin kuviin toistui ilmaisu ”Sitä on varmaan kiusattu koulussa”. Lapset kokivat suurta huolta, ja osa ilmaisi itse olleensa kiusaamisen kohteena. Lapsilla ilmeni myös muita kouluhuolia, jotka liittyivät lähinnä kokeisiin ja läksyhin. Uskonnollisten pohdintojen osuus kaikista lausumista oli 39,8% eli suurin ryhmä lausumia. Uskonnolliset pohdinnat nousivat esiin pääasiassa niiden kuvien yhteydessä, joissa oli selkeä uskonnollinen viittaus. Lapset pohtivat Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloa ja olemusta. Jumala luojana herätti pohdintaa samoin kuin maailman synty ja kaiken alku. Pääsiäisen tapahtumat ja Jeesuksen ristinkuolema olivat keskeiseti esillä. Lasten pohdinnat olivat syvällisiä, vaikka heiltä puuttuu vielä käsitteitä, joilla kuvailla omia ajatuksiaan. Tutkimus vahvistaa sitä käsitystä, että uskonnollisen kehityksen vaiheteoriat selittävät edelleen melko hyvin lasten uskonnollisuutta, mutta yksilölliset erot voivat olla suuria muun muassa kasvuympäristöstä riippuen. Aikaisemmissa tutkimuksissa tämän ikäisillä lapsilla on todettu olevan vielä vankka usko Jumalan olemassaoloon ja Raamatun kertomusten totuuteen. Tässä tutkimuksessa lapset toivat esiin ihmettelyä ja empimistä ennen totena pidettyjen asioiden suhteen. Lapsilla pitäisikin olla mahdollisuus avoimesti pohtia ja ihmetellä uskonnollisia kysymyksiä myös koulun viitekehyksessä. Lasten perimmäisten kysymysten pohdinta on osa ihmisessä olevaa universaalia spiritualiteettia, mikä tulee huomioida lapsen kokonaisvaltaisessa kasvatuksessa. Tutkimuksessa kävi ilmi myös, että lasten seurakunnallinen aktiivisuus on vähäistä ja kirkossa käydään lähinnä koulun kanssa. Rukous ja Raamatun lukeminen oli vähentynyt huomattavasti aikaisempaan tutkimukseen verrattuna. Koululla on merkittävä rooli uskonnollisen perinteen siirtäjänä ja säilyttäjänä, koska vaikuttaa siltä, että vanhemmat luottavat koulun uskontokasvatuksen huolehtivan siitä. Uskonnollisen yleissivistyksen antaminen, virsien opettelu, Raamatun kertomuksiin tutustuminen ja yhteistyö kirkon kanssa auttavat lasta tutustumaan omiin uskonnollisiin juuriinsa ja sitä kautta kasvamaan uskontodialogiin kykeneväksi ja suvaitsevaksi henkilöksi.