Browsing by Subject "päiväkasvu"

Eri maiden lainsäädännöillä, yhteisöjen säännöksillä ja yritysten laatuluokituksilla on erilaisia näkemyksiä lihasikojen tilantarpeesta. Sikatiheyttä voidaan mitata usealla eri tavalla. Yleensä kasvatustiheys määritellään sikaa kohti varatulla karsina-alalla, makuualalla tai ilmatilalla. Tutkijat ovat pyrkineet määrittelemään sianlihan tuotannon kannalta taloudellisinta ja tehokkainta kasvatustiheyttä. Liian suuren eläintiheyden on havaittu aiheuttaneen sioilla päiväkasvun alentumista tai sairastuvuuden lisääntymistä. Tällä hetkellä LSO 2000-laatuluokassa edellytetään, että karsina-alaa varataan 0,9 m2/sika. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää voidaanko LSO 2000-lihasikoja kasvattaa kesäaikaan kymmentä prosenttia normaalia tiheämmässä kasvun siitä hidastumatta tai sairastuvuuden ja lääkityksentarpeen kasvamatta. Tutkimukseen osallistui 21 LSO 2000-luokan lihasikalaa. Päiväkasvu oli alhaisempi tiheämmissä parttioissa, 838 g (708-919 g), kuin väljemmissä 868 g (750-935 g). Kuolleisuus oli korkeampi tiheämmissä kasvatuserissä, 1,9 % (0,6-4,0 %), kuin väljemmissä, 1,1 % (0,0-2,6 %). Maksahylkäyksiä oli enemmän tiheämmissä parttioissa, 1,8 % (0,0-31,7 %), kuin väljemmissä, 1,0 % (0,0-7,6 %). Samoin osaruhohylkäyksiä oli enemmän tiheämmissä kasvatuserissä, 4,1 % (1,1-8,8 %), kuin väljemmissä, 3,1 % (0,0-6,5 %). Niveltulehduksia oli enemmän tiheämmissä parttioissa, 2,6 % (0,6-9,6 %), kuin väljemmissä, 1,5 % (0,0-4,3 %). Myös märkäpesäkkeitä oli enemmän tiheämmissä kasvatuserissä, 1,7 % (0,0-3,8 %), kuin väljemmissä 1,2 % (0,0-2,0 %). Ruhojen luokituksessa tiheämmin kasvatettujen parttioiden sioista suurempi osa sijoittui vähärasvaisimpaan S-luokkaan verrattuna väljempien parttioiden sikoihin. Väljempien parttioiden sioista taas suurempi osa sijoittui seuraaviin E- ja U-luokkiin verrattuna tiheämpien parttioiden sikoihin. Sikatiheydellä ei ollut vaikutusta ruhojen keskipainoon, kasvatusaikaan /sika, elinhylkäyksiin, kokoruhohylkäyksiin, eikä keuhko- tai keuhkokalvontulehduksiin. Sikatiheydellä ei myöskään ollut vaikutusta sikojen lääkityksentarpeeseen. Tiheämmissä parttioissa sioista lääkittiin 4,6 % (0,4-24,0 %) ja väljemmissä 4,1 % (0,0-30,0 %).

Lisensiaatin lopputyön aiheena on rehun viljavalinnan ja raekoon vaikutus mahahaavaumien ja eräiden muiden mahasuolikanavamuutosten esiintymiseen vieroitetuilla porsailla. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä kokeellisesta tutkimusosasta. Sian mahahaavauma on erittäin monisyinen sairaus, jonka ennalta tunnettuja riskitekijöitä ovat erityisesti rehun rakeistus sekä rehun pieni partikkelikoko. Paastottaminen, mutta toisaalta myös rajoittamaton ruokinta ovat myös aiempien tutkimusten perusteella lisänneet mahahaavaumien riskiä. Vehnäpohjaista rehua on myös pidetty ulseratiivisempana kuin esimerkiksi ohra- tai kaurapohjaista rehua. Mahahaavauman kehittymisessä keskeistä on mahalaukun proksimaalisen ruokatorviosan ja mahalaukun distaaliosan välillä normaalisti vallitsevan pH-eron tasoittuminen. Pienen raekoon on arvioitu lisäävän mahansisällön juoksevuutta, jolloin sisältö sekoittuu ja pH-erot tasoittuvat. Mahalaukun ruokatorviosassa ei ole limaa sekä bikabonaatteja tuottavia rauhasia, kuten distaaliosassa, mikä tekee siitä alttiin happamalle mahansisällölle. Vaurioituneessa mahalaukun ruokatorviosassa nähdään eriasteisia epiteelimuutoksia, ja taudin edetessä varsinaisia mahahaavaumia. Haavaumat ulottuvat yleensä limakalvonalaiseen kerrokseen, mutta mikäli leesio ylettää seroosakerrokseen saakka, voi sialle kehittyä mahdollisesti kuolemaan johtava peritoniitti. Mahahaavauma voi arpeutuessaan ahtauttaa ruokatorven aukon. Rehun viljana usein käytettyä vehnää on tässä kokeessa korvattu kauralla. Kokeessa käytettiin sekä pienirakeista (2,5 mm) että suurirakeista (4,0 mm) rehua molemmilla viljavalinnoilla. Näin saatiin aikaan neljä eri ruokintaryhmää: Pienirakeinen vehnä (Ryhmä 1), suurirakeinen vehnä (Ryhmä 2), pienirakeinen kaura (Ryhmä 3) sekä suurirakeinen kaura (ryhmä 4). Tutkimuksessa oli mukana 128 porsasta vieroituksesta 25 päivän ajan. Porsaat arvottiin kahden porsaan karsinoihin. 64 porsasta lopetettiin jatkotutkimuksia varten. Näiden porsaiden mahalaukut arvioitiin sekä makroskooppisesti että mikroskooppisesti ulseraation ja muiden muutosten, kuten striktuuroiden varalta. Mahalaukkujen ruokatorvi- ja distaaliosan pH-arvot mitattiin ja mahansisältö arvioitiin. Kaikkien porsaiden hemoglobiiniarvot mitattiin kokeen puolivälissä ja lopussa. Ripulia ja muita sairauksia seurattiin karsinoittain normaalien hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Kaikilta porsailta otettiin sontanäytteet Brakyspira sp.- infektioiden varalta sekä kahdeksalta ripuliporsaalta lisäksi Lawsonia- infektion varalta. Lopetettujen porsaiden sontanäytteet tutkittiin myös piilevän veren varalta humaanilääketieteessä käytössä olevalla Hemoccult®- pikatestillä. Porsaiden päiväkasvua seurattiin punnitsemalla porsaat neljästi kokeen aikana. Aineistossamme mahahaavaumia esiintyi 39,1 %:lla kaikista tutkituista porsaista; Vähiten ryhmän 2 (18,8 %), ja eniten ryhmän 3 (56,3 %) porsailla. Pienen raekoon todettiin aiheuttavan enemmän ja vakavampia mahahaavaumamuutoksia. Sen sijaan viljavalinnalla ei tässä kokeessa ollut vaikutusta porsaiden mahaterveyteen. Mahalaukun distaali- ja proksimaaliosan välillä vallitseva pH-ero oli mahahaavaisilla porsailla pienempi kuin terveillä. Myös ruokatorven aukon pH oli mahahaavaumista kärsineillä porsailla matalampi kuin terveillä. Päiväkasvu oli parempaa terveillä porsailla kuin mahahaavaisilla. Sen sijaan eroja päiväkasvuissa ei raekoosta tai viljavalinnasta riippuen ollut. Hemoccult®-testi ei osoittautunut soveliaaksi sikojen mahahaavaumien aiheuttamien verenvuotojen osoittamiseen. Lawsonia-positiivisia ei näytteissä todettu, eikä myöskään patogeenisia Brakyspira- kantoja. Tutkimuksemme perusteella rakeistetun porsasrehun raekoko tulisi olla iso, koska mahahaavaumien esiintyminen oli selvästi vähäisempää isorakeisella kuin pienirakeisella rehulla ruokittaessa. Lisäksi, mahahaavaumien todettiin kytkeytyvän alhaisempaan päiväkasvuun. Tutkimusdata antoi myös vahvat viitteet imetysajan riskitekijöiden olemassaoloon; mahahaavaumaiset porsaat olivat jo vieroitusvaiheessa pienikokoisempia, ja olivat useammin ensikon kuin vanhemman emakon jälkeläisiä. Tutkimuksemme näytti, että jatkossa sikojen mahahaavaumataudin tutkimusten painopistettä lihasikaikäisistä eläimistä tulisi siirtää imetysajan riskitekijöiden tutkimukseen.

Turkistuotannon tavoitteena on hyvälaatuinen nahka, johon pyrkiminen on suosinut samalla isoa ja ylipainoista eläintä. Ylipainosta aiheutuu ongelmia eläinten terveyteen, hedelmällisyyteen, hyvinvointiin ja tuotannon imagoon. Lihavat eläimet lisäävät myös rehukustannusta. Pitkä ja solakka eläin olisi taloudellisempi tavoite. Siniketuille on olemassa subjektiivinen viisiportainen kuntoluokitus (kl), mutta tämän tutkielman tavoitteena on kehittää tarkkoihin mittoihin eli pituuteen ja painoon perustuva painoindeksi. Lisäksi tavoitteena on tutkia pituuden, päiväkasvun ja kehitetyn painoindeksin perinnöllistä vaihtelua ja niiden yhteyttä rehunkulutukseen. Rehunkulutusta tutkittiin eläin- ja eläinpari- eli häkkitasolla. Aineisto oli peräisin MTT:n SOLAKKA-kokeesta vuosilta 2005-2006. Painoindeksi on painon suhde pituuden mukaan lasketulle normaalipainolle (kl 3 ja 4). Urosten ja naaraiden välinen ero otettiin huomioon laskemalla indeksin parametrit erikseen sukupuolille. Painoindeksin avulla määritettiin normaalikokoisten eläinten pituuteen perustuva rehuntarve. Kun mitatusta syönnistä vähennettiin tarvesyönti, saatiin residuaalisyönti. Tämä laskettiin häkkipareille (summa-RFI). Geneettiset analyysit tehtiin R-ohjelman MCMCglmm-paketilla, joka perustuu bayeslaisiin tilastollisiin menetelmiin. Pituuden periytymisasteet vaihtelivat 0,43-0,66, päiväkasvun 0,72-0,83 ja painoindeksin 0,66-0,72. Kuiva-ainesyönnin periytymisasteet vaihtelivat 0,71-0,85 ja summa-RFI:n 0,43-0,48. Summa-RFI:n ja päiväkasvun sekä painoindeksin välillä oli korkea positiivinen korrelaatio (0,60-0,63), joten kumpaa tahansa pienentämällä paranisi rehunkäyttökyky. Painoindeksin valinnalla ei ole vaikutusta pituuteen, mutta päiväkasvun ja pituuden välinen geneettinen korrelaatio oli 0,42. Sinikettujen lihavuusongelmaan tulee puuttua valintaa muuttamalla ja painoindeksi vaikuttaa hyvältä työkalulta siihen. Sen käytön seurauksia tulee kuitenkin tarkkailla. Painoindeksin käytön validointi vaatii sen ja ruhojen rasvaisuuden yhteyden määrittämisen. Valintaohjelman toteutuksessa tarvitaan kaikkien valintakandidaattiyksilöiden painon ja pituuden mittaamista.