Browsing by Subject "rakkaus"

Tutkielma tarkastelee C. S. Lewisin (1898–1963) rakkauden teologiaa kahden lähteen kautta. Näistä ensimmäinen The Allegory Of Love, Study in Medieval Tradition (1936) on Lewisin kirjallisuushistoriallinen teos romanttisen rakkauden synnystä ja kehityksestä, missä hän esittelee hovirakkauden vaikutusta kirjallisuuden ilmiönä. Toisena lähteenä käytän Lewisin rakkaudenteologista teosta The Four Loves (1960), jossa hän viittaa muutamalla tavalla The Allegory Of Lovessa esittämiinsä ajatuksiin. Merkittävin näistä on Lewisin tekemä maininta, kuinka hän puhuessaan hovirakkaudesta erehtyi pitämään sitä ainoastaan kirjallisuuden ilmiönä. Tämän lisäksi tuon esille rakenteellisia samankaltaisuuksia hovirakkauden ja Eros-rakkauden turmeltumisen määrittelyissä, sekä arvioin Spenserin eettisen allegorian vaikutuksia Lewisin teologiseen ajatteluun. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi. Käyn ensin läpi The Allegory of Loven lukuja, joissa Lewis esittelee teoreettiset välineet, allegorian ja hovirakkauden, jonka jälkeen jatkan kahteen lukuun, joissa Lewis esittelee teoreettisen skeemansa kautta kahta teosta. Ensimmäinen näistä on Romance of the Rose -luku, jossa Lewis keskittyy Guillaume de Lorrisin teokseen ja esittelee sen kautta hovirakkauden mallin, jossa näkyvät kaikki sen tuntomerkit. Toisena analysoin Edmund Spenserin The Faerie Queen -runoteosta esittelevää lukua. Lopuksi siirryn vertailemaan Lewisin Allegoryn ajattelua ja hänen Four Lovesin rakkaudenteologiaansa. Tutkimusmateriaalini perusteella Lewis on tukeutunut joihinkin Spenseriltä löydettävissä oleviin ideoihin muotoillessaan omaa rakkauskäsitystään. Spenserin merkitys on muuta materiaalia korostuneempi ja sen takia myös tutkimukseni fokus liittyy ensisijaisesti Spenseriin. Lewisin nähdään esimerkiksi omaksuneen Spenserin rakkauksien nimitykset rakkaudenteologiaansa myöhemmässä The Four Loves teoksessa. Lainaus on myös nähtävissä merkkinä laajemmasta ajatuksellisesta hyödyntämisestä, mutta toisaalta Lewisilla on myös muita vaikuttimia Spenserin lisäksi. Tutkimukseni viimeisessä luvussa nostan esille Lewisin Eros-rakkauden turmeltumis ja hovirakkauden yhteyksiä sekä arvioin Allegoryn Faerie Queen-luvun yhteyksiä The Four Lovesin rakkauskäsitykseen. Spenserin ja Lewisin suurin yhdistävä ajatus on imitaatio ja moraalisen pyrkimyksen merkitys siirtymisessä Spenserillä lähemmäs universaalia arkkityyppiä ja Lewisillä Jumalaa. Lewisin suhtautuminen Spenserin teokseen on nähtävissä läpi elämän jatkuneena arvostuksena ja kiintymyksenä runoilijan ajatuksia kohtaan. The Faerie Queen on elämän ylistystä, jonka lukeminen parantaa mielen ja ruumiin, Lewis kirjoittaa.

Tutkimuksessa selvitettiin systemaattisen analyysin avulla, millaiset ovat Andrea Riccardin rauhantyön taustalla olevat systemaattis-teologiset perusnäkemykset. Tutkimuksessa kiinnitettiin erityisesti huomiota Riccardin teologisten ja hengellisten käsitteiden ja argumenttien käyttöön. Tutkimuksen lähtökohtana oli oletus, että Riccardin käytännön toiminnalla rauhan puolesta on myös teologisia taustatekijöitä. Riccardin omien näkemysten ohella on kiinnitetty huomiota myös hänen johtamansa Sant’Egidion yhteisön toiminnallisiin periaatteisiin ja uskonnolliseen rauhanvälitystyöhön. Tutkimuksen lähteinä toimii koko Andrea Riccardin kirjallinen tuotanto. Tutkimus osoitti, että rauhan käsite liittyy Andrea Riccardin ajattelussa kristityn identiteettiin. Sant’Egidion yhteisössä tämän ajattelun taustalla on tulkinta Jeesuksen sanoista ”rauhani minä jätän teille” (Joh. 14:27). Riccardin mukaan kristittynä oleminen ja rauha liittyvät toisiinsa; kristittynä oleminen sisältää rauhan idean. Jotta ihminen voisi myös elää todeksi tuon kristillisen rauhan idean ja välittää rauhaa, hän tarvitsee Jumalan sanaa, rukousta ja liturgiaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Andrea Riccardin rauhanteologia voidaan nähdä kolmen eri toisiinsa effektiivisessä suhteessa olevan dimension kautta. 1) Rauhan identiteetin vastaanottaminen perustuu rukoukseen, jossa ihminen on vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Jumalan sana, rukousyhteisö ja liturgia yhdessä synnyttävät ihmisessä kaipuun toimintaan. Tämä kaipuu on kimmoke lähimmäisen tunnistamiseen rakastamisen kautta. 2) Rauhan edellytys on, että lähimmäinen tunnistetaan ensin todellisen rakkauden kautta lähimmäisenä, mutta tämän jälkeen myös köyhänä ja vähimpänä. Kun uskova asettaa tämän lähimmäisen ensisijaiseksi ja itsensä toissijaiseksi, hän alkaa elää identiteettinsä mukaan. Syntyy universaalin veljeyden näkemys. 3) Rauhan toiminnallinen ulottuvuus on seuraa veljeyden kokemuksesta. Veljeydessä keskeistä on dialogi. Siinä rajaton, kristillinen veljeys johtaa ihmiskunnan vuorovaikutukseen ja keskinäiseen rauhan ja sovinnon kaipuuseen. Näin sisäinen identiteetti realisoituu ulkonaiseksi elämäntavaksi ja toiminnaksi. Tämä toiminta nojaa luottamukseen Jumalan voimasta ja on siksi sekä rohkeaa että inhimilliset rajat ylittävää.

Tutkielmassani käsittelen roomalaisen runoilijan Q. Horatius Flaccuksen (65−8 eKr.) teoksissa esiintyviä nautintoja. Tutkimusaineistonani on Horatiuksen koko tuotanto, mutta eniten aihetta käsitellään Horatiuksen oodeissa. Perehdyn esimerkkien avulla siihen, millaisista nautinnoista Horatius runoissaan kirjoittaa ja millä tavoin. Osittain pohdin kuvattujen nautintojen suhdetta aikakauden tapakulttuuriin, moraaliin ja lainsäädäntöön, kuten avioliitto- ja ylellisyyslakeihin. Vertailupohjana Horatiuksen kuvaamiin nautintoihin käytän sekä antiikin primäärilähteitä, kuten esimerkiksi Plinius vanhemman ja Columellan teoksia, että tutkimuskirjallisuutta muun muassa viinien ja seksuaalimoraalin osalta. Koska Horatius oli vapaasyntyinen mies, näkökulma rajautuu vain etuoikeutetuimman ihmisryhmän nautintoihin ja ajanviettotapoihin Augustuksen ajan Roomassa. Keskeisimpiä nautintoja Horatiuksella ovat viini ja erilaisten juhlien ja juominkien vietto. Horatiuksella esiintyy runoissaan yhteensä 15 erilaista viininimikettä, joista 11 on italialaista, kolme kreikkalaista ja yksi egyptiläinen viini. Erityisesti Campanian ja Latiumin alueen arvoviinit ovat edustettuina Horatiuksen runoissa. Eniten Horatius kirjoittaa Falernum- eli falernolaisviinistä, joka esiintyy hänen runoissaan kaikkiaan 15 kertaa. Usein mainittuja viinejä ovat myös italialaiset Caecubum ja Massicum ja kreikkalainen Chium eli Khioksen viini. Läheskään aina viinin lajiketta tai kasvupaikkaa ei ole määritelty, vaan Horatius kutsuu viiniä vain yleissanoilla vinum tai merum. Sekä nimettyjä että yleissanoilla kutsuttuja viinejä määritellään monesti erilaisin adjektiivein tai ikämäärein. Erilaisia juhlia Horatius viettää ystävien tai tuttavien kanssa. Syitä juhlaan on esimerkiksi ystävän paluu sodasta, mutta viiniä voi nauttia vain orjankin seurassa ilman suurempaa aihetta. Hyvä ruoka on myös nautinto, jota tarjotaan pidoissa. Tärkeää Horatiukselle ovat myös erilaiset ihmissuhteet, ystävät ja rakastetut. Horatius on omistanut runojaan hyvin laajalle ystävä- ja tuttavapiirille, mutta läheisiä ystäviä hänellä vaikuttaa olevan kohtuullisen pieni joukko ihmisiä. Tärkeimmät ystävät on tunnistettavissa, kuten esimerkiksi taloudellinen tukija Maecenas ja runoilijatoverit P. Vergilius Maro, L. Varius Rufus ja Plotius Tucca. Horatius kirjoittaa myös paljon tunnistamattomista ystävistä, seuralaisista tai rakastetuista, jotka ovat usein saaneet kreikkalaisperäisen kutsumanimen. Kreikkalaiset nimet saattavat viitata seuralaisen orja-, palvelija- tai seuralaispalvelutaustaan, mutta ne voivat mahdollisesti olla salaniminä joillekin vapaasyntyisille henkilöille. Horatiuksen rakastettuina ja partnereina on sekä naisia että nuoria miehiä. Aikakauden seksuaalimoraalin mukaan seksuaalisissa suhteissa oli aina aktiivinen ja passiivinen osapuoli, eikä suhteita katsottu tasa-arvoisiksi. Varsinaista jakoa hetero-, homo- tai biseksuaalisiin ei tunnettu. Prostituutio oli yleistä ja orjia käytettiin seksuaalisiin palveluihin. Naimattoman Horatiuksen kumppanit olivat oletettavasti suurelta osin orjia tai prostituoituja, mutta mahdollisesti hänellä oli myös suhteita naimisissa oleviin naisiin vastoin aikakauden lakeja. Kumppaneiden luonteenpiirteitä ja ulkoisia ominaisuuksia määritellään muun muassa erilaisin vertauksin kasveihin ja eläimiin. Rauhallista elämää Horatius viettää kotitilallaan sabiinilaismaaseudulla. Hän ei viihdy kaupungissa ja kaipaa maaseudulle, kun hän on sieltä poissa. Nautinnot ovat Horatiukselle keskeinen osa elämää.

Tiivistelmä Referat Tutkin Gustaf Aulénin sovitusnäkemyksiä lähteenäni hänen teoksensa Den Kristna Försoningstanken, jossa hän luo sovitusopillisen kolmijaon; klassiseen, latinalaiseen ja subjektiiviseen sovitusoppiin. Tutkimuskysymykseni on dogmaattinen, mutta se kantaa myös ekumeenista merkitystä ja kuuluu: Voidaanko sovitusopeista muodostaa yksi yhteinen sovitusnäkemys, ja jos, niin millä edellytyksillä? Kysymys nousee Aulénin tuotannossa implisiittisesti esiintyvästä pyrkimyksestä kristittyjen yhteyteen ja ajatuksesta, että kristinopin monet tulkinnat ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat edelleen jakolinjoja kristittyjen kesken. Kysymyksen pohjalta selvitän, löytyykö sovitusopeista riittävät edellytykset yhdeksi yhteiseksi näkemykseksi, jolloin eri sovitusnäkemykset olisivat vain eri näkökulmia tai korostuksia yhteisessä näkemyksessä. Tämän kysymyksen yhteydessä tarkastelen myös, miten Aulénin varhainen ja myöhäinen sovitusnäkemys eroavat toisistaan. Tutkimuskysymykseeni liittyy myös vaikutuksen analyysi Aulénin sovitusopillisesta tutkimuksesta, ja pyrin sen avulla selvittämään, mikä vaikutus Aulénin tutkimuksella oli sovitusopillisille jakolinjoille. Tutkielmani metodi on systemaattinen analyysi, jonka avulla analysoin tekstin käsitteistöä, argumentaatiota ja tekstistä nousevia implisiittisiä premissejä. Käytän tutkimuksessani myös Aulénin sovitusta käsittelevää muuta kirjallisuutta ja laajasti sovitusopillista kirjallisuutta. Aulén tekee tutkimustaan lundilaisen tutkimusperinteen mukaan ja etsii sovitusopeista niiden perusmotiivia ja jumalakuvia, joiden eroavaisuuksia tarkastelen hänen tutkimuksessaan. Klassisen sovitusopin Aulén mieltää alkuseurakunnan sovitusnäkemykseksi, jossa Kristus voittaa synnin, kuoleman ja Saatanan eli Christus Victor, nimi, josta sovitusoppi tunnetaan. Sen perusmotiivina on rakkaus ja jumalakuvana itse Jumalakin on rakkaus. Latinalainen sovitusoppi on Anselm Canterbyrylaisen näkemys. Siinä perusmotiivi on oikeudenmukaisuus ja jumalakuva on oikeudenmukaisuutta vaativa tuomari. Subjektiivinen sovitusoppi on Pierre Abélardin näkemys, ja siinä ei Kristuksen ristinkuolemalla ole sovittavaa merkitystä, koska ihmisen synti nähdään vain heikkoutena. Kristus on ihanneihminen, joka toimii ihmisille esimerkkinä. Tutkimukseni tuloksena on, että yhteinen näkemys sovituksesta on mahdollinen tietyillä edellytyksillä: Kristuksen inkarnaatio nähdään siten, että molemmat luonnot ovat läsnä ristinkuolemassa, ja jumalakuvien erilaisuus nähdään siten, että Jumalaa ei kukaan tunne täydellisesti, joten sovitusoppien jumalakuvat ovat yhtä päteviä. Aulénin sovitusopillisen teoksen vaikutus näyttää tutkimukseni mukaan vain syventävän jakolinjoja, vaikka Aulén tarkoitus on johdattaa kirkko alkuseurakunnan sovitusopin lähteille. Aulénin sovitusnäkemys laajenee myöhemmin, ja siihen vaikuttaa osin reseptio, jonka hänen tutkimuksensa sai aikaan. Sen sijaan uuden tutkimuksen aiheeksi jää, millainen vaikutus hänen osallistumisellaan ekumeeniseen keskusteluun on hänen laajentuneeseen sovitusnäkemykseensä.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia uskonnollisia argumentteja Homoillan jälkeen Helsingin Sanomissa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa esitettiin ja käytettiin, kun otettiin kantaa homoseksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin joko myönteisessä tai kielteisessä sävyssä. Tutkimuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota niihin argumentteihin, joilla homoseksuaalisuutta pyritään joko kritisoimaan tai puolustamaan. Uskonnollisilla argumenteilla tarkoitetaan Raamattuun, kristilliseen oppiin ja perinteeseen sekä kristilliseen etiikkaan liittyviä näkemyksiä, joiden avulla mielipidekirjoittajat perustelevat suhtautumistaan homoseksuaalisuuteen. Tutkimusaineistona on Yleisradion Ajankohtaisen Kakkosen järjestämän Homoillan jälkeen julkaistut mielipidekirjoitukset Helsingin Sanomien Mielipide-osastolla. Mielipidekirjoitukset julkaistiin 15.10.–9.11 välisenä aikana. Tutkimusaineistona on 32 mielipidekirjoitusta. Tutkielman kahdessa pääluvussa tarkastellaan kahta teemaa, jotka nousivat ensisijaisesti esille aineistoista. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan homoseksuaalisuuden ymmärtämistä syntinä ja sen perustelua Raamatulla. Lisäksi ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan edellä mainitun näkemyksen kritiikkiä eli ajatusta, että homoseksuaalisuutta ei tulisi pitää syntinä. Toisessa pääluvussa tarkastellaan samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevia, puolesta tai vastaan esitettyjä argumentteja. Tällöin yksi keskeinen kysymys on, tuleeko homoseksuaalisuus nähdä ihmisen biologisena ominaisuutena ja toisaalta luomisessa annettuna lahjana vai ei. Johtopäätöksissä esitetään, että keskeiset eroavaisuudet puolesta ja vastaan esitetyissä argumenteissa on raamatuntulkinta ja perimmäinen olemus. Raamatun tulkintatapoja on kolme: Perinteinen tulkintatapa, jossa homoseksuaaliset teot nähdään syntinä. Ydinsanomaa korostava tulkintatapa, jossa homoseksuaalisuutta ei nähdä syntinä. Tällöin myönnetään, että Raamatussa on homoseksuaalisia tekoja tuomitsevia kohtia. Raamatun keskeinen sanoma rakkaudesta tulkitaan kuitenkin olevan ristiriidassa sen kanssa, että homoseksuaalisuus nähdään syntinä, joten tulkintatavassa päädytään korostamaan Raamatun ydinsanomaa. Modernissa tulkintatavassa korostetaan, että modernia homoseksuaalisuus käsitystä ei pitäisi palauttaa raamatunteksteihin. Sen sijaan homoseksuaalisuus nähdään modernina käsitteenä, joka on merkittävästi erilainen kuin Raamatun kirjoittamisen ajan käsitys homoseksuaalisuudesta. Samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevassa keskustelussa samaa sukupuolta olevien siunaamista ja parisuhdetta vastustavat ajattelevat homoseksuaalisuuden olevan luonnonvastaista. Ajatus perustuu siihen, että Raamattuun ja biologiaan. Tätä perusteella sillä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, joten tällöin nähdään, että Jumala loi ihmisen heteroseksuaaliksi. Lisäksi näkemystä perustellaan sillä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa eivät pysty lisääntymään luonnollisesti. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat sen sijaan ajattelevat, että Jumala on luomisessa lahjoittanut mahdollisuuden rakastaa toista ihmistä. Tällöin ei ole merkitystä sillä, mikä toisen ihmisen sukupuoli on. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat myös ajattelevat, että jos samaa sukupuolta olevien asemaa ei tunnusteta, se aiheuttaa sen, että homoseksuaalit joutuvat elämään näkymättömänä, joka ei ole tasa-arvoista ja joka rasittaa homoseksuaalien itsetuntoa. Kirkkoa kuvataan tällöin syrjivänä.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani näytelmässä Tuntemattoman eläimen jäljet ja Annantalon Into-teatteriryhmän esitysversiossa esitettyjä nuoren henkilöhahmon tunteita. Tutkimuksessani kysyn, mitä tunteet tekevät näytelmässä ja esityksessä ja miten ne vaikuttavat nuoren henkilöhahmon toimintaan. Nuorten teatteria ei ole kovin paljon tutkittu taiteellisista lähtökohdista käsin. Se aiheuttaa käsityksen, jossa lasten ja nuorten kehittäminen ja opettaminen on taiteen kokemusta tärkeämpää. Kysynkin tutkimuksessani myös, miten tunteet vaikuttavat nuorten teatterissa olevaan taiteelliseen valtasuhteeseen aikuisen ja nuoren välillä. Tuntemattoman eläimen jäljet kertoo nuoresta tytöstä, joka kohtaa ensimmäistä kertaa kuoleman, kun hänen Saara-tätinsä sairastuu ja menehtyy. Tapahtumat herättävät tytössä erilaisia tunteita ja saavat tytön pohtimaan suuria kysymyksiä elämästä ja itsestään. Apuna näiden vaikeidenkin kysymysten pohtimiseen tyttö saa ystäviltään ja perheeltään. Tarkastelen esitystä ja näytelmää Sara Ahmedin tunnekäsityksen mukaan, jossa tunteet eivät ole omistusmuotoisia, vaan tapahtuvat ikään kuin asioiden välillä kosketuksen yhteydessä. Kosketuksen ansiosta tunteet ovat sosiaalisia ja määrittävät henkilöiden ja asioiden välisiä suhteita. Tutkimukseni analyysi perustuu tarkastelemani näytelmän lukemiseen, sekä siitä tehtyyn esitysversioon. Pohdin tunteiden itsensä sijaan sitä mitä ne valitsemissani kohtauksissa tekevät ja miten ne vaikuttavat henkilön ja maailman rajoihin. Häpeä toimii esityksessä monella tavalla. Kun tyttö käy sairaalassa katsomassa Saara-tätiä, häpeä saa aikaan tytön vetäytymään kauemmas niin sairaasta ruumiistaan, kuin omasta ruumiistaankin. Häpeään sekoittuu epämukavuutta, inhoa ja pelkoa. Tytön ystävän häpeäkokemus puolestaan saa aikaan turhautumista, mikä lähentää ystävysten joukkoa, jotka tunnistavat saman turhautuneen häpeän omassa kokemuksessaan. Pelko on niin esityksessä kuin näytelmässä voimakkaasti läsnä oleva tunne. Se on myös ajassamme hallitseva tunne terrorismin uhan, ilmastokatastrofin ja nopeasti muuttuvan maailman myötä. Pelko ajautuu ahdistukseen, kun pelon kohteita kerääntyy liikaa, eikä yksikään niistä vaikuta selkeältä. Näin ollen pelko kutistaa maailmaa ruumista vasten ja rajoittaa vapauden tunnetta. Surua voidaan ajatella voimakkaana tunteena, johon liittyy mystiikkaa. Näin on ainakin kuolemansurun kohdalla, joka on läsnä näytelmässä ja esityksessä koko teemassa. Suru kokemuksena muokkaa identiteettiä ja toisinaan luo käännekohdan elämälle. Toisaalta surua tunteena pidetään usein heikkouden merkkinä, mistä syystä tyttökin yrittää näyttää, ettei suru vaikuta häneen. Rakkaus avaa tytön kokemusta positiivisempaan suuntaan. Rakkaus perhettään kohtaan saa aikaan turvallisuuden tunteen. Rakkaus myös yhdistää ystävysten joukkoa, jotka rakkauden myötä uskaltautuvat avaamaan ruumiitaan maailmalle ja nauttimaan. Näytelmän ja esityksen filosofiassa rakkaus on kokonaisvaltainen tunne jaetusta todellisuudesta ja ”olemassaolon nautinnosta”. Erilaiset tunteet toimivat eri tavoin nuorten teatterissa. Tutkimuksessa esitän, että viha ja rajuus toimivat normeina nuorten teatterissa luoden yksipuolisen kuvan nuoruuden kokemuksesta. Vaikka vihalla on myös mahdollisuuksia toimia valtasuhteiden purkamisen välineenä, se yleensä palautetaan itseensä esimerkiksi vihaisen kapinoivan nuoruusnormin myötä. Vihan sijaan näytelmässä ja esityksessä Tuntemattoman eläimen jäljet mahdollisuuden luo ihmetys. Teatterissa, jossa tapahtumat tapahtuvat aina ikään kuin ensimmäistä kertaa, on ihmetys luonteva keino avata erilaisia mahdollisia nuoruuden kokemuksia.

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää se, miten Martti Luther tulkitsee Jumalan olemuksen ja toiminnan lain ja evankeliumin näkökulmasta. Tutkimuksen lähteinä on käytetty Lutherin ensimmäisessä ja toisessa antinomistiväittelyissä syntyneitä tekstejä, joita on lähestytty systemaattisen analyysin näkökulmasta. Tutkimuksessa taustaoletuksena on ollut, että Lutherin näkemys Jumalasta rakentui yhä niille samoille ristin teologian perusoletuksille kuin reformaattorin varhaisemmissa kirjoituksissa, siitäkin huolimatta, että antinomistiväittelyt syntyivät reformaation sisäisen kriisin takia. Tutkimus on osoittanut, ettei Luther myöhemminkään luopunut ristin teologiaan sisältyvistä oivalluksistaan, vaikka toisinaan aiemmassa tutkimuksessa on näin esitetty. Päinvastoin tutkimus on osoittanut, että edelleen reformaation sisäisessä kriisissä antinomistiväittelyiden lakitematiikan konstituoivana lähtökohtana oli Lutherin perinteinen jumalaoppi ja tätä oppia vahvasti määrittävä ristin teologia. Antinomistiväittelyissäkin Luther tulkitsi armon hyvin samalla tavalla kuin reformatorisen ajattelunsa alkupuolella kiistäessään ansioajattelulle rakentuvat näkemykset. Laki tuli Lutherin mielestä täytetyksi yksin armosta, josta uskovat tulivat osalliseksi Kristuksessa. Lutherin näkemystä rakkaudesta ohjasi myös edelleen ristin teologia. Siksi Luther teki antinomistiväittelyissäkin distinktion ihmisen valheellisen ja Jumalan totuudellisen rakkauden välille. Lutherin mielestä ihminen ei koskaan kyennyt täyttämään Jumalan ehdotonta rakkaudenvaatimusta, sillä hän itse jollakin tavoin pyrki hyötymään rakastettavasta kohteestaan. Siksi Luther tulkitsi lain tarkoituksen siten, että sen tarkoitus oli ristin teologian mukaisesti herättää ihmisessä pelko ja karkoittaa ihminen vääränlaisesta rakkaudestaan kohti Jumalaa. Vasta Jumalassa ihminen saattoi tulla osalliseksi Jumalan omasta totuudellisesta rakkaudesta, joka samalla ajoi ihmisen väärää rakkautta pois. Ristin teologiaan liittyen Luther myös painotti Jumalan kätkettyä luontoa. Tämän takia ihminen ei voi koskaan kohdata Jumalaa sellaisenaan tämän omassa luonnossa, majesteettisuudessa tai verhoamattomana. Näissä ilmaisuissa Luther korosti erityisesti Jumalan vihaa ja vapaata tahtoa. Pikemminkin Jumala oli kohdattavissa ainoastaan lihaksi tulleessa Kristuksessa. Uutena Jumalan kätkeytyneisyyteen liittyvänä näkökulmana Luther toi väittelyissä esille Pyhän Hengen kaksinaisen roolin sekä lain antajana, joka syyttää ihmistä synnistä että lahjana, eläväksitekijänä ja pyhittäjänä. Väittelyiden erityislaatuisen tematiikan huomioon ottanut analyysi on osoittanut, että Luther ymmärsi Jumalan ihmiseen kohdistuneen päämääräsuuntautuneen työn kaksijakoisena. Ensinnäkin Jumala aluksi tyhjentää lain avulla syntisen ihmisen tämän valheellisista kuvitelmistaan ja vääränlaisesta rakkaudesta. Kaiken tarkoituksena kuitenkin on se, että ihminen kärsimyksissään ja peloissaan pakenisi kohti päämääräänsä, eli Kristusta. Varsinaista työtään Jumala tekee evankeliumin avulla. Itsessään evankeliumi on vasta lupaus Kristuksesta, mutta Jumalan työn kautta ihminen uskossa tulee osalliseksi tästä lupauksesta. Uskossa läsnäolevan Kristuksen kautta ihminen saavuttaa Lutherin mielestä vanhurskauden. Tämä vanhurskauttaminen tapahtuu Lutherin mielestä kuitenkin kahdella tavalla. Jumala sekä lukee ihmisen vanhurskaaksi että alkaa myös puhdistaa ihmistä niin, että tämä alkaa toimia lain mukaan. Tutkimus on osoittanut, että kaikki Lutherin argumentaatio tähtää silti ajatukseen siitä, että Jumala on aktiivinen tekijä. Tämä siitäkin huolimatta, että Jumala ottaa ihmisen osalliseksi toimintaansa näissä pelastumisen päämäärään tähtäävissä vaiheissa.

Tässä työssä tarkastellaan eri kristillisiä suuntauksia edustavien pappien kokemuksia ja käsityksiä Jumalan rakkaudesta ja sitä, miten kokemukset ilmenevät ja mitä ne merkitsevät heidän jokapäiväisessä elämässä. Lähestyn tutkittavaa aihetta kahden erilaisen tietoteoreettisen näkökulman kautta. Aineisto on kerätty, luokiteltu ja kuvattu fenomenologis-hermenuttisella ymmärtävällä otteella, mutta varsinainen analyysi perustuu kognitiivisen psykologian selittävään otteeseen. Työn alussa käsitellään uskontotieteen sisäistä ymmärtävän ja selittävän perinteen välistä dialogia. Aineisto koostuu kahdeksasta noin tunnin pituisesta teemahaastattelusta. Haastatteluihin osallistui kolme luterilaista, kaksi ortodoksista, yksi katolinen, yksi helluntailainen ja yksi tunnustuskuntiin sitoutumaton pappi. Käytän aineiston käsittelyssä teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Analyysissa redusointi ja klusterointi sekä aineiston koko kuvaus on tehty fenomenologis-hermeneuttisen perinteen mukaisesti, mutta teoreettiset käsitteet tuodaan analyysiin kognitiivisesta psykologiasta. Analyysiluvut jakautuivat seuraaviin luokkiin. Ensin perehdytään pappien käsitykseen Jumalan rakkaudesta, jonka jälkeen siirrytään varsinaisiin Jumalan rakkauden kokemuksiin, jotka jakautuvat useampaan eri luokkaan, kuten toistuviin, elämää muuttaneisiin yksittäisiin, sekä ihmissuhteisiin liittyviin kokemuksiin. Pappien kokemukset Jumalan rakkaudesta liittyivät aina jollain tavalla myös toisiin ihmisiin, ja ihmissuhteisiin liittyvät asenteet ja muutokset olivat kokemusten keskeisin ilmenemismuoto, koska niillä oli hyvin pitkälle kantavat vaikutukset pappien elämässä. Myös mystisiksi koettuja yksittäisiä tilanteita esiintyi, mutta ne eivät olleet asioita, joita yritettiin tavoitella, vaan ne olivat osia tapahtumaketjussa, joka johti syvempään ymmärrykseen itsestä ja muista. Jumalan rakkauden kokemuksissa pappien omalla uskolla ja vakaumusella oli hyvin keskeinen asema. Se ilmeni tutkittaessa muistiin, uskomusjärjestelmään ja emootioihin liittyviä kognitiivisen psykologian teorioita. Pitkäkestoiseen muistiin tallentuneet ideat ja käsitteet vaikuttavat uskomusten muodostumiseen ja uskomukset vaikuttavat siihen, millaisia emootioita tietyissä tilanteissa syntyy, ja emootiot voivat puolestaan motivoida uskomusjärjestelmän mukaiseen toimintaan. Analyysissa ymmärtävän ja selittävän otteen merkittävin ristiriita liittyi kysymyksenasetteluun. Ymmärtävä ote pyrkii kuvaamaan, miten ihminen ajattelee ja hahmottaa maailmaansa, ja se keskittyy tutkimaan yksilöllisiä ja uniikkeja ilmiöitä. Selittävä ote taas tutkii ihmisen käyttäytymisen ja toiminnan taustalla vaikuttavia syitä, ja se etsii kaikille yhteistä ja yleistä tekijää.