Browsing by Subject "rasismi"

Tutkielmassa pyritään ensinnäkin vastaamaan kysymykseen siitä, minkälaisia rasismin kehystämisen tapoja havaitaan Suomi24-foorumilta sekä miltä kehystäminen näyttää rasismin tutkimuskirjallisuuden valossa. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan aihemallinnusalgoritmin kyvykkyyttä tuottaa ”aiheita” suomalaisesta puhekielisestä keskustelufoorumista sekä voiko näitä ”aiheita” käsitellä entmanilaisina ”kehyksinä” Aineistona tutkielmassa käytetään kielipankin Suomi24-korpusta, joka on rajattu sisältämään Rasismi-keskustelualueen keskustelunavaukset kahtena ajanjaksona: 2007–2011 & 2012–2016. Aineiston analyysissä on käytetty laskennallisiin koneoppimismenetelmiin kuuluvaa aihemallinnusta. Sen tuottamat ”aiheet” on analysoitu laadullisella kehysanalyysillä entmanilaisina ”kehyksinä”. Kehyksiä arvioidaan Entmanin mukaisesti retorisena operaationa, jolla pyritään vaikuttamaan muiden toimintaan. Aihemallinnuksen tulosten perusteella molemmilta ajanjaksoilta nousseet yleisimmät kehykset on nimetty seuraavasti: ”taloudellinen taakka”, ”seksuaalirikokset & väkivaltaisuus”, ”kulttuurien yhteensopimattomuus & terrorismi” sekä ”rasismin määrittelykamppailu & sananvapaus”. Tutkielman keskeinen tulos on, että Suomi24-foorumilla Rasismi-foorumin keskustelunavaukset koskevat valtaosin ei- haluttujen maiden maahanmuuttajia, kuten somaleja tai Lähi-idän pakolaisia. Näkemykset näitä ihmisryhmiä kohtaan ovat korostuneen negatiivisia. Kehyksistä havaitaan monentyyppistä rasismia, joiden tarkoituksena vaikuttaa olevan institutionaalisen rasismin lisääminen: maahanmuuttajien sosiaalisen turvan leikkaaminen ja maahanmuuttajataustaisten ajaminen pois Suomesta. Toinen keskeinen tulos on, että aihemallinnus kykenee tuottamaan suomenkielisestä arkikielisestä aineistosta tuloksena ”aiheita”, jotka voidaan tulkita entmanilaisina kehyksinä. Kehystyksissä esiintyy vanhaa rasismia (maahanmuuttajat esitetään laiskoina, vaistojen varaisina ja väkivaltaisina), uusrasismia (islaminusko esitetään väkivaltaisena sortavana uskontona) ja arkielämän rasismia (maahanmuuttajista puhutaan pahaan, nimitellään ja loukataan). Noin viidesosa Suomi24:n käyttäjistä saapuu foorumille oppimaan uutta tietoa. Tutkielmassa tästä näkökulmasta koetaan ongelmallisena, että foorumilla puututaan vain rasismin räikeimpiin ulostuloihin. Rasismista uskalletaan yhteiskunnassa puhua vain ”turvallisilla termeillä”, joista osa on äärioikeiston itse määrittämiä. Rasistinen vihapuhe lisää epätasa-arvoista kohtelua ja suurentaa vihapuheen kohteen riskiä väkivallan uhriksi joutumisesta. Vihapuheen lisäämä polarisaatio on myös uhka koko poliittisen järjestelmän ja kulttuurin toiminnalle.

The purpose of the study was to examine the communication of Finnish anti-immigration politicians, especially their representations of immigrants. Previous studies have shown that the self-named "immigration critics" have played an important part in making stigmatizing and derogatory talk about immigrants seem more acceptable. The theoretical framework of this study was built on Smith's (2007a) model of stigma communication. Stigmatizing messages consist of marks to recognize and categorize people, labels to distinguish people as a separate social entity, cues of responsibility to imply blame, and implications of peril linking people to physical or social dangers. The aim of the study was to find out if these contents can be found in anti-immigration discourse. The data were drawn from six blogs written by True Finn candidates who got elected in 2011 Parliamentary election. The data also contains the Sour Election Manifesto (Nuiva vaalimanifesti) signed by them. The main method in analyzing the data was theory-driven qualitative content analysis. Methods of rhetorical discourse analysis were used as a complementary analysis in reviewing the strategies of this communication. The results show that the strongest mark was affixed to the groups that have the lowest positions in the prevailing ethnic hierarchy. Muslims and people of African origin were marked most strongly, but marking was for most part indirect. The marked were labeled as culturally backward and strongly separated from "us". Responsibility was linked with the immigration itself: it was implied that the labeled people had only left their country in search of an easy life. Prejudice was claimed to be caused by the immigrants' own actions. Presenting the immigrants as both physical and moral threat to the Finnish community was the most dominant stigma message and it was used to justify stigmatization. Immigrants were presented as a homogeneous mass (part of label), but there were also claims that they should be seen and judged only as individuals. This color-blindness makes it possible for the stigmatizers to never actually face their victims, because they are not seen as members of a stigmatized group on an interpersonal level. It is also very hard for the stigmatized to change the stigma in these circumstances. The model of stigma communication proved out to be an effective tool for qualitative interpretation in this context. Further study should investigate the receiving end of these stigma messages, in this case it could mean studying the comments or the readers of political anti-immigration blogs.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Väinö Lassilan (1896–1939) tasa-arvo- ja ihmisoikeusajattelua. Lassila oli Helsingin yliopiston anatomian professori ja lääkäri, joka puhui samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta 1930-luvun puolivälistä lähtien. Tutkimuskysymykseni on, miksi Lassila käytti samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä poliittisessa retoriikassaan vuosina 1934–1939. Aatteet olivat uhattuina 1930-luvulla, mitä kuvastaa natsi-Saksan synty vuonna 1933. Lassilasta tuli vuosikymmenen puolivälissä yksi näkyvimmistä fasismin ja rotuhygienian vastustajista. Hän toimi myös Ihmisoikeuksien liiton puheenjohtajana vuosina 1935–1939. Tutkielman tavoitteena on avata Lassilan kautta uusi näkökulma 1930-luvun aatehistoriaan. Tutkin, millaista vastarintaa rotuhygienia ja fasismi herättivät suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa 1930-luvulla. Samalla tarkastelen, miten ihmisoikeudet ymmärrettiin Suomessa ennen Yhdistyneiden kansakuntien (YK) jälkeen syntynyttä kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää. Otan työssäni kantaa vallitsevaan akateemiseen keskusteluun ihmisoikeuksien historiasta. Sovellan aatehistorioitsija Quentin Skinnerin näkökulmaa aatehistoriallisten tekstien tutkimiseen. Skinner on esittänyt, että aatehistorialliset tekstit olivat puhetekoja, jotka oli tarkoitettu kommunikatiivisiksi teoiksi menneisyyden yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lähestyn Lassilan tekstejä ja muita puheenvuoroja puhetekoina selvittämällä, mikä oli hänen tekojensa kommunikatiivinen tarkoitus aikalaiskeskustelussa. Tarkastelen Lassilan tapaa käyttää samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä siitä näkökulmasta, mikä merkitys niillä oli puheteon argumentaatiolle. Käsitteet ovat Skinnerin mielestä argumentaation työkaluja, minkä vuoksi hänelle on keskeistä se, mitä niillä voi tehdä argumentissa. Tämän lisäksi selvitän Lassilan puhetekojen motiivin tarkastelemalla, millaiset arvot ohjasivat hänen poliittista toimintaansa. Aineistoni koostuu kolmesta eri lähdekategoriasta. Ensimmäinen kategoria, lehdistö ja kirjallisuus, koostuu pääasiassa Lassilan lehdistössä julkaistuista teksteistä ja muista puheenvuoroista sekä hänen poliittisten vastustajiensa teksteistä. Toinen lähdekategoria koostuu Kansan arkistossa sijaitsevien Väinö Lassilan arkiston ja Ihmisoikeuksien liiton arkiston muodostamasta materiaalista. Kolmannen kategorian muodostavat sellaiset valtion virallisjulkaisut, kuten hallituksen esitykset, komiteamietinnöt sekä lait, joihin Lassila otti puheenvuoroissaan kantaa. Argumentoin tutkielmassani sen puolesta, että Lassilan ajattelun peruslähtökohta oli ihmisarvon kunnioitus, jonka pohjalta hän teki poliittisia johtopäätöksiä. Demokratia oli paras poliittinen järjestelmä, sillä se kunnioitti ihmisarvoa. Lassilan mielestä demokratia perustui ihmisten väliseen samanarvoisuuteen sekä yksilön vapauteen. Puheteoissaan Lassila pyrki puolustamaan demokratiaa fasismia ja rotuoppia vastaan sekä kehittämään sitä tasa-arvoisempaan suuntaan sosiaalisten olojen parantamisen kautta. Samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteet olivat hänelle demokratian puolustamisen ja kehittämisen työkaluja taistelussa rotuoppia ja fasismia vastaan.

Maisterin tutkielmani tarkoituksena on selvittää Luterilaisen maailmanliiton (LML) yleiskokoustyöskentelyssä ilmi tullutta ymmärrystä ihmisoikeuksista Helsingin yleiskokouksessa vuonna 1963 ja Evianin yleiskokouksessa vuonna 1970. Selvitän ihmisoikeusajattelun kehittymistä ja ihmisoikeuksien kasvavaa tiedostamista. Näiden yleiskokousten ihmisoikeusajattelu loi pohjan LML:n tulevalle ihmisoikeustyöskentelylle. Tutkielmani on aineistolähtöinen ja kvalitatiivinen. Tutkin LML:n yleiskokouksista syntynyttä kokousaineistoa. Yleiskokouksista löytyy lähdemateriaalia Helsingin yliopiston Ekumeenisesta arkistosta. Lisäksi käytän LML:n julkaisua ”From Federation to Communion. The history of the Lutheran World Federation”. Muusta kirjallisuudesta tärkein apuneuvoni on Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) julkaisusarja ”A History of the Ecumenical Movement”. Suhteutan löytämääni aiempaan tutkimukseen LML:sta. Pyrin jatkuvasti huomioimaan myös ajankohtaiset tapahtumat. LML:n ihmisoikeusajattelu oli Helsingissä ajalleen tyypillistä kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien tiedostamista. Poliittinen vaikuttaminen nähtiin tärkeäksi ja siihen kannustettiinkin. LML:ssa ilmenneet ajatukset ja ymmärrys ihmisoikeuksista eivät kuitenkaan päätyneet mihinkään ihmisoikeuksia koskevaan päätös- tai julkilausumaan. Ihmisoikeuksien noudattaminen ja edistäminen nähtiin lähinnä uskosta kumpuavaksi asennekysymykseksi ja spontaaniksi eettiseksi toiminnaksi. Taustalla vaikutti oleellisesti luterilaiseen teologiaan kuulunut Martti Lutherin kahden regimentin opin aiempi tulkinta. Ymmärrystä ihmisoikeuksista sekä vaatimusta niiden yhteiskunnallisesta edistämisestä pyrittiin vielä mahduttamaan kahden regimentin oppiin. Evianin yleiskokouksen tuloksiin vaikuttivat uudet kansainväliset ihmisoikeussopimukset sekä muiden ekumeenisten järjestöjen ihmisoikeusteemainen työskentely. Evianin yleiskokouksen ihmisoikeusajattelu oli ajalleen tyypillistä kansalais- ja poliittisten oikeuksien sekä taloudellisten, sosiaalisten sekä sivistyksellisten oikeuksien tiedostamista. Elettiin murroskautta ”klassisen” ja ”modernin” ihmisoikeusajattelun välillä. Murroskausi heijastui LML:ssa ilmenneeseen keskusteluun siinä, tuleeko ihmisoikeuksia käsitellä universaalisesti vai kontekstuaalisesti. Ihmisoikeusajattelu ja -keskustelu tuli kirjattua julkilausumiin ja siitä tuli konkreettista. Poliittisen vaikuttamisen merkitys selkeästi korostui. Yhteiskunnan rakenteiden muovaaminen haluttuun suuntaan nähtiin nyt velvoittavaksi. Ihmisoikeusajattelua ja -toimintaa ei pyritty enää mahduttamaan Lutherin kahden regimentin oppiin. Ihmisoikeuksista tuli LML:n ohjelma – aiemman uskosta syntyneen asenteen ja spontaanin eettisen toiminnan ohelle. Uusi kantaaottavampi, poliittisesti aktiivinen maailmanliitto ei ollut kuitenkaan kaikkien mieleen. Yksimielisyyttä ihmisoikeusasioissa ei saavutettu ja työskentely jatkui tulevina vuosikymmeninä.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta Tekijä – Författare – Author Artemis Miriam Kankare Työn nimi – Arbetets titel – Title Islam Ahmadiyyan uskonnollinen vaino Pakistanissa: Vihapuheen diskurssianalyysi Oppiaine – Läroämne – Subject Uskontotiede Työn laji – Arbetets art – Level Maisteri Aika – Datum – Month and year 11/2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 80 Tiivistelmä – Referat – Abstract Dynaaminen islamilainen reformistiliike on saanut institutionaalisen vainon osakseen Pakistanissa uuden edistyksellisen ja rauhanomaisen islamintulkinnan myötä. Uskonnollista vainoa ja toiseutta käsittelevä pro gradu työni valottaa Suomessa vähän tunnetun rauhanomaisen islamin liikkeen, Islam Ahmadiyyan poliittista vainoa Pakistanissa, jota on kuvattu ihmisoikeusjärjestöjen ja Aasian Ihmisoikeusraportin mukaan Ahmadies in Pakistan Face an Existential Threat erääksi maailman vainotuimmaksi uskonnolliseksi ryhmittymäksi. Olen tehnyt teemahaastatteluni Suomessa asuvien ahmadimuslimien kokemuksista vainosta entisessä kotimaassaan, jotka toivat esille systemaattisen ja valtion perustuslain muutoksilla sanktioiman vainon, perustuen heidän luokitteluunsa ei-muslimeiksi. Tämä kategoria perustuu tiukkoihin oikeaoppisen islamin määritelmiin, jotka korostavat profeetta Muhammedin asemaa viimeisenä profeettana. Ahmadit puolestaan uskovat oman liikkeensä perustajan asemaan Luvattuna Messiaana ja Mahdina, jonka epäpoliittinen islamin tulkinta on rauhanomainen, kieltäen poliittisen jihadin. Pakistania leimaa valtion sunnalainen eetos, jonka oikeaoppisuutta on korostettu erityisillä ulaman eli oppineiston antamilla fatwoilla, eli uskonnollisilla määräyksillä. Ahmadien toiseutta on korostettu ei-muslimikategorialla ja jumalanpilkkalaeilla, jotka kriminalisoivat ahmadien uskonnon harjoittamisen, levittämisen, äänioikeuden ja islamilaisten ilmauksien käyttämisen missään muodossa, jopa musliminimien antamisen lapsille. Sosiaalista etäisyyttä ahmadeihin rakennetaan antiahmadijärjestöjen, (Khatme Nabuwwat, Profeettojen Sinetti järjestö) vihapuheessa, joka on avoimen hyökkäävää ja kehottaen joukkoväkivaltaan ahmadeja vastaan. Ahmadien toiseutta yhteiskunnassa kuvaan työssäni Van Dijkin teoksen Discourse, Racism and Ideology pohjalta, joka analysoi rasismin ilmentymistä puheessa ja diskurssissa. Haastatteluaineistoa analysoin ahmadien vainoa Van Dijkin esittämien rasismin pääkategorioiden kautta, joita ovat maahanmuutto, integraatio, koulutus, työllisyys, sosiaaliset etuudet ja toimeentulo, politiikka sekä laki ja järjestys. Sosiaalista etäisyyttä ja toiseutta rakennetaan me (sunnalaiset) vastaan qadianit ja kafirit diskurssissa, jota esiintyy Pakistanin katukuvaan asetetuissa julisteissa ja kylteissä, sekä maan poliittisessa retoriikassa yleensäkin. Ahmadien vaino herättää kysymyksen vallasta ja uskonnosta sekä haastaa laajentamaan käsitystä islamilaisen maailman heterogeenisyydestä länsimaisessa stereotypioiden värittämässä islam-kuvassa. Ahmadit ovat olleen Pakistanissa keskeisissä asemissa politiikassa, armeijassa, liike-elämässä, kuuluisimpina Zafrullah Khan, kansainvälisen oikeuden tuomari ja Pakistanin ensimmäisen pääministeri sekä fysiikan Nobel palkinnon saanut Abdus Salam. Haastattelut kattoivat laajan kirjon vainokokemuksia aina Loharen 2010 moskeijahyökkäyksestä, jossa kuoli 86 poliisin seistyä vieressä toimettomana. Toinen haastateltava kertoi oikeusistunnoista, joihin mullat eli uskonoppineet osallistuivat tuomarien painostamiseksi ahmadienvastaisiin päätöksiin. Toista syytettiin väärin perustein ja hän joutui lopulta lähtemään maasta ahmadiutensa takia. Terroristivankiloissa pidettiin ahmadilähetyssaarnaajia jumalanpilkasta syytettyinä. Naiset eivät voineet asioida paikallisissa kaupoissa, vaan he yrittivät salata ahmadi-identiteettinsä ja asioida suuremmissa kaupungeissa. Lapset joutuivat kokemaan vainoa koulussa ja opiskelijoita syrjittiin ja uhkailtiin yliopistolla. Suuri osa ahmadeista asui Rabwah:ssa, joka oli ahmadeille erityisesti varattu alue. Rabwah:ssa kuitenkin järjestettiin säännöllisesti ahmadienvastaista toimintaa paikallisen sunnamoskeijan taholta. Talousministeriksi nimetty Atif Mian joutui eroamaan virastaan sen jälkeen, kun selvisi hänen olevan ahmadi. Ahmadien vaino ulottuu myös Bangladeshiin ja Indonesiaan, jossa ahmadienvastaisten fatwojen yllyttämän joukkoväkivallan seurauksena on kuollut monia ahmadeja. Wahhabbilaisen islamin hallitsemassa Saudi-Arabiassa islamilaiset vähemmistöt, kuten shialaiset on niinikään julistettu jumalanpilkkaajiksi. Pakistan on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, joiden rikkomista se ei ole kuitenkaan myöntänyt. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Islam Ahmadiyya, toiseus, rasismi, vihapuhe, diskurssianalyysi Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Katupartiointi on meillä melko uusi yhteiskunnallinen ilmiö, jonka asema lainsäädännössä on epäselvä ja ongelmallinen. Tutkielma käsittelee katupartiointia positiivisen oikeuden, erityisesti perus- ja ihmisoikeuksien kannalta. Tarkoituksena on tarkastella katupartiointia ilmiönä siitä näkökulmasta, missä toiminnan laillisuuden rajat menevät ja millaisia ongelmakohtia omin valloin tehtävä katupartiointi koskettaa oikeusjärjestyksessä. Tutkielman johdantoluvussa kuvaillaan yleisesti katupartiointia ilmiönä ja toimintamuotona sekä sen taustalla olevaa yhteiskunnallista tilannetta ja sen syntyyn liittyviä yhteiskunnallisia tekijöitä. Tutkielman kohteena oleva katupartiointi rajataan erityisesti sellaisiin toimintamuotoihin, joita toteutetaan omin valloin ilman laillista toimivaltaa ja jotka mahdollisesti sivuavat rasismia. Toisessa luvussa kartoitetaan niitä yhteiskunnallisia puitteita, joita katupartiointi toimintana koskettaa. Luvussa käsitellään yksityisiin turvallisuuspalveluihin liittyviä kysymyksiä, julkisen vallan käyttöä ja mahdollisuutta siirtää sitä muille kuin viranomaisille sekä yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja suunnitteilla ollutta reservipoliisijärjestelmää. Kolmannessa luvussa tarkastellaan katupartiointia sivuavia perusoikeuksia ja niiden rajoittamisen edellytyksiä. Katupartiointia harjoitetaan usein yhdistystoiminnan puitteissa, joten yhdistymisvapaus ja yhdistysoikeus nousivat tärkeiksi toiminnan analysoinnin kannalta. Neljännessä luvussa käsitellään rasismia ja Suomea sitovia syrjintäkieltoja sekä jus cogensin kattavuutta. Viides luku keskittyy tutkimaan ja analysoimaan tarkemmin yhdistystä, joka toimii esimerkkinä tutkielman kohteena olevan katupartiointityypin harjoittajana. Luvussa käsitellään yhdistyksen toimintaa ja julkisivua sekä yhdistystoiminnan rajoja. Loppuluvussa pohditaan kontrollin ja vapauden suhdetta sekä oikeusvaltion merkitystä tutkielman teemaan liittyen. Tutkielma osoittaa tarpeen suhtautua vakavuudella yhteiskunnassa käynnissä olevaan mahdolliseen ääriliikehdintään. On myös tarvetta kiinnittää huomiota tarkkoihin rajanvetoihin julkisen vallan käyttöön liittyvissä toimivaltakysymyksissä. Katupartiointi ylittää harmaan alueen ja lainsäätäjän olisi hyvä ottaa selkeämmin kantaa sen tyyppisen toiminnan rajoihin. Katupartiointitoimintaan liittyviä kysymyksiä ja kannanottoja on hyvä tuoda yleiseen tietoon, koska epätietoisuus omalta osaltaan aiheuttaa ihmisissä pelkoa ja turvattomuuden tunnetta. Myös tietoa Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista ja aihepiiriä koskevista oikeusnormeista on tärkeää tuoda esiin julkisuudessa.

The purpose of the study was to examine the communication of Finnish anti-immigration politicians, especially their representations of immigrants. Previous studies have shown that the self-named “immigration critics” have played an important part in making stigmatizing and derogatory talk about immigrants seem more acceptable. The theoretical framework of this study was built on Smith’s (2007a) model of stigma communication. Stigmatizing messages consist of marks to recognize and categorize people, labels to distinguish people as a separate social entity, cues of responsibility to imply blame, and implications of peril linking people to physical or social dangers. The aim of the study was to find out if these contents can be found in anti-immigration discourse. The data were drawn from six blogs written by True Finn candidates who got elected in 2011 Parliamentary election. The data also contains the Sour Election Manifesto (Nuiva vaalimanifesti) signed by them. The main method in analyzing the data was theory-driven qualitative content analysis. Methods of rhetorical discourse analysis were used as a complementary analysis in reviewing the strategies of this communication. The results show that the strongest mark was affixed to the groups that have the lowest positions in the prevailing ethnic hierarchy. Muslims and people of African origin were marked most strongly, but marking was for most part indirect. The marked were labeled as culturally backward and strongly separated from “us”. Responsibility was linked with the immigration itself: it was implied that the labeled people had only left their country in search of an easy life. Prejudice was claimed to be caused by the immigrants’ own actions. Presenting the immigrants as both physical and moral threat to the Finnish community was the most dominant stigma message and it was used to justify stigmatization. Immigrants were presented as a homogeneous mass (part of label), but there were also claims that they should be seen and judged only as individuals. This color-blindness makes it possible for the stigmatizers to never actually face their victims, because they are not seen as members of a stigmatized group on an interpersonal level. It is also very hard for the stigmatized to change the stigma in these circumstances. The model of stigma communication proved out to be an effective tool for qualitative interpretation in this context. Further study should investigate the receiving end of these stigma messages, in this case it could mean studying the comments or the readers of political anti-immigration blogs.

The purpose of this research is to study and understand racism between ethnic minority group children as a phenomenon in schools. The goal is to study, through the speech of teachers, what kinds of cultural categories exist in schools and what factors, according to teachers, influence racist encounters between children from ethnic minority groups. This study is part of the research project Racism Between Ethnic Minority Groups, carried out by the youth education organization Non Fighting Generation. The intention of the project is to study racism between ethnic minority groups. The theoretical background of this study is in the theory of social identity, which focuses on group behaviour and out-group relations. It is based on the notion that people form evaluations about their own group by comparing it to other groups. The data of the research was collected from seven elementary school teachers in the Helsinki metropolitan area by using semi-structured interview method and the interviews were analyzed through discursive methods. The data show that there is hierarchy-based reasoning between ethnic minority groups. Considering one's own ethnic group to be better than other minority groups seems to help the individual strengthen his/her social identity. Based on cultural categorization children with Asian background were seen as calm survivors, more likely to stay in the background. Children with Russian roots were described to have a strong sense of cultural identity. Arrogant behaviour was also seen as a cause for why Russian boys got into trouble. The Somali children were the ones who stood out the most and who also separated themselves the most from other ethnic minority groups. Physical appearance, style of clothing, cultural habits and religious way of life defined the Somali children as a cultural category. In this study four factors were shown to influence racist conflicts between ethnic minority groups in school; religion, lack of a majority language, cultural habits and behavioural patterns learned at home. The results of this study indicate that racism exists between ethnic minority group children and that teachers feel they lack the means to tackle the issue. This research shows the need for a deeper understanding of the phenomenon, so that it can be prevented in the future.

Maahanmuuttajataustaisten lähihoitajaksi kouluttautumisessa kietoutuvat yhteen monet ajankohtaiset yhteiskunnalliset ilmiöt. Hoiva on ollut arvostamatonta työtä, ja hoivapulan myötä on edetty kohti maahanmuuttajien ohjaamista alalle, sen sijaan, että työehtoja parannettaisiin. Lisäksi ammatillinen koulutus on nostattanut huolta siitä, millä ehdoin sieltä voi valmistua. Samalla nais- ja maahanmuuttajavaltaiset alat muodostavat työmarkkinoiden alaluokan. Tämä on tutkielman yhteiskunnallinen konteksti, jota vasten somalitaustaisten naisten lähihoitajaksi kouluttautumista peilataan. Tutkielman aineisto koostuu viidestä saman lähihoitajakoulun käyneistä somalitaustaisten naisten haastatteluista. Aineistoa analyysi pohjautuu aineistolähtöiseen grounded theory -menetelmään, jota on kuitenkin täydennetty yhdellä työvaiheella eli jäsenkategoriatasojen lisäämisellä. Tutkimus antaa tietoa siitä, miten haastateltavat päätyivät lähihoitajiksi ja mikä merkitys työlle annetaan nykyisenlaisessa yhteiskunnallisessa järjestyksessä. Lisäksi se antaa tietoa siitä, minkälaista on lähihoitajaksi opiskelu, ja mitä sen aikana opitaan. Tulosten mukaan tiedonpuute tai ristiriitainen tieto vaatii opiskelijoilta vahvaa toimijuutta. Itseohjautuvuuden vaatimus näyttäytyy haastateltaville niin, että heitä pidetään vastuussa sellaisistakin asioista, joihin he eivät voi vaikuttaa. Tällaiset käytännöt, jotka voidaan nimetä institutionaalisen rasismin ilmentymiksi, heikentävät opiskelijan tunnetta siitä, että häntä arvostetaan ja että hän voi luottaa kouluinstituutioon. Haastateltavia yhdistää sama somalitausta, joka on Suomessa erityisen leimattu. Haastateltavat ovat sekä Suomessa syntyneitä että tänne myöhemmin muuttaneita, mikä antaa hyvän kokonaiskuvan siitä, millä tavoin etnisyys näyttäytyy kouluttautumisessa. Yhtäältä opiskelijoiden eri kielitaidot vaikuttavat siihen, kuka hyväksyy ymmärtämättömyytensä, ja uskaltaako pyytää apua. Toisaalta maahanmuuttajakategoria näkyy instituutioiden käytänteissä tukea tarvitsevana taakkana, sillä koulutus on näennäisestä monikulttuurisuudesta huolimatta suomalaisuuteen kasvattaja. Työelämässä etnisyys näkyy ennakkoluuloissa ja rasismin kohtaamisina, joihin ei kuitenkaan puututa, vaan selviämistä varten täytyy jälleen rohkaistua puhumaan vääryyksistä ja painottaa omia oikeuksia. Selviytyäkseen haastateltavat ovat saaneet tukea omilta verkostoiltaan koulun ulkopuolella. He joustavat, raatavat, poissulkevat, ja hakeutuvat paikkoihin, joissa he voivat tehdä töitä yksin tai hyväksyvässä työympäristössä. Tämä kaikki vaatii valtavan määrän tunnetyötä, mikä on lähtökohtaisestikin yksi lähihoitajan tärkeimmistä kompetensseista.