Browsing by Subject "resurssit"

Pro gradu – tutkielmani käsittelee yhteismaiden hallintaa institutionaalisen teorian sekä kollektiivisen toiminnan näkökulmien kautta. Tutkin kestävän yhteismaan resurssijärjestelmän (common-pool resource -system) hallinnoinnin piirteitä, ja avoimen digitaalisen tietojärjestelmän normatiivisia mahdollisuuksia tuottaa kestävyyttä ja ajankohtaista tietoa ympäristöresurssijärjestelmiin. Tarkastelen digitaalista tietojärjestelmää yhteismaana yhteiskuntatieteilijä ja Nobel palkitun Elinor Ostromin institutionaaliseen viitekehyksen kautta. Ostromin teoria perustuu empiirisiin pienyhteisötutkimuksiin, jotka ovat kautta aikain hallinnoineet yhteisiä ympäristöjärjestelmiä autonomisesti ja kestävästi. Ostrom osoittaa epämuodollisten käyttäytymisten sääntöjen olevan relevantteja yhteismaan kestävyyden kannalta. Yhteisöt pyrkivät edistämään yhteistä pitkän aikavälin etua, jotta tulevatkin sukupolvet pääsevät nauttimaan järjestelmän antimista. Yhteisöllisen hallinnoinnin etuina ovat paikallisen tiedon välityksen ja valvonnan ajantasaisuus. Yhteismaan toimijat ovat yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa keskenään ja yhteistä etua motivoi tuntemiseen – perustuvat normit ja sosiaalinen pääoma. Sosiaalisella pääomalla ja järjestelmän kestävyydellä voidaan nähdä olevan yhteys. Suurimmat haasteet yhteismailla palautuvat tieteellisen tiedon puutteeseen ja epävarmuuteen, mitkä voivat johtaa järjestelmän heikentymiseen. Toimijoiden on haastavaa arvioida muiden päätöksenteon ja toiminnan malleja sekä ymmärtää jatkuvasti, ja yllättäen, muuttuvaa ympäristöä. Ostromin empiiriset tutkimukset perustuvat primitiivisiin yhteisöihin, joissa teknologioilla ei ole vahvaa jalansijaa. Näkemykseni mukaan viitekehys on puutteellinen sovelluksessa moderniin yhteisöön. Tuon Ostromin viitekehyksen nykyaikaan tarkastellen tietojärjestelmää yhteismaana. Olennaista on sen potentiaali puuttua sosiaalisiin kiistoihin – erityisesti tiedon puutteesta johtuviin haasteisiin. Havainnollistavana case – tutkimuksena käytän suomalaista metsäalan toimijoita yhdistävää digitaalista metsävaratietojärjestelmää, joka tavoittaa Ostromin pienyhteisöjen itsehallinnon piirteitä. Tietojärjestelmän tulee aluksi tavoittaa hyväksyntä ja legitimiteetti toimijoilta, jonka jälkeen digitaalinen sosiaalinen pääoma voi alkaa muodostua. Sosiaalinen pääoma ja osallistuminen takaavat järjestelmän ylläpidon, kollektiivisen toiminnan ja kestävyyden. Tietojärjestelmän kestävyys ei kuitenkaan vielä riitä, ja tarkastelen voiko se tukea ympäristöjärjestelmien kestävyyttä. Kysymys kuuluu: voiko avoin tietojärjestelmä toimia instrumentaalisesti kestävässä ympäristöjärjestelmän hallinnassa? Parhaimmillaan tietojärjestelmä uutena toimintamallina voi saavuttaa legitimiteetin ja edesauttaa ympäristöekosysteemin uusiutumista, mikäli se istutetaan yhteisöön soveliaalla tavalla. Osallistuminen päätöksentekoon on kestävän hallinnoinnin kannalta merkittävä normatiivinen elementti Ostromin teoriassa. Uusi hallintojärjestelmä tai toimintamalli voi saavuttaa legitimiteetin parhaiten osallistamalla toimijoita järjestelmään, kuten tietojärjestelmässä tiedon tuotantoon. Vastuun sekä tunnustuksen jakaminen toimijoille edistää halua osallistua. Tämän kaltainen osallistava ja avoin metsävaratietojärjestelmä jakaa sekä paikallista tietoa että tieteellistä ennustettavuuteen pyrkivää tietoa, mikä voi edistää metsäekosysteemin kestävyyttä jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Näkemykseni mukaan ympäristöinstituutioiden tulisi perustua monipuoliseen tietoon, ja yksi ratkaisu voisi olla paikallisen asiantuntijuuden ja tieteellisen tiedon hybridihallinto, kuten metsävaratietojärjestelmä. Näin ollen tiedon puutteeseen ja ympäristöjärjestelmien heikentymiseen voidaan vaikuttaa digitaalisen tietojärjestelmän myötä. Digitaalisuudessa on myös muita myönteisiä piirteitä, se voi muun muassa tavoittaa toimijoita laajemmalta alueelta ilman perinteisten yhteismaiden maantieteellisiä rajoitteita.

Liikkumiseen kannustetaan usein korostamalla sen tuomia terveyshyötyjä. Liikkuminen on kuitenkin paljon muutakin kuin keino ehkäistä sydän- ja verisuonisairauksia. Siinä voidaan pitää merkityksellisenä monia asioita. Tämän tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää, millaista pääomaa liikkumiseen tarvitaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Toiseksi kiinnostuksen kohteena on se, millaisia asioita liikkuvat aikuiset pitävät liikkumisessaan tärkeinä. Lopuksi tutkitaan liikkumisen jatkumoa ja selvitetään, mitkä näistä asioista ovat olleet tutkittavilla läsnä lapsuus- ja nuoruusiän liikkumisesta aikuisiän liikkumiseen asti. Tutkimuskysymykset ovat: Miten aikuisena vähintään harrastetasolla liikkuville on kertynyt liikuntapääomaa lapsuudessa ja nuoruudessa? Mistä osa-alueista liikuntapääoma muodostuu lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien liikuntapääomaa kartuttaneilla aikuisilla? Mitkä liikuntapääoman osa-alueet ovat olleet tutkittavilla läsnä sekä lapsuuden ja nuoruuden että aikuisuuden liikkumisessa? Mitä liikkuminen tuottaa aikuisuudessa? Tutkielman aineisto koostuu kuuden yli 18-vuotiaan, vähintään harrastetasolla liikkuvan aikuisen yksilöhaastatteluista. Haastateltavat rekrytoitiin eräästä kuntokeskuksesta. Aineisto kerättiin keväällä 2022. Aineiston analyysimenetelmänä käytetään laadullista, aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä nojataan Grounded Theoryyn (GT) analyysitekniikkana. Tulkinnassa hyödynnetään pääomajaottelua. Liikkumiseen tarvittavia ja sen tuottamia resursseja tarkastellaan Bourdieun taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman valossa. Liikkumisessa merkityksellisinä pidettyjä osa-alueita tarkastellaan Kunnarin liikuntapääoma-käsitteen avulla. Liikuntapääoma on osa ruumiillista kulttuurista pääomaa eli se ilmenee erilaisina toimintatapoina ja -taipumuksina. Tutkielman tulosten mukaan lapsuudessa ja nuoruudessa liikkumisen mahdollistaneita resursseja ovat sosiaalinen tuki, raha ja asuinympäristö. Aikuisuudessa liikkumisessa pidetään tärkeänä viihtyisyyden, ihmissuhteiden, rutiinin, suorittamisen, itsensä ilmaisun sekä terveyden osa-alueita. Liikkumisen jatkumossa lapsuudesta aikuisuuteen korostuu yhtäältä liikkuminen elämyksellisenä toimintana ja toisaalta sisäänrakennettuna ja intuitiivisena tapana. Tutkielma valottaa sitä, ettei liikkuminen ole kaikille yhdenvertaisesti saavutettavissa. Tulosten mukaan liikkuminen lapsuudessa ja nuoruudessa vaatii useaa erilaista tuen muotoa vanhemmilta tai muilta läheisiltä. Lisäksi ympäristön tarjoamien puitteiden on oltava suotuisia liikkumiselle. Kun liikkumisen pariin on päästy, pidetään siinä aikuisiällä tärkeänä paljon muutakin kuin sen tarjoamaa terveyshyötyä. Tulosten mukaan haastateltavien liikkumisessa on aina ollut kyse mukavuudesta. Liikkumisen parissa on viihdytty, koska se on kivaa ja sen parissa voi viettää aikaa ihmisten kanssa. Toisaalta liikkumisessa on aina ollut kyse myös rutiinista. Liikkuminen on yhtä normaali tapa kuin hampaiden harjaus. Tästä johtuen liikkumisen lisäämiseen tähtäävissä hankkeissa olisi tärkeä tarjota puitteita useiden eri liikuntapääoman osa-alueiden toteutumiselle kuten mieluisille liikuntamuodoille, onnistumisen kokemuksille, ihmissuhteille ja liikkumisen rutiinin luomiselle pelkän terveyden osa-alueen lisäksi.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä erilaistumiskeinoja heinäntuottajilla on ja mitä asioita asiakkaat arvostavat ostaessaan heinää hevostensa rehuksi. Pääasiallisena tarkastelun kohteena oli siis ammattimaiset hevosheinäntuottajat. Hevosala on kasvava toimiala Suomessa, ja hevosten lukumäärän ennustetaan kasvavan edelleen. Hevosten merkitys yhteiskunnalle näkyy taloudellisten vaikutusten lisäksi myös muun muassa ihmisten henkisen hyvinvoinnin kasvuna. Maatalouteen hevosala puolestaan vaikuttaa suorasti rehujen ostamisen kautta. Hevosten ruokinnan peruspilari on heinä, jonka hygieenisen ja ravitsemuksellisen laadun on oltava hyvää. Hevosten ruokinta perustuu myös aina hevosen käyttötarkoitukseen ja hevosen yksilöllisiin tarpeisiin, ja lisäksi tallit ovat eri kokoisia. Täten yksi heinä ja paalimuoto eivät sovi kaikille Aineisto kerättiin kahdella internet-kyselyllä, joista ensimmäinen lähetettiin heinäntuottajille ja toinen tallien omistajille. Pääpaino oli tuottajien kyselyssä. Aineistoja analysoitiin tilastollisesti, mutta koska tuottajien kyselyyn tuli vain 37 vastausta niin syvällisempi tilastollinen analyysi ei ollut mahdollista toteuttaa. Analysoinnissa tuottajat ryhmiteltiin merkittävimmän asiakaskoon sekä nurmialan mukaan, ja ryhmiä vertailtiin keskenään. Myös asiakkaat jaettiin kevyttä tarkastelua varten tallikoon mukaan kahteen ryhmään. Lisäksi tuottajien ja asiakkaiden vastauksia vertailtiin toisiinsa. Erilaistumiskeinoja havaittiin niin ryhmien sisällä kuin ylipäänsäkin. Erityisesti ravintoarvoiltaan heikommalle mutta hygieeniseltä laadultaan hyvälle heinälle olisi kysyntää. Paalimuodoista pikkupaalimuotoinen kuiva heinä vaikuttaisi edelleen olevan suosittu, mutta myös kanttipaalien suhteen on havaittavissa kiinnostusta niin säilö- kuin kuivankin heinän suhteen. Voimavarojen suhteen erityisesti varakoneiden saatavuus koettiin hankalaksi, mutta osa tuottajista oli onnistunut tekemään tarvittavat järjestelyt varakoneiden saatavuuden varmistamiseksi, mikä tuo heille kilpailuetua muihin nähden.

Monia taloustieteilijöitä ja politiikan tutkijoita on kiehtonut paradoksi valtioista, joilla on mittavat luonnonvarat, mutta joiden taloudella ja yhteiskunnalla menee silti huonosti. Tätä resurssikiroukseksi kutsuttua ilmiötä tarkoitetaan kun etsitään kausaliteettia valtion suurten öljytulojen ja talouden yksipuolistumisen sekä autoritaarisen hallinnon välillä. Suurilla kansainvälisillä kehitysaputoimijoilla on usein mielikuva, että resurssikirous on prosessi, joka voidaan muuttaa oikeanlaisella talouspolitiikalla tai hyvällä hallinnolla. Esimerkiksi Maailmanpankki on monissa maissa pyrkinyt puuttumaan tähän luonnonvaroista saatavien tulojen kansanvaltaa heikentävään vaikutukseen politiikkainterventioiden avulla. Tässä työssä tutkitaankin kolmen suurimman vuosina 2008–2010 kehitysapua Nigeriaan antaneen toimijan suhtautumista resurssikiroukseen Nigeriassa ja Nigerian valtion suvereniteettiin. Nämä kolme toimijaa ovat Maailmanpankin kehitysapujärjestö IDA, Yhdysvaltojen valtiollinen kehitysapujärjestö USAID sekä Ison-Britannian valtion kehitysapujärjestö DFID. Työn tarkoitus on kuitenkin osoittaa, että keskittyminen resurssivaikutukseen on liian yksipuolinen näkökulma Nigerian talouden ja yhteiskunnan ongelmista, ja näiden ongelmien ymmärtämiseksi tulisi erityisesti tutustua Nigerian valtion historiaan ja valtiomuodostukseen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimiikin Jeffrey Herbstin teoretisointi afrikkalaisten valtioiden valtiosuvereniteetista, tai oikeastaan tämän valtiosuvereniteetin puutteesta. Aineistona käytetään yllä mainittujen kolmen kehitysapujärjestön tuoreimpia julkisia, Nigeriaa koskevia strategiapapereita, joita analysoidaan teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä. Esiinnousseista teemoista käy ilmi, että Maailmanpankin, USAID:n ja DFID:n strategiat eroavat yllättävän vähän toisistaan mielipiteissään resurssikirouksesta Nigeriassa, ja perusteluissa siihen miksi Nigerian suvereniteettiin pitää puuttua, joskin vain maltillisesti ohjaamalla ja opettamalla. Kaikissa asiakirjoissa painotetaan öljytalouden ulkopuolisen talouskasvun lisäämistä ja hyvän hallinnon kehittämistä uudistushaluisia johtajia tukemalla. Johtopäätelminä tutkielmassa kehotetaan ottamaan laajempi perspektiivi toisten valtioiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa yleisesti, ja erityisesti Nigerian valtion haurauden voittamisessa. Työssä nähdään, että Nigerian valtion heikkous tai epävakaus ei johdu öljytuloista, ja öljytulot pahentavat epävakautta ainoastaan, koska Nigerian valtio halutaan pitää nykyisen muotoisena. Lopuksi kannustetaan kyseenalaistamaan Afrikan itsestäänselvyytenä otetut valtioiden rajat ja rakenteet.

Tutkimus käsittelee kotitalouksien sisäistä resurssienjakoa suomalaisissa kotitalouksissa 1920-luvulla. Kiinnostuksen kohteena ovat investoinnit tyttö- ja poikalasten inhimilliseen pääomaan: erityisesti koulutukseen, mutta myös terveydenhoitoon ja ravintoon. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, suosittiinko toista sukupuolta resurssienjaossa. Tutkimus lainaa menetelmiä ja kysymyksenasetteluja kehitystaloustieteestä, jossa kotitalouksien sisäinen toiminta on noussut keskeiseksi tutkimussuunnaksi 'kadonneiden naisten ongelman' myötä. Useat kehitystaloustieteelliset sekä talous- ja sosiaalihistorialliset tutkimukset ovat havainneet kotitalouksien syrjivän tyttöjä resurssienjaossa, minkä kumulatiiviset vaikutukset ovat johtaneet pahimmillaan naisten kuolleisuuden kasvuun. Useimmissa tapauksissa resurssienjaon on havaittu liittyvän lasten taloudelliseen arvostukseen. Vanhemmat panostavat niihin lapsiin, joiden tulevan ansiotason odotetaan olevan suurin. Tärkein tulevaan ansiotason vaikuttava tekijä ovat tavoitettavissa olevat työmarkkinat. Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona hyödynnetään vuonna 1928 Suomessa suoritetun elinkustannustutkimuksen vuosikortteja. Aineisto sisältää 954 kotitalouden kulutustiedot 15 kaupungista ja 14 teollisuuspaikkakunnalta. Aineistoa analysoidaan ekonometrisin menetelmin regressioanalyysin avulla. Engelin lain mukaan kotitalouden tulojen noustessa ruokamenojen osuus kulutuksesta pienenee. Erilaisten Engel-mallin variaatioiden avulla voidaan tutkia epäsuorasti, miten kotitalouden demografinen rakenne vaikuttaa erilaisten hyödykkeiden kulutukseen. Tässä tutkimuksessa sovelletaan Engel-malliin perustuvaa Working-mallia, jonka avulla on mahdollista tarkastella, miten eri sukupuoli-ikäryhmien läsnäolo vaikuttaa koulutus- terveydenhoito- ja ruokamenoihin aineiston kotitalouksissa. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten lapsiin kohdistuviin investointeihin vaikuttivat kotitalouksien sosiaaliluokka, asuinpaikan perifeerisyys, paikalliset työmarkkinat ja vanhempien inhimillisen pääoman määrä. Tutkimustulokset paljastavat, että lapsiin kohdistuvia investointeja aineisto kotitalouksissa selitti ensisijaisesti näiden reagoiminen taloudellisiin kannustimiin. Sosiaaliryhmien käyttäytymismalleissa oli kuitenkin eroja: työläisperheissä panostettiin tyttölasten koulutukseen, mutta toimenhaltijaperheissä suosittiin poikia. Tässä tutkimuksessa selityksiä epätasaiselle resurssienjaolle etsitään koulutuksen tuotosta. Vaikuttaa siltä, että vuosi oppikoulussa oli työläistytöille kannattavampaa kuin työläispojille, joille sosiaalisesti hyväksyttyjä ja riittävän hyvin palkattuja töitä löytyi myös ilman muodollista koulutusta. Toimenhaltijaperheissä kouluttautuminen oli puolestaan kannattavampaa pojille, sillä työelämän lasikatot ja sosiaaliset normit rajoittivat tyttöjen mahdollisuuksia työelämässä. Vaikka tutkimustulokset viittaavat siihen, että kotitaloudet pyrkivät tekemään taloudellisesti rationaalisia valintoja, vaikuttivat näihin valintoihin yhteiskunnan sukupuolihierarkiat. Koska tyttöjen ja poikien 'mahdolliset tulevaisuudet' olivat erilaiset, kannatti heidän inhimilliseen pääomaansa investoida eri tavoin. Tutkimuksen johtopäätökset antavat tukea useissa empiirisissä tutkimuksissa esiintyneelle havainnolle siitä, että lapsen asemaan perheen sisällä vaikuttaa hänen ansiomahdollisuutensa kodin ulkopuolella. Tutkimus pohtii myös koulutuksen vaikutusta laajemmassa rakennemuutoksessa. Koulutuksen voi perustellusti olettaa parantaneen työläistyttöjen sosiaalista liikkuvuutta työläispoikiin nähden. Koska naisten on todistettu siirtävän inhimillistä pääomaa lapsilleen miehiä tehokkaammin, oli tällä myös todennäköisesti ylisukupolvisia vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansainvälisessä kehitystaloustieteellisessä tutkimuksessa naisten koulutuksen on todettu liittyvän positiivisesti talouskasvuun ja koko yhteiskunnan sosiaaliseen hyvinvointiin. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti mikrotaloushistoriallisesti kotitalouksien käyttäytymistä, osallistuu se myös tähän koulutuksen laajempia vaikutuksia käsittelevään keskusteluun.

Tässä maisterintutkielmassa käsitellään aktiivisesti urheilevien nuorten naisten ystävyyssuhteita. Tutkielmassa tarkastellaan, miten urheilevat nuoret naiset kuvailevat ystävyyssuhteitaan ja minkälaisia merkityksiä ne saavat ystävyyksiin liitettävissä ideaaleissa ja käytännöissä. Tutkittavana on lisäksi näissä käytännöissä esiintyvät sosiaaliset resurssit, joita ovat sosiaalinen tuki ja osallisuus. Tutkielmassa kartoitetaan, miten urheilu ja ystävyys kietoutuvat toisiinsa. Aineisto koostuu kuudesta 17–18-vuotiaan nuoren naisen teemahaastattelusta. Nämä nuoret asuvat pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja ovat harrastaneet lapsuudesta asti urheilua eri muodoissa. Haastateltavat rekrytoitiin lähipiirin avulla ja haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Haastatteluaineiston analyysia tehdään tutkimuksessa sisällönanalyysin keinoin. Analyysissa lähdettiin liikkeelle litteroimalla ja jäsentämällä tekstiä etsien haastattelurungon mukaisesti kiinnostavia ilmiöitä liittyen tutkimuskysymyksiin. Aineistoista nostettiin teemoittain eri värikoodien alle näitä ilmiöitä. Teemoittelun avulla löytyi tutkimuksen pääteemat: ystävyyden ideaalit ja käytännöt sekä urheilun ja ystävien yhteys. Analyysin pohjalla toimi aikaisempi tutkimus, jonka mukaan urheilevilla nuorilla on monipuoliset ja laajat ystäväverkostot. Näkemys nuorista aktiivisina resurssien kerääjinä ja käyttäjinä oli myös keskiössä. Tutkielmassa havaittiin urheilevien nuorten naisten muodostavan laajasti erilaisia sosiaalisia suhteita niin harrastuksissa, koulussa kuin vapaa-ajallakin. Nuoret naiset olivat muodostaneet elämässään monia erilaisia luottamuksellisia ystävyyssuhteita. Luottamus nousi merkittävimmäksi odotukseksi ystävyyssuhteessa ja sen mukaan myös tehtiin rajanvetoja eri ystävyyksien välillä. Ystävyyksissä arvostettiin lisäksi vastavuoroisuutta ja tasapainoisuutta ja niissä koettiin usein osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Ristiriitatilanteissa ja porukasta ulosjäämisessä epäluottamus ja itsekkyys nähtiin ratkaisevina tekijöinä. Aktiivisesti urheilevat nuoret naiset ovat muodostaneet urheilullisen elämäntavan, johon astuessa he ovat kantavan ja mahdollisuuksia tuottavan rakenteen sisällä. Urheilullisen elämäntavan luomat potentiaaliset mahdollisuudet muodostaa luottamuksellisia suhteita erilaisissa yhteisöissä on merkittävää nuorten hyvinvoinnin kannalta. Nämä nuoret kokevat suhteissaan sosiaalista tukea kuten kannustusta, luottamusta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Work related exhaustion is widely known phenomenon in the field of teaching. It is stated to be negatively correlated with teachers work results, the well-being of the work community and the quality of ones personal well-being and private life. Previous study indicates sicnifigant amount of teachers to be exhausted due to the factors in work. This exhaustion leads to absence and even to change of career. The goal of this research is to study the amount and quality of experienced exhaustion in terms of teachers’ age and work experience. The data was gathered from 163 teachers from six different schools from the Helsinki metropolitan area between March 2019 and February 2020. The group of respondents consisted of subject-, primary- and class teachers working primary schools. The data was collected with a survey which included an open ended question: ”What are the factors in your work that make you exhausted?” In addition teachers’ age and the amount of years in duty were sorted out. The quality and quantity of workload were measured with data-driven content analysis, theme design and scoring. For the analysis respondents were divided into three different groups based on their age and to five different groups based on their work experience. The quality and the quantity of work related stress in terms of teachers’ age and work experience were analysed reviewing correlations, running regression- and variance analysis and finally with crosstabulation. Age and work experience were noted to measure the same thing and therefore the analysis concentrated on age as a factor. The results show that age and the amount of experienced exhaustion are correlating negatively. In other words generally younger teachers were more exhausted whereas older teachers were not as exhausted. In addition the differences between age groups were significant in terms of the amount of exhaustion From the exhaustion themes ”students”, work-enviroment”, ”uncontrollability” and co-operation with parents” correlated negatively with teachers’ age. The age groups differed in terms of the quality of the workload, with younger teachers perceiving students, the amount of workload, resources, uncontrollability, the work environment and co-operation with parents as the most burdensome issues in their work. Middle-aged teachers found the lack of time and co-operation with professionals the most stressful factors in their work. The oldest teachers found additional non-core tasks/issues and poor management to be the most burdensome factors in their work. The results were largely in line with the previous study. Lack of time was the biggest exhaustion theme experienced regardless of the group. It is possible that the research results were partly explained by the demands placed on teachers by the change in society, the disregard for the needs of the individual in education policy, the harmful structures of the school for an individual and the individual's lack of influential opportunities. In further research, it would be important to consider the cause-and-effect relation-ships of different work load themes more profoundly and to include a broader and thus more generalized sample of respondents in the research. The research can be utilized in the development of teachers' well-being at work and as a tool in further research.

Tässä tutkielmassa kysytään, miten sosiodemografiset ristipaineet jakautuvat suomalaisilla ja kuinka hyvin niillä voi selittää poliittista osallistumista vielä tänä päivänä. Ristipaineet ovat sosiaalisia paineita, jotka syntyvät lukuisiin toisensa leikkaaviin ja poliittisesti eri suuntiin työntäviin ryhmiin kuulumisesta. Alkuperäisen määritelmän mukaan sosiodemografiset tekijät eli yhteiskuntarakenteelliset ryhmäjäsenyydet ohjaavat puoluevalintaa. Klassinen ristipainehypoteesi taas kuuluu: mitä enemmän ristipaineita ihminen kokee, sitä vähemmän hän osallistuu poliittisesti. Suomessa Erik Allardt totesi 1950-luvulla, että ristipainehypoteesi pätee ainakin äänestysaktiivisuudessa. Ristipainetutkimus kuitenkin hiipui sekä kotimaassa että kansainvälisesti vuosikymmeniksi käsitteellisten ja metodologisten ongelmien vuoksi. Menetelmät ovat sittemmin kehittyneet ja uusia poliittisen osallistumisen tapojakin on syntynyt, joten tämän tutkielman tavoitteena on päivittää suomalaista ristipainetutkimusta. Ristipaine voi olla hyödyllinen työkalu politiikan sosiologiassa, kun etsitään näkökulmia poliittisen osallistumisen eriytymiseen. Tutkimuskysymyksiin vastataan käyttämällä Turun yliopiston yksinkertaisella satunnaisotannalla kerättyä Arkielämä ja osallistuminen -kyselyaineistoa, johon vastasi 1648 18–84-vuotiasta suomenkielistä suomalaista. Jokaiselle vastaajalle estimoidaan ristipainepistemäärä (RP) asteikolle 0–1, jossa 0 tarkoittaa vähäisiä ja 1 korkeita ristipaineita. Estimoinnissa käytetään Braderin, Tuckerin ja Therriaultin ristipainepisteiden laskemisen algoritmia, jossa multinomiaalisessa logistisessa regressiossa vastemuuttujana on äänestysvalinta (kuusi suurinta eduskuntapuoluetta) ja selittävinä muuttujina ovat sosiodemografiset tekijät. Luodut ristipainepistemäärät ovat puolestaan selittäjänä binäärisissä logistisissa regressioanalyyseissa, joissa vastemuuttujina ovat eri poliittisen osallistumisen institutionaaliset ja ei-institutionaaliset tavat. Ristipainepistemäärien jakautuminen esitetään histogrammeina. Tulosten mukaan reilusti suurin osa suomalaisista kohtaa paljon ristipaineita sosiodemografisen profiilinsa perusteella (RP yli 0,70). Puolueiden ja sukupuolten välillä on hieman vaihtelua ristipainepisteiden hajonnassa, mutta histogrammien muoto on kaikilla samankaltainen. Klassinen ristipainehypoteesi toteutuu institutionaalisten osallistumismuotojen selittämisessä lukuun ottamatta eduskuntavaaleissa äänestämistä, mutta pääasiallisesti kumoutuu, kun tarkastellaan ei-institutionaalisia muotoja, kuten vaalikoneen täyttämistä tai nettivetoomuksen allekirjoittamista. Ristipainehypoteesi ajantasaistuu: sosiodemografiset ristipaineet lisäävät matalan kynnyksen ja vähäisen panostuksen osallistumista, mutta lähtökohtaisesti vähentävät resursseja, kuten aikaa ja kansalaistaitoja, vaativaa osallistumista. Toisaalta tutkimuksessa todetaan, ettei sosiodemografisilla ristipaineilla voi selittää poliittista osallistumista nyky-Suomessa osuvasti ja kattavasti, koska suomalainen yhteiskunta ja puoluejärjestelmä ovat aikojen saatossa muuttuneet niin, ettei yhteiskuntarakenteellisilla ryhmäjäsenyyksillä vaikuta olevan paljoa merkitystä puoluevalinnassa. Lisäksi konteksti on pluralistinen, joten äänestäjillä on monia vaihtoehtoja, ja osin sen takia kaikki ristipainepistemäärät näyttävät korkeilta. Tilalle ehdotetaankin asiakysymys- ja arvoristipaineita jatkotutkimusaiheeksi. Tutkimuksen tulokset ovat melko valideja, mutta ne ovat jokseenkin epävarmoja, mikä johtunee käytetyn aineiston koosta.

Kuluttajatutkimusten mukaan kotimaisilla luomukasviksilla on kysyntää, mutta tuotanto ei pysy kysynnän perässä. Luomuporkkanaa, -sipulia, -perunaa ja -parsakaalia tuotetaan monissa pienissä yksiköissä, jotka sijaitsevat etäällä toisistaan. Luomukasvisten kysyntä keskittyy suurimpiin kaupunkeihin. Vaikka vaihtoehtoisten jakelumallien suosio kasvaa, suurin osa luomutuotteista myydään päivittäistavarakaupan kautta. Tuottajien yhteistyötä tarvitaan riittävän volyymin ja toimitusvarmuuden järjestämiseksi kauppaketjuille, tukuille ja suurkeittiöille. Tutkimuksen teoriaosa pohjautui resurssiperusteiseen näkökulmaan, jota täydennettiin resurssiriippuvuusteorialla. Tutkimuksessa käytettiin sekä kysely- että haastattelututkimusta. Kyselytutkimuksen avulla pyrittiin selvittämään luomukasvistuottajien keskeiset ostajaryhmät ja yhteismarkkinoinnin yleisyys. Haastatteluanalyysin pohjalta esitettiin pakkaamoyhteistyön hyötyjä tuottajille. Kyselytutkimukseen vastanneilla luomukasvistiloilla (n=31) tuotanto oli pienimuotoista ja alle hehtaarin tuotantoala tyypillinen. Luomukasvisten yleisin ostajaryhmä oli kuluttajat. Tilat sijaitsivat kaupunkien läheisyydessä, mikä varmisti suoramyynnille riittävän asiakaspohjan. Noin puolet tiloista (n=16) teki markkinointiyhteistyötä muiden luomukasvistuottajien kanssa. Yhteistyö oli yleensä satunnaista ja monenkeskistä. Tyypillisesti markkinointiyhteistyö liittyi kasvisten myyntiin. Esimerkiksi pakkaamista tehtiin harvoin yhteistyössä, mikä liittyy pieniin tuotantomääriin ja suoramyynnin yleisyyteen. Haastatteluanalyysiin valittiin neljä luomukasvistilaa, joilla oli sopimustuotantoa pakkaamon kanssa. Tilojen luomukasvisalat olivat keskimääräistä suuremmat ja tuotanto erikoistunutta. Luomukasvisten pakkaamisen lisäksi myynti ja markkinointi oli ulkoistettu. Analyysin perusteella tuottajat hyötyivät pakkaamoyhteistyöstä monella tapaa. Ulkoistamisen seurauksena he pystyivät keskittämään resurssinsa tuotantoon. Pakkaamoyhteistyö paransi sekä tuotteiden että palvelun laatua. Yhteisten toimintaperiaatteiden ja laatumerkkien avulla tuotteille saatiin lisää markkinavoimaa. Yhteistyön avulla voitiin hallita hävikkiä optimoimalla satoerien myynti ja etsimällä kakkoslaatuisille kasviksille markkinat. Suuremman hävikkiriskin erät pyrittiin myymään ajoissa tai ohjaamaan jalostukseen.

In Cambodia, water has a special purpose as a source of life and livelihoods. Along with agriculture, fishing and forest use, industry, hydropower, navigation and tourism compete for the water resources. When rights and responsibilities related to essential and movable water are unclear, conflicts emerge easily. Therefore, water management is needed in order to plan and control the use of water resources. The international context is characterized by the Mekong River that flows through six countries. All of the countries by the river have very different roles and interests already depending on their geographical location. At the same time, water is also a tool for cooperation and peace. Locally, the water resources and related livelihoods create base for well-being, for economical and human resources in particular. They in turn are essential for the local people to participate and defend their rights to water use. They also help to construct the resource base of the state administration. Cambodia is highly dependent on the Mekong River. However, Cambodia has a volatile history whose effects can be seen for example in population structure, once suspended public institutions and weakened trust in the society. Relatively stable conditions came to the country as late as in the 1990s, therefore Cambodia for example has a weak status within the Mekong countries. This Master s thesis forms international, national and local interest groups of water use and analyzes their power relations and resources to affect water management. The state is seen as the salient actor as it has the formal responsibility of the water resources and of the coordination between the actions of different levels. In terms of water use this study focuses on production, in management on planning and in power relations on the resources. Water resources of Cambodia are seen consisting of the Mekong River and Tonle Sap Lake and the time span of the study is between the years 1991 and 2006. The material consists of semi-structured interviews collected during summer 2006 in Finland and in Cambodia as well as of literature and earlier studies. The results of the study show that the central state has difficulties to coordinate the actions of different actors because of its resource deficit and internal conflicts. The lessons of history and the vested interests of the actors of the state make it difficult to plan and to strengthen legislation. It seems that the most needed resources at the central state level are intangible as at the village level instead, the tangible resources (fulfilling the basic needs) are primarily important. The local decision-making bodies, NGOs and private sector mainly require legislation and legitimacy to support their role. However, the civil society and the international supporters are active and there are possibilities for new cooperation networks.