Browsing by Subject "rokottaminen"

Tutkielmassa etsitään vastausta kysymykseen siitä, kuka saa päättää lapsen rokottamisesta. Vastausta etsitään tarkastelemalla asiaa lapsen edun näkökulmasta. Kansainvälisesti arvioituna rokotuskattavuus on Suomessa pääosin hyvä, mutta meilläkin haasteena on ollut kattavuuden alueellinen ja rokotekohtainen vaihtelu. Rokotuskriittisyyttä on esiintynyt aina, mutta joitakin rokotteita kohtaan luottamus on heikentynyt. Myös koronaviruspandemia on muistuttanut siitä, kuinka taistelu tartuntatauteja vastaan ei ole päättynyt ja miten merkittävällä tavalla myös uusien tartuntatautien ilmaantuminen voi vaikuttaa yhteiskuntaan sekä ihmisten terveyteen ja elämään. Lähtökohtaisesti vastuu lapsen huollosta kuuluu lapsen huoltajalle, mikä pitää sisällään myös lapsen huoltajalle kuuluvan oikeuden päättää lasta koskevista henkilökohtaisista asioista. Tutkielmassa tarkastellaan ensimmäisenä sitä, missä tilanteessa lapsen huoltajalla on oikeus päättää lapsen rokottamisesta. Tähän sisältyy selvitys siitä, tarvitaanko päätökseen molempien huoltajien suostumus sekä selvitys siitä, miten toimitaan tilanteessa, jossa huoltajat ovat erimielisiä lapsen rokottamisesta. Lisäksi tarkastellaan huoltajan päätösvallalle asetettuja rajoja. Seuraavaksi tutkielmassa tarkastellaan kysymystä siitä, missä tilanteessa ja miten lapsen arvioidaan olevan tarpeeksi kypsä päättämään itse rokottamisestaan. Tähän sisältyy selvitys siitä, kuka tekee lopullisen arvion lapsen itsemääräämisoikeutta koskevien edellytysten täyttymisestä. Lopuksi tarkastellaan kokoavasti sitä, miten lapsen etu tällä hetkellä rokotustilanteessa toteutuu voimassa olevan lainsäädännön ja terveydenhuollon käytäntöjen valossa. Korkein oikeus ei ole vielä toistaiseksi antanut lasten rokottamista koskevia ratkaisuja, mutta eduskunnan oikeusasiamiehen asiassa antamat ratkaisut muodostuvat työssä hyvin olennaisiksi. Eduskunnan oikeusasiamies on ratkaisuissaan katsonut, että lapsen rokottamista ei voida pitää sellaisena rutiiniluontoisena toimenpiteenä, johon riittäisi vain yhden huoltajan suostumus. Tutkielmassa arvioidaan sitä, miten tämä vaatimus lapsen molempien huoltajien suostumuksesta vaikuttaa lapsen edun toteutumiseen, jonka lisäksi tutkielmassa keskitytään laajemminkin tarkastelemaan sitä, millä tavalla lapsen edun toteutuminen voitaisiin jatkossa riittävällä tavalla turvata.

Penikkatauti on morbilliviruksiin kuuluvan penikkatautiviruksen (engl. canine distemper virus, CDV) aiheuttama herkästi tarttuva maailmanlaajuisesti tavattava tauti. Koira on taudin pääreservuaari, mutta koiran lisäksi virus infektoi laajalti myös muita lajeja erityisesti petoeläinten lahkossa. Penikkatautia tavataan tavallisimmin 3–6 kuukauden ikäisillä pennuilla, mutta myös aikuisilla yksilöillä. Koiralle tauti voi olla erittäin tappava, ja sen aiheuttama kuolleisuus koirilla on infektiotaudeista maailman toiseksi suurin heti rabieksen jälkeen. Penikkataudin vastustamisessa tärkeintä on populaation riittävä rokottaminen ja laumaimmuniteetin saavuttaminen. Viimeisin koirien penikkatautiepidemia Suomessa on ollut 1990-luvun puolivälissä, jolloin pääsyynä epidemian puhkeamiselle olivat populaation riittämätön rokottaminen sekä markkinoita hallinnut heikkotehoinen rokote. Nykyään penikkatautia tavataan Suomessa harvoin, pääasiassa tapaukset ovat olleet tuontikoiriin liittyviä yksittäisiä tapauksia. Viimeisin kattava tutkimus suomalaisten koirien penikkatautivasta-aineista on toteutettu noin kaksikymmentä vuotta sitten. Populaation koon, tuontikoirien määrän ja eläinliikenteen kasvamisen myötä huoli ja kiinnostus Suomen tautitilanteesta on kuitenkin lisääntynyt monien patogeenien osalta. Tämän työn kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on luoda lukijalle kuva penikkataudista taudinaiheuttajana, kertoa sen aiheuttamasta kliinisestä sairaudesta sekä kuvailla taudin epidemiologiaa, vastustusta ja esiintymistä. Tutkimusosuuden tarkoituksena oli tutkia sekä suomalaisten että ulkomailta tuotujen koirien seerumien penikkatautivasta-ainepitoisuuksia ja täten selvittää vasta-aineettomien koirien määrä molemmissa ryhmissä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että molemmista ryhmistä löytyy vasta-aineettomia yksilöitä, mutta Suomessa syntyneiden ja eläneiden ryhmästä vähemmän kuin Suomeen tuotujen koirien ryhmästä. Tutkimusosuudessa tutkittiin Suomessa syntyneiden ja eläneiden koirien (n=36) sekä Romaniasta ja Venäjältä Suomeen tuotujen koirien (n=36) penikkatautivasta-aineita. Tutkittavat näytteet olivat satunnaisesti valittuja Eviraan (nykyiseen Ruokavirastoon) vuoden 2018 tammi-maaliskuussa saapuneita koirien seeruminäytteitä. Laboratorio-osuus suoritettiin kesällä 2018 Eviran virologian osaston laboratoriotiloissa. Menetelmänä käytettiin seerumineutralisaatiotestiä. Tulosten taulukointiin ja vasta-aineettomien koirien määrää kuvaavan pylväsdiagrammin tekoon käytettiin Microsoft Excel©-ohjelmaa. Ryhmien välisen eron tilastollinen merkitsevyys laskettiin z-testillä Epitools-sivustolla. Samalla sivustolla laskettiin myös luottamusvälit. Tuloksissa tuontikoirien ryhmässä 11 (31 %) koiralla ei ollut havaittavia vasta-aineita, kun taas Suomessa syntyneillä ja eläneillä koirilla vastaava luku oli 5 (14 %). Ryhmien välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,084). Pienestä otoskoosta huolimatta tulokset kuitenkin herättävät ajatuksia siitä, onko maassamme riittävä rokotekattavuus ehkäisemään myös jatkossa mahdolliset penikkatautiepidemiat. Toistaiseksi yksittäiset tautitapaukset eivät ole kyenneet levittämään tautia Suomessa. Riittämätön laumaimmuniteettitaso yhdistettynä matkustamiseen sekä koirien tuomiseen maista, joissa penikkatauti ei ole hallinnassa, voi kuitenkin luoda riskin taudin leviämiselle myös Suomessa. Tutkimuksemme tulokset voisivat rohkaista tekemään kattavampaa tutkimusta penikkatautivasta-aineista suomalaisissa ja Suomeen tuotavissa koirissa.