Browsing by Subject "saamelaiskulttuuri"

Tutkielma käsittelee nykytaiteilija Outi Pieskin (s. 1973) kolmea teosta, joita kaikkia voi luonnehtia maisemiksi. Teoksia yhdistää se, että ne kuvaavat Saamenmaata, saamelaisen alkuperäiskansan kotiseutualuetta Fennoskandian pohjoisosissa. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, miten ihminen ja maisema kietoutuvat yhteen näissä teoksissa. Pohdin sitä, miten luonto ja kulttuuri yhtyvät toisiinsa erottamattomalla tavalla, ja toisaalta myös sitä, miten teokset tuovat ajankohtaiset ihmisoikeus- ja ympäristökysymykset yhteen. Teoriataustana toimii jälkikoloniaalinen ekokritiikki, joka pyrkii tuomaan ekokriittisen tutkimuksen yhteen 1990-luvulla asemansa vakiinnuttaneen jälkikoloniaalisen kritiikin tai tutkimuksen kanssa. Ekokritiikki tutkii inhimillisen ja ei-inhimillisen välisiä suhteita, niin sanotulle luonnolle antamiamme merkityksiä, sekä kielen ja taiteen roolia ihmisten luontosuhteiden rakentumisessa. Ekokriittiseen ajatteluun yhdistän alkuperäiskansatutkimuksen näkökulmia, ja pohdin, mikä rooli alkuperäiskansoilla, erityisesti saamelaisilla, on keskustelussa kolonialismin yhä jatkuvista vaikutuksista niin kulttuureihin, luontoon kuin kulttuuriympäristöihin. Tältä pohjalta tuon tutkielmassani yhteen maisemamaalauksen historiaa, teoretisointia eletystä maisemasta, saamenkäsityön moninaisia ulottuvuuksia, sekä oikeus- ja tieteenfilosofisia kysymyksiä. Pääasiallisena aineistona tutkimuksessani ovat installaatio Meidän maa, meidän väreillä (2015) sekä maalaukset Teno yöpuolella (2013) ja Itsenäinen oikeus olla olemassa ja kukoistaa (2018). Näistä kahdessa on hyödynnetty saamelaista käsityöperinnettä eli duodjia. Itse teosten lisäksi aineistoani ovat tutkimuskirjallisuus sekä taiteilijasta tehdyt haastattelut. Menetelmänäni on teosanalyysi, ennen kaikkea teosten kanssa keskustelu ja niiden keskusteluttaminen muiden äänien kanssa. Pyrin monitieteisyyteen ja tieteenalarajoja ylittävään pohdintaan, joka alkuperäiskansatutkimuksen hengessä pyrkii suuntaamaan huomiota myös tutkimuksen eettisiin kysymyksiin. Tutkimuksessa Pieskin maisemat näyttäytyvät elettyinä ja asutettuina ympäristöinä, joilla on oma historiansa ja toimijuutensa. Etenkin saamenkäsityön eli duodjin kautta ihminen tuodaan mukaan maisemaan. Käsityön kautta myös muistutetaan saamelaiskulttuurin asemasta valtayhteiskunnassa. Ehdotan tutkielmassani tulkintaa, jossa teoksien muoto ja materiaalit ohjaavat niiden kokemista: Maiseman lävitse voi nähdä, sen voi pukea päälleen tai kokea vertaisenaan. Käsityö ja yksityiskohtiin huomion suuntaaminen näyttäytyvät teoksissa siltana maiseman eri ulottuvuuksien välillä: ne kietovat yhteen niin kokemuksellisen, symbolisen kuin poliittisen maiseman. Tämä luo pohjaa moniulotteiselle ihmisen ja maiseman erottamattomuudelle, joka olisi keskeistä tunnustaa niin ekologisia kriisejä kuin alkuperäiskansojen kulttuurien säilymistä ajatellen. Teokset tuovat esiin ihmisen oikeuden ja toisaalta myös velvollisuuden olla osa maisemaa. Maisemaa voi jopa lähestyä muotokuvana ja tätä kautta omia oikeuksiaan omaavana oikeushenkilönä. Tutkielmassa nousee kuitenkin myös esiin vaikeus kirjoittaa maisemasta ottamatta sitä jollakin tavalla haltuun. Haaste kirjoittaa vahvasti kokemuksellisista ja ruumiillisista teoksista abstraktia ja kieleen perustuvaa tulkintaa kulkee mukana läpi tutkielman. Tutkielma tuo esiin, kuinka kaksijakoisesta kielestä ja kulttuurista käsin ihmisen ja maiseman syvän yhteenkietoutumisen ymmärtäminen on sekä haaste että omalla tavallaan radikaali ajatus täynnä toisenlaisen toiminnan mahdollisuuksia.