Browsing by Subject "sairaalajaksot"

Ikääntyneiden ympärivuorokautista hoivaa on pyritty vähentämään jo 1990-luvun lamasta lähtien. Laitoshoidolla on köyhäinhoidollisen historiansa vuoksi huono kaiku, ja se tulee yhteiskunnalle myös kalliimmaksi kuin kotihoito. 2010-luvulla ympärivuorokautista hoivaa on säästöjen nimissä pyritty korvaamaan entistä enemmän kotihoidolla. Ympärivuorokautisen hoivan purku on kuitenkin ollut niin nopeaa, etteivät kunnat ole ehtineet kehittää kotihoitoa samassa tahdissa. Ajoittain mediassa on noussut esille, kuinka ympärivuorokautisen hoivan alasajon vuoksi kotonaan pärjäämättömät vanhukset kuormittavat päivystyksiä. Tutkielman teoreettinen viitekehys lähtee siitä, että osa kotihoidon asiakkaista kärsii riittämättömästä avusta eli hoivaköyhyydestä, jonka vaikutukset ilmenevät useina sairaalakäynteinä. Iäkkäiden toistuvia ja suunnittelemattomia sairaalakäyntejä kutsutaan pyöröovi-ilmiöksi. Aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä, sillä toistuvat sairaalakäynnit kuormittavat niin iäkkäitä, ensihoitoa, päivystyksiä kuin julkista talouttakin. Tästä huolimatta aihetta ei ole vielä kertaakaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella iäkkäiden pyöröovi-ilmiön yleisyyttä, siihen liittyviä tekijöitä ja alueellisia eroja. Aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän RAI-järjestelmän keräämiä tietoja kotihoidon asiakkaiden toimintakyvystä sekä THL:n valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonkeruu- ja raportointijärjestelmä Hilmosta kerättyjä hoitoilmoitusjaksoja. Aineisto rajattiin koskemaan 75 vuotta täyttäneitä kotihoidon asiakkaita, jotka olivat siirtyneet vuonna 2018 ympärivuorokautisen hoivan piiriin. RAI-arvioidut asiakkaat muodostivat koko aineiston osajoukon. Pyöröoveksi määriteltiin vähintään kolme sairaalajaksoa, jotka olivat tapahtuneet kolmen kuukauden sisällä ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. Pyöröovi-ilmiöön yhteydessä olleita tekijöitä ja alueellisia eroja analysoitiin ristiintaulukoinnin sekä multinomiaalisen logistisen regressioanalyysin avulla. Taustamuuttujina olivat sukupuoli, ikä ja asuinseutu. Selittäviksi muuttujiksi valittiin arkisuoriutuminen, kognitio, masennusoireet, terveyden vakaus ja läheisapu. Tulosten mukaan 9 139 kotihoidon asiakkaasta 4,8 prosenttia joutui vuonna 2018 pyöröoveen ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. 32,6 prosentille kertyi 1–2 sairaalajaksoa ja 63,7 prosenttia säästyi niiltä kokonaan. RAI-arvioituja kotihoidon asiakkaita oli 4 756, ja heistä 3,7 prosenttia joutui pyöröoveen, 31,5 prosentille kertyi 1–2 sairaalajaksoa ja 64,8 prosenttia säästyi niiltä kokonaan. Miessukupuoli, epävakaa terveydentila ja maaseudulla tai taajamassa asuminen olivat yhteydessä pyöröovi-ilmiöön. Hyvin korkea ikä, lievästi heikentynyt kognitio, epävakaa terveydentila ja pääaineiston osalta taajamassa asuminen olivat yhteydessä 1–2 sairaalajakson esiintyvyyteen. Pyöröovi-ilmiön alueelliset erot olivat suuria: Kanta-Hämeessä 85,5 prosenttia selvisi ilman yhtään sairaalajaksoa ja pyöröoveen joutui 2,7 prosenttia, kun taas Etelä-Pohjanmaalla ilman sairaalajaksoja selvisi 42,5 prosenttia ja pyöröoveen joutui 13,7 prosenttia. Kaikista pienin pyöröoveen joutuneiden osuus oli Varsinais-Suomessa, jossa pyöröoveen joutui vain 0,31 prosenttia kotihoidon asiakkaista. Sekä Etelä-Pohjanmaalla että Kanta-Hämeessä tarjottiin keskimääräistä enemmän ympärivuorokautista hoivaa, mutta Kanta-Hämeessä kotihoitoa tarjottiin pienelle joukolle keskimääräistä intensiivisemmin. Sen sijaan Etelä-Pohjanmaalla kotihoitoa annettiin suurelle joukolle, mutta asiakaskäyntejä oli vähemmän. Myös monella muulla alueella, jossa kotihoitoa annettiin pienemmälle joukolle intensiivisesti, esiintyi vähemmän sairaalajaksoja ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. Tulosten perusteella voi päätellä, että ympärivuorokautisen hoivan kattavuudella ei näyttäisi olevan niin suurta merkitystä iäkkäiden sairaalakäynneille kuin on luultu, vaan tärkeämpää olisi varmistaa, että intensiivistä kotihoitoa olisi tarjolla entistä enemmän. Tämä tutkimus antaa suuntaviivoja tuoreiden hyvinvointialueiden viranomaisille ja valtuutetuille siitä, millaista hoivapolitiikkaa heidän kannattaa harjoittaa: käytännössä riittävään kotihoitoon on panostettava entistä enemmän.