Browsing by Subject "sanomalehdet"

Since begging East European Roma became a common view in the streets of larger Nordic cities, vivid discussions about their presence and activities have been carried out in the mass media. This thesis examines the public debates in Finland and Norway through a discursive analysis and comparison of press content from the two countries. The aim of the study is firstly to identify the prominent discourses which construct certain images of the beggars, as well as the elements and internal logics that these discourses are constructed around. But in addition to scrutinizing representations of the Roma, also an opposite perspective is applied. In accordance with the theoretical concept of ‘othering’, debates about ‘them’ are assumed to simultaneously reveal something significant about ‘us’. The second research question is thus what kind of images of the ideal Finnish and Norwegian societies are reflected in the data, and which societal values are salient in these images. The analysis comprises 79 texts printed in the main Finnish and Norwegian quality newspapers; Helsingin Sanomat and Aftenposten. The data consists of news articles, editorials, columns and letters to the editor from a three-month period in the summer of 2010. The analysis was carried out within the theoretical and methodological framework of critical discourse analysis as outlined by Norman Fairclough. A customized nine-step coding scheme was developed in order to reach the most central dimensions of the texts. Seven main discourses were identified; the Deprivation-solidarity, Human rights, Order, Crime, Space and majority reactions, Authority control, and Authority critique discourse. These were grouped into two competing normative stances on what an ideal society looks like; the exclusionary and the inclusionary stance. While the exclusionary stance places the begging Roma within a frame of crime, illegitimate use of public space and threat to the social order, the other advocates an attitude of solidarity and humanitarian values. The analysis points to a dominance of the former, although it is challenged by the latter. The Roma are 'individualized' by quoting and/or presenting them by name in a fair part of the Finnish news articles. In Norway, the opposite is true; there the beggars are dominantly presented as anonymous and passive. Overall, the begging Roma are subjected to a double bind as they are faced with simultaneous expectations of activity and passivity. Theories relating to moral panics and ‘the good enemy’ provide for a deepened understanding of the intensity of the debates. Helsingin Sanomat, Aftenposten, Norman Fairclough

Tutkin maisterintutkielmassani Suomen porvarillisten sanomalehtien muodostamaa hintakartellia 1930-luvun miljöössä. Kartelliin kuului 1930-luvulla suurin osa maan porvarillisista sanomalehtijulkaisuista, ja sitä operoitiin sanomalehtien kustantajien ja omistajien etujärjestön, Suomen Sanomalehdenkustantajain Liiton, kautta. Kartelli oli perustettu virallisesti ensimmäisen maailmansodan aikana, ja sen tarkoituksena oli edistää porvarilehtien yhteistyötä sekä saattaa lehtien kustannustoiminta kannattavaksi rajoittamalla lehtiyritysten keskinäistä hintakilpailua. Tutkimuksessani selvitän, kuinka hyvin kustantajaliiton toimintaan osallistuneet tahot onnistuivat vakiinnuttamaan yhteisen rintaman porvarillisille sanomalehtimarkkinoille ja millaista sanomalehtiyritysten yhteistyö oli 1930-luvulla. Lisäksi pohdin, miksi sanomalehtikartelli ei monien muiden ajan yhteenliittymien tapaan kaatunut vuosikymmenen aikana, vaikka kartellin historiaan mahtui monenlaisia vastoinkäymisiä. Pyrkimyksenäni on näin täsmentää aiemmissa tutkimuksissa konstruoitua kuvaa sanomalehdenkustantajien välisestä, usein vaikeasta yhteistyöstä aikana, jolloin kartelleista tuli erottamaton osa Suomen talouselämää. Annettuihin kysymyksiin vastaan Suomen Sanomalehdenkustantajain Liiton tuottamien ja arkistoimien lähteiden avulla. Näitä ovat muiden muassa kustantajaliiton eri kokoonpanoissa pidettyjen kokousten kokouspöytäkirjat, jäsenille julkaistut tiedotteet, liiton käymä kirjeenvaihto sekä muut yhteistoimintaa kuvaavat kirjalliset aineistomateriaalit. Sanomalehtikartelli oli 1930-luvun Suomessa samaan aikaan sekä ongelmantäyteinen että kestävä sanomalehtiyritysten yhteenliittymä. Kartellin jäsenet rikkoivat vuosikymmenen aikana lukuisia liiton sitovia sopimuksia, riitelivät jatkuvasti keskenään sekä kilpailivat tilaajista ja ilmoittajista epäkollegiaalisin keinoin. Kartellin rivit rakoilivat tarkastelujakson aikana useasti, eikä porvarillisilla sanomalehtimarkkinoilla siten vältyttykään 1930-luvulla hintasodilta. Samalla kartellissa mukana olleet toimijat kuitenkin uskoivat yhteistyönsä tärkeyteen. Yhteistoiminta oli yleisen konsensuksen mukaan välttämätöntä, eikä ”terveitä” ja kestäviä toimintaedellytyksiä ollut mahdollista saavuttaa 1930-luvun taloudellisesti vaihtelevissa olosuhteissa muutoin kuin yhteisillä ratkaisuilla. Kustantajaliiton jäsenet, johtokunta ja asiamies työskentelivätkin päämäärätietoisesti kestävämmän ja toimivamman kartelliyhteistyön eteen, ja sanomalehtikartelli selvisi kaikista vastoinkäymisistään.

Tutkimuksessa tarkastelen suomenkielisen sivistyneistön kaupunkikuvan ja kaupunkilaisuuden rakentumista 1800-luvun lopussa Päivälehdessä julkaistuissa ulkomaankirjeissä. Taustana tutkimukselle on Helsingin kasvu ja kehitys vuosisadan vaihteessa suurkaupungiksi niin ilmeeltään kuin väkiluvultaan sekä suomalaisessa puolueessa tapahtunut jakautuminen, jossa uusi nuori sukupolvi haastoi puolueen vanhat toimijat ja vaati suomalaisuuden kehittämistä ulkomaalaisilla aineksilla ja malleilla. Selvitän, millaista kaupunkikuvausta Päivälehden ulkomaankirjeissä on, kuinka kirjeenvaihtajat kommentoivat näkemäänsä ja kokemaansa sekä minkälaisia tulkintoja kaupungista ja kaupunkilaisuudesta, modernista ja urbaanista kirjeet rakentavat. Lisäksi tarkastelen, mitkä olivat ne maat ja kaupungit, joista Päivälehteen kirjoitettiin, keitä kirjeenvaihtajat olivat ja minkälaiseksi he itse näkivät roolinsa tulkintojen välittäjänä. Pääpaino tutkimuksessa on kvalitatiivisella analyysilla, mutta lisäapuna käytän kvantitatiivisia menetelmiä. Metodologisesti hyödynnän lehdistötutkimuksen ja vertailevan tutkimuksen metodeja sekä diskurssianalyysia. Päivälehdessä julkaistiin vuosina 1889–1894 yhteensä 195 ulkomaankirjettä 28 kirjeenvaihtajalta. Ulkomaan muodostivat ennen kaikkea Pariisi, Berliini, Tukholma, Kööpenhamina ja Pietari, joista etsittiin nuorelle kansakunnalle malleja ja vastamalleja. Kirjeenvaihtajat matkasivat eurooppalaisiin kaupunkeihin kukin omista syistään ja lähtökohdistaan, ja Päivälehdelle lähetetyt kirjeet olivat kirjoittajilleen mahdollisuus sekä avustaa kannattamaansa lehteä että ansaita lisätuloja. Roolikseen kirjeenvaihtajat näkivät toimimisen puolueettomana tarkkailijana, jolla kuitenkin oli syvällinen ymmärrys kohdemaansa elämästä ja tavoista. Kirjeenvaihtaja oli reportteri, joka meni sinne minne lukijat eivät päässeet ja välitti kokemaansa ja näkemäänsä. Suhtautumisessa ulkomaihin oli kirjeenvaihtajien välillä persoonallisuuseroja, jotka olen tutkimuksessa huomioinut ja tuonut esiin vertailemalla kirjeenvaihtajia ja heidän mielipiteitään keskenään. Kaupungin ja kaupunkilaisuuden laadullisen analyysin olen jakanut ulkomaankirjeiden sisältöjen pohjalta viiteen teemaan: liike ja väkijoukko, kaupunkitila ja kaupunkisuunnittelu, keskiluokkainen kaupunkikulttuuri ja toivekuvat, kaupungin lika sekä koti-ikävä ja paluu ulkomailta takaisin. Aiempaa tutkimusta suomenkielisen sivistyneistön kaupunkikuvasta ja kaupunkilaisuuden rakentamisesta on saatavilla niukasta, sillä fennomania ja sen kannattajat on nähty lähes pelkästään agraarin kuvaston kautta. Kuvaston keskiössä on ollut metsä, järvi ja kukkula sekä omin käsin pellon raivaava, liinatukkainen talonpoika. Tutkimuksessani osoitan, että maalaismaiseman ja talonpojan rinnalla Päivälehti kirjeenvaihtajiensa välityksellä loi yhteistä diskurssia myös urbaanista ja modernista. Kaupunki ja kaupunkilaisuus eivät jääneet päivälehteläisille vieraaksi, ja suhtautuminen niihin sisälsi sekä positiivisia että negatiivisia sävyjä.

Tutkielma käsittelee vuonna 1967 avattua Kontulan ostoskeskusta ja sen näkymistä 1960–1980-lukujen suomalaisissa sanomalehdissä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi Kontulan ostarille on muodostunut populaarikulttuurissa ja kansalaisten keskuudessa negatiivissävytteinen maine. Pääaineistona tutkielmassa on käytetty Kansalliskirjaston digitoituja sanomalehtiä, joiden avulla on muodostettu kuvaa siitä, miten Kontulan ostoskeskusta käsiteltiin 1960–1980-luvuilla ja millaisia mielikuvia lähiöostarista syntyi uutisten perusteella. Tutkittujen sanomalehtien Kontula-aiheinen kirjoittelu painottuu uutisartikkeleihin, mielipidekirjoituksiin ja kolumneihin. Tutkimuksella pyritään selvittämään, miten vuosikymmeniä sitten tapahtunut uutisointi vaikuttaa nykyäänkin vallitseviin mielikuviin ja mielipiteisiin Kontulan ostoskeskuksesta. Kontulan ostoskeskukseen liittynyt uutisointi oli ennen ostoskeskuksen avaamista ja heti avajaisten jälkeen hyvin positiivista ja odottavaista. Ostoskeskusta oli odotettu jo pidemmän aikaa ja sen tuomat palvelut nopeasti kasvaneelle, väestöltään suurelle lähiölle olivat enemmän kuin toivottuja. Uutisointi muuttui kuitenkin varsin nopeasti 1970-luvulle tultaessa. 1970-luvulta lähtien pitkälle 1980-lukua uutisointi oli huomattavan negatiivista ja keskittyi lähinnä kritisoimaan koko aluetta ja sen asiakkaita. Paljoakaan kehuttavaa lähiöostarista ei tuntunut löytyvän. Uutisoinnissa on nähtävissä selkeät, toistuvat aiheet, jotka voidaan kategorisoida kolmeen kategoriaan: a) alkoholiin, b) nuorison käyttäytymiseen sekä c) yleiseen rauhattomuuteen. Alkoholiin keskittynyt kirjoittelu koski Alkon myymälän ja sieltä saatavien nautintoaineiden aiheuttamaa lisääntynyttä häiriökäyttäytymistä ostarin alueella. Nuorison turhautuminen heille suunnattujen palvelujen puutteeseen näkyi häiriökäyttäytymisenä ja siihen liittyvä uutisointi oli poikkeuksetta negatiivista. Kontulan nuoriso, ja heidän aiheuttamansa turvattomuus ostarin alueella värittävät vahvasti 1960–1970-lukujen uutisointia. Yleisellä rauhattomuudella tarkoitetaan ostarilla tapahtuneita murtoja, näpistyksiä, ilkivaltaa, pahoinpitelyjä, ahdistelutapauksia ja henkirikoksia. Uutisointi on vaikuttanut mielipiteisiin ostarista, ja kontulalaisten ja muualla asuvien näkemykset poikkesivat merkittävästi toisistaan.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaista oli keskustelu alkoholiongelmien hoidosta alkoholiveron alennuksen jälkeisessä mielipideilmastossa. Alkoholiveroa laskettiin vuonna 2004 ja tämä alkoholipoliittinen päätös vaikutti vahvasti siihen tapaan, miten alkoholista mediassa keskusteltiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on sosiaalinen konstruktivismi. Työ lähtee sitä oletuksesta, että kielen avulla rakennamme yhteisesti jaettua sosiaalista todellisuuttamme. Kielen ei nähdä vain kuvaavan asioita, vaan se myös uusintaa ja muokkaa sitä todellisuutta, jossa elämme. Tutkimusaineistona on laaja kahdesta paikallista sanomalehdestä kerätty alkoholiaiheinen kirjoittelu, josta tähän tutkimukseen on valikoitu vain kaikki alkoholiongelmien hoitoa käsittelevät kirjoitukset. Tutkimusaineistoa analysoidaan diskurssianalyysin ja sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksesta käy ilmi, että sanomalehtikirjoittelu alkoholista oli pääsääntöisesti hyvin ongelmakeskeistä ja huolen kyllästämää. Aineiston kirjoituksista löytyi neljä erilaista diskurssia, joista selvimmin erottuivat huoli- ja hoiva-diskurssiksi nimetyt puhetavat. Kirjoittelu alkoholista veronalennuksen jälkeisessä ilmapiirissä oli hyvin huolestunutta ja raskasta. Alkoholiongelmat nähtiin hyvin hankalina ja ongelmiin kaivattiin kipeästi uusia ja entistä parempia ratkaisuja. Alkoholiongelmien hoito puhuttaa monia ja tarve uudenlaisiin ratkaisuihin kuului hyvin selvästi, niin kansalaisten kun ammattilaistenkin kirjoituksissa.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee vuoden 1931 syyskuussa Helsingin lähistöllä paljastunutta ruumiinsilvontarikosta, joka tunnetaan yleisimmin Tattarisuon tapauksen nimellä. Rikoksen selvittäminen osoittautui vaikeaksi, ja poliisi ratkaisi sen monien vaiheiden jälkeen vasta vuoden 1932 elokuussa. Syylliset olivat köyhiä helsinkiläisiä, joiden vaikuttimet liittyivät taikauskoon. Tattarisuon tapaus synnytti syksyllä 1931 suuren mediakohun, josta kirjoitettiin suomalaisissa sanomalehdissä lähes päivittäin. Tapauksen alkuvaiheessa tiedot olivat vähäisiä, joten erilaiset huhut ja tapauksen ratkaisemiseksi kehitetyt teoriat olivat lehtikirjoituksissa näkyvällä sijalla. Niin ikään lehtiä seuranneen yleisön piirissä kehitettiin tapauksesta omia tulkintoja, joista osa saatettiin myös viranomaisten tiedoksi näille lähetetyissä vihjekirjeissä. Tutkielman aineisto koostuu enimmäkseen edellä mainituista sanomalehtikirjoituksista ja vihjekirjeistä, joita tutkin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tarkoitukseni on selvittää, miten ja miksi Tattarisuon tapauksen johdosta julkisuudessa esitetyt teoriat erosivat sekä toisistaan että poliisin myöhemmin esittämästä ratkaisusta. Työssä käytetyn julkisuuden käsitteen olen mukaillut Hannu Niemisen kansallisen julkisuuden käsitteestä. Aineiston analyysissa on käynyt ilmi, että lehdistöä kontrolloivien kansallisten eliittien oli vaikea hyväksyä sitä, että rikos perustui kansanomaiseen taikauskoon. Eliitit kokivat tällaisen taikauskon esiintymisen Helsingin läheisyydessä vielä 1930-luvulla häpeälliseksi pääkaupungin ja koko Suomen kannalta sekä pelkäsivät tämän vaikuttavan negatiivisesti Suomesta ulkomailla vallitseviin käsityksiin. Vihjekirjeiden perusteella tapausta seuranneen yleisön tulkinnat olivat rauhallisempia, sillä suuri osa yleisöstä näyttää olleen tietoinen taikauskon levinneisyydestä.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on Helsingin Sanomien Musta laatikon toimittajien kokemukset livejournalismista ja sen tehokeinojen hyödyntämisestä yleisön sitouttamiseen. Livejournalismi on uusi journalismin muoto, joka on viime aikoina alkanut kiinnostaa akateemista tutkimusta. Suomessa livejournalismin edelläkävijä on Helsingin Sanomien Musta laatikko. Käsitteellä livejournalismi viitataan tapahtumaan, jossa journalistit esittävät aiemmin julkaisemattomia ja käsikirjoitettuja, editoituja ja harjoiteltuja puheenvuoroja läsnäolevalle liveyleisölle. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisin keinoin livejournalistit lisäävät yleisön sitoutumista, ja miten näitä keinoja voisi hyödyntää journalismiin laajemmin. Tätä tarkoitusta varten on haastateltu kahdeksaa Mustan laatikon livejournalistia. Tutkielman teorialuvussa käydään läpi median murroksen myötä tapahtunutta journalismin käännettä yleisölähtöisyyteen ja perehdytään uuden media-ajan ilmiöihin. Livejournalismin ideana on tarjota tarinoita elävälle yleisölle, minkä vuoksi yleisösuhde ja sen rakentuminen on hyvin keskeinen käsite. Livejournalismia lähestytään uuden media-ajan ilmiönä, jota tutkimalla voi olla mahdollista saada uutta tietoa journalismin yleisösuhteesta sekä sen tulevaisuudesta. Ratkaisuna yleisön luottamuksen ja sitoutumisen kasvattamiseen on esitetty journalismin laadun määrittämistä uudelleen niin, että sisällöt ovat yleisölähtöisiä ja vastaavat yleisön tarpeisiin. Aika näyttää olevan otollinen livejournalismin kaltaisille elämyksellisille journalismin ilmiöille, sillä yleisöt haluavat livekohtaamisia ja aitoja kokemuksia. Uudet journalismin muodot haastavat luopumaan perinteisestä jaottelusta populaarin viihteen ja laadukkaan tiedon sekä tunteen ja järjen välillä. Tämän tutkimuksen haastatteluaineiston keräämiseen käytetään menetelmänä teemahaastattelua ja analysointiin hyödynnetään temaattista analyysiä. Mustan laatikon toimittajat pitävät livejournalismia perinteistä journalismia syvällisempänä, läpinäkyvämpänä, tarinallisempana, subjektiivisempana, tunteellisempana ja vuorovaikutteisempana journalismin muotona. Kaikkien näiden koettiin lisäävän sekä yleisön kiinnostusta että luottamusta, mutta samalla niiden käyttämiseen journalismissa suhtauduttiin kriittisesti. Perinteisessä journalismissa toimittajat puolustavat edelleen objektiivisuuden tavoittelun säilyttämistä journalismin keskiössä ja korostavat subjektiivisen sekä objektiivisen sisällön erottelun tärkeyttä. Yleisölähtöisyyteen suhtauduttiin osin kriittisesti, koska osan mielestä liiallinen yleisön miellyttäminen voi olla uhka journalismin objektiivisuudelle. Journalismin yleisösuhteessa nähtiin parantamisen varaa ja moni kertoi Mustan laatikon tehneen näkyväksi sen, että yleisöllä on tarve ja halu olla yhteydessä toimittajiin. Toimittajien liveläsnäolo tuntuu inhimillistävän journalismia, jonka myötä yleisö luottaa esiintyjään ja mahdollisesti myös journalismiin enemmän. Journalismin teossa koettiin tärkeäksi journalistinen prosessi, ja että sisällöt olisivat entistä läpinäkyvämpiä. Livejournalismin tehokeinojen hyödyntämisestä esiin nousivat myös yhteistyön lisääminen, kirjoitus- ja innovaatiotyöpajat, livekohtaamiset yleisön kanssa, yleisövuorovaikutus, hidas tutkiva journalismi sekä uudenlaiset muodot, kuten podcastit, journalistinen essee ja videoanalyysi. Musta laatikko nähtiin avauksena uudenlaisille tavoille tehdä journalismia ja sen koettiin palauttavan niin yleisön kuin toimittajienkin uskoa journalismin merkityksellisyyteen. Vaikka alalla on kova tarve yleisön sitouttamiseen, toimittajat olivat yhtä aikaa sekä vastahakoisia että innokkaita ottamaan käyttöön tunnepitoisia ja sitouttavia tarinankerrontakäytäntöjä. Siihen, onko Mustalla laatikolla vaikutusta journalismin kenttään laajemmin, osa suhtautui kriittisesti tai varovaisesti media-alan vallitsevan tilanteen takia. Tämän tutkimuksen pohjalta voidaan esittää, että on tartuttava syvällisesti ja luovasti siihen, miten livejournalismin keinoja voisi hyödyntää laajemmin journalismin kentällä. Tähän tarvitaan erityisesti journalismin yleisötutkimusta. Iso kysymys tutkimuksessa ja alalla lopulta on, että vaikka yleisö haluaisi tietyntyyppistä sisältöä, onko sen tuottaminen taloudellisesti kannattavaa.

Det ökade antalet äldre i samhället och konsekvenserna av detta är ett bekant ämne för diskussion i massmedia. Frågor som tangerar äldreomsorgens utveckling och resurser är förekommande teman 1 debatten. Syftet med den här avhandlingen är att utforska hur äldreomsorgen diskuteras och vilka representationer och diskurser om äldre som lyfts fram i mediatexter. Jag fokuserar på texter från åren 1999 och 2009 ur två finländska dagstidningar, Vasabladet och Huvudstadsbladet. Materialet omfattar artiklar, insändare och ledare. Som teoretiska utgångspunkter har jag valt socialkonstrulctionism och empowerment. Empowerment perspektivet valdes främst på grund av maktaspekten dvs. hur den strukturella och diskursiva makten tar sig uttryck. Förutom att se hur äldrefrågor lyfts fram 1 texterna är jag intresserad av att utforska hur mycket de äldre själva framträder och huruvida empowerment har en del i skapandet av diskurserna. Jag använder mig av ett diskursanalytiskt närmelsesätt för att analysera det sätt på vilket man talar om äldrefrågor i dagstidningarna. En diskurs kan beskrivas som ett specifikt sätt att tala om nägot, en diskussion som går att utmärka enligt olikheter i språk och begrepp. Man kan också säga att det är en samling koncept och representationer som tillsammans bildar en sorts version av något. Att analysera diskurser ger möjlighet att närmare fokusera på språkets betydelse och utforska hur det sätt vi uttrycker oss både i tal och skrift påverkar sociala handlingar och praxis. Tidigare forskning om äldre 1 massmedia visar att äldre oftast representeras enligt polariserade bilder, antingen positivt eller negativt. Deras aktörskap och framträdande 1 tidningar har också visat sig vara svagt. Detta visar bland annat studier av Nilsson (2008) om konstruktioner av äldre i offentligheten och Markström (2009) som fokuserar på problembeskrivningar av äldreomsorgen i offentligheten. Andra viktiga undersökningar för min avhandling innefattar t.ex. Dozois (2005) Frail Gardeners and Super Seniors: Representation of Older Adults in Local Print Media samt Rozanova (2010) Discourse of successful aging in The Globe & Mail. Resultatet av den här studien omfattar te dominerande diskurser som på olika sätt beskriver diskussionen kring äldrefrågor i dagstidningarna. Den politisk-ekonomiska diskursen, ansvar- och moraidiskursen samt diskursen om äldre som resurs. Dessa diskurser har sin utgångspunkt i olika argurnent och åsikter och åskådliggör hur en samhällsfråga som det vid första anblick verkar råda relativt stor konsensus kring, egentligen är ett mycket mångfacetterat och komplext ämne. Empowerment visade sig inte ha en särskilt framträdande roll i debatten om äldres situation i samhället trots att förespnikande för deras behov och rättigheter nog lyftes fram i den offentliga diskussionen.

Tässä Pro Gradu -tutkielmassani tarkastelen kahden espanjalaisen sanomalehden suhtautumista Marokkoon ja marokkolaisiin. Lehdet ovat Ceutan ja Melillan paikallislehtiä. Nämä kaupungit sijaitsevat fyysisesti Afrikan mantereella, mutta kuuluvat hallinnollisesti Espanjalle, ja juuri siksi tutkimissani lehdissä on Marokko-osio. Teoreettisena viitekehyksenä käytän diskurssianalyysia ja taustaosissa käsittelen myös rasismia espanjalaisessa lehdistössä. Metodini on diskurssianalyyttinen DIMEAN-malli. Aineistona käytän kahdeksaa Marokkoa ja marokkolaisia koskevaa uutista tutkimistani sanomalehdistä. Analysoin jokaista aineistossani olevaa uutista soveltaen DIMEAN-mallia sekä teoreettisia lähteitäni. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että El Faro de Ceuta- ja El Faro de Melilla -sanomalehdet käyttävät ennen kaikkea virallisia diskursseja, mutta myös rasismin ja maahanmuuton diskursseja. El Faro de Ceuta haastattelee enemmän marokkolaisia viranomaisia, ja El Faro de Melilla keskittyy puolestaan enemmän tavallisiin marokkolaisiin. Kaiken kaikkiaan molemmat lehdet puhuvat Marokosta suhteellisen toimivana yhteiskuntana, ja kaikilla haastateltavilla marokkolaisilla on aktiivinen rooli.

Pro gradussani tutkin Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien uutisointia paavi Benedictus XVI:ta tämän paaviusvuosina 2005–2013. Tutkimuksen päähuomio on näkyvästi uutisoiduissa aiheissa. Selvitän niiden avulla, millaisista aiheista uutisoitiin ja miten. Tarkastelen myös kuvaa siitä, millaisena paavi ja paavius nähtiin lehdissä. Selvitän lisäksi, millaisia lähteitä uutisoinnissa käytettiin. Vertaan kahden lehden tapaa uutisoida selvittääkseni oliko sanomalehden ja iltapäivälehden välillä näkyvissä eroavaisuuksia. Tarkastelen myös sitä, näkyikö lehtien uutisoinnissa muutosta kahdeksan vuoden aikana. Paavi Benedictus XVI näkyi uutisissa erityisesti seitsemän aiheen kautta. Vuonna 2005 uutisoitiin paavin vaihtuminen. Seuraavana vuonna uutisoitiin paavin Regensburgin puheesta noussut kohu. Vuoden 2009 keväällä paavista uutisoitiin Pius X:n veljeskunnan holokaustikohun yhteydessä ja samana vuonna paavista uutisoitiin myös hänen Afrikan-matkan kondomilausunnon seurauksena. Vuoden 2010 alussa Benedictus näkyi uutisissa katolisen kirkon hyväksikäyttöskandaalin takia. Vuonna 2012 lehdet uutisoivat Vatileaks-tietovuotoskandaalista. Benedictus XVI poistui lehtien sivuilta näyttävästi ilmoitettuaan eroavansa paavin virasta vuoden 2013 helmikuussa. Näkyvä uutisointi paavi Benedictus XVI:ta jakautui kahteen pääryhmään. Hänen paaviutensa alku ja loppu muodostavat toisen ryhmän ja toiseen ryhmään kuuluvat paavin liitetyt kohu- ja skandaaliuutiset. Paavista uutisoitiin melko vähän, eikä esimerkiksi arkipäivän paavius paljoakaan lehtien sivuilla näkynyt. Lehtien ja paavin arvomaailmat erosivat toisistaan merkittävästi, mikä näkyi lehtien kritiikkinä paavia ja kirkkoa kohtaan. Lehdillä ei ollut erityisesti paaviuteen keskittyneitä toimittajia ja lehdet turvautuivat usein kansainvälisten uutistoimistojen uutisiin. Suomalaiset roomalaiskatolisen kirkon jäsenet näkyivät harvoin uutisten yhteydessä. Lehtien uutisissa paavius näyttäytyi hyvin maalliselta instituutiolta. Paavin hengellinen rooli ei uutisissa juurikaan näkynyt, vaan usein uutisissa korostui paavin viran poliittinen ja maallinen puoli. Median kanssa toimiminen aiheutti hankaluuksia akateemiselle Benedictus XVI:lle ja se näkyi paavin mediakuvassa. Benedictus-uutisoinnin perusteella voi päätellä, että toimivien mediasuhteiden merkitys paaviudelle on huomattava.