Browsing by Subject "semantiikka"

Tutkielman aiheena on abessiivinominien käyttöfunktiot nykykielessä. Työssä selvitetään abessiivinominien syntaksia, morfosyntaksia, merkitysryhmiä sekä funktioita kontekstissa. Lisäksi tehdään huomioita abessiivisijaisen nominin ja ilman + partitiivi -rakenteen käytön samankaltaisuuksista ja eroista. Työssä tarkastellaan myös abessiivinominien kiteytymistä. Työllä pyritään vastaamaan kysymykseen, miten abessiivisijaisia nomineja käytetään erilaisissa konteksteissa 2010-luvulla. Aineisto koostuu ylilauta.org-internetkeskustelusivuston kirjoituksissa käytetyistä abessiivisijaisista nomineista. Ylilauta-keskustelusivuston aineisto on kerätty vuosilta 2012–2014, ja se on morfologisesti koodattu Kielipankin Korp-konkordanssihakuohjelmaan. Hakuohjelmaa käyttäen tarkasteluun on otettu sattumanvaraisessa järjestyksessä 2 000 hakua vastaavaa tulosta, joista virhekoodausten poistamisen jälkeen työn aineistoksi jää 679 abessiivisijaista nominia. Lisäksi työssä tarkastellaan joitain ilman + partitiivi -muotoja, jotka on kerätty Korpin koko Ylilauta-aineistosta. Keskeisimpiä teoreettisia viitekehyksiä on kognitiivinen kielentutkimus ja kieliopillistuminen. Aineistoa analysoidaan kvalitatiivisin menetelmin ja metodina käytetään kieli-intuition eksplikointia. Työssä osoitetaan, että abessiivinominit ovat useammin lauseessa vapaina määritteinä tavan adverbiaaleina. Ne voidaan poistaa lauseesta ilman, että lauseen ydinmerkitys muuttuu. Tällaisia abessiivinomineja ovat muun muassa huoletta ja poikkeuksetta. Abessiivinominit ovat lauseessa välttämättömiä täydennyksiä silloin, kun ne esiintyvät jäädä- ja jättää-verbien sekä joidenkin verbikantaisten substantiivijohdosten kanssa (perusteetta suosittelu). Selvästi välttämätön täydennys abessiivinomini on myös kieltolauseessa (en voi varauksetta suositella). Lisäksi tutkimus osoittaa, että abessiivinomini muodostetaan substantiivista. Abessiiviadjektiivi ja abessiivipronomini esiintyvät vain abessiivisubstantiivin määritteinä. Aineistossa ei esiinny yhtään abessiivinumeraalia. Työ osoittaa, että abessiivisijaisten nominien merkitys yleisellä tasolla on jonkinlaisen tavan tai tuloksen kuvaus. Abessiivinominin vartalosanana on yleensä abstrakti nomini. Työssä esitellään kuusi toisistaan selvästi erottuvaa merkitysryhmää abstrakteille abessiivinomineille. Merkitysryhmittely tarjoaa yhden mahdollisen tavan hahmottaa abessiivinominien merkityksiä yksityiskohtaisemmin. Työssä esitellyt merkitysryhmät ovat tunnesana-abessiivit, syyabessiivit, korvaukseen viittaavat abessiivit, sujuvuusabessiivit, selviytymisabessiivit sekä vahvikeabessiivit. Merkitysryhmät voivat olla myös limittäisiä tai liukuvia. Tutkimuksesta selviää, että joidenkin abessiivinominien merkitykset ovat osin abstraktistuneet niin, ettei abessiivisijainen nomini enää varsinaisesti viittaa kantasanan tarkoitteen puutteeseen. Esimerkiksi surutta ja armotta kuvaavat tekemisen tapaa, eivätkä ne viittaa surun tunteen tai armon tunteen puutteeseen. Lisäksi työ osoittaa, etteivät abessiivinomini ja ilman + partitiivi -rakenne aina vastaa merkitykseltään toisiaan. Konteksti vaikuttaa abessiivinomin käyttöön ja merkitykseen. Abessiivinomineja käytetään tekstissä muun muassa tyyli- ja argumentaatiokeinoina.

Tämän tutkielman tarkoituksena on vertailla adjektiivien käyttöä ruotsinkielisissä LinkedIn-profiiliteksteissä. Tarkastelun kohteena on selvittää itsensä markkinoinnin keinoja semanttisen kategorisoinnin avulla, jakaa adjektiivit rakenteen perusteella sekä jaotella adjektiivit kestoa kuvaaviin ryhmiin. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisin sekä kvantitatiivisin menetelmin keräämällä materiaalia yhteensä 84: stä LinkedIn-profiilitekstistä tammikuussa 2022. Lähtökohtana on sosiaalisen median palvelu LinkedIniin siirtynyt asiantuntijuus, jota on vauhdittanut etenkin koronaviruspandemia vuodesta 2020 alkaen. Tutkimuksen kohteena on vertailla LinkedIniin ilmoitettujen ammattien välisiä eroja käyttää adjektiiveja. Aineisto on jaettu neljään eri hakusanaan perustuvaan osuuteen: markkinoija, viestintä, pedagogi ja opettaja. Aineiston analyysi osoittaa, että itsensä markkinoinnissa painottuvat eniten kovat adjektiivit, jotka kuvaavat yleisesti ottaen työelämässä hyödyksi koettuja adjektiiveja. Kovia adjektiiveja löytyy koko aineistosta yhteensä 80 kappaletta. Aineisto sisältää yhteensä 145 adjektiivia, joista 70 on erilaisia ja näistä käytetyin adjektiivi on kreativ (luova). Aineistossa esiintyvät adjektiivit ovat rakenteeltaan suurin osa perusmuotoisia adjektiiveja tai adjektiivijohdoksia. Lisäksi aineistosta käy ilmi, että useimmat adjektiivit kuvaavat ominaisuuksia, joita voidaan pitää ajallisesti suhteellisen pysyvinä ominaisuuksina. Kategorisoinnin avulla löytyneet semanttiset erot kuvastavat eri alojen itsensä markkinoinnissa korostuvia luonnetta ja eroja.

Tämä leksikaalisen semantiikan alaan kuuluva kielitypologinen tutkimus tarkastelee eteläsudanilaisten surmilaisten kielten nilosaharalaisiin kieliin kuuluvan Etelä-Sudanissa puhuttavan murlen kielen (ISO 639-3: mur) vedessä liikkumista kuvaavia verbejä. Tutkimuksessa verrataan murlen ilmaisutapoja systemaattisesti venäjän kieleen ja selvitetään, kuinka murlen verbit sijoittuvat leksikaalis-semanttiselle kartalle tarkasteltaessa neljää eri tapaa liikkua vedessä (uiminen, kelluminen, purjehtiminen ja ajelehtiminen). Tutkimusaineiston temaattinen analyysi ja järjestely tukeutuu laadullisen tutkimuksen puolistrukturoituun haastatteluun 15 esimerkkilauseen pohjalta. Materiaalin keräämiseen ja tulkitsemiseen sovelletaan alkuperäiskansatutkimuksen lähestymistapaa, jolla pyritään saavuttamaan mahdollisimman relevantti aineisto ja varmistamaan murlen puhujien osallistuminen heidän kieltään koskevaan tutkimukseen. Tutkielman aineisto käsittää 38 murlenkielistä esimerkkilausetta, joista 22 kerättiin murlea äidinkielenään puhuvan vertaistutkijan avustuksella Etelä-Sudanissa 6.11.–5.12.2020. Lisäksi 16 esimerkkiä sisältää katkelmia murle-heimon kertomuksista ja murlen kielelle käännetyistä teksteistä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa Moskovan leksikaalis-semanttisen ryhmän vuonna 2007 koordinoimaan laajempaan kielitypologiseen tutkimukseen vedessä liikkumiseen liittyvistä verbeistä yli 40 kielessä (https://linghub.ru/aquamotion/). Murlen kielestä kerätyt esimerkit laajentavat tutkimusta kahlaamista ja uppoamista kuvaaviin tilanteisiin. Tutkimustulokset osoittavat, että murlen kieli voidaan vedessä liikkumista kuvaavien verbien leksikaalis-semanttisten piirteiden tarkastelun perusteella sijoittaa vuoden 2007 tutkimuksessa esitetyllä kolmiportaisella asteikolla (rikas, keskinkertainen, köyhä) keskiryhmään. Murlen kielessä tavataan kuitenkin myös ns. köyhille kielille tyypillisiä piirteitä, esimerkiksi yleisten liikeverbien (tulla, mennä, työntää, saapua) käyttöä erityisverbien sijaan. Näiden tulosten valossa kielten jaottelu kolmeen ryhmään vaikuttaa riittämättömältä. Analyysi osoitti, että paitsi verbeillä myös lauseen syntaktisilla seikoilla, kuten sanajärjestyksellä, verbien aikamuodolla ja transitiivisuudella, kerrontaa tukevilla konjunktioilla ja kulttuurisidonnaisten sanojen käytöllä on tärkeä rooli semanttisten merkitysvivahteiden erottamisessa. Tutkimuksessa havaittiin yhtäläisyyksiä murlen kielen ja pohjoiskaukasialaisten abhaasin ja agulin kielten ja uralilaisen nganasanin kielen ilmaisutavoissa. Tutkielma tarjoaa tietoa vähän tutkitun afrikkalaisen kielen piirteistä 1980- ja 90-luvulla syntyneiden murle-heimon Laŋo-ikäryhmän miesten puheessa. Työ havainnollistaa joitakin eroavaisuuksia leksikon ja transitiiviverbien käytössä varhaisten antropologien ja lähetystyöntekijöiden keräämän lingvistisen aineiston ja tämän tutkimuksen välillä. Tutkimus valottaa pääasiassa karjanhoidosta toimeentulonsa saavan heimon sosioekonomisia ja ekologisia haasteita, joiden ratkaisemista viime vuosina paikallisten sääolosuhteiden aiheuttamat muutokset rankkasateineen ja tulvineen ovat vaikeuttaneet. Tutkielman otsikon ilmaisu een looci tawan (’tulvat peittävät maan’) osoittaa, kuinka tilannetta kuvataan Piborissa. Tutkielma soveltuu kielentutkimuksesta ja kulttuurienvälisestä viestinnästä kiinnostuneelle venäjänkieliselle lukijalle sekä kenelle tahansa, joka hyödyntää alkuperäiskansatutkimuksen metodeja lingvistiseen ja etnografiseen tutkimukseen.

Tutkielmassa tarkastellaan 15 emojin merkitystä, ja huomio keskittyy erityisesti siihen, miten eri-ikäiset vastaajat tulkitsevat emojeita. Tarkasteltavat ikäryhmät ovat lukioikäiset eli noin 16–19-vuotiaat sekä keski-ikäiset eli noin 40–60-vuotiaat. Motiivina tälle on se, että 40–60-vuotiaat voisivat olla lukioikäisten vanhempia, minkä seurauksena pystytään helposti tarkastelemaan sukupolvien välisiä eroavaisuuksia emojeille nähtävissä merkityksissä. Aineisto on kerätty pääosin erään lukion oppitunneilla sekä internetissä jakamalla kyselyloma-ketta, johon vastaajat pääsivät sekä kirjoittamaan näkemyksensä emojien merkityksistä että liit-tämään mukaan autenttisia viestejä, joissa ovat kyseisiä emojeita käyttäneet. Analyysissa noste-taan esille sekä vastaajien kuvailuja että autenttisia viestejä. Vastaukset on jaettu merkitysryh-miin sen perusteella, millaisia ominaisuuksia, tekoja, tunteita tai muita ilmiöitä ne vastaajien mu-kaan välittävät. Yksi vastaus voi kuulua useampaan merkitysryhmään. Tulokset ovat monipuolisia, mutta voi tiivistää, että keski-ikäiset tulkitsevat emojeita konkreetti-semmin kuin lukioikäiset. Lukioikäisten keskuudessa joillekin emojeille on muodostunut hyvin spesifejä käyttötarkoituksia tai merkityksiä, joihin otetaan usein mallia sosiaalisesta mediasta. Tällaiset spesifit käyttötavat voivat esimerkiksi kääntää emojin alkuperäisen merkityksen pääla-elleen tai tuottaa alleviivauksen kaltaisia korostavia käyttötarkoituksia.

Työni kuuluu filosofisen logiikan alaan. Se on luonteeltaan kirjallisuustutkimus. Se tarkastelee erilaisten episteemisten ja doksastisten logiikkojen semantiikkaa ja totuuskäsitettä. Tarkasteltavat logiikat kattavat koko filosofisen logiikan modernin historian alkaen 1960-luvun Kripke-malleista ja päätyen 2000-luvun uskomusten korjausteorioihin. Työn tavoitteena on selvittää, millaisia semantiikkoja ja totuusmääritelmiä episteemisille ja doksastisille logiikoille on ehdotettu, mihin luonnollisen tai formaalin kielen ongelmiin ne yrittävät vastata, miten hyvin semantiikat onnistuvat mallintamaan ihmisen tai tekoälyn päättelyä ja miten ne onnistuvat välttämään mahdolliset haasteet kuten loogisen kaikki-tietävyyden ongelman. Tutkimuksen aineistona on käytetty laajasti alan tieteellistä kirjallisuutta, mm. Jaakko Hintikan, Ronald Faginin ja Hans van Ditmarschin kirjoittamia kirjoja, sekä eri tutkijoiden tiedelehdissä julkaistuja artikkeleita. Tutkimus kattaa vanhemmat staattiset episteemiset ja doksastiset logiikat, konditionaalien teoriat sekä uudemmat dynaamiset episteemiset logiikat. Staattiset mahdollisten maailmojen logiikat kuvaavat tarkasti yksinkertaisia tiedon totuusarvoja. Ne ovat kuitenkin alttiita loogisen kaikkitietävyyden ongelmalle. Mahdottomien maailmojen käyttöönotto tai naapurustologiikka auttavat välttämään ongelmaa. Loogisten konditionaalien semantiikat eivät kuvaa oikein luonnollisen kielen konditionaalia eivätkä kausaliteettia, vaan johtavat vakaviin ongelmiin, ns. loogisiin paradokseihin. Sen sijaan David Lewisin ehdottama semantiikka antaa hyväksyttävän kuvauksen hypoteettisille konditionaaleille. Uskottavuus-käsitteeseen perustuvat doksastiset logiikat kuvaavat inhimillistä päättelyä jo varsin tarkasti. Uskomusten ja tiedon päivittymistä uuden tiedon ilmetessä kommunikaation seurauksena kuvataan mm. julkisten ilmoitusten logiikalla. Mutta uudemmat tapahtuma- ja toiminta-mallilogiikat tekevät sen tarkemmin mutkikkaimmissakin tilanteissa, esim. korttipeleissä. Episteemiset logiikat mallintavat tarkasti rationaalisten koneiden kuten tekoälyn ja robottien loogista päättelyä. Mutta erehtyväisen inhimillisen päättelyn mallintaminen episteemisiin ja doksastisiin logiikkoihin on edelleenkin haasteellista ja näyttää väistämättä johtavan ongelmiin.

Tarkastelen tutkielmassani komparatiivisiksi kvanttorilausekkeiksi määrittelemiäni ilmaustyyppejä puolet enemmän, x kertaa enemmän ja x prosenttia enemmän. Tutkimuskysymykseni koskevat komparatiivisten kvanttorilausekkeiden merkityksiä sekä niiden käyttöön liittyviä asenteita ja kokemuksia. Miten kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet? Entä miten he suhtautuvat kyseisten ilmaus-tyyppien käyttöön ja millaisia kokemuksia heillä on niistä? Tutkielman teoriataustana on kansanlingvistiikka, joka tutkii tavallisten kielenkäyttäjien kieltä koskevia käsityksiä, asenteita ja havaintoja. Tutkielmassa pohdin ilmaustyyppien osalta myös monimerkityksisyyttä, jota on kuvattu erityisesti kognitiivisen kieliopin parissa. Tutkimusaineisto koostuu kyselylomakkeella saaduista vastauksista, jotka ovat peräisin 160:lta vastaajalta. Julkaisin kyselyn Helsingin yliopiston E-lomakepalvelussa, ja se oli avoimesti saatavilla noin neljän viikon ajan. Kyseessä oli tiivis ja standardoitu kysely, jossa oli ilmaustyyppeihin liittyvien strukturoitujen kysymysten lisäksi avoimia kysymyksiä. Kyselyssä tiedustelin myös vastaajien sukupuolta, ikää, ylintä suoritettua tutkintoa sekä ammattia, jotta voisin selvittää kyseisten taustamuuttujien yhteyttä käsityksiin. Analyysissäni yhdistyvät sekä määrälliset että laadulliset menetelmät. Tutkimukseni osoittaa, että kielenkäyttäjät käsittävät ilmaustyypit melko yhdenmukaisesti: puolet enemmän merkitsee luvun puolitoistakertaistumista, kaksi kertaa enemmän kaksinkertaistumista ja 200 % enemmän kolminkertaistumista. Akateemisesti koulutetut vastaajat ymmärtävät ilmaukset muiden tutkintojen suorittaneita todennäköisemmin oikeiksi määritellyissä merkityksissä. Vastanneita ärsyttää ja hämmentää ilmausten virheellinen ja tulkinnanvarainen käyttö erityisesti täsmällisyyttä vaativissa käyttöyhteyksissä. Lähes kaikki vastaajat ovat havainneet ilmausten monitulkintaista tai virheellisenä pitämäänsä käyttöä. Tavallisimmat yhteydet, joissa havaintoja on tehty, ovat uutiset, kasvokkaiset keskustelut ja mainonta. Vaikka kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet varsin yhteneväisesti, pitävät he niitä epätäsmällisinä ilmauksina, joiden käyttö herättää toisinaan paljonkin kielteisiä tuntemuksia. Voi myös olla, että kielenkäyttäjien havaitsema ongelmallinen käyttö kuvastaa sitä, etteivät heidän käsityksensä ilmausten perimmäisistä merkityksistä vastaa niitä merkityksiä, joissa ilmauksia todellisuudessa käytetään.

Tämän tutkielman lähtökohtana on se, että kielifilosofisessa metaforatutkimuksessa hyvin harvasta asiasta vallitsee konsensus. Näin on etenkin kielifilosofisten metaforakysymysten osalta, jotka koskevat metaforan olemusta, merkitystä, toimintaperiaatetta ja totuutta. Tässä tutkielmassa metaforaa tarkastellaan Robert Brandomin kielifilosofian avulla. Tutkielman ensisijaisena tavoitteena on Brandomin kielifilosofisen järjestelmän laajentaminen siten, että se selittäisi kielen metaforisen käytön. Tutkielman toissijaisena tavoitteena on edellä mainittuihin kielifilosofisiin metaforakysymyksiin vastaaminen muodostetun metaforateorian perustalta. Tutkielma tukeutuu keskeisesti Brandomin kielifilosofiseen merkkiteokseen Making it Explicit (1994), jossa hän esittää systemaattisen ja pragmatistisen teorian kielellisestä käytännöstä. Brandom pyrkii tunnistamaan sosiaalisten käytänteiden rakenteen, jota niiden on välttämättä ilmennettävä, jotta ne olisivat laskettavissa juuri kielellisiksi käytänteiksi. Näiden perustavien käytänteiden käsitetään antavan semanttisen sisällön tiloille, teoille ja ilmaisuille, joilla on sopiva rooli kyseisissä käytänteissä. Tuloksena on päättelyllisen roolin semanttinen teoria, joka on juurrutettu pragmaattiseen teoriaan kielenkäytöstä puheaktien tuottamisena ja kuluttamisena. Mallillaan kielellisestä käytännöstä Brandom pyrkii vastaamaan valtavaan määrään filosofisia kysymyksiä. Lisäksi hän ilmaisee sitoumuksensa siihen, että mallilla on voitava selittää kehittyneempiä kielellisiä käytänteitä, joita malli ei huomioi; metaforinen kielenkäyttö näyttäytyy vastaavina käytänteinä. Tämän mukaisesti tutkielmassa määritetään käytänteet metaforiselle kielenkäytölle. Tutkielma osoittaa, että Brandomin kielifilosofista mallia voidaan laajentaa harmonisesti metaforan selittämiseksi siten, ettei mitään Brandomin esittämää tarvitse muuttaa. Metaforan osoitetaan olevan mielekkäästi käsiteltävissä Brandomin mallissa tukeutumalla siihen, miten Brandom käsittelee demonstratiivi-ilmaisuja. Tämä tarkoittaa olennaisesti tietynlaista selityksellisten pyrkimysten rajausta, jossa keskeiseksi kysymykseksi käsitetään se, mistä koostuu ilmaisun kohteleminen metaforana. Vastaavan kysymyksenasettelun perustalta metafora näyttäytyy ilmaisuna, jolle kieliyhteisön osallisten on annettava tulkinnassa uusi merkitys, joka johdetaan metaforisen kantailmaisun merkityksestä. Tämän perustalta metaforan osoitetaan olevan semanttisesti alimääräytynyt ilmaisu, jolla on kuitenkin tietyssä tulkinnassaan määrätty merkitys; kyseisen merkityksen määräytyneisyyden nojalla metafora ei uhkaa sen käsittävän lauseen propositionaalisuutta tai totuuskelpoisuutta. Lisäksi tutkielmassa esitetään, miten metaforinen merkitys voi konventionaalistua ilmaisun uudeksi merkitykseksi. Yleisesti tutkielma esittää, miten moni metaforan piirteistä voidaan riisua arvoituksellisuudestaan Brandomin kielifilosofian avulla. Etenkin kielifilosofisiin metaforakysymyksiin kyetään vastaamaan pitkälti tyydyttävästi. Suurimpana haasteena on metaforan toimintaperiaatteen muotoilu, mikä myös ilmentää metaforan teoreettista haastavuutta. Brandomin filosofisen hankkeen osalta tutkielma alleviivaa sitä, että implisiittisesti Brandom on rajautunut tarkastelemaan kirjaimellista kielenkäyttöä. Samalla kuitenkin osoitetaan, miten metafora kuvaannollisen kielenkäytön muotona on mielekkäästi jäsennettävissä hänen mallinsa avulla. Brandomin sitoumus siihen, että hänen mallinsa on laajennettavissa kehittyneempien kielenkäytön muotojen ymmärtämiseen, tulee tässä metaforan osalta siis lunastetuksi.

Tutkielma vertaa espanjan ja suomen aistiverbien polysemiaa kognitiivisen kielitieteen näkökulmasta. Yleisenä pyrkimyksenä on osoittaa George Lakoffin ja Mark Johnsonin käsitemetaforan selitysvoima polyseemisen sanan eri merkityksiä yhdistävänä tekijänä. Tarkemmin tavoitteena on osoittaa fyysisten aistien käsitemetaforinen yhteys kognitiivisiin käsitteisiin. Taustaoletuksena hypoteettiselle merkityksiä yhdistävälle käsitemetaforalle on funktionaalinen käsitys kielen semantiikasta. Tätä hypoteesia tukisi samanlaisten käsitemetaforien esiintyminen verrattavissa käyttöyhteyksissä, keskenään erilaisissa kielissä. Tarkasteltavaksi valikoitui yhteensä 10 verbiä, 5 kustakin kielestä (esp. – suom.), kaksi kutakin aistia kohti: ver – nähdä, oír – kuulla, oler – haistaa, saber – maistaa, sekä sentir – tuntea. Verbien merkitykset eritellään kahdeksan yksikielisen sanakirjan selitysten perusteella (Diccionario de la lengua española, el Diccionario CLAVE, el Diccionario Salamanca, Diccionario de uso del español, Diccionario del español actual, Kielitoimiston sanakirja, Nykysuomen sanakirja ja Nykysuomen keskeinen sanasto). Merkitykset puretaan käsitteellisiin osiin ja niiden väliltä pyritään löytämään etymologiseen merkitykseen suoraan tai välillisesti viittaava yhteys. Analyysin perusteella kunkin sanan sisäinen merkitysrakenne jäsentyy semanttiseen riippuvuustaulukkoon. Merkitysanalyysin ja riippuvuustaulukon paljastamien pragmaattiseen merkitykseen perustuvien mielleyhtymien perusteella muotoillaan kutakin aistia vastaava hypoteettinen käsitemetafora, joka selittäisi kunkin aistiverbin käytön laajenemisen sanakirjoista löydettyihin abstrakteihin merkityksiin. Tutkimus osoittaa, että verbien merkitykset laajenevat odotusten mukaisesti konkreettisista merkityksistä kognitiivisiin merkityksiin siten, että abstraktiot ovat johdettavissa kunkin verbin ilmaiseman aistin funktionaalisesta merkityksestä. Lisäksi suomessa ja espanjassa on nähtävissä yhteneväisiä metaforisia mielleyhtymiä merkitysten välillä. Merkitysanalyysissa löydetyt aistiverbien semanttiset taipumukset näyttävät viittaavan kielirajat ylittäviin käsitemetaforiin, jotka yhdistävät näön ja objektiivisen tiedon, kuulon ja kielellisen kommunikaation, hajun ja intuition, maun ja arvottamisen/mieltymykset sekä tunnon ja tunteet. Kaikki yksittäiset merkityslaajennukset eivät kuitenkaan ole selitettävissä puhtaasti metaforalla, vaan osassa suhde on selvästi esim. metonyyminen. Kielten välillä on myös odotetusti eroavaisuuksia, joista osa tosin liittyy lähinnä kielten välisiin rakenteellisiin eroihin. Tärkein eroavuus kielten välillä liittyy maku- ja tuntoaistia edustavien verbien ilmaisuvoimaan.

Onomatopoeettiset interjektiot ovat huudahduksenomaisia, ääntä jäljitteleviä sanoja, jotka ovat monessa kielessä suhteellisen marginaaliseksi koettu ilmiö eikä sitä ole siten kovin laajalti tutkittu. Tutkimuksen vähyyttä korostaa terminologian epäyhtenäisyys, sillä tutkimuksesta riippuen sanoja saatetaan kutsua ideofoneiksi, imitatiiveiksi tai ääniefekteiksi. Onomatopoeettiset interjektiot ovat erityisesti sarjakuvista tuttu sanaluokka. Sarjakuvissa esiintyviä onomatopoeettisia interjektioita on kuitenkin aiemmin tutkittu lähinnä käännösratkaisullisista näkökulmista yhden tai kahden kielen osalta laajemman äännesymbolisen vertailun sijaan. Tässä tutkimuksessa vertaillaan onomatopoeettisten interjektioiden käyttöä neljässä Fenno-Baltian alueen kielessä: suomessa, virossa, latviassa ja liettuassa. Aineistona käytetään paralleelikorpusta, joka koostuu suomen-, viron-, latvian- ja liettuankielisistä Aku Ankka -sarjakuvista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää interjektioiden ominaispiirteitä ja äännesymboliikkaa niin yleisesti kuin kielikohtaisella tasolla ja identifioida niistä semanttisen luokittelun avulla äännesymbolisia yksiköitä eli fonesteemejä. Tutkimuksen analyysiosuus koostuu fonologisesta ja semanttisesta osasta. Fonologisessa analyysissä verrataan interjektiosanaston grafeemifrekvenssiä neutraalin asiatekstin grafeemifrekvenssiin sekä tutkitaan kielten keskinäistä korrelaatiota sekä kieltenvälisiä eroja interjektioiden fonologian ja tavurakenteen osalta kielipareittain. Semanttisessa analyysissä interjektiot luokitellaan 15 eri luokkaan semanttisin perustein. Tämän avulla interjektioista identifioidaan tiettyyn semanttiseen käyttöalueeseen rajautuvia fonologisia piirteitä tai fonesteemejä niin kielikohtaisella tasolla kuin yleisesti. Tuloksista selviää, että erityisesti tremulantit ja klusiilit ovat yleisempiä onomatopoeettisissa interjektioissa kuin neutraalissa asiatekstissä. Sen sijaan grafeemi ⟨e⟩ on interjektioissa huomattavasti harvinaisempi, sillä suomen- ja vironkielisessä aineistossa sitä ei esiinny lainkaan. Kieliparien fonologinen korrelaatio interjektioaineistossa on odotettua sattumanvaraisempaa, mikä toisaalta tukee käsitystä äännesymboliikan universaaliudesta. Samaa kielii myös se, että interjektioista identifioidut fonesteemit ovat kielistä riippumatta hyvin samankaltaisia. Toisaalta jokaisesta kielestä löytyi myös yksittäisiä äännesymbolisia piirteitä, joita muissa kielissä ei esiintynyt.

Tutkielmani käsittelee verbien liukua, luisua, liukastua, luiskahtaa ja luistaa semantiikkaa. Lähestyn aihetta Suomi24-keskustelupalstalta kerätyn aineiston kautta. Aineistoesimerkkejä on kustakin verbistä 150 kappaletta. Tutkielmani tavoitteena on löytää tarkastelemieni verbien merkityspiirteistä yhdistäviä ja erottavia tekijöitä. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii kognitiivisen kielitieteen suuntaus, josta erityisesti kognitiivinen kielioppi on tärkeässä roolissa. Tärkeänä teoreettisena konseptina toimii liikeverbin liikkuvan entiteetin eli muuttujan liikkeen hahmottuminen suhteessa tyypillisesti laajaan paikallaan pysyvään entiteettiin, jota kutsutaan kiintopisteeksi. Toinen tärkeä teoriasta nouseva tekijä on liikkeen jakaminen spatiaaliseen, fyysisessä tilassa tapahtuvaan. liikkeeseen ja abstraktiin liikkeeseen, mikä luo perustan tutkielman analyysilukujen rakenteelle. Tutkielman analyysiosiossa tarkastelen jokaista verbiä omassa alaluvussaan, minkä jälkeen vertailen aineistosta nousseita havaintoja. Verbien spatiaalista liikettä tarkastelevissa luvuissa erittelen liikkeen eri osatekijöiden roolia verbien käytössä. Tärkeimmiksi osatekijöiksi nousevat liikkumispinnan ominaisuudet, liikkeen alku- ja päätepiste sekä muuttujan ominaisuudet. Abstraktia liikettä käsittelevissä luvuissa rakennan analyysini verbien merkitysryhmien ja niiden taustalla olevien metaforien varaan. Spatiaalisen liikkeen tapauksissa verbit luiskahtaa ja luistaa saavat harvoin muuttujakseen elollista olentoa, kun taas verbi liukastua vaatii elollisen muuttujan. Verbeille liukastua ja luistaa ei ole tyypillistä hahmottaa suuntaa, kun taas muille liukumisverbeille suunnan hahmottaminen on normaalia. Verbit liukua ja luisua ovat spatiaaliselta käytöltään kaikista joustavimpia eri liikkeen osatekijöiden suhteen. Verbin liukastua kuvaama liike on tarkimmin määritelty. Eri verbien erot tulevat vahvemmin esille abstraktin liikkeen analyysissa, jossa monella verbillä esiintyy merkityksiä, joita muilla aineiston verbeillä ei esiinny. Myös spatiaaliselta liikkeeltään samantyyppiset liukua ja luisua erottuvat selvästi toisistaan abstraktin liikkeen osalta.