Browsing by Subject "siipikarja"

Helicobacter pullorum was originally isolated from chickens at the beginning of the 90s. The bacterium has also been isolated worldwide from patients suffering from symptoms of the intestinal tract and it is suspected to be zoonotic. H. pullorum may infect chickens at the time of slaughtering, and hence it may create a risk for alimentary hygiene. Altogether over twenty helicobacteria are known, and they have been found in the gastrointestinal tract of various mammals and chicken. The importance of some species, such as Helicobacter pylori, as human pathogens has been proved. The clinical part of this study was conducted in spring 1999, at which point there was relatively little information and research done on H. pullorum. This study compares the applicability of different culture media as well as the filter method in isolating H. pullorum, and detects the occurrence of the bacterium in poultry samples. There were no notable differences in the applicability of studied culture media for the cultivation of H. pullorum, whereas the filter method could not be considered reliable. The poultry samples consisted of liver samples and the content of the caecum of egg-laying hens. The samples collected at a slaughterhouse provided 22 bacterial strains that can be identified as either Campylo- or Helicobacteria on the basis of their phenotypic features. With current knowledge these strains could be identified more specifically, using for instance PCR method. Notwithstanding the Helicobacter pylori bacterium, the isolation of Helicobacteria especially by cultivation methods has been shown to be demanding due to their specific growth/colonization factors. This is why Helicobacteria may have a greater influence both in veterinary and human medicine than is known so far. However, to estimate the pathogeneticity and zoonotic nature of Helicobacter pullorum requires further research.

Maapallon väkiluvun kasvu lisää ruoantuotannon tarvetta ja lisääntyvä eläinperäisten ravintoaineiden kulutus tarkoittaa myös lisääntyvää rehun tarvetta. Maapallon rajallisten luonnonvarojen vuoksi tuotantoeläinten ruokintaan tarvitaan rehulähteitä, joiden ympäristövaikutukset ovat nykyistä pienempiä. Munintakanojen ruokinnassa hyönteisrehua on tutkittu potentiaalisena korvikkeena muille tällä hetkellä saatavilla oleville proteiinirehuille. Hyönteiset ovat proteiinipitoisia ja niiden aminohappokoostumus vastaa varsin hyvin kanojen tarpeita. Etenkin Hermetia illucens -toukista valmistettu rehu vaikuttaa lupaavalta vaihtoehdolta korvaamaan täysin tai ainakin osittain nykyisin yleisesti käytettyjä soija- ja kalajauhorehuja. Ruokintakokeissa H. illucens -toukkarehulla on korvattu muita proteiinirehuja ilman haitallisia vaikutuksia munintakanojen tuotantotuloksiin, kananmunien laatuun tai lintujen hyvinvointiin. Hyönteisrehu näyttäisi edistävän kanojen terveyttä, minkä arvellaan johtuvan hyönteisten sisältämästä kitiinistä. H. illucens -toukkien ravintoainekoostumus vaihtelee niiden syömästä ravinnosta riippuen. Toukkien proteiinipitoisuus on noin 31–46 % kuiva-aineesta ja poistamalla ylimääräistä rasvaa pitoisuus nousee jopa 65,5 %:iin. Toukat sisältävät lisäksi runsaasti munintakanoille tärkeää kalsiumia. Hyönteisrehun soveltuvuutta arvioitaessa tulee huomioida myös siihen liittyvät biologiset ja kemialliset riskit. Hyönteisten omat taudinaiheuttajat ovat harmittomia selkärankaisille, mutta hyönteiset voivat toimia selkärankaisille haitallisten mikrobien välittäjinä. Kemiallisia riskejä aiheuttavat raskasmetallien, toksiinien, lääkeaineiden ja muiden kemikaalien kertyminen hyönteisiin. Tärkeimpiä riskeihin vaikuttavia tekijöitä ovat kasvatettava hyönteislaji, hyönteisten keräysvaihe ja ravinto, tuotantoympäristö sekä hyönteisraaka-aineen käsittelymenetelmät. Näistä suurin merkitys on hyönteisten syömällä ravinnolla. Hyönteistuotannon haasteita ovat vakiintuneiden käytäntöjen ja automatisoinnin puute, runsas käsityön määrä, tuotannon pienimuotoisuus sekä korkeat yksikkötuotannon kustannukset. Ollakseen kilpailukykyinen vaihtoehto muille siipikarjan proteiinirehuille tulee hyönteisrehun hintatasoa saada nykyistä alemmaksi. Vieraslajeja kasvatettaessa hyönteisten karkaaminen voi puolestaan uhata luonnon ekosysteemejä. Hyönteiset ovat tehokkaita rehunkäyttäjiä ja niiden kasvatus on ekologisempaa kuin maanviljelys. Useat hyönteiset kykenevät hyödyntämään erilaisia ravintolähteitä varsin monipuolisesti ja hyönteisten ravintona on mahdollista hyödyntää elintarviketuotannon sivuvirtoja, kuten kasvien kuorijätteitä, mikä tukee kiertotaloutta ja kestävää kehitystä. Kasvatettavien hyönteisten ravintona käytetään tällä hetkellä pääasiassa viljaraaka-aineita, jotka kelpaisivat muidenkin tuotantoeläinten tai ihmisten ravinnoksi, ja ruokinnan kestävyyttä voitaisiin parantaa käyttämällä hyväksi elintarviketeollisuuden sivuvirtoja. Tuontisoijan korvaaminen kotimaisesti tuotetulla hyönteisrehulla lisäisi myös Suomen proteiiniomavaraisuutta.

Campylobacter jejuni –bakteerista on tullut viime vuosien aikana yleisin bakteerienteriitin aiheuttaja niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa. Kampylobakteeri-infektio aiheuttaa suolistoenteriitin, johon liittyy usein voimakkaita vatsakipuja. Infektio on yleensä itsestään rajoittuva ja toipuminen alkaa noin 3-4 vuorokauden kuluttua oireiden alkamisesta. Kampylobakteeri-infektioon voi liittyä myös useita erilaisia komplikaatioita. Campylobacter jejuni esiintyy yleisesti lämminveristen eläinten suolistossa. Suurin osa eläimistä, joita käytämme lihantuotantoon, on kampylobakteerin kantajia ja erittävät bakteereita ulosteissaan. Siipikarjan merkitys korostuu tässä yhteydessä, sillä maailmalla siipikarjan C. jejuni –positiivisuus on jopa 30-100 %. Siipikarjaa ja –tuotteita pidetäänkin yhtenä tärkeimmistä riskitekijöistä, muita ovat esim. pastöroimaton maito ja huonosti käsitelty tai käsittelemätön juomavesi. Tässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten (25 perhettä) kotikeittiöiden jääkaappien todellista lämpötilaa sekä mitattiin broilerinlihan lämpötilaa ruoanvalmistuksen aikana. Näiden tietojen avulla arvioitiin Campylobacter jejuni –bakteerin säilymismahdollisuuksia jääkaappien lämpötiloissa sekä tuhoutumista ruoanvalmistuksen aikana. Apuna tässä arvioinnissa käytettiin tietokoneohjelmaa (Food MicroModel® version 3), joka on suunniteltu mallintamaan eri bakteerien kasvua, säilymistä yms. erilaisissa olosuhteissa (lämpötila, NaCl, pH ym.). Lisäksi kyselykaavakkeen avulla selvitettiin mm. ihmisten tietoutta ruokamyrkytysbakteereista ja arvioitiin yleistä ruoanvalmistukseen liittyvää hygieniaa. Jääkaappien vuorokauden aikaisen lämpötilan keskiarvo oli +5,4 °C, 24 %:lla jääkaapin vuorokaudenaikainen keskiarvo oli +6 °C. Jääkaappilämpötilassa Campylobacter jejuni säilyy, väheten kuitenkin ajan kuluessa. Korkeammassa jääkaappilämpötilassa C. jejuni säilyy vähemmän aikaa kuin matalammassa lämpötilassa. Broilerinlihat lämmitetään tarpeeksi hyvin (loppulämpötila keskimäärin +91,2 °C) tuhoamaan lihan mahdollisesti sisältämät kampylobakteerit. Ruokamyrkytykset olivat kyselykaavakkeeseen vastanneiden keskuudessa varsin harvinaisia (8 % vastanneista oli sairastanut ruokamyrkytyksen viimeisen kahden vuoden aikana). Ruokamyrkytyksiä aiheuttavat taudinaiheuttajat olivat melko tuntemattomia lukuun ottamatta salmonellaa ja listeriaa. Campylobacter jejuni -bakteerin leviämisen ja taudinaiheutusmahdollisuuden lisääntymisen kannalta ehkä merkittävimmät tekijät olivat erillisen leikkuulaudan käyttämisen vähäisyys raakaa lihaa käsiteltäessä sekä elintarvikkeiden melko yleinen käyttäminen viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin Listeria-lajien esiintymistä ja Listeria-bakteerien lukumäärää kolmen suomalaisen, siipikarjanlihaa jalostavan, yrityksen marinoiduissa broilerin koipireisissä. Lisäksi pyrittiin selvittämään eri yritysten marinadien pH:n vaikutusta Listerian esiintyvyyteen sekä mitattiin broilerin koipireisi -pakkausten pintalämpötiloja kauppojen kylmäaltaissa. Näytteet hankittiin kahdessa erässä vuoden 2002 kesä- ja elokuussa pääkaupunkiseudun vähittäistavarakaupoista ja tutkittiin viimeisenä käyttöpäivänä. Näytteitä tutkittiin yhteensä 90 kpl siten, että jokaisen yrityksen näytteitä tutkittiin 15 kpl kesä- ja 15 kpl elokuussa. Listerian kvantitatiivinen analyysi tehtiin modifioidun ISO 11290-2-menetelmän mukaisesti. Listeria spp. oli eristettävissä 49 % (44/90) ja L. monocytogenes 36 % (32/90) tuotteita. Kesä- ja elokuun tulokset poikkesivat merkittävästi toisistaan Listerian esiintyvyden suhteen. Kaikkien yritysten näytteistä eristettiin elokuussa L. monocytogenes. Kesäkuussa vain yritys B:n tuotteista eristettiin L. monocytogenes ja yritys A:n tuotenäytteistä L. welshimeri. Yritys C:n tuotteista ei eristetty kesäkuussa Listeria-bakteereita lainkaan. Näytteistä eristetyt Listeria-bakteerimäärät olivat pieniä, < 40 pmy/g. EELA:n suosituksessa kaupanpidettäville liha- ja kalatuotteille esitetty L. monocytogeneksen raja-arvo 100 pmy/g ylittyi yhdessä, aistinvaraisesti huonolaatuisessa näytteessä. Merkittäviä eroja pesäkemäärissä Listeria-lajien, eri yritysten tai tutkimusjaksojen välillä ei tutkimuksessa havaittu. Marinadien pH ei vaihdellut merkittävästi saman yrityksen näytteissä. Kahdessa, aistinvaraisesti pilaantuneessa näytteessä marinadin pH oli yrityksen muiden tuotteiden pH-arvoa selvästi matalampi. Yritysten käyttämien marinadien pH:lla ei tämän tutkimuksen tulosten perusteella ole vaikutusta Listeria spp:n esiintyvyyteen eikä lukumäärään suojakaasupakatuissa, marinoiduissa broilertuotteissa. Pakkausten pintalämpötilat kaupan kylmäaltaissa olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta alle 7 °C eli kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen (KTMp 138/361/95) mukaisia.

Kalkkunoiden teuraskuljetuksissa lintuja pidetään kuljetuspäällyksissä, joiden korkeuden on esitetty olevan riittämätön suurimpien kalkkunakukkojen kuljetukseen, mutta tieteellisiä tutkimuksia aiheesta on vähän. Jalostuksella saavutetut nopeakasvuiset ja suuret lihakset voivat lisäksi altistaa kalkkunat mahdollisesti kivuliaille lihassairauksille. Tutkielman tavoitteena oli selvittää lihasentsyymiarvojen vaikutusta kalkkunoiden käyttäytymiseen erikorkuisissa kuljetuspäällyksissä. Tutkimuksessa analysoitiin kreatiinikinaasin (CK) ja aspartaattiaminotransferaasin (ASAT) aktiivisuutta kalkkunoiden seerumissa, sillä näiden solunsisäisten entsyymien yhtäaikainen esiintyminen seerumissa on todettu olevan merkki lihasvauriosta ja täten kuvaavan eläimen heikentynyttä hyvinvointia. Tutkimuksessa käytettiin 36 lihantuotantoon jalostettua kalkkunakukkoa. Kutakin lintua testattiin kahtena eri päivänä noin viikon välein. Testattavien lintujen paino oli keskimäärin 16,5 ± 0,2 kiloa. Linnut olivat eri testikerroilla satunnaistetusti erikorkuisissa häkeissä. Häkkikorkeudet olivat 40, 55 ja 90 cm. Linnut olivat paikallaan olevissa häkeissä kuusi tuntia, jonka ajan niiden käyttäytymistä videoitiin. Kustakin linnusta otettiin verinäyte yhdellä testauskerralla kuvaamisen päätyttyä ja seerumista analysoitiin CK ja ASAT. Kalkkunoiden CK-aktiivisuus oli 25450,5 ± 10402,6 IU/l ja ASAT-aktiivisuus 625,0 ± 143,7 IU/l. Häkkikorkeudella ei ollut tilastollisesti merkitsevää korrelaatiota CK- eikä ASAT-aktiivisuuden kanssa (p = 0,86 ja p = 0,68), mutta CK- ja ASAT-arvot korreloivat positiivisesti keskenään (p < 0,001). Sekä CK- että ASAT-aktiivisuuksien ollessa korkeat linnut makasivat vähemmän 55 cm ja 90 cm korkeissa häkeissä testijakson ensimmäisinä tunteina. Paino ja CK-aktiivisuus olivat positiivisesti korreloituneet (p = 0,001). Kalkkunoiden lihasentsyymiarvoista on saatavilla heikosti tietoa, mutta verrattuna moniin muihin eläinlajeihin kalkkunoiden seerumin CK- ja ASAT-arvot ovat huomattavan korkeat. 40 cm korkeissa häkeissä linnut eivät voineet tilan ahtauden vuoksi seistä normaalissa asennossa jalat ojennettuina kuten muissa häkkikorkeuksissa. Linnuilla kivun liittymistä lihassairauksiin ei ole kuvattu, mutta kipu on varsin todennäköistä akuutissa vaiheessa. Kalkkunat siis saattavat mahdollisuuksien mukaan välttää makaamista kivun vuoksi. Jalostuksella saatu rintalihaksen nopea kasvu suhteettoman suureksi on todettu voivan aiheuttaa lihasvaurioita. On mahdollista, että jo suuri koko itsessään saattaa aiheuttaa kalkkunoille kipua. Tekijät, jotka kohottavat seerumin lihasentsyymiarvoja, aiheuttavat joka tapauksessa myös hyvinvointiongelmia. Nykyisin käytössä olevat matalat, 40 cm korkeat, kuljetuspäällykset voivat heikentää etenkin suurikokoisten kalkkunakukkojen kuljetuksen aikaista hyvinvointia, koska ne estävät lintuja seisomasta luonnollisessa asennossa ja niissä liikkuminen on muutenkin hyvin rajoitettua. Jotta jalostettujen kalkkunoiden lihasentsyymiarvoista voitaisiin tehdä tarkempia johtopäätöksiä, tarvitaan lisää tutkimuksia lihasentsyymiarvojen perustason määrittämiseksi. Lisätutkimuksia tarvitaan myös kalkkunoiden mahdollisesti kokeman kivun ja lihasentsyymiarvojen välisestä yhteydestä.