Browsing by Subject "sovitus"

Tiivistelmä Referat Tutkin Gustaf Aulénin sovitusnäkemyksiä lähteenäni hänen teoksensa Den Kristna Försoningstanken, jossa hän luo sovitusopillisen kolmijaon; klassiseen, latinalaiseen ja subjektiiviseen sovitusoppiin. Tutkimuskysymykseni on dogmaattinen, mutta se kantaa myös ekumeenista merkitystä ja kuuluu: Voidaanko sovitusopeista muodostaa yksi yhteinen sovitusnäkemys, ja jos, niin millä edellytyksillä? Kysymys nousee Aulénin tuotannossa implisiittisesti esiintyvästä pyrkimyksestä kristittyjen yhteyteen ja ajatuksesta, että kristinopin monet tulkinnat ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat edelleen jakolinjoja kristittyjen kesken. Kysymyksen pohjalta selvitän, löytyykö sovitusopeista riittävät edellytykset yhdeksi yhteiseksi näkemykseksi, jolloin eri sovitusnäkemykset olisivat vain eri näkökulmia tai korostuksia yhteisessä näkemyksessä. Tämän kysymyksen yhteydessä tarkastelen myös, miten Aulénin varhainen ja myöhäinen sovitusnäkemys eroavat toisistaan. Tutkimuskysymykseeni liittyy myös vaikutuksen analyysi Aulénin sovitusopillisesta tutkimuksesta, ja pyrin sen avulla selvittämään, mikä vaikutus Aulénin tutkimuksella oli sovitusopillisille jakolinjoille. Tutkielmani metodi on systemaattinen analyysi, jonka avulla analysoin tekstin käsitteistöä, argumentaatiota ja tekstistä nousevia implisiittisiä premissejä. Käytän tutkimuksessani myös Aulénin sovitusta käsittelevää muuta kirjallisuutta ja laajasti sovitusopillista kirjallisuutta. Aulén tekee tutkimustaan lundilaisen tutkimusperinteen mukaan ja etsii sovitusopeista niiden perusmotiivia ja jumalakuvia, joiden eroavaisuuksia tarkastelen hänen tutkimuksessaan. Klassisen sovitusopin Aulén mieltää alkuseurakunnan sovitusnäkemykseksi, jossa Kristus voittaa synnin, kuoleman ja Saatanan eli Christus Victor, nimi, josta sovitusoppi tunnetaan. Sen perusmotiivina on rakkaus ja jumalakuvana itse Jumalakin on rakkaus. Latinalainen sovitusoppi on Anselm Canterbyrylaisen näkemys. Siinä perusmotiivi on oikeudenmukaisuus ja jumalakuva on oikeudenmukaisuutta vaativa tuomari. Subjektiivinen sovitusoppi on Pierre Abélardin näkemys, ja siinä ei Kristuksen ristinkuolemalla ole sovittavaa merkitystä, koska ihmisen synti nähdään vain heikkoutena. Kristus on ihanneihminen, joka toimii ihmisille esimerkkinä. Tutkimukseni tuloksena on, että yhteinen näkemys sovituksesta on mahdollinen tietyillä edellytyksillä: Kristuksen inkarnaatio nähdään siten, että molemmat luonnot ovat läsnä ristinkuolemassa, ja jumalakuvien erilaisuus nähdään siten, että Jumalaa ei kukaan tunne täydellisesti, joten sovitusoppien jumalakuvat ovat yhtä päteviä. Aulénin sovitusopillisen teoksen vaikutus näyttää tutkimukseni mukaan vain syventävän jakolinjoja, vaikka Aulén tarkoitus on johdattaa kirkko alkuseurakunnan sovitusopin lähteille. Aulénin sovitusnäkemys laajenee myöhemmin, ja siihen vaikuttaa osin reseptio, jonka hänen tutkimuksensa sai aikaan. Sen sijaan uuden tutkimuksen aiheeksi jää, millainen vaikutus hänen osallistumisellaan ekumeeniseen keskusteluun on hänen laajentuneeseen sovitusnäkemykseensä.

Tämä pro gradu käsittelee ”riemuvuoden eskatologiaa”, tarkoitan erilaisia lopun aikoihin liittyviä tulkintoja, jotka on johdettu Leviticuksen ”riemuvuosilaista” ja sen kytköksistä muihin heprealaisten kirjoitusten osiin ja kokonaisuuksiin. Riemuvuosilaissa (Lev 25–27) esiintyvät heprealaiset erityissanat jovel ja deroor, ja riemuvuosilakiin kohdistuvat selkeät temaattiset kytkökset kuten laskentakaava ovat valitsemiani indikaattoreita, joiden avulla etsin RE:a. Aineistoon kuului aiheen kannalta keskeistä materiaalia seuraavista kirjaryhmistä: Heprealainen Raamattu (HR) eli Toora, Profeetat ja Kirjoitukset, muut varhaiset heprealaiset tekstit, Kuolleenmeren kirjakääröt ja Uusi testamentti (UT). Kronologinen takaraja on n. toisen temppelin ajan loppu eli 70 jaa. ja eskatologian eri suuntiin kasvavan luonteen mukaisesti käsittelin aihetta kirjaryhmä kerrallaan varhaisimmasta uusimpaan. Tutkimusmenetelmä oli vertaileva tekstitutkimus David J. A. Clinesin ensimmäisen kategorian mukaisesti keskittyen siihen, mitä tekstiaineisto itse sanoo. Tekstien löydetyissä ja säilyneissä muodoissa riemuvuosi ei ole vain juhla tai elämän eri osa-alueita koskettava kokonaisvaltainen laki, vaan eskatologinen kertomus, joka koskettaa Israelia ja kaikkia kansoja ja koko luomakuntaa. Eskatologia rakentuu aina edellisten tekstien päälle, ja uudet kirjoittajat tuovat kirjojen välillä kasvavaan eskatologiaan omia näkökulmia. Eri ryhmien ”käsialat” saattavat näkyä. Tutkielmassani historialliset, teologiset ja kirjalliset näkökulmat ovat kaikki tärkeitä, ja fokus on ison kertomuksen isoissa opeissa. Tavoite oli tehdä asiallinen ja hyödyllinen katsaus aiheeseen, joka on ajankohtainen ja keskeinen esimerkiksi juutalaisuuden ja kristinuskon ymmärtämiselle. Riemuvuoden eskatologian keskus on Israelin Jumalan ja ihmisten välisissä suhteissa. Perustekijöitä ovat 1) Egyptin orjuudesta vapauttamiseen ikään kuin vastaaminen riemuvuosilailla; 2) Kuuliaisuuden siunauksen, tottelemattomuuden kirouksen ja maahan paluuseen liittyvä laiminlyötyjen maan sapattilepojen hyvittäminen autioitumisella sekä jumalattomuuden rangaistuksen tunnustaminen; 3) Leviticuksen riemuvuosilain, juhlakalenterin JHWH:n kolmen tapaamisen ja erämaavaelluksen ja laskentakaavan yhtymä- kohdat. Eksiilin aikana ja sen jälkeen syntyi paljon aiheelle relevantteja tekstejä (Jes, Dan), joista myöhemmät tekstit paljon ammentavat. Luomakunta asetetaan kiastisesti ennalleen. Kahden juhlatapaamisen eskatologian täyttymys tapahtui UT:n mukaan Jeesuksen uhrikuoleman ja ylösnousemuksen, sekä Pyhän Hengen vuodattamisen kautta. UT:ssa odotetaan HR:n tavoin kolmannen juhlan täyttymystä. Sitä ennen Jeesus lähetti opetuslapset julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan, kun he ensin saivat Pyhän Hengen voimaksi todistaa. Ajan myötä heräsi myös haasteita juutalaisten ja kristittyjen suhteille.