Browsing by Subject "spiritualiteetti"

Tutkimuksessa selvitetään, millaisena spirituaalisuus näyttäytyy haastateltujen äitien kokemusmaailmassa, miten he kokevat spirituaalisuutensa muuttuneen, ja kuinka he suhtautuvat tulevaisuuteensa spirituaalisuuden näkökulmasta. Tuloksia peilataan Euroopan Palliatiivisen yhdistyksen jaotteluun spirituaalisuuden eri ulottuvuuksista, joita ovat eksistentiaaliset, arvoihin liittyvät ja uskonnolliset kysymykset. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla kuutta äitiä puolistrukturoidun syvähaastattelun keinoin. Heidät valittiin harkinnanvaraisella otannalla ja aineisto analysoitiin tulkitsevan fenomenologisen analyysin IPA (interpretative phenomenological analysis) menetelmin. IPA toimi myös tutkimuksen tietoteoreettisena viitekehyksenä. Aineistosta erottuu kolme kattoteemaa, joita ovat äitien suhde itseen, maailmaan ja Jumalaan. Näiden keskiössä on uusi ihmissuhde, suhde lapseen, joka vaikuttaa muihin suhteisiin. Suhteessa itseen korostuu ristiriitaisuus ja rajallisuuden kokemus. Muutoksen näkökulmasta kokemus syvällisemmästä ja aidommasta itsestä nousee esiin äitiyden myötä. Tulevaisuus näyttäytyy toiveena jatkuvasta kehittymisestä. Kokemukset suhteessa itseen nyt ja tulevaisuudessa koskettavat spirituaalisuuden eksistentiaalista ulottuvuutta ja arvokysymyksiä. Muutokseen liittyvät näiden lisäksi uskonnolliset kysymykset. Suhdetta maailmaan äidit kuvailevat ensisijaisesti erilaisten tunteiden kautta. Lapset ja lähisuhteet korostuvat ja äitien kokemukset niistä liittyvät laaja-alaisesti kaikkiin spirituaalisuuden osa-alueisiin. Asioiden tärkeysjärjestys ja elämän tarkoitus muuttuvat ja tulevaisuuteen liitetään toive uudesta lapsesta tai lapsenlapsista. Muutokseen ja tulevaisuuden kokemuksiin ei liity uskonnollisia kysymyksiä. Spirituaalisuuden eksistentiaaliset ja arvokysymykset ovat keskiössä. Suhteessa Jumalaan äidit liittävät transsendenttisen ulottuvuuden selvimmin synnytystapahtumaan. Myös arki mahdollistaa äideille yhteyden omaan spirituaalisuuteensa. Uskonnollisista rituaaleista rukous osoittautuu tärkeimmäksi keinoksi hakea tukea ja turvaa lapsiarjessa. Omaa jumalasuhdetta kuvataan niin myönteisten kuin kielteisten määreiden kautta. Jumalasuhteessa tapahtuneessa muutoksessa korostuvat armo ja rakkaus. Suhde Jumalaan liittyy spirituaalisuuden kaikkiin kolmeen ulottuvuuteen ja niistä keskeisimmin uskonnollisiin kysymyksiin. Tutkimus osoittaa, että äitiys ja spirituaalisuus liittyvät läheisesti yhteen ja kokemus niiden välisestä suhteesta on vahvasti tunteisiin kietoutunut, moniulotteinen ja yksilöllinen. Äitiys näyttäytyy mahdollisuutena hengelliselle ja henkiselle kasvulle ja muutokselle. Tutkimuksen tuottama tieto voi rohkaista tutkimukseen osallistuneita ja heidän edustamiaan ihmisiä keskustelemaan enemmän äitiyteen tai laajemmin vanhemmuuteen liittyvistä spirituaalisista kokemuksista. Se tarjoaa myös eri tahoille ajatuksia siitä, kuinka tukea kokonaisvaltaisesti naisia äitiyden mukanaan tuomissa elämänmuutoksissa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin kuolemanrajakokemuksen vaikutusta kokijan spiritualiteettiin narratiivisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia merkityksiä kokija on antanut omalle kuolemanrajakokemukselleen sekä miten kokijan kuolemanrajakokemukselleen antamat merkitykset ovat vaikuttaneet hänen spiritualiteettiinsa. Teoreettinen viitekehys muodostui kuolemanrajakokemusta ja spiritualiteettia koskevasta tutkimuksesta ja kirjallisuudesta. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Lopulliseen aineistoon karsiutui 21 kuolemanrajakokemusta, jotka ylittivät syvyydeltään Greysonin NDE-asteikossa määritellyn raja-arvon. Näin aineistoon valikoituivat kokemukset, jotka olivat sisällöltään ja tulkinnaltaan monipuolisia. Aineisto analysoitiin Lieblichin ym. mukaan kategoris-sisällöllisen ja holistis-sisällöllisen analyysin avulla. Kategoris-sisällöllisessä analyysissa erottui kolme merkitysryhmää liittyen kuolemanrajakokemuksen henkilökohtaiseen merkityksenantoon: 1) kuolemanrajakokemus vahvistuksena uskomuksille, 2) kuolemanrajakokemus valmistuksena kuoleman kohtaamiseen sekä 3) kuolemanrajakokemus ei-hengellisenä kokemuksena. Holistis-sisällöllisessä analyysissa tarkasteltiin kokijan kertomusta kokonaisuudessaan ottaen huomioon kategoris-sisällöllisessä analyysissa nousseet merkitykset. Näin löytyi uusi tapa ryhmitellä kertomukset sen mukaan, miten kuolemanrajakokemus vaikutti kokijan spiritualiteettiin: 1) suuntautuminen kristinuskoon, 2) avarakatseisuus ja 3) ei muutosta. Kristinuskoon suuntautuneiden ryhmässä korostui tulkinta kristillisestä näkökulmasta ja lisääntynyt kiinnostus kristinuskoa ja kirkon toimintaa kohtaan. Avarakatseisuus-ryhmässä kuolemanrajakokemus vaikutti erityisesti suvaitsevaisuuteen muita uskontoja kohtaan. Molemmissa ryhmissä kuolemanrajakokemus koettiin joko vahvistuksena uskomuksille tai valmistuksena kuoleman kohtaamiseen. Ei muutosta -ryhmässä kuolemanrajakokemusta ei koettu hengellisenä kokemuksena, joten kokemuksella ei ollut vaikutusta spiritualiteettiin. Tämä ryhmä erottui selvästi kahdesta muusta ryhmästä, sillä samanlaista ristikkäisyyttä merkityksen ja vaikutuksen välillä ei esiintynyt kuten muissa ryhmissä. Tutkimus tarjoaa näkökulmia siitä, millaisia vaikutuksia kuolemanrajakokemuksella voi olla kokijalle. Tämä voi helpottaa eri alojen ammattilaisia kohtaamaan kuolemanrajakokemuksen kokenut sekä suhtautumaan kokemukseen ammatillisesti.

Yleisellä tasolla tutkimuksen kohteena oli Suomen helluntailiikkeen spiritualiteetti. Tutkimuksen kehysperusjoukkona oli Helsingin Saalem-seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvat ihmiset. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla syksyllä 2004 Saalem-seurakunnan tilaisuuksissa. Täytettyjä lomakkeita kertyi 230. Vastaajien ikä vaihteli 13-87 vuoteen ja heistä 36% olimiehiä. 70% kuului Saalem-seurakuntaan ja 17% johonkin toiseen helluntaiseurakuntaan. Ei-helluntailaisia oli 13% vastaajista. Rajoittuneelta osin käytössä oli myös 500 vastaajan vertailuaineisto Kallion kaupunginosan alueelta. Tämän niinsanotun Case Kallio -aineiston vastaajat olivat pääsääntöisesti heikosti sitoutuneita kristinuskon oppeihin sekä hartaudenharjoittamiseen. Vastaajista 50% oli miehiä. Ikä vaihteli 18-39-uoden välillä. Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselle toimi yhdysvaltalaisen Daniel Albrechtin empiirinen tutkimus helluntailais-karismaattisesta spiritualiteetista. Hän määrittelee helluntailais-karismaattisen spiritualiteetin muodostuvan kolmesta tekijästä: uskomuksista, käytännöistä sekä niin sanotuista sensibiliteeteistä. Sensibiliteeteillä tarkoitettaan asennoitumista toimintaa kohti. Albrechtin luomien kategorioiden pohjalta laadittiin kyselylomakkeeseen kaksi mittaria. Toinen mittasi koko helluntailaisen spiritualiteetin kenttää kuvaavia perustekijöitä, joihin sisältyivät uskomukset, käytännöt sekä sensibiliteetit. Toinen mittari keskittyi mittaamaan vain yhtä spiritualiteettimääritelmän osaa, sensibiliteettejä. Helluntailaisuuteen painottuvan näkökulman lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyväksi David Hayn spiritualiteettinäkemystä. Hän määrittelee spiritualiteetin arkitodellisuuden ylittäväksi tietoisuudeksi. Hayn laatimien kategorioiden avulla kartoitettiin yleisinhimillistä spiritualiteettia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Saalem-seurakunnan spiritualiteetin ilmenemismuotoja ja eroavaisuuksia suhteessa taustoihin. Lisäksi verrattiin Saalemista kerättyä aineistoa vertailuaineistoon (Case Kallio) sekä selvitettiin kahden erilaisesta lähtökohdasta nousevan spiritualitteettinäkemyksen yhteyttä toisiinsa. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen. Tutkimusmenetelminä käytettiin tilastollisia testejä sekä faktorianalyysiä. Faktorianalyysin rinnalla käytettiin niin kutsutta Bayes-mallinnusta, jolla ei ole parametrisille menetelmille asetettuja tiukkoja käyttöehtoja. Saalem-seurakunnasta tutkimustulokseksi saatiin 11 eritasoista spiritualiteettiulottuvuutta. Albrechtin esittämät seitsemän sensibiliteettikategoriaa löytyivät lähes sellaisenaan aineistosta, kun taas helluntailaisen spiritualiteetin perustekijöiden sekä yleisinhimillisen spiritualiteetin kohdalla käytössä olleet mittarit eivät toimineet täysin odotetulla tavalla. Kahta erilaista aineistoa voitiin vertailla yleisinhimillisen spiritualiteetin osalta. Yleisinhimillinen spiritualiteetti ei ollut vieras ilmiö kristillisestä opista ja hartaudenharjoittamisesta vieraantuneille vastaajille. Kuitenkin se sai korkeampia vastauspistemääriä helluntailaisten parissa. Kyseistä spiritualiteettia eriytyi kuvaamaan kaksi ulottuvuutta: yhteisöllinen altruismi sekä arjen kauneus. Pelkästään Saalem-seurakunnasta kerätystä aineistosta eriytyi lisäksi kolme helluntailaisen spiritualiteetin perustekijää: sana ja missio, johtajakeskeisyys sekä ylistys -ulottuvuudet. Samasta aineistosta nousi kuusi sensibiliteettiulottuvuutta: ylistys,yleinen puhdistuminen, seremoniallisuus, armolahjat, tavoitteellisuus sekä hengellinen puhdistuminen ja muutos. Toinen ylistysulottuvuus kuvasi ylistyksen merkitystä, toinen ylistystapaa. Saalem-seurakunnasta kerätyn aineiston keskiöön asettui sanaa ja missiota kuvaava ulottuvuus. Korkeimman vastauskeskiarvon sai tavoitteellisuusulottuvuus, samoin kuin molemmat yleisinhimillistä spiritualiteettia kuvastaneet ulottuvuudet saivat korkeita vastauskeskiarvoja. Helluntailaisen spiritualiteetin ulottuvuudet korreloivat positiivisesti yleisinhimillisen spiritualiteetin ulottuvuuksien kanssa. Tulokset voitiin yleistää koskemaan Helsingin Saalem-seurakunnan jäsenistöä sekä pääkaupunkiseudun helluntailaisuutta. Koko Suomen helluntailiikkeen kohdalla tuloksia voitiin pitää suuntaa-antavina.

Tässä tutkielmassa tutkin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä, millaiselta ihmisen ja Jumalan välinen kontakti näyttää ihmisen näkökulmasta ET-lehden ”Jumalan etsintä”-verkkokeskustelussa. Tutkimustehtäväni on analysoida, millaista ihmisen ja Jumalan ja välinen kontakti on tutkimusaineiston perusteella katsottuna. Ihmisen ja Jumalan välisellä kontaktilla tarkoitan tämän tutkielman kehyksessä ihmisen ja Jumalan välistä yhteydenpitoa, kommunikaatiota ja vuorovaikutusta ihmisen kokemuksesta käsin katsottuna. Tässä tutkielmassa Jumala-sana viittaa juutalais-kristillisen uskontoperinteen Jumalaan, ellei toisin mainita. Luokittelen aineistoa laadullisen sisällönanalyysin avulla ihmisen ja Jumalan välisen kontaktin määrän ja laadun mukaan ja kuvailen viesteissä näkyvää kontaktia sanallisesti. Tutkimusaineistoni on osa julkista verkkokeskustelua, johon kuka tahansa suomen kieltä osaava voi osallistua anonyymisti. Verkkokeskustelu alkoi joulun aikaan vuonna 2011 ja se jatkuu edelleen tutkielman kirjoittamisen aikaan syksyllä 2019. Aineistoni koostuu verkkokeskustelun alkuosasta ja olen rajannut aineistosta sisällöllisesti tutkimustehtävääni liittyvät viestit. Tutkielman teoreettinen viitekehys muotoutuu kolmesta osasta. Tutkielman alkuosassa kuvailen, miten uskonnollisuuden ja hengellisyyden toteutumista verkkoympäristössä on tutkittu ja tulkittu. Tämän jälkeen etenen esittelemällä aineistoni, tutkimusmenetelmäni sekä aineiston käsittelyn sisällönanalyysin menetelmällä. Ryhmittelen aineiston viestien sisältöjä sen mukaan, ilmeneekö teksteissä vähän vai paljon kontaktia ihmisen ja Jumalan välillä sekä sen mukaan, onko kontakti persoonallista vai ei-persoonallista. Näiden ryhmittelyn lisäksi mukana on ryhmiä niille viesteille, jotka eivät ole sijoitettavissa näihin ryhmiin. Kuvailtuani aineiston ryhmittelyn ja luokittelun tuloksia, eli ihmisen ja Jumalan välisen kontaktin laatua ja määrää aineistossa, esittelen muutaman uskonnonpsykologian alaan kuuluvan tavan jäsentää ihmisen ja Jumalan kontaktia. Tämän jälkeen siirryn kuvaamaan tieteellisiä keskusteluja ihmisen kokemuksen merkityksestä hengellisyyden ja uskonnollisuuden kentällä. ”Jumalan etsintä”-aineistossa ihmisen oma kokemus uskonasioista esitettyjen väitteiden ja näkemysten perustana on tärkeässä asemassa. Kokemuksellisuuden merkitystä korostetaan monessa yhteydessä hengellisyydestä keskusteltaessa. Tutkielmani loppupuolella esittelen muutaman erilaisen tavan ymmärtää ja jäsentää nykyajassa suositun vapaan hengellisyyden ja perinteisemmän uskonnollisuuden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Keskustelutan myös valitsemieni teoreettisia viitekehyksiä aineiston analyysissa saamieni tulosten kanssa. Tutkielmani tulokset koostuvat aineiston perusteella luomastani jaottelusta sekä aineiston analyysin tulosten liittämisestä laajempaan teologiseen keskusteluun. Kuvailen aineistossa näkyvää kuvaa ihmisen ja Jumalan kontaktista sekä erittelen, millä tavalla viesteissä puhutaan Jumalasta, uskomisesta Jumalaan sekä suhtautumisesta hengellisiin auktoriteetteihin. Tutkielman lopussa esittelen uskonnon ja hengellisyyden medioitumista koskevia keskusteluja. Medioituminen tarkoittaa median logiikan ulottumista yli median oman toimintakentän. Uskontojen ja hengellisyyden medioituminen tarkoittaa siis sitä, että uskonnot ja hengellisyyden alalla toimivat henkilöt ja instituutiot alkavat noudattaa omassa toiminnassaan medioiden toimintalogiikkaa.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen, kuinka erään seurakunnan isoset ovat kokeneet hengellisyyden elämässään. Tutkin isosten hengellisyyttä erityisesti rippikoulun ja isostoiminnan ajalta. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineistoanalyysimenetelmä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto on kerätty teemahaastatteluin seitsemältä saman seurakunnan isoselta. Isoset ovat kolmesta eri ikäryhmästä ja heidän kokemuksensa isostehtävästä ovat vaihtelevat. Haastatteluvalinnoissa on myös huomioitu tasainen sukupuolijakauma. Peilaan isosten kokemuksia ja näkökulmia spiritualiteetin määritelmiin ja aiempaan tutkimukseen. Aiempaa tutkimusta isosten hengellisyydestä on kuitenkin varsin vähän, mutta vertailen tuloksia isostoimintaa yleisesti koskevaan tutkimukseen. Analyysin myötä aineistosta nousi esiin kaksi pääluokkaa: hengellinen kasvu ja yhteisöllisyys. Pääluokat liittyvät osittain toisiinsa, mutta muodostavat kuitenkin itsenäiset kokonaisuudet. Isosten vastauksissa korostuivat keskeisesti molemmat pääluokat. Tarkastelen pääluokkia isosten hengellisyyden määritelmien, sekä heidän kokemustensa kautta. Isoset jakautuivat uskonnollisten perhetaustojensa perusteella kolmeen ryhmään: vahvasti uskonnollisiin ja tapakristittyihin perheisiin, sekä perheisiin, joissa uskonnollisuus ei erityisemmin näy. Uskonnollisista taustoista tulevat isoset kuvaavat hengellisyyttä monisanaisemmin ja asettavat eri elämäntilanteille enemmän hengellisiä merkityksiä. Kolmatta ryhmää edustavat isoset kokevat hengellisyyden henkilökohtaisempana asiana ja liittävät siihen erilaisia tunteita, kuten rauha ja turva. Perhetaustasta riippumatta rippikoulu ja siitä seurannut isostoiminta osoittautuvat hengellisen kasvun ajaksi. Rippikoulu koettiin hengellisyyteen herättävänä kokemuksena, kun taas isoskoulutus vahvisti rippikoulussa opittuja asioita. Näitä kokemuksia pidettiin hengellisesti merkittävämpinä kuin itse isostehtävää. Isostehtävän hengellinen merkitys perustui erityisesti rippikoululaisten kokemuksien myötäelämiseen, sekä hartauselämään. Yhteisöllisyys on rippikoulun ja isoskoulutusajan läpileikkaava teema. Yhteisöllisyys korostuu sosiaalisena asiana, mutta myös hengellisenä näkökulmana. Seurakunta on tarjonnut isosille turvallisen yhteisön, jossa hengellisten asioiden pohtiminen on luontevaa. Hengellisyys koetaan myös yhteisöllisyyttä rakentavaksi tekijäksi.

Tässä tutkielmassa aiheena ovat Tyhjän sylin messut. Tyhjän sylin messut ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämiä ehtoollisjumalanpalveluksia, jotka ovat suunnattu tahattomasti lapsettomille, lapsensa menettäneille ja abortin tehneille. Näkökulma Tyhjän sylin messuun on sielunhoito. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten messuja toimittaneet kirkon työntekijät näkevät messujen sielunhoidollisuuden. Sielunhoito käsitteenä pitää sisällään sekä yleisen että erityisen sielunhoidon. Tämä pro gradu on aineistolähtöinen laadullinen tutkimus, jota varten on tehty yhdeksän Tyhjän sylin messun toimittajan haastattelua. Tyhjän sylin messuja on järjestetty ympäri Suomea 1990-luvulta lähtien ja tutkimuksen aikana niitä järjestettiin useita. Haastatellut ovat seurakunnissa ja kirkon toimielimissä työskenteleviä eri alojen ammattilaisia. Heidän joukossaan on esimerkiksi pappeja, kanttoreita ja lapsityönohjaajia. Haastattelut on analysoitu induktiivisen eli sisältölähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös osallistuvaa havainnointia. Aineisto on kerätty vuosina 2015–2016. Tutkimus rakentuu siten, että johdannon jälkeen tutkimuksen teoreettinen tausta luo pohjan aineiston käsittelylle. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan Tyhjän sylin messujen kohderyhmiä, erityisjumalanpalveluksia, jumalanpalvelusten sielunhoitoa sekä rituaalien ja surun suhdetta toisiinsa. Teoreettisen taustan jälkeen esitellään tutkimuksen toteuttaminen tutkimustehtävän ja aineistoanalyysin avulla. Tutkimustulokset Tyhjän sylin messujen sielunhoidollisuudesta on jaettu kolmeen lukuun: Tyhjän sylin messujen järjestämisen sielunhoidolliseen taustaan, yleiseen sielunhoitoon ehtoollismessussa ja erityiseen sielunhoitoon messun jälkeisessä iltapalahetkessä. Keskeinen tutkimustulos on se, että Tyhjän sylin messu on sielunhoidollinen kokonaisuus. Toimittajien käsitys sielunhoidosta voidaan tiivistää kolmella sanalla: kohtaaminen, läsnäolo ja kuuntelu. Nämä nousevat erityisesti siitä haastateltujen näkemyksestä, että sielunhoidossa keskiöön tulee nostaa seurakuntalaisen tarpeet. Sielunhoidollisuus näkyy niin messun suunnittelussa, toteutuksessa kuin iltapalahetkessä. Aineistossa nousee esiin erityisesti matalakirkollinen liturgia sekä rukouksen ja musiikin hoitava vaikutus. Tutkimustulokset ohjaavat ajattelemaan sielunhoidon ja jumalanpalveluksen suhdetta koko kirkon jumalanpalveluselämässä. Aineiston pohjalta voidaan sanoa, että sielunhoito voidaan huomioida jokaisessa järjestettävässä jumalanpalveluksessa entistä paremmin.