Browsing by Subject "sukupuolimoraali"

Tutkielma selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja suomalaisen yhteiskunnan sukupuolimoraalia 1960-luvulla. Tutkielman päälähteenä toimii kirkon piispojen julkaisema seksuaalieettinen kannanotto Ajankohtainen asia (1966). Tutkielmassa tarkastellaan kannanoton avulla, miten yhteiskunnallinen ja kirkollinen sukupuolimoraali erosivat toisistaan ja mistä erot johtuivat. Tutkimuksen päämenetelminä ovat sisältöanalyysi ja kontekstualisointi. Yhteiskunnassa vallalla olleeseen vapaaseen rakkauteen ja liberaalimpiin seksuaalieettisiin näkemyksiin suhtauduttiin kirkon suunnalta melko tuomitsevasti. Kirkko ajoi näkemyksissään siveellisyyttä, ja piispat rakensivat kannanotossaan ehdollisen moraalin. Sen mukaan esimerkiksi seksuaalielämä ja ehkäisy olivat sallittu vain avioliiton ehdolla. Avioliitto toimi piispojen moraalin kynnyskysymyksenä. Tämä oli yksi suurimmista erottavista tekijöistä kirkon ja yhteiskunnan moraalin välillä. Yhteiskunta suhtautui sukupuolielämään vapaammin, eikä asettanut samanlaisia ehtoja. Pääsääntöisesti yhteiskunnan moraali edusti liberaalimpaa siipeä, kirkon eettiset ajatukset taas konservatiivista näkemystä. Tiettyihin teemoihin, kuten homoseksuaalisuuteen, suhtauduttiin kuitenkin sekä yhteiskunnassa että kirkossa kielteisesti. Kirkon ja yhteiskunnan moraalinen yhteentörmäys johtui erityisesti maallistumisesta. Sekularisaation myötä kirkko ei enää määritellyt seksuaalimoraalisia ohjeita, vaan se tehtävä siirtyi yksilöille. Tutkielman tulokset tukevat ajatusta 1960-luvulla Suomessa tapahtuneesta seksuaalisesta vallankumouksesta. Kyseessä ei ollut nopea seksuaalisuuden vapautuminen tai moraalinen murros, vaan pitkä ajanjakso, jonka voidaan katsoa alkaneen 1960-luvulta ja jatkuvan nykypäivään saakka. Kyseiset tapahtumat ovat vaikuttaneet laajasti niin yhteiskuntaan kuin kirkkoon.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Elisabeth Järnefeltin (1839–1929) siveellisyyskäsitystä, ja pohditaan sen mahdollista muutosta 1880-luvulla. Tutkielma pohjautuu kahteen eri tapaukseen: Kuopion piispa Gustaf Johanssonin esitti syksyllä 1886 senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskiselle huolensa lääninsä kuvernöörin Alexander Järnefeltin puolison Elisabeth Järnefeltin turmiollisesta vaikutuksesta. Keväällä 1887 käydyssä siveellisyyskiistassa Minna Canth katkaisi välinsä kirjailija Juhani Ahoon ja tämän taustavaikuttajana pitämäänsä Elisabeth Järnefeltiin. Tutkielmassani etsin kirjeaineistosta sekä tutkimuskirjallisuudesta syitä sille, mikä sai piispa Johanssonin pitämään Elisabeth Järnefeltin vaikutusta haitallisena. Tarkastelen myös kevään 1887 siveellisyyskiistan syitä ja etsin vastausta siihen, johtuiko kiista Elisabeth Järnefeltin sukupuolimoraalikäsityksen muutoksesta. Elisabeth Järnefelt kuului vuonna 1884 perustettuun Suomen Naisyhdistykseen, jonka ohjelmaan kuului vaatimus absoluuttisesta sukupuolimoraalista molemmille sukupuolille. Nämä vaateet kohdistuivat käytännössä miehiin, joiden esiaviollisia sukupuolisuhteita pidettiin yhteiskunnallisesti hyväksyttyinä. Vaikka Naisyhdistyksen sukupuolimoraaliin liittyneet vaatimukset olivat kirkon linja mukaisia, ei se asettautunut tukemaan naisasialiikettä. Naisten emansipaatio ravisteli perinteistä kristillistä maailmankuvaa, jossa naisen paikka oli määritelty sekä kodin piiriin että miehen vallan alle. Kuopion piispa Gustaf Johansson vastusti naisasialiikettä, ja kun kuvernöörin puoliso Elisabeth Järnefelt oli mukana perustamassa Kuopion Naisyhdistystä keväällä 1886, teki tämän asema myös naisasian näkyväksi. Suomen Naisyhdistys seurasi sukupuolimoraalikysymyksessä kansainvälisen naisasialiikkeen kantoja, mutta 1880-luvulla esiintyi myös niistä poikkeavia mielipiteitä. Pohjoismaissa absoluuttisen sukupuolimoraalin vaatimus herätti vastalauseita, ja debattia kävivät aikakauden merkittävimmät kirjailijat Henrik Ibsenistä Max Nordau’hun. Järnefeltin perheessä perehdyttiin molempia kantoja edustavaan kirjallisuuteen ja aiheesta keskusteltiin myös lähipiiriin kuuluneen Minna Canthin kanssa. Näiden keskustelujen pohjalta Canth päätteli Elisabeth Järnefeltin omaksuneen absoluuttisesta sukupuolimoraalista poikenneen näkemyksen. Keväällä 1887 sukupuolimoraalista kiisteltiin sanomalehti Savossa. Lehti julkaisi Juhani Ahon kirjoittamat pakinat, joissa Aho kritisoi sekä naisasianaisten absoluuttisen sukupuolimoraalin vaatimuksia että Juorun jumalattareksi nimittämäänsä Minna Canthia. Canthin mukaan Aho oli kirjoittanut pakinansa Elisabeth Järnefeltin vaikutuksesta ja katkaisi välit sekä Ahoon että Järnefelteihin. Elisabeth Järnefeltin tai hänen lähipiirinsä kirjeenvaihdosta Järnefeltin kanta sukupuolimoraaliin ei saa lopullista vahvistustaan. Vaikka piispa Johansson nimesi Elisabeth Järnefeltin vaikutuksen turmiolliseksi, esitti hän huolensa myös hiippakuntansa muiden alueiden siveellisestä tilasta. Kevään 1887 siveellisyyskiistan takana vaikuttaisivat lähdeaineiston ja tutkimuskirjallisuuden perusteella olleen pikemminkin henkilökohtaiset syyt kuin aatteelliset ristiriidat.

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa suomalaisen yhteiskunnan sukupuolijärjestelmä eli murroksessa siirryttäessä sääty-yhteiskunnasta kansalaisyhteiskuntaan. Tämä muutos toi mukanaan uudenlaisia käsityksiä avioliitosta, perheestä ja sukupuolten välisistä suhteista, etenkin naisten taloudellisesta itsenäisyydestä ja oikeudellisen aseman parantamisesta. Avio- ja perhe-elämän uudistaminen, moraalisten olojen kritiikki sekä siveyden ihanteet kaikki omalta osaltaan toimivat yhtä tärkeinä naisasian polttopisteinä kuin koulutuskysymykset ja tasavertaisten kansalaisoikeuksien vaatimukset. Luokkaa tehdään erilaisissa prosesseissa ja sitä tuotetaan jatkuvasti. Luokka myös kietoutuu muihin sosiaalisiin kategorioihin, kuten rotuun, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen luoden yhdessä niille erilaisia merkityksiä. Näiden merkitysten määrittelyyn liittyy vallan käsite: ne joilla on valtaa pääsevät muovaamaan omaa luokkaansa ja luokan representaatioita yhteiskunnassa haluamallaan tavalla. Intersektionaalisuus sukupuolentutkimuksessa pyrkii ottamaan huomioon yksilön identiteettiin ja asennoitumiseen yhteiskunnallisissa valtasuhteissa vaikuttavan sukupuolen lisäksi monet muutkin tekijät, kuten yhteiskuntaluokan, iän, etnisen taustan ja seksuaalisuuden. Tutkimuksessa käydään läpi sitä, miten sosialisti, naisasianainen ja kansanedustaja Hilja Amanda Pärssinen (os.Lindgren) otti osaa sukupuolimoraalikeskusteluun 1900-luvun alussa. Tutkimuksen tärkeimpänä lähdemateriaalina toimivat Pärssisen itse tuottamat tekstit, kirjoitukset ja puheet. Tutkimuskysymyksiä ovat: Miten Pärssinen suhtautui vallitsevaan avioliittoinstituutioon sekä perhe-elämän järjestelyihin kapitalistisessa yhteiskunnassa ja millä tavalla hän kritisoi vallinneita moraali- ja siveyskäsityksiä? Tutkimuksessa käydään läpi myös sitä miksi hän vastusti kirkollista vihkimystä ja minkälaisena hän näki kirkon roolin yhteiskunnassa sekä naisen aseman määrittelijänä. Läpi tutkimuksen pyritään ennen kaikkea kuvailemaan sitä, minkälaiseksi Pärssinen loi uudenlaista, valtavirrasta poikkeavaa kuvaa työläisnaisesta, joka vallitsevassa yhteiskunnassa yhdistettiin luokan ja sukupuolensa tähden usein siveettömyyteen ja löyhämoraalisuuteen. Minkälainen oli tämä uusi identiteetti, johon Pärssinen halusi työläisnaisten samaistuvan ja millä tavoin Pärssinen näki työläisnaisen kärsivän sekä luokkansa että sukupuolensa tähden? Pärssinen loi teksteillään uudenlaista kuvaa työläisnaisesta ihanteellisena, mutta arjen murheista kärsivänä äitinä tai nuorena ja onnettomana yhteiskunnan uhrina, jonka päälle miehet kasasivat omat syntinsä. Näiden uusien roolien ja samaistuttavien identiteettien tarjoamisen kautta Pärssisen voi sanoa toivoneen näkevänsä työläisnaisia ottamassa enemmän osaa yhteiskunnalliseen toimintaan. Tutkimus esittää Pärssisen ajatelleen, että rakkaudelle perustuva avioliitto vapauttaisi avioliitot, perhe-elämän ja naiset niistä kahleista, joita sitoivat taloudelliset tekijät. Vallitsevassa yhteiskunnassa, jossa avioliittoja solmittiin rahasta, äidinrakkaus oli rajoitettua toimeentulon pakon vuoksi ja lähimmäisenrakkaus oli hautautunut dogmien ja sakramenttien alle oli rakkaus kaikin puolin rahan kahleissa.

Tämän tutkielman tavoitteena on soveltaa kahta kognitiivista rituaaliteoriaa Vanhan testamentin tekstin Numeri 5:11–31 tutkimukseen – arvioiden samalla kyseisten teorioiden suhdetta ja antia muinaisten tekstien tutkimukselle. Tämä tavoite nousee osittain kognitiivisten näkökulmien lisääntyvästä käytöstä raamatuntutkimuksessa. Hyödynnän R. N. McCauleyn ja E. T. Lawsonin rituaalien kompetenssiteoriaa sekä P. Boyerin ja P. Liénardin teoriaa mielen varojärjestelmistä peilaamalla niitä tekstiin Num. 5:11–31, kyseistä tekstiä koskevaan aiempaan tutkimukseen, muinaista Lähi-itää koskevaan aineistoon sekä kognitiotieteistä, psykologiasta ja kognitiivisesta uskonnontutkimuksesta nouseviin laajempiin näkökulmiin. Tekstissä Num. 5:11–31 kuvataan aviorikoksesta epäillylle vaimolle suoritettavaa monivaiheista rituaalia, jossa uhrataan Jahvelle, vannotaan vala sekä juotetaan naiselle rituaalivettä, jonka on määrä vaikuttaa hänen sukupuolielimiin ja hedelmällisyyteen jollain tavoin. Tekstiin liittyy lukuisia teksti- ja lähdekriittisiä kysymyksiä. Nämä ovat johtaneet osan tutkijoista esittämään, että tekstissä Num. 5:11–31 kuvattaisiin useampaa rituaalia tai että siinä olisi yhdistelty erillisiä rituaalikuvauksia. Tekstissä Num. 5:11–31 voidaan myös havaita monia yhtäläisyyksiä muualla Vanhan testamentissa ja muinaisen Lähi-idän teksteissä kuvattuihin rituaaleihin sekä avioliittoa, aviorikosta ja naisia koskeviin kuvauksiin. Tuon työssäni esille, miten ruumiillisten prosessien, tunteiden ja näihin pohjaavan ajattelun voidaan katsoa vaikuttaneen oleellisesti tekstissä Num. 5:11–31 esiintyviin teemoihin ja käsityksiin. Numerin 5:11–31 ja sen taustalle monesti oletetun rituaalin suhdetta on syytä problematisoida, sillä rituaaliteorioiden ja kognitiivisten lähestymisten valossa vaikuttaa todennäköiseltä, että rituaalit eivät ainoastaan vaikuta teksteihin, vaan tekstit vaikuttavat myös rituaaleihin ja nämä prosessit ovat keskenään monimutkaisessa vuorovaikutuksessa. Rituaalikäyttäytymisen yhteydessä esiintyvä ajattelu ei myöskään aina vastaa teologisesti oikeaoppiseksi miellettyjä tai ylöskirjattuja käsityksiä. Tuon esille, miten tekstillä Num. 5:11–31 on mahdollisesti pyritty vaikuttamaan sekä rituaalikäytänteisiin että Jahveen ja tämän tunteisiin. Arvioin kriittisesti käyttämiäni kognitiivisia rituaaliteorioita ja kognitiivisia lähestymisiä raamatuntutkimukseen tuoden esille, miten ne voisivat hyötyä mm. automaattisten ja kontrolloitujen ajatteluprosessien välisten erojen tarkemmasta huomioinnista, muinaisten ja modernien ihmisten aivojen kasvu- ja kehitysympäristöjen erojen perehtyneestä pohdinnasta sekä tekstien ja lukutaidon kognitiivisten ja kulttuurillisten vaikutusten selkeämmästä esiintuonnista.