Browsing by Subject "suomen kieli"

Tutkielmassa vertailen tapoja, joilla virolaisia ja vironvenäläisiä representoidaan suomalaisuutisoinnissa. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien kevään 2007 uutisista Tallinnan pronssipatsasmellakoista, joissa vastakkain olivat virolaisten ja vironvenäläisten käsitys patsaan merkityksistä ja käytöstä. Tarkastelen virolaisten ja vironvenäläisten representaatioiden eroja seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1) Millä tavoin virolaisten ja vironvenäläisten representaatiot eroavat toisistaan pronssipatsaskohun suomalaisuutisoinnissa? 2) Millaisin lauserakenteellisin keinoin virolaisten ja vironvenäläisten representaatioita aineistossa rakennetaan? 3) Millaisina subjekteina virolaiset ja vironvenäläiset aineistossa esiintyvät? 4) Millaista agentiivisuutta nuo ryhmät lausetasolla toteuttavat aineistossa? Teoreettiselta taustaltaan tutkielma lähestyy aihetta monitieteisesti. Yhdistän tutkielmassani niin yhteiskuntatieteellistä kuin sosiologista ja ryhmäpsykologista toiseuden teoriaa lingvistiseen tutkimusotteeseen. Tutkielman keskeiset havainnot ovat, että virolaisten ja vironvenäläisten subjektien välille tuotetaan aineistossa selkeitä eroja. Ne subjektit, joiden viittauskohde on vironvenäläinen yksilö tai ryhmä, esiintyvät aineistossa selvästi epäagentiivisemmissa asemissa kuin vastaavat virolaisen viittauskohteen saavat subjektit. On myös nähtävissä, että vironvenäläisiä kuvaavassa aineiston osassa esiintyy enemmän esimerkiksi oppikirjamaista predikatiivilausetta, joka pyrkii esittämään lauseen informaation kyseenalaistamattomana, neutraalina faktana, sekä passiivilauseita. Vironvenäläisten representaatiossa yleisempää on käsitellä kansanosaa yhtenäisenä, stereotypisena ryhmänä. Virolaisten representaatioissa taas erityisesti subjektiasemassa korostuvat laillista valtaa ylläpitävät instituutiot. Niiden vastakohdaksi nousee, joskin pienessä mittakaavassa, vain vironvenäläisten subjektien saama aktivisti-viittauskohde. Vironvenäläinen subjekti henkilöidään harvemmin kuin virolainen ja erityisesti nimettyjen henkilöiden esiintyminen aineistossa painottuu hyvin vahvasti virolaisten ryhmään.

The purpose of my bachelor’s thesis was to describe the thoughts of children who speak both Finnish and Swedish as their first languages. I investigated how bilingual children make a language choice when interacting with peers. I also observed how code-switching from Finnish to Swedish appeared in children’s talk. My intent was to expand the understanding of language development of a bilingual child from an early education teacher’s view. The questions of my study were: 1. What thoughts do children who speak Finnish and Swedish as their first languages have about bilingualism? 2. How do bilingual children make a language choice when interacting with peers? 3. How does code-switching appear in children’s talk? My thesis was a qualitative study and as the study method I used a theme interview. I gathered the material by interviewing four simultaneously bilingual children aged six to eight who speak both Finnish and Swedish as their first languages. I analysed the material with content analysis. The study shows that children think their bilingualism is a natural part of their lives. They had thoughts about languages transferring from one generation to next. When interacting with peers children followed their joint language history and also negotiated what languages to use together. Appearance of code-switching was variable. Code-switching worked as a part of children’s language strategy to make discussion more fluent. The conclusion of the study is that bilingualism generally does not affect child’s language development. Children mainly do not feel that their bilingualism is a negative thing. Code-switching is a conscious language skill and strategy. In an interaction between bilingual children it is natural to speak both languages and negotiate together which languages to use.

Tutkielman aiheena on kuulevien opiskelijoiden ja opettajien koodinvaihto ja koodien yhdistäminen suo-malaisen viittomakielen (SVK) ja suomen kielen välillä. Tavoitteena on selvittää, millä tavoin kuulevat, suomalaista viittomakieltä vieraana kielenä opiskelevat henkilöt yhdistävät suomea ja viittomakieltä luokkahuonevuorovaikutuksessa. Lisäksi analysoidaan, miten suomen kieli ja SVK yhdistyvät yksittäisten puhujien vuoroissa ja miten vuorovaikutuksessa hyödynnetään viittomakielen näköaistiin ja käsien liikkeisiin sekä suomen kielen ääntöelimistöön ja kuuloaistiin perustuvia modaliteetteja. Aineisto on kuvattu ammattikorkeakoulussa viittomakielentulkkiopiskelijoiden ja heidän kuulevien opettajiensa keskusteluista. Tutkimusmetodeina käytetään keskustelunanalyysia sekä vuorovaikutus-sosiolingvistiikkaa. Tutkielma vahvistaa aiemmissa tutkimuksissa tehtyä havaintoa siitä, että kuulevien henkilöiden puhutun kielen ja viittomakielen samanaikainen käyttö eli koodien yhdistäminen on huomattavasti tavallisempaa kuin vaihto koodista toiseen. Koodien yhdistämisellä on luokassa erilaisia tehtäviä: Ensinnäkin sitä käytetään korostamaan lausuman kohtia, jotka ovat keskeisiä vuorovaikutuksen kannalta. Käytöltään tällainen koodien yhdistäminen voi muistuttaa elehdintää, mutta viittomat tuovat puheeseen kielellistä informaatiota, jota ei eleillä voitaisi ilmaista. Toiseksi koodien yhdistämisellä voidaan leikilliseen moodiin yhdistettynä herättää luokkahuoneessa sosiaalisia identiteettejä, joilla rakennetaan ryh-mäkuuluvuutta. Kolmanneksi koodien yhdistäminen voi vaikuttaa puhutun kielen rakenteisiin niin kutsuttuna puhuttuna viittomakielenä, jolloin kielten yhdistämisen motiivina voi olla esimerkiksi viittomakielen etualaistaminen vuorovaikutuksessa. Puhuttu viittomakieli voi toimia myös samankaltaisissa sosiaalisia identiteettejä rakentavissa tehtävissä kuin muu koodien yhdistäminenkin. Tutkielmassa osoitetaan, että koodinvaihdot liittyvät usein tilanteisiin, joissa toinen kieli tai sen modaliteetti on vuorovaikutuksessa toista käytännöllisempi resurssi. Suomenkieliseen puheeseen vaihdetaan viittomakielestä vain harvoin. Suomen kielen käytön syinä ovat esimerkiksi ymmärrysongelmien ratkaiseminen tai keskustelukumppanin huomion kohdistaminen. Vaihdot tapahtuvat yleensä kuiskaten. Viittomakieltä taas hyödynnetään erityisesti muusta toiminnasta irrallisissa toissijaisissa keskusteluissa, kun halutaan esimerkiksi säilyttää luokassa vallitseva hiljaisuus. Viittomakielen visuaalisuudesta on apua myös sujuvan vuorovaikutuksen ylläpitämisessä päällekkäispuhunnasta aiheutuvan hälyn välttämisen tai etäällä olevan keskustelukumppanin kanssa kommunikoinnin vuoksi. Lisäksi viittomakielen modaliteetti voi toimia tulkintaa ohjaavana kontekstivihjeenä, jolla implikoidaan vuoron hiljaisuutta tai äänekkyyttä. Yleensä luokkahuoneessa käytettävää kieltä ei erikseen määrätä, mutta toisinaan opettaja voi ohjata opiskelijoita suoritettavan tehtävän kannalta tarkoituksenmukaisemman kielen valintaan. Useimmiten viittomakielen valitsemiseen kietoutuu sekä käytännön puhetilanteeseen liittyviä että tulkintaa ohjaavia metaforisia syitä. Tutkielma antaa uutta tietoa tähän mennessä hyvin vähän tutkituista kuulevien henkilöiden tavoista käyttää sekä viitottua että puhuttua kieltä aidoissa vuorovaikutustilanteissa. Työssä osoitetaan, että sekä opiskelijat että opettajat suhtautuvat koodinvaihtoon luokkahuoneessa sallivasti ja viittomakielen ja suomen kielen vaihteluilla on käytännön syiden lisäksi useita samankaltaisia metaforisia tehtäviä kuin puhuttujen kielten välisellä koodinvaihdollakin. Yksikielisten viittomakielisten määrä on vähenemässä, joten tutkielma avaa keskustelua kieliyhteisöstä, jonka jäseniä lienee tulevaisuudessa yhä enemmän.

Tutkielma tarkastelee, miten ja missä tilanteissa turvapaikanhakijat käyttävät englannin kieltä. Lisäksi selvitetään sitä, kuinka käytännöllisenä turvapaikanhakijat pitävät englannin kieltä, erityisesti verrattuna suomen kieleen. Tutkielman taustatiedoissa on esitelty turvapaikanhakuprosessia vuosien 2015-2016 poikkeuksellisen tilanteen valossa, kielen merkitystä kotoutumiselle sekä englannin kielen merkitystä maailmanlaajuisena yleiskielenä eli lingua francana. Aiemman tutkimuksen perusteella voidaan olettaa, että englannin kielellä olisi myös turvapaikanhakijoille suuri, vaikkakin rajallinen, merkitys. Tätä oletusta tutkielma pyrkii osaltaan arvioimaan. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja sen aineisto koostuu yhdeksästä vuonna 2016 toteutetuista haastatteluista. Haastatellut turvapaikanhakijat olivat iältään 25-30-vuotiaita, kahdeksan miestä ja yksi nainen. He puhuivat sujuvasti englantia ja enemmistö oli suorittanut korkeakoulututkinnon. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty teemoittelua. Analyysin perusteella haastatteluista nousee esille neljä teemaa: englannin kieli lähtömaassa, turvapaikanhakuprosessi Suomessa, englannin kielen merkitys sekä suomen kielen merkitys. Osallistujat kertoivat käyttävänsä englannin kieltä Suomessa päivittäin monissa eri yhteyksissä. Suurin osa haastatelluista käyttää englannin kieltä kaikessa kanssakäymisessään suomalaisten kanssa, jopa lääkärissä ja virallisissa yhteyksissä, kun heillä olisi mahdollisuus käyttää tulkkia. Tutkimuksen perusteella ilmeni, että englannin kieltä ei kuitenkaan pidetä tärkeänä tulevaisuuden kannalta, vaan haastatellut toivovat saavansa jäädä Suomeen ja opiskella suomen kieltä. Suurin osa haastatelluista ei pitänyt englannin kieltä merkityksellisenä osana kotoutumista, vaan uskoivat suomen kielen oppimisen auttavan yhteiskuntaan ja suomalaisuuteen sopeutumisessa. Muutama haastateltu aikoi kuitenkin soveltaa englannin kielen taitojaan jatkamalla opintojaan Suomessa. Oletus englannin kielen suuresta merkityksestä turvapaikanhakijoille ei siis saanut yksiselitteistä tukea tämän tutkimusaineiston valossa.

Tiivistelmä Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma: Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien maisteriohjelma Opintosuunta: Suomen kieli Tekijä: Laura Lehmuskoski Työn nimi: Episteemisen pääsyn säätely tietäväksi asettumisen resurssina kirjoitetussa keskustelussa Työn laji: Syventävien opintojen tutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2021 Sivumäärä: 70 Avainsanat: episteemisyys, kognitiivinen kielentutkimus, vihapuhe Ohjaaja tai ohjaajat: Tiina Onikki-Rantajääskö Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tutkielmassa tarkastellaan kahta kielen ilmiötä, episteemisen pääsyn säätelyä ja tietäväksi asettumista. Tavoitteena on selvittää, millä tavalla episteemisen pääsyn sääteleminen toimii tietäväksi asettumisen resurssina kirjoitetussa keskustelussa. Tutkielman analyysissa tarkastellaan, millaisia ilmiöitä episteemisen pääsyn sääteleminen ja tietäväksi asettuminen ovat, miten ne ilmenevät keskustelun kielenkäytössä ja millaisia tehtäviä ne saavat. Tutkielman aineistona on yhdeksän Facebookin Rajat kiinni! -ryhmästä huhtikuussa 2016 tallennettua keskusteluketjua, joissa on yhteensä 507 kommenttia. Tallennushetkellä Rajat kiinni! -ryhmä oli kaikille avoin, julkinen keskusteluryhmä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kriittinen diskurssianalyysi, ja analyysissa tukeudutaan kognitiiviseen kielioppiin, sosiaalisen kategorisaation teoriaan sekä suhtautumisen teoriaan. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään tekstintutkimuksen ja keskustelunanalyysin analyysivälineitä. Tutkielmassa episteemisen pääsyn säätely jaetaan kolmeen kategoriaan: episteemisen pääsyn rajaamiseen, episteemisen pääsyn avaamiseen ja episteemisen pääsyn sulkemiseen. Episteemisen pääsyn säätelyllä voidaan havaita olevan useita tehtäviä tietäväksi asettumisen resurssina. Lähteisiin pääsyä säätelemällä keskustelijat konstruoivat keskusteluun erilaisia positioita ja näkökulmia, joista käsin keskustelun topiikkeja ja asiantiloja tarkastellaan. Episteemisen pääsyn sääteleminen tietäväksi asettumisen resurssina palvelee keskusteluryhmän ideologisen arvomaailman vahvistamista ja oikeuttaa ryhmän agendaa ja tavoitteita. Tutkielmassa havaitaan, että keskusteluun konstruoidaan yhteiseen tietoon samastumisen paikkoja episteemisen kutsun avulla. Episteeminen kutsu on intersubjektiivinen keino, jonka avulla keskustelija voi luoda keskusteluun tietävän ja episteemisesti varman näkökulman, johon hän pyrkii sitouttamaan muita. Episteemisen kutsun tehtäviä kommenteissa saavat erityisesti -hAn-sävypartikkeli, retoriset kysymykset sekä kommentteihin konstruoituvan käsitteistäjän tarkastelupisteen siirtymät. Referoinnin keinoja käytetään kommenteissa tuomaan keskusteluun ääniä, jotka tukevat episteemisen yhteisön yksimielistä maailmankuvaa. Edellä mainittujen, tämän tutkielman aineistoja koskevien havaintojen yleistettävyys olisi yksi mahdollinen jatkotutkimuksen aihe.

Tutkielma tarkastelee Facebook-parodiaa, jossa pilkan kohteena ovat maahanmuuttovastaiset ja heidän kielenkäyttönsä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielenpiirteitä parodiassa käytetään ja minkälaisina kielenkäyttäjinä maahanmuuttovastaiset niiden avulla representoidaan. Lisäksi tarkastellaan, minkälaisia diskursseja parodiassa kaiutetaan. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kriittinen diskurssintutkimus, mutta analyysissa hyödynnetään myös perinteistä tekstianalyysia. Aineistona on sata julkaisua maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvien humoristisesta Facebook-ryhmästä Terrorismin ja sukkien vastainen kansanliikeryhmä vuodelta 2019. Luvussa 3 tarkastellaan parodian kielellistä ilmiasua. Analyysi osoittaa, että maahanmuuttovastaiset representoidaan kielenkäyttäjinä, jotka eivät osaa kirjoitetun yleiskielen normeja eivätkä välitä niistä, vaan kirjoittavat tunteen vallassa. Kirjoitusvirheinä esitettyjä piirteitä, etenkin yhdyssanavirheitä ja lyöntivirheiltä vaikuttavia piirteitä, käytetään paljon ja liioitellusti niin, että myös johdoksia ja muita sanoja on kirjoitettu erikseen morfeemirajojen kohdalta. Puhutun ja kirjoitetun kielen erottamisen vaikeus osoitetaan käyttämällä suomalaistettua fonotaksia sekä nasaaliassimilaatiota muistuttavaa ilmiötä, jossa sananloppuinen n kirjoitetaan m:nä. Parodiatyylin piirteet esiintyvät liioiteltuina niin, että ne eivät sellaisinaan voisi esiintyä verkkokielessä, mikä korostaa julkaisun ironista sävyä. Lisäksi typografinen äänensävy on voimakkaan affektinen ja huutava, sillä aineistossa käytetään runsaasti suuraakkosia, huutomerkkejä ja huutomerkkejä edustavia numeroita 1. Luvussa 4 osoitetaan, miten parodiassa hyödynnetään ironista diskurssien omimista. Toistuvien aiheiden kuten sukkien, kaljan, katupartioiden ja median puolueellisuuden kautta kaiutetaan maahanmuuttovastaiseen diskurssiin kuuluvaa apokalyptista retoriikkaa sekä populistista ja arvokonservatiivista diskurssia. Tällä pyritään esittämään maahanmuuttovastaiset argumentit naurettavassa valossa, millä sekä vahvistetaan omaa kantaa että vastakkainasettelua maahanmuuttokeskustelun osapuolten välillä. Luvussa tarkastellaan myös parodiassa runsaasti esiintyvää metakielenkäyttöä, jossa esitetään kohteen olevan tietoinen ja ylpeä omasta tavastaan kirjoittaa. Tutkielmassa käy ilmi, että parodiassa kohde representoidaan hysteerisinä ja kouluttamattomina, mikä sopii aiempien tutkimusten tuloksiin siitä, millaista kuvaa maahanmuuttovastaisista rakennetaan maahanmuuttokeskustelussa. Kielenpiirteiden käytölle on nähtävissä malleja esimerkiksi Timo Soinin kielenkäytössä ja humoristisista ilmauksista "isäm maan puollustaja" ja "elämäm koulu". Tutkielman tulokset ovat relevantteja verkkokielen tutkimukselle yleisesti, sillä analyysissa käy ilmi, että aineiston piirteitä arvioidaan muissakin konteksteissa ärsyttäväksi tai huonoksi verkkokieleksi.

Tutkielmassa tarkastellaan hei-partikkelin käyttöä suomenkielisessä kasvokkaiskeskustelussa. Tavoitteena on selvittää, millaisissa vuoroissa hei-partikkelia käytetään, miten nämä vuorot liittyvät muuhun keskusteluun, missä kohdassa vuoroa hei on ja mitä merkityksiä sillä tuodaan keskusteluun. Tutkimuskysymysten ulkopuolelle on rajattu tervehdyksenä ja hyvästelynä toimivat hei-partikkelit, ja tutkielmassa keskitytään hei-partikkelin hieman vähemmän tutkittuihin puoliin. Tutkimusmetodina käytetään etnometodologista keskustelunanalyysia. Aineisto koostuu neljästä erilaisesta monihenkisestä arkikeskustelusta, joista yhteensä on tarkasteltu noin 7 tuntia 45 minuuttia videoaineistoa. Aineistoanalyysin kohteena olevista kohdista osa on tätä tutkielmaa varten litteroitu; valmiina olleet litteraatit on tarkistettu ja niihin on lisätty tietoa kehollisesta toiminnasta. Tutkielmassa osoitetaan, että hei-partikkelilla on erilaisia käyttötapoja, jotka vaihtelevat sen mukaan, missä kohtaa vuoroa hei tuotetaan ja millaisessa sekventiaalisessa paikassa vuoro sijaitsee. Tyypillisimmillään hei sijoittuu vuoron alkuun, joko kiinteästi vuoroon liittyvänä aloituksena tai päätoimintoa projisoivana aineksena. Tällöin se on huomionkohdistimelle tyypillisessä asemassa ja sillä voidaankin kiinnittää kuulijan huomio. Tavallisesti se kuitenkin aloittaa myös jonkinlaisen suunnanmuutoksen keskustelussa. Hei-alkuisella vuorolla voidaan ilmaista muutosta puhujan mielensisäisessä tilassa, aloittaa muutos toiminnassa, topiikissa tai näkökulmassa taikka palata keskustelussa taaksepäin. Vuoron keskellä hei fokusoi jälkeensä tulevaa vuoron uutisarvoista osaa. Sen sijaan, että sillä pyydettäisiin kuulijan huomiota heti vuoron alussa, sitä käytetään korostamaan lausuman reemaa tai osaa siitä. Yleensä kyse ei ole suunnanmuutoksesta keskustelussa. Vuoronloppuisella hei-partikkelilla puhuja tyypillisesti kutsuu kuulijaa samanmielisyyteen ja yhteiseen affektiseen asennoitumiseen kanssaan. Silloinkin, kun vuorojen affektisuus ei ole vahvaa, niillä pyritään jonkinlaiseen yhteiseen näkökulmaan tai toimintaan. Osalla hei-loppuisista vuoroista aloitetaan samalla jonkinlainen suunnanmuutos. Tutkielmassa tehdään myös alustavia havaintoja muista hei-partikkelin käyttötavoista. Intonaatioltaan voimakkaasti laskeva, yksin vuoron muodostava hei merkitsee toisen toiminnan jollakin tavalla ongelmalliseksi. Toisaalta hei-partikkelia käytetään myös affektiltaan positiivisten evaluaatioiden alussa. Lisäksi sillä voidaan aloittaa referoitu jakso, jolloin se toimii lainauksen sisäisessä tilanteessa kuin vuoronalkuinen hei-partikkeli muutenkin. Tutkielma tekee yleiskatsauksen monipuoliseksi osoittautuneen hei-partikkelin käyttöön keskustelussa. Näin se laajentaa huomionkohdistinten ja interjektioiden tuntemusta sekä partikkelintutkimuksen kenttää. Jatkotutkimukselle jää kuitenkin vielä tilaa esimerkiksi toisenlaisen aineiston tai systemaattisemman intonaation tarkastelun kautta.

Tämä tutkielma käsittelee historiallisia kerrostumia Suomussalmen kunnan alueella sijaitsevien vesistöjen nimissä. Tavoitteenani on tarkastella, minkä verran alueella eri aikoina liikkuneiden väestöryhmien antamista vesistöjen nimistä on säilynyt nykypäivään asti. Tutkimukseni pyrkii tuomaan lisätietoa erityisesti saamelaisperäisen substraattikerrostuman nimiin. Olen määrittänyt kerrostumat kielen ja iän perusteella, mutta minun on täytynyt tarkastella nimiä myös niiden läpinäkymättömyyden kautta. Tutkimusaineistokseni valitsin vesistöjen nimet, sillä varsinkin suurten vesistöjen nimissä vanhaa ainesta säilyy verrattain hyvin. Aineisto on peräisin Kansalaisen karttapaikka -palvelusta ja olen koonnut sen itse. Aineisto kattaa noin viidenneksen Suomussalmen kaikista vesistönimistä. Olen jaotellut keräämäni nimet neljään ryhmään niiden kielen, iän ja läpinäkyvyyden perusteella: suomalaisperäiset nimet, karjalaisperäiset nimet, saamelaisperäiset nimet sekä selittämättä jääneet nimet. Tukeudun varsinkin saamelaisperäisen ja karjalaisperäisen kerrostuman määrittämisessä pitkälti Alpo Räisäsen tutkimuksiin Suomussalmen paikannimistöstä. Olen käynyt läpi Räisäsen esittämät karjalais- ja saamelaisperäiset nimet ja kommentoinut niitä tarvittaessa. Lisäksi olen ehdottanut muutamaa uutta etymologiaa saamelaisperäisten nimien kerrostumaan. Suomalaisperäisten nimien kerrostuma on odotuksenmukaisesti kerrostumista laajin, sillä se on ajallisesti tuorein ja nimien käyttäjiä on verrattain paljon. Karjalaisperäisessä kerrostumassa Räisäsen esittämien nimien lisäksi aineistossani on joitakin karjalaiseen henkilönnimeen pohjautuvia paikannimiä. Saamelaisperäisten nimien kerrostumassa Räisäsen ehdottamat etymologiat vaikuttavat edelleen pääosin päteviltä. Osan nimistä kohdalla on tosin melko varmaa, etteivät ne ole aitoja substraattinimiä, vaan pohjautuvat saamesta saatuun, alun perin appellatiiviseen lainasanaan. Saamelaisperäisiä nimiä näyttää aineistossani olevan hiukan enemmän kuin karjalaisperäisiä, vaikka suurta eroa kerrostumien laajuudessa ei ole. Tunnistetut karjalais- ja saamelaisperäisten nimien kerrostumat ovat toistaiseksi niin suppeita, ettei niiden systeemisyydestä voi tämän tutkimuksen puitteissa sanoa paljoa. Läpinäkymättömien nimien ryhmä on määrältään suppein, eikä se muodosta varsinaista kerrostumaa, sillä se todennäköisesti sisältää toistaiseksi tunnistamatta jääneitä nimiä edellä mainituista kerrostumista.

Työssä tarkastellaan sosiaalisten suhteiden rakentamista henkilöviittausten keinoin. Tavoitteena on tutkia sitä, millaiseen toimintaan (mm. referointi, kerronta, sanktiointi) viittaus liittyy ja mil-laista henkilösuhdetta sillä rakennetaan toiseen läsnäolijaan (useimmiten puolisoon). Tarkaste-lukulma ei rajoitu vain yhteen viittauskeinoon, vaan esiin tulee eri viittauskeinojen läsnäolijaan viittaamisen repertuaari, jota hyödynnetään eri tavoin varioivissa konteksteissa. Aineisto on arkista – videoitua vuorovaikutuspuhetta pariskuntien ja perheen keskusteluista (tunti ja 51 mi-nuuttia). Tutkielman teoreettis-metodologisena taustana on keskustelunanalyysi, johon yhdiste-tään joitakin positioteorian ja diskursiivisen sosiaalipsykologian ajatuksia. Laadullisen analyysin lisäksi aineistosta on tehty kvantitatiivinen kuvaus, joka havainnollistaa viittauskeinojen puhujakohtaisia määrällisiä osuuksia. Työssä osoitetaan, että viittaustavoilla tehdään erilaisia keskustelutekoja ja asemoidutaan eri tavoin sosiaalisten suhteiden kartastolla. Me-pronomini liittyy puolisoiden yhteiseen toimintaan, yhteisyyden ilmaisuun ja pariskunnan kollektiiviin. Se luo puolisoille yhteisposition. Yksikön toinen persoona oli mukana luomassa vastakkaisia positioita, jolloin puolisot olivat erimielisiä toimijoita, kuten kiistakumppaneita. Pronomini se esiintyi kumppania käsittelevässä kerronnassa, jossa tämä esitettiin tietyssä valossa. Demonstratiivit tämä ja tuo rakensivat läheistä suhdetta puolisoon, mutta pariskunnan yhteisen toiminnan sijaan kyse oli toisen puolison erillisestä ja lyhytkestoisesta toimintalinjasta (esim. puoliso saattaa kumppaninsa nau-runalaiseksi). Läheistä kumppanuutta esitettiin myös kertomalla välittämistä ilmaisevista teoista, kuten lahjan antamisesta puolisolle. Hän-pronominia käytettiin eläytyvässä ja referenttiä puolustavassa funktiossa. Lisäksi henkilöviittaukseen liittyvä puolison käden ja polven kosketus vahvisti viittausta ja synnytti intiimiyttä. Viittauskeinostolla ja sen muutoksilla rakennetaan erityyppisiä henkilösuhteita osanottajien välillä. Tutkielma antaa uutta tietoa siitä, kuinka osallistujapositioita muodostetaan henkilöviit-tausten avulla eriluonteisissa vuorovaikutustoiminnoissa. Viittauskeinot näyttäytyvät välineinä, joiden avulla suhteeseen voidaan rakentaa läheisyyden, yhteisyyden, erillisyyden ja episteemisen pääsyn elementtejä. Jatkotutkimusteemoja ovat kehollisen vuorovaikutuksen tarkempi analyysi ja henkilösuhteiden tarkastelu vuorovaikutusanalyysin lisäksi erityyppisistä dokumenteista (mm. haastattelut, kyselyt) käsin. Eräänä jatkotutkimuksen suuntana on useamman vuoden pit-kittäistutkimuksen tekeminen samojen informanttien kanssa, jotta olisi mahdollista päästä käsiksi sosiaalisten suhteiden muutokseen.

Intonaation tutkiminen on ollut vähäistä suomen kielessä varsinkin spontaanin puheen kohdalla, joten tutkimukseni halusi tarjota uuden näkökulman intonaation tutkimukseen Suomessa autismin kirjoon kuuluvien henkilöiden kohdalla. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia autismin kirjoon kuuluvien henkilöiden intonaation käyttöä spontaanissa puheessa sekä tarkastella nousevan intonaation käyttöä vuoronvaihdon vihjeenä. Tutkimuksen avulla pyritään saamaan lisää tietoa lievästi autismin kirjoon kuuluvien varhaisnuorten intonaation käytöstä spontaanissa puheessa verrattuna neurotyypillisiin varhaisnuoriin. Aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet tutkimaan intonaatiota lukupuheessa, mutta osoittaneet silti sävelkorkeuden sekä intensiteetin olevan yksiä vihjeitä puheenvuoron vaihtuessa toiselle keskustelussa. Tutkimuksessa käytettiin valmiiksi kerättyä aineistoa seitsemältä lievästi autistiselta varhaisnuorelta heidän kuntoutuskeskusteluistaan vuosilta 2009 ja 2010 sekä verrokkiaineistona kuuden neurotyypillisen varhaisnuoren keskustelua, joka oli kerätty vuonna 2016. Kaikki keskusteluun osallistujat olivat poikia, heidän äidinkielensä oli suomi ja he olivat peruskouluikäisiä. Keskusteluihin osallistuneiden poikien puheenvuorojen keskimääräiset sävelkorkeudet analysoitiin neljästä erilaisesta puheenvuorosta, kahdesta kysymyspuheenvuorosta, joista toinen sisälsi nousevaa intonaatiota ja toinen ei, sekä kerrontapuheenvuorosta, josta toinen sisälsi nousevaa intonaatiota ja toinen ei. Lievästi autististen poikien keskimääräinen sävelkorkeus ja intensiteetti olivat jokaisen puheenvuorotyypin kohdalla matalampia kuin neurotyypillisten poikien. Tämä johtui mahdollisesti autismin kirjoon kuuluvien poikien epävarmemmasta puheesta sekä vuorovaikutuksen haasteista.