Browsing by Subject "suostumus"

Yksityisyyden suoja on vahvasti suojattu oikeus niin Suomen perustuslaissa (PL 10 §), kuin Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissakin. Lisäksi EU-tasolla yksityisyyden suoja on korostetussa asemassa. Yksityisyyden suojaa on vaikea tyhjentävästi määritellä, mutta ainakin sen sisälle voidaan asettaa persoonallisuuden suoja, intimiteettisuoja sekä tietosuoja ja henkilötietojen suoja. Henkilötietojen suojan asemaa on korostanut muun muassa EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen voimaantulo vuonna 2018. Itsemääräämisoikeudesta on erotettavissa yksilön tiedollinen itsemääräämisoikeus, joka voidaan nähdä yksilön oikeutena hallita itseään koskevaa tietoa. Hallinta on kaksisuuntaista; toisaalta yksilöllä on oikeus saada itseään koskeva tiedot ja tulla informoiduksi, toisaalta yksilöllä on myös oikeus määrätä näitä kyseisiä tietoja. Tutkielmani keskeisenä tutkimuskohteena on poti-laan tiedollinen itsemääräämisoikeus ja sitä ilmentävä potilaan suostumus potilastietojen luovuttamiseen. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää seuraavat tutkimuskysymykset keskittyen asiakastietolain uudistukseen: • Mikä on potilaan tiedollisen itsemääräämisoikeuden asema potilastietojen luovutuksessa? • Vaikuttaisiko laajasta suostumuksesta luopuminen tiedollisen itsemääräämisoikeuden toteutumiseen potilastietojen luovutuksessa? • Tulisiko suostumuksesta luopua potilastietojen luovuttamisen yhteydessä? Potilastiedoissa on kyse kaikkein arkaluonteisimmista tiedoista henkilön yksityiselämästä. Potilastietojen tulisi toisaalta olla helposti saatavissa, jotta voidaan taata potilasturvallisuus ja toisaalta taas tietojen tulisi olla salaisia ja vain hyvin tarkasti määritellyn joukon käytettävissä. Sähköisten tietojen käsittelyn lisääntyessä on entistä tärkeämpää huolehtia tietoturvan toteutumisesta ja tiedon huolellisesta suojaamisesta. Toimiva tietosuoja on ehdoton edellytys potilaan ja häntä hoitavan tahon luottamussuhteelle. Valitettavasti olemme jo nähneet Psykoterapiakeskus Vastaamon tapauksessa, kuinka haavoittuvia sähköiset järjestelmät voivat olla. Lähes kaikissa terveyspalveluissa on jo siirrytty sähköisiin potilasasiakirjoihin, jonka vuoksi sähköisiä potilastietoja sääntelevän asiakastietolain merkitys on kasvanut. Laki on tarpeen uusia, jotta se vastaisi nykytekniikan vaatimuksia. Ehdotettu kokonaisuudistus loisi edellytykset valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen käyttöönotolle sosiaalihuollossa sekä asiakastiedon käsittelylle sosiaali- ja terveydenhuollossa. Uudistuksen tavoitteena olisi parantaa tietojen saatavuutta ja samalla laajentaa Kanta-palveluiden roolia muun muassa mahdollistamalla potilaan omat terveyskirjaukset. Uudistustyön ensimmäinen hallituksen esitys HE 300/2018 laadittiin vuonna 2018. Sen keskeisimpiä muutoksia oli laajasta suostumuksesta luopuminen potilastietojen luovutuksen perusteena. Jatkossa potilastietojen luovutus perustuisi suoraan lakiin. Uuden asiakastietolain oli alun perin tarkoitus tulla voimaan 2019, mutta uudistustyö on edelleen kesken. Aiemman hallituksen esityksen rauettua annettiin vuonna 2020 uusi hallituksen esitys HE 212/2020, joka muotoiltiin pitkälti aiemman esityksen pohjalta. Aiemman rauenneen hallituksen esityksen kohdalla perustuslakivaliokunta katsoi, että uudistus on mahdollista toteuttaa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, kunhan henkilötietojen suojasta huolehditaan riittävästi. Perustuslakivaliokunta ei nähnyt suostumuksesta luopumista potilaan itsemääräämisoikeutta kaventavana. Kuitenkin uuden hallituksen esityksen arvioinnin kohdalla perustuslakivaliokunta nimenomaisesti puuttui tähän ja totesi, että itsemääräämisoikeutta korostava sääntely on erityisen perusteltua käsillä olevassa sääntelykontekstissa. Perustuslakivaliokunta päätyi suosittamaan, että jatkossa potilastietojen luovutus perustuisi lainsäädäntöön, mutta potilaan suostumus toimisi edelleen edellytyksenä luovutuksen hyväksyttävyydelle. Tällöin suostumus toimisi yleisessä tietosuoja-asetuksessa säänneltynä suojatoimena, joka varmistaisi potilaan itsemääräämisoikeuden toteutumisen. Potilaan tiedollista itsemääräämisoikeutta tulisi toteuttaa mahdollisimman pitkälle nykyisessä itsemääräämisoikeutta korostavassa oikeustilassa. Tämän vuoksi katson, että potilaan suostumuksen pyytämisestä luopuminen potilasasiakirjojen luovuttamiseen yhteydessä olisi askel taaksepäin potilaan itsemääräämisoikeuden kannalta.

Tässä tutkielmassa tutkitaan henkilötietojen käsittelyä kliinisissä lääketutkimuksissa. Kliinisellä lääketutkimuksella tarkoitetaan ihmiseen kohdistuvaa interventiotutkimusta, jolla selvitetään lääkkeen vaikutuksia ihmisessä sekä muun muassa lääkkeen imeytymistä, jakautumista, aineenvaihduntaa tai erittymistä ihmiselimistössä. Kliinisissä lääketutkimuksissa kehitetään sekä täysin uusia lääkeaineita että kartoitetaan uusia käyttömahdollisuuksia jo myynnissä oleville lääkkeille. Lääkkeiden onnistunut tutkimus- ja kehitystyö edistää laaja-alaisesti terveyttä, hyvinvointia ja työllisyyttä, ja lääkeinnovaatioilla on näin ollen merkittäviä positiivisia vaikutuksia niin yksilöiden kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Kliinisten lääketutkimusten laadukkaan ja turvallisen toteuttamisen keskiössä ja edellytyksenä on luotettava sekä eheä tutkimusdata. Tutkimuksissa kerätyt tiedot ovat lähtökohtaisesti yhdistettävissä yksilöitävissä oleviin tutkittaviin ja näin ollen kyse on henkilötietojen käsittelystä. Lisäksi varsin merkittävä osa tutkimuksissa käsiteltävistä henkilötiedoista on erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia potilas- ja terveystietoja. Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva sääntely on ollut viime vuosina huomattavan muutoksen alaisena. Vuonna 2014 tuli voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 536/2014, ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden kliinisistä lääketutkimuksista ja direktiivin 2001/20/EY kumoamisesta (niin kutsuttu lääketutkimusasetus). Asetuksen soveltamisen on kuitenkin arvioitu alkavan vasta vuoden 2021 loppupuolella. Lääketutkimusasetuksen voimaantulo on saanut aikaan myös kansallisen lainsäädännön muutostarpeen, ja tutkielman palautushetkellä eduskunnassa on käsiteltävänä hallituksen esitys laiksi kliinisestä lääketutkimuksesta. Tutkielmassa syvennytään henkilötietojen käsittelyyn kliinisissä lääketutkimuksissa tämän uuden sääntelyn luomassa kehyksessä. Oman kysymyksensä tutkielmassa asettaa myös lääketutkimusasetuksen ja tätä myöhemmin voimaan tulleen tietosuoja-asetuksen välisen rajapinnan arviointi. Olen asettanut tutkimukselle kaksi päälinjaa: 1) henkilötietojen suojan lainsäädännöllinen kehys kliinisten lääketutkimusten kontekstissa, ja 2) yleisen tietosuoja-asetuksen sekä lääketutkimusasetuksen välisen rajapinnan hahmottaminen. Varsinaisia tutkimuskysymyksiä on kolme. Näistä ensimmäinen koskee henkilötietojen suojan lainsäädännöllistä kehystä, johon syvennyn tutkielman kolmannessa luvussa. Tutkin henkilötietojen suojaa ihmis- ja perusoikeutena sekä EU-oikeuden ja kansallisen lainsäädännön tasolla. Toisena tutkimuskysymyksenä on, mitkä tietosuoja-asetuksen mukaiset henkilötietojen käsittelyperusteet voivat tulla sovellettaviksi kliinisissä lääketutkimuksissa. Kysymystä on pidetty käytännössä haastavana, sillä kliinisiä lääketutkimuksia voivat suorittaa hyvin monenlaiset tahot, kuten yksityiset lääkeyhtiöt, akateemiset tutkijat sekä esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL. Syvennyn ensin tutkielman neljännessä luvussa suostumuksen käyttömahdollisuuksiin henkilötietojen käsittelyperusteena. Suostumus on ollut varsin vakiintunut käsittelyperuste kliinisissä lääketutkimuksissa ja sitä on myös pidetty ensisijaisena käsittelyperusteena tutkimuksissa. Tietosuoja-asetuksen voimaantulo on kuitenkin nostanut esiin suostumuksen käyttöön liittyviä ongelmia. Esimerkiksi tietosuoja-asetuksessa turvattu rekisteröidyn oikeus peruuttaa suostumuksensa voi kliinisissä lääketutkimuksissa johtaa olennaisen tutkimusdatan häviämiseen ja vaarantaa täten tutkimustulosten eheyden ja luotettavuuden, mikä saattaa olla myös tutkimuseettinen riski. Muiden henkilötietojen käsittelyperusteiden kuin suostumuksen käyttömahdollisuuksia kliinisissä lääketutkimuksissa tutkin luvussa viisi. Luvun yhteydessä käsitellään myös tutkielman kolmatta tutkimuskysymystä siitä, millaisia vaikutuksia valmisteilla olevalla kliinisestä lääketutkimuksesta annetulla lailla tulee olemaan henkilötietojen käsittelylle Suomessa. Tutkielmassa selvitetään muun muassa Euroopan tietosuojaneuvoston antamaan ohjeistukseen nojaten, että kliinisten lääketutkimusten kontekstissa mahdollisia tietosuoja-asetuksen 6 artiklan mukaisia käsittelyperusteita voivat olla suostumus, rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattaminen, oikeutetun edun turvaaminen tai yleistä etua koskevan tehtävän suorittaminen, ja arvioidaan näiden käsittelyperusteiden käyttömahdollisuuksia. Koska kliinisissä lääketutkimuksissa käsitellään myös erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja, on käsittelylle löydettävä myös tietosuoja-asetuksen 9 artiklan mukainen käsittelyperuste. Kliinisissä lääketutkimuksissa tällainen käsittelyperuste voi olla lähinnä kansanterveyteen liittyvä yleinen etu tai tieteellinen tutkimustarkoitus. Tämä herättää kysymyksen muun muassa yksityisten lääkeyhtiöiden tekemän tutkimuksen tieteellisyydestä sekä yleisen edun mukaisuudesta, johon niin ikään perehdytään tutkielman luvussa viisi.

Vakuutusalalle on luonteensa vuoksi ominaista, että vakuutustoiminnassa käsitellään runsaasti henkilötietoja. Henkilötietojen käsittelyn sääntely rakentuu Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen (”tietosuoja-asetus”) varaan, kansallisen tietosuojalain sitä täydentäessä. Tutkielma koostuu kahdesta ydinkysymyksestä, joita tarkastellaan oikeusdogmaattisella metodilla. Ensinnäkin tarkasteluun otetaan tietosuoja-asetuksen 6 artiklan mukainen henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste, ja asian käsitteleminen voidaan tiivistää kysymykseen ”millä tietosuoja-asetuksen lainmukaisuuden perusteella henkilötietojen käsitteleminen vakuutustoiminnassa on lainmukaista?” Toisena kysymyksenä tarkastellaan sitä, kuinka laajasti vakuutustoiminnassa voidaan käsitellä henkilötietoja, kun otetaan huomioon tietosuoja-asetuksen 5 (1) (c) artiklassa säädetty tietojen minimoinnin periaate suhteessa vakuutusalan sääntelyyn. On otettava huomioon, että henkilötietojen suoja on tunnustettu perusoikeutena niin kotimaisessa, kuin kansainvälisessä sääntelyssä. Lisäksi henkilötiedon käsite ja henkilötietojen käsittelyn käsite on ymmärrettävä laajasti. Myös vakuutusalalla on runsaasti olemassa vakuutussuhteen osapuolia velvoittavaa sääntelyä. Vakuutussopimuslain mukaan sekä vakuutuksen-, että korvauksenhakijalla on velvollisuus antaa määrättyjä tietoja vakuutuksenantajalle. Alalla on vakiintunut myös hyvän vakuutustavan käsite, ja osansa on myös hallinto-oikeudellisilla ja perusoikeudellisilla näkökulmilla. Suostumusta henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena arvioitaessa tulee huomiota kiinnittää niihin edellytyksiin, joiden mukaan suostumus on pätevä. Sen tulee esimerkiksi olla yksilöity, nimenomaista tarkoitusta varten annettu, ja erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja käsitellessä nimenomainen. Suostumusta voidaan käyttää henkilötietojen lainmukaisen käsittelyn perusteena, mutta vakuutustoiminnassa lainmukaisuuden perusteena voi olla myös sopimus, rekisterinpitäjän lakisääteinen velvoite, tai rekisterinpitäjän taikka kolmannen oikeutettu etu. Tietosuojalain 6.1 §:n 1 kohta sallii erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien henkilötietojen käsittelyn korvausta hakiessa, mutta laajemmin erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia henkilötietoja voidaan käsitellä nimenomaisen suostumuksen perusteella. Vakuutus- tai korvausasian ratkaisemisen kannalta olennaisia ja näin ollen käsittelyssä tarvittavia tietoja on arvioitava siten, että minimointiperiaatteen soveltaminen ei saa johtaa korvauskäsittelyn sattumanvaraisuuteen eikä rekisteröidyn oikeusturvan vaarantumiseen. Korvauslinjan on säilyttävä johdonmukaisena ja yhdenvertaisena. Lakisääteisen vakuutuksen osalta merkitystä on myös hyvän hallinnon vaatimuksilla. Hyvä vakuutustapa tarkastelee vakuutusalaa suhteessa laajemminkin yhteiskuntaan ja se asettaa vakuutusyhtiöille myös omat velvoitteensa. Vakuutusyhtiön tulee tehdä itsenäinen harkinta siitä, mitä henkilötietoja on pidettävä tarpeellisena vakuutus- tai korvausasian ratkaisemissa. Henkilötietojen käsittelyyn liittyviä riskejä voidaan torjua myös toteuttamalla tehokkaasti sisäänrakennetun ja oletusarvoisen tietosuojan vaatimuksia.

Seksuaaliväkivalta loukkaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, joka on edellytys turvalliselle seksuaaliselle kanssakäymiselle. Suostumusperusteinen seksuaalirikoslainsäädäntö astui voimaan Suomessa 1.1.2023. Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen kansanedustajien puheenvuorojen kautta, minkälaisiin seksuaaliväkivallan diskursseihin he tukeutuvat, millaisiin toimija-asemiin he sijoittavat väkivallan kokijoita ja tekijöitä sekä suostumusta ja millaisin legitimaatiostrategioin he argumentointiaan perustelevat lainsäädäntöuudistusta koskevissa lähetekeskusteluissa. Tutkimusaineistoni muodostavat lähetekeskustelut Suostumus2018-kansalaisaloitteesta ja hallituksen esityksestä eduskunnalle seksuaalirikoksia koskevaksi lainsäädännöksi. Tutkielmani teoreettis-metodologinen viitekehys rakentuu sosiaalisen konstruktionismin ja siihen perustuvan kriittisen diskurssianalyysin varaan. Kriittinen diskurssianalyysi tarkentuu diskurssien ja puhetapojen legitimoinnin analyysiksi. Analyysini perusteella seksuaaliväkivalta merkityksellistyy lähetekeskusteluissa vallitsevan väkivaltakulttuurin, vastuutettavan seksuaaliväkivallan tekijän, suojeltavan seksuaaliväkivallan kokijan ja uudistavan suostumuksen diskurssien kautta. Väkivallan tekijä määrittyy toimija-asemiltaan sekä oikeuslaitoksen suojaamaksi ja kontrollin tarpeessa olevaksi että oikeudelliselle tarkastelulle ja väkivaltakulttuurille altistuvaksi. Väkivallan kokijalle kansanedustajat osoittavat neljä subjektipositiota: lainsäätäjää velvoittava ja oikeuksia nauttiva kansa mahdollisena väkivallan kokijana, jokaisen tuntema seksuaaliväkivallan kokija, seksuaaliväkivaltaa sietäneet rohkeat naissukupolvet sekä oikeusvaltion sivuuttama ja neuvoton seksuaaliväkivallan kokija. Suostumus puolestaan asemoituu kansanedustajien puheessa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden toteutumista merkitseväksi sekä problemaattiseksi suostumukseksi. Eduskuntakeskustelu seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja sitä loukkaavasta seksuaaliväkivallasta ilmentää viime vuosikymmenten kulttuurista muutosta seksuaaliväkivallan vähättelystä ja normalisoinnista kohti väkivallan kokijoiden oikeudet tunnustavaa lähestymistapaa. Lähetekeskusteluista piirtyy kuva seksuaaliväkivallasta vakavana oikeudellisena ongelmana, johon puuttumiseen ei ole riittävästi kyetty, mutta jonka vastustaminen todetaan jokaisen asiaksi. Tulkintani mukaan kansanedustajat osallistuvatkin suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaongelman laajuuden tunnustamiseen, mistä myöskin heidän ehdottamansa laaja keinovalikoima seksuaaliväkivallan vähentämiseksi kumpuaa. Kansanedustajat jakavat tavoitteet vahvistaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, parantaa seksuaaliväkivallan kokijan asemaa ja lisätä seksuaaliväkivallan tekijän vastuuta teostaan, mitkä viime kädessä perustelevat lainsäädännön uudistamisen tarpeen. Keinot ovat kuitenkin erilaisia suostumusperusteisuutta painottavien ja ankaraa kriminaalipoliittista linjaa kannattavien edustajien välillä; suostumusperusteisesta raiskausmääritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä. Kansanedustajat osallistuvat väkivallan kokijoita ja tekijöitä asemoidessaan tunnistamiseen ja tunnustamiseen, määrittämiseen ja kategorisointiin sekä rajoittamiseen ja marginalisoimiseen. Heidän puhetapansa toisintavat historiallisia ja totunnaisia väkivaltadiskursseja, mutta myös diskursiivista vastarintaa ja hegemonisten diskurssien haastamista on havaittavissa. Kansanedustajien hyödyntämistä legitimaatiostrategioista aineistossani korostuvat perus- ja ihmisoikeuksiin vetoaminen ja kertomuksellinen ja emotionaalinen legitimointi yli puoluerajojen. Esitän loppukaneettinani, että se, miten yhteiskunnassa suhtaudutaan seksuaaliväkivaltaan ja pyritään vähentämään sitä, kuvaa hyvinvointi- ja oikeusvaltion arvoja ja sitoumuksia perustavanlaatuisesti. Siksi yhteiskuntapoliittisesti painottuneelle väkivaltatutkimukselle on tarvetta. Totean niin ikään, että keskustelun väkivaltakäsitteistä on syytä jatkua, ja etenkin seksuaaliväkivallan käsite tulisi ottaa laajempaan käyttöön seksuaalisen väkivallan sijasta.

Terveystietojen toisiokäytön sääntelyssä Suomen toisiolaki on vielä toistaiseksi kansainvälisesti ainutlaatuinen. Siinä määritellään mitä sosiaali- ja terveydenhuollon keräämiä tietoja saadaan luovuttaa ja mihin tarkoitukseen. Tässä tutkielmassa arvioidaan lainopin keinoin sitä, onko toisiolain laadinnassa onnistuttu siten, että sillä turvataan yhtäaikaisesti yksilön henkilötietojen suoja ja innovaatiotoiminnan mahdollisuudet. Lääketieteellisen KI-toiminnan mahdollistaminen on tärkeää vakavien sairauksien hoitamiseksi ja terveydenhuollon toiminnan tehostamiseksi. Toisiolaissa erotellaan tutkimustoiminnasta kehitys- ja innovaatiotoiminta. Ratkaisu on kansallinen, sillä yleinen tietosuoja-asetus mahdollistaisi tieteellisen tutkimuksen käsitteellisen laajennuksen. Toisiolakia säädettäessä tunnistettiin lääketieteellisen innovaatiotoiminnan tärkeys ja ehdotettiin tietojen käsittelyperusteeksi suostumusta. Tällöin olisi mahdollistettu tiedollisen itsemääräämisoikeuden tehokas toteutuminen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta tuli siihen lopputulokseen, ettei tietosuoja-asetuksen liikkumavara mahdollista suostumuksen käyttöä käsittelyperusteena. Näin ollen KI-toimintaan saa toisiolain perusteella luovuttaa ainoastaan aggregoitua tilastotietoa. Ratkaisu on ongelmallinen, koska älykkäiden lääkinnällisten laitteiden kehittämisessä anonyymi terveysdata on tärkeää. Tutkielmassa selvitetään millä perustein sosiaali- ja terveysvaliokunta lopputulemaansa päätyi sekä arvioidaan, oliko tämä ainut mahdollinen lopputulema. Lisäksi tutkielmassa käsitellään tiedollisen itsemääräämisoikeuden ulottuvuuksia, henkilötietojen suojan alaa sekä toisiolaissa henkilötietojen suojaamiseksi säädettyjä suojatoimia. Tutkielmassa esitellään myös kansallisen työpajaryhmän suunnittelemia malleja dynaamisen suostumuksen alustaksi. Ohjelmistopohjaisten lääkinnällisten laitteiden sääntely muuttui myös lääkinnällisen laitteiden asetuksen myötä. Uusi asetus nostaa ohjelmistot uusiin vaatimusluokkiin IIa ja IIb, joita koskevat aiempaa tiukemmat vaatimustenmukaisuusmenettelyt. Vaatimuksia on tullut kuitenkin nostaa läpinäkyvyyden ja luotettavuuden turvaamiseksi sekä potilasturvallisuuden parantamiseksi. Tutkielman lopputulemana on, että tietosuoja-asetuksen liikkumavara mahdollistaisi suostumuksen käytön. Dynaaminen suostumus yhdistettynä kansalliseen viranomaiseen, joka vastaa ennakollisesta hankkeiden arvioinnista, olisi myös suhteellisuusperiaatteen valossa tasapainoisin ratkaisu, jossa yhdenkään toimijan keskeisiin etuihin ei kosketa. Lääkinnällisten laitteiden asetuksen todetaan lisänneen kehittäjien rekisteröintiin liittyviä velvoitteita, mutta sääntely on kuitenkin oikeasuhtaista suhteessa sillä saavutettaviin etuihin.

Erilaisten verkkoalustojen ja sosiaalisen median yleistymisen myötä myös poliittinen mainonta on ajan saatossa siirtynyt verkkoon. Nykypäivänä mainonnassa käytettävä profilointi ja muu mikrokohdentaminen ovat lisänneet verkossa levitettävän disinformaation ja manipulaation määrää. Monet sosiaalisen median palvelut tarjoavat erilaisia kohdentamispalveluita, joilla esimerkiksi poliittiset toimijat voivat kohdentaa viestintää sosiaalisen median käyttäjille heidän poliittisten tai muiden kiinnostuksen kohteidensa perusteella. Yksityisyyteen puuttuva kohdennettu poliittinen mainonta luo riskejä niin yksilöille kuin myös yhteiskunnallisella tasolla koko demokraattisen järjestelmän toimivuudelle. Tutkielmassa tarkastellaan poliittista mainontaa kohdennettaessa tapahtuvaa henkilötietojen käsittelyä Euroopan unionin (EU) yleisen tietosuoja-asetuksen lainmukaisuuden periaatteeseen sisältyvän oikeusperusteen valinnan kautta. Tutkielmassa systematisoidaan ja analysoidaan eri käsittelyperusteita sekä niiden soveltuvuutta vaalimainonnan kohdentamiseen. Rekisterinpitäjän on käsitellessään henkilötietoja mainonnan kohdentamiseen otettava huomioon tietosuoja-asetuksen 6, 9 ja 22 artiklan säännökset. Tietojen käsittelylle tulee löytyä lainmukainen peruste 6 artiklasta, ja käsitellessä erityisiä henkilötietoryhmiä 9 artiklan poikkeusperusteista jonkun tulee soveltua. Poliittista mainontaa kohdennettaessa käsitellään nimittäin usein tietoa rekisteröidyn poliittisesta mielipiteestä. Rekisterinpitäjän on lisäksi huomioitava 22 artiklan vaatimukset automaattisesta päätöksenteosta. Tutkielman aihe on ajankohtainen, sillä Euroopan komissio on antanut vuonna 2021 asetusehdotuksen poliittisen mainonnan läpinäkyvyydestä ja kohdentamisesta. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi tätä uutta asetusehdotusta ja sen mahdollisesti tuomia muutoksia poliittista mainontaa kohdennettaessa käytettävän oikeusperusteen valintaan. Asetusehdotuksen tarkastelussa keskitytään siihen sisältyvän erityisten henkilötietoryhmien käsittelyn kieltoon käytettäessä kohdentamis- ja voimistamistekniikoita poliittisessa mainonnassa. Myös digipalvelusäädöksen vaikutuksia tutkielman aiheeseen sivutaan lyhyesti. Tutkielmassa esitetyin perustein vaalimainonnan kohdentaminen perustuu tietosuoja-asetuksen nojalla suurimmassa osassa tapauksia rekisteröidyn suostumukseen tai nimenomaiseen sellaiseen, eikä komission asetusehdotus ehdotetussa muodossaan toisi tähän suuria muutoksia. Vaikka ehdotuksessa kielletään arkaluonteisten tietojen käsittely kohdentamis- ja voimistamistekniikoiden yhteydessä, kieltoon ehdotetut poikkeukset tekisivät sen pitkälti tehottomaksi eikä ehdotus sellaisenaan palvelisi tarpeeksi tehokkaasti sääntelyn tarkoitusta ehkäistä kohdennetun poliittisen mainonnan aiheuttamia negatiivisia seurauksia. Asetusehdotuksen käsittely on kuitenkin tutkielman kirjoittamisen hetkellä kesken EU:ssa ja ehdotukseen on esitetty muutoksia, jotka pääosin tiukentaisivat kohdentamis- ja voimistamistekniikoiden käytölle esitettyjä rajoituksia poliittisessa mainonnassa.

Erityisesti pienyhtiöissä yhtiön omistus halutaan usein keskittää yhtiön toiminnan kannalta tärkeille avaintyöntekijöille sitomalla työntekovelvollisuus ja oikeus yhtiön osakkeiden omistamiseen yhteen niin, että työsuhteen päättyessä syntyy myös velvollisuus omistuksesta luopumiseen. Tällaisista yhtiön omistajapiiriä kontrolloivista ehdoista sovitaan usein osakassopimuksessa, joka tarjoaa yhtiöjärjestystä joustavamman mahdollisuuden kyseiseen tilanteeseen puuttumiseksi. Jotta työsuhteen päättymiseen liitetyn lunastusehdon tarkoitus toteutuisi tarkoituksenmukaisella tavalla, lunastuksen sisältö ja sen perusteella maksettava lunastushinta asetetaan usein riippuvaiseksi työsuhteen päättymiseen johtaneesta syystä. Täten työntekovelvoitteen asiattomiin syihin perustuva laiminlyönti voi johtaa äärimmillään kaikkien osakkeenomistajan omistamien yhtiön osakkeiden lunastamiseen nimelliseen hintaan, kun taas hyväksyttävästä syystä tapahtuvaan työsuhteen päättymiseen ja yhtiöstä irtautumiseen voidaan kannustaa lunastamalla entisen työntekijäosakkeenomistajan osakkeet, tai vain osa niistä, käypään hintaan ja muuten kohtuullisin ehdoin. Tutkielmassa tarkastellaan osakassopimuksen työsuhteen päättymiseen sidotun lunastusehdon tarkoituksenmukaisuutta sekä mitä vaikutusta työsuhteen päättymistavalla voi olla ehdon sisältöön, erityisesti lunastushintaan. Myös sovitteluriski ja työlainsäädännön työntekijän suojaksi asetetut säännökset voivat heijastaa erityispiirteitä tähän kysymyksenasetteluun, sillä etenkin alivastikkeelliseen hintaan tapahtuva lunastus on sinänsä ankara ja tietyissä tilanteissa kohtuuttomaksikin katsottava seuraamus, minkä lisäksi työsopimuslain pakottavat säännökset rajoittavat osapuolten välistä sopimusvapautta lain soveltamisalan piirissä ja täten voivat asettaa ainakin välillisesti rajoituksia ehdon pätevyydelle, mikäli katsotaan, että ehto on laadittu työlainsäädännön selvässä kiertämistarkoituksessa. Koska puheena oleva ehto voi johtaa samalla myös yhtiökokouksen päätökseen, jossa päätetään osakkeiden suunnatusta lunastamisesta, tutkielmassa arvioidaan sitä, pitääkö osakassopimuksen lunastusehto samalla sisällään yhtiökokouksessa edellytetyn suunnattua lunastamista koskevan osakkeenomistajan suostumuksen, sillä osakassopimuksella ei ole yleisesti katsottu olevan yhtiöoikeudellista sitovuusvaikutusta. Tutkielmassa on päädytty siihen, että osakassopimus voisi saada yhtiökokouksessa ainakin välillistä yhtiöoikeudellista sitovuusvaikutusta, sillä tietyt sisällölliset edellytykset täyttävä etukäteinen osakassopimuksessa annettu suostumus voi korvata yhtiökokoukseen osallistumisen ja siellä äänestämisen.

Oikeusministeriön työryhmä on 7.7.2020 julkaistussa seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistusta koskevassa muistiossa ehdottanut, että raiskaussäännös muutetaan suostumusperusteiseksi. Suostumusperusteisuus toteutettaisiin säätämällä raiskauksen keskeiseksi tunnusmerkistötekijäksi sukupuoliyhteydessä olemisen sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Siirtyminen tällaiseen tunnusmerkistöön on merkittävä diskurssimuutos, mikä korostaa seksuaalisen väkivallan luonnetta itsemääräämisoikeuden loukkauksena. Raiskauksen tunnusmerkistön määrittely ei ole pelkästään periaatteellinen keskustelu, vaan tunnusmerkistö määrittelee hyväksyttävän seksuaalisen kanssakäymisen rajat. Tunnusmerkistö myös määrittelee, ketä lainsäädäntö suojelee ja millainen teko katsotaan rikokseksi. Kriminalisoinnin kannalta on olennaista määritellä sillä suojattava oikeushyvä sekä millainen käyttäytyminen rikkoo tuota oikeushyvää. Raiskauksen kohdalla keskeinen oikeushyvä on seksuaalinen itsemääräämisoikeus, joka on yleensä ymmärretty oikeutena määrätä omasta ruumistaan ja seksuaalisesta käyttäytymisestään. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta on kuitenkin tarpeellista ottaa huomioon myös konteksti, jossa yksilö tekee valintojaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ulottuvuutta, miten seksuaalinen itsemääräämisoikeuden voidaan määritellä, miten vapaaehtoisuuden puute raiskauksen tunnusmerkkinä sitä suojaa sekä miten vapaaehtoisuus raiskauksen tunnusmerkkinä jäsentyy seksuaalisen itsemääräämisoikeuden näkökulmasta. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja vapaaehtoisuuden rajojen määrittely on olennaista sekä seksuaalirikoksen uhrin että rikoksesta epäillyn kannalta. Suostumusperusteisen raiskaustunnusmerkistön kohdalla on usein tuotu esiin huoli rikoksesta epäillyn oikeusturvasta ja miten arvioida tekijän erehtymistä toisen osapuolen vapaaehtoisuudesta. Tahallisuus raiskaukseen tulee arvioitavaksi olosuhdetahallisuutena, joka rikoslain yleisten oppien uudistuksen yhteydessä jätettiin oikeuskäytännön arvioitavaksi. Nykyisin olosuhdetahallisuuden alarajaksi on oikeuskäytännössä vakiintunut todennäköisyystahallisuus. Ehdotetun raiskauksen uuden tunnusmerkistön kannalta tämä merkitsisi, että tekijän täytyy pitää varsin todennäköisenä, että toinen osapuoli ei osallistu sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Varsin todennäköisenä pitäminen ei kuitenkaan kuvaa luontevasti sitä, miten osapuolet arvioivat seksuaalisen kanssakäymistä. Tutkielma tarkastelee, mikä on voimassaolevan olosuhdetahallisuuden sisältö ja miten se suhteutuu vapaaehtoisuuden puutteeseen raiskauksen tunnusmerkkinä. Lisäksi arvioidaan, miten eri tahallisuusteoriat sopisivat suojaamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja onko vapaaehtoisuuteen perustuva raiskaustunnusmerkistö ongelmallinen nykyisen tahallisuusdoktriinin kannalta.

Background The revised, consent-based legislation on sexual offences entered into force in Finland 1.1.2023. The change in legislation may affect how adolescents self-label their sexual experiences. By exploring what adolescents think of consent, professionals can better understand their sexual experiences and potentially facilitate the disclosure of child sexual abuse. While there is a vast amount of international research on consent, the attitudes of Finnish adolescents remain unknown. Additionally, professionals can help adolescents disclose by improving investigative interviewing. The present study aimed to explore what adolescents think of consent and what wishes they have for investigative interviews. Methods 160 Finnish adolescents from 14 to 18 years old (51.97 % women, 36.18 % men) answered an online survey that was created for the purpose of this study. The survey had 32 questions: seventeen related to consent, eight to interviews and seven to background variables. The final sample had 152 participants and the results were analyzed qualitatively and statistically using nonparametric tests and ordinal regressions. Results 92.11 % of the participants thought they knew what consent meant. Most had heard of consent on the internet or in school. The participants also wanted information on consent from the same sources. Adolescents thought that consent should be communicated explicitly and verbally. Nonetheless, most participants answered that both characters in vignettes had an equal opportunity to give consent despite the lack of explicit and verbal consent cues. Regret, alcohol intoxication, pressure from a partner and age difference affected consent perceptions. Most participants evaluated that the vignette characters didn’t have an equal opportunity to give consent with a three-year age gap and even fewer thought so as the age difference grew. Consent perceptions did not vary by participant age or gender, vignette target age or gender, vignette agent gender or whether the vignette target and agent were same-sex or not. Most participants preferred face-to-face interview to tele-forensic interview but most importantly, the participants wanted to decide that for themselves. The participants wanted to be interviewed at a police station or at social services without a support person. Before the interview, the participants wanted to know that who is going to interview them and what happens to them after the interview. The participants wished for a safe and calm space to talk about their experiences to a person that listens to them and gives them as much information as possible. Conclusions According to this study, adolescents’ views on consents differ when discussed in theory and while evaluating vignettes. The results are in congruence with previous research. Regret, alcohol intoxication, pressure from a partner and age difference affect adolescents’ consent perceptions. The wishes for investigative interviews implicate that access to someone you can trust and expecting others to believe you can facilitate disclosure. Interview policies can be improved by further research, which may lead to better and safer investigations at best.

Suomen seksuaalirikoslaki muuttui 1.1.2023 suostumusperustaiseksi, tarkoituksenaan suojella jokaisen kansalaisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja koskemattomuutta. Vaikka lakiuudistuksen tarkoitus on suojella kaikkia, voidaan se nähdä merkittävänä askeleena naisten ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumiselle, sillä he joutuvat huomattavasti miehiä useammin seksuaalirikosten uhreiksi, siinä missä miehet ovat seksuaalirikosten pääsääntöisiä tekijöitä. Tutkielmassani analysoin seksuaalirikoslakiuudistusta kyseenalaistavia puhetapoja Ylilautaan pohjautuvassa keskustelussa. Ylilauta on suomenkielinen 3,5 miljoonan käyttäjän anonyymi internetkeskustelualusta, jonka naisvihaa mutta myös rasismia on tutkittu useaan otteeseen. Ylilauta edustaa suomalaista manosfääriä, jonka voi tiivistää pitkälti verkkoon sijoittuvaksi naisvihaan pohjautuvaksi miesten tunneyhteisöksi. Manosfääri jakautuu eri haaroihin, joista kuitenkin jokainen pitää miehiä ja naisia eriarvoisina. Tutkielmani viitekehys pohjaa sosiaaliseen konstruktionismiin, jossa kielenkäyttö ymmärretään todellisuutta rakentavana ja tulkitsevana tekona. Aineistoni koostuu kahdesta Ylilaudan pisimmästä suostumuslakia käsittelevästä keskusteluketjusta. Lopullinen aineistoni rajautui 238 kommenttiin, joiden ulkopuolelle rajautuivat ne kommentit, joissa uutta lakia ei kyseenalaistettu. Metodini on Foucault ‘lainen diskurssianalyysi (FDA), jonka mukaan diskurssit luovat todellisuutta ja asettavat sekä objekteja että subjekteja merkitysten verkostoon. FDA:n avulla tutkin aineistossani käytettyjä keinoja kyseenalaistaa suostumusta, näiden keinojen muodostamia diskursseja, niiden sijoittumista laajempaan kontekstiin, ja diskurssien toimintaorientaatioita ja subjektipositioita. Tunnistin aineistostani kolme diskurssia: suostumuslaki naurettavana, suostumuslaki epäoikeudenmukaisena ja suostumuslaki yhteiskunnallisena uhkana. Diskurssit ovat yhdistettävissä manosfäärin inceleiden, Miesten oikeus -aktivistien, Men Going Their Own Way -liikkeen, ja Punaisen pillerin yhteisön sanomaan. Diskurssien toimintaorientaatioiksi tunnistin sisäryhmän yhtenäisyyden rakentamisen, seksuaalirikollisten etäännyttämisen itsestä, seksuaalirikosten arvottamisen ja vähättelyn, ja yhteiskuntaan ja naisiin kohdistuvan epäluottamuksen vahvistamisen. Diskursseista rakentui seuraavia subjektipositioita: alakynnessä oleva syrjitty mies ja etuoikeutettu tai ”paha” nainen, ”huono” nainen, ja yhteiskunnan ulkopuolinen kriitikko. Analyysini tulokset tukevat aiempaa tutkimusta Ylilaudan naisvihasta, mutta myös rasismista ja muukalaisvastaisuudesta. Aineiston suostumusvastaisuus kehottaa kattavan seksuaalikoulutuksen ja erityisesti suostumusvalistuksen kehittämiseen ja suuntaamiseen sekä lapsille että aikuisille. Internet, erityisesti Ylilaudan kaltaiset anonyymit keskustelualustat, luovat täydelliset olosuhteet jakautuneiden ihmisryhmien polarisaatiolle. Sivuston aktiivisista käyttäjistä kehittyy samoin ajattelevien kupla, jossa myös valheellinen tieto saattaa levitä. Esitän, että yleisen huono-osaisuuden ja epätasa-arvon vähentämisen ja kattavan ja saavutettavan seksuaalikoulutuksen lisäksi myös lähestyttävä tieto intersektionaalisesta feminismistä ja antirasismista saattaa vähentää seksuaalirikoksia ja radikalisoituneiden valkoisten heteromiesten ulkoryhmiin kohdistamaa vihaa.