Browsing by Subject "synkretismi"

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia tuoretta aihetta kotimaisen uskonnollisuuden kentällä ja päivittää aiempaa satanismitutkimusta. Tutkimuksen kohteena ovat saatanakuva ja itsensä kehittäminen vuonna 2006 perustetussa Azazelin tähti-nimisessä okkulttis-filosofisessa seurassa. Työ edustaa kotimaisen vasemman käden tien hengellisyyden ja satanismin tutkimusta – laajemmassa mielessä länsimaisen esoterian ja uususkonnollisuuden tutkimusta. Tutkimusmenetelminä ovat tekstiaineiston ja haastattelujen systemaattinen analyysi. Työ on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa haastatellaan kymmentä seuran jäsentä. Tutkimuksen keskiössä on hermeneuttinen kehä, jolle tässä tutkimuksessa on keskeistä uuden ymmärryksen taustalla olevan esiymmärryksen asteittainen muuttuminen uuden ymmärryksen ja tulkinnan kautta. Haastattelujen lisäksi aineistona on kirjallisuus, internet lähteet ja seuran jäsenten radiohaastattelut. Livehaastatteluissa käytetään puolistrukturoitua teemahaastattelua, joka antaa tilaa vuorovaikutukselle. Niiden lisäksi käytetään sähköisiä haastatteluja. Satanismi ja saatananpalvonta kytkeytyvät monen informantin vastauksissa toisiinsa, joka on tyypillistä teistiselle satanismille. Tätä kenttää on tutkittu akateemisesti vain vähän. Informanttien maailmankuva paljastuu synkretistiseksi ja ihmisyyden kehityspotentiaaliin positiivisesti suhtautuvaksi. Tutkimustulosten mukaan kirkkojen ja median välittämä negatiivinen saatananpalvontakuva ei edusta objektiivista todellisuutta Azazelin tähden kohdalla. Kuuluakseen seuraan ei tarvitse olla satanisti. Seuran toiminnassa mukana on niin tieteen kuin hengellisyyden edustajia. Moni informantti rinnastaa Saatanan muiden kulttuurien jumaluuksiin, kuten hindulaiseen Shivaan. Azazelin tähti näyttäytyy kuvaavana esimerkkinä uususkonnollisesta ajattelusta, jolle leimaa antavaa on synkretistinen ote – merkityksessä, että uskontoja vertaillaan toisiinsa ja myös uudelleentulkitaan. Seura on vahvasti teosofispohjainen, jossa ykseyden ideaa korostetaan dualistisen kahtiajaon sijaan. Vasemman käden tiestä ja musta magiasta puhutaan uudessa kontekstissa puhdistettuna negatiivisista konnotaatioista.

Suomalais-karjalaisen kansanuskon harjoituksesta puhutaan yleensä nostalgisesti jonain kadonneena tai katoavana, sillä ajatellaan, että historiallinen kehitys voi kulkea vain eteenpäin eikä autenttista kansanuskon kontekstia ole enää mahdollista palauttaa. Samalla voidaan kuitenkin jatkuvuutta painottavasta näkökulmasta esittää, että yhteyttä perinteeseen ei ole täysin menetetty, sillä perinteen jatkumo on yhä havaittavissa suomalaisessa kulttuurissa. Suomalaiset kansanperinnearkistot ovat myös poikkeuksellisen kattavat, mikä tekee mahdolliseksi vanhojen tapojen ymmärtämisen sekä niiden ottamisen osaksi omaa arkea. Tämän haastattelututkimuksen kohteena on Taivaannaula-niminen yhdistys, joka toiminnassaan pyrkii kansanperinteen ja kansanuskon kokonaisvaltaiseen käsitteelliseen ja käytännölliseen revitalisaatioon. Liikkeen pyrkimys määritellä itsensä erilleen uuspakanuus-käsitteestä tuo sen lähemmäksi alkuperäiskulttuureja sekä dekolonisaatiota koskevaa keskustelua. Vanhaa suomalaista kansanuskoa on tutkittu runsaasti, mutta sen uusia ilmenemismuotoja on tarkasteltu tieteellisesti vasta melko vähän. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda lisää tietoa aiheesta ja samalla aktiivisesti kyseenalaistaa uskontotieteelliselle ja uuspakanuustutkimukselle ominaisia käsitteellisiä rajoitteita. Uuspakanuustutkimuksen sisällä ollaan havaittu kasvavissa määrin, että useat kansanuskojen harjoittajat ottavat etäisyyttä yleismaailmalliseen uuspakanuus-käsitteeseen perinteen ajallisen jatkumon korostamiseksi. Perinteisyydestään huolimatta monet rekonstruktionistiset liikkeet pyrkivät samalla selvästi erilleen nationalismista. Kansanuskoisten kuten aasauskoisten keskuudessa näyttää olevan yleistymässä taipumus pyrkiä erilleen myös institutionaalisen uskonnon luomista oletuksista sekä painottaa konkreettista ja kokonaisvaltaista toimintaa uskon tai teologisesti rajatun opin sijaan. Kansanusko tällaisessa muodossaan voidaan ymmärtää uskonnon sijaan enemmän tai vähemmän pysyväksi kehykseksi, joka kuitenkin sallii samalla variaation. Tärkeimpänä aineistona tässä työssä on seitsemän Taivaannaulan toimintaan aktiivisesti osallistuneen jäsenen syvähaastattelua, joissa esiintyvää monipuolista argumentaatiota tarkastellaan antropologisen ja sosiaalitieteellisen tutkimuksen valossa. Työhön sisältyy myös kuvaus kenttätyöstä Taivaannaulan kekrijuhlassa, jossa perinteen toteuttaminen yhdistyi luontevasti sen yhdessä opetteluun. Marshall Sahlins esittää, että kansankulttuurien uutta nousua tulisi tarkastella ”keksityn kulttuurin” tai ”vastakulttuurin” sijaan ”kulttuurin vastustuskyvyn” ja ”kulttuurin kekseliäisyyden” näkökulmasta. Christy Wampole taas argumentoi, että ihmisellä on yleismaailmallinen tarve omiin ”juuriin” jotka merkitsevät kuulumista sosiaaliseen, kulttuuriseen sekä luonnon muodostamaan kokonaisuuteen. Työssä esitetään, että haastatteluissa esiintyvät käsitteelliset kehykset ilmaisevat tiedostettua, refleksiivistä ja kokonaisvaltaista suhtautumista perinteeseen, joka ottaa huomioon samanaikaisesti sekä perinteen pysyvyyden että muutoksen. Kansanuskon revitalisaatio ei tarkoita tässä työssä vain vanhan tapaperinteen rekonstruktiota ja jatkamista, vaan myös samanaikaista pyrkimystä korjata ja vahvistaa elävänä säilynyttä perinnettä sekä palauttaa perinteitä suuren yleisön tietoisuuteen. Revitalisaatio sisältää ajatuksen, että myös tavat, joiden perimmäinen merkitys on unohdettu tai joiden muoto on muuttunut esimerkiksi kristillistämisen seurauksena voivat kuitenkin olla osa maanläheisen perinteen jatkumoa. Voidaan esittää, että Suomessa erityisen hyvin tallennetun kansanperinteen arkistojen avulla on mahdollista palauttaa käytäntöön paitsi unohdettuja tapoja, myös uudistaa ja vahvistaa niiden elinvoimaisuudelle tärkeitä käytännöllisiä ja käsitteellisiä konteksteja. Perinne luonnollisesti muuttuu elinolosuhteiden mukana – länsimaisen kehitysuskon ajauduttua kriisiin, on kuitenkin aiheellista kysyä, olisiko modernisaation kielteisiä vaikutuksia mahdollista estää ammentamalla historiasta kokonaisvaltaisempia tapoja elää osana ympäröivää sosiaalista, kulttuurista ja ekologista kontekstia. Kansanuskon revitalisaation tarkastelu modernisoituneissa yhteiskunnissa voi merkitä antropologiselle keskustelulle paitsi mahdollisuutta välttää tieteenalalle ominaista eksotisointia ja toiseuttamista, myös soveltaa kansankulttuureja koskevaa tietoa kestävien käytännön ratkaisujen luomiseksi.

Pohjois-Amerikan Suurilla tasangoilla elävät lakota-intiaanit olivat 1880-luvun loppuun mennessä ajettu ahtaalle Yhdysvaltain toimesta. Lakotat oli asutettu reservaatteihin, joissa intiaaneista yritettiin tehdä kristillisiä maanviljelijöitä. Lakotojen elämäntavalle kriittiset biisonit oli ajettu lähes sukupuuton partaalle ja reservaattien kokoa haluttiin pienentää. Merkittävänä iskuna oli vuonna 1883 tehty säädös, jonka mukaan lakotat eivät saaneet enää harjoittaa perinteisiä uskonnollisia seremonioitaan. Samalla kiellettiin perinteisten shamaanien toiminta. Lisäksi nälänhätä yltyi 1880-luvun loppua lähestyttäessä. Kaiken kärsimyksen keskellä lakotat saivat joko loppuvuodesta 1888 tai alkuvuodesta 1889 kirjeen läheisiltä arapaho- ja shoshone-intiaaneilta, että lännessä Nevadassa asui Jumalan poika nimeltä Wovoka. Tämä mies julisti, että intiaaneille koittaisivat paremmat ajat, sillä pian saapuisi uusi maailma, joka hautaisi valkoiset alleen. Intiaanit nauttisivat paratiisinomaisesta maasta, jossa intiaanit voisivat harjoittaa vanhoja elämäntapojaan, ja kuolleet heräisivät henkiin. Tämän toteutumista varten intiaanien tulisi tanssia Wovokan kehittämää henkitanssiseremoniaa. Samalla heidän pitäisi käyttäytyä rauhanomaisesti toisiaan ja valkoisia kohtaan. Wovokan henkitanssi sekoitti piirteitä kristinuskosta, mormonismista, pohjoisten paiute-intiaanien uskomuksista sekä häntä edeltäneen Wodziwob-nimisen profeetan henkitanssista. Lisäksi siinä oli piirteitä Dreamer-liikkeestä, ja vähäisissä määrin myös Shaker-liikkeestä. Lakotat lähettivät lähetystön Nevadaan tapaamaan Wovokaa. Palatessaan Nevadasta lakotat alkoivat harjoittaa Wovokan henkitanssia. Revitalisaatioliikkeiden tapaan se sopeutui lakotojen omaan kulttuuriin ja sai vaikutteita siitä. Nämä vaikutteet näkyivät henkitanssiseremoniassa, joka elvytti muun muassa vanhan hikimajaseremonian, vanhat lauluperinteet, pyhän piipun käyttämisen sekä henkien näkemisen perinteen. Samalla lakotojen henkitanssi sisälsi paljon kristinuskosta lähtöisin olevia piirteitä. Lakotat pitivät Wovokaa Jumalan poikana, joka oli tullut intiaanien pariin ja aikoi rangaista valkoisia näiden tekemistä rikkeistä. Lakotat omaksuivat myös kristinuskosta käsityksen lopun ajoista: pahantekijöitä rangaistaisiin, ja hurskaita ihmisiä edustavat intiaanit pääsisivät nauttimaan uudesta maailmasta, jossa ei olisi kärsimystä, ja jossa he voisivat nähdä kuolleita sukulaisiaan. Lakotat omaksuivat kristillistä lähimmäisen rakkautta painottavaa etiikkaa, joka tuli ulottaa sekä muihin intiaaneihin että valkoisiin. Henkitanssin kristilliset piirteet vaikuttivat seremonioiden sijasta ajatustasolla: kristinuskon vaikutus näkyi myyttien, oppien sekä etiikan tasolla. Lakotat eivät kokeneet kristillisiä vaikutteita vieraina, vaan he omaksuivat ne kiinteäksi osaksi omaa, joustavaa maailmankatsomustaan. Kristillisten piirteiden omaksuminen oli helppoa, sillä lakotoilla oli jo ennakkoon joitain uskonnollisia perinteitä, jotka muistuttivat uusia vaikutteita, kuten ajatusta Messiaasta. Suurena syynä kristillisten piirteiden omaksumiseen oli niiden luoma toivo, jota lakotat kaipasivat lohduttomassa tilanteessa reservaateissa.

Tutkielmassa analysoidaan synkretistisiä tendenssejä tekstistä: Kolme julistusta ja vastausta. Kyseessä on keisari Wudin oppineille n. 134 eaa lähettämät julistukset sekä Dong Zhongshun vastaukset niihin. Vuoropuhelu on kirjattu Hanshu -historiikin lukuun 56. Sinologi Michael Loewen mukaan tekstiä voi pitää kaikkein luotettavimpana esityksenä Dong Zhongshun näkemyksistä. Aineiston analysoimisessa käytetään synkretismikiistan teoreettista viitekehystä. Synkretismi määritellään prosessiksi, jossa eri uskontojen oppeja, symboleja ja käytänteitä sulautuu yhteen tai kietoutuu toisiinsa. Työn tutkimusmetodina on laadullinen teoriaohjattu sisällönanalyysi. Lähdeaineistosta erotellaan metafysiikkaan, rituaaleihin ja politiikkaan liittyvien käsitysten muutoksia ja kehitystä. Erityisesti kiinnitetään huomiota kyseisten käsitteiden perustelujen muutoksiin. Tekstit käsitellään ensin kronologisessa järjestyksessä, sitten käsite kerrallaan ja lopuksi analysoidaan valtaan ja politiikkaan liittyviä tekijöitä. Joka vaiheessa pohditaan ajatusten synkretistisyyttä tai antisynkretistisyyttä. Kolmessa julistuksessa ja vastauksessa ei tuoda esiin uusia uskonnollis-filosofisia käsitteitä, mutta eri elementtejä lainataan ja yhdistellään tavoilla, joista voi tunnistaa synkretistisiä tendenssejä. Julistusten tärkein käsite on hallitsijan Dao ja sen mahdolliset muutokset. Todennäköisesti nämä näkemykset liittyvät myös suoraan Di -kulttien uudistamiskeskusteluihin. Julistuksissa pidetään kiinni hallitsijan Daon ensisijaisuudesta ja halutaan kuulla käsitystä tukevia tulkintoja historiasta ja luonnontapahtumista. Dong Zhonshu on Daon merkityksestä eri mieltä ja ylentää Tianin keisaria merkittävämmäksi toimijaksi. Dong kehittelee tarinakulkuja ja syy-seurausketjuja, joilla todistetaan Daon olevan alisteinen Tianiin nähden. Hän nostaa yinyang -filosofian metafyysisten perusteiden keskiöön yhdistämään erilaisia traditioita ja se tuntuu olevan hyväksyttävä lähestymistapa myös keskushallinnon näkökulmasta. Toinen julistuksista poikkeava asia vastauksissa on Mestari Kongin esiin nostaminen. Dongin tulkinnat enteistä sekä vahva innostus Mestari Kongista ja Keskusteluista eivät kuitenkaan saa minkäänlaista huomiota julistusten kirjoittajilta. Di -kulttien uudistaminen ja rituaalielämä tuntuvat olevan tuttuja ja neutraaleja asioita, joista voi keskustella melkein tasapuolisesti. Kysyjän valta-asemasta ja vahvasta näkemyksestä johtuen Dong joutuu omaa kulttuuriaan puolustaessaan mukautumaan ja synkretisoimaan Daoa ja Tiania vastauksissaan.