Browsing by Subject "talous"

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen Laitos – Institution – Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä – Author - Ritva Pernanen Työn nimi – Arbetets titel – Title Aktiivinen kansalainen? Kuntouttavan työtoimintalain (L 189/2001) valmisteluprosessiin liittyvät eduskuntakeskustelut Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiologia Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 87 + Liite Tutkielman kohteena on kuntouttavaa työtoimintaa koskevaan lainvalmisteluprosessiin (L 189/2001) liittyvät eduskuntakeskustelut. Kyseessä on yksittäiseen lakiesitykseen (HE 184/2000) kohdistuva tapaustutkimus. Lain kohderyhmään kuuluvat erityisesti ne pitkäaikaistyöttömät, jotka ovat samanaikaisesti sekä työvoima- että sosiaalihallinnon asiakkaita. Työssä tarkastellaan yhtäältä sitä, mitkä lakiesityksen kannalta keskeiset aihealueet hallitsivat keskusteluja ja toisaalta sitä, millainen kuva lain kohderyhmästä välittyy keskustelujen kautta ja miten poliittiset päättäjät pyrkivät saavuttamaan lain tavoitteet. Lakialoite sijoittuu historiallisesti ajankohtaan, jolloin Suomi oli juuri liittynyt Euroopan unionin jäseneksi ja ryhtynyt toteuttamaan aktivointipolitiikkaa. Aktiivinen sosiaalipolitiikka oli yksi väline, jolla hallitus pyrki saavuttamaan tavoitteensa. Tutkimusaineisto koostuu valtiopäiväasiakirjoista, jotka koskevat kuntouttavaan työtoimintaan liittyvää lainvalmisteluprosessia. Ensisijainen analyysikohde on lainvalmisteluun liittyvät eduskuntakeskustelut. Tutkielma pohjautuu tieteenfilosofisilta lähtökohdiltaan sosiaaliseen konstruktionismiin. Analyysimenetelmänä on kriittinen diskurssianalyysi. Lainvalmistelukeskustelujen hallitsevin teema on talous, erityisesti uusliberaalia talouspoliittista suuntausta edustava diskurssi. Eriarvoisuus on toinen hallitsevista keskusteluaiheista, sen keskiössä ovat taloudellinen – ja palvelujärjestelmien tuottama eriarvoisuus. Tulos ei ollut yllätys, koska talous ja eriarvoisuus kietoutuivat keskusteluissa monin tavoin toisiinsa. Eriarvoisuutta tuottavien tekijöiden taustalla vaikuttivat yleensä taloudelliset motiivit. Mielikuvaa kohderyhmästä konstruoivat erityisesti seuraavat diskurssit: normaali - poikkeavuus- ulottuvuudella operoiva tarkastelutapa, sitouttamisteemaan sisältynyt sopimuksellisuus ja syyllistäminen. Kohderyhmän kuvaa muokanneiden keskustelujen tuloksena ryhmästä rakentui kaksi toisistaan poikkeavaa mielikuvaa, jotka ilmentävät kahta vastakkaista suhtautumistapaa kohderyhmään: ”keppimalli” ja ”osallistava malli”. ”Keppimallin” ja ”osallistavan mallin” välinen ero tiivistyy työttömyyden syihin. ”Keppimallin” omaksuneet edustajat näkevät työttömyyden syyn olevan työttömässä, hänen ominaisuuksissaan. ”Osallistavat” edustajat katsovat työttömyyden olevan yhteiskunnan rakenteellisista tekijöistä johtuva ongelma. Keskustelijoiden enemmistö kannatti ”osallistavaa mallia”. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että itse lakiesitys tukee monessa suhteessa ”keppimallia”. Esitys sisälsi osallistavalta kannalta tarkasteltuna ”ongelmallisia” lähtökohtia, jotka vaikuttivat kohderyhmästä rakentuvaan mielikuvaan. Yksi niistä on oli lain leimaava nimi, jossa sana ”kuntouttava” medikalisoi kohderyhmän vajaakuntoiseksi. Medikalisointi tekee työttömästä poikkeavan ja työttömyydestä henkilökohtaisen, lääketieteellisen ongelman sen sijaan, että se nähtäisiin yhteiskunnan rakenteellisena ilmiönä. Toinen vastaavanlainen piirre esityksessä on aktivointisuunnitelman sopimuksellinen muoto, joka siirtää työttömyyttä koskevaa vastuuta viranomaisilta yksilöille. Vastuun mukana siirtyy myös syyllisyys työllistymisen epäonnistumisesta yksilölle. Edellä konstruoidun ”syyllisyysolettaman” perusteella lakiesitys antaa ikään kuin ”luvan” lain kohderyhmän kurittamiseen, mikä tarkoittaa käytännössä esitykseen sisältyvien sanktioiden ja vastikkeellisuusvaatimusten oikeuttamista. Aktivointipolitiikan taustalla olevat taloudelliset vaikuttimet selittävät lakiesityksen tavoitteita, ”ongelmakohtia” sekä talouden ja eriarvoisuuden samanaikaista läsnäoloa lainvalmistelukeskustelujen hallitsevina teemoina. Avainsanat – Nyckelord – Keywords

Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin arvopaperipörssin käyttäytymistä 1930-luvun laman aikana. Tutkimuksessa tullaan kuvailemaan Helsingin arvopaperipörssin yleisindeksin kehittymistä tutkimusajanjakson aikana. Pörssistä saatavan datan ja siinä olleiden yritysten taloudellisten tietojen avulla lasketaan erilaisia arvostuskertoimia osakkeille. Arvostuskertoimien avulla pyritään selvittämään, miten osakkeet olivat arvostettu ajanjaksolla ja mitä ne kertoivat sijoittajien suhtautumisesta lamaan. Tutkimusajanjaksoksi on valittu vuodet 1926–1938, jotta arvopaperipörssin käyttäytymisestä laman aikana saisi kokonaisvaltaisemman kuvan. Näin ollen tutkimusajanjakso käsittää 1920-luvun lopun nousukauden, lama-ajan laskusuhdanteen sekä sen jälkeisen elpymisen. Pääasiallisena lähteenä käytetään osakkeiden hintadataa. Tutkimukseen on kerätty myös Helsingin arvopaperipörssin listattujen yhtiöiden tulokset vuosilta 1926–1939 Firmor i Finland- vuosijulkaisuista. Näiden avulla on pystytty laskemaan pörssihinnoittelua kuvaava P/E- luku. Kyseistä lukua ei ole tiettävästi ennen laskettu tutkimuksen ajanjaksolta. Tutkimuksessa käytetään muina arvostuskertoimina kuvailemaan pörssin hinnoittelua: efektiivistä osinkotuottoa, P/NV- lukua, P/S- lukua ja tuottoa suhteessa nimelliseen kirjanpitoarvoon. Arvostuskertoimien avulla on mahdollista muun muassa selvittää edelsikö lamaa esimerkiksi jonkinlainen räikeä yliarvostustilanne pörssissä, vai oliko laman aikana nähtävissä selkeitä aliarvostustilanteita. Tutkimuksen metodina käytetään deskriptiivistä lähestymistapaa yhdessä yrityksistä saatavan tilastollisen datan kanssa. Tutkimuksessa rakennetaan narratiivi Helsingin arvopaperipörssin kehityksestä käyttäen hyväksi arvopaperipörssistä ja siinä olevista yrityksistä saatavaa taloudellista dataa. Narratiivia syvennetään pörssin historiikeista saatavilla aikalaiskuvauksilla sekä sen ajan Kauppalehden uutisoinnilla. Tutkimuksen lopputulemana voidaan todeta, ettei Helsingin arvopaperipörssi ollut ennen lamaa yliarvostetussa tilassa, eikä siinä ollut havaittavissa spekulatiivista kuplaa. Sijoittajat näyttivät ennakoivan laman alkamisen kohtuullisen hyvin, sillä mitään äkillisiä isoja kurssilaskuja ei esiintynyt. Lamasta elpymisen myötä arvopaperipörssi nousi rajusti tutkimusajankohdan loppuun asti. Elpyminen alkoi hiljalleen jo kultakannasta irrottautumisen jälkeen, jolloin sijoittajat alkoivat hinnoitella tuloskasvua yrityksille. Sijoittajat näyttivät olevan hyvinkin valveutuneita Suomen ja maailman taloudellisista muutoksista ja niiden vaikutuksista kotimaan pörssiin. Vuonna 1937 pörssi vaikutti hetkellisesti olevan yliarvostetussa tilassa, mutta muutoin arvostus on pysynyt laman aikana kohtuullisena — jopa hieman aliarvostettuna. Toimialakohtaisesti mitattuna pankkiosakkeet ovat olleet yliarvostettuja laman jälkipuoliskolla, kun taas teollisuusosakkeiden kurssikehitys näyttää vuotta 1937 lukuun ottamatta seuranneen niiden vahvaa tuloskasvua. Tutkimuksen ajanjaksolla arvopaperipörssi on tuonut noin 12 % kumulatiivisen tuoton reaalisesti mitattuna, mitä voidaan pitää poikkeuksellisen tuottoisana jaksona.

Tämä maisterintutkielma käsittelee Suomen matkaa kohti Euroopan unionia ja kuinka se näkyi Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa, mielipidekirjoituksissa ja Olli Kivisen kolumneissa vuosina 1990–1994. Tämän tutkimuksen pääpainona on tarkastella, miten Helsingin Sanomat pyrki vaikuttamaan, lehdessä esiintyvän mielipideaineiston eli pääkirjoitusten, mielipidekirjoitusten ja kolumnien avulla, Suomen EU-jäsenyyteen. Tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Helsingin Sanomia, joka laajan levikkinsä ansiosta vaikutti hyvin laajasti Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla. Tutkimustulosten tarkasteluun on käytetty laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkimuksessa avataan sitä, millainen lehti Helsingin Sanomat oli tutkimuksen ajankohtana ja miten sen asennoituminen läntisiin arvoihin on näkynyt sen suhtautumisessa lännen integraatioon kylmän sodan lopussa. Lisäksi tutkimuksessa avataan pääkirjoituksia, mielipidekirjoituksia ja kolumneja tekstilajeina ja miten ne ovat näkyneet ja muovautuneet Helsingin Sanomissa. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan niitä keinoja, joiden avulla nämä kolme tekstilajia pyrkivät vakuuttamaan lukijat Suomen EU-jäsenyyden tarpeellisuudesta. Tutkielmassa tarkastellaan ensin Helsingin Sanomien historiaa ja pyritään sen avulla selvittämään, miten lehden monivaiheinen menneisyys ja Erkkojen suvun omistus, ovat vaikuttaneet lehden ajatusmaailmaan. Tämän jälkeen tarkastellaan lyhyesti sitä, miten Suomessa yleisesti suhtauduttiin lännen integraatioon 1990-luvun alussa. Lopuksi suurin osa tutkielmasta keskittyy tarkastelemaan sekä analysoimaan lehdessä ilmestyneiden EU-aiheisien pääkirjoitusten ja kolumnien keinoja vakuuttaa lukijat ja Suomen päättäjät jäsenyyden tarpeellisuudesta. Mielipidekirjoitusten kohdalla tutkimuksessa selvitetään, millä tavoilla lukijat reagoivat eri vaiheissa Suomen EU-prosessiin ja millä tavoilla he pyrkivät tuomaan esille näkemyksensä asiasta. Tutkielman tavoitteena on siis selvittää, millä tavalla Suomen EU-prosessi näkyi Helsingin Sanomissa ja kuinka siihen pyrittiin vaikuttamaan ja kommentoimaan lehden mielipideaineistossa. Tässä tutkielmassa osoitetaan, että Helsingin Sanomien taustalla ja sen omistavalla suvulla oli merkitystä siihen, miten lehti suhtautui Euroopan integraatioon ja lopulta Suomen Euroopan unionin jäsenyyteen. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, kuinka Helsingin Sanomat käytti monia eri keinoja, kuten tiedonvälityksen lisäystä ja uuden henkilöstön tarkoituksenmukaista valintaa, saavuttaakseen tavoitteensa nähdä Suomi Euroopan unionissa.

Tutkin tässä pro gradu -työssä pääministeri Jyrki Kataisen eduskunnan täysistunnoissa pitämiä eurokriisiin liittyviä puheenvuoroja ajanjaksolla 2010–2014. Tarkastelun kohteena ovat puheen retoriset keinot ja etenkin se, millä kielellisillä keinoilla pääministeri hakee legitimiteettiä eli oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Pääministeri Jyrki Katainen piti tutkimusajanjakson aikana yhteensä 101 puheenvuoroa, joissa aiheena oli eurokriisi. Eurokriisi on herättänyt paljon keskustelua niin mediassa kuin Suomen eduskunnassakin. Hallituksen tehtävä on saada niin poliittiset vastustajat kuin kansalaisetkin vakuutettua kriisitoimien järkevyydestä. Tutkielman päätutkimuskysymys on, millä kielellisillä keinoilla pääministeri Jyrki Katainen rakentaa oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Käytän tutkimuksessani Theo Van Leeuwenin kehittämiä legitimaation strategioita, joissa puhuja vetoaa auktoriteettiin, moraaliin, rationalisuuteen tai narratiiveihin kuulijan vakuuttamiseksi. Tämän lisäksi hyödynnän tutkielmassa Antonio Reyesin hypoteettiseen tulevaisuuteen vetoamisen strategiaa. Otan tutkielmassa huomioon myös klassisen retoriikan tutkimuksen, Aristoteleen retoriikan kolmijaon sekä Chaim Perelmanin Uuden Retoriikan. Perelmanin tutkimuksesta on esillä etenkin kuulijakunnan jako universaali- ja erityisyleisöön. Tutkielmasta käy ilmi, että Katainen pyrkii luomaan legitimiteettiä hallituksen politiikalle metaforilla, syyllistävällä retoriikalla, me-pronominilla rakennetulla yhteisöllisyyspuheella, suomalaiset homogeeniseksi ryhmäksi niputtavalla puheella sekä vaihtoehdottomuuteen ja vääjäämättömyyteen vetomalla. Olen jaotellut metaforat taistelumetaforiin, sairauden alueen metaforiin, pelimetaforiin sekä tuhon lähdealueesta kumpuaviin metaforiin. Syyllistävään retoriikkaan kuuluu mm. vastapuolen mielipiteiden kumoaminen ja negatiiviseen valoon saattaminen. Monikon 1. persoonan käyttäminen on keino toimijuuden häivyttäminen kritiikkiä herättäneissä ratkaisuissa, mutta myös keino saada kuulijat tuntemaan itsensä osallisiksi päätettäviin asioihin. Tämän lisäksi Katainen käyttää suomalaisuus-kategoriaa, joka on hänen puheessaan tiettyjen positiivisten ominaisuuksien muodostama representaatio. Kataisen vaihtoehdottomuuden ja vääjäämättömyyden retoriikan kulmakivi on väite, että Suomen ainoa vaihtoehto eurokriisissä on auttaa ongelmamaita. Opposition ehdotukset leimataan populistisiksi ja Suomelle ongelmia aiheuttaviksi ideoiksi. Asiantuntijoiden puolueettomiin arvioihin vetoaminen rakentaa osaltaan vääjäämättömyyden retoriikkaa. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään, onko Jyrki Kataisen puheen tyylissä tapahtunut muutoksia aikavälillä 2010–2014. Ilmenee, että pääministerin puheessa mm. kasvavana epävarmuutena ja puolustautuvan retoriikan lisääntymisenä. Pääministerin eurokriisiretoriikkaa leimaa hyvin vahvasti vaihtoehtojen puute sekä vastuun kantamisen tärkeys. Suomelle on tärkeää olla linjassa muiden EU-maiden kanssa, ja se nähdäänkin ainoana keinona selvitä kriisistä.

Tutkielmassa tarkastellaan koulutusta ja koulutuksen tasa-arvoa eduskuntapuheessa. Tarkoituksena on tutkia puhetta koulusta ja koulutuksen tasa-arvosta poliittisessa puheessa. Olennaista tutkielmassa ei siis ole poliittisten argumenttien vertailu. Tutkimuskysymys on: Miten koulutuksen tasa-arvoa perustellaan politiikassa? Tutkielmassa tarkastellaan siis käytännössä, millaisia diskursseja puheenvuoroissa nousee koulutuksesta ja koulutuksen tasa-arvosta. Tutkielmassa yhdistyy niin politiikan kuin kasvatuksen ja koulutuksen tutkimuksen kentät. Ennen kaikkea tutkielmassa keskitytään kuitenkin kasvatuksen ja koulutuksen sosiologiaan ja tutkimaan sitä, mitä ja miten koulusta ja koulutuksen tasa-arvosta puhutaan. Tutkimusaineistona on eduskunnan täysistunnon pöytäkirja vuodelta 2018, jossa vastataan opposition esittämään välikysymykseen koulutuksen tasa-arvosta. Pöytäkirja on yhteensä 73 sivua pitkä ja sisältää lyhyempiä sekä pidempiä puheenvuoroja eri puolueiden edustajien esittäminä. Tutkimusmenetelmänä toimii diskurssianalyysi, jota käyttäen aineisto on analysoitu. Analyysin yksikkö on puheenvuoro. Aineistosta nousee neljä erilaista diskurssia, jotka analyysi tuotti. Yksi keskeisimmistä diskursseista aineistossa on koulutuksen tasa-arvon perusteleminen taloudella, kilpailukyvyllä ja työllisyydellä. Puheenvuoroissa nousee esiin vahvasti, että hyvästä ja tasa-arvoisesta koulusta tulee pitää kiinni siksi, että se takaa Suomen kilpailukyvyn. Toisaalta tässä diskurssissa esiin nousee myös taloudelliset resurssit ja erityisesti resurssien niukkuus. Tämä diskurssi kuuluu analyysin tuottamien keskeisimpien diskurssien joukkoon. Toisena diskurssina aineistosta nousee tietynlainen puhe nuorista ja nuoruudesta elämänvaiheena yhteiskunnassa. Aineistossa nuorista tavataan puhua pitkälti ongelmien kautta ja katsotaan, että nuorista tulee huolehtia koko yhteiskunnan tasolta, etteivät he syrjäydy. Kolmantena diskurssina aineistosta nousee koulutus osana suomalaista historiaa ja perintöä. Aineistossa nähdään suomalaisen tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän tuottavan suomalaisille erityistä osaamista itsessään ja tekevän Suomesta Suomen ja nostaneen Suomen aikoinaan myös köyhyydestä. Koulusta luodaan aineistossa kuvaa keskeisenä osana kansakunnan identiteettiä. Neljäntenä olennaisena diskurssina aineistosta nousee mahdollisuuksien tasa-arvon diskurssi. Aineistossa puhutaan mahdollisuuksien tasa-arvosta hyvin retorisella ja abstraktilla tasolla. Samanaikaisesti esille tuodaan kuitenkin myös aluepolitiikka ja tässä hetkessä tarjoutuvia keinoja. Puheenvuoroissa esiintyy kauttaaltaan mahdollisuuksien tasa-arvo. Esimerkiksi puheenvuoroissa ei juuri lainkaan tuoda esiin ajatusta, että koulun pitäisi tuottaa ja taata tasa-arvo. Kiinnostavaa on, kuinka kaikki edustajat puolueesta riippumatta korostavan koulutuksen ja koulutuksen tasa-arvon tärkeyttä. Yksikään puheenvuoro ei asetu poikkiteloin ja väittäisi, että koulutukseen ja koulutuksen tasa-arvoon panostaminen ei olisi tärkeää.

Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserven (Fed) johtoon nousi vuonna 1987 Alan Greenspan. Greenspan tuli kautensa alussa tunnetuksi inflaatiohaukkana, mutta 1990-luvun mittaan hän vakuuttui siitä, että teknologian ja tuottavuuden nopean kehitys antoi mahdollisuuden aiemmin turvalliseksi koettua kevyempään rahapolitiikkaan ilman riskejä inflaation kiihtymisestä. 2000-luvun alkuvuosien mullistusten, kuten IT-kuplan puhkeamisen ja syyskuun 11. päivän terrori-iskujen taloudelle aiheuttamien shokkien seurauksena Fed laski korkonsa lopulta vain yhteen prosenttiin vuosien 2001–2003 aikana. Vuonna 2003 riskinä oli jopa deflaatio, joten Fed viesti pitävänsä koron alhaisena ”huomattavan ajanjakson ajan”. Vuoteen 2004 tultaessa tilanne alkoi kuitenkin muuttua, kun talouskasvu vahvistui ja yhden prosentin korkotaso alkoi vaikuttaa turhan matalalta. Fedin oli kuitenkin aiemman viestintänsä takia vaikea tehdä nopeita muutoksia politiikkaansa ilman, että sen vaivalla rakennettu uskottavuus kärsisi. Tarkastelenkin tutkimuksessani prosessia, jonka seurauksena Fedin avomarkkinakomiteassa muutettiin viestintästrategiaa ja viestintää suuntaan, joka salli koronnostojen aloittamisen kesällä 2004. Erityisesti keskityn pääjohtaja Alan Greenspanin pyrkimyksiin muokata tätä julkikuvaa, jonka keskuspankki itsestään antoi. Tärkeimpinä lähdemateriaaleinani ovat avomarkkinakomitean keskustelujen transkriptiot sekä tapaamisten päätteeksi annetut lausunnot, sillä niistä ilmenee, millaisten keskustelujen tuloksena tehdyt ratkaisut viestinnän muutoksiin syntyivät sekä miten Greenspanin vaikutus näihin näkyi. Tammikuussa 2004 avomarkkinakomitea keskusteli viestintästrategiastaan, johon ei kuitenkaan tehty radikaaleja muutoksia. Greenspan sai ajamansa ehdotukset pitkälti läpi, mikä toisaalta johtui varmasti myös siitä, että hän edusti viestintästrategian kehittämisen suhteen maltillista keskitietä, ja näin ollen hänen ehdotuksensa näyttäytyivät myös tietynlaisina kompromisseina. Alkuvuoden politiikkakeskusteluissa tuli ilmi, miten talouskasvu vahvistui pitkän hitaan toipumisen jakson jälkeen ja työllisyystilanne parani pienen helmikuisen notkahduksensa jälkeen lisäten inflaatiopaineita, mikä ajoi Fediä vähitellen rahapolitiikan kiristämistä kohti. Greenspanin tahdon mukaisesti avomarkkinakomitea muutti viestintäänsä alhaisen korkotason pysymisestä ”huomattavan ajanjakson ajan” ensin siihen, että rahapolitiikan elvyttävyyden purkamisessa voitaisiin olla ”kärsivällisiä”, ja lopulta ilmaisi purkavansa elvytystä ”todennäköisesti hillittyyn tahtiin”, mikä mahdollisti ensimmäisen koronnoston tekemisen kesäkuussa. Vaikka komiteassa esiintyi niin viestinnän radikaalimpaa muuttamista kannattaneita kuin aiemman linjan säilyttämistä puoltaneita mielipiteitä, edettiin rahapolitiikan ja siitä viestinnän suunnan muuttamisessa pitkälti Greenspanin viitoittamalla tiellä, sillä tämä sai komitean vakuutettua siitä, että muutoksissa oli syytä olla hyvin varovainen markkinoiden vahvojen reaktioiden välttämiseksi. Greenspanin politiikkaa on myös jälkeenpäin kritisoitu viivyttelystä koronnostojen aloittamisessa, sillä pitkään jatkuneet matalat korot on esimerkiksi nähty yhtenä tekijänä vuoden 2008 finanssikriisin taustalla. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, ettei vielä vuonna 2004 voitu tietää, mihin suuntaan talouden kehitys kulkisi, ja talouskasvun haurauden vuoksi on sinänsä ymmärrettävää, että Greenspan suhtautui hyvin varovaisesti rahapolitiikan suunnan muuttamiseen.

Tutkielma käsittelee suomalaista elektroniikkayhtiötä Elcoteqia, joka tuotti sopimusvalmistajana elektroniikkateollisuuden tuotteita ja komponentteja. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaista keskustelua Elcoteqista käytiin Kauppalehdessä vuosina 1990–2001, ja miten tämä keskustelu heijastaa laajempaa ICT-alan muutosta ja sen julkista kuvaa. Tutkimus perustuu Kauppalehden aineistoihin rajatulta aikakaudelta, mutta hyödyntää myös teollisuudenalaa ja Elcoteqia käsitteleviä muita lähteitä ja tutkimuskirjallisuutta. Aluksi luokiteltua aineistoa tutkitaan määrällisin menetelmin, mutta mahdollisimman kattavan kuvan saamiseksi aineistoa analysoidaan myös laadullisesti. Kauppalehden kirjoittelu oli 1990-luvun alussa vähäistä, mutta siinä oli havaittavissa selkeää kiinnostusta vauhdilla kasvavaa Elcoteqia ja koko ICT-alaa kohtaan. Yhtiön laajeneminen ulkomaille ja kasvava liikevaihto saivat sijoittajat innostumaan yhtiöstä. Käänteentekevänä hetkenä kirjoittelussa voidaan pitää vuoden 1997 pörssiin listautumista, joka muutti yhtiön käsittelyä Kauppalehdessä pysyvästi. Sijoittajat näkivät Elcoteqin mahdollisuutena rikastua, joten sen esiintyminen uutisissa lisääntyi runsaasti. Toisaalta myös artikkeleiden aiheet ja sisältö muuttuivat. Artikkelit painottuivat vuoden 1997 jälkeen selkeästi pörssiin ja liiketoimintaan, minkä lisäksi kritiikki yhtiötä kohtaan kasvoi. Elcoteqin ulkomaille tähtäävä globalisaatio-ohjelma söi investointeineen yhtiön tulosta ja tämä aiheutti paljon epäilyksiä yhtiötä kohtaan. Myös koko sopimusvalmistusalaa ruodittiin teollisuudenalana, kun yhtiöiden kasvavat liikevaihdot eivät näkyneet niiden tuloksessa. Kauppalehdessä alaan suhtauduttiin myös lyhytnäköisesti, ja juuri sen hetken tulos tuntui vaikuttavan runsaasti kirjoittelun sävyyn. Samaan aikaan Elcoteq oli vakiinnuttanut asemansa yhtenä suomalaisista suuryrityksistä, ja Kauppalehdessä yhtiötä käytettiin esimerkkinä vientivoittoisesta sopimusvalmistusyrityksestä. Kuitenkin 2000-luvulle tultaessa Elcoteqin suurimmat investoinnit olivat takanapäin ja yhtiön johdon visiot globalisaation tärkeydestä konkretisoituivat sijoittajille. Pörssikurssi, liikevaihto ja tulos olivat korkeimmillaan, kunnes vuonna 2001 ICT-alaan kohdistunut yliarvostus paljastui ja IT-kupla puhkesi. Tämä johti ICT-alalla rajuun notkahdukseen, joka näkyi kuitenkin enemmänkin pörssikursseissa, kuin varsinaisesti liiketoiminnassa. Samaan aikaan myös alan kiinnostavuus lehdistössä väheni. Elcoteqin käsittely Kauppalehdessä heijastaa hyvin yhtiön historian muutoksia, ja sen kautta voidaan samalla tarkastella laajempaa ICT-alan kokemaa murrosta sekä sen kuvaa julkisessa keskustelussa. Nousujohteisesta kehityksestä huolimatta Kauppalehden sivuilla oli sijaa kritiikille, etenkin puhuttaessa yhtiön tarjoamista sijoitusmahdollisuuksista.

This thesis analyzes the economical thinking of the board of a small cooperative. The diversification of societies has created various new objectives along with new business forms which are challenging the traditional and supposedly rational economical thinking. One of these scarcely studied subjects is the subject cooperative of this research. When designing its business, the cooperative is forced to consider the decided business objectives along with the existing business environment. Thus, this research asks how is the discussion of economy manifested in the board meetings and what is the economic model of the cooperative. The conceptual framework of this qualitative study is cultural-historical activity theory. It posits long-term activity as a formation of collectively structured short-term actions that are influenced by structural units of the activity system. Activity is mediated through mental and material cultural artefacts, rules and division of labor, and it is also constantly transforming as a reaction to disturbances and contradictions in the activity. The subject of this qualitative study is an event organized in a cooperative. This event as a series of actions or as a component of an activity builds the activity of the cooperative. The analysis is based on transcribed data from 14 administrative meetings. With content analysis 24 themes with economic facet were distinguished. Five themes were more strictly analyzed, because both speaking turns and the manifestations of transformative agency condensed in these themes. Manifestations of transformative agency are discursive acts used for influencing the topic of discussion. The frequencies of these manifestations were used to present the tendency existing in the themes to transform the activity. The discussions dealing the event concentrated on three board meetings. In the first two meetings economy was strongly discussed as the plan turned out to be financially unprofitable. The decision to arrange the event was postponed, because the board wanted to ensure even a cost price result. Simultaneously designing and marketing was going on. No discussions on the events financial result took place during the third meeting even though the number of participants and total funding was less than needed for the cost price result. The talk about economy was replaced by talks about marketing and external support. Decision to arrange the event was again postponed, but later approved although the goals for financial result were not met. Still, as the unprofitable event as one component of the activity of the cooperative was linked to other components of the activity, an inference was possible that the board is executing a long-term green economy model as it is aiming to produce socially and ecologically sustainable business by partly abandoning its' profit objectives.

Tämän tutkielman aiheena on vuosien 1863–64 valtiopäivien rautatiekeskustelu. 1860-luvun alussa rautatiet eivät olleet vielä vakiinnuttaneet asemaansa Suomessa, ja aiheesta keskusteltiinkin valtiopäivillä vielä vilkkaasti. Säätyjen tehtävänä oli päättää rakennettaisiinko Helsingistä Hämeenlinnaan 1862 rakennetulta radalta seuraavaksi rataa Tampereelle vai Lahteen. Valtiopäivillä keskusteltiin Suomen tulevaisuudesta ja siitä, miten rautatiet siihen sopisivat. Tutkimuskysymykseni ovat siis: Miksi valtiopäiville valitut säätyjensä edustajat näkivät rautatiet tärkeänä osana Suomen tulevaisuutta? Minkälaisia tarpeita niiden ajateltiin muuttuvassa maailmassa palvelevan? Päälähteenäni käytän säätyjen istuntojen pöytäkirjoja kyseisiltä valtiopäiviltä. Rautateiden rakentaminen oli pitkälti taloudellinen kysymys. Rautatiet olivat kallis investointi, ja toisaalta rautateiden avulla voitiin saavuttaa kaupankäynnin vilkastumista ja siten myös talouskasvua. Valtiopäivämiehet pitivät Suomea köyhänä maana, ja suurin osa koki, että rautateistä voisi olla avuksi Suomen talousahdinkoon. Nopeita voittoja ei kuitenkaan odotettu, vaan muutokset näkyisivät vasta kun enemmän ratoja olisi saatu rakennettua. Osa ajatteli, että rautateiden rakentaminen oli pois erityisesti maanviljelyksen auttamisesta. Maanviljelys olisi saatava jaloilleen ennen kuin voitiin rakentaa rautateitä. Valtiopäivien koolle kutsuminen ensimmäisen kerran sitten vuoden 1809 asetti paineita edustajille saada muutosta ja uudistuksia aikaan. Keinot niiden aikaansaamiseksi vaihtelivat kuitenkin säädystä ja edustajasta toiseen. Rautatiekysymystä käsiteltiin valtiopäivillä pitkälti talousvaliokunnan mietinnön pohjalta. Siinä talousvaliokunta oli eritellyt eri ratalinjojen etuuksia ja vertaillut niitä toisiinsa. Argumentit Lahden radan puolesta koostuivat pitkälti siitä, että rataa voitaisiin jatkaa itään ja edelleen Pietariin, josta Suomella olisi ratayhteys muuhun Eurooppaan. Suomen vesireitit ulkomaille jäätyivät usein talvisin, joten tarve maayhteydelle oli suuri. Tampereen paremmuutta perusteltiin usein kotimaan yhteyksillä, ja erityisesti Tampereelta jatkettavan Pohjanmaan yhteydellä. Tampere oli myös Suomen tärkein teollisuuspaikkakunta, jonka yhteys rannikolle ja sitä myöten ulkomaille oli tärkeää viennin ja tuonnin kannalta. Valtiopäivillä keskusteltiin myös Turun ja Porvoon radoista, mutta niiden kannatus jäi säädyissä vähemmälle. 1860-luvulla valtiopäivien käytänteet eivät olleet vielä vakiintuneet, ja keskustelussa valtiopäivämiesten henkilökohtaisilla mielipiteillä oli paljon sijaa. Maan etu oli kuitenkin asia, jota kaikki kokivat ajavansa puolustamalla rautateitä. Maan edusta ei kuitenkaan käyty avointa keskustelua, ja edustajilla oli selkeästi eri mielipiteitä siitä, mihin suuntaan Suomea tulisi viedä, ja millä tavalla rautatiet istuisivat Suomen tulevaisuuteen.