Browsing by Subject "temporaalisuus"

Ammatillista opiskelua on viime vuosina lähestytty palkkatyökeskeisestä näkökulmasta, jossa on korostettu opiskelijoiden itseohjautuvuutta ja työelämäkykyisyyttä. Näkemys heijastelee kulutuskeskeiselle yhteiskunnalle tyypillistä resurssipohjaista käsitystä hyvinvoinnista. Siinä hyvinvointi kytketään vahvasti materiaaliseen elintasoon. Resurssipohjainen lähestymistapa kuitenkin ohittaa nuoruuden ja hyvinvoinnin moniulotteisuuden. Tässä tutkielmassa hyvinvointi määritellään kokonaisvaltaisesti Tuuli Hirvilammin ja Tuula Helneen HDLB-mallia noudattaen. Hyvinvointi nähdään kohtuullisen elintason (having), merkityksellisen toiminnan (doing), sosiaalisten suhteiden (loving) ja elävän läsnäolon (being) muodostamana kokonaisuutena. Tutkielman näkökulma hyvinvointiin on relationaalinen. Hyvinvointi rakentuu ammatillisen opiskelun ekosysteemiin paikantuvissa dynaamisissa vuorovaikutussuhteissa. Tässä tutkielmassa käsitellään erityisesti hyvinvoinnin temporaalisia eli aikaulottuvuuteen liittyviä suhteita. Tutkielman tavoitteena on muodostaa ammatillisen opiskelun kontekstiin soveltuva kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin HDLB-malli. Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointia analysoidaan having-, doing-, loving- ja being-ulottuvuuksilla sekä menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden muodostamassa aikaulottuvuudessa. Tutkielmassa selvitetään opiskelijoiden välisiä eroja muodostamalla opiskelijatyyppejä HDLB-mallin pohjalta. Keskeisenä tavoitteena on myös tutkia opiskelijoiden välisiä eroja selittäviä tekijöitä hyvinvoinnin eri ulottuvuuksilla. Tutkimuksen aineistona käytettiin ammattiin opiskeleville suunnattua Amisbarometri 2015 -kyselyä. Analyysin kohderyhmäksi rajattiin 15–29-vuotiaat perustutkintoa suorittavat vastaajat, joita oli aineistossa yhteensä 18 900. HDLB-mallin muodostamiseen käytettiin faktorianalyysiä ja opiskelijatyyppien muodostamiseen K-keskiarvon ryhmittelyanalyysiä. HDLB-mallin eri ulottuvuuksia selittäviä tekijöitä tutkittiin lineaarisella regressioanalyysillä. Tutkielmassa having-ulottuvuus muodostui käytettävissä olevia tuloja kuvaavista muuttujista, doing-ulottuvuus ammatillisen koulutuksen arvostukseen liittyvistä muuttujista, loving-ulottuvuus läheisiä ja luottamuksellisia ihmissuhteita käsittelevistä muuttujista ja being-ulottuvuus opiskelun kuormittavuutta ja psyykkistä hyvinvointia kuvaavista muuttujista. HDLB-mallin perusteella muodostettiin neljä erilaista kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ryhmää: yksinäiset pienituloiset, kokonaisvaltaisesti hyvinvoivat, kokonaisvaltaisesti pahoinvoivat ja merkityksettömyyttä kokevat hyvinvoivat. Tulosten perusteella merkityksettömyyttä kokevat hyvinvoivat ja kokonaisvaltaisesti hyvinvoivat vastaajat muodostavat aineistossa suurimmat ryhmät. Menneisyyttä ja taustaa kuvaavat tekijät, nykyisyyttä kuvaavat opiskelukokemukset ja tulevaisuuteen kiinnittyvät työelämäodotukset selittävät hyvinvoinnin eroja etenkin doing- ja being-ulottuvuuksilla. Tulosten perusteella HDLB-malli soveltuu hyvinvoinnin mittaamiseen ammatillisen opiskelun kontekstissa, mutta edellyttää indikaattoreiden kehittämistä jatkotutkimuksissa. Tutkimuksessa muodostettu malli ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvoinnista opiskelun ekosysteemissä tarjoaa analyyttisen työkalun indikaattorien kehittämiselle ja hyvinvoinnin mittaamiselle relationaalisista ja temporaalisista lähtökohdista.

Tutkielma tarkastelee lopun aikojen odotusta Twelve Tribes -yhteisössä, joka on alun perin Tennesseessä, Yhdysvalloissa 1970-luvulla syntynyt ja juutalaiskristillisestä perinteestä kumpuava uususkonnollinen liike. Nykyisin liikkeessä arvioidaan olevan muutamia tuhansia jäseniä ympäri maailman. Twelve Tribesin jäsenet pyrkivät elämään kuten alkukirkon perustajat Uuden testamentin Apostolien teoissa, ja arjessaan he toteuttavat näitä Raamatusta omaksuttuja malleja jakamalla kaiken keskenään, asuen ja eläen tiiviisti yhdessä. Twelve Tribes -liikkeen perimmäisenä tarkoituksena on palauttaa Vanhan testamentin mukaiset Israelin kaksitoista heimoa eri paikkoihin ympäri maailmaa, ja valmistautua Messiaan paluuta varten. Tätä uskomusta Messiaan paluusta ja sen myötä alkavasta tuhatvuotisesta rauhan valtakunnasta kutsutaan millennialismiksi. Tutkielman keskeisenä tavoitteena on ymmärtää millennialismin luonnetta uususkonnollisessa liikkeessä ja pohtia sen näyttäytymisen keinoja jäsenten jokapäiväisessä elämässä. Työ ottaa kantaa temporaalisuuden diskurssiin, sekä apokalyptisten liikkeiden elämänkaareen, joka on yleensä millennialistisissa yhteisöissä lyhytkestoinen. Tutkielma osallistuu millennialismin tutkimukseen ja uskontoantropologiseen keskusteluun uusista uskonnollisista liikkeistä laajemmin. Tutkimus perustuu etnografiselle kenttätyölle, joka on toteutettu Twelve Tribes -yhteisössä Yhdysvalloissa, New Yorkin osavaltiossa keväällä 2018. Kenttätyö kesti 2,5 kuukautta maaliskuusta toukokuulle. Aineisto koostuu kattavasta osallistuvasta havainnoinnista yhteisössä, haastatteluaineistosta ja yhteisön omasta painetusta materiaalista. Aineistoa analysoidaan uskontoantropologisten teorioiden, uskonnontutkimuksen sekä vertailevien etnografisten esimerkkien valossa. Twelve Tribes -yhteisö pyrkii toiminnassaan demonstroimaan tulevan rauhan ja rakkauden valtakunnan olemuksen. Messiaan odotetaan palaavan, kun yhteisö on onnistunut tässä tavoitteessaan. Jäseniltä vaaditaan jatkuvaa itsereflektiota korkeamman moraalisen tilan saavuttamiseksi, ja heidän odotetaan kasvattavan seuraava pyhänä ja puhtaana pidetty sukupolvi. Tuleva millenniaalinen aika on riippuvainen jäsenten toimijuudesta eli heidän kyvystään ja mahdollisuuksistaan elää oppien mukaista parempaa elämää. Twelve Tribes -yhteisön aikakäsitys on jaksotettu. Kuluvan ajanjakson tärkeimpänä tehtävänä pidetään pahuuden voittamista, jotta rauhan aika voi alkaa. Vastuu uuden ajan alkamisesta on yhteisöllä, mutta tavoite mielletään mahdottomaksi saavuttaa ilman korkeamman tahon apua. Yhteisö on toiminnassaan siis sekä aktiivinen että passiivinen. Millennialististen liikkeiden tutkimuksen valossa Twelve Tribesin voidaan nähdä sijoittuvan tälle kentälle piirteidensä puolesta hyvin. Tutkielman johtopäätöksenä on, että yhteisö on toimivasti onnistunut yhdistämään millennialismin osaksi arkeaan. Doktriinillisella tasolla odotus lopusta on vahvasti läsnä päivittäin, ja käytännöllisellä ja henkilökohtaisella tasolla se ilmenee jatkuvana pyrkimyksenä kehittää itseään ja omaa toimintaansa Messiaan kaltaiseksi. Jäsenten toimijuus lopun aikojen alkuun saattamisessa koetaan merkitykselliseksi. Twelve Tribesin pitkäikäisyyttä selittävät yhteisön dynaaminen luonne sekä keinot, joilla lopun aikojen odottaminen normalisoidaan osaksi yhteisölle tyypillistä arkea.

Tutkielmassa nostan esiin amerikkalaisen taiteilija Cy Twomblyn (1928–2011) kuvataiteellisessa tuotannossa esiintyviä ilmiöitä, joita voisi luonnehtia ”katoamisiksi”. Ajatus katoamisesta toimii tutkielmassani yläkäsitteenä yhtäältä kuvan ja sen kannattelemien ilmiöiden verhottuna läsnäolona, toisaalta kuvan ja kokijan suoraviivaisen yhteyden hetkellisenä taukoamisena. Tutkielma esittää tulkintoja kysymykseen siitä, millä tavoin Twomblyn kuvataide herättää kokijassa tuntemuksia kohteen hetkellisesti katoavasta luonteesta. Hetkellisyys tarkentuu edelleen temporaalisuuden käsitteeseen, jossa oleelliseksi nousevat niin kuvatilan kerroksellisuus kuin jälkien rytminen liike ja siinä tapahtuvat keskeytyksetkin. Tulen siten huomioimaan, kuinka tunne verhotusta läsnäolosta rakentuu, missä se ilmenee ja millainen arvo sillä on kuvien vastaanottamisessa. Otan käsittelyyn kuvapinnan materiaalisuuden suhteessa aineettomaan – toisin sanoen, huomion näistä katoamisista kehkeytyvän poissaolon tähdellisyyden. Twomblyn tuotanto on erittäin psykologista ja täten kokijalleen haastavaa. Kuvat vihjailevat ja ehdottavat, mutta vain hämmentääkseen – yksiselitteiseltä vaikuttava viittaus on ainoastaan johtolanka johonkin moniulotteiseen. Twombly tulkitsi antiikin perintöä hyvin enigmaattisella tavalla, omaa aikaansa unohtamatta. Aiheeni myötä olen rajannut aineistoni pääasiallisen analyysin kohteeksi vuosien 1968–1979 välillä syntyneet, Orfeuksen mytologiaa sivuavat teokset. Myytin ympärille punoutuu ajatuksia katoamisesta ja näkemällä todentamisesta, jotka kulminoituvat tutkielman keskeisissä teemoissa. Siten ajatus orfisuudesta viittaa tässä tutkielmassa sekä maalauksissa esiintyvään Orfeus-aiheeseen että ilmiöön, jossa jokin ei näyttäydy suoraan katseelle. Erityiseen tarkasteluun nousevat Veil of Orpheus (1968) ja Orpheus (1979). Toissijaisena aineistonani toimii Rainer Maria Rilken (1875–1926) runokirja Sonetit Orfeukselle (Die Sonette an Orpheus) (1923), jonka tehtävä on tukea tulkintaani nimenomaista myyttiä käsittelevissä taideteoksissa. Hyödynnän havainnoinnin kautta tapahtuvia päätelmiä esittämistäni asetelmista ja niiden keskinäisestä dynamiikasta. Tutkielma osoittaa, että Twomblyn teokset kantavat pääpiirteittäin kahdenlaista katoamista. Yhtäältä katoaminen tapahtuu merkitysten poissaolona tai niiden välittymisen hetkellisenä taukoamisena, toisaalta kuvan materiaalisuuden huokoisuutena ja sen väleihin katoavana eetterinä. Tutkielma tähdentää Twomblyn kerroksellisen kuvatilan muiston ja myytin paikkana. Aiheen yhteydessä tähdelliseksi nousevat taidehistorioitsija Georges Didi-Hubermanin kuvan syvää luonnetta tulkitsevat lähestymistavat. Myytin kätkeminen muokkaa silmälle näyttäytyvän poissaolevuuden läsnäoloksi abstraktion kautta. Tutkielma vahvistaa, ettei temporaalisuuden käsite kiinnity ainoastaan ajallisiin instansseihin, vaan liikehdintään eri olomuotojen välillä. Abstrahoituneisuudessaan taiteilijan tuotanto esiintyy hetkellisenä, jolloin mikään ei ole vakiintunutta vaan jatkuvassa liikkeessä. Toisinaan materiaalisuudeltaan häilyvien kuvien temporaalisuus laajenee hetkellisyyden yli.

Tämä tutkielma käsittelee kodin kokemuksia ja kuulumisen tunteen muodostumista Suomenlinnan historiallisessa merilinnoituksessa, joka on sekä suojeltu maailmanperintökohde että Helsingin merellinen kaupunginosa. Tutkielma nojaa vahvasti arjen elämän tutkimukseen. Tarkastelen aineistoni kautta, kuinka paikkaan kuulumista ja paikkaan kiinnittyviä valtarakenteita eletään ja uusinnetaan arkisissa käytänteissä ja sosiaalisissa kohtaamisissa. Suomenlinnan merilinnoitus valikoitui tutkimuskohteeksi, koska se mahdollistaa kodin kokemusten ja asukkaiden ja tilan vuorovaikutuksen monipuolisen tarkastelun sekä urbaanissa kaupunkitilassa, suojellussa maailmanperintökohteessa että turistikohteessa. Tutkielman aineisto koostuu etnografisesta materiaalista, johon kuuluu haastatteluja, valokuvia ja Suomenlinnassa tehtyjen havainnointikierrosten tuottamia muistiinpanoja. Yhdeksän Suomenlinnan asukkaan haastattelut ja haastattelujen yhteydessä otetut valokuvat muodostavat aineiston keskeisimmän osan. Haastattelut ovat puolistrukturoituja teemahaastatteluja, jotka toteutin kävelyinä Suomenlinnassa. Kävelyhaastattelu on etnografinen tutkimusmenetelmä, joka tarjoaa monia etuja, kun halutaan tutkia paikkaan liittyviä kokemuksia ja paikan roolia eletyssä arjessa. Haastatteluissa pyrin selvittämään paikkasuhteen muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä ja kotiin liitettyjä merkityksiä arkisten reittien ja rutiinien sekä asukkaiden kokemuksissa merkityksellisten paikkojen kautta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat kodin ja kuulumisen tunteen käsitteet, joita tarkastelen alue- ja kulttuurintutkimukselle tyypillisesti poikkitieteellisesti. Tutkielmassa pyrin tuottamaan tietoa Suomenlinnan asukkaiden kuulumisen tunteen, kodin merkitysten ja paikkasuhteen muodostumisesta jokapäiväisessä elämässä. Tutkin, miten erilaiset tilat ja käyttäjäryhmät vaikuttavat oman tilan kokemiseen ja millaisia rajaamisen prosesseja tapahtuu yksityisen ja julkisen tilan raja-alueilla. Tutkielma osoittaa, että paikkaan kuuluminen on monimutkainen tilallinen prosessi, joka rakentuu sosiaalisissa ja kulttuurisissa merkityksenannoissa, erilaisista rajanvedon prosesseissa ja ajallisissa suhteissa. Tutkielmassa nousee esiin, miten monimutkainen ja monista elementeistä muodostuva kokonaisuus kodin ja kuulumisen tunne on. Aineiston valossa koti voi olla epämääräisesti rakentuva ja ajallisesti elävä asia, joka laajentuu fyysisen asunnon rajojen ulkopuolelle asukkaiden toimintaympäristöön, joka rakentuu sosiaalisissa suhteissa ja arkisissa käytänteissä ja kulkureiteissä. Informanttien arkiset tavat olla yhteydessä fyysiseen ympäristöönsä edistävät kuulumisen tunteen syntymistä ja vaikuttavat ympäröivän tilan kokemiseen. Tutkielma osoittaa myös etnografisen kävelyhaastattelun edut paikkaan liittyvien kokemusten ja jokapäiväisen elämän tarkastelussa suhteessa perinteiseen istumahaastatteluun.

Tutkielma käsittelee julkista tilaa ja sen vallan ulottuvuutta, jota analysoidaan Lontoossa sijaitsevan Russell Squaren kohdalla. Turvallisuus on julkisen tilan ja vallan ohella tutkielman keskeisimpiä käsitteitä, sillä Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitsevalla Russell Squarella ja sen lähistöllä on tapahtunut 2000-luvulla useampia vakavia väkivallan tekoja. Metodologisesti tutkielma on tieteidenvälistä kvalitatiivista tutkimusta, jossa etnografiset metodit korostuvat aineiston hankkimisessa käytettyjen havainnoinnin ja haastattelun metodien myötä. Tutkielman ensisijainen aineisto koostuu Russell Squarella toteutetuista aukion käyttäjien haastatteluista, joissa yhteensä 22 haastateltavaa kertoo muun muassa, miten ja milloin he oleskelevat aukiolla, sekä kokevatko he siellä olonsa turvalliseksi. Aineistoon kuuluu myös 13 paikallisyhdistys Russell Squaren ystävien uutiskirjettä vuosilta 1999–2017, jotka tarjoavat tietoa erityisesti aukion muuttuvasta turvallisuustilanteesta. Russell Square on vuonna 1804 valmistunut Bedford Estatesin yksityisesti omistama julkinen tila, jonka hallinnoinnista vastaa Camdenin hallinnollinen kaupunginosa. Tämän myötä aukion tilan julkisuuden nähdään olevan tulkintakysymys, ja Russell Square liittyy yksityisesti omistettujen julkisten tilojen ilmiöön, jota on kritisoitu Lontoossa viime vuosina. Russell Squaren tilan julkisuuden aste on vaihdellut, sillä aukio on vuosien varrella ollut muun muassa ympäröivien talojen asukkaiden yksityinen tila sekä täysin aitaamaton julkinen tila. Myös Russell Squaren turvallisuustilanne on vaihdellut, sillä aukiolla on esiintynyt esimerkiksi avointa huumekauppaa ja kerjäämistä, mutta tilanne on nykyään aiempaa parempi. Tähän on vaikuttanut muun muassa Camdenin tiukka suhtautuminen kerjääjiin ja kodittomiin, joiden näkeminen automaattisena turvallisuusriskinä on kuitenkin kyseenalaista. Kaupallisuutta esiintyy Russell Squarella pääosin aukiolla sijaitsevan kahvilan myötä, mutta Camden vuokraa tilaa myös yksityisille tahoille, joiden tilan käyttö häiritsee osaa paikallisista. Russell Squaren käyttäjät jaetaan neljään pääasialliseen käyttäjäryhmään, joihin lukeutuvat paikalliset (koiranomistajat ja muut), opiskelijat, lähistöllä työskentelevät ja turistit. Aukion käyttöön liittyy kaikkien käyttäjäryhmien kohdalla temporaalisuus, mikä näkyy esimerkiksi siten, että koiranomistajat liikkuvat aukiolla tiettyinä aikoina ja tietyt vuorokaudenajat muodostavat omia pieniä käyttäjien yhteisöjään. Paikalliset käyttävät valtaa Russell Squarella esimerkiksi huomauttelemalla muiden aukion käytöstä, sillä aukio on heille usein sekundaarinen reviiri, mikä synnyttää heissä tarpeen kontrolloida tilaa. Russell Squarella on paikkansa myös Bloomsburyssä asuvien yhteisöllisyyden tunteiden luojana. Turvattomuuden tunteita kokevat eniten aukiolla pimeän aikaan liikkuvat naiset, mutta useimmat aukion säännölliset käyttäjät eivät ole antaneet viime vuosien väkivallan tekojen vaikuttaa heidän päivittäisiin rutiineihinsa.