Browsing by Subject "tempus"

Käsittelen tutkielmassani udmurtin kielen menneen ajan liittotempuksia. Udmurtin liittotempuksia on tutkittu hyvin vähän, eikä koko järjestelmän kattavaa kuvausta ole aiemmin tehty. Tutkimuksen ensisijainen tavoite onkin luoda kattava kuvaus udmurtin verbien menneen ajan liittotempusten järjestelmästä Tutkimuksen ensimmäinen hypoteesi on, että udmurtin menneen ajan liittotempuksia on kahta eri tyyppiä: finiittisesti taipuneista verbeistä ja apuverbistä muodostetut liittotempukset (duratiivinen ja habituaalinen liittopreteriti sekä 1. ja 2. pluskvamperfekti) ja partisiipeista ja apuverbistä muodostetut liittotempukset (resultatiivinen liittopreteriti). Tutkimuksen toinen hypoteesi on, että liittotempusten tehtävänjako perustuu toisaalta muotojen aspektiin, toisaalta syntaksiin. Kolmas hypoteesi on, että muotojen kehitys noudattaa niitä säännönmukaisuuksia, joiden on todettu pätevän useimpiin maailman kieliin. Tutkimuksen aineisto koostuu 836 esimerkkilauseesta ja -katkelmasta, jotka on kerätty 1.1–30.6.2013 ilmestyneistä Udmurt duńńe -sanomalehdistä. Aineisto on koottu Udmurt corpus -tekstikorpustyökalua käyttäen. Esiintymät on käännetty ja analysoitu, jonka jälkeen on etsitty kullekin muodolle prototyyppisimmät esiintymisympäristöt. Seuraavaksi on kiinnitetty huomiota muihin mahdollisiin käyttötapoihin, erityisesti sellaisiin, joita aiemmassa tutkimuksessa ei ole tuotu esiin tai jotka ovat teoreettisen viitekehyksen kannalta kiinnostavia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu yleisen kielitieteen tempustutkimukseen sekä udmurtin kielen oppikirjoihin, kielioppeihin ja kielenkuvauksiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että udmurtin liittotempukset jakautuvat kahteen ryhmään: imperfektiivisiin ja kaukaisemman menneisyyden liittopreteriteihin. Imperfektiivisiin liittopreteriteihin kuuluvat duratiivinen ja habituaalinen liittopreteriti, kaukaisemman menneisyyden liittopreteriteihin puolestaan 1. ja 2. pluskvamperfekti sekä resultatiivinen liittopreteriti eli ns. 3. pluskvamperfekti. Imperfektiiviset ja kaukaisemman menneisyyden liittopreteritit eivät ole keskenään aspektuaalisessa oppositiossa, vaan ne vaikuttavat toimivan ajallisesti eri tasoilla. Habituaalinen liittopreteriti on hyvin harvinainen, ja se vaikuttaakin olevan väistymässä järjestelmästä. Duratiivinen liittopreteriti sen sijaan on hyvin yleinen, ja se on aineiston perusteella saamassa myös habituaalisen liittopreteritin funktiot. Pluskvamperfektien järjestelmä koostuu kolmesta rakenteesta, joista 1. ja 2. pluskvamperfekti ovat keskenään evidentiaalisessa oppositiossa: 1. pluskvamperfekti on suoran havainnoinnin muoto eli evidentiaalisesti merkitsemätön, kun taas 2. pluskvamperfekti on epäsuoran kerronnan muoto eli evidentiaalisesti merkitty. Resultatiivinen liittopreteriti eli 3. pluskvamperfekti on taipuvainen subjektittomiin eli semanttisesti passiivisiin rakenteisiin. 1. ja 2. pluskvamperfektiä pyritäänkin käyttämään silloin, kun halutaan ilmaista sekä subjekti että objekti, kun taas 3. pluskvamperfekti on luonnollisempi valinta passiivisiin rakenteisiin. Liittotempusten rakenne ja kehitys noudattavat yleisen kielititeteen teorian määrittelemiä universaaleja.

Tutkielmassa selvitetään, miten saksaa ensikielenään puhuvat kääntävät saksan imperfektiä ja perfektiä suomeen. Näiden aikamuotojen rajat ovat saksassa häilyvät, eikä niiden välinen semanttinen ero ole suuri. Tutkimuksen informantteina on 17 saksalaisten yliopistojen fennistiikan ja fenno-ugristiikan opis-kelijaa sekä 46 Suomessa asuvaa saksaa ensikielenään puhuvaa yksityishenkilöä. Yliopisto-opiskelijoiden ryhmä on luonteeltaan homogeeninen. Opiskelijoiden tietotaso on suunnilleen sama, ja he ovat opiskelleet suomea suunnilleen yhtä pitkän ajan. Verrokkiryhmä on heterogeeninen, tämän ryhmän informantit ovat opiskelleet tai oppineet suomea hyvin eripituisia aikoja, ja he ovat omaksuneet suomea hyvin eri tavoin. Tutkimusaineisto on kerätty kevään ja kesän 2020 aikana. Berliinin (Humboldt), Hampurin, Kölnin ja Münchenin yliopistoissa aineisto kerättiin sähköisellä kyselykaavakkeella. Suomessa asuvien saksankielisten ryhmä teki saman käännöslausetehtävän sähköisessä muodossa, nämä informantit tavoitettiin Saksalaiset Suomessa -Facebook-ryhmästä. Käännöslausetehtävä koostui 16 käännöslauseesta. Lauseet käännettiin saksasta suomeen, ja jokaisen tutkimukseen hyväksytyn informantin ensikieli oli saksa. Käännettävät lauseet on laadittu lähtökohtana kunkin lauseen saksankielisen verbin rakenne: ensiksi verbin transitiivisuus ja intransitiivisuus, toiseksi verbin Aktionsart – verbin rajaamaton (imperfektiivinen) ja rajattu (perfektiivinen) aspektuaalisuus. Käännöslauseet olivat prototyyppisiä päälauseita imperfektissä ja perfektissä. Metodisesti tutkimus nojaa kontrastiiviseen lingvistiikkaan; yksi keskeinen käsite on transferenssi. Aineiston lauseita on yhteensä 971. Kielellisen analyysin lisäksi tutkielmassa annetaan sosiolingvistinen katsaus. Suomennoksissa imperfektiä valittiin kautta linjan perfektiä useammin, totaaliobjekti valittiin partitiivi-objektia useammin. Odotuksenvastaista preesensiä ilmeni eniten niissä suomennoksissa, joissa saksankielisessä lauseessa oli heikko verbi imperfektissä. Yliopisto-opiskelijat käyttivät Suomessa asuviin verrattuna vähemmän preesensiä, ja verrokkiryhmää useammin suomeen kääntäessään samaa aikamuotoa kuin saksassa. Imperfektikadon (ylisaksa) alueella varttuneet informantit, joiden alueen kielestä saksan imperfektin katsotaan kadonneen, käyttivät suomentaessaan 10% enemmän perfektiä muulla kielialueella varttuneisiin nähden. Saksan imperfektiä ei odotuksenmukaisesti käännetty suomessa perfektillä melkein koskaan. Perfektin osuus kaikissa suomennetuissa lauseissa jäi 13%:iin siitä huolimatta, että saksankielisissä lauseissa imperfektiä ja perfektiä oli yhtä paljon. Kummassakin vastaajaryhmässä mitä vanhempi informantti oli, sitä mieluummin suomennoksessa valittiin imperfekti. Tutkimuksen kahden kielen tempus- ja aspektisysteemin kuvausta ja näiden kielen tasojen ilmenemistä käännöstehtävässä voi hyödyntää erityisesti kontrastiivisessa suomen kielen opetuksessa, kun oppijan ensikieli on saksa.