Browsing by Subject "teosofia"

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta, Kulttuurien osasto Tekijä – Författare – Author Marja-Liisa Häyrinen Työn nimi – Arbetets titel – Title Anna Sahlstén Empaattinen kansankuvaaaja ja Sammon takojatar Oppiaine – Läroämne – Subject Taidehistoria Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu- tutkielma Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 120+kuvaliite+elämänkertatiedot Tiivistelmä – Referat – Abstract Käsittelen tutkielmassani taiteilija ja piirustuksenopettaja Anna Sofia Sahlsténin (1859-1931) elämänvaiheita ja kansankuvauksia vuosina 1880-1910. Aineistona ovat keräämäni kuvakokoelma Anna Sahlsténin tuotannosta, haastattelut, kirjeet, näyttelyluettelot, lehtiartikkelit ja taidearvostelut. Elämänkerrallisessa osassa selvitän syitä siihen, miten Anna Sahlstén liittyi nuorsuomalaiseen kansallisen taiteemme luomisprosessiin panslavismin vuosina ja miksi hänestä tuli “Sammon takojatar” eli tuotantoa julkaistiin Päivälehden taiteellis-kirjallisessa Nuori Suomi-albumeissa. Tutkimukseni on taiteensosiologinen perustuen Janet Wolffin ja Bernard Levin ajatuksiin taiteilijan riippuvuudesta yhteiskunnasta ja koko taidekentästä. Sovellan Pierre Bourdieun käsitteitä habitus ja doksa ajan naistaiteilijuuteen. Tutkimusmenetelmäni on poikkitieteellinen yhdistelmä Pierre Noran “muistin paikoista” ja Carlo Gintzburgin johtolankateoriasta. Mikrohistoriallisella otteella kirjoitan moniäänistä historiaa, jossa kulttuuri-, poliittinen- ja sosiaalihistoria yhdistyvät taidehistoriaan. Sovellan analyyseissä Keith Moxeyn ajatusta maalauksesta peilinä, joka heijastaa ympäröivää yhteiskuntaa. Analysoin katsojakeskeisesti kahdeksan Sahlsténin maalausta ja tarkastelen hänen tapaansa käsitellä ajan keskeisiä sosiaalisia kysymyksiä karakterististen tyyppikuvausten avulla. Maalaukset analysoin yhteiskunnallisessa kontekstissa huomioimalla ajan sosiaaliset kysymykset ja käytän menetelmänä Carlo Ginzburgin oireluentaa yhdistettynä freudilaiseen johtolankamenetelmään, jolla pyrin saamaan maalaukset narratiivisiksi, “puhumaan” aikansa yhteiskunnallisista kysymyksistä. Etsin Roland Barthesin mukaan maalauksesta sen punctumeja, ”haavoittavia” yksityiskohtia tai aiheita. Selvitän maalausten denotaation, ilmimerkityksen, ja pohdin sen konnotaatiota eli mitä yhteiskunnallisia kysymyksiä maalaus mielestäni heijastaa ja minkä metonymia kukin maalaus siis voisi olla. Anna Sahlsténin tutustui Adolf von Beckerin akatemiassa kansankuvaukseen, josta jalostui hänen omintakeinen tyylinsä vuosina 1884-1896 useilla opintojaksoilla Colarossin akatemiassa Pariisissa. Siellä Sahlstén omaksui realismin, naturalismin ja ulkoilmamaalauksen esikuvanaan Jules Bastien-Lepagen tapa kuvata kansanomaisia aiheita yhdistämällä täsmällistä todellisuudenkuvausta akatemiamaalauksen tarkkuuteen. Sahlsténin tavaramerkiksi muodostui pehmeä ja tunneperäistetty naturalistinen kansantyyppien kuvaus, jossa keskiössä on aina mallin tunteiden ja sielunliikkeiden pohdinta ja kuvaaminen. Karakteristiset tyypit ja aiheet löytyivät kesäsillä, eri puolille Suomea suuntautuneilla maalausmatkoilla, ja erityisen tärkeitä hänen taiteelleen olivat retket Savoon, Kainuuseen ja Venäjän Karjalaan. Muista naistaiteilijoista poiketen Anna Sahlstén jatkoi 1890-luvulta lähtien koko loppuelämänsä kansan kuvaamista ranskalaisen naturalismin innoittamana rehellisen lahjomattomasti ja valokuvantarkasti, mutta aina suurella lämmöllä ja empatialla. Paikoin Sahlsténin maalaukset lähestyvät tendenssitaidetta, eli ovat sosiaalisesti kantaa ottavia. Teosofia ja tolstoilaisuus pehmensivät Sahlsténin tyyppikuvausten sosiologista naturalismia. Vaikka monet Anna Sahlsténin maalauksista voitaisiin lukea vain kansankuvauksen tai lapsikuvauksen genreen, välittää esim. Leipähuolia, Akkoja, Kirkossa ja Poika- maalausten vahva narraatio myös yhteiskunnallista sanomaa ja niille olisi paikka suomalaisuuden ikoneina. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Naistaiteilija, realismi, naturalismi, ulkoilmamaalaus, kansankuvaus, Sammon taonta, tendenssitaide, taiteensosiologia, teosofia, tolstoilaisuus sosiologinen naturalismi, Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Käsittelen tutkimuksessani Helsingin kirkkomellakoita 1917. Selvitän mitä mellakoissa tapahtui, keitä niihin osallistui ja miksi. Tarkastelen tapahtumista syntyneitä reaktioita kolmen eri julkisuuskuvan kautta. Tutkimusmenetelmän teoreettisena viitekehyksenä käytän Hannu Niemisen julkisuusjaottelua, jossa julkisuus jaotellaan arkijulkisuuteen, sisäpiirijulkisuuteen, ja mediajulkisuuteen. Tässä tapauksessa arkijulkisuus tarkoittaa tavallisten ihmisten käsityksiä ja muistoja kirkkomellakoista sekä arkikontekstin hahmottamista kirkkomellakoiden tapahtumahetkillä. Sisäpiirijulkisuuteen kuuluu kirkon tapahtumien puinti; mitä seurakuntien papit tapahtumista ajattelivat ja oliko kirkolla joku yhtenäinen linja reagoida tapahtumiin. Mediajulkisuuteen lasketaan sanomalehdissä käyty keskustelu tapahtumista. Helsingin kirkkomellakoiksi mielletään kirjailija Arvid Järnefeltin kirkkopuheet kolmessa Helsingin kirkossa toukokuussa 1917. Hänen tolstoilaisiin aatteisiin perustuvat puheensa keräsivät suuren yleisön lähinnä työväen keskuudesta. Kirkkomellakoihin on liitetty myös anarkistisen teosofin Jean Boldtin ja hänen kannattajiensa puheet Senaatintorilla keväällä 1917, sekä Nikolainkirkon valtaus 17–18. kesäkuuta 1917. Boldtin ja hänen kannattajiensa vallankumous perustui visioon yhteiskunnasta, joka rakentuisi sosialistisille ja kristillisille arvoille. Tutkimus osoittaa, että Helsingin kirkkomellakat olivat oikeastaan kaksi erillistä tapahtumaa; Arvid Järnefeltin kirkkopuheet sekä Jean Boldtin kristillinen sosialistis-anarkistinen vallankumous. Vaikka tapahtumissa osittain oli samoja osallistujia, olivat motiivit tilaisuuksille hyvin erilaiset. Arkijulkisuudessa tapahtumat herättivät keskustelua, ja osallistujia tapahtumissa oli tuhansia. Mediajulkisuudessa Järnefeltin puheita kritisoitiin laajalti ja Boldtin toiminta tuomittiin kaikissa lehdissä. Sisäpiirijulkisuudessa avainasemaan nousi kirkkoherra Erkki Kailan ja Lauri Ingmanin keskinäinen neuvonpito. Siinä merkille pantavaa oli Ingmanin reaalipoliittinen maltillisuus suhtautumisessa anarkiaan. Kirkko lakaisi tapahtumat myös sisäisessä raportoinnissaan maton alle. Koska sisäpiirijulkisuus ei reagoinut tapahtumiin mitenkään julkisesti, ja arkijulkisuuden kokemukset mellakoista sekoittuivat muihin levottoman kevään 1917 tapahtumiin, jäi sanomalehtien suhtautuminen mellakoihin monien viralliseksi totuudeksi tapahtumista. Tästä syystä varsinkin Järnefelt yhdistettiin väkivaltaisten huligaanien toimintaan. Näin julkinen loanheitto työväestön ja porvarien välillä sai uutta vettä myllyynsä. On pääteltävissä, että kirkkomellakat olivat osa sitä tapahtumaketjua, joka syvensi kaupunkilaisten keskinäistä kahtiajakautumista sisällissodan kynnyksellä.

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia tuoretta aihetta kotimaisen uskonnollisuuden kentällä ja päivittää aiempaa satanismitutkimusta. Tutkimuksen kohteena ovat saatanakuva ja itsensä kehittäminen vuonna 2006 perustetussa Azazelin tähti-nimisessä okkulttis-filosofisessa seurassa. Työ edustaa kotimaisen vasemman käden tien hengellisyyden ja satanismin tutkimusta – laajemmassa mielessä länsimaisen esoterian ja uususkonnollisuuden tutkimusta. Tutkimusmenetelminä ovat tekstiaineiston ja haastattelujen systemaattinen analyysi. Työ on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa haastatellaan kymmentä seuran jäsentä. Tutkimuksen keskiössä on hermeneuttinen kehä, jolle tässä tutkimuksessa on keskeistä uuden ymmärryksen taustalla olevan esiymmärryksen asteittainen muuttuminen uuden ymmärryksen ja tulkinnan kautta. Haastattelujen lisäksi aineistona on kirjallisuus, internet lähteet ja seuran jäsenten radiohaastattelut. Livehaastatteluissa käytetään puolistrukturoitua teemahaastattelua, joka antaa tilaa vuorovaikutukselle. Niiden lisäksi käytetään sähköisiä haastatteluja. Satanismi ja saatananpalvonta kytkeytyvät monen informantin vastauksissa toisiinsa, joka on tyypillistä teistiselle satanismille. Tätä kenttää on tutkittu akateemisesti vain vähän. Informanttien maailmankuva paljastuu synkretistiseksi ja ihmisyyden kehityspotentiaaliin positiivisesti suhtautuvaksi. Tutkimustulosten mukaan kirkkojen ja median välittämä negatiivinen saatananpalvontakuva ei edusta objektiivista todellisuutta Azazelin tähden kohdalla. Kuuluakseen seuraan ei tarvitse olla satanisti. Seuran toiminnassa mukana on niin tieteen kuin hengellisyyden edustajia. Moni informantti rinnastaa Saatanan muiden kulttuurien jumaluuksiin, kuten hindulaiseen Shivaan. Azazelin tähti näyttäytyy kuvaavana esimerkkinä uususkonnollisesta ajattelusta, jolle leimaa antavaa on synkretistinen ote – merkityksessä, että uskontoja vertaillaan toisiinsa ja myös uudelleentulkitaan. Seura on vahvasti teosofispohjainen, jossa ykseyden ideaa korostetaan dualistisen kahtiajaon sijaan. Vasemman käden tiestä ja musta magiasta puhutaan uudessa kontekstissa puhdistettuna negatiivisista konnotaatioista.

Tutkielmassani käsittelen Pekka Ervastin näkemyksiä kristinuskosta. Ervast oli teosofi ja Ruusu-Risti-järjestön perustaja, joka rakensi omaa tulkintaansa kristinuskosta pohjautuen H. P. Blavatskyn alullepaneman teosofisen liikkeen opetuksiin, Leo Tolstoin näkemyksiin ja omiin henkisiin kokemuksiinsa. Pyrin tutkielmassani selvittämään, millainen tulkinta kristinuskosta Ervastin tuotannosta välittyy ja miten Ervastin mukaan kristinuskoa tulisi toteuttaa. Esoterian tutkimus on ollut nousussa 2000-luvulla. Ervastin työtä on tutkittu pro graduissa ja yleistajuisissa tietokirjoissa. Hänen näkemyksiään kristinuskoon liittyen ei ole kuitenkaan tutkittu aiemmin. Ervastin työ sijoittuu länsimaisen esoterian tutkimuksen viitekehykseen. Ervastin käsitys kristinuskosta pohjautuu pitkälti teosofiaan ja etenkin Teosofisen Seuran opetuksiin. Tutkin, miten Ervast tulkitsee kirkon piirissä käytettyjä termejä kuten Jeesus, Kristus ja Jumala. Näiden lisäksi Ervast tuo kristinuskon tulkintaansa teosofis-itämaisia termejä kuten karma ja jälleensyntymä. Käsittelen tutkielmassani Ervastin kristinuskoon liittyviä näkemyksiä ja pyrin asemoimaan termit osaksi Ervastin ajattelua. Ervastin kirjallinen tuotanto on laaja. Rajaan aineistoni hänen elinaikanaan julkaistuihin teoksiin, ja niistä valitsen teoksia, jotka käsittelevät nimenomaan kristinuskoa. Teokset, jotka näiden kriteerien perusteella valitsin tutkielmani aineistoksi ovat Jeesuksen salakoulu, Vuorisaarna ja Christosophia. Tutkielma on toteutettu sisällönanalyysin keinoin. Ervastin versio kristinuskosta eroaa ratkaisevasti eri kirkkokuntien opetuksista. Ervastin mukaan ihminen on jälleensyntyvä olento, jonka tehtävänä on pyrkiä kohti Jumalan hallitsemaa taivasten valtakuntaa. Jeesus oli yksi vihityistä, korkealle kehittyneistä ihmisistä, jotka pyrkivät opettamaan ihmiskuntaa tämän päämäärän saavuttamiseksi. Muita vihittyjä ovat olleet esimerkiksi Buddha, Laotse ja Krishna. Jeesus on kristityille tärkein opettaja, ja kristittyjen tulisi seurata Jeesuksen opetuksia. Kirkon opettama sijaissovitusoppi on virheellinen, eikä pelkkä usko riitä ihmisen pelastumiseen. Kirkon dogmien noudattamisen sijaan ihmisen tulee seurata Jeesusta tämän vuorisaarnassa annettuja opetuksia noudattamalla.

Tämä pro gradu –tutkielma on vertaileva maailmankuvatutkimus suomalaisten selvänäkijöiden maailmankuvasta. Selvänäkemistä ei ole Suomessa kattavasti tutkittu aiemmin, vaikka aihetta on sivuttu varsin läheltä. Tarkastelutapani selvänäkemiseen on ymmärtävä: keskityn piirtämään ymmärrettävän kuvan selvänäköisyydestä ilmiönä sekä hahmottelemaan sen taustalla vaikuttavasta maailmankuvasta selkeän kokonaisuuden. Selvänäkeminen ymmärretään tässä tutkielmassa klusteriksi yliastillisia kykyjä. Selvänäkijät itse katsovat kykynsä pohjautuvan intuitioon, ja näkevät selvänäön siten olevan mahdollinen periaatteessa kaikille ihmisille. Tutkimuskysymykseni kuuluu: minkälainen on selvänäkijöiden maailmankuva. Analysoin tutkimuskohdettani vertailemalla sitä teosofiseen oppiin ja suomalaiseen kansanuskoon, jotka toimivat tutkielmassani teoreettisina vertailupintoina. Toisena teoreettisena ratkaisuna tässä tutkimuksessa on maailmankuvan käsite, jota operationalisoin maailmankuvan Juha Malisen hahmottelemien maailmankuvan ulottuvuuksien kautta. Tutkielman aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta ammatikseen selvänäköisyyttä harjoittavaa suomalaista - voidaan puhua tapaustutkimuksesta. Käsittelen aineistoani puhtaasti laadullisin menetelmin. Aineiston analyysissä olen käyttänyt systemaattista analyysiä. Analyysin perusteella tulen johtopäätökseen, että suomalaisten selvänäkijöiden maailmankuvassa on selviä yhteneväisyyksiä sekä teosofiseen oppiin, että suomalaiseen kansanuskoon. Keskeisimmin tämä ilmenee siten, että selvänäkijöiden maailmassa henkinen taso on luonnollinen osa elämää hyvin samankaltaisella tavalla, kuin miten se sekä keskeisten teosofisten auktoriteettien kirjallisuudessa, että suomalaisen kansanuskon maailmankuvassa ilmenee. Kansanuskoinen ajattelu tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen sekoittumisesta arkisessa elämässä kuvaa selvänäkijöiden maailmankuvaa hyvin. Myös luonnonhenkien ja kuolleiden läsnäolo on selvänäkijöiden maailmankuvassa varsin luonnollinen asia. Teosofian osalta suuret kosmologiset käsitykset eivät juuri saaneet vastinetta kuin yhden selvänäkijän maailmankuvasta. Yleisellä tasolla yhteistä oli: käsitys yhdestä Jumalasta, sielun kuolemattomuus, jälleensyntyminen, karman laki, vapaa tahto, enkelien ja henkioppaiden läsnäolo ja heidän aktiivinen opastus, sekä käsitys ajasta suhteellisena, jopa harhaisena kokemuksena. Tulokseni osoittavat, että tämän päivän selvänäkijöiden maailmankuvalla on ilmeisiä kytköksissä muihin sellaisiin maailmankuviin, missä intutitiivinen lähestymistapa elämään on keskeisessä roolissa: teosofiaan ja suomalaiseen kansanuskoon. Kultturissamme on käynnissä muutos jossa vanhat uskonnolliset instituutiot menettävät vaikutusvaltaansa ja vaihtoehtoiset henkiset suuntaukset ovat nousussa. Selvänäkeminen on ilmiönä osa nousevaa trendiä, mutta myös taustalla vanhoissa isoissa uskonnoissa. Tämän tutkimuksen perusteella suomalainen selvänäkeminen on kytköksissä myös suomalaiseen kansanuskoon ja sen perinteeseen. Toivon että suomalainen selvänäköisyys nousee jatkossa osaksi tutkimuksellista keskustelua.

Tutkielma lähestyy Vapaa katolista kirkkoa (VKK) kahden eri tutkimuskysymyksen kautta. Ensimmäisen avulla selvitetään, mikä on Vapaa katolinen kirkko, sen historia, oppi, käytännöt sekä toiminta tämän päivän Suomessa. Toinen tutkimuskysymys keskittyy Suomen VKK:n parantamiseen ja erityisesti noin kerran kuussa pidettävään Parantamispalvelukseen. Näiden tehtävien lisäksi tutkimuksen tarkoitus on tuoda VKK yleisempään tietoisuuteen 2000-luvulla, jolle ovat ominaisia erilaiset parantamismuodot ja vaihtoehtohenkisyys. Tarkastelun alla on myös haastateltavien suhde länsimaiseen lääketieteeseen, joka usein nähdään vaihtoehtoisen parantamisen vastapoolina. Tutkimus on monimenetelmäinen: aineisto on koottu haastattelujen, havainnoinnin ja kirjallisten lähteiden avulla. Haastatteluja oli yhteensä seitsemän ja niiden avulla pyrittiin selvittämään, millaisia merkityksiä VKK:n jäsenet antavat sairaudelle, terveydelle ja parantamiselle. VKK on Englannissa vuonna 1916 syntynyt ja Suomeen 1920-luvulla saapunut katolista kristillisyyttä ja teosofiaa yhdistelevä liike, joka katsoo apostolisen perättäisjärjestyksensä olevan peräisin Hollannin vanhakatolisesta kirkosta. VKK:n perustajapiispat olivat teosofeja, ja tänä päivänä monet jäsenet kuuluvat VKK:n lisäksi Teosofiseen Seuraan. Kirkon oppi sisältää mm. uskon reinkarnaatioon, Kristus-tietoisuuteen ja karman lakiin. Tänä päivänä VKK:lla on Suomessa kaksi seurakuntaa ja se jakaa katolisen kirkon tapaan seitsemää sakramenttia. Parantamista käsittelevässä analyysissa on kaksi osaa. Ensinnä käsitellään parantamisen eri muotoja, parantavan voiman lähdettä, kirkon piirissä järjestettävää kahta eri parantamispalvelusta sekä ihmisten kokemuksia näistä. Toisessa osassa analyysin jäsentämisen apuna on käytetty Meredith McGuiren tutkimusta Ritual Healing in Suburban America. Tutkimuksen perusteella VKK voidaan luokitella länsimaisen esoterian käsitteen alle, sillä siitä löytyvät kaikki Antoine Faivren määrittelemät länsimaisen esoterian peruspiirteet. VKK näyttää istuvan hyvin 2000-luvun uushenkiseen ja parantamista painottavaan uskonnolliseen kenttään. Tutkimuksessa ilmeni, että länsimaiseen lääketieteeseen turvaudutaan, vaikka jokainen haastateltava oli kokeillut myös vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Voidaan myös päätellä, että kaikki henkilöt VKK:ssa voivat parantaa erilaisilla vaihtoehtoisilla hoitomuodoilla, vaikkakin Parantamispalveluksen energiat on tarkoitettu kanavoitaviksi vain miespuolisille papeille.