Browsing by Subject "terrorismi"

Tutkielmassani tutkin Isis-järjestön syntyä, ideologiaa, teologiaa, historiaa ja ajattelua. Tutkielmani keskiöön nousee järjestön suhde islaminuskoon ja sen eri haaroihin. Tässä tapauksessa korostan, että virallisella islaminuskolla viitataan islamilaiseen ajatteluun, joka tuomitsee väkivallan ja korostaa islaminuskonnon rauhallista luonnetta. Tutkielmani käsittelee myös yleisellä tasolla islaminuskoa ja siihen liittyviä tärkeitä teemoja. Käsittelen islaminuskon keskeisiä pyhiä kirjoja ja tarkastelen myös islaminuskon peruspilareita. Näiden lisäksi käsittelen islaminuskon eri suuntia, sillä nämä nousevat esiin tutkielmani muissa osissa. Tarkastelen tutkielmassani Isisin syntymistä. Järjestön syntyminen on ollut pitkä prosessi, jossa on ollut monenlaisia vaiheita. Tutkielmassani nousee esiin al-Qaida. Tulemme huomaamaan, että alQaidan tappio ei lopulta merkinnyt terrorismin vähenemistä. Huomaamme myös, että al-Qaidan auttamat pienet ryhmät eivät aina kannattaneet kaikessa al-Qaidan omaa ideologiaa. Kalifaatti ja kalifi ovat islaminuskossa keskeisiä käsitteitä, mutta ne edustavat myös islamin suuruuden aikoja. Tästä syystä ne ovat edelleenkin keskeisiä asioita islamissa. Tutkielmani perehtyy myös henkilöön, joka on vaikuttanut eniten Isisin ajatteluun ja sen teologisiin näkemyksiin. Abu Mus’ab al-Zarqawi on henkilö, joka loi Isis-järjestön ja johti sitä aina kuolemaansa asti. Näemme, että hänellä oli voimakkaita näkemyksiä islaminuskoon liittyen. Al-Zarqawin luoma ryhmä alkoi noudattamaan hänen tärkeinä pitämiään päämääriä, joiden keskiöön nousee ajatus kalifaatin perustamisesta. Kalifaattia voidaan pitää al-Zarqawin visiona, minkä hän on halunnut luoda ryhmänsä kanssa jo pitkään. Isis on myös taidokkaasti käyttänyt islaminuskoa luomalla itsestään kuvan, että on itse kalifaatti. Kalifaatti on tärkeä asia, mutta Isis halusi kannattajiensa uskovan, että edessäpäin on jotain tärkeämpää kuin vain islamilainen valtio ja esimerkiksi Isisjärjestön lippu viittaakin viimeisiin päiviin. Käyn läpi islaminuskomuksia siitä, mitä tapahtuu viimeisinä päivinä ennen lopullista tuomiota. Nämä islaminuskossa olevat uskomukset ovat tärkeitä siitä syystä, että Isis on käyttänyt niitä omassa ajattelussaan ja propagandassaan. Tutkielmani tarkastelee lähemmin salafismin ja Isisin suhdetta. Salafismi kuuluu islamin fundamentalistiseen suuntaukseen. Tässä vaiheessa voimme jo huomata, että näillä kahdella on läheinen suhde. Isisin ajattelu perustuu pitkälle salafismiin, joten on perusteltua tarkastella näiden kahden suhdetta ja sitä miten Isis on liittänyt omaan ajatteluunsa salafismin sekä minkälaisia teologisia ulottuvuuksia salafismilla on islamissa. Tutkielmassani käyn läpi teologisia asioita, joihin Isisin ajattelu ja oikeutus ovat perustuneet. Käyn läpi islaminuskon asioita, joista Isis on saanut vaikutteita ja joista se on hakenut apua itsensä perustelemiseksi. Tutkielmani näyttää, että Isis on järjestö, joka pyrkii laillistamaan omat toimintansa ja tekonsa islamin kautta. Tutkielmani lopputuloksena huomaamme, että virallinen islam ei hyväksy Isisin toimintaa, menetelmiä tai uskonnon tulkintaa. Voidaan kuitenkin nähdä, että Isis-teologia rakentuu kolmesta asiasta: salafi-jihadismi, kalifaatin jihadismi sekä Mahdin paluun odottaminen ja sitä kautta kalifaatin perustaminen.

Tämä tutkimus kumpuaa välittömästä tarpeesta löytää rauhaa edistäviä mahdollisuuksia Lähi-idän alueella. Tutkimukseni tarkoitus on omalta osaltaan liittyä tuoreeseen tutkimusperinteeseen, joka haastaa miettimään uudelleen tapaa, jolla radikalisoitumista, sen ehkäisyä ja näihin liittyvää väkivaltaa tutkitaan Lähi-idässä. Israelin ja palestiinalaisten konflikti nousee esiin yhä uudelleen kansainvälisessä poliittisessa keskustelussa, YK:n turvallisuusneuvoston päätöksissä ja mediassa. Tämä konflikti vaikuttaa voimakkaasti Israelin ja arabivaltioiden suhteisiin, mikä antaa sille keskeisen alueellisen merkityksen. Tutkimus on toteutettu vertailevan tutkimuksen tutkimusstrategialla. Aineiston on kerännyt The Washington Institute for Near East Policy ‒ Arab Polling Project vuosina 2014‒2022, kasvotusten ihmisten kodeissa arabiaksi suoritetuilla kyselyillä. Edustavat otannat on valittu standardin maantieteellisen todennäköisyyden metodilla. Hypoteesina esitin, että Itä-Jerusalemissa asuvat palestiinalaiset suhtautuvat myönteisimmin Israeliin ja juutalaisiin verrattaessa Länsirannan ja Gazan alueilla asuviin palestiinalaisiin, sekä arabivaltioihin. Hypoteesi osoittautui oikeaksi vuonna 2022 tehdyissä kyselyissä, mutta pitemmällä aikavälillä asenteissa oli huomattavaa vaihtelua, johtuen kontekstisidonnaisuudesta ja erilaisista tilanteista kyselyiden ajankohtina. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä tutkin, mitkä ovat aineistossa esiintyvät keskeiset tekijät, jotka erottavat Itä-Jerusalemin palestiinalaiset Länsirannan ja Gazan palestiinalaisista, sekä arabivaltioista. Toisena tutkimuskysymyksenä tutkin, kuinka Itä-Jerusalemin palestiinalaisten myönteiset asenteet voivat edistää rauhaa palestiinalaisalueiden ja arabivaltioiden suhteessa Israeliin ja juutalaisiin. Vastauksena ensimmäiseen tutkimuskysymykseen, Itä-Jerusalemin erityispiirre ilmenee laaja-alaisissa myönteisissä asenteissa Israelia ja juutalaisia kohtaan, sekä myönteisissä asenteissa rauhaa edistävää toimintaa kohtaan. Vastauksena toiseen tutkimuskysymykseen, vuonna 2022 tehtyyn kyselyyn pohjautuen, enemmistö Itä-Jerusalemin palestiinalaisista kokee itsensä osaksi Israelilaista yhteiskuntaa. Palestiinalaiskysymys on heille tärkeä, mutta moraalinen este ohjaa heitä väkivallan sijaan rauhanomaisen ratkaisun suuntaan. Moraalinen este on kuitenkin kontekstista riippuvainen ja tästä syystä rauhaa edistävän Israelin valtion toiminnan on oltava väkivaltaa ja yhteiskunnan ulkopuolelle sulkemista välttävää. Israel voi vaikuttaa palestiinalaisten ja arabivaltioiden asenteisiin omilla toimillaan, osoittamalla pidättyväisyyttä ja tahtoa rauhaan konkreettisten tekojen kautta.

Tutkielma tarkastelee turvallistamista eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa, jonka aiheena olivat toimet al-Holin pakolaisleirillä olevien Suomen kansalaisten kotiuttamisesta. Tutkimuskysymykset ovat: Miten al-Holin leirillä olevia Suomen kansalaisia ja heidän mahdollista paluutaan Suomeen pyritään turvallistamaan eduskunnan täysistuntokeskustelussa? Miten al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten ja heidän mahdollisen paluunsa turvallistamista pyritään kyseisessä keskustelussa haastamaan? Tutkielmassa yhdistetään uskontotieteen, turvallisuuden tutkimuksen sekä kielentutkimuksen aineksia toisiinsa. Tutkielman aineistona toimii Pöytäkirjan asiakohta PTK 84/2019 4. Tutkimusmenetelmänä käytetään etenkin Norman Faircloughin ja John Richardsonin esityksistä vaikutteita saanutta kriittistä diskurssianalyysia, jossa keskeistä ei ole ainoastaan tekstin tasolla tapahtuva tarkastelu vaan myös pyrkimys tulkita tekstin suhdetta sen tuottamisen ja kuluttamisen tapoihin sekä laajempaan ympäröivään yhteiskuntalliseen ja sosiaaliseen kontekstiin. Teoreettisilta lähtökohdiltaan tutkielma sitoutuu sosiaalisen konstruktionismin ja dekoloniaalin tutkimuksen periaatteisiin. Tutkielmassa keskitytään etenkin al-Hol-keskustelun turvallisuusnäkökulmiin ja keskustelua tarkastellaan turvallistamisen käsitteen ohjaamana keskittyen niihin keinoihin, joiden kautta leiriläisistä luodaan kuvaa uhkana suomalaiselle kollektiiviselle identiteetille. Analyysin tuloksissa tuodaankin esille, että leiriläisiä kuvataan ei-suomalaisina muun muassa korostamalla heidän sitoutumistaan vieraaseen, väkivaltaiseen ideologiaan, painottamalla naisten omaa aktiivista päätöstä lähteä pois Suomesta sekä rinnastamalla heidät muihin maahanmuuttajiin. Keskustelun taustalla nähdään vaikuttavan nationalistisen diskurssin myytit suomalaisuudesta. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota lisäksi turvallisuusdiskurssin hegemonisuuteen sekä pyrkimyksiin käsitteellistää kysymys eri tavalla kuin turvallistamisen keinoin. Tulokset osoittavat kuitenkin, että turvallisuuden teema on keskustelussa niin vahva, että kaikkien osapuolten on otettava siihen tavalla tai toisella kantaa.

Tutkielmassa tarkastellaan Irakin ja Syyrian konfliktialueelle lähteneiden ja al-Holin leirille päätyneiden suomalaisten naisten kehystämistä mediassa. Tämän lisäksi tutkitaan, minkälaisia rooleja mediassa naisille kehystetään ja onko kehystämisellä vaikutusta naisten avunsaamiseen. Aihetta tutkitaan terrorismin sekä humanitaarisen avunantamisen teorioiden kautta. Keskiössä ovat naisten osallistuminen terroristisen järjestön toimintaan ja siihen liittyvät kysymykset. Lisäksi kysymyksenä on avunantajan ja avunsaajan välinen suhde ja se, miten median kehystäminen voi siihen vaikuttaa. Al-Holin leiri nousi Suomessa esille maaliskuussa 2019, kun kansainvälinen media julkaisi haastatteluja Syyriasta, Isisin viimeisestä tukikohdasta pakenevista ja Isisin kaaduttua alueelta lähteneistä ihmisistä. Yksi haastateltavista oli suomalainen nainen. Pian selvisi, että al-Holin leirillä oli useita suomalaisia naisia ja lapsia. Aineistona tutkielmassa on Yleisradion 74 uutisartikkelia, jotka kerättiin verkkojulkaisuina Yleisradion verkkosivuilta ajanjaksolta 1.3.2019-30.11.2019. Hakusanoina käytettiin sanoja ’al-hol’, ’al hol’ ja ’isis’. Menetelmänä tutkimuksessa on laadullinen kehysanalyysi. Kehystämisellä tarkoitetaan tiettyjen näkökulmien valintaa valitusta asiasta ja sen näkökulman nostamista merkittäväksi tekstin kautta. Yhtenä kehysten rakentajana medialla on valta päättää, miten jokin asia tuodaan julkiseen keskusteluun. Kehysanalyysin periaatteet ohjasivat analyysin tekoa, mutta itse analyysi rakentui Van Gorpin kehysanalyysimallin mukaisesti. Aineistoa käsiteltiin Van Gorpin kehysmatriisin seitsemän kehystämisen keinon ja tavan kautta. Aineiston analyysissa rakentui kaksi kehystä, avunsaajakehys ja turvallisuusuhkakehys. Avunsaajakehys rakentui inhimillisyyden ja ihmisarvon periaatteille. Tässä kehyksessä naiset nähtiin avunsaajan roolissa ja oikeutettuina apuun. Turvallisuusuhkakehyksessä korostuivat terrorismi, uhkakuvat, naisten oma vastuu tilanteesta sekä kansallisen turvallisuuden näkökulma. Aineistosta nousi esille eri näkemyksiä, jotka luokiteltiin neljään eri ryhmään, asiantuntijoiden kommentteihin, virkamiesten näkemyksiin, poliitikkojen kannanottoihin ja al-Holin leirillä olevien naisten haastatteluihin. Analyysi osoitti keskustelun olevan polarisoitunutta ja se rajautui kahden tunnistetun kehyksen ympärille. Tutkimuksessa nousi esille kaksi keskeistä johtopäätöstä. Ensimmäisenä johtopäätöksenä todetaan, että keskustelusta puuttui yhteiskunnallisen vastuun näkökulma, sillä keskustelua naisten Suomessa kokemasta syrjinnän ja ulkopuolisuuden kokemusten yhteiskunnallisista taustasyistä ja vastuusta ei käyty. Toinen johtopäätös käsittelee median kehystämisen ja naisten avusaamisen välistä suhdetta. Aineiston perusteella näyttää siltä, että median kehystämisen tavoilla voi olla vaikutusta siihen, miten naisiin Suomessa suhtaudutaan sekä halutaanko naisia auttaa.

Tämä tutkielma tarkastelee Pariisin marraskuun 2015 ja Brysselin maaliskuun 2016 terrori-iskujen jälkeistä turvallistamista Kööpenhaminan turvallistamisteorian ja poikkeustila-käsitteen avulla. Tarkoitus on tutkia, mikäli näiden iskujen jälkeen poliitikot Ranskassa ja Belgiassa turvallistivat jotain teemaa ja jos, niin miten. Lisäksi halutaan selvittää, löytyykö näiden kahden maan väliltä eroja tavoissa turvallistaa. Näihin kysymyksiin vastataan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian avulla. Lopuksi halutaan selvittää, ilmeneekö ranskalaisten poliitikkojen tavassa puhua hätätilasta Giorgio Agambenin poikkeustilateoriasta kumpuavia elementtejä. Tätä analyysia täydennetään soveltuvin osin Carl Schmittin teorisoinneilla samasta aiheesta. Tutkielman aineisto koostuu ranskalaisten ja belgialaisten poliittisten päättäjien puheista, haastatteluista ja kommenteista, joita on yhteensä 26. Ajallisesti aineisto sijoittuu pääosin välittömästi iskujen jälkeiseen aikaan. Aineiston analyysiin sovelletaan Kööpenhaminan turvallistamisteorian tarjoamaa jaottelua sekä Agambenin teoriasta esiin nousevia elementtejä. Analyysi paljastaa, että iskuista puhutaan hyvin eri tavoin näissä kahdessa maassa. Tarkastelun kohteena olevien ranskalaisten poliitikkojen teksteistä löytyy turvallistamista, mutta ei belgialaisten. Ranskalaiset poliitikot turvallistavat vahvasti terrori-iskuja, rakentaen vahvoja uhkakuvia sekä vedoten edessä olevaan taisteluun ja uhkaan, johon Ranskan on vastattava sekä poikkeustoimilla kansallisesti että sotilaallisesti Lähi-idässä. Belgialaiset poliitikot puolestaan toivovat nopeaa paluuta normaaliin arkeen iskujen jälkeen, eivät lupaa uusia toimenpiteitä ja korostavat demokraattisten arvojen merkitystä. Belgian kohdalla turvallistamista ei siis löydy. Lisäksi analyysi paljastaa, että ranskalaiset poliitikkojen puheissa ilmenee monia Agambenin teorian kanssa yhteneviä elementtejä, kuten poikkeuksen normalisoituminen, demokratian suojeleminen rajoittamalla demokraattisia oikeuksia hetkellisesti sekä välttämättömyyteen vetoaminen. Tämä kaikki viittaa siihen, että poikkeustilaa käytetään hallinnan tekniikkana Ranskassa iskujen jälkeen. Analyysin perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että turvallistaminen operoi eri tavoin näissä kahdessa kontekstissa, siitäkin huolimatta, että iskut liitetään samaan kansainvälisen terrorismin jatkumoon. Tämä on mielenkiintoista, sillä se osoittaa, että hyvinkin samankaltaiset iskut voidaan kehystää eri tavoin eri kansallisissa konteksteissa. Se myös osoittaa, että terrorismia ei välttämättä aina turvallisteta, vaikka kyseessä onkin aihe, joka on usein nostettu tavallisen politiikan yläpuolelle poikkeuksellisen politiikan piiriin. Lopussa pohditaan vielä demokratian ja poikkeustilojen suhdetta.

Tutkielmassa tarkastellaan länsimaiden sisäsyntyistä islamistista terrorismia 2010-luvun puolivälissä. Aineistona on ranskalaisen Le Monden, brittiläisen The Daily Telegraphin ja suomalaisen Helsingin Sanomien kirjoittelu heinäkuussa Nizzassa ja joulukuussa Berliinissä vuonna 2016 tapahtuneista rekkaiskuista niitä seuranneiden neljän ensimmäisen vuorokauden ajalta. Molempien hyökkäysten tekijäksi osoittautui yksin toiminut nuori tunisialaismies, ja molemmissa tapauksissa yleiseurooppalainen julkinen keskustelu painottui vahvasti ISIS-terroristijärjestön lietsomaan jihadistiseen terrorismiin länsimaissa. Näistä syistä tutkimuksen aiheeksi valikoitui kyseisiä joukkomurhia koskenut kirjoittelu yllä mainittujen eurooppalaislehtien maksullisissa digitaalisissa painoksissa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineiston laadullista analyysia, jossa johtopäätökset ja laajemmat yleistykset tarkasteltavasta ilmiötä tehdään aineistosta esiin nousevien seikkojen pohjalta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Mihin aiempiin hyökkäyksiin Nizzan ja Berliinin rekkaiskut liitetään Le Mondessa, The Daily Telegraphissa ja Helsingin Sanomissa? 2) Mihin muihin ilmiöihin kuin väkivaltaiseen jihadismiin iskut aineistossa yhdistetään, ja onko eri lehtien välillä tässä näkemyseroja, jotka voisivat selittyä niiden erilaisilla poliittisilla painotuksilla tai kotimaan kontekstin vaikutuksella? Aiemman tutkimuksen osalta tärkeimmät tutkielmassa käytettävät teokset ja viranomaislähteet käsittelevät jihadistisen radikalisoitumisen taustatekijöitä, ISIS-terroristijärjestöä ja ’yksinäisiä susia’ omana erityisenä mutta myös vaikeasti määriteltävänä terroristiryhmänään. Lisäksi aineiston analyysissa hyödynnetään median ja terrorismin välistä yhteyttä koskevaa kirjallisuutta. Kaikessa aiemmassa tutkimuksessa korostuu internetin merkityksen nopea kasvu terroristisessa toiminnassa ja siihen johtavassa radikalisoitumisessa, mikä osaltaan selittääkin 2010-luvun puolivälistä lähtien yleistyneitä omatoimisten yksittäishyökkääjien tekemiä iskuja, jotka amatöörimäisyydestään huolimatta ovat monesti olleet hyvinkin tuhoisia. Analyysissa käydään ensin läpi Nizzan ja sen jälkeen Berliinin iskun nelipäiväinen kirjoittelu Le Monden, The Daily Telegraphin ja Helsingin Sanomien digilehdissä heinä- ja joulukuussa 2016. Aineisto sisältää yhteensä 287 lehtijuttua, 196 Nizzasta ja 91 Berliinistä, ja ne on saatu hakusanoilla ”Attentat de Nice”, ”Nice Terror Attack” ja ”Nizzan terrori-isku” sekä ”Attentat de Berlin”, ”Berlin Attack” ja ”Berliinin terrori-isku”. Aineistosta kaksi kolmasosaa koostuu Nizzan iskua käsittelevistä jutuista erityisesti Le Mondessa, mikä osoittaa terrorismiuutisoinnin painottuvan tapahtuneen välittömiin jälkitunnelmiin sitä varmemmin, mitä tuhoisammasta ja läheisemmästä iskusta on kyse. Aineiston rajauksessa käytetyt huolellisesti valitut hakusanayhdistelmät vihjaavat osaltaan siitä, että molemmat rekkaiskut liitettiin aineiston jutuissa osaksi Ranskassa ja muualla Euroopassa erityisesti 2010-luvulla lisääntyneitä jihadistisiksi kutsuttuja terrori-iskuja, joiden on yleisesti katsottu johtuneen ISIS-terroristijärjestön ideologiasta ja aktiivisesta internet-propagandasta. Molempien rekkaiskujen tekijät olivat yksin toimineita tunisialaismiehiä, mistä syystä kaikkialla aineistossa käytettiin useita kertoja ’yksinäisen suden’ käsitettä. Minkään kolmen lehden kirjoittelun perusteella lukijan ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista tietää, täyttivätkö Nizzan ja Berliinin hyökkääjät todella ’yksinäisen suden’ tunnusmerkit. Aiemmasta tutkimuksesta saatujen tietojen perusteella tässä tutkielmassa yksinäisen suden tärkeimpinä määrittäjinä pidetään ainakin jonkinlaista henkilökohtaista vakaumusta, pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta, mitkä ”kriteerit” eivät välttämättä ole sopineet kaikkiin 2010-luvun yksittäishyökkääjiin, vaikka heitä siitä huolimatta on mediassa saatettu nimittää yksinäisiksi susiksi. Nizzan ja Berliinin rekkaiskujen lehtikirjoittelussa nostettiinkin vahvasti esiin molempien tekijöiden epävakaa yksityiselämä ja erityisesti heidän väitetyt mielenterveysongelmansa ja niihin kytkeytyvä syrjäytymiskehitys, jonka pohjalta lehdissä käsiteltiin Euroopan muslimiväestön puutteellista kotoutumista yleisemminkin. Berliinin iskun yhteydessä aineiston jutuissa käsiteltiin laajasti myös Lähi-idän kriisialueilta Eurooppaan vuonna 2015 käynnistynyttä laajamittaista turvapaikanhakijoiden saapumista, sillä erityisesti The Daily Telegraphissa uuden tilanteen nähtiin lisäävän turvattomuutta Euroopassa ja kiihdyttävän jihadistista radikalisoitumista, mistä turvapaikanhakijoita eniten vastaanottanut Saksa brittilehden mukaan toimi varoittavana esimerkkinä muulle maanosalle. Aineiston jutuissa siis käsiteltiin laajasti erityisesti Nizzan rekkaiskua, jonka kopiointiyrityksenä Berliinin joulutorihyökkäystä pidettiin. Vaikka kaikissa kolmessa lehdessä hyökkäykset liitettiin yleisesti osaksi Euroopassa 2010-luvun puolivälissä voimistunutta jihadistista radikalisoitumista ja sen tuottamia terroritekoja, ja erityisesti The Daily Telegraphissa oli nähtävissä avointa ja suoraa pohdintaa Euroopan muslimiväestön jonkinasteisesta syrjäytymisestä ympäröivistä yhteiskunnista, mikä kehitys brittilehden mukaan vain voimistuisi entisestään turvapaikanhakijakriisistä johtuvan maanosan muslimiväestön nopean kasvun vuoksi. Onkin syytä pohtia, olisiko brittilehden pitänyt käsitellä iskuja neutraalimmin vai kahden muun lehden päinvastoin suorasanaisemmin, ja mihin suuntaan jihadistista terrorismia koskeva uutisointi on menossa 2020-luvun lähestyessä. Tässä tutkielmassa päädytään sille kannalle, että valtamedian olisi suotavaa kertoa terroriteoista kaikki faktatiedot ja oikoa mahdolliset vaihtoehtomedioiden virheet, ja että kirjoittelussa olisi varottava tekijöiden korostamista ja jopa jonkinlaista idolisointia, sillä tällainen painotus saattaa jo itsessään toimia kimmokkeena mediahuomiosta haaveileville potentiaalisille jihadisteille.

Tiedustelulakikokonaisuus, johon poliisilain 5 a luku koskien siviilitiedustelua kuuluu, on antanut mm. poliisille uusia salaisia tiedustelutoimivaltuuksia. Toimivaltuuksia käytetään kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvan vakavan uhan, kuten terrorismin, torjumiseen. Tiedustelumenetelmillä puututaan mm. yksityiselämän suojaan kevyimmin perustein kuin mitä poliisilain 5 luvun tai pakkokeinolain 10 luvun mukaan on mahdollisuus. Tiedustelumenetelmien tiedonhankintaperuste ei ole nimittäin sidottu rikosepäilyyn, vaan mainittuun kansallisen turvallisuuden vakavaan uhkaan. Siviilitiedustelua suorittava viranomainen on Suomessa Suojelupoliisi. Koska tiedustelumenetelmien käyttövaatimus on irrotettu rikoskäsitteestä, eikä niiden varsinainen tarkoitus ole rikosten torjunta, on ollut tarpeen säätää niin sanotusta palomuurisääntelystä poliisilain 5 a luvun 44 §:ssä. Palomuuripykälä siis sääntelee mitä rikoksia koskevaa siviilitiedustelumenetelmin kerättyä tiedustelutietoa voidaan luovuttaa rikostorjuntaan. Terrorismirikokset asemoituvat kansallisen turvallisuuden suojaamisessa erityiseen asemaan. Niiden torjunnan kohdalla on kyse rikoksista, jotka myös vastaavat siviilitiedustelun alkuperäistä käyttötarkoitusta, eli kansallisen turvallisuuden suojaamista. Terrorismirikoksia ei siis voida käsitellä ikään kuin tiedustelun ylimääräisenä tietona suhteessa kansallisen turvallisuuden suojaamisen tavoitteeseen. Terrorismirikosten erityisen luonteen vuoksi tiedusteluvalvontavaltuutettu on esittänyt kannanoton siitä, että palomuuripykälä (poliisilain 5 a 44 §) ei ikään kuin soveltuisi tiedustelutiedon luovuttamiseen, kun kyse on kansallista turvallisuutta uhkaavasta rikoksesta, kuten terrorismirikoksesta. Tiedusteluvalvontavaltuutetun näkemyksen mukaan tiedustelutietoa voi terrorismirikoksista luovuttaa rikostorjuntaan palomuuripykälän sitä estämättä. Tutkielmassani tutkin tiedusteluvalvontavaltuutetun tulkintakannanoton kestävyyttä, selvittämällä millaista siviilitiedustelutietoa voidaan luovuttaa terrorismirikoksista rikostorjuntaan ja miten tätä tietoa voidaan hyödyntää rikostorjunnassa sekä näyttönä rikosoikeudenkäynnissä. Tämän lisäksi selvitän mitkä seikat vaikuttavat ns. harkinnanvaraiseen tiedustelutiedon luovuttamiseen rikostorjuntaan. Eli tilanteissa, jossa tiedustelutiedon luovuttaminen on palomuuripykälässä jätetty Suojelupoliisin harkinnan varaan. Viimeiseksi selvitän vielä, miten terrorismirikokset poikkeavat tiedustelutiedon luovuttamisjärjestelmässä rikoksista, joilla ei ole kansallisen turvallisuuden suojaamisen aspektia. Tutkimustavoitteen saavuttamiseksi tarkastellaan terrorismia sekä rikosoikeudellisesta- ja kansallisen turvallisuuden ilmiönäkökulmasta. Otan kantaa palomuuripykälän soveltumiseen ja luovuttamiskysymykseen terrorismirikosten ja kansallista turvallisuutta uhkaamattomien rikosten osalta, kotimaassa että ulkomailla kerätyn tiedustelutiedon osalta. Käsittelen myös harkinnanvaraisesti luovutettavan tiedustelutiedon osalta siihen vaikuttavat rikostorjunta- ja kansallisen turvallisuusintressin ja esitän punnintamallin, jonka avulla tiedustelutiedon luovuttamista voidaan terrorismirikosten osalta arvioida.

Tutkielmani tarkastelee suomenkielistä terrorismin diskurssia Twitterissä. Aineisto sijoittuu ajanjaksolle ennen Tukholman terrori-iskua 7.4.2017 (19.3.-2.4.2017), sekä välittömästi iskun jälkeen (7.4.-9.4.2017). Aineistossa oli kokonaisuudessaan 2182 twiittiä. Tämän aineiston pohjalta tutkin, mitä identiteettejä kirjoittajat omaksuivat diskurssissa, sekä miten terrorisia representoitiin keskustelussa. Teoreettis-metodologisena viitekehyksenä tutkielmalle toimi diskurssianalyysi. Diskurssianalyysi perustuu käsitykseen siitä, että kieli ja muut semioottiset muodot, muodostavat diskursseja, jotka muokkaavat käsityksiämme, ja osittain myös muovaavat todellisuuttamme. Omassa tutkielmassani määrittelen diskurssit joukoiksi käsitteitä, joita käytetään kommunikoidessa jostain tietystä teemasta. Diskurssit elävät ja muokkautuvat, kun diskurssiin sisältyvät käsitteet vahvistuvat tai muuttuvat. Tutkielmassa osoitetaan, että suomalaiset kirjoittajat omaksuivat ennen kaikkea eurooppalaisen identiteetin verkossa käydyssä keskustelussa. Eurooppalainen identiteetti loi tiettyjä raameja, joiden kautta terrorismia lähestyttiin. Eurooppalaisten arvojen asemaa kuitenkin myös haastettiin diskurssissa, sillä terroriuhan koettiin vaativan tiukempia poliittisia linjauksia turvallisuuden takaamiseksi. Tukholman iskun jälkeen diskurssissa oli havaittavissa myös pohjoismaista identiteettiä. Iskun läheisyys näyttäytyi tavassa, jolla kirjoittajat osallistuivat keskusteluun. Jaoin aineistossa havaitut terrorismin representaatiot kahteen kategoriaan: eurooppalais-orientalistiseen ja eurooppalais-suvaitsevaiseen representointiin. Eurooppalais-orientalistinen representointi oli aineistossani huomattavasti yleisempää. Tämä representointi vastasi niitä piirteitä, joita orientalismissa on nähty usein liitettävän Euroopan ulkopuolisiin, esimerkiksi muslimimaailman, kulttuureihin. Orientalismi tarkastelee Euroopan suhdetta toisiin kulttuureihin imperialismin perinteen kautta. Orientalismissa nähdään, että toisia kulttuureja on esimerkiksi kuvailtu despoottisimpina, primitiivisimpinä ja mystisinä. Aineistoni eurooppalais-orientalistinen representointi esittikin terrorismin islamin muslimimaailman kulttuurin piirteenä, joka nähtiin takapajuisena ja yhteensopimattomana eurooppalaiseen liberaaliin yhteiskuntaan. Eurooppalais-suvaitsevainen representointi pyrki korostamaan, ettei terrorismiin ja terroristeihin tulisi liittää islamia, tai kulttuurisia taustoja laajemmin. Terroristien taustoissa pyrittiin myös ennemmin tarjoamaan muita syitä radikalisoitumiselle, kuin uskonto, kuten syrjäytyminen tai mielenterveyshäiriöt. Eurooppalais-suvaitsevainen representointi pyrki myös korostamaan terroristien tahtoa levittää pelkoa. Representaatioissa Tukholman isku kasvatti pakolaisten ja maahanmuuttajien osuutta diskurssissa. Arvioin iskun tekijän taustojen, sekä myös iskun läheisyyden kirjoittajiin, johtaneen kirjoittajien pyrkimykseen kohdentaa mahdollista uhkaa Suomessa myös tarkemmin. Lisäksi Tukholman isku kasvatti keskustelun määrää Twitterissä, sillä lähes saman verran twiittejä kertyi kolmen päivän sisällä iskusta, kuin 15 päivän aikana ennen Tukholman iskua.