Browsing by Subject "tieto"

Tämä tutkielma käsittelee suomalaisten naisten kokemuksia synnyttämisestä doulan eli synnytystukihenkilön tukemana. Suomessa synnytys tapahtuu yleensä sairaalassa kätilön avustamana. Nykyään yhä useampi synnyttäjä haluaa tuekseen myös doulan mahdollisen puolisonsa tai muun tukihenkilön lisäksi. Doulatoiminta on kasvattanut suosiotaan Suomessa erityisesti 2010-luvulla. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä merkitys doulalla on synnyttäjälle ja onnistuneen synnytyskokemuksen muodostumiselle sekä tarkastella, kuinka doula vaikuttaa synnytyksen sosiaaliseen kenttään ja laajemmin suomalaiseen synnytyskulttuuriin. Tutkielma osallistuu syntymän ja lääketieteellisen antropologian keskusteluihin tiedon ja vallan kytköksistä teknologisoituneissa sairaalasynnytyksissä tarkastelemalla, kuinka doulat sijoittuvat osaksi synnytyksen sosiaalista kenttää. Lisäksi tutkielma pohtii synnytyksen eettistä ulottuvuutta tarkastelemalla doulan merkitystä synnyttäjälle Michel Foucault’n moraalifilosofian kautta. Synnyttäjän toimijuus ja sen muodostumista vahvistavat sekä rajoittavat tekijät ovat myös tutkielmassa keskeisessä osassa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan laajemmin doulan vaikutusta suomalaiseen synnytyskulttuuriin performatiivisuuden käsitteen kautta. Tutkielman tarkoitus on laajentaa doulien antropologinen tutkimus myös Suomen kontekstiin sekä laajentaa tällä hetkellä varsin niukkaa syntymän yhteiskuntatieteellistä tutkimusta Suomessa. Tutkimus on toteutettu pääosin eteläisessä Suomessa lokakuun 2017 ja helmikuun 2018 välillä. Tutkimuksen aineisto koostuu neljän doulan ja kolmentoista doulan tukemana synnyttäneen naisen stukturoimattomista keskustelunomaisista haastatteluista sekä havainnoinnista doulaillassa pääkaupunkiseudulla. Tämän lisäksi tutkimusta varten on seurattu sosiaalista mediaa, erilaisia nettisivuja sekä uutisointia synnytyksestä ja doulista. Tutkimus toteutettiin antropologiselle tutkimukselle ominaisen grounded theory -menetelmän avulla, joka tarkoittaa, että tutkielman teoreettinen viitekehys valittiin aineiston ohjaamana. Tutkielmassa analysoidaan synnytystä etiikan linssin kautta. Tällöin doula näyttäytyy synnyttäjän itseen kohdistuvana käytäntönä, eli minäteknologiana, jonka avulla tämä pyrkii saavuttamaan aktiivisen asenteen synnytystä kohtaan raskauden ja synnytyksen aikana. Doula myös auttaa synnyttäjää saavuttamaan vahvemman toimijuuden tunteen ja parantaa näin tämän synnytyskokemusta. Toimijuus ilmenee aina yksilösubjektin suhteessa yhteiskuntarakenteeseen, joten tutkielmassa tarkastellaan myös sosiaalista todellisuutta, jossa synnytys tapahtuu. Synnytys tapahtuu useimmiten sairaalassa, ja siihen liittyy tiedon ja vallan aspekteja. Doula vaikuttaa myös tähän sosiaaliseen kenttään haastamalla biolääketieteellistä tietoa ja siitä johdettuja käytäntöjä ainoana auktoritatiivisena tietona synnytyksessä. Doula vahvistaa diskurssillaan ja toiminnallaan synnyttäjän asiantuntijuutta ja tämän kehollisen tiedon merkitystä yhtä tärkeänä tiedon tapana biolääketieteellisen tiedon rinnalla. Näin doula voi joissakin tapauksissa toimia myös resistanssin muotona. Doulat myös muokkaavat ajatuksia synnytyksestä ja synnyttäjästä. Erityisesti doulaillat toimivat areenana edistää vaihtoehtoista synnytyskulttuuria performatiivisen diskurssin kautta. Doula sijoittuu vaihtoehtoisen tai perhelähtöisen synnytysmallin ja sairaalan biolääketieteellisen synnytysmallin välimaastoon. Tämä antaa tilaisuuden toimia välittäjänä synnyttäjän toiveiden ja tarpeiden sekä sairaalamaailman välillä, mikä vaikuttaisi parantavan synnytyskokemusta. Kyseinen positio tarjoaa myös mahdollisuuden muokata suomalaista synnytyskulttuuria tuomalla vaihtoehtoista synnytysmallia sairaalan seinien sisäpuolelle. Tutkielma toteaa, että doula vaikuttaa synnytyksen sosiaaliseen kenttään ja laajemmin suomalaiseen synnytyskulttuuriin. Lisäksi se esittää, että syntymää tutkittaessa olisi syytä tarkastella myös sen eettisiä ulottuvuuksia. Tarkastelemalla synnytystä eettisenä toimintana ja doulaa synnyttäjän itseen kohdistuvana käytäntönä, eli minäteknologiana, voidaan ymmärtää paremmin sitä, miksi monet synnyttäjät kokevat doulan palkkaamisen merkityksellisenä. Tutkielma väittää, että yksi osa onnistunutta synnytyskokemusta on synnyttäjän tunne aktiivisesta toimijuudesta, ja tämän muotoutumisessa ja vahvistamisessa doulalla on keskeinen rooli.

Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää, minkälainen on Lutherin käsitys teologian ja filosofian välisestä suhteesta. Tutkielman lähteenä ovat viisi disputaatiota vuosilta 1517–1540, joihin Luther on laatinut teesit: disputaatio skolastista teologiaa vastaan (1517), Heidelbergin disputaatio (1518), disputaatio ihmisestä (1536), disputaatio lauseesta ”Sana tuli lihaksi” (Joh. 1.14) (1539) ja disputaatio Kristuksen jumalallisuudesta ja inhimillisyydestä (1540). Tutkielman metodina on systemaattinen analyysi. Aluksi on käännetty kaikkien viiden disputaation kaikki teesit. Tämä on tehty siksi, että näin on mahdollista muodostaa kokonaiskuva jokaisesta disputaatiosta ja asettaa tutkielman aihetta koskevat teesit niille alun perin tarkoitettuun kontekstiin. Teesien suomentamisen jälkeen on jokaisen disputaation kohdalla syvennytty siihen, minkälaisia tutkielman aiheeseen liittyviä teemoja kussakin niistä esiintyy. Varhaisia disputaatioita (3. luku) käsittelevissä alaluvussa käsitellään nuoren Lutherin käsitystä tahdosta, logiikasta sekä paradoksien teologiasta. Vastaavasti myöhäisiä disputaatioita (4. luku) käsittelevissä alaluvuissa perehdytään vanhemman Lutherin käsitykseen järjestä ja epistemologiasta sekä hänen käsitykseensä teologisesta kielestä. Tutkielman aihepiirin liittyvät ja ymmärtämisen kannalta tarpeelliset taustatiedot on koottu johdantoa seuraavaan taustalukuun (2. luku), jossa käsitellään teologian ja filosofian välistä suhdetta keskiajalla. Viidennessä luvussa vedetään yhteen tutkielman johtopäätelmät. Luther tarkastelee asioita pääosin suhteessa Jumalaan. Tarkasteltaessa nuoren Lutherin käsitystä tahdosta kävi ilmi, ettei Luther kritisoi järkeä per se vaan pyrkii osoittamaan, että syntiinlankeemuksen seurauksena nimenomaan tahto on turmeltunut. Tämän seurauksena pahaan sidottu tahto muodostaa ihmiselle vääristyneen lähtökohdan, josta käsin hän tarkastelee maailmaa. Vastaavasti Luther ei varhaisissa disputaatioissa kritisoi logiikkaa sinänsä. Hän näkee niin teologian kuin filosofian muodostavan omat disipliininsä. Termien merkitys on vastaavasti disipliinisidonnaista eikä termejä voi sellaisenaan siirtää disipliinistä toiseen. Teologiset termit (esim. trinitaariset ja kristologiset termit) viittaavat kohteeseensa tavallisuudesta poikkeavalla tavalla ja näin ollen syllogismit eivät sovellu teologisen materian käsittelyyn. Nuoren Lutherin ”paradoksien teologian” tutkiminen paljasti, että ihminen ei Lutherin mukaan luonnostaan hahmota omaa tilannettaan Jumalan edessä. Ihminen olettaa virheellisesti analogian vallitsevan luodun maailman ja Jumalan välillä. Näistä lähtökohdista ihminen myös muodostaa virheellisen kuvan Jumalasta ja harjoittaa filosofiaa vääristä lähtökohdista. Kristus puolestaan muodostaa ”tulkinnan avaimen”, jonka avulla ihmisen perspektiivi korjataan. Lutherin myöhäisten disputaatioiden pohjalta kävi ilmi, että Luther arvostaa järjen kaikkea muuta korkeammalle tässä maailmassa. Suhteessa jumalalliseen viisauteen inhimillinen viisaus ei kuitenkaan ole juuri mitään. Episteemisesti Luther näkee niin teologisen kuin inhimillisen tiedon olevan luonteeltaan a posteriorista. Teologisen tiedon lähteenä toimii Raamattu. Perustuen eri disipliineihin sama väitelause ei ole Lutherin mukaan totta teologiassa ja filosofiassa. Teologian kohteet edellyttävät uutta kieltä, sillä ne ovat itsessään sanoinkuvaamattomia ja käsittämättömiä. Kokonaisuutena tutkielmasta käy ilmi, ettei Lutherin kritiikki kohdistu järkeen tai logiikkaan per se vaan Luther hyödyntää niitä itse myös teologian alueella. Lutherin näkökulmasta filosofiaan kytköksissä olevat ongelmat liittyvät syntiinlankeemuksen seurauksiin: ihmisellä ei ole luonnostaan tietoa Jumalasta eikä hän hahmota omaa tilannettaan. Kristuksen kautta ihmisen perspektiivi voidaan kuitenkin korjata.

Käsittelen tutkimuksessani filosofi John Stuart Millistä (1806–1873) ja tämän vaimosta Harriet Taylor Millistä (1807–1858) kirjoitettuja elämäkertoja ja niissä esiintyviä tiedon ja sukupuolen tarinallisia kuvauksia. Professori Jo Ellen Jacobs on tutkinut Harriet Taylor Millin elämäkerrallisia kuvauksia artikkelissaan ”A Lot of Gifted Ladies is Hard – A Study of Harriet Taylor Mill Criticism” (1994). Jacobs esittää, että elämäkerroissa on nähtävissä kaava, jossa elämäkerran kirjoittamisajankohdan käsitykset naisen roolista heijastuvat Harriet Taylor Millin elämäkerralliseen kuvaukseen. Esitän itse, että kirjoittamisajankohdan lisäksi 1800-luvun viktoriaaniset sukupuolinormit toistuvat elämäkerrallisissa kuvauksissa. Viktoriaaniset sukupuolinormit sisältävät ajatuksen naisen sopivasta roolista yksityisessä tilassa ja miehen roolista julkisessa tilassa. Sukupuolinormeihin kuului myös ajatus tunteista feminiinisinä ja tiedosta maskuliinisena ominaisuutena. Analysoin, miten nämä normit näkyvät John Stuart Millin ja Harriet Taylor Millin suhteen elämäkerrallisissa kuvauksissa. Työni teoreettisena lähtökohtana toimii filosofi Michelé Le Doeuffin teoria maskuliinisesta ja feminiinisestä tiedosta. Analysoin tutkimuksessani kahta John Stuart Mill elämäkertaa, Richard Reevesin ”John Stuart Mill – A Victorian Firebrand” (2007) ja Nicholas Capaldin ”John Stuart Mill – A Biography” (2004). Käytän analyysini pohjana ajatusta elämäkerrallisista tarinoista yhteiskunnallisten arvojen ja normien peilinä. Elämäkertakirjallisuudessa John Stuart Millin ja Harriet Taylor Millin suhdetta kuvataan erilaisten arkkityyppisten tarinoiden avulla. Tunnistan näistä tarinoista historialliset muusan ja sinisukan tarinat. Vertailen tutkimuksessani John Stuart Millin omaelämäkerran kuvauksia maskuliinisesta ja feminiinisestä ajattelusta elämäkertojen tekemiin tulkintoihin. Esitän johtopäätöksen, että John Stuart Millin vuoden 1874 omaelämäkerrassa esiintyvät viktoriaaniset sukupuolinormit toimivat pohjana Reevesin ja Capaldin, Harriet Taylor Millin ajattelua koskeville tulkinnoille. Tutkimukseni johtopäätöksenä esitän, että Harriet Taylor Millin elämäkerralliset kuvaukset toistavat 1800-luvun ajatusta rationaalisesta ajattelusta maskuliinisena ominaisuutena.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen poroelinkeinon ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sitä miten tieto vaikuttaa illmastonmuutoksen ymmärtämiseen ja sitä kautta siihen sopeutumiseen. Tutkielmassani kestävät käytännöt korostuvat kun esimerkiksi maankäyttöä suunnitellaan ilmastonmuutoksen kontekstissa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että ilmastonmuutos uhkaa varsinkin pohjoisia alueita. Lisäksi poroelinkeinon sopeutumismahdollisuudet ovat riippuvaisia monesta muuttujasta. Poroelinkeino sopeutuu ilmastonmuutokseen, jos se on mahdollisimman häiriöttömässä tilassa, mutta sen sopeutumista hankaloittavat muun muassa suurpedot ja muu maankäyttö. Keräsin tutkimusaineistoni haastatteluista, työpajatyöskentelystä ja Poroparlamentista. Aloitin haastattelut helmikuussa 2016 ja haastattelin yhteensä 10 henkilöä. Haastattelin Tunturi-Lapin ympäristöhallintaan osallistuvien organisaatioiden edustajia. Haastateltavia oli Ympäristöministeriöstä, Maa- ja metsätalousministeriöstä Paliskuntain yhdistyksestä ja Saamelaiskäräjiltä. Aineistoa on kertynyt lisäksi työpajakeskusteluista ja Poroparlamentin esitelmistä. Tarkastelen tutkimuksessani, miten tärkeää on toisten toimijoiden ymmärtäminen kestävän toiminnan takaamiseksi. Eri toimijat kohtaavat samojakin uhkia aina kuitenkin itsenäisinä systeemeinä, mutta systeemien vaikuttaessa toinen toisiinsa, olisi ymmärrettävä näitä eri tapoja kohdata esimerkiksi muutoksia ympäristössä. Siksi maankäytön suunnittelussa tiedon merkitys korostuu alueella, jossa maankäytölle on toisistaan poikkeavia intressejä. Kysynkin, miten eri organisaatioiden edustajat puhuvat kestävyydestä ilmastonmuutoksen kontekstissa. Tiedon epävarmuus ja ajan merkitys korostuvat ympäristöpäätöksenteossa Lapissa. Tutkimuksessani päädytään johtopäätökseen, että erilaisilla tiedoilla on merkitystä ilmastonmuutoksen ymmärtämisessä. Ilmastonmuutos näyttäytyy tietojen yhdistämisen mahdollistajana. Luonnon merkitys Lapille on olennainen osa lappilaista imagoa. Luonnon merkitys lappilaisten hyvinvoinnin, taloudellisen, mutta myös kulttuurisen kestävyyden ylläpitäjänä tulee ilmi niissä keskusteluissa, joita kävin eri organisaatioiden edustajien kanssa. Tutkielma herättää kysymyksen siitä, miten luontoarvot turvataan kiihtyvässä kilvassa luonnonresursseista. Minkälaiset ovat poroelinkeinon mahdollisuudet jatkaa olemassaoloaan muuttuvassa ympäristössä ja miten eri toimijat voisivat ymmärtää toisiaan, myös luontoa paremmin ja säilyttää itsensä tulevaisuudessa?

The competitiveness in global competition is increasingly more dependent on the ability to create unique products and services. This is achieved through innovation. Innovation is a highly knowledge intensive activity, which requires combining different types of knowledge. Firms require many types of specialized knowledge that they cannot produce themselves. Moreover, knowledge often has a tacit element, which reduces its supply in the market. This calls for collaborative links among firms and between firms and institutions. Knowledge is exchanged, transferred and shared through non-market based knowledge networks. Those organizations which exploit networks as a source of knowledge gain competitive advantage over those which do not. Organizations often underinvest in forming and sustaining network relations. This justifies the public support of networking as part of innovation policy. The current study examines the microstructure of knowledge diffusion and innovation processes and aims to find guidelines for innovation policy design from this perspective. Its goals are to find out (1) what role do knowledge sharing networks play in innovation, (2) how does the micro-level structure of knowledge transfer interactions affect the overall performance of an economic system and (3) what are the implications of the analysis of knowledge sharing networks on innovation policy design? The current study is a theoretical examination on these subjects. Knowledge networks are found to function as extensions to the innovation resources and capabilities of economic agents. The availability of knowledge positively influences innovation in all stages: invention, innovation and diffusion. The benefits from networks include e.g. overcoming path dependency in the direction of technological development, learning about market needs and influencing customer preferences. Agent-based models of the diffusion of knowledge in networks suggest that the structure of a knowledge sharing network and the capabilities of economic agents have an effect on the performance of the network. The best performance is achieved in 'small-world' networks which consist of tightly interrelated groups of agents which have some contacts with other groups. Limitations on the learning capabilities of the agents may prevent knowledge sharing. If the agents require a shared knowledge base to be able to communicate with each other, providing all agents with some basic level of knowledge will ease communication and facilitate the diffusion of knowledge. Innovation policy based on the knowledge network analysis can be divided into promoting the creation of small-world networks and removing barriers to communication between agents. Small-world networks can be understood as local networks such as business clusters or non-local networks such as research networks or professional networks. Barriers to communication can be removed by improving the learning abilities of agents (means to learn) and promoting investments in collaboration (incentives to learn). The policy measures associated with the issues are various. Much attention is paid to providing a suitable institutional set-up which eases networking and knowledge transfer. Many of the relevant policy measures are complementary and should be adopted as packages. Changing one policy variable might have no effect if other variables are not changed at the same time. Furthermore, the knowledge networks are often technology or industry specific and technology neutral policies may overlook their needs. Thus the technology neutral policy measures should be supplemented by technology-specific measures. The identification of bottlenecks in technology-specific networks is needed in order to choose the best policy measure(s). According to a technological innovation system framework, technology fields should be evaluated on functionality: how a technological innovation system fulfils certain common criteria that are considered necessary for the development of innovations in a field. This evaluation helps choose which policy measures should be implemented.

Tässä tutkielmassa tarkastelen responsibilistisen hyvetietoteorian kontekstissa motivaation käsitettä. Analyysin lähteinä ovat Linda Zagzebskin Virtues of the Mind (1996), Jason Baehrin The Inquiring Mind (2011) sekä Zagzebskin ja Baehrin välillä käyty keskustelu Are Intellectually Virtuous Motives Essential to Knowledge? (2014) Tutkimuskysymys on mitä kirjoittajat tarkoittavat motivaatiolla ja miten käsite liittyy hyveisiin ja tietoon. Tutkielma muodostuu johdannon ja johtopäätösten lisäksi taustoittavasta luvusta, analyysiluvusta ja luvusta, jossa esitellään aiheen uskonnonfilosofisia sovelluksia. Taustaluvussa käydään läpi analyyttisen epistemologian piirissä 1900-luvulla ilmenneitä keskusteluja, modernin hyve-epistemologian synty reaktiona näihin keskusteluihin ja hyve-epistemologian erilaisia suuntauksia. Analyysiluvun tarkoitus on vastata tutkimuskysymykseen lähdetekstien perusteella. Sovellusluvussa esitän hyvemotivoituneen tietokäsityksen mahdollisuuksia vastata uskonnolliseen tietoon liittyviin kysymyksiin. Motivaatio on oleellinen osa molempien kirjoittajien hyvetietoteoreettista mallia. Zagzebski ja Baehr käyttävät eri käsitteitä motivaation kuvaamiseen, mutta molemmat kirjoittajat käyttävät motivaatiota hyveen määritelmän osana. Kirjoittajien erimielisyydet liittyvät selkeimmin tiedon määrittelyyn ja hyvemotivaatioiden rooliin tiedon instansseissa. Tämä kertoo kirjoittajien lähtökohtaisesta erimielisyydestä hyveiden mahdollisuudesta vastata perinteisiin uskonnonfilosofisiin kysymyksiin.

The study examines various uses of computer technology in acquisition of information for visually impaired people. For this study 29 visually impaired persons took part in a survey about their experiences concerning acquisition of infomation and use of computers, especially with a screen magnification program, a speech synthesizer and a braille display. According to the responses, the evolution of computer technology offers an important possibility for visually impaired people to cope with everyday activities and interacting with the environment. Nevertheless, the functionality of assistive technology needs further development to become more usable and versatile. Since the challenges of independent observation of environment were emphasized in the survey, the study led into developing a portable text vision system called Tekstinäkö. Contrary to typical stand-alone applications, Tekstinäkö system was constructed by combining devices and programs that are readily available on consumer market. As the system operates, pictures are taken by a digital camera and instantly transmitted to a text recognition program in a laptop computer that talks out loud the text using a speech synthesizer. Visually impaired test users described that even unsure interpretations of the texts in the environment given by Tekstinäkö system are at least a welcome addition to complete perception of the environment. It became clear that even with a modest development work it is possible to bring new, useful and valuable methods to everyday life of disabled people. Unconventional production process of the system appeared to be efficient as well. Achieved results and the proposed working model offer one suggestion for giving enough attention to easily overlooked needs of the people with special abilities. ACM Computing Classification System (1998): K.4.2 Social Issues: Assistive technologies for persons with disabilities I.4.9 Image processing and computer vision: Applications

Väestön ikääntyminen, palvelutarpeen kasvu, eriarvoistumiskehitys sekä lisääntyvä työvoimapula haastavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kykyä tarjota riittäviä palveluja niitä tarvitseville, ja rajallisten resurssien puitteissa organisaatioiden toiminnan tulisi olla vaikuttavaa ja tehokasta. Tietojohtamisen, toimivien tietojärjestelmien ja kerätyn datan parempi hyödyntäminen nähdään lupaavana keinona palveluiden vaikuttavuuden kehittämisessä. Myös hyvinvointialueiden oikeanlaisen rahoituksen ja palvelujen tarpeen arviointi edellyttää yhdenmukaisen ja laadukkaan tiedon keräämistä ja hyödyntämistä. Terveydenhuollon organisaatiot ovat vasta havahtumassa tietojohtamisen työkalujen hyödyntämiseen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tullut esille, että tieto on nykyisellään vielä hajallaan, vaikeasti hyödynnettävissä ja tietojärjestelmien toimivuudessa koetaan puutteita. Syömishäiriökeskuksessa on alkanut Helsingin yliopiston kanssa tutkimusyhteistyö liittyen syömishäiriöiden hoitoon ja hoidon vaikuttavuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan Syömishäiriökeskuksen keräämää palvelujen toteuttamisessa potilashoidosta syntyvää tietoa ja sen hyödyntämistä. Tutkielman tarkoitus on olla apuna hahmottamisessa, mitä ja miten tietoa voidaan hyödyntää toiminnan johtamisessa, kehittämisessä ja tutkimusyhteistyössä tulevaisuudessa. Tutkielma tuo esille yksityisen organisaation tietojohtamisen erityispiirteet ja tuloksia voidaan hyödyntää myös laajemmin sosiaali- ja terveysalan tietojohtamisen kehittämisessä. Tutkimuskysymykset olivat: 1) Minkälaista tietoa Syömishäiriökeskuksessa kerätään? Kuka ja miten tietoa kerätään? Millaisia haasteita tai vahvuuksia tiedon keräämisessä esiintyy sekä 2) Miten tieto on hyödynnettävissä tiedolla johtamisessa? Millaisia haasteita tai vahvuuksia tiedon hyödynnettävyydessä esiintyy? Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Aineisto koostuu viidestä Syömishäiriökeskuksessa työskentelevän puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin keinoin. Tulosten mukaan työntekijät olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä järjestelmien toimivuuteen. Eri järjestelmissä hajallaan oleva tieto ja järjestelmien yhteen toimimattomuus nähtiin puutteena, kuten aikaisemmissa tutkimuksissakin. Niistä poiketen substanssista johtuvien tekijöiden, eli tässä tapauksessa syömishäiriöiden yksilöllisen ja vaihtelevan hoidon nähtiin tuovan haasteita tiedon keräämiseen ja sen hyödyntämiseen hoidon vaikuttavuuden parantamiseksi. Tuloksissa poikkeavana nousi esille myös pienen organisaation ja työntekijöiden toiminnan näyttäytyminen vahvuuksina tietojen keräämisessä ja – hyödyntämisessä. Tutkielmassa tiedon kerääminen rajattiin koskemaan potilastyöstä kerääntyvää tietoa, ja jatkossa kuvausta voisi laajentaa koskemaan myös toiminta-, talous ja henkilöstön johtamiseen liittyvää tietoa Syömishäiriökeskuksessa. Tulevaisuudessa voisi tutkia myös kokemus- ja hiljaisen tiedon näkymistä ja sen hyödyntämistä hoidon toteuttamisessa sekä -kehittämisessä. Tärkeää olisi tuoda esille myös muiden pienten organisaatioiden tietojohtamisen tilanne ja kehittämisen tarpeet osana valtakunnallista sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan kokonaisuutta.

Tämä maisterintutkielma tarkastelee sosiaalisen median positiivisia mielenterveysvaikutuksia 18–29-vuotiaiden nuorten elämässä. Sosiaalisen median ja nuorten mielenterveyden kytköksiä on tutkittu aiemmin ensisijaisesti haittanäkökulma edellä ja tilastollisin menetelmin. Tutkimus pyrkii tuomaan sosiaalisen median ja mielenterveyden tutkimukseen näkyville nuorten omia näkemyksiä ja kokemuksia sosiaalisesta mediasta ja sen suhteesta mielenterveyteen. Aihetta tarkastellaan sosiologisen pääoma-ajattelun kautta. Tutkimus etsiikin kysymystä siihen minkälaista mielenterveyspääomaa nuoret rakentavat sosiaalisen median kautta. Lisäksi kiinnostus kohdistuu siihen minkälaista roolia sosiaalinen, kulttuurinen ja emotionaalinen pääoma näyttelevät mielenterveyspääoman sisällä. Tutkimuksen aineisto on luonteeltaan laadullinen ja koostuu viidestätoista 18–29-vuotiaan nuoren kanssa tehdystä teemahaastattelusta, jotka toteutettiin vuoden 2023 alkukesän aikana. Nuoret ovat kaikki naisoletettuja ja suurin osa korkeakouluopiskelijoita. Heidät rekrytoitiin yliopistojen sähköpostilistojen sekä mielenterveysaiheisten Jodel-keskustelukanavien kautta. Haastatteluun osallistuneista nuorista isolla osalla oli myös omia kokemuksia mielenterveyshaasteista mutta tämä ei ollut kriteerinä haastatteluun osallistumiselle. Haastatteluun etsittiin nuoria, joilla oli kokemusta sosiaalisen median mielenterveysaiheisten sisältöjen kuluttamisesta. Aineistoin analysointiin hyödynnettiin abduktiivista temaattista sisällönanalyysia. Aineistolähtöinen osuus suoritettiin analyysin alkuvaiheessa, jonka jälkeen mukaan kytkettiin teoriapohjainen näkökulma mielenterveyspääoman käsitteen myötä. Tutkimus osoitti, että nuoret rakentavat mielenterveyspääomaansa niin sosiaalisten, kulttuuristen kuin emotionaalistenkin resurssien myötä. Sosiaalista pääomaa rakennettiin erityisesti vertaistuellisen toiminnan kautta pienemmissä ryhmissä tai laajemmilla keskustelualustoilla. Vertaistuesta tunnistettiin myös passiivinen ja aktiivinen ulottuvuus, jotka molemmat toimivat nuorille erilaisissa tilanteissa mielenterveyttä tukevina tapoina olla vuorovaikutuksessa vertaisten kanssa. Kulttuurinen pääoma rakentui erilaisista mielenterveyteen liittyvien taitojen ja tietojen vahvistumisesta ja oppimisesta. Näitä resursseja saatiin niin vertaisilta kuin mielenterveysalan ammattilaisiltakin. Emotionaalisen pääoman rakentumisen rooli tunnistettiin mielenterveyspääoman sisällä usein yhteydessä sosiaaliseen pääomaan ja sen rooli jäikin sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman vierellä pienemmäksi. Lisäksi aineisto toi esille mielenterveyspääomaan kytkeytyvän yhteiskunnallisen ulottuvuuden, jonka kautta nuoret pohtivat omaa asemaansa ja mielenterveyshaasteitaan suhteessa rakenteellisiin ja laajempiin yhteiskunnallisiin tekijöihin sekä mielenterveyspääoman rakentamiseen. Tutkimus osoitti, että nuoret toimivat sosiaalisessa mediassa aktiivisina toimijoina, jotka rakentavat vertaistensa kanssa yhdessä toimien mielenterveyspääomaa, joka vahvistaa heidän henkilökohtaisen mielenterveydentilansa lisäksi myös heidän yhteiskunnallista toimijuuttaan ja asemaansa.

Tutkielma käsittelee tiedon ja asiantuntijuuden rakentumista sukupuoliaiheisessa ryhmäimitaatiopelissä. Sen teoreettisessa pohjassa yhdistyvät etnometodologis-keskustelunanalyyttinen näkemys sosiaalisia ryhmiä koskevien tiedon ja asiantuntijuuden tilannesidonnaisesta rakentumisesta sekä imitaatiopelin tieteentutkimuksen alalle asettuva teoriaperinne. Tutkielmassa haetaan vastauksia siihen, miten sukupuolta koskevaa tietoa ja asiantuntemusta rakennetaan imitaatiopelissä aktiivisten neuvotteluiden myötä, ja mitä tämä prosessi kertoo sukupuolesta sosiaalisena ryhmänä sekä imitaatiopelistä episteemisyyttä taustoittavana vuorovaikutuskontekstina. Tutkielma avaa siten myös imitaatiopelin tulosten taustalle jäävää mustaa laatikkoa. Etnometodologis-keskustelunanalyyttisesta näkökulmasta sosiaalisen maailman voidaan katsoa rakentuvan jaetun tiedon varaan. Ryhmäkategorioihin liitetään niille ominaista tietoa ja sen mukaisia odotuksia. Ne toimivat resursseina, joita voidaan vahvistaa, muovata tai hylätä joustavasti tilanteesta riippuen. Henkilökohtaista kokemusta ei välttämättä tulkita tiedoksi, sillä episteemisen pääsyn ohella myös henkilöön liitetty ryhmäkategoria ja episteeminen status vaikuttavat hänen oikeuteensa ja toisaalta velvollisuuteensa ilmaista tietämystä kussakin tilanteessa. Tieto on siten sekä neuvottelunvaraista että normatiivisesti säädeltyä. Asiantuntijuus edellyttää tiedon teknisen oikeellisuuden ohella sen yhteisöllistä relevanssia. Imitaatiopeli on tietokonevälitteinen peli, jossa osallistujat toimivat kolmessa roolissa: tuomari, ei-teeskentelijä ja teeskentelijä. Tuomarin tehtävänä on esittää kysymyksiä ja selvittää, kumpi vastaajista kuuluu hänen kanssaan samaan sosiaaliseen ryhmään. Tutkijan teoreettisesta viitekehyksestä riippuen imitaatiopelin voidaan katsoa tuottavan tietoa A) kahden sosiaalisen ryhmän keskinäisen diskursiivisen sosialisaation asteesta tai B) sosiaalisen ryhmän kyvystä aktivoida ryhmäidentiteettiään ja tuottaa menestyksekkäästi eroja suhteessa toiseen sosiaaliseen ryhmään. Näkökulmia yhdistää vuorovaikutteisen asiantuntemuksen käsite, jolla tarkoitetaan syvää diskursiivista ymmärrystä kohderyhmän alueelta, omaksuttuna joko puhtaan vuorovaikutteisesti tai omakohtaisen kokemuksen myötä. Tutkielmassa omaksutun etnometodologis-keskustelunanalyyttisen näkökulman mukaan vuorovaikutteinen asiantuntemus on parasiittista kohderyhmän jakamalle yhteiselle käytäntöpohjalle, jota ei tule ottaa annettuna. Tutkimuksen kiintopisteeksi tulee siten ottaa sosiaalisten ryhmien jäsenten oma kokemus ryhmäidentiteettinsä kontekstisidonnaisesta merkityksestä tai merkityksettömyydestä ja siirtää tarkastelu siihen, aktivoituvatko ryhmän sisäiset rajat käytännössä. Tutkielman aineistona hyödynnetään sukupuoliaiheisen ryhmäimitaatiopelin kirjallista aineistoa sekä videointeja. Ryhmäimitaatiopelissä jokaista roolia pelaa yhteistyössä kolmen hengen ryhmä, joten videoaineiston avulla voidaan tehdä keskustelunanalyyttista analyysia kahdella pelin tasolla: 1) pelaajaryhmien sisäisen episteemisyyden rakentuminen sekä 2) tuomareiden tekemät arvioinnit vastausten asiantuntevuudesta. Vastaajaryhmien päätöksentekoa tarkastellessa ei-teeskentelijäryhmien vaikeudet muodostaa yhtenäisiä vastauksia osoittavat, etteivät sukupuoleen liitetyt käytännöt ole sisäisesti yhdenmukaisia. Teeskentelijäryhmien vastaukset voivat perustua yleistiedon ja vuorovaikutteisen tietämyksen ohella myös omakohtaiseen kokemukseen. Vaikka episteemiset rajat näyttäytyvät joustavina, myös pelirooleihin liitetyt statusasemat vaikuttavat siihen, tuottaako kokemus oikeuden ilmaista tietämystä: ei-teeskentelijäryhmät voivat hyödyntää omakohtaisia kokemuksiaan sellaisinaan, kun taas teeskentelijäryhmät joutuvat pohtimaan vastaustensa uskottavuutta useammalla eri tasolla. Miesten ja naisten maailmoja koskeva tieto ei ole selvästi rajattua, joten pelissä kysytyt kysymykset perustuvat lähinnä oletukseen arkipäiväisiin kokemuksiin liitettyjen merkitysten eroavaisuuksista sosiaalisten ryhmien välillä. Kokemusperäisten tulkintojen vastaavuus ei ole aineiston perusteella kovinkaan tehokas arvioinnin perusta. Useimpia arviointeja määrittääkin tuomarin ja vastaajien tulkintakehysten yhteneväisyys, eli pelaajia yhdistävä tai erottava tapa liittää merkityksiä arkipäiväisiin kokemuksiin. Kokemusperäisen tiedon ohella sukupuolipelin punaisena lankana kulkee tietoisuus sukupuolta koskevasta yleistiedosta tai stereotypioista, joiden relevanssi suhteessa omiin kokemuksiin on yksilöllinen. Kolmantena ulottuvuutena on asiantuntijuuden yhteisöllinen hyväksyttävyys tai moraalisuus: koska teknisesti oikeaa tai väärää tietoa sukupuolesta on vaikea määritellä, tuomareiden voimakkaimmat arvioinnit perustuvat näkemykseen siitä, mitkä ovat hyväksyttäviä tapoja tulkita tietoa. Asiantuntijuuden moraalisen hyväksyttävyyden vaatimus rakentaa tilannekohtaisesti aktivoituvat rajat sille, miten sukupuolta voidaan perustellusti esittää. Vaikka sukupuoli näyttäytyy sisäisesti heterogeenisenä, mikä tahansa tulkinta ei ole yhtä relevantti. Tulokset tukevat näkemystä sukupuolta koskevan tiedon ja asiantuntemuksen relatiivisuudesta. Vastaajien omat tulkinnat tietävyydestään tai se, mihin tämä tietävyys perustuu, eivät ratkaise tuomarin tulkintaa vastausten asiantuntevuudesta. Stereotypia voidaan katsoa osoitukseksi aidosta asiantuntemuksesta, ja vastaavasti omakohtaiseen kokemukseen perustuva vastaus epäuskottavaksi. Sukupuoli näyttäytyy latenttina kategoriana varsinaisen sosiaalisen ryhmän sijasta. Toisaalta miesten ja naisten sosiaalisilla ryhmäkategorioilla on myös kyky aktivoitua etenkin silloin, kun niihin liitettyjä normeja rikotaan. Aineisto osoittaa, että sukupuolen merkitys osana henkilökohtaista identiteettiä voi olla tietyissä yhteyksissä täysin epärelevantti ja toisissa puolestaan aktiivinen resurssi, joka määrittää eroa meihin ja muihin. Vuorovaikutteisen asiantuntijuuden toteutumista ei siksi tule tulkita pelkästään imitaatiopelin kvantitatiivisten tulosten perusteella, sillä asiantuntijuuden käsite ei ole validi ilman kohderyhmää yhdistäviä käytäntöjä. Vuorovaikutteisen asiantuntemuksen uudelleenmäärittely sosiaalisen ryhmän sisäisen aktivoitumisen välineenä on linjassa tässä tutkielmassa esitellyn sukupuoliryhmäimitaatiopelin analyysin kanssa. Tästä näkökulmasta imitaatiopeli tarjoaa mielenkiintoisen tutkimuskohteen keskustelunanalyyttisesti suuntautuneelle tutkijalle.