Browsing by Subject "tiinehtyminen"

Hevosen lisääntymistulokseen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu paljon, mutta edelleenkään suurta osaa tai niiden yhteyttä toisiinsa ei tunneta. Epidemiologinen tutkimus on varteenotettava keino tutkia lisääntymistulokseen vaikuttavia ympäristötekijöitä sekä tammojen ja orien ominaisuuksia suhteellisen luotettavasti, sillä epidemiologisissa tutkimuksissa otoskoot ovat suuria. Toisaalta erilaisten muuttujien suuri määrä aiheuttaa tulosten virhetulkintavaaran etenkin, jos analyyseissä ei ole käytetty asiaankuuluvia monimuuttujamalleja. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälaisia epidemiologisia tutkimuksia hevosten lisääntymisestä on tehty ja mitä niissä on havaittu, sekä arvioida tehtyjä tutkimuksia ja tulosten luotettavuutta. Lisääntymisen mittarina ja vastemuuttujana epidemiologisessa tutkimuksessa käytetään esimerkiksi varsomisprosenttia, tiinehtymisprosenttia tai uusimattomuusprosenttia. Joissain maissa hevosten lisääntymistulos on vuosien saatossa heikentynyt, toisissa parantunut. Hyvä kokonaiskäsitys lisääntymistulokseen vaikuttavista tekijöistä on tarpeen niin uusia tutkimuksia suunniteltaessa kuin käytännön hevosjalostuksessakin. Merkittävimmät hevosen lisääntymistulokseen vaikuttavat tekijät tähän työhön valittujen tutkimusten valossa ovat tamman ikä ja lisääntymishistoria, ori, rotu, astutus- tai siemennystapa ja kiiman järjestysnumero. Lisäksi joillain hormonihoidoilla ja moniovulaatioiden ja –tiineyksien esiintymistiheydellä havaittiin olevan vaikutusta lopulliseen lisääntymistulokseen. Monessa tähän työhön valitussa tutkimuksessa tilastollisia analyysejä oli käytetty puutteellisesti tai jopa virheellisesti. Läheskään kaikissa tutkimuksissa ei ollut käytetty monimuuttuja-analyysiä, jolloin tuloksista on saatettu tehdä liian yksioikoisia päätelmiä. Näistä syistä kaikkia tähän työhön valittujen tutkimusten tuloksia ei voida pitää täysin luotettavina. Epidemiologiset tutkimukset ovat alttiita ulkoisten sekoittavien tekijöiden vaikutukselle, joten niiden huomioiminen aineistoa kerätessä, analysoitaessa ja tuloksista keskustellessa edellyttää tutkijoilta varsin syvällistä perehtyneisyyttä sekä oman aiheensa biologiaan että oikeiden tilastollisten ja epidemiologisten analysointimenetelmien valintaan ja käyttämiseen, jotta vääriltä johtopäätöksiltä vältyttäisiin. Referoitaessa tehtyjä tutkimuksia on käytetyt menetelmät ja tulosten tulkinta syytä tarkistaa ja raportoida sekä varmistaa, että analyysit on suoritettu oikein ja tulokset perustuvat todelliseen tieteelliseen näyttöön.

Kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin nautojen superovulaatioon ja alkiohuuhteluihin. Alkiohuuhtelun avulla lehmä pystyy tuottamaan normaalia enemmän jälkeläisiä elinaikanaan. Jalostustyön nopeuttamiseksi alkioiden luovuttajiksi valitaan yleensä hyviä lehmiä. Luovuttaja superovulaatiokäsitellään reilun viikon kuluttua edellisestä kiimasta yleensä follikkeleita stimuloivalla hormonilla (FSH), mutta myös tamman istukkagonadotropiinia (eCG) käytetään. Nimensä mukaisesti superovulaatiokäsittelyn tarkoituksena on aiheuttaa useamman kuin yhden, parhaimmillaan usean kymmenen, munasolun ovuloituminen. Luovuttajan kiima ajoitetaan prostaglandiinilla, ja se siemennetään yleensä kahdesti laadukkaalla spermalla. 6 tai 7 päivää siemennyksestä alkiot huuhdellaan ei-kirurgisesti kohdunkaulan kautta ulos. Alkiot arvostellaan, hyvälaatuiset alkiot pestään ja pakataan yksittäin olkiin. Alkiot siirretään joko tuoresiirtona välittömästi samassa kiimakierron vaiheessa oleviin vastaanottajiin tai laadultaan parhaat pakastetaan ja säilötään nestemäiseen typpeen myöhempää siirtoa, jopa ulkomaankauppaa varten. Alkiohuuhteluiden suurin ongelma on superovulaatiovasteen ja alkiosaannon vaihtelevuus. Alkioiden määrä voi vaihdella nollasta useaan kymmeneen. Tätä on yritetty ratkaista monin keinoin, kuten FSH:n sisältämän luteinisoivan hormonin määrää säätelemällä ja huuhdeltavien eläinten follikkeliaaltojen vaihetta manipuloimalla ennen superovulaatiokäsittelyn aloittamista, kuitenkin varsin huonoin tuloksin. Alkiosaantoon vaikuttavat myös monet ympäristötekijät, kuten huuhdeltavan eläimen ikä, ravitsemus ja stressi käsittelyn aikana. Tutkimusosan tarkoituksena oli selvittää, kuinka huuhdellut eläimet tiinehtyvät huuhtelun jälkeen. Aineistoksi kerättiin kaikki 2059 Suomessa vuosina 1998 - 2003 suoritettua alkiohuuhtelua. Huuhdelluista eläimistä selvitettiin huuhteluun, alkiosaantoon, poikimisiin, siemennyksiin ja mahdolliseen karjasta poistoon liittyvät tiedot Faba Jalostuksen ja keinosiemennyksen neuvonnan tietokannassa (ML2000) olevasta eläinrekisteristä. Tiedostoja yhdistämällä laskettiin myös mm. huuhtelusta tiinehtymiseen kulunut aika, siemennyskauden pituus ja tarvittavien siemennysten määrä. Huuhteluista 1260 tehtiin hiehoille ja 799 lehmille. Huuhdellut hiehot olivat keskimäärin 16,0 ± 2,0 kk ikäisiä, ja lehmät olivat poikineet keskimäärin 2,7 ± 1,4 kertaa. Aikaa huuhtelusta tiinehtymiseen kului keskimäärin 66,5 ± 57,0 vrk, siemennyskausi oli 34,2 ± 5 3,4 vrk ja siemennyksiä tiineyttä kohti vaadittiin 2,0. ASMO-ydinkarjassa aika huuhtelusta ensimmäiseen siemennykseen oli yksityisiä tiloja lyhyempi (27,7 ± 18,6 vs. 35,6 ± 27,4), ja ASMO-ydinkarjan eläimet tiinehtyivät huuhtelun jälkeen nopeammin (60,4 ± 44,9 vs. 69,2 ± 60,7). Eläimet tiinehtyivät parhaiten ensimmäisellä huuhtelun jälkeisellä siemennyksellä, kun huuhtelusta oli kulunut 31 – 40 vrk. Lisäksi selvitettiin huuhtelun jälkeen huonon hedelmällisyyden takia poistettujen eläinten osuus. Eläimistä, joita ei huuhtelun jälkeen siemennetty, huonon hedelmällisyyden takia poistettiin 30 %. Näistä eläimistä kuitenkin suurin osa näytti kärsineen huonosta hedelmällisyydestä jo ennen huuhtelua, sillä 56 % oli ennen huuhteluun ryhtymistä yritetty tuloksettomasti siementää keskimäärin 4,4 kertaa. Siemennetyistä eläimistä 3,3 % poistettiin karjasta tiinehtymättöminä. Näin ollen alkiohuuhtelut eivät näyttäneet heikentävän huuhdeltujen eläinten omaa hedelmällisyyttä.