Browsing by Subject "uhkat"

Tutkimus käsittelee uhkakuvien rakentamista Suomen, Ruotsin ja Viron poliittisen johdon kuvaamina 90-luvun puolivälissä. Vertailevalla analyysilla kartoitetaan, millaisia eroja ja yhteneväisyyksiä uhkakuvien kehyksissä ilmenee, ja millaista turvallisuuskäsitystä ne edustavat. Tulkitsemalla puhetapoja selvitetään uhkakuvien merkityssisältöjä ja perusteita niiden poliittiseen käyttöön. Uhkakuvia tarkastellaan historian, viholliskuvien, identiteettipolitiikan, sosiokulttuurisen kontekstin ja intressien valossa. Tutkimuksessa sovelletaan laadullista sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia. Analyysi pohjaa turvallisuus- ja uhkakuvateoriaan sekä sosiologisiin näkökulmiin. Aineistona käytetään Ulkoministeriön arkiston dokumentteja ja asiakirjoja, turvallisuuspoliittisia virallisjulkaisuja ja poliittisten päättäjien puheita. Jarno Limnéllin tutkimus ”Suomen uhkakuvapolitiikka 2000-luvun alussa” (2009) ja Sverker Oredssonin teos ”Svensk Oro: Offentlig fruktan i Sverige Under 1900-talets Senare Hälft” (2003) ovat keskeisiä hyödynnettäviä tutkimuksia. Venäjä, lähialueiden epävakaus, alueelliset konfliktit, asevarustelu, ympäristöongelmat, järjestäytynyt rikollisuus ja pakolaisuus muodostavat aineiston pohjalta keskeisimmät uhkakuvat. Suomen ja Ruotsin uhkapuhunnan eroavaisuudet näkyvät laajuudessa ja sävyssä. Suomea ja Viroa yhdistää identiteettipoliittinen motiivi. Venäjällä on merkittävä rooli jokaisen uhkaymmärryksessä, myös uusien uhkien suhteen. Läntisen Euroopan normit yhtenäistävät uhkakuvia, ja kansalliset turvallisuuskäsitykset näkyvät merkityseroissa. Uhkakuvia hallitsee historiallisten tottumusten ja muuttuneen maailman välinen jännite, jossa turvallisuutta tehdään uudelleen. Muutoksen vastinparina on perinteisten turvallisuusmääritteiden jatkuvuus, sotilaallis-poliittiset uhkat. Epävarmuuden tuntemusta käytetään vahvasti uhkien perustelussa. Uhkakuvien diskursiivisella laajentamisella turvallisuuspolitiikka sopeutetaan muuttuneeseen kontekstiin.

Yksi suurimpia viime aikaisia poliittisia trendejä maailmanlaajuisesti on ollut erilaisten populististen puolueiden, liikkeiden ja yksittäisten politiikkojen suosion nousu ja sitä seurannut pääsy tärkeisiin valta-asemiin. Muista politiikan kentällä vaikuttavista toimijoista populistit erottuvat usein erityisesti omintakeisen itseilmaisunsa ja retoriikkansa kautta. Perinteisestä poliittisesta ilmaisusta poikkeavat ulostulotavat ovat populisteille usein tietoinen keino tehdä pesäeroa muihin poliittisiin toimijoihin, erottua ja herättää keskustelua. Tämä tutkielma käsittelee populistista retoriikkaa perussuomalaisten kansanedustajana, varapuheenjohtajana, presidentinvaaliehdokkaana ja europarlamentaarikkona toimineen Laura Huhtasaaren videoblogeissa. Huhtasaaren retoriikkaa tarkastellaan Benjamin Moffittin tunnetuksi tekemän populistisen tyylin käsitteen kautta. Moffitt määrittelee populistiselle poliittiselle tyylille kolme ydinpiirrettä: vastakkainasettelut kansan ja eliitin välillä, ns. huonot tavat eli perinteisestä poliittisesta käyttäytymismallista eroatekevän värikkään ja epämuodollisen itseilmaisun sekä erilaisten kriisien, uhkien ja romahdusten performoinnin. Näistä ydinpiirteistä ensimmäistä, kansan ja eliitin välisiä vastakkainasetteluita, on tutkielmassa Ernesto Laclaun ajattelun avulla laajennettu koskemaan myös yleisemmin muitakin me vastaan muut -tyylisiä dikotomioita. Tutkielman tarkoitus on selvittää, millaisin retorisin keinoin Huhtasaari performoi populistista tyyliä. Huomio kiinnittyy jokaiseen populistisen tyylin ydinpiirteeseen eli siihen, millaisia vastakkainasetteluita Huhtasaaren retoriikassa ilmenee, millaisiin populismille ominaisiin huonoihin tapoihin Huhtasaari retoriikassaan tukeutuu sekä miten Huhtasaaren retoriikassa performoidaan kriisejä, uhkia ja romahduksia. Aineistona tutkielmassa toimivat Huhtasaaren videopalvelu youtubeen kuvaamat videoblogit. Sosiaalisen median käyttö poliittisen ilmaisun välineenä on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti, ja erityisesti tämän päivän populismin ja sosiaalisen median välinen tiivis yhteenkietotuminen tekee sosiaaliseen mediaan tuotetusta populistisesta aineistosta kiinnostavan tutkimuskohteen. Tutkielman aineisto käsittää 25 videoblogia noin puolen vuoden ajanjaksolta. Aineistoa lähestytään tutkielmassa retorisen analyysin kautta, hyödyntämällä erityisesti Arja Jokisen koostamaa listaa erilaisten retoristen keinojen kirjosta. Aineiston analyysi osoittaa kaikkien kolmen populistisen tyylin ydinpiirteen vahvan läsnäolon Huhtasaaren videoblogien retoriikassa. Vastakkainasettelut ovat keskeinen osa Huhtasaaren videoblogien retoriikkaa. Huhtasaarelle ominaista on hahmottaa yhteiskuntaa me vastaan muutajattelun kautta, jonka puitteissa omaan puoleen eli meihin liitetään paljon positiivisia määreitä, vastapuolen eli muiden muodostaessa vaarallisen vihollispuolen. Erityisesti neljä vastinparia nousee videoilta tiuhaan tahtiin esiin: Huhtasaaren oma puolue perussuomalaiset ja sen vastapuoli eli muut kotimaiset puolueet, valtamedia ja sen vastapuoli eli ”toisinajattelijoiksi” mielletyt kansallismieliset konservatiivit, suomalainen kantaväestö ja sen vastapuoli eli etenkin Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat, sekä liberaalit toimijat ja arvot ja niiden vastapuoli eli konservatiiviset tahot ja konservatiivinen arvomaailma. Huonojen tapojen saralla Huhtasaaren voi havaita viljelevän erittäin värikästä, epädiplomaattista ja liioittelevaa kielenkäyttöä jokaisella analyysiaineistoon kuuluvalla videolla. Erityisesti poliittisista vastustajistaan ja itseään kuohuttavista ja ärsyttävistä aiheista puhuessaan Huhtasaaren puheet käyvät hyvin lennokkaiksi, ja hän lataa niihin koviakin syytöksiä vastustajiaan kohtaan. Huhtasaari pyrkii videoillaan profiloitumaan suorasanaisena ja kriittisenä äänenä, joka räväkillä puheenvuoroillaan ”haastaa hegemoniaa” ja sanoo asiat kuten ne ovat. Kriisejä, uhkia ja romahduksia performoidaan myös Huhtasaaren videoblogeissa tiiviisti. Huhtasaaren suhtautuminen tulevaisuuteen on monessa mielessä pessimistinen, ja hän maalailee videoillaan usein erilaisia kauhuskenaarioita, joiden realisoituminen hänen mukaansa johtaa länsimaisen nyky-yhteiskunnan tuhoon. Kolmenlaiset uhkakuvat toistuvat Huhtasaaren videoilla kaikista eniten: Euroopan unionin muodostama uhka kansallisvaltioiden itsenäisyydelle, käsitykset joiden mukaan nyky-yhteiskunnassa sananvapautta rajoitetaan koko ajan enemmän, sekä pelko islamilaisista maista länteen suuntautuvan maahanmuuton aiheuttamista turvallisuusriskeistä ja länsimaisen kulttuurin rapautumisesta. Aineiston analyysi osoittaa selkeästi Huhtasaaren hyödyntävän runsaasti erilaisia retorisia keinoja populistisen tyylin ydinpiirteitä performoidessaan. Käytettyjen keinojen kirjo on laaja yltäen erilaisista narratiivirakenteista ääri-ilmaisujen käyttöön ja numeerisesta määrällistämisestä sanontoihin ja metaforiin. Tutkielmassa retoristen keinojen kirjoa esitellään tarkemmin konkreettisten, aineistosta poimittujen esimerkkilainausten kautta