Browsing by Subject "uhrit"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2015)Tutkimuksen tehtävänä on luoda itsensä uhriksi kokevalle ihmiselle keinoja, joiden avulla hän voi löytää käsityksen itsestänsä toimijana. Tutkimustehtävän asettamisen taustalla on ha-vainnot siitä, että uhri tyypillisesti käsitetään pelkäksi vallankäytön kohteeksi, ja että uhrius on voimattomuuden ja avuttomuuden kokemista. Tutkimuksen tavoitteina on näyttää, kuinka uhri voidaan käsittää pelkän kohteen sijasta toimijaksi, ja tuoda voimaannuttavia näkökulmia itsensä uhriksi kokevien ihmisten elämään. Tutkimuksen metodi on käsiteanalyysi. Käsiteanalyysin avulla voidaan tehdä näkyviksi käsit-teiden merkityksiä ja käsitteiden välisiä suhteita. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi käsitteen uhri merkitys ja suhteet käsitteisiin toimijuus ja toiminta. Uhrin toimijuu-den ja toiminnan näkyväksi tekeminen on edellytys sille, että itsensä uhriksi kokeva ihminen voi nähdä ja löytää oman toimijuutensa. Tutkimuksen johdantoa seuraavassa luvussa määritellään käsite uhri ja luodaan katsaus uh-riudesta käytyyn tieteelliseen keskusteluun. Tutkimuksen kohteeksi rajataan käsite uhri siinä merkityksessä, että uhri on ihminen, joka on vahingoittunut tai vaarassa vahingoittua. Tutkimuksen kolmannessa luvussa luodaan käsitteelliset edellytykset sille, että uhrin toimi-juutta ja toimintaa voidaan analysoida. Kolmas luku perustuu Jaana Hallamaan vielä julkai-semattomaan teokseen Yhteistoiminnan etiikka, joka on tutkimuksen tärkein apuneuvo. Yh-teistoiminnan etiikassa Hallamaa tarjoaa kattavan käsitevälinepaketin kaikenlaisen inhimilli-sen toiminnan analysoimiseen. Lisäksi Hallamaan oivallus siitä, että vallankäyttö perustuu siihen, että kohdekin on toimija, tekee myös uhrin toimijuuden ja toiminnan analysoimisesta mielekästä. Tutkimuksen neljännessä luvussa analysoidaan, millaista on uhrin toimijuus ja toiminta. Ana-lysoinnin lähtökohdaksi otetaan se, että uhri toimii suhteessa uhkaan. Uhrin toimintavaihtoeh-dot puolestaan riippuvat siitä, millainen uhka on. Uhat jaetaan yhdeksään luokkaan uhan to-teutumisen vaiheen (ei vielä, juuri nyt, ei enää toteutuvat uhat), uhan aiheuttajan (tapahtuma, toinen agentti) ja uhan luonteen (sanktio-, resurssiuhat) perusteella. Uhkien luokittelun jälkeen määritellään, millaisia toimintavaihtoehtoja uhrilla on kussakin uhan luokassa. Tutkimuksen viidennessä luvussa vastataan tutkimustehtävään eli luodaan itsensä uhriksi kokevalle ihmiselle keinoja, joiden avulla hän voi löytää käsityksen itsestänsä toimijana. Kei-not ovat näkökulmia ja kysymyksiä, joiden avulla uhri voi 1. nähdä uhriutensa rajautuvan vain tilanteeseen, joka vahingoitti häntä, 2. nähdä oman toimintansa merkityksen ja mielekkyyden ja hyväksyä toimijuutensa ja 3. tarkastella toimintaansa nykyhetkessä ja kysyä, miksi itsensä uhriksi käsittämisestä on niin vaikea luopua.
-
(2024)Rikoslain 20. luvun kokonaisuudistuksen myötä raiskauksen määritelmä muuttui suostumusperustaiseksi lain astuessa voimaan 1.1.2023. Lainsäädännön uudistuksen taustalla vaikutti muun muassa kansalaisaloite Suostumus 2018, jonka tavoite oli raiskauksen määritelmän muuttaminen suostumusperustaiseksi sekä niin sanottu Istanbulin sopimus, jossa velvoitettiin sopimusvaltiot kriminalisoimaan seksuaaliväkivalta, joka on tehty ilman uhrin suostumusta. Lisäksi yhteiskunnallista keskustelua seksuaalirikoslainsäädännöstä herätti vuonna 2017 alkanut me too -keskustelu, joka oli yksi taustavoimista Suostumus 2018 –kansalaisaloitteen takana. Maisterintutkielmani tarkastelee suostumusperustaiseen raiskaukseen liitettäviä uhridiskursseja ja uhrikategorisointeja eduskunnan täysistuntokeskusteluissa. Näiden pohjalta tarkastelen myös, millaisiin henkilöihin suostumuksellisuus liitetään ja kenelle täysistuntokeskusteluissa suostumuksellisuus sallitaan. Tutkielman aineistona on kolme eduskunnan täysistunnon pöytäkirjaa, joissa on käsitelty suostumusperustaista raiskausta. Ensimmäinen pöytäkirja on lähetekeskustelusta Suostumus 2018 –kansalaisaloitteesta ja kaksi muuta pöytäkirjaa koskevat eduskunnan täysistuntoja hallituksen esityksestä eduskunnalle rikoslain 20. luvuksi. Käyn tutkielmassani läpi seksuaalirikoksia rikostyyppinä, väkivallan kulttuuria ja siihen liittyviä raiskausmyyttejä- ja kulttuuria. Teoreettinen lähestymistapani nojautuu uhritutkimuksen perinteeseen ja suostumuksellisuuden käsitteeseen. Hyödynnän uhritutkimuksesta erityisesti eri uhrikategorisointeja ja uhrikokemusten hierarkiaa. Suostumuksen osalta käytän etenkin positiivisen suostumuksen käsitettä ja tarkastelen suostumuksen monimuotoisuutta sekä suostumuksen ja tahdonvastaisuuden konfliktia. Aineiston analyysin olen toteuttanut diskurssianalyysillä, mutta analyysin alkuvaiheessa olen hyödyntänyt myös sisällönanalyysin keinoja aineiston jäsentämisessä. Diskurssianalyysissä hyödynnän etenkin feminististä poststrukturalistista diskurssianalyysiä ja subjektipositioita, joiden kautta tuon esiin eroja diskursseihin asettumisessa. Aineistosta nousee esille kolme eri uhridiskurssia, joiden kautta suostumusperustaiseen raiskaukseen liitetty uhrikuva muodostuu. Nämä kolme uhridiskurssia ovat ideaaliuhri, ei-ideaalinen uhri ja heikko uhri. Aineistosta on havaittavissa eri positioita, joissa uhrit asettuvat eri asemaan uhridiskurssin sisällä. Uhridiskurssien pohjalta olen tarkastellut sitä, miten eri uhrit asettuvat uhrikokemusten hierarkiaan. Aineistossa uhrikokemusten hierarkian yläosaan asettuu ideaaliuhri ja hierarkian pohjalle ei-ideaalinen uhri. Heikko uhri asettuu uhrikokemusten hierarkian keskiosaan. Lopuksi olen tarkastellut sitä, kenelle suostumuksellisuus sallitaan. Aineistosta voidaan havaita, että suostumuksellisuus sallitaan varauksetta uhrikokemusten hierarkian yläosaan asettuvalle ideaaliuhrille, ja suostumuksellisuus monimutkaistuu mitä alemmaksi hierarkiassa liikutaan. Tutkielma ei anna yksiselitteistä vastausta sille, kenelle suostumus sallitaan, ja tämä osoittaa sen, kuinka hankalaa on muodostaa yhteinen käsitys suostumuksesta. Tutkielmani muodostaa kuvan siitä, millaisen uhrikäsityksen mukaan lainsäädäntöä on muotoiltu ja miten suostumus on käsitetty.
-
(2024)Rikoslain 20. luvun kokonaisuudistuksen myötä raiskauksen määritelmä muuttui suostumusperustaiseksi lain astuessa voimaan 1.1.2023. Lainsäädännön uudistuksen taustalla vaikutti muun muassa kansalaisaloite Suostumus 2018, jonka tavoite oli raiskauksen määritelmän muuttaminen suostumusperustaiseksi sekä niin sanottu Istanbulin sopimus, jossa velvoitettiin sopimusvaltiot kriminalisoimaan seksuaaliväkivalta, joka on tehty ilman uhrin suostumusta. Lisäksi yhteiskunnallista keskustelua seksuaalirikoslainsäädännöstä herätti vuonna 2017 alkanut me too -keskustelu, joka oli yksi taustavoimista Suostumus 2018 –kansalaisaloitteen takana. Maisterintutkielmani tarkastelee suostumusperustaiseen raiskaukseen liitettäviä uhridiskursseja ja uhrikategorisointeja eduskunnan täysistuntokeskusteluissa. Näiden pohjalta tarkastelen myös, millaisiin henkilöihin suostumuksellisuus liitetään ja kenelle täysistuntokeskusteluissa suostumuksellisuus sallitaan. Tutkielman aineistona on kolme eduskunnan täysistunnon pöytäkirjaa, joissa on käsitelty suostumusperustaista raiskausta. Ensimmäinen pöytäkirja on lähetekeskustelusta Suostumus 2018 –kansalaisaloitteesta ja kaksi muuta pöytäkirjaa koskevat eduskunnan täysistuntoja hallituksen esityksestä eduskunnalle rikoslain 20. luvuksi. Käyn tutkielmassani läpi seksuaalirikoksia rikostyyppinä, väkivallan kulttuuria ja siihen liittyviä raiskausmyyttejä- ja kulttuuria. Teoreettinen lähestymistapani nojautuu uhritutkimuksen perinteeseen ja suostumuksellisuuden käsitteeseen. Hyödynnän uhritutkimuksesta erityisesti eri uhrikategorisointeja ja uhrikokemusten hierarkiaa. Suostumuksen osalta käytän etenkin positiivisen suostumuksen käsitettä ja tarkastelen suostumuksen monimuotoisuutta sekä suostumuksen ja tahdonvastaisuuden konfliktia. Aineiston analyysin olen toteuttanut diskurssianalyysillä, mutta analyysin alkuvaiheessa olen hyödyntänyt myös sisällönanalyysin keinoja aineiston jäsentämisessä. Diskurssianalyysissä hyödynnän etenkin feminististä poststrukturalistista diskurssianalyysiä ja subjektipositioita, joiden kautta tuon esiin eroja diskursseihin asettumisessa. Aineistosta nousee esille kolme eri uhridiskurssia, joiden kautta suostumusperustaiseen raiskaukseen liitetty uhrikuva muodostuu. Nämä kolme uhridiskurssia ovat ideaaliuhri, ei-ideaalinen uhri ja heikko uhri. Aineistosta on havaittavissa eri positioita, joissa uhrit asettuvat eri asemaan uhridiskurssin sisällä. Uhridiskurssien pohjalta olen tarkastellut sitä, miten eri uhrit asettuvat uhrikokemusten hierarkiaan. Aineistossa uhrikokemusten hierarkian yläosaan asettuu ideaaliuhri ja hierarkian pohjalle ei-ideaalinen uhri. Heikko uhri asettuu uhrikokemusten hierarkian keskiosaan. Lopuksi olen tarkastellut sitä, kenelle suostumuksellisuus sallitaan. Aineistosta voidaan havaita, että suostumuksellisuus sallitaan varauksetta uhrikokemusten hierarkian yläosaan asettuvalle ideaaliuhrille, ja suostumuksellisuus monimutkaistuu mitä alemmaksi hierarkiassa liikutaan. Tutkielma ei anna yksiselitteistä vastausta sille, kenelle suostumus sallitaan, ja tämä osoittaa sen, kuinka hankalaa on muodostaa yhteinen käsitys suostumuksesta. Tutkielmani muodostaa kuvan siitä, millaisen uhrikäsityksen mukaan lainsäädäntöä on muotoiltu ja miten suostumus on käsitetty.
-
(2012)Tutkielmassa tarkastellaan miesten parisuhdeväkivallan uhriuden rakentumista nettikeskusteluissa. Uhrilla viitataan henkilöön, joka on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan ja myös identifioinut itsensä uhriksi. Problematisoimalla väkivallan, maskuliinisuuden ja uhriuden välisiä suhteita selvitetään nettikeskusteluissa rakentuvia parisuhdeväkivallan ja uhriuden diskursseja sekä miehille avautuvia uhripositioita. Lisäksi tarkastellaan miesten uhriuden legitiimiyden ehtoja eli sitä miten mies voi olla legitiimi uhri. Aineistona on viisi keskustelua miesten kokemasta väkivallasta parisuhteessa, jotka on kerätty erinäisiltä internetin keskustelupalstoilta. Nettikeskusteluja analysoidaan diskurssianalyyttisesti, sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta. Tutkielmassa tutkitaan väkivaltapuhetta, joka nähdään materiaalis-diskursiivisena, sillä vaikka väkivaltapuhe on diskursiivista, konkretisoituu väkivalta materiaalisina tekoina. Lähestymistapa noudattaa siten kontekstikonstruktionismia ankaran konstruktionismin sijaan. Aineiston analyysi osoittaa mieserityisen diskurssin nousseen 2000-luvulla vakiintuneiden tapojen rinnalle käsitteellistämään parisuhdeväkivaltaa. Keskeistä tuloksissa on myös nettikeskusteluissa rakentuvat erilaiset uhriuden diskurssit, jotka ovat uhriuden kieltäminen, vastavuoroinen väkivalta, uhriuden ja tekijyyden sekoittuminen ja ideaaliuhrius. Diskurssien kautta miehille avautuu viisi erilaista subjektipositiota, joista kahdessa uhrius kielletään ja uhripositiota ei omaksuta. Jäljelle jäävät kolme uhripositiota edustavat erilaisia tapoja olla uhri, mutta lopulta vain kaksi uhripositiota näyttäytyvät legitiimeinä. Legitiimin uhrin status mahdollistuu uskottavalle uhrille muun yhteiskunnan hyväksyessä ja uskoessa uhriuden, mikä helpottaa väkivaltaa kokeneen henkilön avun hakemista ja avun saamista. Jos uhrius kyseenalaistetaan voi avun piiriin pääseminen estyä eikä palveluita saata edes olla olemassa uhriryhmille, jotka eivät näyttäydy legitiimeinä. Kyseenalaistamalla perinteinen ymmärrys uhriudesta passiivisuuden ja haavoittuvuuden tilana, on mahdollista edesauttaa maskuliinisen uhriuden tunnustamista legitiiminä uhriutena, mikä myös osaltaan auttaa vakiinnuttamaan miehiin kohdistuvaa väkivaltaa sosiaalisena ongelmana.
Now showing items 1-4 of 4