Browsing by Subject "uususkonnollisuus"

Tutkielmassa selvitetään, miten Yhdysvalloissa v. 1830 järjestäytynyt Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (MAP-kirkko, mormonit) ymmärtää juutalais-kristillisen käsityksen, jonka mukaan ihminen on luotu ad imaginem Dei. Koska käsitteet imago Dei ja deifikaatio liittyvät yhteen niin mormonismissa kuin ns. perinteisessä kristinuskossakin, tutkielma on samalla selvitys mormonien jumalallistumiskäsityksen nikealaisesta paradigmasta poikkeavista piirteistä. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi, jonka avulla pyritään avaamaan mormonien imago Dei -käsitystä strukturoivat metafyysiset uskomukset ja rakenteet. Mormonien imago Dei -käsitystä myös verrataan yksityiskohtaisesti nikealaiseen imago Dei -teologiaan ja erityisesti Martin Lutherin imago Dei -teologiaan. Tutkielman lähteinä käytetään MAP-kirkossa keskeisinä ja arvovaltaisina pidettyjä opetusjulkaisuja ja opillisia selontekoja, joista osa on moderneja ja osa klassisia. Näitä ovat mormonismin perusteita käsittelevä oppikirja Gospel Principles (2009), MAP-kirkon perustaneen Joseph Smithin pitämät, Jumalan olemusta käsittelevät saarnat The King Follett Discourse (1844) ja The Sermon in the Grove (1844) sekä MAP-kirkon ylimmän johdon opilliset julkilausumat The Origin of Man (1909), The Father and the Son (1916), ”Mormon” View of Evolution (1925) ja The Family (1995). Oppi Jumalan kaltaiseksi tulemisesta on mormonismissa yhtä keskeinen kuin Lutherin teologiassa. Deifikaation luonteen, toteutumisajankohdan ja metafyysisen perustan mormonismi näkee kuitenkin radikaalisti eri tavalla kuin Luther. Keskeisiä syitä tähän ovat mormonismin finiittinen ja antropomorfinen jumalakäsitys sekä pelagiolainen ja ei-mystinen pelastuskäsitys ja niihin liittyvät epätraditionaaliset käsitykset luomisesta, lankeemuksesta, sovituksesta ja uskosta sekä ihmisen ontologisesta asemasta ja ratkaisuvallasta coram Deo. Mormonismin mukaan ihminen on luotu Isä Jumalan ja hänen puolisonsa kuvaksi, eikä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kuvaksi, kuten Lutherin teologiassa. Mormonismi käsittää Jumalan eli ”taivaallisen Isän” ruumiilliseksi, perheelliseksi ja lisääntymiskykyiseksi olennoksi, jolla on ”taivaalliseksi Äidiksi” kutsuttu jumalallinen puoliso. Ihminen puolestaan on näille ”taivaallisille Vanhemmille” pre-eksistenssissä syntynyt ”henkilapsi”, joka on inkarnoitunut maan päälle suorittamaan Jumalalta saamaansa tehtävää kehittyä kohti jumalallisten vanhempiensa kaltaisuutta. Tätä tarkoitusta varten henkilapsi-ihmisen on otettava vastaan MAP-kirkon julistama evankeliumi ja noudatettava sen lakeja ja toimituksia, joihin kuuluu mm. MAP-kirkon opetuksen mukaisen avioliiton solmiminen ja perheen perustaminen. Mikäli MAP-kirkon jäsen noudattaa ”evankeliumin periaatteita” riittävän kuuliaisesti koko elämänsä ajan, hänet katsotaan viimeisellä tuomiolla kelvolliseksi palaamaan Jumalan luokse ja tulemaan kaikessa Jumalan ja hänen puolisonsa kaltaiseksi eli saamaan ”korotus”. Korotetut ihmiset ovat ylösnousseita jumalia, jotka elävät Jumalan luona ikuisesti iankaikkisina perheinä ja joilla on myös kyky saada uusia henkilapsia. Lisäksi heillä on oikeus jatkaa Jumalan luovaa ja pelastavaa toimintaa tai liittyä siihen. Mahdollisuus Jumalan kaltaisuuteen perustuu mormonismissa Jumalan ja ihmisen väliseen ontologiseen sukulaisuuteen. Koska ihminen on kirjaimellisesti Jumalan jälkeläinen, hän on perinyt kyvyn kehittää itsessään taivaallisten Vanhempiensa jumalallisia ominaisuuksia. Lutherin teologiassa mahdollisuus Jumalan kaltaisuuteen perustuu partisipatoriseen ja energeettiseen unioon, johon Jumala antautuu ex nihilo luodun ihmisen kanssa sulasta armosta lahjoittamalla hänelle uskon. Mormonismissa usko on paljolti synonyymi Jumalan tahdon mukaiselle toiminnalle, kun taas Lutherin teologiassa usko on yliluonnollinen kvaliteetti, joka mahdollistaa Jumalan tahdon mukaisen toiminnan. Jumalan kaltaiseksi tuleminen edellyttää mormonismissa myös Kristuksen sovitustyötä. Sovitus ei kuitenkaan takaa Jumalaan uskovalle ihmiselle Jumalan kaltaiseksi tulemista vaan pelkästään kuolemattomuuden. Jumalan kaltaiseksi tuleminen riippuu siitä, käyttääkö ihminen oikein ”tahdonvapauttaan” eli onko hän kuuliainen evankeliumin laeille ja toimituksille. MAP-kirkon uskon mukaan ihmisellä on pelastuskysymyksessä vapaa ratkaisuvalta, myös ja eritoten lankeemuksen jälkeen. Mormonismin mukaan Jumalan kaltaisuus on eskatologinen palkinto, joka annetaan tuonpuoleisuudessa vain niille Jumalaan uskoville, jotka ovat omalla toiminnallaan osoittautuneet kelvollisiksi tulemaan Jumalan kaltaisiksi. Lutherin teologiassa Jumalan kaltaisuus on kaikille Jumalaan uskoville tarkoitettu maanpäällinen lahja, jonka tarkoitus on vapauttaa alustavasti ihmisen sidottu ratkaisuvalta. MAP-kirkko ei tunne Lutherille luovuttamatonta oppia uskonvanhurskaudesta, jonka mukaan syntinen ihminen julistetaan ja tehdään Jumalan kaltaiseksi ja Jumalalle kelpaavaksi sola gratia, per fidem ja propter Christum.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Voi hyvin -lehden muutosta lehden ensimmäisen ja nykyisen päätoimittajan silmin. Tutkielman näkökulmaa rajaa kolme kysymystä, joihin työ pyrkii ehdottamaan vastauksia. Mitä henkisyys ja hyvinvointi ovat? Miten henkisyys ja hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa? Miksi henkisyydestä ja hyvinvoinnista on tärkeää kirjoittaa juuri nyt? Tutkimusta varten on haastateltu Marika Borgia, joka toimi Voi hyvin -lehden päätoimittajana vuosina 1986-1997, ja Riitta Nykästä, joka on luotsannut Voi hyvin -lehteä vuodesta 2018 lähtien. Tutkimuksen lähtökohta on fenomenologis-hermeneuttinen. Sen mukaan haastateltavien kokemukset ja niiden merkitykset pyritään tavoittamaan mahdollisimman autenttisina. Haastatteluaineiston keräämisessä käytetään menetelmänä teemahaastattelua ja materiaalin käsittelyssä temaattista analyysia. Teoreettisessa osassa perehdytään uushenkisyyden nousuun Suomessa ja maailmalla, henkisyyden ja uskonnon käsitteisiin, holistiseen hyvinvointiin, naistenlehtien markkinoihin ja henkisyyden sekä kaupallisuuden suhteeseen. Läpi tutkimuksen kulkevia teemoja ovat henkisyyden ja hyvinvoinnin käsitteet, holistinen näkemys hyvinvointiin ja henkisyyden ja kaupallisuuden suhde. Taustateorioina käytetään muun muassa Paul Heelasin holistisen henkisyyden teoriaa ja Wouter J. Hanegraaffin uushenkisyyden luonnehdintaa. Tutkielman tuloksista selviää, että henkisyys ja hyvinvointi kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän – ja että ne kietoutuvat tiiviisti toisiinsa. Holistinen eli kokonaisvaltainen hyvinvointi tarjoaa vastapainoa kiireiselle arjelle ja materialismille. Toisaalta henkisyys ja hyvinvointi ovat kasvava bisnes joogastudioineen ja vaihtoehtoisine hoitomuotoineen. Henkisyydestä ja hyvinvoinnista on tärkeää kirjoittaa nyt, koska moni voi huonosti. Kokonaisvaltaisen – fyysisen, psyykkisen ja henkisen – hyvinvoinnin trendin uskotaan kasvavan tulevaisuudessa. Samalla suorittamisen ajan arvellaan olevan ohi, ja armollisuuden nousevan trendiksi. Ihmiset kaipaavat myös ripauksen lumoa ja mystiikkaa elämäänsä. Kiinnostus henkisyyttä ja hyvinvointia kohtaan tekee alasta myös kasvavan bisneksen. Tutkimus piirtää kuvaa Voi hyvin -lehden muutoksesta sen yli 30-vuotisen taipaleen ajalta. Lehden arvot ja aihepiirit ovat pysyneet vuosien varrella melko samoina. Lehti rohkaisee ihmisiä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja henkiseen kasvuun, aivan kuten se teki lehden alkuaikoina 1980-luvulla. Eniten muutosta on tapahtunut Voi hyvin -lehden toimitusprosessissa, joka on ammattimaistunut ja tullut toimintatavoiltaan lähemmäksi muita suuria aikakauslehtiä. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti yksittäisten Voi hyvin -lehden päätoimittajien käsityksiä, tutkielma osallistuu myös laajempaan keskusteluun henkisyyden noususta ja uskonnollisuuden merkityksen vähenemisestä länsimaissa.

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia tuoretta aihetta kotimaisen uskonnollisuuden kentällä ja päivittää aiempaa satanismitutkimusta. Tutkimuksen kohteena ovat saatanakuva ja itsensä kehittäminen vuonna 2006 perustetussa Azazelin tähti-nimisessä okkulttis-filosofisessa seurassa. Työ edustaa kotimaisen vasemman käden tien hengellisyyden ja satanismin tutkimusta – laajemmassa mielessä länsimaisen esoterian ja uususkonnollisuuden tutkimusta. Tutkimusmenetelminä ovat tekstiaineiston ja haastattelujen systemaattinen analyysi. Työ on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa haastatellaan kymmentä seuran jäsentä. Tutkimuksen keskiössä on hermeneuttinen kehä, jolle tässä tutkimuksessa on keskeistä uuden ymmärryksen taustalla olevan esiymmärryksen asteittainen muuttuminen uuden ymmärryksen ja tulkinnan kautta. Haastattelujen lisäksi aineistona on kirjallisuus, internet lähteet ja seuran jäsenten radiohaastattelut. Livehaastatteluissa käytetään puolistrukturoitua teemahaastattelua, joka antaa tilaa vuorovaikutukselle. Niiden lisäksi käytetään sähköisiä haastatteluja. Satanismi ja saatananpalvonta kytkeytyvät monen informantin vastauksissa toisiinsa, joka on tyypillistä teistiselle satanismille. Tätä kenttää on tutkittu akateemisesti vain vähän. Informanttien maailmankuva paljastuu synkretistiseksi ja ihmisyyden kehityspotentiaaliin positiivisesti suhtautuvaksi. Tutkimustulosten mukaan kirkkojen ja median välittämä negatiivinen saatananpalvontakuva ei edusta objektiivista todellisuutta Azazelin tähden kohdalla. Kuuluakseen seuraan ei tarvitse olla satanisti. Seuran toiminnassa mukana on niin tieteen kuin hengellisyyden edustajia. Moni informantti rinnastaa Saatanan muiden kulttuurien jumaluuksiin, kuten hindulaiseen Shivaan. Azazelin tähti näyttäytyy kuvaavana esimerkkinä uususkonnollisesta ajattelusta, jolle leimaa antavaa on synkretistinen ote – merkityksessä, että uskontoja vertaillaan toisiinsa ja myös uudelleentulkitaan. Seura on vahvasti teosofispohjainen, jossa ykseyden ideaa korostetaan dualistisen kahtiajaon sijaan. Vasemman käden tiestä ja musta magiasta puhutaan uudessa kontekstissa puhdistettuna negatiivisista konnotaatioista.

Tutkielma tarkastelee lopun aikojen odotusta Twelve Tribes -yhteisössä, joka on alun perin Tennesseessä, Yhdysvalloissa 1970-luvulla syntynyt ja juutalaiskristillisestä perinteestä kumpuava uususkonnollinen liike. Nykyisin liikkeessä arvioidaan olevan muutamia tuhansia jäseniä ympäri maailman. Twelve Tribesin jäsenet pyrkivät elämään kuten alkukirkon perustajat Uuden testamentin Apostolien teoissa, ja arjessaan he toteuttavat näitä Raamatusta omaksuttuja malleja jakamalla kaiken keskenään, asuen ja eläen tiiviisti yhdessä. Twelve Tribes -liikkeen perimmäisenä tarkoituksena on palauttaa Vanhan testamentin mukaiset Israelin kaksitoista heimoa eri paikkoihin ympäri maailmaa, ja valmistautua Messiaan paluuta varten. Tätä uskomusta Messiaan paluusta ja sen myötä alkavasta tuhatvuotisesta rauhan valtakunnasta kutsutaan millennialismiksi. Tutkielman keskeisenä tavoitteena on ymmärtää millennialismin luonnetta uususkonnollisessa liikkeessä ja pohtia sen näyttäytymisen keinoja jäsenten jokapäiväisessä elämässä. Työ ottaa kantaa temporaalisuuden diskurssiin, sekä apokalyptisten liikkeiden elämänkaareen, joka on yleensä millennialistisissa yhteisöissä lyhytkestoinen. Tutkielma osallistuu millennialismin tutkimukseen ja uskontoantropologiseen keskusteluun uusista uskonnollisista liikkeistä laajemmin. Tutkimus perustuu etnografiselle kenttätyölle, joka on toteutettu Twelve Tribes -yhteisössä Yhdysvalloissa, New Yorkin osavaltiossa keväällä 2018. Kenttätyö kesti 2,5 kuukautta maaliskuusta toukokuulle. Aineisto koostuu kattavasta osallistuvasta havainnoinnista yhteisössä, haastatteluaineistosta ja yhteisön omasta painetusta materiaalista. Aineistoa analysoidaan uskontoantropologisten teorioiden, uskonnontutkimuksen sekä vertailevien etnografisten esimerkkien valossa. Twelve Tribes -yhteisö pyrkii toiminnassaan demonstroimaan tulevan rauhan ja rakkauden valtakunnan olemuksen. Messiaan odotetaan palaavan, kun yhteisö on onnistunut tässä tavoitteessaan. Jäseniltä vaaditaan jatkuvaa itsereflektiota korkeamman moraalisen tilan saavuttamiseksi, ja heidän odotetaan kasvattavan seuraava pyhänä ja puhtaana pidetty sukupolvi. Tuleva millenniaalinen aika on riippuvainen jäsenten toimijuudesta eli heidän kyvystään ja mahdollisuuksistaan elää oppien mukaista parempaa elämää. Twelve Tribes -yhteisön aikakäsitys on jaksotettu. Kuluvan ajanjakson tärkeimpänä tehtävänä pidetään pahuuden voittamista, jotta rauhan aika voi alkaa. Vastuu uuden ajan alkamisesta on yhteisöllä, mutta tavoite mielletään mahdottomaksi saavuttaa ilman korkeamman tahon apua. Yhteisö on toiminnassaan siis sekä aktiivinen että passiivinen. Millennialististen liikkeiden tutkimuksen valossa Twelve Tribesin voidaan nähdä sijoittuvan tälle kentälle piirteidensä puolesta hyvin. Tutkielman johtopäätöksenä on, että yhteisö on toimivasti onnistunut yhdistämään millennialismin osaksi arkeaan. Doktriinillisella tasolla odotus lopusta on vahvasti läsnä päivittäin, ja käytännöllisellä ja henkilökohtaisella tasolla se ilmenee jatkuvana pyrkimyksenä kehittää itseään ja omaa toimintaansa Messiaan kaltaiseksi. Jäsenten toimijuus lopun aikojen alkuun saattamisessa koetaan merkitykselliseksi. Twelve Tribesin pitkäikäisyyttä selittävät yhteisön dynaaminen luonne sekä keinot, joilla lopun aikojen odottaminen normalisoidaan osaksi yhteisölle tyypillistä arkea.

Tutkielman aiheena on uskonnollinen kääntymys 1990-luvulla syntyneeseen venäläisperäiseen uususkonnollinen liikkeeseen, Viimeisen testamentin kirkkoon (Tšerkov poslednego zaveta). Kirkon sanoma on apokalyptinen ja tiivistyy ajatukseen käsillä olevasta kriittisestä ajanjaksosta, jonka kuluessa sekä ihmiskunnan että maapallon tulevaisuus ratkeaa. Kääntyneet pitävät kirkon perustajaa, Vissarionia (Sergei Torop) uudestisyntyneenä Jeesuksena, joka on palannut maan päälle opettaakseen ihmisille uudenlaisen, harmonisen tavan elää. Kirkon oppi ja siihen liittyvät käytänteet konkretisoituvat selkeimmin Krasnojarskin alueella sijaitsevassa Siperian-yhteisössä, niin kutsutulla Luvatulla maalla. Paikallisuuden keskeisestä roolista johtuen tutkimus keskittyy tarkastelemaan erityisesti yhteisössä asuvien Vissarionin seuraajien kääntymystä. Keskeisenä tavoitteena on selvittää kääntymyksen eri ulottuvuuksia tilassa ja ajassa. Työ pohtii kääntymyksen kontekstisidonnaisuuksia ja jatkuvuutta suhteessa kääntyjien menneisyyteen ja ajatuksiin tulevaisuudesta. Ennen kaikkea kysytään, miten kääntymys vaikuttaa elämään tässä ja nyt, ja miten suhde ympäröivään maailmaan ja itseen rakentuu kääntymyksen kautta. Analyysissa Vissarionin seuraajien omat narratiivit kulkevat rinnatusten teoreettisten näkökohtien kanssa. Tutkimuskysymyksensä ja näkökulmansa puolesta työ osallistuu kahteen ajankohtaiseen diskurssiin: yhtäältä uskonnollisesta kääntymyksestä käytävään antropologiseen, ja toisaalta uususkonnollisuudesta käytävään yleiseen keskusteluun. Tutkimuksessa käytetty pääasiallinen metodi on vajaan kolmen kuukauden (kesä-elokuu 2011) mittainen kenttätyö Viimeisen testamentin kirkon Siperian-yhteisössä. Aineistoa on kerätty enimmäkseen kahdessa kylässä: yhteisön kulttuurisessa keskuksessa, Petropavlovkassa, sekä sen hengellisessä keskuksessa, Aurinkokaupungissa. Aineisto koostuu pääosin osallistuvan havainnoinnin tuloksista, nauhoitetuista ja kirjallisesti muistiin merkityistä haastatteluista sekä epämuodollisista keskusteluista. Tutkimukseen on haastateltu kirkon virallisten edustajien lisäksi yhteisössä asuvia Vissarionin seuraajia sekä muutamia yhteisön ulkopuolella asuvia uskovia. Aineistona on käytetty myös Viimeisen testamentin kirkon tuottamaa painettua ja audiovisuaalista materiaalia, kirkosta julkaistuja tieteellisiä ja journalistisia artikkeleita sekä kirkon entisten jäsenten kirjoituksia. Aineistoa tarkastellaan vasten laajaa teoreettista kirjallisuutta. Viimeisen testamentin kirkon syntyyn ja apokalyptisen sanoman muodostumiseen ovat vaikuttaneet niin historiaan liittyvät pettymykset kuin tulevaisuuteen liittyvät toiveetkin. Perestroika laukaisi murenevassa Neuvostoliitossa ennennäkemättömän hengellisen etsinnän aallon, jonka vaikutukset näkyvät laajasti Vissarionin seuraajien kääntymyksen taustalla. Yhteiskunnallinen epävarmuus ja toisaalta vapautuminen loivat areenan, josta käsin ihmiset etsivät uutta tapaa rakentaa elämää ja tulevaisuutta. Menneisyys ei kuitenkaan riitä selittämään kääntymyksen jatkuvuutta. Kääntymyksen ylläpitäminen näyttäytyy monisyisenä prosessina. Ajan myötä motivaatioita liikkeeseen sitoutumiseen muotoillaan uudestaan, usein teologisista näkökulmista käsin. Vissarionin seuraajien tapauksessa käytännön elämään liittyvien valintatilanteiden ja paikallisuuden merkitys sitoutumisen ja kääntyjäidentiteetin määrittelijänä korostuu. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että kääntymys on yhteiskunnalliseen, kulttuuriseen ja henkilökohtaiseen kontekstiinsa vahvasti sidoksissa oleva prosessi. Kääntymys suhteutuu alati muovautuvaan itseymmärrykseen ja käsitykseen todellisuuden luonteesta. Kääntymyksessä on kyse muutoksesta. Pikemminkin kuin alun, keskikohdan ja lopun käsittävänä tapahtumana sitä tulisi tarkastella kehityskulkuna, jolla on taustat, suuntaa luova kulminaatiopiste ja jatkuvuus.

Tässä tutkielmassa tarkastelen diskurssianalyysin kautta sitä, kuinka uuteen aikakauteen liittyvää todellisuutta rakennetaan kielen avulla, sekä kuinka uuteen aikaan suhtaudutaan ja mitä odotuksia ja käsityksiä siihen liitetään. Aineistona käytän Ultra-lehteä, joka on pisimpään Suomessa ilmestynyt rajatiedon alueen lehti. Tutkielmassani on myös vertaileva näkökulma kahden aikakauden välillä. Tästä syystä olen valikoinut aineistoon mukaan Ultra-lehden alkuaikojen vuosikerrat 1974–79 sekä nykypäivän vuosikerrat 2010–2015. Ensimmäisiä ja viimeisimpiä lehtiä vertailemalla pystyn tarkastelemaan, onko uuden ajan diskurssi kokenut muutoksia vuosien varrella. Uudesta ajasta saatetaan käyttää erilaisia ilmaisuja, kuten Vesimiehen aika, kultainen aika tai yleisemmin uusi aika tai -aikakausi. Vesimiehen ajalla on iso astrologinen rooli tänä aikana, sillä maapallon nähdään olevan siirtymässä Kalojen tähdistöstä Vesimiehen tähdistöön. Tämä siirtyminen tulkitaan usein uuden aikakauden alkamisena. Vuosi 2012 on myös merkittävä aihe uuteen aikaan liittyen. Tässä tutkielmassa näitä erilaisia termejä ei erotella koskemaan keskenään eri aikojan koittamista, vaan käsitellään yhtenevänä aiheena liittyen ylipäätään uuteen aikaan. Uusi aika on siinä mielessä laaja aihe itsessään, että sille ei ole mitään tarkkoja dogmaattisia kriteereitä, mitä se tulee pitämään sisällään, tai milloin se koittaa. Aineistoni perusteella käsitykset uudesta ajasta ovat kuitenkin hyvinkin yhteneväisiä. Uuden ajan koittaessa ihmiskunta siirtyy kollektiivisesti uudelle tasolle ja omaksuu mahdollisesti uusia kykyjä, kuten esimerkiksi telepatian. Rauhalla, rakkaudella, yhteisöllisyydellä ja materialismin vaihtumisella henkisiin arvoihin nähdään olevan oleellinen osansa uuteen aikaan liittyvissä odotuksissa. Uuteen aikaan liittyvä diskurssi tarjoaa aineiston perusteella ehdottomasti odottavaa ja positiivista ilmapiiriä. Uususkonnollisen kentän odottama uusi aika ei ominaisuuksiensa puolesta eroa loppujen lopuksi mistään muista uskonnollisten piirien lopun tai uudistuksen aikojen koittamisesta. Kuten Jeesuksen toiseen tulemiseen, saatetaan uuden ajan tulon nähdä edeltävän erilaisia katastrofeja. Nämä tuhoisat kuvat saavat huomattavasti nykypäivää enemmän tilaa 1970-luvun Ultra-lehdissä, joissa ydinsodan, maapallon ylikansoittumisen ja luonnon saastumisen pelko ovat merkittävästi läsnä. Joidenkin käsitysten mukaan meidän ei tarvitse olla valmiita uuden ajan tuloon, toiset taas näkevät, että se voi koittaa vasta kun kukin panostaa tarpeeksi henkilökohtaiseen kehitykseensä.