Browsing by Subject "vakuutussopimuslaki"

Now showing items 1-3 of 3

Epäselvien vakuutusehtojen tulkinta ja kohtuullistaminen

Kihlström, Iiris (2021)

Tutkielmassa tarkastellaan vakuutusehtojen epäselvyyttä, siitä aiheutuvia ongelmatilanteita sekä keinoja puuttua epäselvien ehtojen laadintaan. Pääteesi on se, että vakuutusehtojen tulee olla selkeitä ja ymmärrettäviä. Tätä perustelee niin kuluttajansuoja kuin yleinen sopimuskäytäntö ja hyvä vakuutustapa. Epäselvien ehtojen laadinta on sanktioitu lainsäädännössä. Käytännössä vakuutusehtoihin liittyy edelleen paljon epätietoisuutta, vaikeita termejä ja monimutkaisia ehtoja. Vakuutusehdot ovat osa vakuutussopimusta ja ne määrittävät vakuutustuotteen sisällön. Vakuutusehdoista aiheutuu kuitenkin haittoja yksittäisen vakuutuksen hakijan kannalta. Niiden epäselvyys vaikeuttaa vakuutukseen tutustumista ja vakuutuksen vertailua. Vakuutuksenottaja ei tällöin välttämättä tiedä, mitä vakuutus oikeastaan sisältää. Näihin ongelmiin tulisi puuttua ja keino poistaa vakuutusehtoihin liittyvää epäselvyyttä on laatia vakuutusehdot uudelleen niin, että ehtojen muotoiluun kiinnitetään erityistä huomiota. Oikeudellista muotoilua eli legal designin metodeita käyttämällä vakuutusehtojen rakennetta ja ymmärrettävyyttä saisi parannettua huomattavasti. Uudelleenmuotoilua perustelisi niin kuluttajansuoja kuin hyvä vakuutustapa. Myös lainsäädännöstä on saatavissa normatiivista tukea, sillä sopimusehtodirektiivissä edellytetään, että sopimusehdot laaditaan selkeästi ja ymmärrettävästi. Vakuutussopimuslaki sekä kuluttajansuojalaki tarjoavat kuluttajavakuutuksenottajalle pakottava suojaa niin vakuutusten markkinointiin ja vakuutusehtoista tiedottamisen kannalta. Vakuutussopimuslakiin on kirjattu laajoja tiedonantovelvollisuuksia epäselvyyden ja epätietoisuuden poistamiseksi. Monet oikeustapaukset liittyvätkin kysymykseen vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä. Tiedonantovelvollisuuden merkityksen kasvaessa entisestään herääkin kysymys, miten se vaikuttaa epäselvien vakuutusehtojen tulkintaan. Laaja tiedonantovelvollisuus tarkoittaa parempaa oikeussuojaa, mutta se myös velvoittaa kuluttajaa tutustumaan annettuihin tietoihin vakuutusta otettaessa. Mikäli vakuutuksenottajalle on nimenomaisesti informoitu esimerkiksi rajoitusehtojen sisällöstä, ei tämä voi enää vedota ehtoa koskevaan epäselvyyteen jälkikäteen. Vakuutuk-senantajan tiedonantovelvollisuuksilla on epäselvyyden poistava vaikutus yksittäisen vakuutussopimuksen osalta. Epäselvyys voidaan ratkaista myös tulkinnalla. Sanamuodonmukaista tulkintaa voidaan pitää lähtökohtana, ja jos epäselvyys ei ole ratkaistavissa pelkästään sen perusteella, tulee epäselvyys ratkaista epäselvyyssäännön nojalla. Epäselvyyssääntöön liittyy tulkinnanvaraisuutta, eikä sen sisältö ole tarkkarajainen. Sitä ei olekaan sovellettu ainoana tulkintasääntönä epäselvyystilanteissa. Muina tulkintatapoina epäselvyyden osalta on korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä mainittu niin vahingosta hyötymisen estävä ajattelu sekä objektiivinen tulkinta. Kohtuuttomuuden osalta vakuutusehtojen sovitteluvaatimus on korkeimmassa oikeudessa hyväksytty että hylätty. Kohtuuttomuutta koskevat ratkaisut ovat yksittäistapauksia, mutta niiden perusteluista on löydettävissä samankaltaisuuksia. Ratkaisuissa on tuotu esiin rajoitusehdon vaikutus vakuutuksenottajan vastuuseen ja sen kautta vakuutuksen hintaan ja saatavuuteen. Korkeimman oikeuden mukaan sovittelu tällaisessa tapauksessa, jossa vakuutusturva laajenisi yli sen mistä on sovittu, tulee suhtautua pidättyväisesti. Samaa perustelutapaa on noudatettu myös Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä.
Vakuutussopimukseen perustuvan korvausvaatimuksen vuoden vanhentumisajan alkamishetki ja vanhentumisen katkaiseminen vastuuvakuutuksessa

Ikäheimo, Sara (2020)

Tutkielman tutkimuskysymyksinä ovat, milloin vakuutussopimuslain (VSL) 73 §:n mukainen yhden vuoden vanhentumisaika alkaa ja miten vakuutuskorvauksen vanhentuminen on mahdollista katkaista vastuuvakuutuksessa. Lisäksi on selvitetty vanhentumisen katkaisuun liittyviä oikeusvaikutuksia. Tutkimuskysymysten selvittämiseen on haettu lähdetukea oikeuskirjallisuudesta, oikeuskäytännöstä sekä erityisesti Vakuutuslautakunnan (VKL) antamista ratkaisusuosituksista. Vakuutussopimuslain 73 §:n mukaan vuoden vanhentumisajan kuluminen alkaa, kun vakuutuksenottajalla on tieto vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Claims made -ehdoilla ei voida rajoittaa vakuutuksenottajan oikeutta vuoden määräaikaan silloin kun laki on pakottavaa. Tieto vakuutuksen voimassaolosta ei ole käytännössä aiheuttanut suuria ongelmia, joten pääsääntöisesti se ei lykkää vanhentumisajan alkamishetkeä. Poikkeuksena voivat olla kuitenkin ryhmävakuutukset. Näissä vakuutettu ja vakuutuksenottaja ovat eri tahoja, joten vakuutetulla ei välttämättä ole tietoa vakuutuksesta, mikäli VSL 76 §:n mukaista ilmoitusvelvollisuutta ei ole noudatettu. Tieto vakuutustapahtumasta ja siitä aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta on sen sijaan aiheuttanut tulkintavaikeuksia ja näihin liittyvät kysymykset ovat olleet runsaasti esillä Vakuutuslautakunnassa. Pääsääntö on, että vanhentumisaika alkaa, kun vakuutuksenottajan on tullut ymmärtää olevansa todennäköisesti vahingonkorvausvelvollinen tietystä vahingosta. Tämä edellyttää, että vakuutuksenottaja saa tiedon, että hän on aiheuttanut vahinkoa sekä tiedon, että vahingonkärsinyt tulee vaatimaan häneltä vahingonkorvausta. Arviointi on vahvasti sidoksissa tapauksen kokonaisolosuhteisiin, joten pääsääntö ei ole ehdoton. Esimerkiksi vakuutuksenottajan asiantuntemukselle on annettu keskeinen merkitys. Ammattimaisen toimijan kohdalla yleensä riittää vahva tietoisuus vahingon aiheuttamisesta. VSL 73 §:n mukainen vanhentuminen on mahdollista katkaista esittämällä vakuutuksenantajalle korvausvaatimus. Korvausvaatimukseen rinnastetaan vahinkoilmoitus. Vahinkoilmoituksen tunnusmerkistön on katsottu täyttyvän suhteellisen helposti. Edellytyksenä on ollut, että vakuutuskorvaukseen oikeutettu on ollut yhteydessä suullisesti tai kirjallisesti vakuutuksenantajaan tai tämän edustajaan ja tästä yhteydenpidosta on käynyt ilmi vakuutuksenottaja, vakuutusyhtiö, vakuutus, jonka perusteella korvausta haetaan sekä pääpiirteissään myös vahinkotapahtuman laatu. Vakuutuksenottajan lisäksi vahinkoilmoituksen tekijä on voinut olla myös vahingonkärsinyt, mikäli hänellä on ollut VSL 67 §:n mukainen suora kanneoikeus. Riittävänä on lisäksi pidetty, että vahinkoilmoituksen on tehnyt joku muu kuin korvaukseen oikeutettu, mikäli olosuhteiden perusteella on ollut syytä luotettavasti olettaa henkilön toimivan myös vakuutuksenottajan puolesta. Vahinkoilmoituksen tekemisen jälkeen vastuuvakuutuskorvauksen vanhentumista ei tarvitse enää uudestaan katkaista. Vakuutuskorvaus ei voi enää vanhentua, vaikka vakuutuksenottaja ei vakuutuksenantajan pyynnöstä huolimatta toimittaisikaan tarpeellisia selvityksiä. Vakuutuskorvausvelka voi vanhentua käytännössä vain siinä tapauksessa, että vakuutuksenantaja antaa asiassa kielteisen korvauspäätöksen, eikä vakuutuksenottaja reagoi siihen VSL 74 §:n mukaisen kannemääräajan puitteissa. Vakuutuksenantaja on velvollinen maksamaan vastuuvakuutuskorvausta vain, mikäli vakuutuksenottaja on vahingonkorvausvastuussa. Jos vahingonkorvausvelka vanhenee vakuutuksenottajan ja vahingonkärsineen välillä, ei vakuutuksenantajalla enää ole perustetta vakuutuskorvauksen maksamiselle. Vahinkoilmoituksen tekeminen ei vaikuta lähtökohtaisesti vakuutuksenottajan ja vahingonkärsineen välisen vahingonkorvausvelan vanhentumiskysymyksiin. Mikäli vahingonkärsineellä on kuitenkin VSL 67 §:n mukainen suora kanneoikeus ja hän tekee tarpeeksi yksilöidyn vahinkoilmoituksen vakuutuksenantajalle, katkeaa vahingonkorvausvelan vanhentuminen edellyttäen, että vakuutuksenantaja on noudattanut VSL 67.2 §:n mukaista velvollisuuttaan ilmoittaa vahinkoilmoituksen tekemisestä vakuutuksenottajalle.
Vakuutussopimukseen perustuvan korvausvaatimuksen vuoden vanhentumisajan alkamishetki ja vanhentumisen katkaiseminen vastuuvakuutuksessa

Ikäheimo, Sara (2020)

Tutkielman tutkimuskysymyksinä ovat, milloin vakuutussopimuslain (VSL) 73 §:n mukainen yhden vuoden vanhentumisaika alkaa ja miten vakuutuskorvauksen vanhentuminen on mahdollista katkaista vastuuvakuutuksessa. Lisäksi on selvitetty vanhentumisen katkaisuun liittyviä oikeusvaikutuksia. Tutkimuskysymysten selvittämiseen on haettu lähdetukea oikeuskirjallisuudesta, oikeuskäytännöstä sekä erityisesti Vakuutuslautakunnan (VKL) antamista ratkaisusuosituksista. Vakuutussopimuslain 73 §:n mukaan vuoden vanhentumisajan kuluminen alkaa, kun vakuutuksenottajalla on tieto vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Claims made -ehdoilla ei voida rajoittaa vakuutuksenottajan oikeutta vuoden määräaikaan silloin kun laki on pakottavaa. Tieto vakuutuksen voimassaolosta ei ole käytännössä aiheuttanut suuria ongelmia, joten pääsääntöisesti se ei lykkää vanhentumisajan alkamishetkeä. Poikkeuksena voivat olla kuitenkin ryhmävakuutukset. Näissä vakuutettu ja vakuutuksenottaja ovat eri tahoja, joten vakuutetulla ei välttämättä ole tietoa vakuutuksesta, mikäli VSL 76 §:n mukaista ilmoitusvelvollisuutta ei ole noudatettu. Tieto vakuutustapahtumasta ja siitä aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta on sen sijaan aiheuttanut tulkintavaikeuksia ja näihin liittyvät kysymykset ovat olleet runsaasti esillä Vakuutuslautakunnassa. Pääsääntö on, että vanhentumisaika alkaa, kun vakuutuksenottajan on tullut ymmärtää olevansa todennäköisesti vahingonkorvausvelvollinen tietystä vahingosta. Tämä edellyttää, että vakuutuksenottaja saa tiedon, että hän on aiheuttanut vahinkoa sekä tiedon, että vahingonkärsinyt tulee vaatimaan häneltä vahingonkorvausta. Arviointi on vahvasti sidoksissa tapauksen kokonaisolosuhteisiin, joten pääsääntö ei ole ehdoton. Esimerkiksi vakuutuksenottajan asiantuntemukselle on annettu keskeinen merkitys. Ammattimaisen toimijan kohdalla yleensä riittää vahva tietoisuus vahingon aiheuttamisesta. VSL 73 §:n mukainen vanhentuminen on mahdollista katkaista esittämällä vakuutuksenantajalle korvausvaatimus. Korvausvaatimukseen rinnastetaan vahinkoilmoitus. Vahinkoilmoituksen tunnusmerkistön on katsottu täyttyvän suhteellisen helposti. Edellytyksenä on ollut, että vakuutuskorvaukseen oikeutettu on ollut yhteydessä suullisesti tai kirjallisesti vakuutuksenantajaan tai tämän edustajaan ja tästä yhteydenpidosta on käynyt ilmi vakuutuksenottaja, vakuutusyhtiö, vakuutus, jonka perusteella korvausta haetaan sekä pääpiirteissään myös vahinkotapahtuman laatu. Vakuutuksenottajan lisäksi vahinkoilmoituksen tekijä on voinut olla myös vahingonkärsinyt, mikäli hänellä on ollut VSL 67 §:n mukainen suora kanneoikeus. Riittävänä on lisäksi pidetty, että vahinkoilmoituksen on tehnyt joku muu kuin korvaukseen oikeutettu, mikäli olosuhteiden perusteella on ollut syytä luotettavasti olettaa henkilön toimivan myös vakuutuksenottajan puolesta. Vahinkoilmoituksen tekemisen jälkeen vastuuvakuutuskorvauksen vanhentumista ei tarvitse enää uudestaan katkaista. Vakuutuskorvaus ei voi enää vanhentua, vaikka vakuutuksenottaja ei vakuutuksenantajan pyynnöstä huolimatta toimittaisikaan tarpeellisia selvityksiä. Vakuutuskorvausvelka voi vanhentua käytännössä vain siinä tapauksessa, että vakuutuksenantaja antaa asiassa kielteisen korvauspäätöksen, eikä vakuutuksenottaja reagoi siihen VSL 74 §:n mukaisen kannemääräajan puitteissa. Vakuutuksenantaja on velvollinen maksamaan vastuuvakuutuskorvausta vain, mikäli vakuutuksenottaja on vahingonkorvausvastuussa. Jos vahingonkorvausvelka vanhenee vakuutuksenottajan ja vahingonkärsineen välillä, ei vakuutuksenantajalla enää ole perustetta vakuutuskorvauksen maksamiselle. Vahinkoilmoituksen tekeminen ei vaikuta lähtökohtaisesti vakuutuksenottajan ja vahingonkärsineen välisen vahingonkorvausvelan vanhentumiskysymyksiin. Mikäli vahingonkärsineellä on kuitenkin VSL 67 §:n mukainen suora kanneoikeus ja hän tekee tarpeeksi yksilöidyn vahinkoilmoituksen vakuutuksenantajalle, katkeaa vahingonkorvausvelan vanhentuminen edellyttäen, että vakuutuksenantaja on noudattanut VSL 67.2 §:n mukaista velvollisuuttaan ilmoittaa vahinkoilmoituksen tekemisestä vakuutuksenottajalle.

Now showing items 1-3 of 3

Browsing by Subject "vakuutussopimuslaki"

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO