Browsing by Subject "vastarinta"

Intiassa sitkeästi pintansa pitävä kastiperustainen syrjintä vaikuttaa yhä miljoonien ihmisten elämään. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat kastilaitoksen ja intialaisen yhteiskunnan alimmalla tasolla olevat dalitit. Kastisyrjintä on aina kohdannut monimuotoista vastarintaa. 1920- ja 1930-lukujen Intiaan sijoittuva pro gradu -tutkielma palaa dalitien ihmisoikeusliikkeen alkulähteille. Tutkielmassa käsitellään dalit-liikkeen ideologisen ja symbolisen isän Bhimrao Ramji Ambedkarin (1891–1956) ajattelua ja poliittista toimintaa. Siinä selvitetään Ambedkarin näkemyksiä kastilaitoksesta, hänen keinojaan vastata dalitien kokemaan syrjintään ja hänen suhdettaan brittiläiseen siirtomaavaltaan. Toiseksi tutkielmassa analysoidaan Ambedkarin ja hänen huomattavimman poliittisen vastustajansa, maailman kenties tunnetuimman intialaisen, Mohandas ”Mahatma” Gandhin (1869–1948) välistä kamppailua. Tutkielma keskittyy erityisesti selvittämään Ambedkarin ja Gandhin välirikkoon johtaneita syitä sekä heidän eroavia näkemyksiään kastista ja ihanteellisesta yhteiskunnasta. Britannian kolonialistisen koneiston läpitunkeva ja ristiriitainen asema itsenäisyyttä edeltävässä Intiassa on kiistämätön. Tutkielman historiallisena kontekstina ja rinnakkaisena narratiivina on Intian kehityskulku brittiläisen siirtomaavallan alaisuudesta kohti itsenäisyyttä. Tutkielma valaisee siirtomaahallinnon keskeistä toimijuutta kasti- ja vähemmistöpolitiikassa. Teoreettisen viitekehyksen tutkimukselle tarjoaa postkolonialistinen tutkimussuuntaus. Osana kriittistä teoriaa postkolonialistinen historiantutkimus tutkii eurooppalaisen siirtomaavallan moninaisia ja ristiriitaisia vaikutuksia entisissä siirtomaissa ja siirtomaavalloissa. Postkolonialistinen tutkimus analysoi ja kyseenalaistaa kolonialismin taustalla olevia arvoja ja pyrkii käsittelemään erityisesti kolonialismin marginalisoimia ihmisiä ja ihmisryhmiä. Tutkielman lähdeaineiston ytimen muodostavat Ambedkarin tärkeimmät kastilaitosta, kastin politiikkaa ja Gandhia käsittelevät kirjoitukset. Gandhin osalta lähteenä käytetään hänen tunnetuinta poliittista tekstiään Hind Swaraj (1909) sekä täydentävin osin hänen muita kirjoituksiaan. Tutkielman kolmanneksi ääneksi nousevan Intian kansallisen kongressipuolueen voimahahmon ja itsenäisen Intian ensimmäisen pääministerin Jawaharlal Nehrun ajatuksia kartoitetaan hänen omaelämäkerrastaan Toward Freedom: The Autobiography of Jawaharlal Nehru (1942). Tuloksena havaitaan, että Ambedkarin ja Gandhin näkemykset dalitien aseman parantamisesta poikkeavat toisistaan merkittävästi. Itsenäisyysliikkeen johtohahmoksi nouseva Gandhi rakentaa swarajin eli itsehallinnon tavoitteensa intialaisesta hengellisestä traditiosta nousevan vapauskäsityksen perustalle. Gandhilainen vapaus ei tarjoa vapautta daliteille. Kastisyrjinnässä yhdistyvät rituaalinen, sosiaalinen ja taloudellinen sorto. Ambedkarille kastilaitos ja hindulaisuus ovat erottamattomia, eivätkä ne ole sovitettavissa yhteen oikeudenmukaisen yhteiskunnan kanssa. Ambedkar hyödyntää siirtomaahallinnon poliittisia ja lainsäädännöllisiä rakenteita ajaessaan alistetulle vähemmistölle edustuksellista sijaa. Siirtomaahallinnon instituutiot ovatkin sekä vastarinnan kohteita että reittejä kohti oikeudenmukaisuutta uskonnollisesti ja poliittisesti monimuotoisella kentällä.

Rakennan teoreettisen kehikon, jonka avulla foucault’laista teoriaa voidaan soveltaa lihantuotantoon. Foucault käyttää dispositiivia työkaluna, jonka avulla jokin osa-alue arkipäiväisestä voidaan nostaa kriittisen tarkastelun kohteeksi. Sovellan dispositiivin käsitettä tässä tutkimuksessa esittelemässäni lihadispositiivissa, jonka avulla lihansyöntiä voidaan tarkastella luonnollisen sijaan poliittisen strategian ohjaamana toimintana. Asetan kysymyksen siitä, millaisten totuussuhteiden seurauksena ihminen tunnistaa itsensä lihaa haluavana olentona ja jonkun toisen syötävänä lihana. Esitän, että ihmisten ja muiden eläinten välisiä suhteita voidaan tarkastella valtasuhteina, jos heidät tunnistetaan toimijoina, jotka tekevät vastarintaa, ja että biovalta näin ollen soveltuu eläinteollisuuden analyysiin. Foucault’lainen roduton rasismi, joka fragmentoi biologisen pinnan, luo siihen kaksi ryhmää ja luo suoran yhteyden toisen elämän ja toisen kuoleman välille soveltuu selittämään sitä, kuinka nimellisesti elämää vaaliva valta voi käyttää kuolemanvaltaa teurastamalla muunlajisia valtavassa mittakaavassa. Tämän se tekee esittämällä itsensä sekä ihmisen että muunlajisten hyvän elämän turvaajana. Holokaustirinnastuksen kautta eläimellistämisen voidaan havaita olevan suurempi apparaatti, jonka uhriksi myös ihmiset voivat joutua. Soveltamalla Agambenin paljaan elämän konseptia totean, että muunlajisten eläinten ulossulkeminen poliittisista yhteisöistä on länsimaisen politiikan perustavanlaatuisin konflikti, jolta kaikki sen jälkeiset sorron muodot lainaavat rationaliteettinsa. Muiden eläinten lihan syöminen on tämän ulossulkemisen symboli ja ihmisen ja eläimen rajaa ylläpitävä käytäntö, sillä se todistaa, että emme ole eläimiä.

Tutkielman aiheena on naisten toimijuuden ja sen vahvistumisen tarkastelu alkuperäiskansojen naisten järjestön kautta. Tutkimus perustuu etnografiseen kenttätyöhön, joka tehtiin Perussa alkuvuodesta 2012 Femucarinap -nimisestä järjestöstä. Työssä tuodaan esille, kuinka Femucarinapin naisten toimintaan vaikuttavat keskeisesti heidän asemansa alkuperäiskansojen ja sukupuolensa edustajana. Lähtökohtaisesti heillä on alistettu asema yhteiskunnassa. Tutkimuksen metodina oli 3 kuukauden kenttätyö Perussa. Kenttä sijoittui pääasiassa järjestön toimistolle ja sen ympäristöön Limaan. Kenttätyön aikana aineistoa kerättiin haastatteluilla ja järjestön toimintaan osallistumalla. Järjestön toimintaa olivat mielenosoitukset, kokoukset ja työpajat. Aineistona tutkimuksessa käytetään myös nauhoitettuja puheita, keskusteluja ja järjestön julkaisemia tekstejä. Tutkimuksessa esitellään järjestöön vaikuttavia asioita yhteiskunnassa ja järjestön toimintaa. Järjestön päämääriä ovat oikeus päättää maan käytöstä ja naisten voimaantuminen. Työssä kuvaillaan keinoja, joilla järjestö ja sen jäsenet eri puolilta Perua lisäävät toimijuuttaan saavuttaakseen päämääränsä. Teoreettisen keskustelun ja aineiston perusteella osoitetaan, että kyseenomaisten naisten toimijuus vahvistuu järjestössä toimimisen kautta. Työn perusteella naisten toimijuus rakentuu heidän asemansa ja järjestön kautta. Se vahvistuu toiminnan eli vastarinnan ja kouluttamisen kautta. Päätellään, että naisilla on sekä yksilöllistä että kollektiivista toimijuutta. Järjestön naiset ovat yhteiskunnan muovaamia mutta he myös toiminnallaan haastavat yhteiskunnan rakenteita. Työssä osoitetaan, kuinka järjestön ohjelma ja toimijuus ovat vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa. Toimijuuden perustana olevan vastarinnan tarkastelu paljastaa perulaisen yhteiskunnan epätasa-arvoisuuden ja tätä tukevat rakenteet. Tutkimus sijoittuu osaksi Latinalaisen Amerikan sosiaalisten liikkeiden tarkastelua. Työssä yhdistetään sekä poliittista että feminististä antropologiaa. Toimijuuden tarkastelu perustuu näiden suuntausten teoreettiselle keskustelulle. Tutkimus yhdistää sekä alkuperäiskansojen liikkeiden ja heidän vaatimiensa oikeuksien tarkastelua että naisten liikkeiden vaatimuksia. Asiat, jotka tutkimuksessa on tulevat esiin, ovat ajankohtaisia samoja asioita ajaville ryhmille ja järjestöille.

Hong Kong was once a British colony and has been under the sovereignty of People’s Republic of China (PRC) since 1997. However, some of the unjust practices and colonial legacies are infiltrated into the development ideology as well as the social structures. The construction of intercity express railway project announced in 2008 causing the demolishment of Tsoi Yuen Tsuen, a 'non-indigenous' agricultural village in Hong Kong, was one of the current examples. Tsoi Yuen village was established under the former colonial sovereignty sixty years ago. Approximately 450 populations were affected that they had to relocate their homeland involuntarily. However, these villagers were very attached to their homelands and were unwilling to move, and meanwhile they found that they were absent in the government’s consultation and decision-making process. Soon they began their resistance and demanded for 'No Move! No Demolish!'. Their movement was strongly supported by a group of 'Post-80s generation' and turned into the most important social movement of the city in recent years. In fact, demolition of Tsoi Yuen Village for city development is not an isolated case in the city. Meanwhile the situation is getting worse in Mainland China. I chose the case study of Tsoi Yuen Resistance from 2008 to 2011 for revelation of the complicated colonial history and postcolonial era of Hong Kong. I focused on discussing the Tsoi Yuen Resistance and the Post-80s movement, and how they have exposed the tension between top-down urban planning and development and public movements fighting for a more democratic process in choosing their way of living. Through the study of a village movement which as well as the rationale behind the Post-80s’ support, I hoped to illustrate how this movement has awaken a different sense of living for the new generations in the midst of the high-sounding urban development. It is an opportunity to examine Hong Kong’s colonial epoch in a different perspective: through studying the Tsoi Yuen Village, let them (subalterns) speak for themselves. Furthermore, the significance of this resistance, taking place eleven years after the handover to the PRC, is an important fact that I shall not miss in later discussion. Last but not least, during the resistance, advanced technology and social networks such as Facebook, Twitter, iPhone were used by Post 80s generation to spread the latest information in order to attract public’s concern and participation. Therefore, apart from studying Tsoi Yuen Resistance as a local social movement, I also regard it as a part of the global movement in perusing ecological lifestyle and civil society. How Post 80s’ generation manipulates the global idea in a local context will also be examined.

This is a study on resistance to gentrification in Brooklyn, New York. The premise of the study is to look at the 21st century city through an anthropological lens. From the 1980s on neoliberal capitalism has led to cities around the world to become playgrounds for the hyper-healthy where private property and profit rates trump people’s right to their city. In this study gentrification is understood as a process where marginalized low-income communities of color are disproportionately threatened by displacement as new development and people appear in their neighborhoods. Thus, this study has used gentrification as a context for analyzing how urban inequalities are systematically produced on the one hand, and lived, negotiated and resisted in everyday life on the other. It examines the city as a multiplicity of layered lived realities charged with antagonisms between ‘us’ and ‘them’, and in constant renegotiation between conflict and compromise. This thesis is a contribution to anthropology of, and in, the city. As over half of humanity now lives in towns and cities, this thesis speaks to the importance of urban anthropology in understanding the human condition. In order to assemble a more comprehensive picture, the thesis combines the concept of urban cosmopolitics and anthropological theories of landscape, art, and resistance with critical urban theory that has demanded cities for people, not for profit. This thesis is based on ethnographic fieldwork carried out in New York City between April and June 2017. The main research methods included participant observation in various events and settings, and semi-structured interviews with six activists and artists all in their own way engaged in resistance to gentrification. All of the participants had lived all or most of their lives in New York, and had personal experience with the pressures of being priced out of their neighborhoods. Supplementary information was gathered online from social media posts, blogs, websites and articles. Also, countless ethnographic encounters in and with the city have contributed to the analysis. This thesis analyzes how gentrification changes the urban landscape wherein people dwell and have formed their sense of belonging, community and identity. The urban landscape is seen as consisting of physical, political, social, historical and cultural layers. It is suggested that resistance to gentrification in New York City is resistance to systemic racism inherent in urban development. Moreover, social movements across the city have drawn an analogy between gentrification and colonialism, which is also factored into the analysis. Thus, connecting it to historical urban policies and practices the study suggests that gentrification in New York City is not merely an inevitable part of life in the city but a result of urban planning; zoning and housing policy have protected the segregation of neighborhoods and enabled the displacement of low-income communities of color. These unequal power relations that shape the city without regard to its people have been central in identifying and analyzing why people are engaged in resistance. This thesis examines various kinds of acts of resistance that vary from individual to collective, from overt to covert, and from demonstrations to imagining and circulating alternative futures and narratives. Special attention is given to art as resistance: it is analyzed as empowering the community, creating spaces of dissent, and making visible different life-worlds within the city. Finally, the thesis analyzes how resistance involves people in the politics of the city; exclusion from decision-making, unsustainable urban development, and co-optation of culture are issues that particularly disenfranchised communities across the city are facing in their struggle to assert their right to their city.