Browsing by Subject "verotus"

Jakamistalous on monimuotoinen ilmiö, joka on tullut tutuksi muun muassa majoituspalvelu Airbnb:n ja kyytienjakopalvelu Uberin myötä. Jakamistalouden odotetaan lisäävän talouskasvua, työpaikkoja ja kilpailukykyä. Jakamistalouden odotetaan luovan uudenlaisia tilaisuuksia sekä yrittäjille että kuluttajille. Jakamistalouden avulla yksittäiset kansalaiset voivat toimia digitaalisten alustojen kautta sekä palveluntuottajana että palveluiden ostajana. Tämä tuo mukanaan uudenlaisia haasteita nykyisille markkinatoimijoille ja aiheuttaa haasteita nykyisten säädösten soveltamiselle. Tutkielman tavoitteena on eritellä jakamistalouden ilmiön mahdollisuuksia, haasteita ja vaikutuksia suomalaisten viranomaisten näkökulmasta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen ja metodin muodostaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteoriaan perustuva ideologia- ja diskurssianalyysi. Ideologia- ja diskurssianalyysi antaa käsitteelliset työkalut aineiston analyysille ja jakamistalouden ilmiön merkitysten tulkinnalle. Tutkielman aineisto koostuu suomalaisista viranomaisteksteistä, jotka käsittelevät jakamistaloutta. Viranomaistekstejä on valittu Työ- ja elinkeinoministeriöltä, Valtiovarainministeriöltä, Sitralta ja Verohallinnolta. Työ- ja elinkeinoministeriö on tutkinut jakamistaloutta suomalaisista viranomaisista ehdottomasti eniten ja se näyttäytyy keskeisimpänä viranomaistoimijana jakamistalouden näkökulmasta. Tutkielmaan on siten valikoitunut useampi tekstiaineisto Työ- ja elinkeinoministeriöltä. Jakamistalouden käsitteeseen liitetään tutkielman perusteella lukuisia erilaisia merkityksiä. Suomalaisten viranomaisten artikulointi jakamistalouden sisällöstä on kuitenkin varsin ristiriitaista. Viranomaisten merkityksenannot voidaan jakaa mahdollisuuksien, haasteiden ja vaikutusten diskurssiin. Diskurssiteorian näkökulmasta jakamistalous näyttäytyy sekä tyhjänä että kelluvana merkitsijänä. Kun jakamistaloutta tarkastellaan tyhjänä merkitsijänä, siihen liitetään useita keskenään ristiriitaisia merkityksiä ja odotuksia. Jakamistaloutta voidaan tarkastella myös kelluvana merkitsijänä, jolloin mahdollisuuksien, haasteiden ja vaikutusten diskurssit kamppailevat keskenään. Jakamistaloudelle artikuloidaan aineistossa myös voimakas tulevaisuuden talouskasvun myytti. Viranomaisten näkökulma jakamistalouteen on varsin ristiriitainen. Viranomaisaineiston mukaan jakamistalous luo mahdollisuuden talouskasvulle, uusille joustaville työpaikoille ja resurssitehokkuudelle, mutta se tuo mukanaan myös haasteen sääntelylle, verotukselle ja tasapuoliselle kilpailulle. Verotus ja sääntely nähdään jopa jakamistalouden potentiaalin esteenä. Viranomaisten arvion mukaan jakamistaloudella on siten vaikutuksia muun muassa työelämään, sääntelyyn, verotukseen ja resurssitehokkuuteen. Tutkielman aineistosta voidaan tulkita, että tämänhetkinen lainsäädäntö ja ohjeistus eivät sovellu jakamistalouden uudenlaisiin toimintamalleihin. Ratkaisuksi esitetään sääntelyn purkamista ja lainsäädännön kehittämistä, jotta jakamistalouden mahdollisuuksia voitaisi hyödyntää paremmin.

Euroopan unionin liikennepolitiikan yhtenä tavoitteena on vähentää tieliikenteen ulkoisvaikutuksia, joita ovat esimerkiksi ruuhkat, saasteet, melu ja liikenneonnettomuudet. Keinona Euroopan unioni esittää tieliikenteen hinnoittelujärjestelmien tehostamista ja ulkoisvaikutusten kustannusten ohjaamista niiden aiheuttajien maksettavaksi. Tavoitteena on siirtyä ajoneuvojen hankinnan ja omistamisen verottamisesta kohti liikkumisen ja tienkäytön veroja ja maksuja. Pitkän aikavälin kehityssuunta on kohti rajakustannushinnoittelua, joka voidaan toteuttaa esimerkiksi GPS paikannukseen perustuvalla kansallisella kilometriperusteisella tienkäyttömaksulla. Tieliikenteen käyttäjät maksaisivat ajettujen kilometrien mukaan ja kilometrille kohdistuvaa maksua voitaisiin vaihdella esimerkiksi paikan, ajan ja ajoneuvon ominaisuuksien mukaan. Taloustieteen mukaan Euroopan unionin tavoite tieliikenteen rajakustannushinnoittelusta on järkevä ja johtaisi tehokkaaseen resurssien allokaatioon. Euroopan unionin linjaukset noudattavat yleisempää kansainvälistä kehityssuuntaa. Suomi on Baltian maiden ohella ainoa Manner-Euroopan maa, jossa ei ole käytössä minkäänlaisia tienkäyttömaksuja. Vaikka Suomen tieliikenteen verotus on kansainvälisesti korkea, sen rakenne kaipaa uudistamista. Suomen verotuksen painopiste on omistamisen verottamisessa ja nykyisen verotuksen ohjaavuusvaikutukset ovat rajalliset. Etenkin polttoaineverotukselle lisähaasteita tuovat ajoneuvojen uudet energialähteet ja entistä matalampi polttoaineen kulutus. Vaikka teknologia kehittyy, autoilla tulee edelleen olemaan yhteisiä ominaisuuksia - ne tarvitsevat väylätilaa liikkumiseen ja parkkitilaa säilytykseen. Tutkin tässä työssä Suomen nykyisen tieliikenteen verotuksen korvaamista kansallisella kilometriperusteisella tienkäyttömaksulla. Uudistus parantaisi tieliikennemarkkinoiden tehokkuutta, mutta parantaisiko se myös oikeudenmukaisuutta? Yksi isoimmista huolenaiheista mitä tahansa uutta hinnoittelu- tai verouudistusta suunniteltaessa on hyväksyttävyys ja siten oikeudenmukaisuus. Työssäni havaitsen, että Suomen nykyinen tieliikenteen verotus ei ole tehokas eikä monelta osin oikeudenmukainen. Verouudistukset kohtaavat usein kiivasta vastustusta ja etenkin tienkäyttömaksuille hyväksyttävyys on ongelma. Uudistuksista keskusteltaessa on myös tärkeää tutkia mitä ollaan uudistamassa. Millaisia hyvinvointivaikutuksia vallitsevalla järjestelmällä on? Myös nykyinen järjestelmä on arvovalinta, jonka oikeudenmukaisuutta on aika-ajoin syytä tarkastella.

Valmisteverot ovat erityisiä kulutusveroja. Toisin kuin yleisiä kulutusveroja, eli esimerkiksi arvonlisäveroa, erityisiä kulutusveroja kannetaan ainoastaan tiettyjen, erikseen määriteltyjen tavaroiden kulutuksesta. Muita erityisiä kulutusveroja ovat esimerkiksi autovero ja vakuutusmaksuvero. Suomessa nykyään valmisteveron alaisia tavaroita ovat nestemäiset polttoaineet, sähkö ja eräät muut polttoaineet, alkoholi ja alkoholijuomat, tupakkatuotteet, virvoitusjuomat, juomapakkaukset, jätteet sekä kaivosmineraalit. Nykyisen valmisteverotusdirektiivin edeltäjillä on 1990-luvun alkupuoliskolla luotu yhteinen valmisteverotusjärjestelmä EU:n alueelle, minkä lisäksi tietyille tuotteille on direktiivein säädetty vähimmäisverotasot. Näiden niin kutsuttujen harmonisoitujen valmisteverojen alaisia tavaroita ovat energiatuotteet, alkoholi ja alkoholijuomat sekä tupakkatuotteet. Näiden lisäksi EU:n jäsenvaltioilla on oikeus kantaa valmisteveroa myös muista tuotteista, kunhan tällaiset verot eivät häiritse sisämarkkinoiden toimintaa. Valmisteverotuksessa vero-objekti, eli se asiantila, johon verotus kohdistuu, on ajallisesti erotettu siitä ajanhetkestä, jolloin valmisteverosaatava syntyy, tai toisin sanoen, tulee täytäntöönpanokelpoiseksi. Tämä on käytännössä toteutettu valmisteverotusdirektiivissä niin sanotulla väliaikaisen verottomuuden järjestelmällä, jossa toimiessaan tietyt luvan saaneet elinkeinonharjoittajat voivat muun muassa valmistaa, jalostaa, varastoida ja siirtää valmisteveron alaisia tuotteita väliaikaisesti valmisteverottomina. Kun valmisteverotuksessa vero-objekti itsessään on valmisteveron alaisen tuotteen valmistus tai tuonti EU:n alueelle, valmisteverosaatava syntyy lähtökohtaisesti silloin, kun tuote luovutetaan kulutukseen, eli käytännössä poistuu väliaikaisen verottomuuden järjestelmästä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, mikä merkityssisältö käsitteellä ”kulutukseen luovuttaminen” on ja millaisia poikkeuksia siihen sisältyy. Lisäksi tarkastellaan niin kutsuttua hävikkiä, ja sitä, milloin hävikki ei muodosta kulutukseen luovutusta, jolloin hävikkiä voidaan pitää verottomana. Koska valmistevero-oikeudellinen tutkimus on erityisesti Suomessa ollut suhteellisen vähäistä, on keskeisenä lähdeaineistona Euroopan unionin tuomioistuimen aihetta koskeva oikeuskäytäntö, josta voidaan havaita, että olennainen kulutukseen luovutuksen elementti muodostuu siitä, voidaanko tuote tosiasiallisesti luovuttaa kulutettavaksi. Lisäksi erinäisissä hävikkiä synnyttävissä tilanteissa tulee arvioida verovelvollisen oman toiminnan vaikutusta ja sitä, olisiko hävikin syntyminen ollut kohtuullisin toimenpitein estettävissä.

Synoptisissa evankeliumeissa esiintyy perikooppi, jossa Jeesukselta kysytään, onko oikein maksaa veroa Rooman keisarille (Matt. 22:15–22; Mark. 12:13–17; Luuk. 20:20–26). Uudemmassa tutkimuksessa tässä perikoopissa on nähty piilotettua kritiikkiä Rooman imperiumia kohtaan. Tällaisen tulkinnan tueksi on esitetty sosiaalitieteellisiä malleja, joiden mukaan verotus ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa oli kohtuuttoman raskasta ja sortavaa, mikä johti vastarintaan. Veronmaksukysymyksen ajatellaan kumpuavan tästä tilanteesta. Tässä tutkimuksessa haastetaan imperiumikriitinen lukutapa veronmaksuperikoopin osalta. Tavoitteena on kyseenalaistaa se sosiaalinen konteksti, joka perikoopin taustalle on sosiaalitieteellisten mallien avulla luotu ja josta veronmaksukysymyksen on nähty kumpuavan. Tutkimuksessa osoitetaan, että tämä konteksti ei ole riittävän uskottava veronmaksuperikoopin tulkinnan lähtökohdaksi, kun sitä tarkastellaan aikalaislähteiden valossa. Tärkeimmät lähteet ovat historioitsija Flavius Josefuksen teokset, etenkin Juutalaissodan historia ja Juutalaisten muinaisajat, joihin myös kritisoitavat tutkijat tukeutuvat paljon. Tutkimuksessa osoitetaan, että lähteiden perusteella verotus ei vaikuta olleen niin riistävää, kuin K.C. Hanson ja Douglas E. Oakman väittävät, eikä Josefuksen teoksissa esiintyvillä lainsuojattomilla ole todennäköisesti mitään tekemistä verotuksen tai sen raskauden kanssa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös Josefuksen kuvausta Juudas Galilealaisen vuoden 6 jaa. verokapinasta, johon viitataan toistuvasti veronmaksuperikooppia koskevassa tutkimuksessa ja etenkin imperiumikriittisessä tulkinnassa. Tutkimuksessa osoitetaan, että tapaus ei ole historiallisesti täysin uskottava, minkä vuoksi siihen on tulkinnassa viitattava varauksella. Lisäksi Juudaksen kapinan taustalla ei ole verotuksen sortavuus, vaan ensimmäisen käskyn tulkinta. Kun veronmaksuperikooppia tarkastellaan osana kunkin evankeliumin kokonaiskertomusta, käy ilmi, että kyse on juutalaisuuden sisäisestä kysymyksestä, eikä Rooman ja verotuksen kritisoimisesta. Kysymys on osa jaksoa, jossa juutalaiset johtohahmot haastavat Jeesuksen valtuudet opettaa ja tulkita kirjoituksia. Samalla evankeliumit todistavat, että toisin kuin Jeesuksen vastustajat yrittävät osoittaa, Jeesus opettaa Jumalasta totuudellisesti. Jeesus ei kiellä veronmaksua, koska Rooman keisari ei ole vakavasti otettava haastaja Jumalan suvereniteetille. Tämä imperiumikriittinen näkökulma ei kuitenkaan ole evankeliumien keskiössä, vaan syntyy sivutuotteena niiden kokonaissanomasta.

Maatilojen lukumäärä laskee ja viljelty peltoala kasvaa jatkavia maatiloja kohden. Maatalousyrittäjän kannustimet lisäpellon hankkimiseen skaalaetujen tavoitteleminen tai tuotannon peltorajoitteen muuttaminen. Maatalousyrittäjälle toiminnan tehostumisen etujen tulisi johtaa parempaan taloudelliseen tulokseen ja kilpailukykyyn. Maatalousyrittäjät hankkivat peltoa pääasiassa vuokraamalla tai ostamalla. Vuokraaminen on ollut ostamista yleisempää. Pellon ostamisella tai vuokraamisella on erilaiset talousvaikutukset peltoa hankkivalle tilalle. Lisäksi peltoa ostettaessa kaupan rahoittaminen lainarahoituksella tuo omat talousvaikutuksensa tilalle. Pellon hankintatavan päätöksenteon tueksi maatalousyrittäjällä tulisi olla mahdollisimman realistinen taloudellinen analyysi valintojen vaikutuksista tilantalouteen. Analyysin tulisi ottaa huomioon lisäpellolta saatava tulos, pellon osto sijoituksena, pellon oston rahoittamisen tapa, arvio tulevaisuuden tuotannon ja rahoitusolojen kehityksestä, pellon vuokraamisen kustannukset sekä lisätuotantoa varten tarvittava muu käyttöomaisuus. Tutkielmassa tehdään kuvattu taloudellinen analyysi tapaustutkimuksena kohdetilalle. Tutkimuksen analyysi perustuu yksittäisen tilan oikaistusta tilinpäätösaineistosta tehtyyn kassavirtojen nettonykyarvo mallinnukseen kolmella eri tulevaisuuden skenaariolla. Skenaarioiden avulla selvitettiin, kuinka eri rahoitus- ja markkinaolot vaikuttavat hankintatapojen taloudelliseen pärjäämiseen nettonykyarvolla laskettuna. Tilan yhteisömuoto oli elinkeinonharjoittaja ja maatalous oli päätoimista. Saatujen tulosten mukaan pellon osto lainalla on kannattavampaa kuin vuokraaminen, mutta vain siksi että tuolloin voi laskea kokonaisnettonykyarvoon pellon arvon nousun. Ostettaessa peltoa lainalla kumulatiivinen kassavirta on sekä nimellisesti että reaalisesti negatiivinen vuosikymmeniä pellon oston jälkeen. Vuokrattaessa reaalinen kumulatiivinen kassavirta oli kaikissa paitsi yhdessä skenaariossa positiivinen. Tutkimuksen yksittäistapauksen tulokset ovat samansuuntaisia aikaisemmin tehtyjen yleisten tutkimusten sekä havaitun yleisen vuokraamisen yleistymisen kanssa.

Talous on kasvanut nopeasti teollisesta vallankumouksesta lähtien. Talouden kasvu on perustunut neitseellisten materiaalien käyttöön, niistä tuotteiden valmistamiseen ja tuotteiden hävittämiseen niiden käyttöiän päätyttyä. Neitseellisiä materiaaleja ei kuitenkaan ole maailmassa loputtomasti. Ihmiskunnan jatkuvasti kasvaessa onkin alettu edistämään malleja, kuten kestävä kehitys ja kestävä talouskasvu. Näiden mallien mukaan talouskasvun tulisi olla myös ympäristön kannalta kestävää, eli kasvua, joka voisi toimia myös ympäristön rajoitteiden rajoissa. Kiertotalous nähdään yhä enenevissä määrin yhtenä mahdollisuutena kestävän talouskasvun saavuttamisessa, osa näkee kiertotalouden päätavoitteena kestävän kehityksen. Kiertotaloudessa neitseellisten materiaalien käyttö vähenee, eikä jätettä käsitellä enää jätteenä, vaan yhtenä raaka-aineena muiden joukossa. Kiertotalouden edistäminen on monen maan tavoitteena ja se vaatii päättäjiltä erilaisia ohjauskeinoja – kuten kiertotalouteen ohjaavaa verotusta. Tämä tutkimus pohjautuu kiertotalouden konseptiin ja kiertotalouden ohjaamiseen käytettyihin ohjauskeinoihin – varsinkin kiertotalouteen ohjaavaan verotukseen. Kiertotalouteen siirtyminen vaatii sitä tukevia ohjauskeinoja. Yksi mahdollisista ohjauskeinoista on kiertotalouteen ohjaava verotus. Monella maalla on tavoitteet kasvattaa kiertotaloustoimintaansa ja vähentää neitseellisten materiaalien käyttöä. Tähän tutkimukseen on valittu esimerkiksi kaksi maata, Suomi ja Hollanti, sillä näillä mailla on selkeät tavoitteet kiertotalouden suhteen. Tämä tutkimus pohjautuu yhteiskunnan hyvinvointia kuvaavaan hyvinvointifunktioon, jonka avulla kuvataan kiertotalouteen ohjaavan verotuksen vaikutuksia talouteen yksinkertaistetulla tavalla. Tutkimuksessa tarkastellaan hyvinvointifunktion toimintaa teoriapohjalta erilaisissa skenaarioissa, jotka simuloivat erilaisia maita ja tilanteita. Teoriaan pohjautuva malli sovitetaan myös kahden maan esimerkkiin käyttäen oletuksia ja tutkittua tietoa. Käytetty malli sisältää paljon oletuksia, eikä se siten voi tarkasti kuvata reaalimaailmaa. Tutkimuksen tavoitteena onkin tarkastella ohjaavan verotuksen vaikutuksia yleisellä tasolla. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan havaita, kuinka kiertotalouteen ohjaava verotus vaikuttaa talouteen. Tutkimuksessa havaitaan verotuksen vaikutuksia kiertotaloustoimijoiden osuuteen, sekä mahdolliseen verokertymään, joka verotuksella on mahdollista kerätä. Mallin perusteella päättäjien tulee maksimoidessaan yhteiskunnan hyvinvointia tasapainotella kiertotalouteen siirtymisen hyötyjen ja toisaalta kiertotalouteen ohjaavan verotuksen mahdollistaman verokertymän kanssa. Verotason noustessa verokertymä aluksi kasvaa, mutta saavuttaa huippunsa, kun verotaso on 40 % maksimitasostaan. Tällä verokertymää maksimoivalla tasolla kiertotaloustoimijoiden osuus taloudessa on vain 30,9 %. Voimme myös mallin perusteella todeta, että yhteiskunnan hyvinvointi voi saavuttaa maksiminsa missä kiertotalouden tasossa tahansa. Mallin perusteella huomaamme kahden esimerkkimaan tilanteiden olevan hyvin erilaiset. Suomessa kiertotalouteen ohjaavalla verotuksella on mahdollista kerätä suurempi verokertymä ja samalla kasvattaa myös kiertotalouden osuutta, Hollannissa verotuksen lisäämä kiertotalouden osuus voisi laskea mahdollista verokertymää. Voimme todeta tutkitun mallin pohjalta, että kiertotalouteen ohjaavalla verotuksella voi mahdollisesti olla myös muitakin hyötyjä suoran ohjaavan vaikutuksen ohella. Mikäli maat haluavat siirtyä kohti kiertotaloutta yhä tehokkaammin, voi ohjaava verotus olla yksi hyvä työkalu vauhdittamaan tätä siirtymää. Kiertotaloudesta tulisi olla enemmän tutkittua tietoa ja mittareita, jotta malli voitaisiin sovittaa paremmin vastaamaan oikeaa maailmaa.

Elintarvikkeiden tuotannon ja kulutuksen ilmastovaikutukset ovat huomattavat, noin neljännes kulutuksen ilmastovaikutuksista liittyy elintarvikkeisiin ja syömiseen. Elintarvikkeiden tuotannon ja kulutuksen ilmastomyötäisyys on yhä enemmän esillä eri maiden elintarvikkeisiin liittyvissä strategioissa, ohjelmissa, ohjeistuksissa, suosituksissa ja yhteisessä maatalouspolitiikassa. Tämän tutkielman tavoitteena oli tutkia, millaisia ohjauskeinoja voidaan käyttää ohjaamaan elintarvikkeiden kulutusta ja tuotantoa ilmastomyötäisemmäksi, mitkä keinot ovat käyttökelpoisimpia, millaisia haasteita ohjauskeinojen käyttöön liittyy ja millaisena eri elintarvikesektoriin vaikuttavien tahojen roolia ohjauksessa pidetään. Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi eri ohjauskeinojen vahvuuksia, mahdollisuuksia, heikkouksia ja uhkia. Tutkimus keskittyi elintarvikkeiden kulutukseen, mutta ohessa selvitettiin myös tuotantoon liittyviä ohjauskeinoja. Kvalitatiivinen tutkimus suoritettiin teemahaastatteluina. Haastatteluja tehtiin yhteensä 24 kappaletta. Haastateltavat olivat elintarviketeollisuudesta, alkutuotannosta, kaupan alalta, politiikasta, valtionhallinnosta ja asiantuntijayrityksestä, tutkimuslaitoksista sekä kuluttaja- ja kansalaisjärjestöistä. Elintarvikkeiden kulutuksen ja tuotannon ohjaaminen ilmastonäkökulmasta on haasteellista. Ilmastomyötäiseen ruokavalioon siirtymistä pidettiin tärkeänä. Siksi voidaan katsoa, että ohjausta tarvitaan ja ainakin alustava tahtotila ohjaavien keinojen käyttöönottoon on jo olemassa. Toisaalta oltiin kuitenkin sitä mieltä, että ohjausta ei tulisi perustaa vain ilmastonäkökulmaan. Informaatio-ohjaus nähtiin kuluttajien ohjaamisessa keskeisenä keinona. Suurin osa haastateltavista käyttäisi ohjauskeinona informaatio-ohjausta, vaikka sen vaikuttavuudesta oltiin montaa mieltä. Elintarvikkeiden kuluttajahintoihin vaikuttamisen katsottiin ohjaavan kuluttajien valintoja. Hintaan vaikuttamisen nähtiin tapahtuvan lähinnä erilaisten veroratkaisujen kautta. Maataloustukiin vaikuttamista pidettiin myös ohjaavana keinona. Koulutusta, joukkoruokailua ja ilmastonäkökulman sisältäviä ravitsemussuosituksia pidettiin potentiaalisina keinoina vaikuttaa ruokailutottumuksiin. Tehdyn tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että tutkimustiedon lisääminen elintarvikkeiden ilmastokuormasta, ohjauskeinojen vaikutuksista ja vaikuttavuudesta on edellytys tehokkaalle elintarvikkeiden kulutuksen ja tuotannon ilmastonäkökulman huomioivalle ohjaukselle.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee tulonjaon oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä viime vuosikymmenien poliittisessa filosofiassa. Työni tutkimuskohteena ovat erilaiset distribuutiomallit ja redistribuution oikeutus. Lähtökohtanani työssäni toimi John Rawlsin aloittama keskustelu distributiivisesta oikeudenmukaisuudesta. Rawlsin teos A Theory of Justice (1971) toimi modernin tulonjaon oikeudenmukaisuus-keskustelun lähtölaukauksena. Rawlsin näkemyksien pääkommentaattoreina työssäni toimivat G.A Cohen, Robert Nozick, Michael Walzer, Thomas Nagel, Liam Murphy ja Thomas Pogge. Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia yhteiskunnallisen tulonjaon oikeudenmukaisuutta. Käsittelen kysymyksiä siitä kuinka yhteiskunnalliset hyvät tulisi jakaa ja millaisia tulisi olla niiden rakenteellisten ratkaisujen, jotka mahdollistavat oikeudenmukaisen yhteiskunnan. Toinen tärkeä kysymys työssäni on, kuinka voimme oikeuttaa jo kertaalleen jaetun uudelleenjakamisen eli redistribuution, ilman että kajoamme yksilöiden perusoikeuksiin. Tutkin työssäni distribuutioon ja redistribuutioon liittyvien näkemysten suhdetta niihin arvoihin, joita länsimaiset liberalismiin ja demokratiaan sitoutuneet yhteiskunnat korostavat, kuten ihmisten perusoikeudet, riittävä toimeentulo ja vapaus. Millaisilla tulonjakoon liittyvillä keinolla voimme päästä lähemmäksi kyseisten arvoja toteutumista yhteiskunnissamme? Tällöin kuvaan astuu myös kysymys lähtökohtien ja lopputuloksen oikeudenmukaisuuden merkityksestä. Voimmeko muutella toteutettua distribuutiota redistribuution avulla, jos emme saa aikaan niitä tuloksia, joita olimme toivoneet? Työni lopussa kysyn: jos toteamme, että meidän tulisi pyrkiä kohti oikeudenmukaisempaa tulonjakoa kansallisvaltioiden sisällä, niin miten tämän tulisi vaikuttaa näkemyksiimme kansainvälisestä tulonjaosta? Tutkimuksessani selvisi, että on vaikea löytää moraalisia perusteita sille, miksi yhteiskunnissamme ei tulisi pyrkiä kohti tasa-arvoisempaa tulonjakoa. Markkinoiden vapautta ja absoluuttisia omistusoikeuksia korostavilla näkemyksillä ei ole moraalisesti kestäviä perusteita, minkä vuoksi niihin vetoaminen ei ole riittävä syy olla puuttumatta tulonjakoon oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Länsimaisissa yhteiskunnissa arvopohjanamme ovat ihmis- ja kansalaisoikeudet. Samoin on linjattu, että yhteiskuntaan kuuluu alueita, jotka eivät toimi markkinapohjaisesti. Yhteiskunnan puuttuminen tulonjakoon ei itsessään loukkaa kenenkään perusoikeuksia Redistribuutio on osa samaa prosessia kuin distribuutio. Mitään distribuutiota on vaikea pitää absoluuttisena, eikä mikään distribuutio pysy muuttumattomana. Näin ollen redistribuutio jatkaa samaa oikeudenmukaisen jaon pyrkimystä, mikä ilmeni aikaisemmassa jaossa. Asioiden uudelleenjakaminen hyvästä syystä ei ole itsessään moraalisesti kestämätöntä. Verotusta on vaikea pitää moraalisena ongelmana, sillä verotus linkittyy yhteiskunnissamme samaan rakenteeseen kuin omistusoikeudet. Näin ollen samalla kun yhteiskunta takaa omistusoikeudet, se varaa myös oikeuden puuttua tulonjakoon.

This study provides an analysis on the role of communications in enhancing tax compliance from building an overall view of OECD’s Forum of Tax Administration’s member countries’ tax administrations’ perceptions about communications’ role on improving tax compliance. Prior to this study, there was no comprehensive view about the state of communications in the aforementioned countries. This study examines the perceptions of tax administration communications departments on whether tax compliance can be improved by means of communication. In the recent tax-related theories, there are two ways of encouraging the payment of taxes: coercive power and trust. According to theories, trust can be increased by the transparency that modern government communication is nowadays very much aimed towards. The tax communication units of OECD’s Forum of Tax Administrations' member countries' tax administrations were viewed in regards of organisational factors, communication practices and strategic approaches. This study has been carried out as a quantitative observational study targeting the members of the aforementioned network. An online survey was used to collect the data and was sent to the member countries in 2017 and 2018. This way it was possible to gain further insight with the year-by-year comparison. In addition, the data obtained through the survey was compared to other materials such as the OECD's Tax Administration Series. Key concepts and theories are related to tax compliance, government communication as well as transparency and trust. One of the key findings of the study is that the size of the tax administrations does not have impact on communications departments’ perceptions or activities on enhancing tax compliance with communications. Seems that tax administrations have not been able to leverage the economics of scale communications-wise. All of the tax administrations perceived their communications to be successful despite the variance in their actual performance within strategic goals, usage of different media channels or monitoring their performance. However, tax administrations’ attitudes towards transparency have moved in a positive direction within one year. According to the results, communication measurements are underutilised, as they could be reflected more with the goals and directions of communication strategies. The link between strategic objectives and practice is broken, despite the fact that tax administrations use a wide range of different service channels, marketing communicational tools as well as social networks when communicating towards tax payers and stakeholders. With this in mind, it can be said that on a general level, tax administrations are well prepared for the challenges of the new information age and its pressures for more transparency, but do not necessarily have the optimal organisational setting for it yet.

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin ja Suomen lainsäädännön määritelmää virtuaalivaluutasta ja erityisesti, miten määritelmä vaikuttaa virtuaalivaluutan verotukseen henkilöverotuksessa. Tutkimusmenetelmänä on lainopillinen de lege lata käsiteanalyysi. Virtuaalivaluutoista on tullut kansainvälinen ja yhteiskunnallinen ilmiö, johon liittyy toisaalta paljon ennakkoluuloja ja toisaalta paljon odotuksia. Nykyiset sääntelyn kohteena olevat virtuaalivaluutat perustuvat lähtökohtaisesti lohkoketjuteknologiaan. Ymmärrys tästä teknologiasta on olennaista, että voidaan tarkastella virtuaalivaluuttojen taloudellista merkitystä sekä oikeudellista määrittelyä. Tästä syystä tutkielmassa esitellään virtuaalivaluutan mahdollistanut lohkoketjuteknologia. Virtuaalivaluuttoja käytetään sekä sijoituskohteina että maksuvälineinä, mistä johtuen virtuaalivaluuttoihin kohdistuu veroseuraamuksia. KHO 2019:42 ratkaisun mukaan virtuaalivaluuttaa pidetään tuloverolain mukaisissa soveltamistilanteissa tuloverolain 45 §:n 1 momentissa tarkoitettuna omaisuutena, jolloin sen luovuttamiseen sovelletaan tuloverolain luovutusvoittoa koskevia säädöksiä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää vastaako virtuaalivaluutan oikeudellinen määritelmä sen tosiasiallista käyttötarkoitusta. Oikeudellisen määritelmän hahmottamiseksi virtuaalivaluuttaa koskeva lainsäädäntö paikannetaan oikeudenalajaottelun mukaan. Punnintaa määritelmän ja käyttötarkoituksen suhteesta tarkastellaan keskeisten veroperiaatteiden valossa. Näistä tärkeimmiksi nousevat ennakoitavuuden periaate ja legaliteettiperiaate. Tutkielmassa olennaiseksi käsitteeksi nousee luottamus lohkoketjun tuotteena ja toisaalta välttämättömänä taloudellisen toiminnan takeena. Tutkielmassa havaitaan, että virtuaalivaluutan tarjoajista annetun lain (572/2019) 2 §:n määritelmä virtuaalivaluutoista samaistaa virtuaalivaluutan, kryptovaluutan, lohkoketjuteknologian ja Bitcoinin. Tämä luo virtuaalivaluutan määritelmästä tarpeettoman laajan ja tosiasiallinen sääntely kohdistuu pikemminkin lohkoketjuteknologisiin sovellutuksiin kuin digitaalista arvoa sisältäviin kryptovaluuttoihin. Määritelmällä voi olla veroseuraamuksia sellaisille lohkoketjuteknologisille sovellutuksille, jotka eivät vastaa KHO 2019:42 ratkaisussa annettua tulkintaa virtuaalivaluutasta verotettavana omaisuutena. Määritelmän laajuus voi asettaa esteitä lohkoketjuteknologisten sovellutusten kehitykselle ja käyttöönotolle. Virtuaalivaluutan määritelmään suunnitellaan tarpeellisia ja oikeasuhtaisia muutoksia Euroopan komissiossa.