Browsing by Subject "viittomakieli"

I den här avhandlingen studerar jag hurdana funktioner den icke-dominanta handen har i det finlandssvenska teckenspråket. Språket är i behov av vitaliseringsåtgärder och ett av målen för avhandlingen är att vara en del av dessa åtgärder, samt bidra till språkdokumentation. Syftet för denna avhandling är att ta reda på hur den icke-dominanta handen används i finlandssvenskt teckenspråk samt om man på basis av min studie kunde göra generaliseringar gällande teckenspråk överlag. Materialet i studien består av fem korta videon och finns fritt tillgängligt på internet. En av videorna är Justitieministeriets teckenspråkiga översättning över Teckenspråkslagen (359/2015), en av videorna är ett tecknat meddelande om SignWiki-projektet på YouTube och tre är teckenspråkiga texter på Dövas Förbunds nätsida. Materialet är annoterat med Elan -annotationsprogram. Analysskedens kategorisering baserar sig på studier i den icke-dominanta handens funktioner i andra språk. Ett av den här studiens resultat är en kategorisering som tillämpar sig i att beskriva de funktioner den icke-dominanta handen har i finlandssvenskt teckenspråk. Andra resultat är användningen av vissa funktioner i finlandssvenskt teckenspråk som förekommer i finskt teckenspråk (listboj), andra som i svenskt teckenspråk (pekboj, temapek). Dessutom finns det funktioner som inte används i finlandssvenskt teckenspråk (temaboj, framställande boj), åtminstone inte i ett standardspråkigt, planerat språkbruk som mitt material för denna studie. Min studie påvisar ett behov av flera fortsatta studier gällande både teckenspråken allmänt (textuella markörer) och det finlandssvenska teckenspråket. Det är väsentligt att i nära framtid bevara diskussioner mellan de finlandssvenska teckenspråkets språkanvändare i olika åldrar. Sådant material frambringar en bred botten till fortsatta studier från olika synvinklar – kan till exempel de funktioner som inte fanns med i materialet i denna studie användas i en fri diskussion?

Tässä tutkielmassa tutkin suomenruotsalaista viittomakieltä Humanistisessa ammattikorkeakoulussa syksyllä 2018 opiskelleiden opiskelijoiden näkemyksiä omasta kielitaitotasostaan sekä kielenoppimisestaan. Tutkimusryhmän opiskelijat osallistuivat kukin Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan tulkkikoulutusprojektiin, jonka tavoitteena oli kouluttaa lisää suomenruotsalaista viittomakieltä tulkkaavia tulkkeja ja siten elvyttää suomenruotsalaista viittomakieltä. Tutkimuksessa selvitetään, miten opiskelijat arvioivat kielitaitoaan suomenruotsalaisessa viittomakielessä hyödyntäen arvioissaan Euroopan neuvoston luomia kielitaitotasokuvauksia kolmessa kielen eri osa-alueessa, jotka ovat kielen ymmärtäminen, kielen tuottaminen sekä vuorovaikutus. Tämän lisäksi selvitetään, kuinka opiskelijat kuvailevat suomenruotsalaisen viittomakielen oppimistaan. Tutkimukseen osallistui internetissä julkaistuun kyselylomakkeeseen vastaamalla 15 opiskelijaa, jotka olivat syksyllä 2018 iältään 19–58-vuotiaita. Tulosten analysointia varten jaoin opiskelijat kolmeen ryhmään sen perusteella, kuinka kauan he olivat opiskelleet suomenruotsalaista viittomakieltä. Ryhmä 1 oli aloittanut kielen opiskelun vuonna 2018 opintojen alkaessa, ryhmä 2 oli opiskellut kieltä 1–5 vuoden ajan, ja ryhmä 3 oli opiskellut kieltä vähintään 15 vuoden ajan. Tutkimustulosten mukaan ryhmän 1 valitsemat kielitaitotasot vaihtelivat tasojen A2 ja C1 välillä, ja yleisimmin valitut tasot olivat B1 ja B2. Ryhmässä 2 opiskelijat olivat valinneet kielitaitotasot B1-C1, ja kaikkien opiskelijoiden valitsemat taitotasot olivat keskimäärin korkeammat verrattuna ensimmäiseen ryhmään. Ryhmä 3 valitsi kaikista opiskelijaryhmistä keskimääräisesti korkeimmat tasot, joskin taitotasot vaihtelivat ryhmässä tasojen A2 ja C2 välillä. Tutkimustulokset osoittavat, että opiskelijat valitsivat taitotasokseen sitä korkeamman tason, mitä kauemmin he olivat suomenruotsalaista viittomakieltä opiskelleet. Tulosten mukaan erot eri ryhmien välillä eivät kuitenkaan olleet kovin merkittäviä. Opiskelijoiden näkemyksissä omasta kielenoppimisestaan selkeinä yksittäisinä asioina erottuivat muun muassa kasvavan viittomavaraston merkitys, suomalaisen viittomakielen vaikutus sekä haasteet kommunikoida sellaisten viittojien kanssa, joiden murre tai kielen tyyli erosi oppijan omasta.

Tutkimuksessani kuvaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon matkapapin virkojen perustamisvaihetta ja ensimmäisten matkapappien työnkuvaa aikana, jolloin kuurojenopetuksessa vallitsevana aatteena oli oralismi. Oralismi näki puheen merkkinä ihmisyydestä viittomakielen ollessa väistyvä ja alkeellisempi kommunikaatiomuoto. Kuurojen opetuksessa tavoitteena oli puheen opettaminen mihin tähdättiin muun muassa viittomiskiellolla. Viittomakielen asema kirkon kuurojentyössä poikkesi tästä oleellisesti, sillä kuurojenpapin virkaan hakevien oli osattava viittomakieltä. Työnkuvan hahmottamisen lisäksi etsin vastauksia siihen, minkä verran matkapapit käyttivät työssään viittomakieltä ja miten heidän viittomakielen käyttöönsä suhtauduttiin yhteiskunnan, kuurojenkoulun sekä kuurojen itsensä taholta. Pyrin myös vastaamaan kysymykseen siitä, miksi he käyttivät viittomakieltä, vaikka sen käyttö oli aikakauden aatemaailman vastaista. Tutkimukseni alkaa vuodesta 1896, jolloin matkapapin viran perustaminen otettiin virallisesti esille, mutta keskityn varsinaisesti ajanjaksoon 1908–1916. Aikarajauksen perusteena on se, että ensimmäiset matkapapit aloittivat vuonna 1908 ja 1916 kuurojentyöhön lisättiin papinvirkoja. Tutkimukseni ensisijaisina lähteinä ovat aikalaisjulkaisut: Kuuromykkäin Lehti, sen ruotsinkielinen sisarjulkaisu Tidskrift för Döfstumma sekä Suomen Aistivialliskoulujen lehti. Näistä kaksi ensimmäistä edustaa kuurojen, kolmas puolestaan kuurojenkoulujen näkökulmaa. Metodisena lähtökohtanani on yleinen historiatutkimuksen menetelmä. Hyödynnän tutkimuksessani lehdistöhistorian sisällönanalyysia niin, että tarkastelunäkökulma on henkilöhistoriallinen ja arkipäivän historian from below -näkökulmaa huomioiva. Tutkimukseni mukaan matkapapin työ oli huomattavasti seurakuntapapin virkaa monipuolisempi ja haastavampi. Matkapappi oli kirjaimellisesti matkaa tekevä pappi, sillä yhden papin työkenttänä oli puolikas Suomea. Matkapapin työnkuva oli sekä missionaalinen että diakoninen. Matkapappi oli samaan aikaan sekä kuurojen sielunpaimen, että sosiaalityöntekijä. Tämä kahtalaisuus tulee ilmi hyvin monissa eri yhteyksissä. Matkapappi oli kirkon valitsema, mutta hänen palkkansa tuli valtiolta. Hän oli siis samaan aikaan sielunhoitaja ja valtion virkamies. Viran velvoitteet tulivat myös kahdelta taholta. Matkapapit tulivat erilaisista sosiaalisista taustoista, ja he olivat tutustuneet eri koulutustasolla oleviin kuuroihin ennen kyseiseen virkaan hakeutumista. Tutkimuksessani käy ilmi, että nämä seikat vaikuttivat siihen, miten he yksilöinä suhtautuivat työnsä sosiaaliseen puoleen ja kuuroihin seurakuntalaisiinsa. Lähdemateriaaleista ilmenee matkapappien käyttäneen viittomakieltä hyvin monipuolisesti niin hengellisissä kuin maallisissakin tilanteissa. Ennakkokäsityksistäni huolimatta kuurojenkoulujen opettajat suhtautuivat pappien viittomakielen käyttöön myönteisesti. Tämän taustalla oli aikakauden käsitys uskonnon opetuksen päämäärästä: sen tehtävä oli herättää henkilökohtaista uskoa. Tämän vuoksi matkapapeilla viittomakielen käyttö oli yhtä perusteltua kuin ulkolähetyksessä vieraiden kielten käyttö. Kuurojentyö nähtiin usealla taholla lähetystyönä.

In teaching children who use sign language, they have used communication methods, signs and sign language. As medicine evolved, they have reverted back to communication methods and developed hearing rehabilitation methods. This change can also be seen in early childhood ed-ucation. However, many studies have shown that the effect of sign language on the identity and the linguistic minority is significant. Despite this, the rights of the minority who use sign lan-guage are not taken into account in the early childhood education law even though the sign lan-guage act requires it and children who use sign language are noted in the early childhood edu-cation plan. The purpose of this study was to find out how a family using sign language is en-countered in early childhood education and how the children's mother tongue is taken into ac-count in kindergarten. The aim of the research was to find out how kindergarten co-operates with the parents and how the mother tongue of the child is taken into account in early child-hood education. The study was conducted as a case study. Six parents from five different families who all use sign language, were interviewed with half-structured interviews. Some of the children were hearing and some deaf or hard of hearing. Interviews done in sign language were recorded and transcribed. The interviews were analyzed by content analysis and compartmentalization. The results showed small differences between kindergartens, for example in support measures, but many parents had similar concerns about how their child's sign language develops and how it is taken into account in kindergarten. There were also differences between hearing and deaf or hard of hearing children. Sign language for hearing children was not seen as necessary in kindergarten as to deaf or hard of hearing children. All parents emphasized the importance of sign language to the child's identity regardless of their hearing. Most parents were not aware of the concrete measures done in kindergarten to support language. Parents had mostly good expe-riences of interaction with kindergarten personnel, but some felt that their concerns about lan-guage were not heard. According to the parents, personnel with past experiences with deaf people and sign language had a positive impact on the interaction between parents and person-nel. Based on the results sign language as a child’s first language should be taken into account in kindergartens in more concrete measures and the early childhood education act should be changed as the sign language act requires.