Browsing by Subject "yhteisvaikutukset"

Now showing items 1-4 of 4

Afrikkalaisten Combretaceae-heimon lääkekasvien uutteiden, fraktioiden ja yhdisteiden antimikrobisista vaikutuksista ja yhteisvaikutuksista antimikrobilääkkeiden kanssa

Silén, Heidi (2021)

Antimicrobial resistance is a growing problem worldwide. It has been shown that more than 70% of the bacteria that cause nosocomial infections are resistant to at least one antibiotic commonly used to treat them. Two concomitant phenomena that aggravate the diarrheal disease situation, especially in developing countries, are general contamination (spread of pathogens due to unclean water, poor sanitation, and malnutrition) and resistant bacterial strains (the adverse consequences of infections increase as infections prolong). According to the WHO, foodborne diseases (FBDs) were estimated to have caused approximately 91 million people to become ill and 137,000 deaths in Africa in 2010. The number is about a third of the deaths caused by FBD worldwide. Diarrhea caused about 70% of the FBD burden. Bacteria that cause food poisoning include Bacillus cereus, Campylobacter jejuni, Clostridium botulinum, Clostridium perfringens, Cronobacter sakazakii, Esherichia coli, Listeria monocytogenes, Salmonella spp., Shigella spp., Staphylococccus aureus and Yersinia enterocolitica, some of which are discussed in more detail in this master’s thesis; antibiotics against which resistance has developed, how bacteria resist antibiotics, and the emergence of resistance in Africa. The antibiotic resistance of bacteria and the mechanisms of resistance against antimicrobial drugs are also discussed shortly. In addition to food poisoning, Pseudomonas aeruginosa, Escherichia coli and Staphylococcus aureus can cause difficult-to-treat infections such as wounds. In addition, this work has first dealt with antimicrobial plant derived compounds in general and their modes of action, and then focused on compounds, fractions and extracts of species of the genera Combretum, Terminalia, Pteleopsis and Anogeissus, as well as their antibacterial effects and uses in traditional medicine. In addition, the antibacterial mechanisms of action of different groups of compounds have been discussed in more detail. This work also deals with the combination studies of some plant extracts, fractions and compounds with antibiotics. Combination studies with antibiotics have generally been studied less than the antibacterial effects alone or the effects of combinations of many plant extracts, as used in African traditional medicine. The experimental part covers, among other things, the preparation and yield determination of crude extracts (water and methanol) as well as the agar diffusion method, the microdilution method, the Time kill tests and the checkerboard method in interaction tests to determine MIC, MBC and FIC values. Due to the Covid 19 pandemic, study results were obtained only by the agar diffusion method against Bacillus cereus. The most antimicrobial extracts were extracts of species of the genus Terminalia.
Afrikkalaisten Combretaceae-heimon lääkekasvien uutteiden, fraktioiden ja yhdisteiden antimikrobisista vaikutuksista ja yhteisvaikutuksista antimikrobilääkkeiden kanssa.

Silén, Heidi (2021)

Antimicrobial resistance is a growing problem worldwide. It has been shown that more than 70% of the bacteria that cause nosocomial infections are resistant to at least one antibiotic commonly used to treat them. Two concomitant phenomena that aggravate the diarrheal disease situation, especially in developing countries, are general contamination (spread of pathogens due to unclean water, poor sanitation, and malnutrition) and resistant bacterial strains (the adverse consequences of infections increase as infections prolong). According to the WHO, foodborne diseases (FBDs) were estimated to have caused approximately 91 million people to become ill and 137,000 deaths in Africa in 2010. The number is about a third of the deaths caused by FBD worldwide. Diarrhea caused about 70% of the FBD burden. Bacteria that cause food poisoning include Bacillus cereus, Campylobacter jejuni, Clostridium botulinum, Clostridium perfringens, Cronobacter sakazakii, Esherichia coli, Listeria monocytogenes, Salmonella spp., Shigella spp., Staphylococccus aureus and Yersinia enterocolitica, some of which are discussed in more detail in this master’s thesis; antibiotics against which resistance has developed, how bacteria resist antibiotics, and the emergence of resistance in Africa. The antibiotic resistance of bacteria and the mechanisms of resistance against antimicrobial drugs are also discussed shortly. In addition to food poisoning, Pseudomonas aeruginosa, Escherichia coli and Staphylococcus aureus can cause difficult-to-treat infections such as wounds. In addition, this work has first dealt with antimicrobial plant derived compounds in general and their modes of action, and then focused on compounds, fractions and extracts of species of the genera Combretum, Terminalia, Pteleopsis and Anogeissus, as well as their antibacterial effects and uses in traditional medicine. In addition, the antibacterial mechanisms of action of different groups of compounds have been discussed in more detail. This work also deals with the combination studies of some plant extracts, fractions and compounds with antibiotics. Combination studies with antibiotics have generally been studied less than the antibacterial effects alone or the effects of combinations of many plant extracts, as used in African traditional medicine. The experimental part covers, among other things, the preparation and yield determination of crude extracts (water and methanol) as well as the agar diffusion method, the microdilution method, the Time kill tests and the checkerboard method in interaction tests to determine MIC, MBC and FIC values. Due to the Covid 19 pandemic, study results were obtained only by the agar diffusion method against Bacillus cereus. The most antimicrobial extracts were extracts of species of the genus Terminalia.
Yhteisvaikutusten hallinta vesiympäristöissä : katsaus ympäristölupajärjestelmään ja vesienhoidon suunnitteluun

Lyyra, Sofia (2021)

Vuonna 2000 annettu vesipuitedirektiivi (2000/60/EY) asetti EU:n jäsenvaltioiden tavoitteeksi savuttaa pinta- ja pohjavesissä vähintään hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Vesien tilatavoitteiden sitova luonne on sittemmin vahvistettu sekä unionin tuomioistuimen että korkeimman hallinto- oikeuden oikeuskäytännössä. Hyvän tilan tavoitteen saavuttamisen määräaikaa on Suomessa jatkettu useiden pintavesimuodostumien osalta vuoteen 2021 tai 2027 ja edelleen merkittävä osa Suomen pintavesimuodostumista luokitellaan hyvää huonompaan tilaan etenkin rannikkovesistöissä. Vesien tilan parantamisen kannalta keskeisessä asemassa on vesimuodostumien sisäisten ja ulkoisten kuormitustekijöiden sekä paineiden yhteisvaikutusten hallinta. Tutkielmassa pyritään selvittämään, miten vesistöissä aiheutuvia yhteisvaikutuksia voidaan hallita erityisesti nykyisen vesienhoidon suunnittelua koskevan lainsäädännön ja ympäristölupajärjestelmän puitteissa. Edellä esitetyn tutkimuskysymyksen selvittämiseksi valittu tutkimussuuntaus on pääasiassa lainopillinen: tutkielmassa pyritään selvittämään yhteisvaikutusten hallintaa koskevaa voimassa olevaa oikeustilaa. Tutkielmaa on rajattu käsittelemään pääasiassa ympäristönsuojelulakiin (527/2014) perustuvaa ympäristölupajärjestelmää sekä vesipuitedirektiiviin ja sitä täytäntöönpanevaan vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annettuun lakiin (1299/2004) perustuvaa vesienhoidon suunnittelujärjestelmää. Kokonaiskuvan riittäväksi hahmottamiseksi näiden järjestelmien perusteellisen käsittelyn lisäksi tutkielmassa tutustutaan pintapuolisesti vesistökuormitusta koskevaan sektorilainsäädäntöön. Lainopillisen tutkimussuuntauksen tukemiseksi tutkielmassa on käytetty menetelmänä laadullista tuomioistuinkäytännön empiiristä analyysiä. Empiirisen analyysin keinoin tarkastellaan myös soft law’ksi luettavia vesienhoitosuunnitelmia ja toimenpideohjelmia. Vesien tilatavoitteiden saavuttaminen edellyttää onnistunutta vesienhoidon suunnittelua, jonka keskeisimpiä instrumentteja ovat vesienhoitosuunnitelmat ja niihin kuuluvat toimenpideohjelmat. Tiettyjä vesistövaikutuksia arvioidaan ja niiden sallittavuus ratkaistaan myös yksittäisten hallintopäätösten – erityisesti ympäristölupapäätösten – kautta. Ympäristölupajärjestelmän keinoin voidaan kuitenkin (pääasiassa) hallita vain järjestelmän piiriin kuuluvien pistekuormittajien päästöjä, eikä yksittäisen luvan kautta pystytä tehokkaasti hillitsemään vesistöissä aiheutuvia yhteisvaikutuksia, jos vastaanottavaan vesimuodostumaan kohdistuu runsaasti muutakin luvitettavasta hankkeesta riippumatonta sisäistä tai ulkoista kuormitusta. Vesistöihimme kohdistuu runsaasti hajakuormitusta, jonka hillitsemisestä on annettu hajanaista sektorikohtaista lainsäädäntöä, mutta pääosin hajakuormitusta aiheuttavaa toimintaa ohjataan muilla ohjauskeinoilla. Ulkoisten kuormitustekijöiden lisäksi vesistöihin kohdistuu luonnollista sisäistä kuormitusta, joka on otettava huomioon yhteisvaikutusten arvioinnissa. Koska ympäristölupajärjestelmän keinoin pystytään hallitsemaan vain yksittäisten pistekuormittajien aiheuttamia päästöjä, eikä hajakuormitusta hillitä vastaavankaltaisen hallinnollisen järjestelmän kautta, eri yhteisvaikutusten huomioimisen ja hallinnan kannalta olennaisimmassa roolissa on tehokas vesienhoidon suunnittelu ja siihen kuuluvat toimenpiteet. Vesipuitedirektiivissä asetettu hyvän tilan tavoite sitoo jäsenvaltioita, joiden toimivaltaisten viranomaisten tehtäväksi vesienhoitosuunnitelmien ja toimenpideohjelmien laatiminen on asetettu. Vesien tilatavoitteita ja vesienhoidon suunnittelujärjestelmää koskeva lainsäädännöllinen viitekehys on kuitenkin verrattain monimutkainen kokonaisuus, jonka hahmottamiseksi on tunnettava myös aihetta koskeva unionin tuomioistuimen ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntö, jonka kautta on muotoiltu keskeisiä tutkimuskysymykseen vaikuttavia oikeusohjeita.
Yhteisvaikutusten hallinta vesiympäristöissä: katsaus ympäristölupajärjestelmään ja vesienhoidon suunnitteluun

Lyyra, Sofia (2021)

Vuonna 2000 annettu vesipuitedirektiivi (2000/60/EY) asetti EU:n jäsenvaltioiden tavoitteeksi savuttaa pinta- ja pohjavesissä vähintään hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Vesien tilatavoitteiden sitova luonne on sittemmin vahvistettu sekä unionin tuomioistuimen että korkeimman hallinto- oikeuden oikeuskäytännössä. Hyvän tilan tavoitteen saavuttamisen määräaikaa on Suomessa jatkettu useiden pintavesimuodostumien osalta vuoteen 2021 tai 2027 ja edelleen merkittävä osa Suomen pintavesimuodostumista luokitellaan hyvää huonompaan tilaan etenkin rannikkovesistöissä. Vesien tilan parantamisen kannalta keskeisessä asemassa on vesimuodostumien sisäisten ja ulkoisten kuormitustekijöiden sekä paineiden yhteisvaikutusten hallinta. Tutkielmassa pyritään selvittämään, miten vesistöissä aiheutuvia yhteisvaikutuksia voidaan hallita erityisesti nykyisen vesienhoidon suunnittelua koskevan lainsäädännön ja ympäristölupajärjestelmän puitteissa. Edellä esitetyn tutkimuskysymyksen selvittämiseksi valittu tutkimussuuntaus on pääasiassa lainopillinen: tutkielmassa pyritään selvittämään yhteisvaikutusten hallintaa koskevaa voimassa olevaa oikeustilaa. Tutkielmaa on rajattu käsittelemään pääasiassa ympäristönsuojelulakiin (527/2014) perustuvaa ympäristölupajärjestelmää sekä vesipuitedirektiiviin ja sitä täytäntöönpanevaan vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annettuun lakiin (1299/2004) perustuvaa vesienhoidon suunnittelujärjestelmää. Kokonaiskuvan riittäväksi hahmottamiseksi näiden järjestelmien perusteellisen käsittelyn lisäksi tutkielmassa tutustutaan pintapuolisesti vesistökuormitusta koskevaan sektorilainsäädäntöön. Lainopillisen tutkimussuuntauksen tukemiseksi tutkielmassa on käytetty menetelmänä laadullista tuomioistuinkäytännön empiiristä analyysiä. Empiirisen analyysin keinoin tarkastellaan myös soft law’ksi luettavia vesienhoitosuunnitelmia ja toimenpideohjelmia. Vesien tilatavoitteiden saavuttaminen edellyttää onnistunutta vesienhoidon suunnittelua, jonka keskeisimpiä instrumentteja ovat vesienhoitosuunnitelmat ja niihin kuuluvat toimenpideohjelmat. Tiettyjä vesistövaikutuksia arvioidaan ja niiden sallittavuus ratkaistaan myös yksittäisten hallintopäätösten – erityisesti ympäristölupapäätösten – kautta. Ympäristölupajärjestelmän keinoin voidaan kuitenkin (pääasiassa) hallita vain järjestelmän piiriin kuuluvien pistekuormittajien päästöjä, eikä yksittäisen luvan kautta pystytä tehokkaasti hillitsemään vesistöissä aiheutuvia yhteisvaikutuksia, jos vastaanottavaan vesimuodostumaan kohdistuu runsaasti muutakin luvitettavasta hankkeesta riippumatonta sisäistä tai ulkoista kuormitusta. Vesistöihimme kohdistuu runsaasti hajakuormitusta, jonka hillitsemisestä on annettu hajanaista sektorikohtaista lainsäädäntöä, mutta pääosin hajakuormitusta aiheuttavaa toimintaa ohjataan muilla ohjauskeinoilla. Ulkoisten kuormitustekijöiden lisäksi vesistöihin kohdistuu luonnollista sisäistä kuormitusta, joka on otettava huomioon yhteisvaikutusten arvioinnissa. Koska ympäristölupajärjestelmän keinoin pystytään hallitsemaan vain yksittäisten pistekuormittajien aiheuttamia päästöjä, eikä hajakuormitusta hillitä vastaavankaltaisen hallinnollisen järjestelmän kautta, eri yhteisvaikutusten huomioimisen ja hallinnan kannalta olennaisimmassa roolissa on tehokas vesienhoidon suunnittelu ja siihen kuuluvat toimenpiteet. Vesipuitedirektiivissä asetettu hyvän tilan tavoite sitoo jäsenvaltioita, joiden toimivaltaisten viranomaisten tehtäväksi vesienhoitosuunnitelmien ja toimenpideohjelmien laatiminen on asetettu. Vesien tilatavoitteita ja vesienhoidon suunnittelujärjestelmää koskeva lainsäädännöllinen viitekehys on kuitenkin verrattain monimutkainen kokonaisuus, jonka hahmottamiseksi on tunnettava myös aihetta koskeva unionin tuomioistuimen ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntö, jonka kautta on muotoiltu keskeisiä tutkimuskysymykseen vaikuttavia oikeusohjeita.

Now showing items 1-4 of 4

Browsing by Subject "yhteisvaikutukset"

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO