Browsing by Subject "ylituotanto"

Tämän tutkielman tarkoituksena on sääntelyteoreettista näkökulmaa hyödyntäen tarkastella vaateteollisuuden ylituotannon tuhoamista kiertotalouden edistämisen kanssa ristiriidassa olevana ilmiönä. Vaateteollisuuden ylituotannon, eli sellaisten vaatteiden, joita ei koskaan myydä, osuuden arvioidaan olevan jopa 30-40 % kaikista tuotetuista vaatteista maailmanlaajuisesti. Ylituotannon tuhoaminen on toistaiseksi sääntelemätöntä. Ylituotannon kategorisesta tuhoamisesta on kuluvina vuosina käyty vuoropuhelua mediassa enenevissä määrin, ja Euroopan komissio on vuonna 2020 julkaistussa kiertotalouden uudessa toimintasuunnitelmassa nostanut tekstiilit yhdeksi etusijalle asetettavaksi tuoteryhmäksi. Samoin uudessa toimintasuunnitelmassa ehdotetaan yleistä myymättä jääneiden kestohyödykkeiden hävityskieltoa, joka toteutuessaan vaikuttaisi suuresti vaateteollisuuden toimintatapoihin. Euroopan parlamentti on suunnitelmaa koskevassa päätöslauselmassa päätynyt korostamaan pikamuodin asemaa vaateteollisuuden ongelmissa. Tutkielmassa selvitetään ensinnäkin sitä, mitä ympäristöoikeudellisia ohjauskeinoja ylituotannon tuhoamiseen puuttumiseksi voidaan käyttää. Koska komissio on ehdottanut hävityskieltoa, on hävityskiellon roolia tarkastelun kohteena korostettu. Eräänlaisena vaihtoehtoisena ja täydentävänäkin ratkaisuna nostetaan tutkielmassa esiin taloudellinen ohjaus, minkä lisäksi tarkastellaan informaatio-ohjausta, joka on toistaiseksi ollut vaateteollisuuden sääntelyssä korostuneessa merkityksessä. Itsesääntelyn osalta todetaan, ettei sen avulla ole toistaiseksi onnistuttu puuttumaan luotettavasti ja pitävästi ylituotannon tuhoamiseen, minkä vuoksi sääntelylle nähdään tarvetta. Tutkielman toisena tutkimuskysymyksenä on se, miten ympäristöohjauksen keinoin voidaan vaikuttaa ylituotannon tuhoamiseen. Ohjauskeinoja analysoitaessa hyödynnetään Ranskassa hyväksyttyä, mutta ei vielä voimaan astunutta hävityskieltoa sekä ylituotannon tuhoamisen kannalta relevantteja olemassa olevia ohjaavia ympäristöveroja, eli jäte- ja jätteenpolttoveroa. Jälkimmäisten osalta voidaan todeta, ettei verotus ole toistaiseksi ollut sellaisella tasolla, että verotuksen ohjaava vaikutus olisi voinut toteutua. Riippumatta siitä, säännelläänkö ylituotannon tuhoamista hallinnollisen vai taloudellisen ohjauksen keinoin, on ylituotannon tuhoamisen sääntelyssä riskinä ongelmien valuminen unionin ulkopuolelle. Uudessa toimintasuunnitelmassa on nostettu esiin jätteiden viennin tarkempi sääntely osana muita toimenpide-ehdotuksia. EU:sta viedään kuitenkin tekstiilijätteen lisäksi myös tuotestatuksella vaatteita unionin ulkopuolelle. Kohdemaissa taas ei välttämättä ole vaatteiden kierrättämiseksi tai edes muuksi hyödyntämiseksi tarpeellista infrastruktuuria, ja vaatteet saattavat lopulta päätyä sääntelemättömille kaatopaikoille tai avotuliin. Sääntelyn kannalta ei myöskään ole tarkoituksenmukaista jakaa vaateteollisuuden kuormittajia brändiarvon perusteella siten, että yksin pikamuotia tuottavien yritysten aiheuttama ympäristökuorma otetaan huomioon. Lopuksi tutkielmassa päädytään siihen, että sekä hävityskiellolla että riittävän korkeilla ohjaavilla jätteeseen suunnatuilla veroilla voidaan vaikuttaa ylituotannon tuhoamiseen kuormitusta vähentävästi. Koska kyseessä on sekoittuva saaste ja globaali teollisuuden haara, on kuitenkin tärkeää arvioida toteutunutta sääntelyä sen estämiseksi, että unionin tuhoamisesta kumpuavat ongelmat valuvat näkymättömiin muualle.