Browsing by Subject "ylösnousemus"

Tämä tutkielma käsittelee Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuutta William Lane Craigin apologetiikassa. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi ja analyysin kohteena on Craigin ylösnousemusta käsittelevä kirjallinen tuotanto. Craig puolustaa näkemystä, että ylösnousemushypoteesi selittää parhaiten historialliset todisteet, jotka koostuvat tyhjästä haudasta, Jeesuksen kuolemanjälkeisistä ilmestymisistä sekä kristinuskon alkuperästä. Ensimmäisessä pääluvussa tarkasteltiin historiallisia todisteita tyhjästä haudasta. Craig katsoi, että useat yksittäiset todisteet puoltavat tämän ilmiön historiallisuutta. Koska historiantutkimuksen luonteeseen kuuluu ilmiöiden selittäminen, tämän jälkeen seurasi toinen vaihe: parhaan luonnollisen selityksen löytäminen tyhjälle haudalle. Selitykseksi Craig esitti neljä hypoteesia: salaliittoteoria, näennäinen kuolema, väärä hauta ja siirretty ruumishypoteesin. Craig argumentoi, että IBE:n kriteerien valossa luonnolliset selitykset eivät ole hyviä. Toisessa pääluvussa tarkasteltiin historiallisia todisteita Jeesuksen kuoleman jälkeisille ilmestymisille. Craig argumentoi, että useat todisteet puoltavat ilmestyskokemuksien historiallisuutta. Selittävässä vaiheessa Craig esitti luonnollisena selityksenä hallusinaatiohypoteesin. Craig katsoi, että IBE:n kriteerien perusteella hallusinaatiohypoteesi ei ole hyvä. Kolmannessa pääluvussa tarkasteltiin historiallisia todisteita kristinuskon alkuperästä. Craig näki, että todisteet puoltavat kristinuskon alkuperän historiallisuuden puolesta. Selittävässä vaiheessa Craig esitti selityksenä kristinuskon, pakanuuden ja juutalaisuuden vaikutuksen. Craig katsoi, että nämä selitykset eivät onnistu. Koska luonnolliset selitykset eivät selitä kaikkia historiallisia seikkoja kattavasti, Craig sovelsi ilmiöiden selittämiseen ylösnousemushypoteesia. Neljännessä pääluvussa tarkasteltiin ylösnousemushypoteesia. Craig näki, että IBE:n kriteerien perusteella todennäköisin selitys on ylösnousemushypoteesi. Tutkimuksesta kävi ilmi, että Craigin argumentoinnissa on ongelmia. Jotkut yksittäiset todisteet olivat kyseenalaisia. Toinen ongelma kosketti selittävää vaihetta. Ongelmallista oli luonnollisten selitysten valitseminen/keksiminen sekä IBE:n luonne: se ei anna varmoja vastauksia. Ylösnousemushypoteesi kohtasi myös ongelmia IBE:n kriteerien valossa. Yksi ongelma on se, että selitys on historiantutkimuksen ulkopuolella. Kritiikki laski ylösnousemushypoteesin todennäköisyyttä mutta että ei tehnyt sitä mahdottomaksi. Tärkeä seikka on argumentin oikea konteksti: argumentti Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta sisältyy laajempaan kumulatiiviseen argumenttiin, joka kattaa argumentit Jumalan olemassaolon puolesta, historiallisen realismin puolustuksen, argumentti ihmeiden mahdollisuuden puolesta, sekä argumentti historiallisesti viitekehyksestä kuka Jeesus oli. Tämän vuoksi Craig päätyi kannattamaan historiantutkimuksen rajoista huolimatta ylösnousemushypoteesia: Jumala herätti Jeesuksen kuolleista.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millainen käsitys kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä sisältyy ortodoksiseen esirukoustekstiin Kanoni edesmenneen puolesta. Samalla luodaan myös katsaus sen käyttöön Suomen ortodoksisissa seurakunnissa. Kanoni edesmenneen puolesta on kreikan kielestä suomennettu noin kymmensivuinen teksti, joka koostuu kahdeksasta veisusta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Aineistosta erotettiin värikoodein pelkistetyt ilmaukset, jotka ryhmiteltiin teemojen mukaisiin alaluokkiin. Nämä alaluokat abstrahoitiin edelleen yläluokiksi, jolloin saatiin vastaukset tutkimuskysymykseen. Kanonin käyttöä selvitettiin haastattelemalla yhteensä neljää ortodoksisten seurakuntien pappia ja kanttoria eri puolelta Suomea. Lisäksi kahden seurakunnan palvelijan kanssa käytiin sähköpostikeskustelut aiheesta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että esirukouksessa edesmenneen puolesta toivottiin hartaimmin vainajan saavuttavan levon. Kanonissa esiintyi lukuisia ilmaisuja myös konkreettisista paikoista, joihin hänen toivottiin kuolemansa jälkeen pääsevän: paratiisiin, Abrahamin huomaan tai pyhien kartanoihin. Kanoni sisälsi myös useita kuvauksia siitä, että hänen toivottiin pääsevän pyhien ja vanhurskaiden joukkoon. Samalla edesmenneelle rukoiltiin synninpäästöä ja armahdusta, ettei häntä tuomittaisi tuonelan syvyyteen tai helvetin tuleen. Kanonista ilmeni selkeästi ajatus siitä, että ihmisen kuoleman jälkeen hänen sielunsa eroaa ruumiista. Sielu on kuolematon, ja ruumiin päätyessä maahan sielu joutuu yksityiselle tuomiolle. Paratiisi tai tuonela ovat ortodoksisen käsityksen mukaan yksityistä tuomiota seuraavia välitiloja. Kanonin tekstistä ei selkeästi voi päätellä, tarkoitetaanko siinä olevilla ilmaisuilla välitilaa vai yleisen tuomion jälkeistä tilaa. Tuonela voidaan käsittää sekä välitilaksi että synonyymiksi helvetille. Kanonin mukaan Neitsyt Maria, apostolit ja pyhät ovat tärkeitä esirukoilijoita. Jumalansynnyttäjä Maria on myös ihmisten pelastaja ja turva täällä maan päällä. Haastatteluissa kävi ilmi, että vain yksi kanttori oli aktiivisesti käyttänyt Kanonia käydessään kuolevan luona rukoilemassa tai suorittaessaan muistopalvelusta. Hautauspalveluksessa samoin kuin vainajien yksityisina tai yleisinä muistopäivinä käytetään tavallisesti muita liturgisia tekstejä.

Yleisesti ottaen kahta kulttuuria pidetään lineaarisen maailmankuvan edelläkävijöinä: muinaista Israelia ja zarathustralaisuutta. Tämä tutkimus tarkastelee lineaarisen maailmankuvan syntyä varhaisen zarathustralaisuuden piirissä, joka jo ensimmäisellä vuosituhannella eaa. kehitti idean optimistisesta eskatologiasta, frašō.kǝrǝtista, joka selkeästi edusti lineaarista maailmankuvaa. Tuon ajan zarathustralaiset uskoivat, että maailma oli saanut alkunsa Viisaan Herran luomistyössä, ja että maailmalla, niin kuin me sen tunnemme, tulisi olemaan kaunis loppu; kuolleet heräävät haudoistaan, maailma palautuu sen alkuperäiseen turmeltumattomaan tilaan, ja kaikki tulisi olemaan täydellistä iankaikkisesti. Syklisessä maailmankuvassa ei ajatella, että maailmalla tai historialla olisi tämänkaltaista loppua. Tutkimukseni keskittyy kuitenkin zarathustralaisuuden pyhän kirjan Avestan vanhimpaan osaan, profeetta Zarathustran nimissä kulkeviin Gathoihin (gāθās), seitsemääntoista hymniin toiselta vuosituhannelta eaa. Tutkimuskysymykseni on siten tämä: onko näissä arkaaisissa hymneissä löydettävissä lineaarista maailmankuvaa, jonka tunnemme myöhemmästä zarathustralaisuudesta. Toisin sanoen tutkimukseni käsittelee sitä, onko Gathoissa frašō.kǝrǝtin kaltaista eskatologiaa, joka antaisi viitteitä lineaarisesta maailmankuvasta. Johtopäätöksissä totean, että lineaarinen maailmankuva Gathoissa riippuu käyttämästämme hermeneutiikasta, sitä ei siten eksplisiittisesti löydy analysoimistani jakeista. Gathat saatettiin alun perin ymmärtää ilman eskatologiaa ja lineaarista maailmankuvaa, mutta ensimmäisestä Ahunauuaitī-Gathasta (Y. 28-34) löytyvä Yasna 30 sisältää iduillaan olevaa eskatologiaa. Yasna 30:n jakeisiin 5-10 on todella helppoa, modernille lukijalle suorastaan luontevaa, tulkita lineaarinen ja eskatologinen maailmankuva.

Tutkielmassa syvennytään kristillisen ylösnousemuskäsityksen juuriin ja Suomen evankelis- luterilaisen kirkon tulkintaan ylösnousemuksesta. Ylösnousemuskäsityksen rinnalle nostetaan joitakin mielenfilosofisia teorioita, jotka pyrkivät esittämään koherentin kuvauksen ihmisen mentaalisten ja ruumiillisten ominaisuuksien muodostamasta kokonaisuudesta. Mielenfilosofisia vaihtoehtoja on kolmea perustavaa laatua: 1) ruumis ja mieli ovat erillisiä substansseja, 2) ruumiilla on substanssia ja mieli on vain ruumiillinen ilmiö substanssin sijaan ja 3) on olemassa vain yhtä substanssia, joka muodostaa samanaikaisesti ihmisen fyysisen ja mentaalisen olemuksen, fyysisyyden ja mentaalisuuden ollessa vain eri aspekteja saman substanssin tarkasteluun. Nämä teoriat poikkeavat toisistaan ihmisen mentaalisuuden alkuperän, sen agenttiuden ja henkilön ”tämyyden” säilymisen suhteen. Kristillinen ylösnousemuskäsitys edellyttää kolme ehtoa ihmiskuvalta: 1) Maanpäällisen ruumiin väliaikaisuus, 2) ihmisen olemassaolon jatkuminen samana henkilönä kuoleman ja maailmanhistorian lopun jälkeen ja 3) sielu on ikuinen. Kukin näistä näkemyksistä nousevat hyvin vähäisellä tulkinnallisella kontribuutiolla Raamatun omista teksteistä ja ovat siksi olennainen osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon teologiaa. Ei-dualistiset mielenfilosofiat kohtaavat suuria haasteita selittää identiteetin säilyminen, kun ruumis ei säilykään. Koska mikään muu substanssi kuin fyysinen ruumis ei kannattele ihmisen ”tämyyttä”, joutuu fysikalisti keksimään keinoja säilyttää ruumis elävänä kuolemankin hetkellä, jotta elämänsä hurskaasti elänyt henkilö saisi hurskaudestaan palkan iankaikkisuudessa. Dualistille tämä ei ole varsinaisesti ongelma, sillä dualistille ihmisen identiteetti on siinä, missä hänen subjektiivisesti kokemansa tietoisuus olemassaolostaankin: puhtaasti mentaalisessa sielu-substanssissa, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ruumiin kanssa, kunnes ruumiin kuolema vapauttaa sielun ruumiista. Viimeisenä päivänä ruumiitta jäänyt sielu Paavalin sanoin puetaan hengelliseen ruumiiseen, joka on sopiva maailmanhistorian lopun jälkeisiin olosuhteisiin uudessa taivaassa ja uudessa maassa. Vaikka dualisti joutuu olettamaan, että on olemassa substanssi, joka on kaiken tieteellisen tutkimuksen tavoittamattomissa ja se vieläpä on vuorovaikutuksessa fyysisen substanssin eli ruumiin kanssa, on se kuitenkin pienempi älyllinen hinta kuin mitä kristillisen fysikalistin tai panpsykistin on ylösnousemuksestaan maksettava. Kristillisen fysikalistin ylösnousemus edellyttää useita epäintuitiivisia ratkaisuja ensinnäkin henkilön säilyttämiseksi samana henkilönä maallisen ruumiin muuttuessa enkelien kaltaiseksi ylösnousemusruumiiksi ja toiseksi henkilön olemassaolon jatkuvuuden takaamiseksi ruumiin kuollessa ja maatuessa.

Tutkimus tarkastelee historialliskriittisestä näkökulmasta niitä Markuksen evankeliumin passioennustuksia, joissa Jeesus puhuu samalla Ihmisen Pojasta (Mk 8:31; 9:12, 31; 10:33- 34, 45; 14:21, 41); miten Jeesus käytti ilmaisua ”Ihmisen Poika”, ja onko mahdollista, että historian Jeesus olisi ennakoinut omaa tulevaa kärsimystään ja kuolemaansa Markuksen evankeliumin tekstikohtien tapaisesti. Johdantoluvuissa esitellään aiheen tutkimushistoriaa, tutkimuksessa yleisesti käytettäviä lähteitä, ja tutkimuksessa käytetty metodi, joka pohjautuu Gerd Theissenin ja Dagmar Winterin kirjaan ”The Quest for Plausible Jesus: Question of Criteria”. Tutkimuksen tarkoituksena on käyttää mahdollisimman laajaa arsenaalia lähteiden suhteen, vaikka itse passioennustuksia onkin vain kanonisissa evankeliumeissa. Huomioon otetaan myös mahdollinen kreikkalaisen epiikan vaikutus Markuksen evankeliumin kirjoittajaan. Tutkimuksen pääosiossa, eli analyysissä, käsitellään ensin ilmaisun ”Ihmisen Poika” merkityksiä niin juutalaisuudessa kuin kristillisyydessä, sekä tarkastellaan ilmaisua johdannossa esitettyjen autenttisuuskriteerien avulla (luku 2.1). Autenttisuuskriteereiden läpi tarkasteltuna tullaan tulokseen, että ilmaisu ”Ihmisen Poika” tarkoitti juutalaisuudessa vain yksinkertaisesti samaa kuin ”ihminen”, eikä se ollut minkäänlainen itseensä viittamisen keino (ts. kiertoilmaisu sanalle ”minä”). Tämän jälkeen siirrytään käsittelemään itse tekstikohtia luvussa 1.4 esitetyn metodin mukaisesti. Tekstikohtia vertaillaan ensin kristillisiin ajatuksiin ja muihin kristillisiin lähteisiin, minkä jälkeen tarkastellaan kuinka hyvin tekstikohta istuu Jeesuksen ajan juutalaiseen kontekstiin. Jos tekstikohta, tai sen yleiset ajatukset, sisältävät kristillisyyden vastaisia piirteitä, ja esiintyvät useassa eri lähteessä, sekä sopivat juutalaiseen kontekstiin, on tekstikohta todennäköisesti autenttinen. Tekstikohdan läpäistessä autenttisuuskriteerit, sitä sovitetaan vielä Jeesuksen elämän ja mission yleisiin piirteisiin. Tämän jälkeen vielä todetaan lopullisesti se, onko kyseessä oleva tekstikohta autenttinen historian Jeesuksen sanonta, vai pikemminkin varhaisten kristittyjen käsitykset Jeesuksesta Jumalan Poikana. Johtopäätöksissä tuodaan yhteen analyysiluvuissa kiemurtelevat langanpäät, ja pyritään sovittamaan tuloksia Jeesuksen missioon yleisemmälläkin tasolla. Samalla todetaan mahdollisesti historian Jeesukseen palautuvaksi joitakin passioennustuksissa esiintyviä yksittäisiä piirteitä, kuten ilmaisun ”Ihmisen Poika” käyttö – muttei kuitenkaan itseensä viittamisen keinona – ja jonkinlainen puhe ylösnousemuksesta. Tutkimuksen tuloksena on, ettei Jeesus hyvin todennäköisesti ennustanut kuolemaansa Markuksen evankeliumin esittämällä tavalla, vaan passioennustukset ovat lähes täysin varhaiskristillistä, jälkiviisasta sepitettä. Jakeista ainoastaan yhden todetaan sisältävän kuta kuinkin autenttista materiaalia (Mk 10:45), mutta samalla epäautenttisten piirteiden riisuminen tarkoittaa, ettei jäljelle jäävä sanonta ole minkäänlainen ennustus kärsimyksestä, vaan opetus ihmisen tärkeimmästä tehtävästä, Jumalan palvelemisesta.