Browsing by Subject "ympäristövastuu"

Avaruusromun määrän kasvu Maan lähiavaruudessa on ollut tiedeyhteisön huolena jo vuosikymmeniä. Kansainväliset avaruussopimukset on solmittu vuosina 1966-1979, jolloin avaruustoimintaa harjoittivat pääasiassa valtiot eikä avaruusromua nähty vielä tuolloin uhkana avaruustoiminnalle tai avaruusympäristölle. Sopimuksia ei olla sittemmin kyetty muuttamaan avaruusromua koskevan ongelman ratkaisemiseksi. Kansainväliset sopimukset eivät myöskään koske välittömästi yksityisiä toiminnanharjoittajia. Valtioiden tulee valvoa kansallista avaruustoimintaa, ja tämän velvoitteen täyttämiseksi YK on suositellut kansallisten avaruuslakien säätämistä valtioille. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia avaruusromua ennaltaehkäiseviä sääntelykeinoja Suomen laki avaruustoiminnasta (63/2018) sisältää ja ovatko nämä sääntelykeinot toimivia avaruusromua koskevan ongelman ratkaisemiseksi kansallisella tasolla. Avaruustoimintalakia koskevassa hallituksen esityksessä (157/2017 vp) todetaan, että avaruustoimintalain 10 §:n säännöksillä avaruustoiminnanharjoittajan vastuu ympäristöstä laajennetaan koskemaan myös avaruustoiminnan vaikutuksia avaruudessa. Toinen tutkimuskysymys käsittelee sitä, miten avaruustoimintalain 10 §:n sääntelykeinot toteuttavat avaruustoiminnanharjoittajan ympäristövastuuta. Tutkimuskysymyksiä lähestytään lainopillisen menetelmän ja ympäristöoikeudellisen arviointi- ja keinotutkimuksen sekä oikeusvertailun kautta. Lainopin avulla on tarkoitus selvittää voimassa olevan oikeuden eli avaruustoimintalain avaruusromua ennaltaehkäisevien sääntelykeinojen sisältö. Arviointi- ja keinotutkimuksen avulla selvitetään, ovatko sääntelykeinot toimivia avaruusromun ennaltaehkäisemiseksi. Toimivuutta arvioidaan pääasiassa ympäristöllisen vaikuttavuuden, mutta myös päätöksenteon ennakoitavuuden ja joustavuuden kautta. Oikeusvertaileva menetelmä mahdollistaa avaruustoimintalain säännösten vertailun muihin kansallisiin avaruuslakeihin. Vertailun tarkoituksena on keskittyä lakiteknisiin ratkaisuihin lainsäädännön kehittämistä ajatellen. Tutkielman lähdeaineisto koostuu pääasiassa kansainvälisen avaruusoikeuden, kotimaisen ympäristöoikeuden sekä sääntelytutkimuksen alaan kuuluvasta oikeuskirjallisuudesta, lainvalmisteluaineistoista sekä avaruustutkimusta koskevista luonnontieteellisistä ja teknisistä tieteellisistä julkaisuista. Tutkielmassa havaittiin, että avaruusromua ennaltaehkäiseviä sääntelykeinoja avaruustoimintalaissa ovat 5 §:n mukainen avaruustoimintalupa sekä 10 §:n 1 momentin mukainen ympäristövaikutusten arviointivelvoite ja toimenpidesuunnitelma haitallisten ympäristövaikutusten torjumiseksi ja vähentämiseksi. Lisäksi 10 §:n 2 momentin mukaan toiminnanharjoittajan tulee yleisesti hyväksyttyjen kansainvälisten ohjeiden mukaisesti pyrkiä huolehtimaan, ettei toiminnasta synny avaruusromua. Sääntelykeinoja koskevan arvioinnin perusteella lupamenettelyä siihen sisältyvine arviointi- ja tiedonantovelvollisuuksineen voidaan pitää kokonaisuutena toimivana ratkaisuna avaruusromun ennaltaehkäisemiseksi. Avaruusromun ennaltaehkäisyn kannalta tärkeänä sääntelyratkaisuna voidaan pitää lakiviittausta yleisesti hyväksyttyihin kansainvälisiin ohjeisiin, minkä johdosta ohjeiden noudattaminen ei ole enää toiminnanharjoittajille vapaaehtoista. Lain yleisluontoinen muotoilu saattaa kuitenkin heikentää päätöksenteon ennustettavuutta sen suhteen, mitä ohjetta tai ohjeita toiminnanharjoittajan tulee noudattaa. Samoin ympäristövaikutusten arviointivelvoitteen sisältö ja tarkkuus eivät ilmene yksiselitteisesti 10 §:n 1 momentista. Ratkaisuna voisi olla arviointivelvoitteen sisällön määrittely tarkemmin avaruustoiminta-asetuksessa (74/2018). Yleisesti hyväksyttyjen ohjeiden osalta vaihtoehtona voisi olla lakiviittaus tiettyihin ohjeisiin tai tiettyjen ohjeiden mukaisten vaatimusten tarkempi määrittely. Arvioinnin perusteella todettiin, etteivät avaruustoimintalain 10 §:n säännökset ole yksinään riittäviä toiminnanharjoittajan ympäristövastuun toteuttamiseen, mutta yhdessä 5 §:n lupavelvollisuuden kanssa ne toteuttavat toiminnanharjoittajan julkisoikeudellista ympäristövastuuta. Jälkikäteisen ympäristövastuun keinoja tulisi kehittää edelleen, ottaen kuitenkin huomioon avaruustoiminnan erityispiirteet. Toiminnanharjoittajien vapaaehtoisten toimien merkitys ympäristönäkökohtien huomioimisessa näyttäytyy edelleen tärkeänä.

Tutkielma käsittelee saamelaisten kulttuuriperusoikeuden (PL 17.3 §) ja ympäristöperusoikeuden (PL 20 §) sisältöä, yhtymäkohtia, jännitteitä ja kollisiotilannetta. Tutkielmassa tarkastellaan muun ohella sitä, minkälainen yhteys oikeuksilla on sekä sitä, miten näitä oikeuksia on tulkittu suhteessa toisiinsa tilanteessa, jossa on kyse biologisen monimuotoisuuden suojelusta saamelaisalueella. Kalastus on yksi saamelaisten perinteisistä elinkeinoista, joita PL 17.3 § suojaa. Esimerkkinä kulttuuriperusoikeuden ja ympäristöperusoikeuden välisestä oikeudellisesta punninnasta käytetään lohenkalastuksen rajoituksia ja täyskieltoja Tenojoella. Korkein oikeus on antanut kaksi ennakkopäätöstä KKO 2022:25 ja KKO 2022:26, joissa korkein oikeus katsoi, että saamelaisilla oli oikeus kalastukseen Tenojoessa kulttuuriperusoikeutensa nojalla silloin voimassa olleista kalastusrajoituksista huolimatta. Ennakkotapauksista huolimatta lohenkalastus Tenojoessa on ollut kiellettyä vuosina 2021-2023. Kalastuskielto perustuu perustuslain 20 §:n ympäristöperusoikeuden mukaiseen tarpeeseen suojella lohikantoja. Kalastusoikeuksiin liittyviä kysymyksiä sekä perusoikeuksien rajoitusedellytysten mukaista punnintaa tarkastellaan sekä lainsäätäjän ja tuomioistuimen että saamelaiskäräjien näkökulmasta. Erilaisten näkökulmien välityksellä on tarkoitus tuoda esiin käsityksiä ja valta-asetelmia, joita tulkintoihin liittyy. Tutkielmassa tarkastellaan myös sitä, voisiko ymmärrys ympäristöperusoikeuden ja kulttuuriperusoikeuden välisestä suhteesta johtaa myös molempien oikeuksien kattavampaan toteutumiseen. Tutkielmassa tuodaan esille biokulttuurinen lähestymistapa alkuperäiskansojen oikeuksiin, joka mahdollistaa alkuperäiskansojen luontoon ja kulttuuriin liittyvien oikeuksien yhdistämisen yhteen oikeudelliseen kehikkoon kokonaisvaltaisemman oikeussuojan aikaansaamiseksi. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (KP-sopimus) ja sitä tulkitseva ihmisoikeuskomitea, biodiversiteettisopimus ja sen osapuolten sopimat vapaaehtoiset Akwé: Kon- ohjeet sekä eri puolilla maailmaa käyttöön otetut yhteishallintamallit luovat pohjaa uudenlaiselle kokonaisvaltaisalle tavalle hahmottaa alkuperäiskansojen ympäristöllisiä oikeuksia.

Tutkielma pyrkii tutkimaan vuoden 2017 lopulla toteutetun kiertotalouskampanjan strategista viestintää. Kampanjassa oli 15 yhteistyötahoa, josta päädyttiin tutkimaan Neste Oyj:n, suomalaisen polttoaineyhtiön viestintää kampanjaan liittyen. Tavoitteena on hahmottaa, millaisia strategisia viestejä Neste Oyj pyrki välittämään Kinkkutempun kautta ja kuinka näillä strategisilla viesteillä pyrittiin vahvistamaan legitimiteettiä. Tutkielmassa määritellään avainkäsitteinä yhteiskuntavastuun ja legitimiteetin käsitteet. Legitimiteetin eri ulottuvuudet, pragmaattinen, moraalinen ja kognitiivinen, määritellään Marc Suchmanin kehittämään teoriaan nojaten. Tutkimusta varten on kerätty kaikki Neste Oyj:n sosiaalisen median julkaisut, jotka on julkaistu kampanja-aikana 15.11.2017–31.1.2018 ja sisältävät tunnisteen #kinkku-temppu tai #hamtrick, tai sanan kinkkutemppu tai hamtrick. Tutkimusaineistoon sisällytettiin myös kampanjan toteutuksesta vastanneen viestintätoimisto Milttonin ylläpitämä Kinkkutempun oma Facebook-sivu. Sosiaalisesta mediasta kerättyä aineistoa täydentää Suomen viiden kokonaista-voittavuudeltaan suurimman lehden verkkouutiset sekä Yleisradion verkkouutiset, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja löytyivät kyseisiltä verkkouutissivustoilta hakusanalla kinkku-temppu. Aineistoa analysoitiin kehysanalyysin avulla, jossa nojataan muun muassa Erwin Goffmanin kehysteoriaan. Tutkielman keskeisiä tuloksia on, että Neste Oyj pyrkii kehystämään kiertotalouskampanjan itselleen edullisella tavalla. Vaikka Neste Oyj ei saa taloudellista voittoa kampanjasta, se pystyy strategisella viestinällään luomaan maine-etuja ja vahvistamaan legitimiteettiään vastuullisena yrityksenä.

Ympäristön ja vaateteollisuuden suhde on puhuttanut paljon mediassa, mutta siihen liittyen on vielä paljon tutkittavaa. Tässä tutkielmassa aiheeseen syvennytään vuosiraportoinnin kautta ja tutkitaan niissä esiintyvää ympäristövastuuta ja sidosryhmiä kohdeyritys Inditexin osalta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ympäristöraportointi on kehittynyt tarkasteluaikana, miten sidosryhmät näkyvät ympäristöraportoinnissa ja miten tämä muuttuu tarkasteluvuosina. Teoreettisesti tutkielma pohjaa yrityksen yhteiskuntavastuuseen ja sitä tukevaan sidosryhmäteoriaan. Aineistona toimivat pikamuotiyritys Inditexin vuosiraportit, joista analysoitiin sen ympäristövastuun raportointia vuosien 2006–2019 välillä. Vuosiraportit ja niiden sisältämä ympäristöraportointi ovat kiinnostava tutkimuskohde, sillä niitä tutkimalla voidaan ymmärtää paremmin, mitä yrityksessä pidetään tärkeänä ja halutaan viestiä sidosryhmille. Tutkielmassa käytetään menetelmänä sekä sisällönerittelyä että sisällönanalyysia, sillä tutkimuksen avulla halutaan saavuttaa syvempi ymmärrys tapausesimerkkinä toimivan yrityksen pitkällä aikavälillä suorittamasta ympäristövastuun raportoinnista ja siihen liittyvistä sidosryhmistä. Sisällönerittelyllä tutkitaan ympäristövastuun määrällistä kehitystä ja sisällönanalyysilla perehdytään sidosryhmien esiintymiseen ympäristövastuun yhteydessä. Sisällönerittelyn avulla rajataan myös tutkielman aineistoa tarkasteluvuosiin 2006, 2013 ja 2019, jotta raportoinnin käsittely on mahdollista sisällönanalyysin avulla. Tutkielman tulokset osoittavat selvää kasvua sekä ympäristövastuun raportoinnissa että sidosryhmien korostamisessa. Sisällönerittelyn avulla havaitaan vaihtelua yksittäisten vuosien välillä, mutta yleinen trendi on selvästi kasvussa. Sanojen frekvenssi nousi 0,56 prosentista 1,08 prosenttiin, mikä kertoo siitä, että ympäristösanojen suhde kokonaissanamäärään on merkittävämpi vuonna 2019 kuin vuonna 2006. Tästä voidaan tulkita myös ympäristövastuun painoarvon ja merkityksen kasvaneen. Sisällönanalyysin tulokset osoittavat kasvua kaikkien sidosryhmien mainintojen osalta, mutta erityisesti yhteisöjen ja yhteistöiden esiintuominen on tarkasteluvuosien varrella merkittävästi kasvanut ilmiö. Sen voidaan tulkita kertovan yrityksen arvoista, joita yritys haluaa tuoda esiin ja sitoutumisesta kansalaisyhteiskuntaan ja sen toimijoihin.

Vallitsevalla ympäristökriisin aikakaudella ja ympäristötietoisuuden kasvaneen merkityksen seurauksena yritystoiminnan yhteiskunnalliseen vaikutukseen liittyvät kysymykset ovat yhä ajankohtaisempia. Yrityksissä tapahtuvan ympäristörikollisuuden kontrollointi rikosoikeuden keinoin on yhä ratkaisematon haaste, jonka selättämiseksi on olennaista omaksua uudenlaisia lähestymistapoja. Yrityksissä tapahtuvien rikosten selittämisessä ymmärretään yhä paremmin sosiaalisten tekijöiden merkitys yksilön päätöksentekoon. Yrityksessä näitä sosiaalisia tekijöitä ilmentää yrityskulttuuri. Yrityskulttuurin ja yrityksissä tapahtuvien ympäristörikosten välistä suhdetta ei ole kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa tutkittu. Yrityskulttuurin lähemmän tarkastelun avulla on mahdollista kiinnittää huomiota prosesseihin, jotka johtavat yrityksissä tapahtuviin väärinkäytöksiin, mikä mahdollistaa rikosten ja ympäristövahinkojen ennaltaehkäisemisen. Tutkielmassa tutkitaan kriminologisella ja kriminaalipoliittisella metodilla sitä, mitkä tekijät yrityskulttuurissa selittävät yrityksissä tapahtuvia ympäristörikoksia. Yritystoiminnan puitteissa tapahtuvat ympäristörikokset paikannetaan tutkielmassa osaksi talousrikoksia. Tutkielmassa tarkastellaan ensin kriminologisen, sosiaalipsykologisen ja sosiaaliantropologisen tutkimustiedon pohjalta yritysrikosten taustalla vaikuttavia tekijöitä. Jotta rikokseen päätyviä sosiaalisia prosesseja on mahdollista tarkastella niiden syntyjuurilta lähtien, tutkielmassa keskitytään analysoimaan sääntöjen rikkomista laajassa merkityksessä eli lainvastaista sekä muiden lainkaltaisten normien, sääntöjen ja yleisten moraalikäsitysten vastaista käytöstä. Tutkielmassa tullaan siihen johtopäätökseen, että yrityksessä tapahtuvalle sääntöjen rikkomiselle altistavat kulttuuriset tekijät ovat seurausta usean samanaikaisen sosiaalisen prosessin vuorovaikutuksesta. Nämä sääntöjen rikkomiselle altistavat tekijät on jaoteltu tutkielmassa sääntöjen rikkomista normalisoiviin, mahdollistaviin ja haittaaviin sekä sääntöjen ja havaittavien normien välistä ristiriitaa ilmentäviin tekijöihin. Tämän jälkeen arvioidaan ja havainnollistetaan näiden kulttuuristen tekijöiden ilmenemistä tapausesimerkin avulla. Tapausesimerkkinä on öljy-yhtiö BP, jonka yrityskulttuuria analysoidaan Deepwater Horizon -öljykatastrofia edeltävänä aikana sekä onnettomuuden jälkipuinnin aikaan.