Browsing by Subject "älypuhelin"

Viime aikoina älypuhelimien yleistymisen myötä on herännyt kysymys siitä, miten niiden jatkuva käyttö vaikuttaa ihmisten kognitioon. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on pyrkiä täyttämään tätä aukkoa kirjallisuudessa selvittämällä, minkälaista tutkimustietoa on älypuhelimen tavanomaisen käytön vaikutuksista ihmisten kognitiiviseen suorituskykyyn. Kirjallisuushaussa keskeisimmät kriteerit tutkimuksille olivat, että kognitiivista suorituskykyä oli mitattu jollain kognitiivisella testillä ja että älypuhelimen käyttöä ei mitattu itsearviointina. Haussa löytyi yhdeksän kriteereihin sopivaa artikkelia. Melkein kaikki tutkimukset olivat kokeellisia. Seitsemässä artikkeleissa tutkittiin älypuhelimen akuutteja ja ohimeneviä vaikutuksia. Keskeisimmät löydökset olivat, että älypuhelimen pelkkä läsnäolo ilman, että henkilöt käyttivät sitä, vaikutti heikentävästi tarkkaavaisuuteen, toiminnanohjaukseen, työmuistiin ja älykkyyteen. Älypuhelinriippuvuus ja positiivinen kiireellisyys (impulsiivisuus ominaisuus) moderoivat älypuhelimen läsnäolon negatiivista vaikutusta kognitiiviseen suorituskykyyn. Lisäksi älypuhelimen käyttö tauolla kumosi tauon positiiviset vaikutukset kognitiiviselle suorituskyvylle (reaktioaika ja tarkkuus). Samaten älypuhelimen käyttö urheillessa kumosi urheilun positiiviset vaikutukset kognitiiviselle suorituskyvylle (kognitiivinen ehtyminen ja tehtäväsuorituskyky). Kahdessa artikkelissa tutkittiin älypuhelimen pitkäaikaisesta käytöstä johtuvia pysyvämpiä vaikutuksia. Älypuhelimen pitkäaikainen käyttö vaikutti negatiivisesti numeroiden prosessointiin, mutta sillä ei löydetty pitkäaikaisvaikutusta lyhytkestoiseen muistiin, tarkkaavaisuuteen, kriittiseen ajatteluun tai sosiaaliseen ongelmanratkaisuun. Älypuhelimen tavanomaisen käytön vaikutuksista on alustavia löydöksiä, mutta nykyisen tutkimustiedon valossa on liian aikaista tehdä vahvoja johtopäätöksiä vaikutussuhteista. Älypuhelimen käyttö sekä sen aiheuttamat hälytykset häiritsevät ylläpidettyä tarkkaavaisuuttaa sekä muita kognitiivisia prosesseja. Vaikuttaisi myös siltä, että älypuhelimen pelkkä läsnäolo kuluttaa näihin prosesseihin tarvittavaa kapasiteettia, heikentäen niiden suorituskykyä sekä palautumista.

Älypuhelimiin kehitetään jatkuvasti sovelluksia ja lisäosia lääkärin työhön. Ne tuovat älypuhelimeen uusia ominaisuuksia ja pystyvät toimimaan lääkärin tutkimusvälineenä. Lisäosien kirjosta löytyy mm. EKG antureita, otoskooppeja, oftalmoskooppeja, ultraääniantureita, verenpainemittareita, vieridiagnostiikkaa ja paljon muuta. Älypuhelimella on potentiaalia tuoda myös käyttöystävällisyyttä, pientä kokoa ja kannettavuutta, halvempaa hintaa ja jopa etäkonsultaatiomahdollisuuksia. Toteutuvatko nämä käytännössä? Tätä tutkielmaa varten tehtiin katsaus nykyisiin älypuhelintutkimusvälineisiin, sekä kirjallisuushakujen että tuotehakujen avulla. Tuloksissa kerrataan esimerkkejä erilaisista lääkärin työkaluiksi soveltuvista laitteista, ja myös kerrataan mitä tutkimustulokset näyttävät niiden hyödyistä. Toisessa osiossa näytämme esimerkin kautta, kuinka älypuhelimella voidaan toteuttaa kurkunpäätutkimus, tallentaa äänihuulivideota ja tietoturvallisesti etäkonsultoida löydöksistä. Esimerkki toteutetaan HYKS KNK klinikan etu- ja takapäivystäjien väliseen kommunikaatioon.

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten ikäihmisten kokemuksia tieto- ja viestintätekniikan (eli uusmedian), käytöstä. Väestön ikääntyminen ja yhteiskunnan läpäisevä digitalisaatio ovat ajankohtaisia ilmiöitä. Kiinnitän huomiota ikäihmisten uusmedian käyttöön sosiaalisten suhteiden, käyttöön liittyvien haasteiden ja sosiaalisten käytäntöjen näkökulmasta. Tutkimuskysymykseni on, millaisia digitaalisia käytäntöjä ikäihmisillä on, ja miten he ylittävät digitaalisia kuiluja sosiaalisten suhteidensa avulla. Tutkimuksessa keskitytään noin 70–80-vuotiaiden suomalaisten miesten ja naisten kokemuksiin. Tarkastelun kohteena ovat älypuhelinten, tablettitietokoneiden, perinteisten kännyköiden ja tietokoneiden käyttö viestinnän ja sähköisen asioinnin, etenkin pankkiasioinnin, välineinä. Aineisto on kerätty teemoitettujen yksilö- ja ryhmähaastattelujen sekä osallistuvan havainnoinnin keinoin. Osallistuva havainnointi toteutettiin neljässä ikäihmisille suunnatussa digityöpajassa. Ikäihmiset käyttävät uusmediaa eri tavoin kuin nuoremmat ikäryhmät, ja he suosivat eri välineitä. Uusmedian omaksuminen tapahtuu sosiaalisissa suhteissa muun muassa työpaikalla, perhepiirissä ja ystävien kesken. Läheisten ihmisten rooli lämpiminä asiantuntijoita ja ikäihmisten digitaalisen elämän fasilitoijina nousee vahvasti esiin. Uusien digitaalisten käytäntöjen omaksumiseen liittyvät myös laitteiden käyttöön vaikuttavat mediaideologiat ja yhteydet aikaisempiin käytäntöihin ja kompetensseihin. Tiedollisten, ruumiillisten ja kielellisten kompetenssien puute syventävät digitaalisia kuiluja. Haasteista huolimatta ikäihmisillä kuitenkin on toimijuutta ja kyky löytää luovia ratkaisuja. Tutkimus vahvistaa käsitystä, että teknologiat omaksutaan sosiaalisesti. Jos ikäihmisten digitaalista osallistuttua yhteiskunnassa halutaan vahvistaa, tulee omaksumisen ja käytön sosiaalisuus ottaa vakavasti. Tämä tarkoittaa kasvokkaisia yhteisöjä, joissa digitaalisuus on osa arjen käytäntöjä.

Tutkielma liittyy vankiyhteisön koronarajoituksiin. Rajoitusten johdosta läheiskontaktit estyivät lähes kokonaan, joka aiheutti paljon kielteisiä tunteita. Tämän johdosta monien vankiperheiden elämä kriisiytyi entisestään ja osa vankien läheisistä joutui turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Tällaisessa tilanteessa erityisesti lapset ovat haavoittuvassa asemassa, jonka seuraukset voivat näkyä heidän myöhemmässä elämässään. Suomen vankeuslaissa säädetään, että vangille ei saa määrätä muuta rangaistusta, kuin mitä tehdystä rikoksesta seuraa. Tutkimuksen henkilöt kuitenkin kokivat koronarajoitukset aiheuttaneen heille henkisen lisärangaistuksen. Lisärangaistus voidaan määritellä myös laskennallisesti, sillä vankien lakisääteisiä lomia ei hyvitetty. Tämän vuoksi vankilapäivät lisääntyivät, kun niissä huomioidaan lomien mahdollistamat vähennykset. Vankeinhoidon julkaisuissa ja vankeuslaissa korostetaan hyvien läheissuhteiden tärkeyttä vankeusaikana. Nämä eivät kuitenkaan toteutuneet koronarajoitusten johdosta. Koronarajoitukset aiheuttivat vankien läheisille ja itse vangeille paljon kielteisiä tunteita. Kielteisistä tunteista nousi esiin kaikilla huoli ja epävarmuus sekä lapsilla ikävä. Myös suru, toivottomuus, yksinäisyys ja masentuneisuus esiintyivät monissa kertomuksissa. Lapsilla esiintyi myös itkuisuutta ja unettomuutta. Epätietoisuus tapaamisista aiheutti myös jatkuvaa stressiä. Erityisen haitallista vankiviranomaisten ennustamaton toiminta oli lapsille, jotka eivät ymmärtäneet laisinkaan rajoituksia saati tapaamisten peruuntumisia. Yhteydenpidoissa tärkeäksi koettiin älypuhelimen käyttömahdollisuus. Jos rajoi-tusten aikana olisi ollut mahdollisuus käyttää älypuhelinta, niin sen avulla olisi voinut nähdä läheisensä kasvojen ilmeet ja päätellä tunteita. Tutkielmassa nousi esiin vankilapastorin esimerkillinen toiminta, sillä rajoitusten keskellä hän mahdollisti yksilöllisesti lapsen ja vanhempansa läheisyyden tarpeen. Tulosten perusteella rajoituksissa ei huomioitu riittävästi yksilöllisiä tarpeita, joiden laiminlyönti aiheutti paljon kielteisiä tunteita.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten ja aikuisten kokemuksia siitä, millainen merkitys kännykällä on heidän sosiaalisen elämänsä yhteydessä. Tähän yhteyteen on määritelty yksilön arkinen sosiaalinen vuorovaikutus, sosiaalinen toimijuus ja sosiaalisuus muita kohtaan sekä yksilön ihmissuhteiden laatu. Merkitysten arvioinnissa on hyödynnetty puolestaan Ervin Goffmanin sosiaalisen vuorovaikutuksen teorioita, yksilön toimijuutta määritteleviä teorioita, Leon Festingerin sosiaalisen vertailun teoriaa sekä Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriaa. Aihetta on tutkittu paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisesti kvantitatiivisista lähtökohdista, mutta kvantitatiivinen tutkimustieto ei varsinaisesti selitä sitä, miten tai miksi yksilöt ajattelevat kännykän käytön olevan yhteydessä sosiaaliseen elämäänsä. Siksi tämän tutkielman tavoitteena on antaa lisää selittävää ja yksityiskohtaista kvalitatiivista tutkimustietoa aiheesta. Tutkimusaineisto koostuu litteroidusta haastattelupuheesta, joka on kerätty kvalitatiivisen yksilö- ja ryhmähaastattelun metodeilla. Tutkimusaineiston analyysimenetelmänä on käytetty tulkitsevaa fenomenologista analyysia, jonka keskeisenä tavoitteena on yksilöllisten elämänkokemusten ja merkitysten psykologisen sisällön tunnistaminen ja tulkitseminen tutkimusaineistosta. Analyysin näkökulmaan on yhdistetty myös retorisen diskurssianalyysiin liittyvää kielenkäytön funktioiden tarkastelua, jolloin analyysissa huomioidaan myös yksilöiden kielenkäyttö eri merkitysten yhteydessä. Tällöin tarkastelu keskittyy siihen, miten haastateltavat asemoivat itsensä ja muut eri merkitysten yhteydessä ja millaisen vaikutelman he antavat itsestään ja toimijuudestaan kielenkäytön välityksellä. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että haastateltavien kokemukset jakautuvat viiteen psykologiseen teemaan, joiden näkökulmasta kännykän käytölle määrittyy hyvin erilainen merkitys yksilön sosiaalisessa elämässä. Ensimmäisessä teemassa haastateltavat ilmaisevat selkeästi kielteisiä henkilökohtaisia kokemuksia kännykän käytöstä ja kokevat sen ensisijaisesti häiritseväksi välineeksi. Toisessa teemassa he puolestaan ilmaisevat myönteisiä henkilökohtaisia kokemuksia kännykän käytöstä ja kokevat sen ensisijaisesti tärkeäksi ja välttämättömäksi välineeksi. Kolmannessa teemassa haastateltavat kokevat kännykän käytön erityisesti jonkun tietyn kohderyhmän toimintana, jolloin sitä ei koeta merkitykselliseksi oman sosiaalisen elämän yhteydessä. Neljännen ja viidennen teeman yhteydessä haastateltavat kokevat kännykän käytön sekä omaan että kaikkien ihmisten sosiaaliseen elämään vaikuttavana toimintana, jolloin se määritellään joko yleisesti normaaliksi tai poikkeavaksi toiminnaksi. Analyysin avulla päädytään sellaiseen johtopäätökseen, että kännykällä voi olla nykyään samaan aikaan sekä positiivisia että negatiivisia merkityksiä yksilön sosiaalisessa elämässä. Positiiviseksi merkitykseksi voidaan tulkita se, että kännykän käyttö voi helpottaa yksilön sosiaalista toimijuutta ja oman kasvotyön hallintaa, jolloin se voi helpottaa yksilöä hallitsemaan omaa sosiaalista elämää. Negatiiviseksi merkitykseksi voidaan tulkita puolestaan se, että kännykän käyttö voi toisaalta myös liikaa määritellä ja hallita yksilön sosiaalista toimijuutta, jolloin se voi lisätä yksilön ahdistusta, epävarmuutta ja toiseuden tunnetta sosiaalista elämäänsä kohtaan.

Tämän pro gradu-tutkielman tutkimuskohteena on sosiaalinen vuorovaikutus kaupungissa, jossa informaatioteknologia on integroitunut osaksi fyysistä ympäristöä. Ennen älypuhelimia ihmisiä on kohdattu joko kasvotusten tai internetin välityksellä. GPS-teknologian ja älypuhelinsovellusten nopea kehittyminen on tehnyt ihmisten fyysisen kohtaamisen mahdolliseksi digitaalista ympäristöä hyödyntäen. Uudet tavat olla vuorovaikutuksessa sekä muiden ihmisten että ympäristön kanssa ovat tulleet luonnolliseksi osaksi todellisuudenkokemusta. Kaupunkitilasta on muodostunut fyysisen ja digitaalisen todellisuuden hybridi, jossa ihmisiä kohdataan uusin tavoin. Tavoitteena on selvittää, millaista sosiaalisuutta tällaisessa hybridikaupungissa rakentuu. Kasvoittain tapahtuva ja digitaalinen vuorovaikutus muodostavat yhdentymän, jonka puitteissa tuntemattomien kohtaaminen tapahtuu. Vuorovaikutuksen perinteiset ja digitaaliset käytännöt kohtaavat ensi kertaa tutkitun teknologian myötä muodostaen hybridin, jossa molemmat ehdollistavat toisensa. Teoreettisessa katsauksessa käsitellään tämän hybridin taustaa. Osiossa käydään läpi teknologian kehityksen historiaa ihmisen mekaanisista jatkeista tietokoneiksi sekä sosiaalisen murrosta digitaalisten vuorovaikutusteknologioiden kehityksen myötä. Lisäksi tehdään katsaus lokaatioperustaisten pelien sekä internetpohjaisten seuranhakupalveluiden tutkimukseen. Tutkimuskysymys on: Millaista on sosiaalinen vuorovaikutus Grindrissä? Grindr on miehistä kiinnostuneille miehille suunnattu geososiaalista paikannusta hyödyntävä älypuhelimissa toimiva seuranhakupalvelu. Aineistonkeruun aikaan se oli myös ainoa suurta suosiota saavuttanut paikannusta hyödyntävä seuranhakusovellus. Aineisto koostuu kolmestatoista Berliinissä tehdystä haastattelusta, jotka on kerätty vuoden 2014 aikana. Haastateltavat on rekrytoitu sovelluksen välityksellä. Aineistonkeruumenetelmänä on teemahaastattelu ja -analyysimenetelmänä teemoittelu. Kaikki haastattelut olivat 40–120 minuuttisia yksilöhaastatteluja, ja ne toteutettiin englannin kielellä. Tutkimustyön perusteella voidaan todeta seuraavia asioita: Tuntemattomia voi kohdata Grindrin välityksellä ajasta ja paikasta riippumatta. Viestintä perustuu enemmän kuviin kuin sanoihin. Identiteetti ja intressit määritellään digitaalisessa ympäristössä, ja niissä luodot käsitykset ohjaavat toimintaa vahvasti myös fyysisessä kohtaamisessa. Digitaalisessa ympäristössä on luonnollista ilmaista tarpeensa suoraviivaisesti ja siirtyä nopeasti eteenpäin, mikäli intressit eivät kohtaa. Perinteiset ympäristöt ja tavat kohdata tuntemattomia ovat menettäneet merkitystään. Sosiaalinen vuorovaikutus Grindrissä vaikuttaa sekä ihmisten käsityksiin itsestä että muista. Kasvottaisen ja digitaalisen vuorovaikutuksen käytännöt limittyvät ja vaikuttavat vastavuoroisesti toisiinsa hybridisosiaalisen kanssakäymisen myötä. Fyysinen olemus määrittää puitteet digitaalisen persoonan konstruktiolle, samaan aikaan kun digitaalinen identiteetti vaikuttaa siihen, miten itsensä esittää fyysisissä kohtaamisissa. Tämän seurauksena on syntynyt uudenlaista sosiaalisuutta. Fyysistä ja digitaalista vuorovaikutusta ei hybridikaupungissa ole mielekästä tarkastella toisistaan irrallaan niiden asettuessa kaksisuuntaiseen suhteeseen, jossa molemmat välittyvät erottamattomasti toisikseen.