Faculty of Educational Sciences
Recent Submissions
-
(2024)Tavoitteet. Kiusaaminen on paljon tutkittu ilmiö koulumaailman puolella, mutta ollut pitkään melko vähäisellä huomiolla varhaiskasvatuskontekstissa. Tutkimusten mukaan (Repo ja Sajaniemi, 2012) kiusaamisen yleisin muoto varhaiskasvatuksessa on vertaisen poissulkeminen ja tutkimukseni keskittyy tarkastelemaan tätä kiusaamisen muotoa. Tutkimuksen tehtävänä on tutustua varhaiskasvatuksessa työskentelevien ammattilaisten ja lasten näkemyksiin poissulkemisesta sekä työntekijöiden mahdollisuuksiin ehkäistä lasten välisiä poissulkemisen tilanteita. Menetelmät. Tavoitteena tällä tutkielmalla oli kuvailevan narratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin kuvata, millaisia merkityksiä lasten väliselle poissulkemiselle annetaan ja miten sitä voidaan ehkäistä. Lisäksi tavoitteena oli tuottaa syvällisempää ymmärrystä ilmiöstä. Tutkimusaineiston keruussa käytettiin Boolen-hakutekniikkaa sekä manuaalista hakua. Tutkimusaineisto koostuu seitsemästä vertaisarvioidusta, suomen tai englanninkielisestä eri maissa tehdyistä tutkimusartikkeleista. Aineistoksi valikoituneet tutkimusartikkelit sijoittuivat vuosien 2012–2023 väliin. Aineiston analyysimenetelmänä toimi aineistolähtöisen sisällönanalyysin kautta teema-analyysi, jossa tutkimusaineiston tuloksista ja johtopäätösosioista saadut tulokset koottiin yhteen tutkimuskysymyksittäin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksista nousi esiin erityisesti poissulkemiselle annetuista merkityksistä kolme teemaa, jotka nimettiin seuraavasti: poissulkemisen muodot, poissulkemiseen liitettävät syyt ja lapsen tietoisuus poissulkemisilmiöstä. Työntekijän mahdollisuuksista ehkäistä poissulkemista omassa ryhmässään nousi tutkimusaineistosta kolme teemaa; työntekijän ammattitaidon kehittäminen, toimintakulttuurin kehittäminen sekä lapsen taitojen kehityksen tukeminen. Tulosten myötä pystytään tunnistamaan poissulkemisilmiön sisällä eri muotoja ja ymmärtämään, mitä varhaiskasvatuksen työntekijä voi tehdä ehkäistäkseen sitä omassa ryhmässään. Työntekijöiden ammattitaidon kehittäminen nousee tärkeäksi tekijäksi poissulkemisen ehkäisemiseksi. Jatkotutkimusideoiksi nousevat tämän tutkimuksen pohjalta eri kulttuureiden ja kontekstien merkityksen tutkiminen poissulkemisilmiölle sekä kiusaavan lapsen näkökulman tutkiminen.
-
(2024)Tutkielman tavoitteena on koota yhteen aiempia tutkimuksia siitä, millaisia ominaispiirteitä 1–3-vuotiaiden lasten vuorovaikutustaidoissa on havaittu ja miten varhaiset vertaisvuorovaikutustaidot näkyvät pienten lasten keskinäisissä suhteissa varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on todentaa, millaisin keinoin varhaiskasvattaja voi edistää vuorovaikutussuhteita ja auttaa havaitsemaan millaiset tekijät saattavat vaikuttaa niihin kielteisesti. Karvin raportissa, 2018, nostetaan sekä lapsen ja kasvattajan välinen kiintymyssuhde sekä lasten vertaissuhteet merkittäviksi tekijöiksi lapsen vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Näitä taitoja varten pieni lapsi tarvitsee aikuisen tukea paljon ensimmäisinä elinvuosinaan harjoitellessaan vuorovaikutustaitoja. Vuorovaikutustaitojen tukeminen edistää lapsen oman ajattelun ja empatian kehittymistä sekä vertaissuhteiden muodostamista. Tämä tutkielma on toteutettu narratiivisena, kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen aineistona on kuusi kansainvälistä ja tieteellistä artikkelia, jotka on julkaistu vuosien 2012–2020 välillä. Aineistoissa käsitellään kasvattajan tuen merkitystä lasten vuorovaikutustaitojen kehittymiselle. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti teema-analyysin avulla. Vuorovaikutustaitojen kehitys oli yhteydessä vertaissuhteisiin sekä kasvattajan motivaatioon tukea vertaisvuorovaikutustilanteiden syntymistä. Vuorovaikutustilanteiden laatuun vaikuttivat merkittävästi lasten muodostamat ystävyyssuhteet sekä kasvattajan empaattinen, ohjaava ja helposti lähestyttävä asenne. Tutkimuksen tulokset viittasivat siihen, että kasvattajan rooli korostui onnistuneen leikin ja vuorovaikutustilanteen ylläpitämisessä. Empatian välittäminen, sanoittaminen ja emotionaalinen läsnäolo vuorovaikutustilanteissa tukivat pienten lasten vertaisvuorovaikutusta paremmin kuin ei-toivotun käytöksen rajaaminen ja kieltäminen. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että vuorovaikutustaitoja tukemalla lapsi saavuttaa tasavertaisissa vuorovaikutussuhteissaan hyväksyntää ja osallisuutta. Ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemukset edesautettavat sosiaalisten suhteiden luomista myöhemmissä vaiheissa varhaiskasvatuksessa ja koulumaailmassa.
-
(2024)Tavoitteet. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten positiivinen pedagogiikka näkyy varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa ja etsiä vastauksia siihen mitä menetelmiä opettajat käyttävät positiivisen pedagogiikan käytänteinä. Positiivinen pedagogiikka on pedagoginen suuntaus, joka pohjautuu positiiviseen psykologiaan. Martin Seligman kehitti positiivisen psykologian pohjalta PERMA-teorian, jota Eliisa Leskisenoja käytti tutkimuksessaan vuonna 2016 ja joka on keskeisimpiä positiivisen pedagogiikan teorioista. Tutkielmani tavoitteena on löytää aikaisemmista tutkimuksista positiivisen pedagogiikan menetelmiä ja miten opettajat niitä ovat hyödyntäneet työssään varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Menetelmät. Tämä kandidaatintutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineistoni koostui kolmesta vertaisarvioidusta artikkelista. Tutkimusartikkelit ovat julkaistu vuosina 2018–2022.Tutkimusaineistoni käsitteli lasten osallisuutta, autonomian tukemista sekä positiivisen pedagogiikan toteuttamista suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Tutkimusaineistoni käsiteltiin kvalitatiivisen sisällönanalyysin kautta ja sen menetelmäksi valikoitui induktiivinen aineiston analyysi. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tulokset osoittavat lasten osallisuuden keskeisyyden positiivisen pedagogiikan kontekstissa, erityisesti korostaen leikin ja vertaissuhteiden roolia. Leikin kautta lasten vuorovaikutustilanteet ja sosiaaliset taidot kehittyvät, mikä edistää heidän osallisuuttaan (Kyrö & Uitto, 2022, s. 97–100). Aikuisten rooli näissä tilanteissa on olennainen, sillä heidän tulee havainnoida ja tukea lasten vuorovaikutustaitoja sekä tarjota ohjausta itsesäätelyyn ja tunnetaitoihin, joita leikeissä tarvitaan (Kyrö & Uitto, 2022, s.97). Lisäksi tutkimus huomioi opettajien ikään, kokemukseen ja ryhmän koostumukseen liittyvät tekijät positiivisen pedagogiikan toteutumisessa (Ranta ym., 2022, s.431). Positiivisen pedagogiikan näkökulmasta hyvät vuorovaikutussuhteet opettajan ja lapsen välillä sekä tuki aloitekyvylle ja autonomialle ovat keskeisiä (Ranta ym., 2022, s. 431). Ryhmärakenteella ja -koolla on myös merkittävä vaikutus siihen, miten positiivista pedagogiikkaa käytännössä toteutetaan (Ranta ym., 2022, s. 431). PERMA-teoria tarjoaa viitekehyksen positiivisen ilmapiirin luomiselle varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Lasten autonomian tukeminen, myönteiset tunnekokemukset ja merkityksellisyyden kokemukset edistävät lasten hyvinvointia ja oppimista (Leskisenoja, 2016, s.72–73; Ranta, 2022, s.22). Opettajien rooli tässä on merkittävä, ja heidän tulee tarjota monipuolisia ohjaustapoja vahvistaakseen lasten minäkuvaa, itsetuntoa ja tunnetaitoja (Rautamies ym., 2018, s.69–71). Tutkimuksen perusteella suositellaan positiivisen pedagogiikan periaatteiden laajempaa käyttöönottoa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Tämä edellyttää opettajien jatkuvaa koulutusta ja kehittymistä sekä käytännön ohjeiden että teoreettisen pohjan osalta. Mentorointiopettajatoiminta voisi olla hyödyllinen tapa tukea opettajien vuorovaikutustaitoja ja positiivisen pedagogiikan soveltamista käytännössä. Tutkimustuloksia voitaisiin myös hyödyntää opettajankoulutuksessa positiivisen pedagogiikan menetelmien ja periaatteiden opetuksessa. Tavoitteena tulisi olla vanhakantaisten käytäntöjen korvaaminen positiivisemmin suuntautuneilla pedagogisilla lähestymistavoilla, jotka edistävät lasten hyvinvointia, osallisuutta ja oppimista varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Positiivisen pedagogiikan periaatteiden toteuttaminen edellyttää monipuolista osaamista opettajilta ja yhteisöltä, mutta se avaa mahdollisuuden innostavan ja osallistavan oppimisympäristön luomiselle, jossa jokainen lapsi voi kukoistaa.
-
(2024)Maahanmuuttajataustaisista lapsista varhaiskasvatuksesta on tehty kansainvälisesti paljon tutkimusta ja myös Suomessa on tutkittu maahanmuuttajataustaisia lapsia erityisesti kouluissa, sekä esimerkiksi nuorten elämää ja identiteettiä usein nuorisotutkimuksen näkökulmasta. Tutkimusta näistä samoista teemoista varhaiskasvatuksen parissa on vähemmän, vaikka se on merkityksellinen näkökulma, sillä päiväkoti on usein yksi ensimmäisistä instituutioista, joita lapsi ja perhe yhteiskunnassa kohtaa. Tämän tutkimuksen tutkimustehtävänä on kuvata, analysoida ja tulkita millaista tutkimusta maahanmuuttajataustaisista lapsista suomalaisessa varhaiskasvatuksessa on tehty. Tutkimuskysymyksiksi muodostuvat siten 1) Minkä toimijoiden näkökulmasta maahanmuuttajataustaisten lasten varhaiskasvatusta on tutkimuksessa lähestytty? 2) Mitä tulosten pohjalta tiedetään maahanmuuttajataustaista lapsista suomalaisessa varhaiskasvatuksessa? 3) Mitä jatkotutkimusaiheita tutkimuksissa tuodaan esiin? Toteutan tutkimuksen integroivana kirjallisuuskatsauksena, jonka aineistona toimii 11 suomalaisesta varhaiskasvatuksesta tehtyä tutkimusartikkelia. Analyysimetodina toimii kartoittava analyysi ja hyödynnän analyysissa postkolonialista teoriaa sekä Dervinin käsityksiä interkulttuurisuudesta kasvatuksessa. Maahanmuuttajataustaisia lapsia tukee kielitietoinen toimintakulttuuri, tiimin yhteisymmärrys kulttuurisensitiivisestä toiminnasta, sekä dialogisuus ja yhteistyö vanhempien ja henkilöstönvälillä. Fyysisesti aktiivinen toiminta, roolileikkeihin mukaan pääsemisen tukeminen, sekä yhteisen kulttuurin luominen lapsiryhmän kesken tukevat maahanmuuttajataustaisten lasten osallista roolia varhaiskasvatuksessa. Kasvattajat kokivat haasteelliseksi resurssipulan, sekä epäselvät ohjeet kielitietoisen ja inklusiivisen opetuksen toteuttamisesta. Varhaiskasvatussuunnitelmien diskurssit moninaisuuden ympärillä on monitulkintaista, mikä saattaa selittää isoja laatueroja varhaiskasvatusryhmien välillä. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tarvitaan lisää tutkimusta, jossa otetaan selvää maahanmuuttajataustaisten vanhempien ja lasten kokemuksista ja näkökulmista.
-
(2024)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on selvittää millä tavoin keskustelevan satujen lukeminen tukee 3–6-vuotiaiden lasten kielellistä kehitystä sekä etsiä vastausta siihen, millainen rooli opettajilla on keskustelevan lukemisen mallissa. Whitehurstin ym. vuonna 1988 kehittämää dialogisen lukemisen mallia on tutkittu erilaisissa konteksteissa, myös Suomessa. Tutkielman tavoitteena on tiivistää aikaisempien tutkimusten tuloksia siten, että kielenkehitys ja opettajan rooli kielen kehityksen tukijana korostuisi. Tämä kandidaatintutkielman toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto koostui kolmesta vertaisarvioidusta tutkimusartikkelista. Tutkimusartikkelit oli julkaistu vuosien 2011–2022 välillä kolmessa eri maassa. Tutkimusaineisto käsitteli keskustelevaa lukemista ja tutkimusaineisto analysoitiin kvalitatiivisen sisältöanalyysin kautta. Sisältöanalyysin menetelmäksi valikoitui induktiivinen aineiston analyysi. Tutkimuksessa todettiin, että dialoginen lukeminen oli hyvä keino kehittää erilaisia kielen kehityksen tasoja, kuten ymmärrystä siitä, mitä tarinassa tapahtuu, sekä sanavaraston syvyyttä ja laajuutta (Grolig ym. 2020, s. 199; Lever & Sénéchal, 2011, s 18). Narratiivisella dialogisella lukemisella oli myönteisiä vaikutuksia lasten kerronnalliseen ymmärtämiseen, erityisesti päätelmälliseen ymmärrykseen (Grolig ym., 2020, s. 199; Lever & Sénéchal, 2011, s. 18). Tulokset tarjoavat uuden näkökulman keskustelevan lukemisen oppimismekanismeihin. Havainnot osoittavat, että keskustelevan lukemisen vaikutukset sanattomien kuvakirjojen sanaston taitoihin ovat verrattavissa tekstipohjaisten kertomuskirjojen vaikutuksiin. tulokset vahvistavat olemassa olevaa tutkimusta keskustelevasta lukemisesta ympäristöissä, jotka edistävät lasten tarinanymmärrystä, sanallista osallistumista ja opettajien ohjaamaa vuorovaikutusta. Yksilöllisten erojen huomioiminen tarinanymmärryksen tasoissa voi auttaa varhaiskasvatuksen henkilöstöä suunnittelemaan osallistavampia ja tehokkaampia tarinankerronnan hetkiä, jotka tukevat kielen kehitystä ja ymmärrystä kaikenlaisilla oppijoilla (Lepola ym., 2022, s. 225).