Bachelor's theses

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tehtyjen tutkimusten avulla, miten musiikki vaikuttaa varhaiskasvatusikäisen lapsen kielen kehitykseen. Lisäksi selvitettiin, millä musiikin keinoilla voidaan tukea lapsen kielen kehitystä varhaiskasvatuksessa. Tarkoituksena oli selvittää, millaisia uusia tutkimuksia ja tutkimustuloksia aiheesta on tehty viime vuosien aikana. Tämä tutkimus toteutettiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen hyväksymis- sekä poissulkukriteerien jälkeen tutkimuksen aineisto muodostui kahdeksasta vertaisarvioidusta julkaisusta, jotka käsittelivät varhaiskasvatusikäisten lasten musiikin ja kielen kehityksen välistä yhteyttä. Artikkeleiden julkaisuajankohdat asettuivat vuosiin 2009–2023. Tutkimukset oli toteutettu Yhdysvalloissa, Kroatiassa, Suomessa, Italiassa, Kiinassa sekä Kanadassa. Tässä tutkimuksessa tulosten analysointi tapahtui narratiivisen analyysin avulla. Tulokset osoittivat musiikilla olevan positiivisia vaikutuksia varhaiskasvatusikäisen lapsen kielen kehitykselle. Musiikilla ja kielellä näyttää tutkimusten perusteella olevan yhteisiä erityispiirteitä, joiden avulla musiikki voi parantaa kielen oppimista sekä muokata sen käsittelyä. Yhteisiä piirteitä oli esimerkiksi kielellisten äänteiden ryhmittely tavuihin sekä lauseisiin. Varhaisiän intensiivinen ja säännöllinen musisointi paransi merkittävästi lasten sanaston sekä foneemikäsittelyn taitojen kehitystä. Varhaiskasvatusikäiset lapset saavat fonologisia etuja osallistumalla kyseisen ikäryhmän musiikkitoimintaan ja kaikki varhaiskasvatuksessa tapahtuva musiikillinen ja luova toiminta vaikuttavat suoraan tai epäsuorasti lapsen kielen kehitykseen. Varhaiskasvatuksen kontekstissa erityisesti laulu, soittaminen, laululeikit sekä yhteisöllinen musiikillinen toiminta nousivat kieltä kehittäviksi tekijöiksi. Musiikki on toimiva työkalu varhaisvuosien kielen kehittämiselle. Kielellisiin valmiuksiin kannattaa kiinnittää huomiota, koska kielelliset vuorovaikutustaidot ovat yksi ihmisten tärkeimmistä viestintämuodoista.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan erityistä tukea saavien 3–6-vuotiaiden lasten osallisuutta päi-väkodissa työskentelevien varhaiskasvatuksen erityisopettajien pedagogisia käytänteitä tutki-malla. Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa tietoa erityistä tukea saavien lasten osallisuudesta integ-roiduissa erityisryhmissä ja siitä miten pedagogisilla toimintatavoilla osallisuutta mahdolliste-taan tai mitkä tekijät rajoittavat osallisuutta. Tässä tutkimuksessa osallisuus ymmärretään kuul-luksi ja ymmärretyksi tulemisena, aitona mahdollisuutena vaikuttaa, vapaaehtoisuutena ja tun-teena osallisuudesta. Tutkimuksen lähtökohtana on lapsen oikeuksien sopimus. Aiheen tutki-minen on tärkeä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja inklusiivisuuden periaatteiden toteutumisen kannalta. Varhaiskasvatuksen tulisi perustua inklusiivisille arvoille. Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa aikuisia mahdollistamaan kaikille lapsille osallisuuden. Näin ollen pedagogisten rat-kaisujen ja toimintatapojen tulisi pohjautua osallisuuden pariaatteille. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että opettajan rooli ja pedagogiset käytännöt vaikuttavat lapsen osallisuuden toteu-tumiseen, kuten myös aikuisen ja lapsen välinen valtasuhde, niin mahdollistavana kuin rajoitta-vana tekijänä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, ettei integroiduissa erityisryhmissä olevilla erityistä tukea saavien lapsien osallisuus toteudu samalla tavoin kuin ryhmän muiden lasten. Aineisto koostui kolmesta varhaiskasvatuksen erityisopettajan haastattelusta. Haastateltavat työskentelivät pääkaupunkiseudulla integroiduissa erityisryhmissä. Teoreettinen lähtökohta tut-kimukselle valikoitui osallisuuteen liittyvistä tutkimuksista ja erilaisista osallisuuden malleista. Tutkimuksessa hyödynnettiin kahta tunnettua ja paljon käytettyä osallisuuden mallia. Toista osallisuuden mallia hyödynsin aineiston analysoinnissa. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan si-sällönanalyysin keinoin. Tutkimus osoitti, että henkilökunnan pedagogiset ratkaisut osallisuuden mahdollistamiseksi kulkivat linjassa ryhmästä havaitun osallisuuden kanssa. Integroiduissa erityisryhmissä työs-kenteleville varhaiskasvatuksen erityisopettajille vaikuttaa tulosten perusteella olevan erityisen tärkeää monikanavaiset kommunikoinnin tavat, joilla taataan jokaiselle lapselle mahdollisuus osallistua, tulla kuulluksi ja tehdä aloitteita. Osallisuutta rajoittavia tekijöitä aineistosta löytyi vähemmän ja suurin osa rajoittavista tekijöistä oli institutionaaliselle varhaiskasvatukselle vält-tämättömiä.

Tässä tutkielmassa tutkitaan varhaiskasvatuksen henkilöstön ja lapsen välistä vuorovaikutusta hetkellä, jolloin lapsi saapuu päiväkotiin. Tutkimuksen ydin keskittyy tutkimaan, toteutuuko aikuisen sensitiivinen olemus silloin, kun aikuinen ja lapsi kohtaavat aamulla varhais-kasvatusympäristössä. Aikuisen tarjoama välittävä vuorovaikutus varhaiskasvatuksessa on merkittävä osa sosiaalista toimintakulttuuria. Lasten ja aikuisten välisistä vuorovaikutussuh-teista on tehty paljon tutkimuksia, mutta tässä tutkimuksessa huomio kiinnittyy aikuisen ja pienen lapsen kohtaamiseen, kun lapsen varhaiskasvatustaival on vasta alussa ja eronhetki huoltajasta voi olla lapselle emotionaalisesti haastavaa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Tutkimukseen osallistui lapsiryhmä, jossa oli kuusi 1-vuotiasta lasta, sekä kaksi varhaiskasvatuksen työntekijää. Päiväkoti oli pieni yksikkö, jossa oli 40 lasta. Havainnointi tapahtui etnografisesti yksikön tiloissa. Aineistoa kerättiin havainnoimalla vuorovaikutustilanteita neljän aamun ajan ja havainnointitilanteita oli yhteensä seitsemäntoista. Aikuisen sensitiivisyyttä mitattiin kolmen eri ilmentymän avulla, joiden toteutuminen merkittiin taulukkoon. Aineiston analyysi suoritettiin teoriapohjaisella sisällönanalyysimenetelmällä. Varhaiskasvatuksen henkilöstö kohtasi lapset sensitiivisesti aamuisin. Heidän toimintansa oli sitoutunutta ja he huomioivat lapset yksilöllisesti. Henkilöstöllä oli sensitiivinen työote ja vuorovaikutus oli välittävää. Jos sensitiivisyyden ilmentymä ei toteutunut, siihen vaikutti muun muassa kiireinen ilmapiiri. Ilmeni myös, että jos lapsi ei kokenut tilanteessa eroahdistusta huoltajasta, häneen ei kohdistettu fyysistä kontaktia.