Browsing by Subject "juutalaisuus"

Tiivistelmä Al-Andalusissa, Iberian niemimaalla 711-1492 asuivat juutalaiset, kristityt ja muslimit rinnakkain islamilaisessa valtiossa. Muslimien invaasio alkoi vuonna 711 ja jatkui vaihtelevasti vuoteen 1492, jolloin kristityt olivat vallanneet viimeisenkin Granadassa sijainneen muslimilinnoituksen takaisin. Etenkin 900-1100 -luvuilla vallitsi convivencia – rauhanomainen rinnakkaiselo. Elämä oli kuitenkin hyvin monimutkaista ja ristiriitaista, eikä convivencia ollut jatkuvaa, vaan väliin mahtui myös vainoja ja väkivaltaisuuksia. Vaurain ja menestynein convivencian keskus oli 940-1040 -luvuilla Córdoban kalifaatti. Tätä ajanjaksoa kuvataan sen rauhanomaisuuden ja sivistyksen, tieteen, kulttuurin ja taiteiden kukoistuksen vuoksi kulta-ajaksi. Pro Graduni käsittelee convivenciaa ja kolmen abrahamisen etnis-uskonnollisen ryhmän rinnakkaiseloa ja (uskonnollista) vuorovaikutusta al-Andalusissa Iberian niemimaan islamilaisessa valtiossa 900-1100 -luvuilla. Tutkimuksessa tarkastellaan akkulturaation, dialogin ja pluralismin kautta convivencian kehittymistä ja säilymistä. Tutkimus perustuu convivenciasta 1900- ja 2000-luvuilla tehtyyn tutkimukseen. Tutkimusten kautta pyrin saamaan käsitystä convivencia-ilmiöstä ja siitä, miten tutkijat ovat ymmärtäneet ja tulkinneet Iberian nimimaalla vallinnutta convivenciaa juutalaisten, muslimien ja kristittyjen välisissä suhteissa sekä sosio-kulttuurisesti että etnis-uskonnollisesti. Tämä tutkimukseni keskittyy kuitenkin etnis-uskonnolliseen vuorovaikutukseen, sillä keskiajalla Iberian niemimaalla tärkein erottava tekijä oli uskonto, joka kietoutui kaikkeen kanssakäymiseen. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millaisena vuorovaikutuksena convivencia näyttäytyy 1900-2000-lukujen tutkimuksissa akkulturaation, dialogin ja pluralismin näkökulmista? 2. Miten kontaktit, rajat, arvot ja identiteetit verkostoituvat tässä vuorovaikutuksessa convivenciaan? Tutkimustehtävänäni on tarkastella tutkimusten esille tuomaa käsitystä al-Andalusin convivenciasta vuorovaikutuksena akkulturaation, dialogin ja pluralismin näkökulmista ja aineistostani nousevien teemojen kontaktien, arvojen, rajojen ja identiteettien verkostona. Tutkimuksessani käytän Helen Aveyardin esittelemän riittävän hyvän review-tutkimuksen menetelmää ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Review-tutkimuksen menetelmä toimi tutkimuksen tekemisen raameina ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla tarkastelen esille nousevia teemoja Terence Lovatin ja Robert Crottyn sateenvarjomallia soveltamalla. Analyysissä etsin convivenciaa käsittelevästä aineistostani akkulturaatioon, dialogiin ja pluralismiin liittyviä tekstejä. Tutkimuksen edetessä alkoi näyttää selvältä, että Iberian niemimaalla kolmen etnis-uskonnollisen ryhmän kontaktien akkulturaatioprosesseissa rakentui pluralistinen yhteiskunta, jossa suhteita muovailtiin keskiaikaisen dialogin välityksellä. Kun yhteiskunnassa vallitsi lisäksi poliittinen vakaus ja taloudellinen turvallisuus, myös convivencia pääsi kehittymään. Jatkaessani tekstien analysointia, niistä alkoi nousi esille teemoja, joilla oli merkitystä convivenciaan liittyvässä vuorovaikutuksessa. Analysoin näitä teemojani, kontakteja, arvoja, rajoja ja identiteettejä, soveltamalla ja muokkaamalla sateenvarjomallia. Teemat vaikuttivat tutkimukseni perusteella convivencian kehkeytymiseen ja säilymiseen. Kolmen etnis-uskonnollisen ryhmän vuorovaikutusprosesseissa muokattiin rajoja, arvoja ja identiteettejä, jotka toisaalta vaikuttivat myös vuorovaikutusprosesseihin. Tutkimukseni pohjalta voin todeta, että convivencia oli kontaktien, arvojen, rajojen ja identiteettien muokkaama vuorovaikutusprosessien verkostoituma.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, miten Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta käsitteleviä uutisia ja feature-juttuja vuonna 2020. Antisemitismi on journalistisesti aiheena herkkä ja ideologisesti arvolatautunut. Medialla on vaikutusvaltaa siihen, mitä antisemitismistä ajatellaan. Maisterintutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka metodina käytän kehysanalyysia. Hyödynnän erityisesti viestinnän, journalismin ja juutalaisuuden tutkimusta. Luon laajan kielellisiä ja visuaalisia kehystämiskeinoja tarkastelevan kehysanalyysin, mitä ei ole todennäköisesti tehty aiemmassa tutkimuksessa. Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismin uhkana, torjuntana, konfliktina, solidaarisuutena juutalaisia kohtaan sekä pienen juutalaisjoukon selviytymisenä keskitysleiriltä. Media rakentaa todellisuutta antisemitismistä, joka ei kuulu liberaalin demokratian arvoihin. Rasistisille äänille ei anneta sijaa kyseisissä tiedotusvälineissä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia. Suomen juutalaisia kyseiset tiedotusvälineet eivät kuitenkaan haastattele tai valokuvaa, toisin kuin esimerkiksi Saksan juutalaisia. Erityisesti Yle ja Helsingin Sanomat konstruoivat antisemitismistä emotionaalisen ja aistimellisen ilmiön. Antisemitismistä rakennetaan kaikkialla läsnäoleva uhka, jossa natsi-Saksan historia ja tulevaisuus kasvavasta antisemitismistä kietoutuvat yhteen. Tämä kertoo siitä, ettei antisemitismi Suomessa ole todennäköisesti ylisukupolvinen trauma, mikä saisi median varomaan liiallisen emotionaalisen tunnelman luomista.

The formation and development of religious interpretive tradition can be characterized as transformation through transmission. Later annotations are always built upon earlier accounts and some details are lost whereas others may be altered – in addition, material can also be added. In Jewish interpretive tradition, this can particularly be seen within rabbinic literature, and rabbinic discourse on the creation of woman does not deviate from this fundamental assumption. The biblical passages discussing human creation have been interpreted accordingly, with context-dependent and ever-changing premises, enabling explications conniving asymmetry of genders and potentially affecting the legal status of woman who has often been seen as subordinate to man based on her derivative creation from man’s rib. The present study was designed to examine the diachronic development of rabbinic interpretations on the creation of woman. The timeframe of the study is from the 5th to the 9th century, concentrating on the era of most voluminous rabbinic activity. The theoretical framework of the study can be best described as feminist critical discourse analysis as the focus of the analyses is on gender-sensitive reading of the rabbinic texts, specifically addressing the accumulation of misogynous elements along the trajectory. The texts are analyzed paying attention to the all-encompassing patriarchal ethos, taking into account both contentual and linguistic features. Based on the material analyzed in the study, the evolution of rabbinic discourse concerning the creation of woman took place in three consecutive discursive stages. The writings of the first one of them (5th century) comprises Genesis Rabba and Leviticus Rabba, well-known pieces of early exegesis to the Hebrew Bible, establishing the corpus of rabbinic traditions as the basis of rabbinic interpretations on the creation of woman. In spite of the rabbis’ efforts to harmonize the two different biblical creation narratives, the creation of genders is understood as two consecutive events. Dubious characteristics and indigenous feebleness of women are, among others, related to the creation of Eve. Further-more, man has to subjugate his wife and confine her indoors, as her role is mainly domestic and ornamental.  The next discursive stage of rabbinic writings (6th century) was examined through an ample set of traditions collected into the gigantic compilation of Babylonian Talmud, reinforcing the previous traditions. Linguistic features of the biblical account on Eve’s creation – perhaps from a face or a tail of Adam – are used to explain her basic shape, ideal for bearing a child. Eve is needed to serve as a handmaid, but women are also acknowledged for their entertaining potential. Owning a wife is parallelized with possessing land. The third discursive stage, examined through four different kinds of rabbinic writings – Targum Pseudo-Jonathan, Avot de-Rabbi Nathan, Pirkei de-Rabbi Eliezer, and Alphabet of Ben Sira – compiled during the 7th–9th centuries, is characterized as expanding the earlier interpretive tradition. According to these augmentations, Eve was made out of Adam’s thirteenth rib and flesh from his heart. The creation narrative is used to attest sexual exploitation of women, interpreted as bad-tempered and fast-aging, among other frailties. Adam, however, had two wives – and his first wife, Lilith, offers a distinctive solution to the classical exegetic problem caused by the two different biblical accounts on human creation. Furthermore, her story teaches women that demanding equality can have serious consequences as she, herself, became a devil who loses a hundred of her own children on a daily basis.

Työn aiheena on Filon Aleksandrialaisen (n. 20 eKr.–50 jKr.) teos De Vita Contemplativa. Teos kertoo juutalaisesta askeettiryhmästä, joka elää Aleksandrian lähistöllä ja jonka jäsenet, terapeutit viettävät aikansa pohtien filosofiaa. Viikon seitsemäntenä päivänä he kokoontuvat yhteen ja viettävät juhlan. Filon vertaa terapeuttien juhlaa kreikkalais-roomalaisiin pitoihin, jotka hän esittää hyvin negatiivisessa valossa. Tutkimuskysymykseni on, liioitteleeko Filon kuvaillessaan muiden pitoja. Lähestyn kysymystä intertekstuaalisesta ja retorisesta näkökulmasta. Ensinnäkin teoksen intertekstuaalinen vertailu muihin antiikin teoksiin osoittaa, että muiden kuvailun kaltaisia poleemisia pitojen kuvailuja esiintyy esimerkiksi satiiri- ja komediateoksissa. Koska nämä paralleelit ovat selvästi fiktiivisiä ja kärjistäviä, on mahdollista ajatella, että Filon liioittelee. Retorisesta näkökulmasta katsottuna teos vaikuttaa sisältävän hyperbolia. Konkreettinen esimerkki on se, että Filon kuvailee vastustajiensa pidoissa tapahtuvaa laimentamattoman viinin juomista, josta seuraa ongelmia. Mikäli tämän on tarkoitus olla yleistä kritiikkiä kreikkalaisten tai roomalaisten moraalia vastaan, se ei osu kohteeseensa, koska heidän omakin kirjallisuutensakin näkee tämän negatiivisessa valossa. Työni sisältää myös käännöksen teoksen kohdasta 40 kohtaan 90, eli loppuun saakka. Käännösperiaatteeni on suhteellisen sanatarkka, mutta joustan sanatarkkuudesta, jos esimerkiksi kreikan syntaksi poikkeaa hyvin paljon siitä, mikä on suomen kielellä idiomaattista.

Tämä tutkimus kumpuaa välittömästä tarpeesta löytää rauhaa edistäviä mahdollisuuksia Lähi-idän alueella. Tutkimukseni tarkoitus on omalta osaltaan liittyä tuoreeseen tutkimusperinteeseen, joka haastaa miettimään uudelleen tapaa, jolla radikalisoitumista, sen ehkäisyä ja näihin liittyvää väkivaltaa tutkitaan Lähi-idässä. Israelin ja palestiinalaisten konflikti nousee esiin yhä uudelleen kansainvälisessä poliittisessa keskustelussa, YK:n turvallisuusneuvoston päätöksissä ja mediassa. Tämä konflikti vaikuttaa voimakkaasti Israelin ja arabivaltioiden suhteisiin, mikä antaa sille keskeisen alueellisen merkityksen. Tutkimus on toteutettu vertailevan tutkimuksen tutkimusstrategialla. Aineiston on kerännyt The Washington Institute for Near East Policy ‒ Arab Polling Project vuosina 2014‒2022, kasvotusten ihmisten kodeissa arabiaksi suoritetuilla kyselyillä. Edustavat otannat on valittu standardin maantieteellisen todennäköisyyden metodilla. Hypoteesina esitin, että Itä-Jerusalemissa asuvat palestiinalaiset suhtautuvat myönteisimmin Israeliin ja juutalaisiin verrattaessa Länsirannan ja Gazan alueilla asuviin palestiinalaisiin, sekä arabivaltioihin. Hypoteesi osoittautui oikeaksi vuonna 2022 tehdyissä kyselyissä, mutta pitemmällä aikavälillä asenteissa oli huomattavaa vaihtelua, johtuen kontekstisidonnaisuudesta ja erilaisista tilanteista kyselyiden ajankohtina. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä tutkin, mitkä ovat aineistossa esiintyvät keskeiset tekijät, jotka erottavat Itä-Jerusalemin palestiinalaiset Länsirannan ja Gazan palestiinalaisista, sekä arabivaltioista. Toisena tutkimuskysymyksenä tutkin, kuinka Itä-Jerusalemin palestiinalaisten myönteiset asenteet voivat edistää rauhaa palestiinalaisalueiden ja arabivaltioiden suhteessa Israeliin ja juutalaisiin. Vastauksena ensimmäiseen tutkimuskysymykseen, Itä-Jerusalemin erityispiirre ilmenee laaja-alaisissa myönteisissä asenteissa Israelia ja juutalaisia kohtaan, sekä myönteisissä asenteissa rauhaa edistävää toimintaa kohtaan. Vastauksena toiseen tutkimuskysymykseen, vuonna 2022 tehtyyn kyselyyn pohjautuen, enemmistö Itä-Jerusalemin palestiinalaisista kokee itsensä osaksi Israelilaista yhteiskuntaa. Palestiinalaiskysymys on heille tärkeä, mutta moraalinen este ohjaa heitä väkivallan sijaan rauhanomaisen ratkaisun suuntaan. Moraalinen este on kuitenkin kontekstista riippuvainen ja tästä syystä rauhaa edistävän Israelin valtion toiminnan on oltava väkivaltaa ja yhteiskunnan ulkopuolelle sulkemista välttävää. Israel voi vaikuttaa palestiinalaisten ja arabivaltioiden asenteisiin omilla toimillaan, osoittamalla pidättyväisyyttä ja tahtoa rauhaan konkreettisten tekojen kautta.

Tutkielma käsittelee juutalaisia yhteisöjä ja niiden parissa vaikuttaneita jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävät tunnetaan pääsääntöisesti siitä, että he olivat omaksuneet juutalaisen monoteistisen jumalakuvan ja osallistuivat synagogan toimintoihin tarkemmin määrittelemättömällä tavalla kuitenkaan kääntymättä juutalaisuuteen. Tutkimusaineistosta ilmenee, että jumalaapelkääväksi saatettiin kutsua myös juutalaisia yhteisöjä poliittisesti tai ekonomisesti tukeneita, vaikka he eivät osallistuneet juutalaisen uskonnon harjoittamiseen. Tutkielman päälähteenä on Luukkaan kuvaus jumalaapelkäävistä Apostolien teoissa. Luukas kuvaa toistuvasti Paavalin keskusteluja synagogissa, joissa hänen kuulijakuntansa koostuu kahdesta toisistaan erotetusta ihmisryhmästä: juutalaisista ja jumalaapelkäävistä. Näiden lisäksi Luukas mainitsee nimeltä joitakin jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävillä on merkitystä Luukkaan teologian ja kerronnan kannalta. Siksi tutkimuskirjallisuudessa esiintyy ajoittain näkemys, että Luukkaan kuvauksessa jumalaapelkäävistä on kyse vain teologisesta narraatiosta. Tutkielman aineiston valossa vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että jumalaapelkäävät eivät palvele vain Luukkaan teologisia tai kirjallisia päämääriä. Luukkaan kuvaus on osoittautunut relevantiksi sitä taustaa vasten, että antiikin kirjallisissa lähteissä on useita kuvauksia jumalaapelkäävistä. Näitä kuvauksia on sekä juutalaisissa että ei-juutalaisissa lähteissä. Kirjallisten lähteiden ohella jumalaapelkääviin viittaavat piirtokirjoitukset ovat keskeinen lähdeaineistokokonaisuus. Tutkielmaan on valittu näistä sellaiset, joilla on eniten informaatioarvoa. Suurin osa jumalaapelkääviin viittaavista piirtokirjoituksista on löydetty Vähän-Aasian alueelta. Aiheen kannalta keskeisin piirtokirjoitus on Afrodisiaksesta löydetty kivipaasi, johon on kirjoitettu selvästi eroteltuina kategorioina juutalaiset, proselyytit ja jumalaapelkäävät. Afrodisiaksen piirtokirjoitukset ovat tutkimushistoriallisesti merkittäviä siksi, että niiden kautta on saatu vakuuttava näyttö jumalaapelkäävistä synagogan yhteydessä. Toisaalta Afrodisiaksen piirtokirjoitusten löytymisen jälkeen myös epäselvempiä piirtokirjoituksia on alettu enenevässä määrin tulkita niiden valossa. Jumalaapelkäävät tunsivat ennestään juutalaista kulttuuria ja pyhiä kirjoituksia, joihin kristillinen sanoma pohjautuu, siksi he olivat merkittävä potentiaali varhaiselle kristinuskolle. Luukas esittää useiden heistä kääntyneen kristityiksi, muuten viittaukset jumalaapelkääviin kristillisissä lähteissä ovat niukat. Tutkielman viimeisessä kappaleessa esille otetut patristiset lähteet viittaavat kuitenkin siihen, että varhaisen kristinuskon parissa käytiin kiistaa ei-juutalaisista, jotka olivat eri tavoin omaksuneet synagogayhteisön käytäntöjä. Osa kristityistä osallistui juutalaisten yhteisöjen toimintaan tavalla, joka viitaa pikemminkin pitkään jatkuneeseen perinteeseen kuin siihen, että he olisivat tulleet tuntemaan juutalaisuutta vasta käännyttyään kristityiksi. Juutalaisille yhteisöille jumalaapelkäävät merkitsivät tärkeää yhteiskunnallista tukipilaria. Tutkielman aineiston valossa on ilmeistä, että juutalaiset yhteisöt olivat avoimia muuhun yhteiskuntaan nähden ja kykenivät kasvattamaan jumalaapelkäävien määrää vielä 300-luvulla, oletettavasti myöhemminkin.