Browsing by Subject "argumentaatio"

Tutkielmassa tarkastellaan 1960-luvun rakennussuojelua Helsingin kantakaupungissa tapaustutkimuksen avulla. Laajemmin analysoitavana tapauksena on arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelema myöhäisjugendia edustanut Heimolan talo, joka purettiin Helsingin Kluuvista touko-kesäkuussa 1969. Heimolan talo on otollinen tapaustutkimuskohde taloon liitettyjen vahvojen kulttuuri- ja poliittishistoriallisten merkitysten takia. Eduskunta kokoontui Heimolan juhlasalissa vuosina 1911–1930 ennen nykyisen eduskuntatalon valmistumista, ja Heimolassa eduskunta muun muassa äänesti Suomen itsenäisyydestä vuonna 1917. Talosta ei myöskään ole aikaisemmin tehty yksittäisiä artikkeleita laajempaa tutkimusta. Tarkemmin tämän tutkielman tarkoituksena on analysoida Heimolan purkamisesta käytyä keskustelua: millaista keskustelua asiasta käytiin eduskunnassa, Helsingin kaupungin elimissä ja lehtien palstoilla? Ketkä keskustelussa olivat mukana, ja minkälaisia argumentteja talon purkamisen puolesta ja sitä vastaan esitettiin? Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten Heimolan tapaus sijoittuu suomalaisen rakennussuojelun kenttään 1960-luvulla. Tutkielman aineisto koostuu arkistomateriaalista sekä sanoma- ja aikakauslehtien uutisista ja artikkeleista. Arkistolähteinä käytetään Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan ja kaupunginvaltuuston kokousten pöytäkirjoja ja esityslistoja sekä valtiopäiväasiakirjoja vuodelta 1969. Sanoma- ja aikakauslehdistä mukana tutkielmassa ovat Arkkitehti, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Ilta-Sanomat, Kansan uutiset, Suomen Sosialidemokraatti ja Uusi Suomi. Tämän työn keskeisin sisältö muodostuu lähdeaineistona olevien Heimolan taloa käsittelevien tekstien sisällön, kielenkäytön ja vaikuttavuuden analyysistä. Analyysini nojaa retoriikka-analyysin perinteisiin, ja erityisesti niin kutsuttuun uuteen retoriikkaan. Uuden retoriikan teoreetikoista varsinkin Chaïm Perelmanin ajatukset ovat lähellä tämän tutkielman tapaa käsitellä retorista argumentaatiota. Perelmanin mukaan yksinkertaisimmillaan argumentaatiolla tavoitellaan yleisön hyväksyntää tai kannatusta esitetyille väitteille. Retoriikka-analyysin lisäksi Heimolaan liittyviä puheenvuoroja tarkastellaan myös kulttuurihistoriallisista arvoista alalla käytyjen keskusteluiden näkökulmasta. Analyysin perusteella voidaan esittää, että äänenpainot Heimolaa käsittelevissä teksteissä muuttuvat ajan myötä kärkkäämpään suuntaan. Juuri ennen purkamista kaupungin ja valtion elimissä syntyneissä puheenvuoroissa korostuu virkamiesmäisen asiallinen tapa käyttää retoriikkaa. Sekä purkamista puoltavat että sitä vastustavat argumentit ovat perusteltuja ja kiihkottomia. Sanomalehdissä Heimolaan liittyvien uutisten kirjoittajina toimivat nimettöminä esiintyvät rivitoimittajat, ja uutisointi etenee pääsääntöisesti varsinainen uutistapahtuma edellä. Talon purkamista käsittelevissä uutisissa muistetaan kyllä usein mainita jokin yksityiskohta Heimolan historiasta, mutta kannanottoja näistä teksteistä ei löydy. Suurin närkästys talon purkamista kohtaan ilmeneekin selvästi vasta jälkikäteen. Menneisyyteen sijoittuvaa toimintaa käsittelevät tekstit ovat kieliasultaan huomattavasti värikkäämpiä – ikään kuin jälkikäteen olisi helpompi kommentoida asioita rohkeammin. Rakennussuojelun historiassa vuonna 1969 purettu Heimolan talo näyttää puolestaan sijoittuvan vaiheeseen, jolloin yleinen mielipide oli muuttumassa rakennussuojelumyönteisempään suuntaan. Viisi vuotta aikaisemmin uudistettu rakennussuojelulaki ei kuitenkaan tarjonnut vielä riittäviä keinoja purkamiseen puuttumiseksi, vaikka sen laatimisen takana olikin alun perin ollut ajatus antaa yhteiskunnalle oikeus puuttua tarvittaessa myös yksityiseen omaisuuteen suojelun edistämiseksi. Rakennussuojelulainsäädäntö ja -käytännöt ovat kehittyneet 1960-luvulta nykypäivään tultaessa paljonkin, mutta rakennussuojelukeskustelussa pohditaan edelleen osin samoja teemoja kuin Heimolan purkamisen aikaankin. Olennaista on kysyä, osataanko edellisen sukupolven arkkitehtien työtä arvostaa samalla tavalla kuin niin sanottua vanhaa rakennuskantaa eli sellaisia taloja, joita yleisesti hyväksytysti pidetään riittävän vanhoina ja siksi säilyttämisen arvoisina.

Tässä työssä tarkastellaan huhuja verkkokeskusteluissa. Huhuista tämän työn keskiöön on nostettu kaksi tapaustutkimusta. Toinen huhuista koskee kotitalousjätteiden kierrättämisen oletettua turhuutta ja toinen maahanmuuttajien sosiaalituen suuruutta. Työn tavoite on vastata seuraaviin kysymyksiin: Mikä on huhujen sisältö tämän tutkielman aineistossa ja mitä näitä huhuja levittämällä argumentoidaan? Tunnistetaanko huhupuhe genrenä ja puhetyylinä keskustelijoiden joukossa? Kuinka huhupuheeseen suhtaudutaan ja miten genren nimeämistä käytetään retorisena välineenä? Minkälaisia motiiveja huhun kommentoimiselle ilmenee? Lopuksi selvitetään minkälaisia stereotyyppisiä kuvauksia huhut rakentavat kohteistaan? Minkälaisia nämä tapaustutkimuksiin kytkeytyvät kuvaukset ovat muualla aineistossa, tapaustutkimuksia laajemmassa kontekstissa? Tapaustutkimusten aineistona toimivat keskustelut käydään pääosin aiheisiin liittyvien verkkouutisten alla, mutta niitä kommentoidaan myös muilla verkkoalustoilla. Tapaustutkimuksissa ilmenevät stereotyyppiset kuvaukset eivät ole yleisiä vain tämän työn tapaustutkimusten parissa, vaan ne kytkeytyvät laajemmin aineistossa esiintyviin diskursseihin. Näin ollen aineisto on laajempi ja sitä rajaavat tapaustutkimusten yhteydessä esiin nousseet diskurssit. Aineistosta nousee esiin kaksi huhua: 1) Maahanmuuttajilla on kalliimmat lastenvaunut, koska he saavat paljon suurempaa sosiaalitukea kuin suomalaiset. 2) Jätteiden syntypaikkalajittelu on turhaa, koska jätteet sekoitetaan myöhemmässä vaiheessa prosessia takaisin yhteen. Lähilukemisen, diskurssianalyysin ja argumentaatioanalyysin avulla aineistosta ilmenee, että huhuja levittämällä ja niitä kommentoimalla argumentoidaan eri motiivein monenlaisia yhteiskunnallisia asioita. Genren nimeämistä käytetään eri tavoin retorisena välineenä, useimmiten pyrkien heikentämään huhupuheiden sisältämien väitteiden totuusarvoa. Huhupuheet tunnistetaan aineistossa melko hyvin, mutta niiden tarkempi nimeäminen vaihtelee. Tapaustutkimuksista nousee esiin joitakin selkeitä stereotyyppisiä kuvauksia, kuten vaatimattomat suomalaiset, ahneet maahanmuuttajat ja selvemmin poliittisena konstruktiona epärationaalinen vihervasemmisto. Nämä stereotyyppiset kuvaukset kytkeytyvät laajempaan yhteiskunnalliseen verkkokeskusteluaineistoon ja niitä konstruoidaan monipuolisesti erilaisia nimityksiä käyttämällä ja ajallisesti laajalti eri aikoina, monissa eri yhteyksissä. Tämä työ osoittaa, kuinka kansanperinteen genret toimivat keskustelussa asenteiden ilmaisijoina ja perinteistä tietoa voidaan käyttää sosiaalisen todellisuuden muokkaajana sekä vakuuttelun keinona.

Pro gradu –tutkielman tarkoituksena on tarkastella, miten Viron vuoden 2007 opetuskielireformin kannattajat ja vastustajat perustelevat kantansa. Vuoden 2007 reformin yhteydessä alkoi venäjänkielisten koulujen muuttaminen vironkielisiksi. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia vakuuttamisen keinoja käytetään kyseisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkimuksessa käytetään 22 tekstiä ajanjaksolta 2010-2019. Tutkimusmetodina käytetään retorista analyysia, joka tässä työssä pohjautuu nk. uuden retoriikan tieteelliseen viitekehykseen, jonka mukaan retoriikan pohjana toimii argumentaatio ja muut retoriset keinot rakentuvat sen päälle. Viron kieli on useasti joutunut taistelemaan asemastaan. Nyky-Viron alueelle on pitkin aikoja muuttanut mm. saksalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia. Ensimmäiset saksalaiset asettuivat nyky-Viron alueelle n. 1000-luvulla ja saksan kielen vahva status säilyi 1800-luvulle asti. Ensimmäiset venäjänkieliset muuttivat 1600-luvulla ja toinen aalto ajoittuu n. 1800-luvulle. Samaan aikaan ajoittui myös virolaisten ensimmäinen kansallinen herätys, jolloin viron kielen asema vahvistui. Neuvostoliiton aikana viron kieli joutui taas taistelemaan asemastaan, mm. neuvostohallituksen harjoittaman kielipolitiikan takia, jonka tarkoituksena oli siirtyä venäjään kieleen kaikissa jäsenvaltiossa. Viron kieli sai takaisin virallisen kielen aseman vasta vuonna 1987. Työn kirjoittamishetkenä Viron väestöstä n. 30% puhuu äidinkielinään venäjää. Tämä tekee venäjänkielisistä maan suurimman kielivähemmistön, vaikka vain murto-osa kuuluu lain määrittelemään kansalliseen vähemmistöön. Viro on saanut huomautuksia Euroopan komissiolta, YK:lta ja Amnesty Internationalilta venäjänkielisten kohtelusta ja oikeuksista. Tutkimusaineistosta poimittiin 48 fragmenttia, jotka luokiteltiin älyyn ja järkeen vetoaviin ja tunteisiin vetoaviin kategorioihin. Suositummat älyyn ja järkeen vetoavat retoriset keinot ovat viittaus syy-seurasuhteisiin, vetoaminen lakiin, valtiolliseen ohjelmaan tai kansainväliseen sopimukseen sekä viittaus asiantuntijoihin, tutkimuksiin tai tilastoihin. Tunteisiin vetoavista keinoista eniten esimerkkejä löytyi kategorisaatiosta, metaforan käytöstä, viittauksista omaan kokemukseen ja uhkauksista. Opetuskielireformin kannattajien keskeinen perustelu on se, että monet vanhemmat haluavat, että lapset oppisivat jo koulussa viron kielen. Lisäksi hyvä kielitaito on etu työmarkkinoilla, jonka avulla virolaisten ja venäjänkielisten palkkaeroja voidaan kaventaa. Keskusteluissa myös nousee esiin viron kielen suojelu. Venäjänkielisten koulujen kannattajat puolestaan sitä mieltä, että opiskelu vieraalla kielellä on vaikeaa lapsille ja johtaa huonoihin tuloksiin. Lisäksi oikeutta opiskella äidinkielellä pidetään ihmisoikeutena, koska kielen avulla ylläpidetään kansallista identiteettiä, joka saattaisi rappeutua, jos lapset unohtavat äidinkielensä. Tutkimus näyttää, että kysymys Viron venäjänkielisten lasten oikeudesta opiskella äidinkielellään on hyvin laaja ja monimutkainen. Keskustelun molemmilla osapuolilla on valideja perusteluja näkemyksilleen ja molempia osapuolia yhdistää se, että ne ovat huolissaan oman kielensä ja kansallisen identiteettinsä säilyttämisestä. Tällä hetkellä Viron venäjänkielisten koulujen tulevaisuus ei näytä valoisalta. Tilanne saattaa muuttua, jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ottaa käsittelyyn kanteen, jonka laittoi vireille voittoa tavoittelematon yhteisö Venäjänkieliset koulut Virossa.