Browsing by Subject "kääntäminen"

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on sekä esitellä terminologian teorian ja menetelmien perusteita ja soveltaa niitä käytännössä määrittelemällä kolme elokuvatuottamiseen liittyvää englanninkielistä termiä, analysoimalla niiden olemassa olevia suomenkielisiä termivastineita ja muodostamalla niille uusia vastineita. Tutkielman tarkoitus on myös selvittää, miksi ja millä perustein kieliyhteisö ottaa käyttöön tai hylkää termivastineita. Aineisto koostuu elokuvatuottamiseen ja elokuvarahoittamiseen liittyvistä englanninkielisistä termeistä ja niiden suomenkielisistä vastineista, joita käytetään elokuviin ja elokuvatuottamiseen liittyvässä tekstimateriaalissa, kuten lopputeksteissä, tiedotteissa ja hakemuksissa, sekä muissa viestintätilanteissa. Suomalaisella elokuva-alalla käytetään termivastineita, jotka eivät ole syntyneet tavoitteellisen termityön tuloksena. Termivastineet saattavat olla puutteellisen käännöstyön tuloksia, tai ne saattavat olla sekakielisiä yhdyssanoja, jotka eivät välttämättä kuvaa niiden takana olevia käsitteitä kovin tarkasti. Tämä tutkielma tarkastelee näitä termivastineita ja ehdottaa niille tarvittaessa vaihtoehtoja. Tutkielman löydökset tukevat väitettä siitä, että puutteellisesti tehty termityö hankaloittaa viestintää. Ne myös osoittavat terminologian olevan tärkeä työkalu kääntäjälle. Löydökset myös tukevat väitettä siitä, että erityisalan asiantuntijoiden apu on termityössä korvaamatonta. Löydöksiin sisältyi myös havainto siitä, kuinka kieliyhteisö saattaa hylätä toimivalta vaikuttavan termin ja ottaa käyttöön termin, joka ei täytä termeille asetettuja vaatimuksia. Tutkielmassa esitetään myös keinoja, joilla kieliyhteisöä voidaan motivoida muodostamaan ja ottamaan käyttöön asianmukaisia termejä. Tutkielman aineiston koko on liian pieni, jotta löydösten perusteella voitaisiin tehdä laajempia yleistyksiä elokuva-alan termistöstä, mutta ne viittaavat siihen, että alalla tehty tavoitteellinen termityö olisi välttämätöntä, jotta asianmukaisten ja toimivien termien käyttö alalla lisääntyisi.

Vertailen tutkielmassani fiktiivisiin henkilöhahmoihin viittaavia subjekteja Maylis de Kerangalin romaanissa Réparer les vivants ja sen suomennoksessa Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät. Teoksen ovat suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen. Ranskankielisessä teoksessa on käytetty paljon pitkiä virkkeitä, joiden sisältämien lauseiden subjektit muodostavat henkilöhahmoihin viittaavia referentiaalisia ketjuja. Tutkin näihin hahmoihin viittaavissa subjekteissa käytettyjen viittauskeinojen eroja lähtötekstin ja suomennoksen välillä ja selvitän, millaisissa konteksteissa muutoksia on tehty. Tutkin myös, miten nämä muutokset voivat vaikuttaa korrelaattina toimivien henkilöhahmojen identiteetin rakentumiseen. Lähestyn tutkimuskysymystä syntaksin, tekstilingvistiikan ja kirjallisuudentutkimuksen näkökulmista. Luokittelen hahmoihin viittaavat subjektit Hallidayn ja Hasanin koheesiokeinojen jaottelumallin pohjalta laatimani luokittelun mukaan anaforisiin pronomineihin, ellipsiin ja leksikaalisia sidoskeinoja edustaviin subjekteihin. Käyn lähtötekstin ja käännöksen välisiä eroja läpi esimerkkien kautta kartoittaen niitä ympäristöjä, joissa muutoksia on tehty ja arvioin näiden muutosten vaikutusta tekstin ja hahmojen tulkintaan. Analyysin perusteella suomennos pyrkii noudattamaan lähtötekstin viittauskeinoja mahdollisimman tarkasti. Muutoksia esiintyy eniten sellaisissa kohdissa, joissa joko kielten rakenteelliset erot, viittaussuhteiden yksiselitteisyys tai tekstin sujuvuus ja hyväksyttävyys sitä edellyttävät. Osa tutkitun suomennoksen viittauskeinojen muutoksista aiheuttaa kuitenkin tulkintaeroja. Ranskankielinen lähtöteksti käyttää sidoskeinoista eniten anaforista pronominia, kun taas suomennoksessa on suosittu eniten ellipsiä. Variaatiota löytyykin enimmäkseen juuri anaforisten pronominien ja ellipsien välillä. Leksikaaliset sidoskeinot on suomennoksessa sen sijaan hyvin pitkälti säilytetty. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että mitä enemmän ja tarkempaa informaatiota subjekti antaa tarkoitteestaan, sitä epätodennäköisemmin sen viittauskeinoon tehdään muutoksia.

Tutkielmassa tarkastellaan tietosuoja-aiheisissa teksteissä ilmenevää intertekstuaalisuutta eli tekstien välisiä suhteita. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin osoittaa, että tietosuojaan liittyvien, eri tekstilajeja edustavien tekstien välillä on intertekstuaalisia suhteita ja että ne näin ollen muodostavat intertekstuaalisen ketjun. Toisekseen tavoitteena on selvittää, onko erilaisten tekstien välillä eroja siinä, miten intertekstuaalisuutta ilmaistaan niissä. Kolmanneksi tavoitteena on myös selvittää, onko suomenkielisten lähtötekstien ja ruotsinkielisten käännösten välillä intertekstuaalisuuteen liittyviä eroja. Intertekstuaalisuus on käsite, josta on keskusteltu paljon eri tieteenaloilla sen jälkeen, kun Julia Kristeva loi termin 1960-luvulla. Yksinkertaisimmillaan intertekstuaalisuus käsitetään kahden tai useamman tekstin väliseksi suhteeksi, tekstin toiseen tekstiin jättämiksi jäljiksi. Laajemmin intertekstuaalisuus voidaan ymmärtää kaiken kommunikaation ehtona: ilman sitä emme ymmärtäisi tekstejä. Käännöstieteessä intertekstuaalisuus on yhtäältä nähty tekstin ominaisuutena, joka vaikeuttaa kääntämistä. Monet tutkijat ovatkin ehdottaneet useita strategioita, joita kääntäjä voi käyttää intertekstuaalisia viittauksia kääntäessään. Toisaalta kääntäminen itsessään on määritelty intertekstuaaliseksi toiminnaksi, jonka tuloksena syntyy intertekstuaalisia suhteita. Tutkielman aineisto muodostuu EU:n yleisestä tietosuoja-asetuksesta, Suomen tietosuojalaista, kymmenestä viranomaistekstistä sekä kymmenen eri organisaation ja yrityksen 13 tietosuojalausunnosta. Kaikki tekstit ovat mukana aineistossa sekä suomeksi (lähtötekstit) että ruotsiksi (käännökset). Tutkielman metodi on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Tutkimusmateriaalista löytyneet intertekstuaalisuuden esiintymät kvantifioidaan ja luokitellaan aiemman tutkimuksen pohjalta määriteltyihin kategorioihin. Tämän jälkeen erilaisia intertekstuaalisuuden esiintymiä tarkastellaan lähemmin ja eri tekstiryhmien tekstejä verrataan toisiinsa ja käännöksiä lähtöteksteihinsä. Tutkielman tulokset osoittavat ensinnäkin, että kaikki tutkitut tekstit ovat intertekstuaalisia ja että ne viittaavat sekä itseensä, toisiinsa että materiaalin ulkopuolisiin teksteihin. Tämän perusteella voidaan siis todeta, että tutkitut tekstit todella muodostavat intertekstuaalisen ketjun mutta että ne sisältyvät myös laajempaan intertekstuaalisten viittausten verkostoon. Toisekseen tulokset osoittavat, että eri tekstiryhmien tekstien välillä on eroja sen suhteen, miten intertekstuaalisuus ilmenee niissä. Tietosuojalaissa esimerkiksi lainataan vähemmän asetustekstiä kuin muissa materiaalin teksteissä. Kolmanneksi tutkielma osoittaa myös, että intertekstuaaliset viittaukset käännetään lähes aina (yli 90 %:ssa materiaalin intertekstuaalisista viittauksista) suoraan eli samaa viittaustyyppiä käyttäen. Kaikkia viittauksia ei kuitenkaan käännetä suoraan, vaan esimerkiksi suoria sitaatteja on käännetty epäsuorilla sitaateilla. Lisäksi intertekstuaalisia viittauksia on käännöksissä myös jätetty kokonaan pois ja toisaalta käännöksiin on myös lisätty sellaisia viittauksia, joita lähtöteksteissä ei ole.

Tavoitteenani on tutkia idiomien käännösstrategioita Colm Tóibínin romaanin Brooklyn suomennoksessa. Olen kiinnostunut siitä, onko teoksen kääntäjä pystynyt säilyttämään lähtötekstin idiomit teoksen suomennoksessa kääntämällä ne jollakin suomen kielen idiomilla vai onko kääntäjä käyttänyt jotakin muuta käännösstrategiaa idiomien suomentamisessa. Aion myös selvittää, onko kääntäjä käyttänyt kääntäessään kompensaatiostrategiaa eli kääntänyt jonkin lähtötekstissä olevan ei-idiomaattisen normaali-ilmaisun idiomilla. Lisäksi tarkastelen, vastaako idiomikäännös lähtötekstin idiomia kuvallisuuden osalta. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millaisia käännösstrategioita kääntäjä on käyttänyt idiomeja suomentaessaan? 2. Onko lähtötekstin idiomin kuvallisuus siirtynyt käännökseen tapauksissa, joissa idiomi on käännetty idiomilla? Hypoteesini on, että osa lähtötekstin idiomeista on käännetty idiomilla, mutta enemmistö idiomeista on silti käännetty selittävällä normaali-ilmauksella. Tätä hypoteesia tukee esimerkiksi Nidan & Taberin (1969: 106) näkemys, että idiomi käännetään usein ei-idiomaattisella ilmauksella. Näin on siitäkin huolimatta, että ideaalina pidetään sitä, että kääntäjän pitäisi pyrkiä kääntämään lähtökielen idiomi kohdekielen idiomilla (Ingo 1990: 246). Tutkimukseni on pääosittain kvalitatiivinen ja kontrastiivinen, mutta siinä on myös kvantitatiivisia piirteitä. Tutkimusaineistoni koostuu idiomeista, jotka kerään romaanista. Tutkimus alkaa idiomin käsitteen määrittelyllä sekä idiomien keräämisellä lähtötekstistä ja suomennoksesta. Tämän jälkeen luokittelen idiomit sekä niiden käännökset käännösstrategian mukaan ja analysoin ne. Analyysissä tarkastelen myös idiomien kuvallisuutta niissä tapauksissa, joissa idiomi on käännetty idiomilla. Kategorisoin nämä idiomit kuvallisuuden säilymisen tason mukaan kolmeen ryhmään: 1) sama kuva, 2) osittain sama kuva sekä 3) eri kuva. Tulosten perusteella idiomit on käännetty useimmiten selittävällä normaali-ilmauksella. 389 idiomista peräti 202 kappaletta (52 % käännösstrategioiden kokonaismäärästä) on käännetty kyseistä käännösstrategiaa käyttämällä. Toiseksi yleisin käännösstrategia on idiomilla kääntäminen (169 kpl, 43 %), kolmanneksi poisto (14 kpl, 4 %) ja viimeiseksi sananmukaisesti kääntäminen (4 kpl, 1 %). Kompensaatiostrategioita on käytetty suomennoksessa yhteensä 104 kertaa. Normaali-ilmaus on käännetty idiomilla 100 kertaa (96 % kompensaatiostrategioista), ja suomennokseen on lisätty idiomi neljä kertaa (4 % kompensaatiostrategioista). Idiomilla ja sen idiomikäännöksellä on useimmiten osittain sama kuva (66 kpl, 39 % kaikista idiomeilla käännetyistä idiomeista). Eri kuva on puolestaan 52 tapauksella (31 %) ja sama kuva 51 tapauksella (30 %).

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sanaleikkejä ja niiden kääntämistä lastenkirjallisuudessa kääntäjän näkökulmasta. Tutkimusaineistona toimivat Bengt Birckin ja Jan Birckin vuonna 2014 ilmestynyt saksankielinen lastenkirja Jojo, Kleiner Hund − groβes Abenteuer, todelliseen käännöstoimeksiantoon perustuva käännösprosessi sekä valmis käännös, vuonna 2017 suomeksi ilmestynyt Jojo − pienen koiran suuret seikkailut (suom. Milla Löfman). Saksankielinen alkuteos on 105-sivuinen, kuvitettu lastenkirja, joka soveltuu niin ääneen luettavaksi kuin juuri lukemaan oppineille. Kieli on helpohkoa sekä rakenteeltaan että sanastoltaan ja sisältää puhekielen piirteitä, mikä on tyypillistä lastenkirjalle. Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle luovat lasten- ja nuortenkirjallisuutta käännettäessä huomioon otettavat erityispiirteet, kuten kielellinen sujuvuus, useammasta kohteesta koostuva kohderyhmä sekä sanaleikkien ja niiden käännösstrategioiden luokittelu Delabastitan (1999, 2004) mukaan. Kuvitetun kirjan kyseessä ollessa on huomiota kiinnitetty myös tekstin ja kuvan väliseen suhteeseen. Tutkielman analyysiosiota varten lähdetekstistä löytyneet sanaleikit on luokiteltu fonetiikkaan, leksikkoon, morfologisiin piirteisiin sekä semantiikkaan perustuviin sanaleikkeihin. Niiden käännösstrategiat on puolestaan jaettu sanaleikin kääntämiseen sanaleikkinä, korvaamiseen jollain muulla retorisella keinolla tai poisjättämiseen. Lähdetekstistä löytyi yhteensä 28 sanaleikkiä, joista kolme kuului samanaikaisesti useampaan sanaleikkiluokkaan. Fonetiikkaan perustuvia sanaleikkejä löytyi 14, leksikkoon perustuvia 11 ja morfologiaan perustuvia kaksi. Tavoitteenani oli kääntää mahdollisimman moni sanaleikki kohdekielelle, ja suurin osa lähtötekstin sanaleikeistä kääntyikin suomeksi joko sanaleikkinä tai korvaavalla retorisella keinolla. Ainoastaan kuuden sanaleikin kohdalla päädyin jättämään käännöksessä ”sanaleikillisyyden” pois. Suurimmat haasteet sanaleikkien kääntämisessä aiheutuivat tutkimukseni mukaan saksan ja suomen kielen foneettisista ja rakenteellisista eroista, ja sopivan käännösratkaisun löytyminen edellytti kekseliäisyyttä, kollegiaalista yhteistyötä sekä aikaa.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena on tutkia, miten Aino Havukaisen ja Sami Toivosen teosten Tatu ja Patu päiväkodissa (2004) ja Tatun ja Patun outo unikirja (2008) kuvituksissa olevia humoristisia tekstejä on käännetty saksaksi ja ruotsiksi. Tutkimus pyrkii selvittämään, millaisilla keinolla verbaalista ja visuaalista, usein myös vahvan kulttuurisidonnaista huumoria on käännetty, minkä lisäksi käsitellään lyhyesti typografian käyttöä kieliversioissa. Lasten- ja kuvakirjojen huumori on yleinen tutkimusaihe, mutta Tatu ja Patu -sarjaa ei ole tästä näkökulmasta tutkittu. Teoriataustaan kuuluu multimodaalisuuteen ja lastenkirjallisuuteen, etenkin kuvakirjoihin, liittyvää yleistä tutkimuskirjallisuutta, näiden molempien kääntämiseen liittyvää teoriaa, huumoriin ja sanaleikkeihin ja näiden kääntämiseen liittyvää teoriaa sekä typografiaa käsittelevää kirjallisuutta. Aineistoa analysoitiin ensisijaisesti tekstisisällön pohjalta verraten käännöksiä alkutekstiin ja osin keskenään ottaen kuva huomioon tarpeen mukaan. En hyödyntänyt tarkkarajaisia luokitteluja, sillä tämä osoittautui hankalaksi aineistoni kohdalla. Analyysissä kävi ilmi, että ruotsin- ja saksankielisissä käännöksissä on tehty huumorin ja erityisesti sanaleikkien kohdalla ratkaisuja, jotka eroavat niin alkutekstistä kuin keskenään. Monessa tapauksessa humoristinen ilmaus käännettiin neutraalimmalla vastineella tai suoraan, jolloin huumori ei enää välittynyt. Kotouttaminen on yleistä erityisesti tuotemerkkien kohdalla. Havaitsin lisäksi, että typografian käyttö erosi merkittävästi kieliversioiden välillä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan japaninkielisten sanojen säilyttämistä japanilaisten sarjakuvien eli mangojen kolmessa eri käännösversiossa: englanninkielisissä fanikäännöksissä sekä englanniksi ja suomeksi julkaistuissa niin sanotuissa virallisissa käännöksissä. Aineistoni keräsin kuuden eri sarjakuvan ensimmäisistä luvuista jokaiselta käännösversiolta. Päämääränä on tutkia, eroaako japanilaisten lainasanojen käyttö käännösversioiden välillä. Jos niiden välillä on eroa, miten se näkyy, eli onko esimerkiksi käytetty joitakin muita käännösstrategioita. Tutkimusta varten koostettiin muokkaamalla aiemmasta tutkimuksesta (mm. Jan Pedersen 2011, Ritva Leppihalme 2001 ja Göte Klingberg 1986) kulttuurisidonnaisten elementtien käännösstrategioiden jaotteluiden pohjalta oma jaottelu aineistosta löytyvien lainasanojen sekä muiden käännösratkaisujen jaottelua varten. Käännösstrategioita tutkimukseen muokkautui 12 kappaletta: säilytys, selitys tekstin ulkopuolella, lisätty selitys, käännöslaina, korvaus kohdekulttuurin vastaavalla, selittävä käännös, korvaus kohdekulttuurin karkeasti vastaavalla, poisto sekä loput neljä käännösstrategiaa, jotka muodostuivat aineistoni pohjalta; korvattu toisella lainasanalla, lisätty lainasana, nimen järjestyksen vaihto ja ei käännetty. Tutkimuksen kvantitatiivisessa osiossa tarkasteltiin määrällisesti lainasanojen ja muiden käännösstrategioiden määriä eri käännösversioissa. Analyysissa puolestaan osoitettiin esimerkein, millaisia käännösratkaisuja käännösversiot olivat tehneet kussakin käännösstrategiassa. Tutkimukseni tulokset osoittivat, että fanikäännökset käyttivät miltei kauttaaltaan eniten lainasanoja käännöksissään. Kuitenkin aikaisemman tutkimuksen mukaisesti niin sanottujen virallisten käännöksien voidaan havainnoida irtautuneen vahvasti kotouttavista käännösstrategioista lainasanojen käytön osalta. Muiden käännösstrategioiden tulokset myös vahvistivat aikaisemman tutkimuksen havaintoa siitä, että tekstiosuudet virallisissa käännöksissä ovat kuitenkin kotoutetumpia kuin fanikäännökset. Koska tutkimustuloksista ei pysty tekemään yleistäviä päätelmiä esimerkiksi siitä, ovatko erot lainasanoissa kielten välillä vai fanikäännösten ja julkaistujen käännösten välillä, aihetta voisi jatkaa jatkotutkimuksessa.

Käännösala digitalisoituu ja kääntäjän työtä helpottavat työkalut kehittyvät jatkuvasti. Kääntäjän rooli ja työn painopiste on lisäksi muuttumassa. Esimerkiksi käännösten jälkieditointi, käännöstöiden hallinnointi, laadunvalvonta ja alihankkijoiden ohjeistaminen korostuvat tulevaisuudessa. Kääntäjän ammattitaitoon kuuluu myös yhä enemmän erilaisten käännöstyökalujen ja -teknologian hallinta. Kääntäjän on kyettävä seuraamaan ja olemaan mukana alan kehityksessä. Tämä pro gradu -tutkielma kuuluu kääntämisen sosiologian alaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu myös sosiaalipsykologian, sosiologian ja aikuiskasvatustieteen rajapinnalle. Työn tavoitteena on selvittää, kuinka kääntäjät itse näkevät oman ammatillisen identiteettinsä ja kehittymismahdollisuutensa työelämän murroksen keskellä vuonna 2018. Identiteettitutkimusta on viime aikoina tehty runsaasti eri tieteenaloilla, ja tutkimuksen runsautta perustellaan esimerkiksi yhteiskunnan muuttuvilla ja katoavilla rakenteilla. Kääntäjän identiteetti globaalissa maailmassa ansaitsee myös tulla tutkituksi. Identiteetti voidaan jakaa persoonalliseen ja sosiaaliseen identiteettiin. Ammatillinen identiteetti rakentuu persoonallisen ja sosiaalisen identiteetin välisestä suhteesta, joka voi vaihdella esimerkiksi työtilanteen mukaan. Tutkimuksen teoreettisessa osassa luodaan katsaus käännösalaan, erilaisiin identiteettiteorioihin ja kääntämisen sosiologiaan. Työn empiirisen osuuden aineistonkeruumenetelmänä käytetään internetissä täytettävää verkkolomaketta. Kyselylomake oli avoinna 17.5.2018-31.5.2018 välisen ajan kaikille internet-linkin tietäville. Saate tutkimukseen julkaistiin kahdessa kääntäjille suunnatussa Facebook-ryhmässä. Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 86 kappaletta. Tutkimuksen tuloksista selviää, että vastaajista yli puolet on pohtinut omaa ammatillista identiteettiään. Identiteetin pohdinnan laukaisevia tekijöitä ovat esimerkiksi arvostuksen puute, huoli toimeentulosta, alan muutokset ja konekäännösten yleistyminen. Edellä mainituissa seikoissa voi olla vaikutusta myös kääntäjän työmotivaatioon. Suurin osa vastaajista kokee kuitenkin voivansa työskennellä omien eettisten arvojensa mukaisesti, mikä kuitenkin joidenkin vastaajien kohdalla on edellyttänyt esimerkiksi kieltäytymistä tarjotusta työstä. Suurin osa vastaajista pitää käännösteknologian kehitystä mahdollisuutena. Käännösteknologian kehitys yhdistetään joissain vastauksissa jälkieditoinnin lisääntymiseen. Jälkieditointiin suhtautuminen on joidenkin vastausten osalta kuitenkin negatiivissävytteistä; jälkieditointityötä saatetaan pitää ”pakkona”. Kääntäjien olisi kuitenkin pyrittävä osallistumaan käännösteknologian kehitykseen ja ohjaamaan sitä. Kääntäjien ominaisuuksista tärkeinä teemoina korostuvat ammattikompetenssit ja taustakompetensseina esimerkiksi työhyvinvointi. Kompetenssien osalta vastauksissa esiintyy perinteisiä kääntäjien osaamisvaatimuksia, kuten esimerkiksi kieliosaaminen, tiedonhakutaidot, tarkkuus, huolellisuus, lähdekritiikki ja yleissivistys. Taustakompetenssit kattavat seuraavia osa-alueita: omien rajojen tunnistaminen, itsetuntemus, kärsivällisyys, paineensieto, joustavuus, asiakaspalvelutaidot, uteliaisuus, verkostoituminen, yhteistyökyky, keskittymiskyky, omanarvontunto, ammattiylpeys ja halu tehdä kääntäjän työtä. Internetissä toimivia vertaisverkostoja tärkeänä piti yli 90 prosenttia vastaajista. Kuitenkin harvempi ottaa aktiivisesti osaa keskusteluihin. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kääntäjien identiteettiä, asemaa ja statusta olisi työn muutosten keskellä tutkittava myös jatkossa. Tieteellisten tutkimustulosten avulla olisi ehkä mahdollista kehittää alan arvostusta, säätelyä ja palkkausta. Internet-linkin avoimuuden johdosta tutkimuksen luotettavuutta heikentää kuitenkin esimerkiksi se, että teoriassa on mahdollista, vaikkakin epätodennäköistä, että sama vastaaja on voinut vastata useamman kerran kyselyyn.

Tutkielmassa tarkastellaan Anna-Maija Raittilan uusina vuoden 1986 virsikirjaan otettuja brittiläisten virsien käännöksiä ja niiden alkutekstejä sisällönanalyysin keinoin. Raittilan käännökset ovat virsikirjan virret 213, 228, 416, 449, 455, 508 ja 589. Virsiä tarkastellaan erityisesti kahden virsiryhmän osalta. Nämä ryhmät on nimetty alkutekstien kirjoittamisajankohdan perusteella. Keskeisin on Iso-Britanniassa 1960–70 -luvuilla vahvasti vaikuttanut yhteiskunnallisesti suuntautunut kausi, jota tutkielmassa nimitetään murroskaudeksi. Tätä verrataan varhaisempaan kauteen, joka ulottuu 1800-luvun alkupuolelta 1900-luvun alkupuolelle. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, poikkeavatko tutkimuskohteena olevien virsien alkutekstit ja Raittilan käännökset oleellisesti toisistaan eri aikakausina Jumalan ja ihmiset toimijuuden merkittävyyden suhteen. Tämä määräytyy kielitieteen teoriaan kuuluvien makroroolien aktori (Actor) ja läpikäyjä (Undergoer) esiintyvyyden perusteella tekstien toimija-viitteissä. Perusoletuksena tutkimuksessa on, että mitä merkittävämpi on jonkun tietyn henkilön toimijuus, sitä useammin tämä henkilö esiintyy teksteissä aktoriroolissa. Toimijoina voivat olla myös luontokappaleet ja koko luomakunta. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa virsiteksteihin sovellettiin diskurssianalyysin piiriin kuuluvaa makrorakenteiden teoriaa, jossa makrosääntöjen avulla etsittiin tekstien ylätason rakenteita ja teemoja. Näitä verrattiin keskenään eri aikakausiryhmissä, ja tämän perusteella muodostettiin tutkimusongelmaa koskeva hypoteesi. Hypoteesiksi tuli, että murroskauden virsiryhmän ja varhaisemman kauden virsiryhmän välillä on oleellinen ero niin, että murroskauden tekstien osalta alkuteksteissä painottuu varsin vahvasti ihmisen toimijuus ja käännöksissä Jumalan toimijuus. Sen sijaan varhaisemman kauden teksteissä alkutekstien ja niiden käännösten välillä ei ole mainittavaa eroa Jumalan ja ihmisten toimijuuden merkittävyydessä. Toisessa vaiheessa teksteihin sovellettiin makroroolianalyysiä siten, että teksteistä etsittiin ja taulukoitiin viittaukset kuhunkin toimijaan hänen aktoriroolinsa perusteella. Toissijaisesti tutkittiin myös joitakin patienttirooleja. Toimijaviittausten suhteellisten esiintymismäärien tarkastelun perusteella voitiin havaita, että alkuteksteissä Jumalaa aktoriroolissa koskevien viitemäärien suhteellinen osuus kaikista viitteistä oli 37 % ja ihmisten osuus on 58 %. Vastaavasti Raittilan käännösteksteissä Jumala oli aktoriroolissa 59 %:ssa henkilöviitteistä ja ihmiset 30 %:ssa. Varhaisemman kauden osalta alkuteksteissä Jumalaa koski 25 % viitteistä ja ihmisiä samoin 25 %. Raittilan käännöksissä Jumalaa koskeva osuus oli 29 % ja ihmisten 18 %. Näiden tulosten perusteella hypoteesi pitää paikkansa. Murrosajan tekstien osalta Raittila on muuttanut melko ihmiskeskeisiä tekstejä niin, että Jumalasta on tullut paljon ihmisiä merkittävämpi toimija. Varhaisemman kauden alkutekstien Jumalan ja ihmisten yhtäläinen toimijuus on Raittilan käännöksissä muuttunut Jumalan jonkin verran ihmisiä vahvemmaksi toimijuudeksi. Varhaisemmalla kaudella virren 455 myötä myös muut toimijat kuten luontokappaleet ovat olleet merkittäviä toimijoita.

Tutkimuksessani tutkin sitä, miten lapsille suunnatuissa ratkaisukirjoissa on käännetty lukijalle suunnattuja eli interpersonaalisia tekstikatkelmia. Tarkastelen katkelmissa tapahtuneita käännössiirtymiä ja tämän kautta kääntäjän työssään hyödyntämiä käännösstrategioita, jotka ovat johtaneet siihen, millaisen muodon käännös on ottanut. Lisätavoitteeni on myös selvittää, miten yleistä lukijan suora puhuttelu käyttämässäni aineistossa on. Ratkaisukirjoja ja varsinkin niiden kääntämistä on genrenä tutkittu maailmanlaajuisestikin vain vähän. Tutkimuksen teoriatausta rakentuu paitsi lastenkirjallisuuden itsensä myös lastenkirjallisuuden kääntämisen tutkimukselle erotuksena erityisesti aikuisille suunnatun kirjallisuuden kääntämisestä. Erityisen merkittävää on lisäksi käännössiirtymiin ja näiden taustalla oleviin käännösstrategioihin liittyvä tutkimus: käytän tutkimuksessani sopivin osin Andrew Chestermanin paikallisten käännösstrategioiden jakoa. Koska interpersonaalisuus on vahvasti läsnä tutkimuksessa, myös lukijan suoraan puhutteluun sekä puhutteluun yleensä liittyvä teoria tärkeää. Tutkimusaineisto koostuu itävaltaisen Thomas Brezinan Tiger Team -kirjasarjan kuuden suomennetun osan interpersonaalisista tekstikatkelmista saksankielisine lähtöteksteineen sekä käännöksineen; rajasin aineiston itse tarinan sisällä oleviin teksteihin, jotka liittyvät lukijalle annettuihin arvoituksiin. Tutkimuksen aikana hain aineistosta käännössiirtymiä ja yhdistin niitä Chestermanin jaottelun mukaisiin kategorioihin. Tutkimus on yleiskatsaus aineistossa esiintyviin käännösstrategioihin. Tutkimuksen perusteella aineistossa esiintyy laajasti erilaisia käännössiirtymiä. Chestermanin paikalliset käännösstrategiat ovat toimiva tapa käännösstrategioiden ja niiden kautta myös käännössiirtymien tarkasteluun ja luokitteluun.