Browsing by Subject "kaupunkisuunnittelu"

The planetary health approach emphasizes the interconnectedness between human health and natural systems. Urban planners also have the opportunity to promote planetary health through their work by reducing the negative environmental impacts of planning solutions and by increasing decisions that support residents' health and wellbeing. Numerous studies have shown that nature promotes human physical, mental, and social health, underscoring the importance of accessible nearby nature, especially in growing cities. This thesis examines urban planning in the city of Lahti from the perspective of planetary health. The study aims to investigate how nearby nature and its health and wellbeing effects, particularly for children and young people, have been considered and identified in land use planning. Additionally, the goal is to determine how conflicting land use interests are prioritized in decision-making. The research material consists of interviews with officials from the Lahti Urban Environment service area, and the data is analyzed with qualitative content analysis and thematization. The results indicate that nearby nature is perceived as an important part of Lahti's urban structure. Urban greenspaces and nearby nature areas are most concretely taken into account by zoning them as green areas in general and detailed plans. Furthermore, urban planning utilizes surveys of nearby nature conducted in early childhood education institutions and schools to ensure accessibility of nearby nature for children and adolescents. The appreciation of Lahti's planners, nature-friendly organizational culture, functional planning practices, and the recognition of the city's environmental efforts support the preservation of nearby nature areas in the urban structure. However, green areas without zoning are constantly at risk of being allocated for other land use purposes in a growing city. Planners describe their work as a continual search for compromises between conflicting desires, goals, and land use interests. They hold a central position of power and responsibility in making sustainable planning decisions, which can also be guided by planners' own values, attitudes, and expertise. Systems thinking required by planetary health approach along with research findings on the health and wellbeing effects of nearby nature, should be more effectively integrated into urban planning, political decision-making, and public discourse. Although this study focuses on planners in one city, it offers interesting insights into effective urban planning practices and current challenges within the framework of planetary health.

Pro gradu -työni tarkoitus on selvittää Lahden kaupunginvaltuuston keskusteluissa käytettyä retoriikkaa kaupungin pohjoisosassa sijaitsevan Mukkulan lähiön rakentamiseen liittyen vuosina 1959 – 1983. Työni etenee kronologisesti Mukkulan kartanon ostamisesta lähiön pääasialliseen valmistumiseen. Käsittelen jokaiselta vuosikymmeneltä keskeisimmät Mukkulan suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvät valtuustokeskustelut tarkentaen huomion vielä erikseen siteerattuihin puheenvuoroihin taustoittaen analyysiäni 1990-luvun suomalaisen lähiötutkimuksen perusteosten avulla. Lähdeaineisto muodostuu Lahden kaupungin keskusarkistossa säilytettävistä Lahden kaupunginvaltuuston pöytäkirjoista vuosilta 1959 – 1999, jotka on alustavan tarkastelun jälkeen rajattu ajallisesti vuosiin 1959 – 1983. Näiden vuosien materiaali on edelleen rajattu nimenomaan Mukkulan suunnittelua ja rakentamista suorimmin koskeviin keskusteluihin. Tätä aineistoa tarkastelen jaottelemalla puheenvuoroissa käytettyä retoriikkaa viiden eri kategorian mukaisesti. Lisäksi hyödynnän teorian osalta Chaïm Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan retoriikan tutkimusta käyttämieni yleisluontoisten kategorioiden laajentamiseen. Suorittamaani Mukkulaa koskevien keskusteluiden analyysiä vertaan Irene Roivaisen teoksen Sokeripala metsän keskellä. Lähiö sanomalehden konstruktiona. (1999) kuvaukseen Helsingin Sanomien lähiökirjoittelusta. Työni kuvailee Lahden kuntapäättäjien käyttämän retoriikan jakautumista kategorioittain tulevaisuuteen suuntautuneeseen retoriikkaan sekä luontoon ja ympäristöön, ryhmäkohtaiseen ja yleiseen etuun ja käytännöllisyyteen ja ehdottomuuteen perustuvaan retoriikkaan, ja avaan yksittäisten puheenvuorojen avulla retorisia kategorioita tarkemmin. Lisäksi osoitan retoriikassa tapahtuneiden muutosten yleisiä linjoja Mukkulan rakentamisen eri vaiheissa alueen ostamisesta vuonna 1959 Mukkulan osayleiskaavoittamisesta ja sen seurauksista käytyihin keskusteluihin vuosina 1977 ja 1983. Valtuutettujen käyttämän retoriikan selvittämisen lisäksi työni osoittaa toissijaisesti retoriikan analyysin soveltuvuutta kunnallispoliittisten aiheiden tutkimukseen.

Tutkielma käsittelee kaupunkilaisten ja ympäristön suhdetta. Tutkimuskysymys on kaksijakoinen. Miten asuinpaikka kutoutuu kaupunkilaisten haastatteluissa osaksi elämäntarinaa, ja miten asukkaat kerronnassaan suhtautuvat kaupunkitilan muutoksiin tai muuttumattomuuteen? Aluerajauksena on Herttoniemen kaupunginosa Itä-Helsingissä ja aineistona kymmenen asukkaan kävelyhaastattelumenetelmällä toteutetut haastattelut. Tutkimuskysymystä ja aineistoa lähestytään tilan ja paikan käsitteiden kautta, muistelun ja narratiivien tutkimuksen teorioita hyödyntäen. Tutkielmassa keskitytään pääosin Länsi-Herttoniemen osa-alueeseen, mutta huomioidaan se, että asukkaiden elinpiiri ei rajaudu kartassa määriteltyjen rajojen mukaisesti. Toiminnallisesti Länsi-Herttoniemen, Roihuvuoren ja Herttoniemenrannan asuinalueet muodostavat kokonaisuuden, jotka aineistossa peilautuvat toisiinsa. Tutkielman aihevalinnan taustajuonteena vaikutti Helsingin uuden yleiskaavan herättämä keskustelu, ja tutkielma sivuaa kaupunkisuunnittelun aihepiiriä asukaskeskeisestä näkökulmasta. Herttoniemen lähiön rakentamisen taustalla vaikutti Helsingin väestönkasvu ja asuntopula sekä hyvän asumisen muuttuvat ihanteet. Osin samat tekijät vaikuttavat muutoksiin ja suunnitteluun edelleen. Teksti etenee johdannosta kahteen analyysilukuun. Ensimmäinen analyysiluku keskittyy siihen, miten haastateltavien asuinpaikkasuhde haastatteluissa jäsentyy: miten Herttoniemeen on saavuttu ja kotiuduttu, ja miten fyysinen ympäristö asukkaille hahmottuu. Toinen analyysiluku käsittelee asukkaiden asemaa ympäristön muutoksissa. Esiin nousevia aihepiirejä ovat esimerkiksi muuttuvien palveluiden ja paikallisaktiivisuuden suhde sekä gentrifikaatio. Tutkielma kuvastaa paikkakiintymyksen monimuotoista perustaa sekä asukkaiden halua osallistua ympäristöä koskevaan päätöksentekoon. Herttoniemen ominaispiirteiden säilyttäminen ilmeni asukkaille tärkeänä asiana. Ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, miten tämä käytännössä toteutuu parhaiten.

Tutkielmani käsittelee arkkitehtuuri- ja taidealan ammattilehdissä esitettyjä näkemyksiä Berliinin suurkaupunkialueen asuntorakentamisesta 1900-luvun vaihteen dynaamisen kaupungistumisvaiheen aikana. Kaupungin väestömäärän kasvu sekä hallitsematon, tiivis rakentaminen johtivat keinotteluun ja maksimaaliseen voitontavoitteluun. Tämän kehityksen seurauksena erityisesti teollisuustyöväestön asuinolot huononivat. Berliini kehittyi yhdeksi maailman suurimmista vuokrakasarmien keskittymistä kaikkine sosiaalisene, terveydellisine, poliittisine ja taloudellisine ongelmineen. Ahtaan asumisen epäkohta, “Kleinwohnungsfrage” nousi julkisuuden aiheeksi yhteiskunnallisena kysymyksenä. Ongelmat synnyttivät kaupunkisuunnittelun perusteellisen uudistuksen tarpeen ja kaupungissa ilmestyneet ammattilehdet käsittelivät laajalti näitä kysymyksiä. Lähdeaineistoksi olen valinnut nimenomaan asuinrakentamista käsitteleviä artikkeleita, joiden otsikot viittaavat teollisuustyöväestön ja keskiluokan asumiseen, koskien kaupunkimaisten pientalojen soveltuvuutta suurkaupungin kasvuongelmien ratkaisemisessa, pilvenpiirtäjien tai kuudennen lisäkerroksen soveltamista Berliinin liikekeskustan kehittämisessä, kaupunkirakentamisen sosiaalisia perusteita, esikaupunkialueiden rakentamista, omakotitalon ja vuokrakasarmien tarjoamien asuinmallien vastakkainasettelua sekä uusien asuinalueiden rakentamista käsitteleviä arkkitehtuurikilpailuja. Tutkimuskysymys liittyy rakennussuunnittelun parissa toimineiden ammattilaisten kirjoittamiin artikkeleihin sekä näkemyksiin Berliinin vuokrakasarmiasumisen ongelmista ja ehdotuksista asumisen laadun parantamiseksi. Alkuperäiset, saksankieliset Berliner Architekturwelt (BAW) -lehden artikkelit ovat olleet keskeisessä asemassa lähdemateriaalin osalta. Kyseinen julkaisu toimi pääkaupungin arkkitehtien tiedonvälityksen foorumina vuosina 1899-1919. BAW-lehdestä valitsin kuusi artikkelia vuosilta 1901-1909. Toinen käyttämäni aikakauslehti oli vuosina 1885-1915 ilmestynyt yleissaksalainen arkkitehtien ammattilehti, Architektonische Rundschau, mistä olen valinnut yhden artikkelin vuodelta 1912. Saksan- ja englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta on vuosisadan vaihteen Berliinin suurkaupunkialueen kehityksestä ollut runsaasti tarjolla. Käsittelyosassa artikkelit on esitetty temaattisessa järjestyksessä pienimmän mittakaavan aiheista laajoja asuinalueita koskeviin aluerakennuskohteisiin. Kunkin artikkelin loppuosaan on liitetty omia pohdintoja aiheesta ja jokainen artikkeli on saanut itsenäisen otsikon sekä lyhyen johdannon. Kirjoittajien mielestä ahtaasti rakennetut vuokrakasarmit olivat asuinrakentamisen suurin ongelma aikakauden Berliinissä. Artikkeleissa esitetty kritiikki on kohdistunut nimenomaan rakennuttajiin sekä rakentamisen säädöksiin, jotka sallivat keinottelun. Yhteiseksi teemaksi nousi kaavoitusta ja rakennusoikeutta määrittävien säädösten uudistaminen, joka olisi mahdollistanut pienimuotoisempien sekä ihmisläheisempien asuinalueiden suunnittelun uuden arkkitehtuurin keinoin. Esitettiin myös, että Berliinin keskusta-alueen tulisi palvella pääsääntöisesti liiketaloutta, eikä asumista. Mahdollisuuksia ihanteelliselle asumiselle olisi pitänyt etsiä nimenomaan keskustaa ympäröivien vuokrakerrostaloalueiden sekä maaseudun väliseltä vaihettumisvyöhykkeeltä. Tällä alueella olisivat erilaiset asuntotyypit tarjonneet myös vähävaraisille perheille mahdollisuuden terveelliseen asumiseen. Ehdotuksissa pidettiin tärkeänä, että uudisrakentamisessa vältettäisiin kerrostalojen pihasiipien ahtaiden ja pimeiden asuntojen rakentamista. Hyvän suunnittelun avulla olisi urbaaneista kerrostaloasunnoista voitu tehdä jopa “Gartenwohnung”-tyyppisiä puutarha-asuntoja. Kaikista ongelmakohdistaan huolimatta voidaan kollektiivisesti huonomaineisina pidettyjen vuokrakerrostalojen kuitenkin nähdä edistäneen tuona aikana moderneiksi määriteltyjen suunnittelumallien kehittämistä.

Maisterintutkielma käsittelee pääkaupunkiseudun lähiöiden täydennysrakentamiseen ja asuinviihtyvyyteen liittyviä näkemyksiä mielipidekirjoituksissa. Työssä tarkastellaan millaisia mielipiteitä täydennysrakentamisesta nostetaan esille asuinympäristön viihtyvyyteen liittyen. Työ pyrkii myös kartoittamaan sitä, millaisista täydennysrakentamisen puolista kumpuaa positiivisia ja millaisista negatiivisia näkökulmia asuinympäristön viihtyvyyttä ajatellen. Lisäksi työssä selvitetään millaisia tahoja voidaan tunnistaa osallisiksi täydennysrakentamiseen ja asuinviihtyvyyteen liittyvissä mielipidekirjoituksissa. Mielipidekirjoitusten analysoinnin menetelmänä toimii sisällönanalyysi. Tutkimuksen empiirisenä aineistona toimivat Helsingin Sanomien sähköisen arkiston mielipidekirjoitukset vuosilta 2018–2022. Hakutulosten alkuseulonnan päätteeksi sisällönanalyysia suoritettiin lopulta yhteensä 87 mielipidekirjoituksen pohjalta. Analyysissä tarkasteltiin mielipidekirjoituksen esiin tuomia näkökulmia täydennysrakentamiseen ja asuinviihtyvyyteen liittyen, toisaalta myös mielipidekirjoituksen yleistä sävyä sekä mielipidekirjoittajan taustatietoja. Analysoituja mielipidekirjoituksia ryhmiteltiin teemoihin niistä esiin tulleiden näkökulmien ja aihepiirien pohjalta. Jaottelua tehtiin myös sillä perusteella, millaisia tahoja voitiin tunnistaa mielipidekirjoitusten taustoilta. Aineistosta suoritetusta sisällönanalyysistä selvisi, että mielipidekirjoituksissa nousi esiin tunnistettavina teemaryhminä kaupunkivihreä, kaupunkikuvan esteettinen olemus, historialliset arvot ja identiteetti sekä täydennysrakentamisen vaikutus terveyteen. Mielipidekirjoitusten vallitsevaksi sävyksi voitiin tunnistaa varauksellisuus ja negatiivisuus täydennysrakentamista kohtaan, varsinkin jos se tapahtui kirjoittajataholle itselleen merkityksellä alueella, kuten omalla asuinalueella. Toisaalta vähemmissä määrin mielipidekirjoituksissa tuotiin esiin myös positiivista puolta täydennysrakentamisen tarjoamista mahdollisuuksista kaupunkiympäristölle. Mielipidekirjoittajiksi voitiin valtaosassa mielipidekirjoituksia tunnistaa yksityishenkilö, joskin mielipidekirjoitusten taustoilta pystyttiin havaitsemaan myös paljon kaupunkiympäristön suunnittelijoita, akateemikkoja kuin kunnallispolitiikan toimijoitakin. Tutkimuksen pohjalta vaikuttaakin siltä, että tehokas täydennysrakentaminen koetaan monilta osin haasteelliseksi asuinympäristöjen viihtyvyydelle mielipidekirjoitusten kontekstissa.

Postmodernin arkkitehtuurin vaihtoehtoisena näkökulmana esitetty historiallista eklektisyyttä vastustanut ’kriittinen regionalismi’ voidaan nykypäivänä ymmärtää paikallisuuden ja jatkuvuuden teoriana. Tutkimukseni selvittää miten paikallisuuden merkitystä tulisi huomioida nykyarkkitehtuurin kontekstissa, kun digitaalisuus muuttaa tapaa millä todellisuutta hahmotetaan. Informaation välitykseen liittyvä vallankumous on muokannut ajan ja paikan käsitteitä. Tutkin digitalisaation merkitystä osana arkkitehtuurin luovaa työskentelyä, fenomenologiaan pohjautuvan arkkitehtuuriteorian näkökulmasta. Selvitän myös perspektiivin merkitystä digitaalisten ohjelmien rakenteissa. Tutkimukseni lähtökohta on arkkitehtuurihistorioitsija Kenneth Framptonin essee Towards a Critical Regionalism: SixPoints for an Architecture of Resistance (1983). Esimerkkinä ympäristön huomioinnista Frampton nostaa Alvar Aallon piirtämän Säynätsalon kunnantalon (1952). Käytän rakennusta lähtökohtana tutkimuksessani, kun analysoin miten nykypäivän suunnittelussa voidaan huomioida paikallisuutta ja ympäristöä. Selvitän teorian kehitystä ja niitä mahdollisuuksia, mitä arkkitehtuurissa on toteutettu perustuen Framptonin teesin keskeisiin ajatuksiin. Tulkitsen paikallisuuden käsitettä nykyarkkitehtuurin esimerkkien avulla, myös empiiristen havaintojen ja liikkeen kautta. Vertaan globalisaation merkitystä ja historiallisten kerrostumien jatkumoa kahdessa vastakkaisessa kaupunkitilassa. Ajallisen kehityskaaren havainnollistamiseksi vertaan arkkitehtuurin esimerkkejä eri vuosikymmeniltä. Lopuksi sovellan Framptonin teesiä Anttinen Oiva arkkitehtitoimiston suunnittelemaan Helsingin yliopiston pääkirjastoon (2012).

Tämä tutkielma tarkastelee kirkkotilaa esteettisen kokemuksen näkökulmasta. Uskonnolliset rakennukset ovat usein symboleja itsessään, niihin on sisäänrakennettu uskonnollinen symbo-liikka ja tietty sosiaalinen järjestys. Kokemus ja koskettavuus syntyy kuitenkin siitä, mitä me ruumiillamme koemme – aistien avulla havaittavista asioista, käsityksistä, mielikuvista ja muistoista. Mitä jos kirkko sijaitseekin rakennuksessa, jota ei ole rakennettu kirkoksi? Mikä kirkosta tekee kirkon silloin kun symboliikka ja sisäänrakennettu järjestys puuttuvat – mistä kokemus syntyy? Tutkimuskysymys on: Minkälainen Virtakirkko on esteettisesti koettuna sunnuntaimessussa käyvien seurakuntalaisten kertomana? Tutkimuskohteena on Vantaankos-ken seurakunnan väliaikainen kirkko Virtakirkko, joka sijaitsee Virtatalo -nimisessä toimisto-rakennuksessa Myyrmäessä. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, ja aineisto on ke-rätty haastattelemalla kahdeksaa Virtakirkon sunnuntaimessussa käyvää eri-ikäistä ja eri su-kupuolia edustavaa seurakuntalaista. Haastattelut toteutettiin puoliavoimen teemahaastattelun avulla, ja aineisto analysoitiin käyttämällä aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen viitekehys on fenomenologisen ympäristöestetiikan paikan kokemisen teoriassa ja eletyn uskonnon tutkimuksessa. Esteettistä kokemusta tarkastellaan paikan esteet-tisen kokemisen elementtien, kuten paikan aistein havaittavien ominaisuuksien, historiallisen ulottuvuuden, sosiaalisen ulottuvuuden, tunnelman, genius locin eli paikan hengen sekä mieli-kuvien avulla. Lisäksi kirkkotilaan liittyviä kokemisen elementtejä ovat esimerkiksi kirkkora-kennukseen liittyvät erityispiirteet, sakraali taide, rauha ja kokemus pyhästä. Tutkimuksen perusteella piirtyy esiin monta erilaista tapaa kokea Virtakirkko esteettisesti. Tulokset tukevat ajatusta paikan ymmärtämisestä kokemuksena, joka on luonteeltaan muuttu-va, monimuotoinen ja kompleksinen. Kirkkotila paitsi koetaan hyvin eri tavoilla, sitä kohtaan on lisäksi hyvin erilaisia odotuksia ja toiveita. Virtakirkko ei niinkään synnytä arkkitehtuurin aikaansaamia kokemuksia vaikkapa pyhästä. Sen sijaan Virtakirkossa korostuu paikan sosiaa-linen ulottuvuus. Paikan kokemisen elementit ja mielikuvat punoutuvat haastateltavien kerto-muksissa yhteen ja ulottavat esteettisen kokemuksen aistimellista havaitsemista laajemmaksi. Esteettisen ja uskonnollisen kokemuksen läheinen yhteys nousee mielenkiintoisella tavalla esiin. Esteettinen kokemus paikasta liittyy myös kokemukseen hyvinvoinnista – esteettiset kokemukset voivat tuottaa tai vähentää esteettistä hyvinvointia.

Suomen ilmasto-olosuhteissa viherkattojen toiminnasta ja vedenpidätyskyvystä on vielä niukasti tietoa. Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen viherkattotyyppi olisi optimaalisin hulevesien hallintaan. Tutkielmassa selvitetään kokeellisesti sekä kirjallisuuden avulla viherkattojen kasvillisuuden sekä kasvualustan paksuuden ja koostumuksen vaikutuksia kattojen toimintaan. Tutkielman koeasetelmaan kuului kolme erilaista viherkattovaihtoehtoa. Kaikki on perustettu tiilimurskapohjaiselle kasvualustalle. Kasvillisuutena on joko sammalia, maksaruohoja, kukkakasveja ja heiniä kasvava valmismatto (3 kpl) tai taimi-istutuksin ja kylvämällä perustettu taimikylvökatto (3 kpl). Näiden lisäksi on yksi valmismattokatto, johon on lisätty 1 cm:n kerros biohiiltä. Taimikylvön kasvillisuus koostuu ruohovartisista kukkakasveista ja parista maksaruohosta. Vedenkulkua koeasetelmassa seurattiin kahdella sademittarilla sekä seitsemällä valuntamittarilla, jotka seurasivat sadannan ja valunnan määrää sekä ajoitusta. Lisäksi kolmessa kattoruudussa oli jatkuvatoimiset kosteus- ja lämpötilasensorit eri syvyyksillä: 2 cm, 5cm, 8 cm ja 8 cm etureunassa. Tutkimusten avulla selvitetään 1) miten kasvualustojen vedenpidätyskyvyt eroavat, 2) mikä käsittely hidastaa valuntaa eniten, 3) miten kasvualustojen lämpötilat eroavat ja 4) mistä erot johtuvat. Biohiilen uskotaan lisäävän veden pidättymistä sateen yhteydessä ja hidastavan veden poistumista sadetapahtumien välillä. Valmismattojen uskotaan pidättävän vettä paremmin kuin taimikylvön, koska runsaampi kasvillisuus pidättää enemmän vettä. Pienimmän valunnan oletetaan vapautuvan hitaimmin. Taimikylvön lämpötilan odotetaan kohoavan korkeimmaksi, koska sen vähäinen kasvillisuus ei varjosta tai haihduta yhtä paljon. Korkean lämpötilan odotetaan nopeuttavan kosteuden poistumista kuivilla kausilla. Keskimääräinen vedenpidätyskyky oli hieman korkeampi taimikylvössä kuin muissa käsittelyissä. Kaikki käsittelyt pidättivät hyvin vettä verrattaessa kirjallisuuteen. Vedenpidätyskyvyn todettiin vähenevän sademäärän kasvaessa. Keskimääräistä suurempien sadetapahtumien (yli 7,3 mm) kohdalla vedenpidätyskyky vaihteli valmismattokatolla 19–97 % välillä, biohiilikatolla 33–98 % välillä ja taimikylvössä 22–99 % välillä. Keskimääräistä pienempien sadetapahtumien kohdalla vedenpidätyskyky puolestaan vaihteli valmismattokatolla 90–99 % välillä, biohiilikatolla 64–99 % välillä ja taimikylvössä 65–100 % välillä. Valuntamäärillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja käsittelyjen välillä. Suodosvesi valui nopeimmin taimikylvöstä ja hitaimmin biohiilikatosta. Biohiili siis hidasti valuntaa. Tilastollisia eroja valunnan kestoille ei löytynyt Kruskal-Wallisin testillä. Taimikylvön todettiin olevan yleensä kuivin käsittelyistä, mutta se myös vettyy nopeimmin. Taimikylvökatolla mitattiin käsittelyjen korkeimmat sekä matalimmat lämpötilat. Lähellä pintaa lämpötila vaihteli huomattavasti. Valmismaton ja biohiilikaton lämpötilat olivat tasaisempia, koska runsaampi kasvillisuus varjostaa ja eristää. Regressioanalyysin perusteella valmismatto- ja biohiilikattojen kosteuspitoisuus vaikutti merkitsevästi niiltä syntyvän valunnan määrään, kun sademäärä oli yli 7,3 mm, mutta ei pienemmillä sateilla. Sateen intensiteetti myös selitti kosteuspitoisuuden muutosta.

Kaupungistuminen on nopea ilmiö maailmanlaajuisesti. Kaupungistuminen johtaa myös muutoksiin maankäytössä, mikä usein näkyy kaupunkien tiivistymisenä viherrakenteen kustannuksella. Viherrakenteen ilmalaatuun liittyvistä vaikutuksista on tehty paljon tutkimusta, mutta tutkimuksien tulokset aiheesta ovat ristiriitaisia. Maisterintutkielma käsittelee viherrakenteen vaikutuksia ilmanlaatuun kaupungeissa. Työ pyrkii kartoittamaan mitkä taustalla olevat tekijät vaikuttavat viherrakenteen ilmanlaadullisiin seurauksiin. Lisäksi työ tarkastelee voiko tuloksia soveltaa suomalaiseen kaupunkisuunnitteluun ja jos voi niin millä tavoin. Tutkielma suoritetaan käyttäen systemaattista kirjallisuuskatsausta, joka tiivistää ja arvioi jo valmiina olevaa tutkimusaineistoa sekä kartoittaa epävarmuusalueita. Kokoavan tutkimuksen avulla voidaan selvittää ovatko tutkimusten tulokset esimerkiksi yhteneviä sen osalta, että viherrakennetta kannattaa integroida kaupunkeihin ilmaa puhdistavan vaikutuksen takia Tutkielman aineistona toimii hakulausein sekä sisäänotto- ja poissulkukriteerein huolellisesti ja kriittisesti valitut tieteelliset tutkimukset. Tutkielmaan valikoitui 51 alkuperäistutkimusta. Aineiston analyysissä käytettiin sisällönanalyysiä, joka tarjoaa mahdollisuuden tarkastella asioiden välisiä yhteyksiä, yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Valikoidut tutkimukset koottiin tiivistetysti taulukkoon tutkimuksen läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Aineiston sisällönanalyysin perusteella käy ilmi, että viherrakenteen vaikutus kaupunkien ilmanlaatuun on pääosin positiivinen. Neljännes tutkimuksista viittaa siihen, että sillä voi olla myös ilmanlaatua heikentäviä vaikutuksia. Erityisesti viherseinillä ja -katoilla havaitaan eniten ilmanlaatua parantavia ominaisuuksia. Toiseksi tulevat puut, pensaat ja nurmi, ja kolmanneksi suuremmat viheralueet kuten metsät ja puistot. Viherseinät ja -katot aiheuttavat vähiten haitallisia vaikutuksia, kun taas suurimmat haitat liittyvät puihin, pensaisiin ja nurmikkoon. Tulosten vaihtelevuus johtuu erilaisista tutkimusmenetelmistä, tutkimusajankohdista, ilmastollisista olosuhteista, vuodenaikojen vaihtelusta, ilmansaastepitoisuuksista alueella, vuorokaudenajoista, kasvuston sijainnista, viherrakennetyypistä sekä kasvilajeista. Tulosten soveltaminen suomalaiseen viherrakentamiseen on haastavaa, sillä tutkimusten ilmasto-olosuhteet eroavat merkittävästi Suomen oloista. Samankaltaisiin suomalaisiin olosuhteisiin valikoitujen tutkimusten mukaan viherkattojen ja puistojen suosiminen kaupunkirakenteessa, metsien säilyttäminen vilkkaampien teiden varrella ja viherseinien hyödyntäminen katujen varsilla voivat osittain parantaa ilmanlaatua.