Browsing by Subject "osakeyhtiö"

Osakeyhtiölain (624/2006, ”OYL”) vahingonkorvausta koskevassa 22 luvussa säädetään yhtiöoikeudellisesta vahingonkorvausvastuusta – vahingonkorvausvelvollisia ovat yhtiön johtohenkilöt, osakkeenomistajat ja yhtiökokouksen puheenjohtaja. Yhtiön omasta vahingonkorvausvastuusta ei siis säädetä OYL:ssä lainkaan. Tästä huolimatta yhtiö on korkeimman oikeuden (”KKO”) ratkaisukäytännössä asetettu yhtiöoikeudellisella perusteella vahingonkorvausvastuuseen yhtiöorgaaniensa aiheuttamasta vahingosta. Tutkielmassa tutkitaan yhtiön yhtiöoikeudellista vahingonkorvausvastuuta tutkielmassa esitettävien tutkimuskysymysten avulla. OYL:ia valmistellut toimikunta arvioi yhtiön yhtiöoikeudellisen vahingonkorvausvastuun tulevan ratkaistuksi oikeuskäytännössä. Yhtiön yhtiöoikeudellista vahingonkorvausvastuuta koskevia tuomioistuinratkaisuja ei kuitenkaan ole annettu OYL:n voimaantulon jälkeen. Mielestäni aihetta ei ole myöskään käsitelty tarpeeksi oikeuskirjallisuudessa. Oikeusministeriö on nostanut OYL:n muutostarpeiden arvioimisen yhteydessä yhtiön vastuusta lailla säätämisen lain mahdolliseksi muutostarpeeksi. Tutkimusaihe on siten erittäin ajankohtainen. Yhtiöoikeudellinen vahingonkorvausvastuu voi syntyä vain sellaisesta teosta tai laiminlyönnistä, jonka yhteydessä on aiheutettu vahinkoa rikkomalla OYL:n säännöksiä tai yhtiöjärjestyksen määräyksiä. Muussa tapauksessa vastuu ei ole yhtiöoikeudellista. Yhtiöoikeudellinen vahingonkorvausvastuu on lakiin perustuvaa tuottamusvastuuta, joten vahingonkorvausvastuu edellyttää syntyäkseen edellä esitetyn erityisedellytyksen täyttymisen lisäksi vahingonkorvausvastuun yleisten edellytysten täyttymistä ja vastuuvelvollisen syyksi luettavaa tuottamusta. Yhtiöoikeudelliseen vastuuseen liittyy pääsääntöisesti tuottamusolettama: vastuuvelvollisen tuottamus on oletettua, milloin teolla tai laiminlyönnillä on rikottu OYL:n säännöksiä tai yhtiöjärjestyksen määräyksiä. Yhtiön tuottamusmoite täyttyy, kun sen voidaan katsoa myötävaikuttaneen tahallaan tai huolimattomuudesta toiminnassaan OYL:n säännösten tai yhtiöjärjestyksen määräysten vastaisella menettelyllä aiheutettuun vahinkoon. Tässä tarkoitetuksi myötävaikuttamiseksi voidaan katsoa ainakin yhtiön hyväksyvää suhtautumista vahingon aiheuttaneen yhtiöorgaanin tekoon tai laiminlyöntiin. Yhtiön oikeushenkilöllisyydestä johtuen varsinaisina vahingonaiheuttajina yhtiön toiminnassa aiheutetun vahingon osalta ovat aina sen puolesta kulloinkin toimineet luonnolliset henkilöt, kuten yhtiön johtohenkilöt tai yhtiökokous. Yhtiön yhtiöoikeudellinen vahingonkorvausvastuu onkin tyypillisesti yhteisvastuuta vahingonaiheuttajien kanssa silloin, kun varsinaisia vahingonaiheuttajia ovat yhtiön yhtiöorgaanit. Jos yhteisvastuullinen velallinen suorittaa vahingonkorvausvelkaa vahingonkärsijälle yli oman laskennallisen osuutensa, syntyy tälle oikeus periä oman laskennallisen osuutensa ylittävä osuus toisilta yhteisvelallisilta. Yhtiön tällaiseen regressioikeuteen liittyy kuitenkin ongelmia, sillä regressiä koskeva vanhentumisaika on eriytetty OYL:n kannemääräajasta. Vallitsevan oikeustilan selventämiseksi ja oikeusvarmuuden turvaamiseksi yhtiön vahingonkorvausvelvollisuudesta ja regressioikeudesta tulisi pikimmiten ottaa säännökset OYL:iin.

Tutkielma käsittelee osakeyhtiölain osakkeenomistajaa koskevaa suostumussääntelyä. Tutkielmassa analysoidaan osakeyhtiölain sääntelyä, jossa edellytetään osakkeenomistajalta suostumusta, ja sitä, onko tämän pohjalta vedettävissä jotain johtopäätöstä osakeyhtiölain suostumussääntelyn luonteesta ja tarkoituksesta. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan, miten yhtiöoikeudellisessa kontekstissa voidaan tehokkaasti antaa yhtiöoikeudellisesti pätevä suostumus hyödyntäen erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2020:34. Tutkielmassa analysoitiin erityisen tarkasti osakeyhtiölain 15 luvun 6 §:n 2 momentin tarkoittaman suunnatun lunastamisen edellyttämän suostumuksen luonnetta, mutta myös muita suostumusta edellyttäviä osakeyhtiölain säännöksiä on tutkielmassa analysoitu. Tutkielman perusteella suostumusta edellytetään osakeyhtiölain kontekstissa, kun yhtiökokouksen päätös olisi muutoin vastoin jotakin osakeyhtiölain 1 luvun periaatetta, ennen kaikkea osakeyhtiölain 1:7:ää ja 1:5:ää. Suostumuksen edellyttäminen ymmärretään tutkielmassa poikkeukseksi osakeyhtiölaissa lähtökohtana olevaan enemmistöperiaatteeseen. Suostumusta voidaan edellyttää kaikilta osakkeenomistajilta tai vain tietyiltä osakkeenomistajilta. Se keneltä suostumusta kulloinkin edellytetään, riippuu ennen kaikkea siitä, keiden osakkeiden tuottamiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin päätös on omiaan vaikuttamaan lähtökohtaisesti negatiivisella tavalla. Tutkielmassa katsottiin, että yhtiöoikeudellinen suostumus on annettavissa ennen yhtiökokousta, yhtiökokouksessa ja lähtökohtaisesti myös yhtiökokouksen jälkeen. Tämän lisäksi suostumus määritettiin tutkielmassa vapaamuotoiseksi. Tutkielmassa määritettiin myös suostumuksen sisällöllisiä vaatimuksia, joista tärkeimmiksi katsottiin suostumuksen yksilöitävyys ja suostumuksen sisällöllinen vastaavuus yhtiökokouksen konkreettisen päätöksen kanssa. Lisäksi tutkielmassa katsottiin, että osakkeenomistajan suostumus on peruutettavissa yhtiöoikeudellisesti merkityksellisellä tavalla aina sen päätöksen syntymiseen saakka, jota varten suostumus on annettu.

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella pääomasijoittajana toimivan startup-yhtiön osakkeenomistajan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan pääomasijoitukseensa liittyvään riskiin erityisesti yhtiöjärjestykseen otettavien osakkeen erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia koskevien määräysten avulla. Tutkielman tavoitteena on synnyttää yleiskuva osakesijoitukseen liittyvästä riskistä, sen sijoittumisesta suhteessa muihin yhtiöihin tehtyihin sijoituksiin sekä osakkeenomistajan käytettävissä olevista riskienhallintakeinoista. Yleiskuvaa tarkennetaan tarkastelemalla nimenomaan pääomasijoitusta rahoitusmuotona, pääomasijoituksen tavoitteita ja niihin liittyviä riskejä sekä pääomasijoittajan mahdollisuuksia riskien hallintaan. Pääomasijoittajan riskienhallintakeinoista tarkastelu kohdistetaan nimenomaan yhtiöjärjestykseen sekä mahdollisuuteen määrätä erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia tuottavista osakkeista, yhtiöjärjestyksen muuttamiseen ja sen rajoihin. Lopuksi tarkastellaan erilajisiin osakkeisiin liitettäviä tyypillisiä pääomasijoitustoiminnassa käytettäviä yhtiöjärjestyksen määräyksiä, joilla pääomasijoittaja pyrkii hallitsemaan riskiään kohdeyhtiössä. Tarkasteluun otetaan likvidaatiopreferenssi, diluutiosuoja sekä muuntolauseke.

1980-luvun lopulta lähtien monet tuottajaosuuskunnat ovat yhtiöittäneet liiketoimintaansa. Näitä yrityksiä ovat esimerkiksi Atria, HK Ruokatalo, Valio, Metsäliitto, Munakunta, Apetit ja Faba. Tuottajaosuuskunnan ja maksimaalista voittoa tavoittelevan yrityksen perusperiaatteet eroavat selvästi toisistaan ja tästä syystä alkuperäisten jäsenien ja ulkopuolisten sijoittajien näkemykset ovat usein ristiriidassa. Bijmanin ja Bekkumin (2005, 13) tutkimuksessa painotettiin, että on tärkeää tutkia osuustoiminnan yhtiöittämistä yhden maan sisällä. Osuustoiminnan yhtiöittämistä ei ole tutkittu Suomessa. Se on tuonut maatalousyrittäjille mahdollisuuden osallistua oman tuottajaosuuskunnan päätöksentekoon ja edesauttanut maatalouden kehitystä Suomessa. Osuustoiminta on todella merkittävä osa Suomen maatalouden historiaa ja myös nykypäivää. Tutkimus tuo lisää ymmärrystä kyseisestä suomalaisesta ilmiöstä ja hyödyntää varmasti niin käytännön toimijoita kuin tiedeyhteisöä. Pro gradu -tutkielman aiheena on suomalaisten tuottajaosuuskuntien toiminnan yhtiöittämisen syyt ja tavoitellut edut. Varsinaisena tutkimusongelmana on seuraava kysymys: Miksi suomalainen tuottajaosuuskunta yhtiöittää toimintansa? Jatkokysymyksiä ovat: Onko yhtiöittäminen tuonut tuottajaosuuskunnille tavoiteltuja hyötyjä tai haittoja? Löytyykö yhteisiä tekijöitä? Tukevatko haastattelutulokset kirjallista aineistoa? Onko eroja aiempaan tutkimukseen? Tutkimusaihe on tärkeä, sillä osuustoiminnalla on iso merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa, tuottajaosuuskuntien markkinalähtöisyys on kasvanut (Juliá-Igual, Meliá-Martí & García-Martinez 2011, 41, 42) sekä aihetta on tutkittu niukasti. Tutkimusaineisto koostuu joulukuussa 2018 tehdyistä haastatteluista sekä kirjallisesta aineistosta, joka koostuu tuottajaosuuskuntien historiikeistä. Tutkimuksessa oli kolme yritystä, Valio, Atria sekä HKScan. Tutkimuksen haastattelurunko lähetettiin haastateltaville noin viikkoa ennen haastattelua. Haastattelut nauhoitettiin älypuhelimella ja nauhoitteet tallennettiin tietokoneelle. Haastattelun litterointi tehtiin tammikuussa. Litterointia ei tehty pikkutarkasti, vaan se on kirjoitettu yleiskielelle, jotta haastateltavien henkilöllisyys ei tule esiin haastatteluista. Haastatteluissa kävi ilmi, että maidontuotantosektorilla tärkein syy yhtiöittämiselle oli markkinoilta tuleva paine. Lihantuotantosektorilla tärkeimmät syyt olivat markkinoilta tuleva paine sekä osuuskunnan sisäiset kysymykset. Maidontuotantosektorilla yhtiöittämisellä saavutettu hyöty oli kilpailukyvyn parantaminen tehostuneella tuotannolla. Lihantuotantosektorilla yhtiöittäminen mahdollisti ulkoisten pääomien saamisen, rakennemuutoksen loppuun viemisen sekä osuuskunnan selviytymisen haastavista EU -jäsenyyden alkuvuosista. Maidontuotantosektorilla yhtiöittämisen haittana nähtiin paikallisen meijeritoiminnan lakkauttaminen. Lihantuotantosektorilla yhtiöittämisen haittana nähtiin osuuskunnan kaksoisluonne. Lihantuotantosektorin yhtiöittämisen syinä korostuivat pääoma ja rahoitus, kun taas maidontuotantosektorilla korostuivat yrityksen kehittäminen ja kilpailukyvyn parantaminen. Maidontuotantosektorin ja lihantuotantosektorin eroja selittänee se, että lihantuotanto on pääomavaltaisempaa kuin maidontuotanto. Tutkimuksessa haluttiin lisäksi selvittää, onko yhtiöittämiselle olemassa muita syitä, joita ei ole tuotu julkisuuteen. Yksi haastateltavista mainitsi muuksi syyksi Tuottajain Lihakeskuskunnan purkamisen, tätä syytä ei ole mainittu aiemmassa tutkimuksessa.

Sianlihantuotannon toimintaympäristö on muuttunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Porsastuotannossa yleistyivät osakeyhtiömuotoiset usean yrittäjän muodostamat yhteisyritykset 2000-luvun vaihteessa. Vuonna 2010 osakeyhtiömuotoisia porsastuotantoyrityksiä oli 19. Tutkimuksen yhdeksän yhteisomisteista porsastuotantoyritystä tuottivat vuonna 2012 noin 10 % Suomen kokonaisporsasmäärästä. Kaikki yhtiöt on perustettu ulkopuolisen työvoiman varaan, jolloin henkilöstöjohtamisen merkitys korostuu. Tutkimuksessa selvitettiin yhtiömuotoisten yhteisomisteisten porsastuotantoyritysten taloudellinen asema vuosina 2007–2011 sekä johtamisen ja toimintakulttuurin eroavaisuuksia. Tutkimuksen päätarkoituksena oli selvittää, millaista johtamista porsastuotantoyrityksissä on talouden, henkilöstön ja toimintatavan suhteen ja miten yrittäjä, työnjohtaja ja työntekijät kokevat nämä asiat. Tutkimuksessa selvitettiin myös johtamiseen liittyviä hyviä käytäntöjä sekä toimintakulttuuriin vaikutusta yhtiöiden taloudelliseen asemaan. Teoria koostuu kahdesta osasta joista ensimmäisessä käsitellään osakeyhtiömuotoisen yritystoiminnan harjoittamista ja taloudellisia seikkoja tunnuslukuanalyysin pohjaksi. Toisen osion teoria painottuu johtamisen ja toimintakulttuurin problematiikkaan. Eri tutkimusten ja tilastojen perusteella teoriaosassa on kuvattu osakeyhtiöitettyjen maatilojen taloudellista asemaa. Tutkimus on tapaustutkimustarkastelu. Yhdeksän yrityksen tilinpäätökset ja tuotantotulokset analysoitiin vuosilta 2007–2011, minkä jälkeen yrityksistä valittiin neljä, joihin tehtiin haastattelut. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina yksilöhaastatteluina yhdelle yrityksen omistajista (yrittäjä) sekä työnjohtajalle. Muuta henkilöstöä haastateltiin ryhmähaastatteluna. Puolistrukturoidun haastattelun teemat koskivat yrityksen johtamista niin talouden, henkilöstön kuin tuotannon suhteen. Lisäksi haastatteluin selvitettiin yritysten toimintakulttuuria ja ilmapiiriä. Suurten yhteisomisteisten porsastuotantotilojen taloutta on koetellut huono sianlihan hinta. Yritysten kannattavuus oli tarkasteluvuosina heikko. Tämän kokivat keskeiseksi ongelmaksi myös haastatellut yrittäjät. Vakavaraisuus oli osalla yrityksistä kohtalainen, mutta muutamilla se oli kriittisen alhainen. Näissä tapauksissa omanpääomanehtoista pääomaa oli sijoitettu pääomalainojen muodossa. Yritysten johtamisessa ja toiminnan kokonaistarkkuudessa oli eroja. Parhaimmat tuotantotulokset saavutettiin yrityksessä, jossa johtaminen oli suunnitelmallista. Suunnitelmallinen johtaminen ja toimintakulttuuri ilmenivät kaikessa toiminnassa koko henkilöstön keskuudessa niin, että porsaiden hoitotyö oli yhdenmukaista ja tulosten seurantaan niin talouden kuin tuotannon suhteen kiinnitettiin erityistä huomiota. Hyvät tuotantotulokset näyttivät olevan yhteydessä niin johtamisen kokonaistarkkuuteen kuin työilmapiiriin, mihin puolestaan vaikuttaa sujuva kommunikointi.

Tutkielmassa käsitellään vastuun samastukseksi kutsuttua osakeyhtiölaissa (OYL) sääntelemätöntä poikkeusta osakkeenomistajien rajoitetusta vastuusta. Samastus on ilmiönä tunnistettu ja pitkälti hyväksytty oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa. Kiintopisteeseen otetaan yleisen tietosuoja-asetuksen (TSA) mukaisten vahingonkorvausten sekä hallinnollisten sanktioiden kohdentaminen ja samastus niiden jokseenkin erityisen luonteen takia. Aihe on monien yhtiöiden kannalta merkittävä, koska edellä mainitut TSA:n mukaiset seuraamukset voivat nousta rahalliselta arvoltaan hyvinkin korkeiksi ja vaikuttaa kohtalokkaasti etenkin pienten ja keskisuurten yritysten toimintaan. Maksuvaikeuksiin joutuvan yhtiön osakkeenomistajia voi kiinnostaa, voivatko he joutua vastuuseen yhtiön velvoitteista maksukyvyttömyyden uhatessa. Intuitiivinen vastaus on, että osakkeenomistajat eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa yhtiön veloista edes konkurssissa, mutta tutkielmassa huomataan, että tähän pääsääntöön on varsin yllättävä ja jokseenkin epäselvä poikkeus TSA:ssa. Havaitusta poikkeuksesta ei kuitenkaan ole vielä sitovaa alaspesifiä oikeuskäytäntöä kansallisella eikä unionin tasolla. Ennen tietosuojavastuiden erityispiirteisiin tutustumista tutkielmassa syvennytään vastuun samastukseen yhtiöoikeudessa. Samastus on tietoisesti osakeyhtiölain muutostarpeita tutkittaessa jätetty kehittymään oikeuskäytännön varaan. Tätä kotimaista oikeuskäytäntöä sekä sitä tulkitsevaa kirjallisuutta hyödyntäen samastukselle pyritään tässä tutkielmassa luomaan mahdollisimman yleisesti pätevät edellytykset, joiden täyttyessä osakkeenomistajien rajoitetusta vastuusta voidaan poikkeuksellisissa tilanteissa poiketa. TSA:n mukaisten vahingonkorvausten ja sanktioiden osalta perehdytään siihen, mille taholle ne asetuksen mukaan kohdennetaan ja vaikuttaako se osakkeenomistajien vastuuasemaan. Itse asetus on vastuiden kohdentamisen suhteen melko selkeäsanainen, mutta sen johdanto-osassa oleva viittaus SEUT 101 ja 102 artikloihin sekoittaa pakkaa. Niitä koskevan EUT:n oikeuskäytännön mukaan vastuut kilpailuoikeudellisista rikkomuksista voidaan kohdentaa taloudellisille yksiköille, jotka voivat koostua useista oikeushenkilöistä. Tämän perusteella Euroopan tietosuojaneuvosto on ohjeistuksessaan linjannut, että myös emoyhtiö voidaan asettaa vastuuseen tytäryhtiönsä hallinnollisten sanktioiden maksamisesta. Lopuksi otetaan kantaa siihen, miten tämä soft law -luonteinen linjaus vaikuttaa osakkeenomistajien vastuuseen TSA:n mukaisista seuraamuksista. Asiantila ei ole täysin selvä, koska EUT ei ole vielä ottanut siihen kantaa, eikä kansallistakaan käytäntöä juurikaan ole. Lisäksi, jos ohjeistusta on tulkittava niin, että emoyhtiö voidaan asettaa vastuuseen vain hallinnollisista sanktioista, niitä kohdellaan eri tavalla kuin vahingonkorvauksia. Tämä asettaa haavoittuvassa asemassa olevat vahingonkorvausvelkojat epäedulliseen asemaan. Konsernien näkökulmasta vastuun rajoittumien vain yksittäiseen yhtiöön on osakkeenomistajan oikeusturvan kannalta hyvä asia, mutta asetuksen soveltamisen epäjohdonmukaisuuden takia jää nähtäväksi, miten oikeuskäytännössä eri seuraamuksia lopulta tullaan kohtelemaan.

Kapitalismia vastaan kohdistunut kritiikki on viime vuosina kohdistunut myös enenevissä määrin osakeyhtiöiden tarkoitukseen tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Voitontuottamistarkoituksen ja osakkeenomistajakeskeisyyden on nähty johtavan lyhytnäköisyyteen ja yhteiskuntavastuun laiminlyöntiin. Kasvanut vihreä osakkeenomistaja-aktivismi on pyrkinyt siten vaikuttamaan osakeyhtiöiden toiminaan yhtiökokouksissa yhteiskuntavastuun korostamiseksi. Ilmiö on rantautunut myös Suomeen ja esimerkiksi Fortumin yhtiökokouksessa WWF Suomi ehdotti yhteiskuntavastuullisen tavoitteen ottamista osaksi yhtiön tarkoitusta. Lisäksi Finnairin toimialaa on muutettu yhtiön hallituksen aloitteesta, jonka pyrkimyksenä oli sallia yhteiskuntavastuun huomioiminen paremmin, erityisesti ympäristöystävällisyyden osalta, yhtiön toiminnassa. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella osakeyhtiölain olettamasäännöksistä erityisesti OYL 1:5 §:n mukaista yhtiön tarkoitusta tuottaa voittoa osakkeenomistajille ja OYL 1:8 §:n mukaista yhtiön johdon velvollisuutta edistää huolellisesti toimien yhtiön etua. Tutkielmassa pyritään vastaamaan ensinnäkin kysymykseen, johtavatko kyseiset säännöt todellisuudessa lyhytnäköisyyteen ja/tai yhteiskuntavastuun laiminlyöntiin. Lisäksi tarkastellaan johdon velvollisuuksia edistää yhtiön etua ja erityisesti, miten johdon tulisi päätöksentekoprosessissaan huomioida yhtiön eri sidosryhmien edut ja yhteiskuntavastuu. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi, miten osakeyhtiön tarkoituksen tai toimialan muuttaminen yleishyödylliseen suuntaan, muuttaisi yhtiön edun määritelmää ja siten johdon velvollisuuksia sitä edistää. Parantavatko kyseiset toimet johdon mahdollisuuksia huomioida yhteiskuntavastuu päätöksenteossaan? Lisäksi tarkastellaan yhtiön tarkoituksen uudelleen määrittelemisestä mahdollisesti syntyviä ongelmia ja miten yhtiöt voisivat nämä ongelmat ratkaista. Miten yhteiskuntavastuu kannattaisi ottaa osaksi yhtiöjärjestystä ja tarvitaanko lisäksi muitakin toimia yhteiskuntavastuun toteuttamisen mahdollistamiseksi? Finnairin ja Fortumin yhtiökokouksissa ehdotettuja muutoksia käytetään tutkielmassa ja tarkastellaan edellä mainittuja kysymyksiä tarkasteltaessa. Tutkielmassa päädytään siihen, että osakkeenomistajakeskeisyys sallii ja kannustaa yhtiön johtoa huomioimaan yhteiskuntavastuun siinä määrin kuin se on taloudellisesti pitkällä aikavälillä yhtiölle kannattavaa. Yhtiön toimiala ei vaikuta siihen, miten yhtiö voi yhteiskuntavastuun toiminnassaan, mutta osakeyhtiön tarkoituksen muuttaminen mahdollistaa laajemman yhteiskuntavastuun huomioimisen, sillä yhtiön päätöksenteon ei tarvitse perustua ainoastaan taloudellisiin vaikutuksiin. Yhtiön johdon tehokkaan päätöksenteon ja opportunismin estämiseksi yleishyödyllisen tarkoituksen ottaminen tulisi yhteiskuntavastuu ottaa osaksi yhtiöjärjestystä toimintaa rajaavana tai varojenjakomääräyksenä. Avoimempi yleishyödyllinen tavoite vaatii myös yhtiön sidosryhmien keskinäisen arvojärjestyksen määrittelemistä.

Maatalouden rakennekehityksen suunta on ollut pitkään tilalukumäärien väheneminen ja toisaalta tilakoon kasvaminen. Samalla maataloudenharjoittamisen perinteisen yritysmuodon rinnalle on tullut maataloudenharjoittaminen osakeyhtiömuodossa. Osakeyhtiöittämisen keskeisinä etuina yksityiseen elinkeinonharjoittajaan nähden pidetään verotusta ja osakeyhtiön oikeudellista asemaa. Osakeyhtiötä ei kuitenkaan tule perustaa pelkästään mahdollisen verohyödyn vuoksi, vaan yritysmuodon muutoksen tueksi on tehtävä tarkat taloudelliset laskelmat. Maatilojen heikko kannattavuus ja maksuvalmius ovat olleet viimevuosina paljon esillä mediassa. Tilastojen mukaan maatalouden kannattavuuskertoimet ovat olleet useamman vuoden hyvin alhaiset. Talouden heikko tilanne on aiheuttanut useille maatiloille maksuvalmiusongelmia. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako yritysmuoto maatilayrityksen maksuvalmiuteen. Tutkittavat yritysmuodot olivat yksityinen elinkeinonharjoittaja ja osakeyhtiö. Tutkimuksen teoriaosuudessa on käyty läpi maksuvalmiutta käsitteenä, maksuvalmiuden arviointia sekä eri yritysmuotoihin liittyvää teoriaa verotuksen ja yrityksen oikeudellisen aseman osalta. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena kahdelle maatilalle, joita molempia harjoitettiin yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Tarkasteltava ajanjakso tutkimuksessa on 2012–2016. Tälle ajalle tehtiin kuukausittaiset toteutuneet maksuvalmiuslaskelmat yksityiselle elinkeinonharjoittajalle. Vastaavat maksuvalmiuslaskelmat tehtiin osakeyhtiölle hyödyntäen kolmea eri skenaariota. Nämä skenaariot olivat tulojen jättäminen osakeyhtiöön, osingon nostaminen yrityksestä ja palkan maksaminen osakkaalle. Tulosten perusteella voidaan todeta, että osakeyhtiöllä voi olla suuri vaikutus maksuvalmiuteen, mutta mahdollisista saavutetuista verohyödyistä huolimatta vaikutus ei aina ole positiivinen. Skenaario, jossa tulot jätetään osakeyhtiöön, nousi molemmissa tapauksissa maksuvalmiuden kannalta edullisimmaksi vaihtoehdoksi. Verotuksen osalta kyseinen vaihtoehto ei ollut molemmille tapauksille edullisin. Vaihtoehto ei myöskään ollut yrittäjille realistinen, koska yrittäjillä ei ole tilan ulkopuolisia tuloja. Osakeyhtiön paremmuuteen maksuvalmiuden kannalta vaikuttavat erityisesti yrityksen koko, yrittäjien lukumäärä, investointien määrä sekä tulon nosto tarpeet yrityksestä. Laskelmat on toteutettu käyttäen tutkimuksessa määritettyjä olettamia nostettavan tulon määrän osalta. Laskelmien mukaan muut osakeyhtiön skenaariot ovat maksuvalmiuden kannalta yksityistä elinkeinonharjoittajaa huonompia. Erot eivät kuitenkaan olleet kaikissa tapauksissa isoja, joten nostettavan tulon optimoinnilla voidaan vaikuttaa tietyn skenaarion paremmuuteen.

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella yritysvastuun oikeudellistumista niin yleisesti ilmiönä kuin myös esimerkin kautta, käyttäen Euroopan komission ehdotusta yritysvastuudirektiiviksi ilmiön konkreettisena ilmentymänä. Tutkielma pyrkii valottamaan sitä, mitä yritysvastuun oikeudellistuminen ilmiönä tarkoittaa ja miten se näkyy yritysten oikeudellisessa toimintakehikossa. Tavoitteena on ilmiön esittelyn lisäksi tarkastella sitä, miten yritysvastuun oikeudellistuminen istuu tiettyihin osakeyhtiöoikeudellisiin periaatteisiin ja vahingonkorvausvastuun muodostumiseen suomalaisessa osakeyhtiö- ja velvoiteoikeudessa. Tutkielmassa havaitaan, että oikeudellistuvan yritysvastuun ja perinteisen osakeyhtiöoikeudellinen ajattelun voidaan nähdä olevan konfliktissa keskenään ja esitellään sitä, mitkä ovat ne tekijät, miksi yritysvastuun oikeudellisten piirteiden ei tällaisenaan nähdä istuvan suomalaiseen osakeyhtiöoikeudelliseen ajatteluun. Tutkielmassa on myös otettu kantaa siihen, miten konfliktia perinteisen osayhtiöoikeudellisen vastuukäsityksen ja yritysvastuuoikeudellisten näkökulmien välillä voitaisiin pystyä häivyttämään. Osakeyhtiöoikeudellinen vastuun samastus voi tutkielman näkökulmasta toimia edellä esitellyn konfliktin vähentämisessä ja lähentää näitä kahta eriävää vastuukäsitystä keskenään.