Browsing by Subject "pedagogiikka"

Happiness and welfare are extremely hot topics at the moment, especially in the western countries where pursuing happiness is an important part of people's lives. According to researches it can be said that happiness is based on welfare. But how can we affect our welfare and what are the key elements of it? Can we increase it by attending life philosophical mass lectures? Research of positive psychology has explored interventions focusing on increasing positive feelings as well as personal strengths. In this particular research we are focusing on Paphos Seminar, which can be considered globally quite unique seminar combining life philosophical mass lectures and socially intense learning environment. In this study we contrast life philosophical Paphos seminar to a positive psychology interventions even though Paphos seminar is not considered or named to be an intervention. In the seminar, participants are encouraged to reflection via life philosophical lecturing together as a group and by themselves. Environment and the atmosphere together with the lecturing make a unique space for the participants to reflect on their lives and thinking in a different and probably in a "fresh" way. The point of life philosophical lecturing is not, however, "to teach" anyone. On his lectures Esa Saarinen uses multidisciplinary research and methods, for example videos, music and dialogs, to activate people's thinking and reflection instead. The atmosphere of compassion and pro-sociality is critical for the lectures, which focus on goodness, opportunities and transition of participants. There are no exact quantitative or qualitative goals on the lectures, only a deep hope of flowering of the participants. This research is the first one to study Paphos Seminar. There are previous researches studying the lectures of Esa Saarinen with university students from the aspects of welfare or cognitive strategies. Change in cognitive strategies are also claimed to change during Saarinen's lecturing through the engaging learning experience. According to these studies, it can be addressed, that seminars have increased participants' welfare and changed their perception of knowing as well as cognitive strategies. This longitudinal study is aiming to examine is it possible to experience increased well-being and life satisfaction after participating to the Pafos Seminar. Participants of this study took part in Pafos Seminar in summer 2015. At the same time this study is measuring motivational strategies and epistemological beliefs. Furthermore the persistence of the transition has been studied in this research by the follow-up measuring with three groups (n= 87, n = 58, n= 36). Material was collected by inquiry in three different measurements between June 2015 and March 2016 and the change in well-being, motivational strategies and epistemological beliefs within eight months. Changes in all the three variables were measured with repeated measurements t-tests and Wilcoxon test. Reflection strategies and perception of knowing were studied with the one-way variance analysis. Relation between well-being, motivational strategies and epistemological beliefs were studied with the Spearman's correlation coefficient to see if there were any interesting changes in between them during and after the seminar. Results of this research show that welfare and satisfaction of life were increased during the seminar concerning all participants (n = 58). Seminars capability to increase emotional, psychologic a social well-being and satisfaction in life was proven but there was a downward trend in longitudinal perspective after the follow-up measurement. Positive change in well-being can be said to be linked to participant's motivational strategies. Seminar as an intervention of positive affects to participant's well-being fits perfectly for individuals appreciating reflection alone and together with others. Appreciating doubtless knowledge might be obstructive for the increase of well-being in this context.

Firstly, the aim of this study was to find out what kind of functions are produced and justified for early childhood education and how this justification comes out, on political documents of the field of the early childhood education. Secondly, the aim of this study was to find out, how professional structure of the early childhood education is argued and justified, as well as, how recommended changes of the professional structure of the early childhood education are argued and justified, on political documents of the field of the early childhood education. The data of this study consists of political documents of the field of the early childhood education. The first document is a report of a working group, and the goal of this document was to produce suggestions for developing the early childhood education. The second one is a national curriculum of the early childhood education. As a research method, I used discursive analysis. I began my analysis by thematising it, and after that I concentrated on it, what kind of meanings the data produced in relation to my research questions. The data produced competing, contradictional and differential meanings. According to this study, the principal function of the early childhood education is to invest for the future of children and for the future of society. The investment function of the early childhood education is related to social targets of the early childhood education, as well as to professional skills of the professionals of the early childhood education. Professional skills of the professionals of the early childhood education were differentiated according to professional job and according to training, and pedagogic know-how and it’s strengthening were emphasized.

Tämän tutkielman tavoitteena on ymmärtää minkälaisia rasismin eri piirteitä valkoihoiset varhaiskasvatuksen opettajat tunnistavat varhaiskasvatuksessa ja minkälaisia keinoja varhaiskasvatuksen opettajilla on toteuttaa antirasistista pedagogiikkaa päiväkodissa. Tässä tutkielmassa käsitellään rasismin, antirasismin ja antirasistisen pedagogiikan käsitteitä sekä niihin liittyvää aiempaa tutkimusta. Tutkielmassa käsitellään myös varhaiskasvatuksen opettajien havaintoja omasta sekä muiden toiminnasta rasistisissa tilanteissa ja ympäristössä. Rasismia on tutkittu aiemmin varsin vähän suomalaisen varhaiskasvatuksen kontekstissa. Aihetta on aiemmin tutkineet mm. Anna Rastas (2007) lasten ja nuorten arjen rasismin näkökulmasta sekä Saara Loukola (2022) antirasistisen pedagogiikan näkökulmasta. Aiemman tutkimuksen perusteella varhaiskasvatuksen opettajat eivät aina tunnista lasten välistä rasismia. Tutkielma toteutettiin laadullisin menetelmin aineiston sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkimus toteutettiin sähköpostihaastatteluiden avulla neljää varhaiskasvatuksen opettajaa haastatellen. Haastattelukysymykset oli jaettu kolmeen eri teemaan; rasismin määrittely, nähty ja koettu rasismi sekä rasismiin puuttuminen ja ennaltaehkäisy. Kaikki haastateltavat työskentelivät haastattelun aikana Helsingin kaupungilla varhaiskasvatuksen opettajina. Haastateltavat edustivat kaikki varhaiskasvatuksessa työskentelevien enemmistöä ollen Suomen kansalaisia, valkoihoisia, koulutettuja ja naiseksi itsensä identifioivia. Tutkielman keskeisinä tuloksina voi pitää sitä, että varhaiskasvatuksen opettajat tunnistivat rasismin eri piirteitä varhaiskasvatuksessa. Lasten välisiä rasistisia tilanteita ei tunnistettu rasismiksi, vaan ennemmin lasten ennakkoluuloiksi ja uteliaisuudeksi. Toinen keskeinen tulos oli antirasistisen pedagogiikan koulutuksen tarve varhaiskasvatuksessa. Opettajilla oli joitain keinoja toteuttaa antirasistista pedagogiikkaa, mutta koulutuksen tarve aiheen tiimoilta oli selkeä. Tulos on ajankohtainen, sillä 1.6.2023 alkaen varhaiskasvatusyksiköissä tulisi olla velvoittava toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Suunnitelman tekemisessä on kuitenkin siirtymäaika ja suunnitelma tulee olla valmiina kesäkuussa 2025 mennessä (Opetushallitus, 2023).

Tavoitteet.Tutkimuksen tavoitteena on tutkia ja tarkastella matemaattisten oppimispelien vaikutuksia motivaatioon opetuksessa. Tutkimuksen aikana käyn läpi teoriaa opetusmenetelmistä, joiden perusteella arvioidaan oppimispelien korrelaatiota osana positiivista oppimiskäsitystä. Oppimispeli pelattiin osana kertaustuntia, jossa oppilaat saivat palauttaa aiemmin vuoden aikana opittuja murto- ja desimaalilukujen laskutoimituksia. Tutkimuksessa käydään läpi tiivistäen esiin nousseet oppimispelien hyvät puolet sekä mahdolliset ongelmakohdat. Oppimispelit valittiin tutkimukseen aihealueen sopivuuden mukaan ja tarkoituksena oli, että oppimispelissä olisi ollut hyötyä jo osatun aiheen kertaamisessa. Menetelmät. Tutkimuksessa vastauksia kerättiin 7. luokkalaisilta oppilaita. Vastauksia kerättiin 10 kappaletta. Kysely toteutettiin kyselylomakkeella koulussa, missä oppilaat saivat vastata annettuihin kysymyksiin oppimispelin pelaamisen jälkeen. Tulokset ja johtopäätökset. Tuloksista kävi ilmi, että oppimispelit koettiin pääosin hyvänä tapana harjoitella ja muistutella mieleen osaamista kertaamisen muodossa. Oppilaat kuvailivat omia tuntemuksiaan oppimispelaamisen jälkeen kyselylomakkeeseen. Johtopäätöksenä voidaan pitää tutkimuksen kannalta sitä, että tarvitaan oikeanlaisia oppimispelejä, ja oppilaat innokkaasti haluavat hyödyntää oppimispelejä erityisesti kertaamisen aikana. Oppimispeleissä on haasteena erityisesti sopivan haastavien pelien löytäminen.

The Act on Early Childhood Education and care, 540/2018, obliges that early childhood education is systematic, target-oriented and pedagogically focused. The updated law determines for the first time of the principles regarding the organizing of the round-the-clock kindergartens. Previous studies show that it is necessary to study nonstandard childcare both nationally and internationally. During this study, data is collected for the first time, by using the Progressive Feedback-tool in an observation study carried out in the evening hours. Objectives. In Finland, 7% of all children participating in early childhood education are placed in round-the-clock kindergartens. The aim of this study is to find out what happens in the round-the-clock kindergartens during the day. The second aim of the study is to find out how much and what kind of activities are carried out in the round-the clock kindergartens at evenings. The third aim is to find out how it would be possible to increase children's commitment to activities in the round-the-clock kindergartens at evenings. Methods. The dissertation was conducted as a part of the Progressive Feedback-method. The data were collected in five round-the clock kindergartens in Kouvola, during the autumn of year 2019. The data collection method was observation. Five trained observers participated in the data collection. 1146 observational data were collected. The data were analyzed with statistical methods by using the SPSS 25 for MacOS software. Outcomes and conclusions. The study indicated that in the evenings, the children mainly play with different items and they are committed to these activities. The proportion of target-oriented activities in the round-the-clock kindergartens was small (5,8%) in the evening and the adults functioned mainly neutrally. Commitment to various tasks in the evening was intensive, but there were only few tasks occurring in the evenings. Children engage in activities more intensively when also adults participate in them. In learning´s perspective the most valuable activity in the kindergarten appears to be playing that is supported by an adult. Evening activities differ from the activities carried out in the mornings.

Tutkielmassa pyritään luomaan johdonmukainen kuva roomalaisesta pedagogiikasta ensimmäisellä vuosisadalla jKr. Tutkielma yrittää vastata kysymykseen: miltä Quintilianuksen aikainen pedagogiikka näytti oppilaiden ja opettajien kannalta? Tutkielman on tarkoitus myös toimia oppaana antiikin pedagogiikkaan. Tutkielman ensimmäisissä luvuissa taustoitetaan Roomalaisen pedagogiikan alkuvaiheita, joita määritti mos maiorum, joka asetti kirjoittamattomat säännöt sille, miten lapsia tulisi kasvattaa ja opettaa. Perheen äiti huolehti lapsen varhaiskasvatuksesta, jonka jälkeen lapsen isä otti tämän hoiviinsa. Lapsi oli isän kanssa oppipoikamaisessa suhteessa n. 16-vuotiaaksi, jolloin lapsi puki toga viriliksen ylleen ja hänestä tuli laillisesti aikuinen. Tässä vaiheessa isä lähetti pojan jonkun tunnetun oraattorin luokse oppimaan retoriikkaa ja lakeja koulutukseen, jota kutsutaan nimellä tirocinium fori. Roomalainen pedagogiikka alkoi omaksua kreikkalaisia piirteitä hellenisaation myötä kolmannelta vuosisadalta eKr. eteenpäin. Kreikkalaiset opettajat perustivat Roomaan grammatiikan kouluja ja perinteisesti perhekeskeinen opetus alkoi hiljalleen menettää asemaansa. Lapsia lähetettiin nyt julkisiin kouluihin, joissa lapsia opettivat ammattiopettajat. Ensimmäisen vuosisadan aikana eKr. Roomaan perustettiin ensimmäiset retoriikan koulut, jotka korvasivat perinteisen tirocinium fori koulutuksen. Pedagoginen transformaatio oli valmis ensimmäisellä vuosisadalla jKr., jolloin roomalainen opetus oli menettänyt ainutlaatuiset piirteensä ja se oli muuttunut lähes identtiseksi kreikkalaisen pedagogiikan kanssa. Kuuluisin ensimmäisen vuosisadan opettaja oli Quintilianus, jonka teos Institutio oratoria tiivistää yhteen teokseen ajan roomalaisen kasvatuksen ja opetuksen. Historiallisen taustoituksen aineistona on käytetty useita antiikin lähteitä, sekä sekundäärilähteitä. Tärkein lähde on Suetoniuksen De grammaticis et rhetoribus. Tutkielman kolmannessa ja neljännessä luvussa tarkastellaan grammaatikon ja reetorin koulujen opintoja. Luvuissa on käytetty aineistona pääasiassa Institutio oratoriaa. Roomalaiset oppilaat aloittivat opintonsa kieltenopettajan parissa 7-vuotiaina. Kieltenopettajan koulussa lapset oppivat puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan latinaa ja kreikkaa. He aloittivat opintonsa aakkosilla, numeroilla ja tavuilla, jonka jälkeen he alkoivat lukea sanoja ja lauseita. Kieltenopinnot päättyivät 11-vuotiaana, jolloin lapset siirtyivät seuraavalle opintoasteelle grammaatikon kouluun. Grammaatikko opetti lapsia lukemaan, lausumaan ja tulkitsemaan runoilijoita. Grammaatikon koulussa lapset alkoivat myös seuraamaan Kreikasta lainattua progymnasmataa. Progymnasmata oli neljätoistaportainen opetussuunnitelma, jonka tehtävä oli valmistella oppilas harjoituspuheiden, eli deklamaation, opintoja varten. Grammaatikon koulu loppui noin 16-vuotiaana ja sitä seurasi kolmas ja viimeinen opintoaste eli reetorin koulu. Reetorin koulussa analysoitiin puheita ja harjoiteltiin niiden laatimista. Reetorin opinnot päättyivät deklamaatioon. Tutkielman viidennessä luvussa tarkastellaan antiikin opettajien ja oppilaiden arkea. Oppilaidenkoulupäivät eivät eronneet suuresti nykypäivän koulujen arjesta. Oppilaat menivät kouluun varhain aamulla, ja tekivät siellä opettajan laatimia tehtäviä, jotka opettajat sitten tarkistivat. Keskipäivällä pidettiin lounastauko, jonka jälkeen opinnot jatkuivat iltaan saakka. Rooman opettajat pitivät nykypäivän standardeilla luokissaan kovaa kuria. He puuttuivat oppilaiden virheisiin herkästi, ja pitivät jatkuvasti huolen lausumisen ja kirjoittamisen täsmällisyydestä. Fyysiset rangaistuksetkin olivat yleisiä. Oppilailta taas odotettiin ahkeraa työmoraalia ja itsehillintää. Oppimateriaalit olivat moninaiset, yleisimpiä niistä olivat käännös- tai tulkintatehtävät mallitekstien pohjalta. Myös kolumnityyppiset tehtävät olivat laajalti käytössä. Luvun lähteenä toimii useiden antiikin lähteiden lisäksi Colloquia hermeneumata pseudodositheana.

Varhaiskasvatus on kokenut monia muutoksia viime aikoina: varhaiskasvatuslaki on uudistettu vuonna 2018 ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet sekä vuosina 2016 että 2018. Uusi varhaiskasvatuslaki korostaa, että varhaiskasvatus on pedagogisesti painottunutta, suunnitelmallista toimintaa. Hujala, Heikka ja Halttunen (2017) ovat aiemmassa tutkimuksessaan saaneet selville, että juuri laadukas varhaiskasvatus ja henkilöstö ovat olennaisia tekijöitä lasten kehityksen kannalta. Siksi on olennaista, että varhaiskasvatuksen työyhteisöissä pidetään kiinni pedagogisesta ja työntekijöiden osaamisesta. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan työyhteisön toimintakulttuurin kannalta johtajuus on avainasemassa ja toimintakulttuurin kehittäminen vaatii suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta (Opetushallitus, 2018, s. 28). Edellä mainittujen toteutumiseksi tarvitaan pedagogista johtajuutta, joka keskittyy vastaamaan varhaiskasvatuksen perustehtävän laadusta ja kehittämisestä (Fonsén, 2014, s. 53). Tässä tutkimuksessa selvitetään, mistä tekijöistä varhaiskasvatuksen johtajat näkevät varhaiskasvatuksen pedagogisen toimintakulttuurin koostuvan. Tutkimuksessa etsitään keinoja, joilla varhaiskasvatuksen johtajat kokevat voivansa tukea ja kehittää varhaiskasvatuksen pedagogista toimintakulttuuria. Tämän tutkimuksen aineisto kerättiin täsmäryhmähaastattelun avulla, johon osallistui kolme varhaiskasvatuksen johtajaa. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimus osoitti, että varhaiskasvatuksen pedagoginen toimintakulttuuri nähdään ensisijaisesti yhteisöllisenä ilmiönä, jonka rakentamiseen osallistuvat kaikki työyhteisön jäsenet. Pedagogisen toimintakulttuurin kannalta olennaista on käydä keskustelua ja jakaa osaamista työn perustehtävään liittyen. Vastuu pedagogisesta toimintakulttuurista on ensisijaisesti ja viime kädessä johtajalla, mutta vastuuta ollaan valmiita jakamaan myös muille työntekijöille ja erityisesti varhaiskasvatuksen opettajille. Varhaiskasvatuksen pedagogisen toimintakulttuurin tukemisen ja kehittämisen kannalta taas pedagogiikan kehittäminen, työntekijöiden osaamisesta ja koulutuksesta huolehtiminen sekä työntekijöiden mentorointi näyttäytyvät tutkimuksen valossa tärkeimpinä tekijöinä. Tutkimuksessa osaamisen jakaminen ja kaikkien työyhteisön työntekijöiden osallistaminen nähdään olennaisina tekijöinä toimintakulttuurin kehittämisen kannalta.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää ja kuvailla vuorohoidon iltojen ja viikonloppujen pedagogista toimintaa sekä toiminnan suunnittelua henkilöstön näkökulmasta. Pyrin tutkimuksellani selvittämään mitä haasteita ja mahdollisuuksia vuorohoito asettaa pedagogiselle toiminnalle sekä miten lasten yksilöllisiin tarpeisiin pystytään vastaamaan vuorohoidon vaihtuvissa tilanteissa. Yhteiskunnassamme lisääntyneet vaatimukset palveluiden saatavuudesta 24 tuntia vuorokaudessa vaikuttavat myös vuorohoidon tarpeeseen lisääntyvästi. Varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2018) edellyttävät pedagogista, suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa varhaiskasvatuksessa ajankohdasta riippumatta. Aiemmat tutkimukset osoittavat vuorohoidon pedagogisesti haastavaksi toiminta-alueeksi, jossa toimintaan vaikuttaa oleellisesti lasten hoitoaikojen vaihtelut. Uutta tietoa pedagogisen toiminnan tilasta vuorohoidossa tarvitaan, jotta varhaiskasvatusta ja vuorohoitoa voidaan edelleen kehittää yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten mukana. Tutkimukseni oli otteeltaan laadullinen, jossa käytin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmää. Aineistoni keräsin kahdella eri kyselylomakkeella yhdestätoista vuoropäiväkodista Etelä - Suomessa. Ensimmäisen kyselyn kohderyhmänä olivat vuoropäiväkotien johtajat ja toisena kohderyhmänä olivat varhaiskasvatuksen opettajat sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitajat. Kysymykset jakautuivat eri osa-alueisiin, jotka käsittelivät pedagogista toimintaa ja sen suunnittelua, lapsen yksilöllistä kohtaamista ja osallisuutta sekä ammatillisen osaamisen riittävyyttä. Johtajien lomakkeella selvitin lisäksi vuoropäiväkodin taustatietoja. Tutkimukseni mukaan vuorohoitoympäristössä pedagogiikkaa pidettiin tärkeänä ja sen pitäisi toteutua kaikille lapsille tasavertaisesti. Opettajien työskentelyä iltaisin ja viikonloppuisin perusteltiinkin vuorolasten oikeutena. Lasten vireystila, hoitoaikojen vaihtelut, henkilöstöresurssit, yksintyöskentely ja lasten yksilöllisten tarpeiden huomiointi toivat tutkimuksen mukaan eniten haasteita pedagogiselle toiminnalle. Vastauksissa korostettiin turvallista kodinomaista ympäristöä ja sensitiivisyyttä lapsen kohtaamisessa.

Goals: The point of the study was to clarify the notions of childhood educators about including pedagogics in to basic care situations in day care centers. Previous studies about combining basic care and pedagogics don't really exist, which caused research problems while searching for background theories. In my thesis I have introduced the whole of care, upbringing and education that has been a big topic of discussion in Finland. In the thesis I establish the concepts of basic care, care and pedagogics. I have also delved deeper in to different types of pedagogics that are present in basic care. In the research teachers talk about how they combine education and upbringing. Methods: The material for this research has been collected using qualitative means with an e-form. Four childhood educators from a day care center in Helsinki that worked with children aged 2 to 5 answered the e-form.The material has been analyzed using themative means. In order to get answers for my questions, I analyzed the material using theories as a basis which defined the pedagogics. Results and conclusions: All the teachers answered that they combined pedagogics in to basic care situations. However, only half of them presented clear methodical means about combining care, upbringing and education. In childhood education most of the day can be spent in basic care situations but still the research about basic care is almost non-existent. This study is just the tip of the iceberg of different possibilities of basic care. Basic care should enjoy more respect and research in childhood education.