Browsing by Subject "urheilu"

Urheiluympäristössä kielenkäyttö on usein poikkeuksellisen värikästä. Viime aikoina niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin mediassa on noussut esiin urheiluun ja sananvapauteen liittyviä ongelmatilanteita. Urheilukilpailut ovat tapahtumina ainutlaatuisia, sillä sen lisäksi, että urheilijat kilpailevat keskenään, myös katsojat jakautuvat usein eri joukkueiden tai osallistujien kannattajaksi. Tämä urheilulle tyypillinen vastakkainasettelu vaikuttaa myös erilaisten ilmaisujen luonteeseen. Monissa urheilulajeissa onkin tyypillistä pyrkiä vaikuttamaan kilpailun lopputulokseen niin ”omaa” joukkuetta kannattamalla kuin kilpailevia tahoja häiritsemällä. Etenkin korkeamman tasoiset urheilukilpailut herättävät myös vilkasta keskustelua ja erisuuntaisia mielipiteitä, joita ilmaistaan myös erilaisilla alustoilla, kuten sosiaalisessa mediassa. Perinteisesti sananvapautta on rajoitettu muun ohessa rikosoikeudellisella kunnianloukkaussäännöksellä, jonka voidaan katsoa sallivan tavanomaista laajemman sananvapauden käytön urheilun piirissä. Tutkielmassa käsitellään myös muita rikosoikeuden asettamia sananvapauden rajoituksia. Myös urheiluoikeudessa keskeisessä asemassa olevalla yhdistysautonomialla on tärkeärooli sananvapautta tarkasteltaessa. Yleisesti sananvapauden aineelliset rajoitukset löytyvät lähinnä rikoslaista (39/1889), mutta yhdistysautonomia antaa urheilujärjestöille mahdollisuuden rajoittaa sananvapautta myös urheilun itsesääntelyyn perustuen. Tällöin sananvapauden rajat ylittäviä ilmaisuja saatetaan tutkia useiden eri tahojen toimesta, jolloin samoista rikkomuksista voi seurata niin kurinpitoseuraamus kuin rikosoikeudellinenkin rangaistus. Yhdenvertaisuuslakia sekä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia koskevissa asioissa toimivalta voi olla edellä mainittujen lisäksi myös näitä lakeja valvovilla viranomaisilla. Siten urheilun vakavien eettisten rikkomusten tilanteissa voi syntyä ongelmia sen suhteen, mikä taho on toimivaltainen käsittelemään asian ja miten toinen ratkaisu tulee mahdollisesti huomioida myöhemmässä päätöksenteossa. Tähän liittyy keskeisesti myös erilaiset toimivaltuudet tapausten tutkinnassa, mikä puolestaan vaikuttaa eri tahojen mahdollisuuksiin selvittää todellinen tapahtumainkulku käsiteltävänä olevissa asioissa. Tutkielmassa käsitellään niin itsesääntelyn asettamia sananvapauden rajoituksia kuin päällekkäisen toimivallan tilanteita. Urheilujärjestöjen asema yksityisinä toimijoina vaikuttaa lisäksi perusoikeuksien tarkasteluun. Perinteisesti perusoikeuksilla on katsottu olevan tärkeämpi rooli yksilöiden suojaamisessa julkisen vallan käytöltä eli niin kutsutussa vertikaalisuhteessa. Moderni perusoikeusajattelu kuitenkin yhä enenevässä määrin korostaa perusoikeuksien suojan merkitystä myös yksityisten toimijoiden välillä eli horisontaalisuhteessa. Urheilutoiminnan organisointi pyramidimallin mukaisesti korostaa edelleen horisontaalivaikutuksen tärkeyttä urheilijoiden aseman parantamiseksi. Urheilujärjestöillä on sääntelymonopoli, jossa perusoikeuksien toteutumista ei juuri seurata. Siitä huolimatta, että urheilijat teoriassa vapaaehtoisesti sitoutuvat noudattamaan itsesääntelyä, käytännössä vaihtoehtoa ei kuitenkaan useimmiten ole, mikäli haluaa osallistua kilpailutoimintaan edes jollain tasolla. Sinänsä pyramidimalli on todettu toimivaksi ratkaisuksi urheilun organisoinnissa, mutta sen voidaan katsoa heikentävän merkittävästi urheilijoiden perusoikeussuojaa ilman tehokasta itsesääntelyn laillisuuden valvontaa.

Urheilun medioitumiskehityksen seurauksena sosiaalinen media on kasvattanut rooliaan urheilijoiden viestinnässä. Siinä missä suurten lajien urheilijat nauttivat valtamedian jokapäiväisestä huomiosta, pienempien marginaalilajien urheilijat ovat itse vastuussa omasta näkyvyydestään. Tämän päivän urheilijan on onnistuttava paitsi urheilusuorituksissaan, myös suoriuduttava sosiaalisen median viestinnässään. Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee suomalaisvoimistelijoiden sosiaalisen median käyttötapoja sekä siihen liittyviä kokemuksia. Tutkimuksen päätavoitteena on ymmärtää kuinka sosiaalista mediaa käytetään sekä selittää ja kuvailla sosiaalisen median ja urheilijan välistä yhteyttä. Tarkastelemalla sosiaalisen median käyttöä sekä siihen liittyviä kokemuksia, pystytään tunnistamaan viestintään liittyvät kehityskohteet ja entistä paremmin auttamaan niin voimistelijoita kuin urheilijoita yleisesti sosiaalisen median käytössä ja viestinnän hallinnassa. Tutkielmassa voimistelijoiden sosiaalisen median käyttöä tarkastellaan pääosin Suvi Uskin profiilityön käsitteen sekä Sari Östmanin elämäjulkaisijan käsitteen kautta. Tutkielma edustaa laadullista tutkimusta ja sen aineisto on kerätty monimetodisesti käyttämällä sekä kyselytutkimusta että teemahaastattelua. Tutkimusjoukko koostui Suomen Voimisteluliiton kahdeksan virallisen voimistelulajin yksilö- ja joukkueurheilijoista. Urheilijat valittiin vuoden 2017 SM-kilpailujen tuloksien perusteella: kyselytutkimus lähetettiin kunkin voimistelulajin kahdelle parhaalle urheilijalle tai joukkueelle. Vastanneiden joukosta vielä neljä valittiin teemahaastatteluun. Tuloksia tarkasteltiin teemoittelun ja fenomenografisen analyysin avulla. Tutkimuksessa profiilityön käsitettä tarkasteltiin näkyvänä ja näkymättömänä profiilityönä, joita molempia voimistelijat tekivät. Tutkimuksen pohjalta selvisi, että voimistelijoiden tekemällä sosiaalisen median profiilityöllä on neljä pääpiirrettä. Ensimmäinen piirre voimistelijoiden profiilityölle oli näkyvän ja näkymättömän profiilityön rajoittuneisuus. Toinen piirre profiilityölle oli voimistelijoiden pyrkimys esimerkillisyyteen ja kolmas joukkue- ja yksilövoimistelijoiden selkeä ero. Neljänneksi piirteeksi tutkimuksessa määriteltiin sosiaalisen median käyttäjäprofiilin käyttäminen kilpailuvälineenä. Näiden neljän piirteen perusteella voimistelijoiden profiilityö vastaa pääpiirteissään aggressiivista kasvotyötä sekä Sari Östmanin kolmiportaisen jaottelun mukaista toisen asteen syvenevää elämäjulkaisemista. Tästä johtopäätöksenä tutkielmassa todettiin mediaurheilun käsitteen laajentuneen entisestään niin, että urheilulle ominainen kilpailutilanne jatkuu sosiaalisessa mediassa. Tekemällään profiilityöllä voimistelijat pitävät jatkuvasti yllä sitä kulissia, joka ennen sosiaalisen median aikaa oli käytössä vain kilpailutilanteessa. Kulissin ylläpitäminen ja voimistelulle ominainen suunnitelmallisuus ja tilanteen hallinta tekevät voimistelijoiden profiilityöstä erityistä verrattuna moniin muihin urheilulajeihin. Tutkimuksen tuloksena todetaan, että voimistelijat tekevät profiilityötä omia hyvä puoliaan korostaen sekä esimerkillistä urheilijakuvaa luoden, ja sitä kautta pyrkivät parantamaan omaa tai joukkuekuvaansa voimisteluyhteisön silmissä. Voimistelijoiden kokemukset profiilityöhön jakautuivat kolmeen kategoriaan; kokemukset päivittämisestä, sisällöstä ja sosiaalisen median yhteisöstä. Voimistelijoilla oli kokemuksia paitsi omasta profiilityöstä myös muiden sosiaalisen median käyttäjien työstä. Voimistelijoiden kokemukset jaettiin mahdollistaviin ja häiritseviin profiilityön kokemuksiin, joilla oli sekä positiivisia että negatiivisia seurauksia. Johtopäätöksenä todettiin, että voimistelijat ajattelevat paljon itsensä esittämistä sosiaalisessa mediassa ja profiilityön tekeminen on suuressa osassa voimistelijoiden arkea. Työssä ei pyritty saamaan tietoa todellisuudesta sinänsä, sillä tutkimuksen näkökulmasta on yhdentekevää mikä itse todellisuus on, sillä kokemus vaikuttaa urheilijaan ja hänen suoriutumiseensa. Suosituksena todetaan, että sekä mahdollistavat että häiritsevät profiilityön kokemukset on huomioitava urheilijoiden valmennuksessa sekä urheiluseurojen viestinnän suunnittelussa.

Syömishäiriöt ovat tavallisimmin nuorilla naisilla esiintyviä mielenterveydenhäiriöitä, joihin liittyy poikkeavan syömiskäyttäytymisen lisäksi fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn häiriöitä. Syömishäiriöitä on perinteisesti tarkasteltu yksilöpsykologisia ja biologisia tekijöitä painottavasta psykiatrisesta näkökulmasta. Syömishäiriöiden sosiaaliseen ulottuvuuteen liittyviä sosiokulttuurisia tekijöitä tutkimalla voidaan kuitenkin ymmärtää paremmin niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Länsimaisen laihuutta korostavan kauneusihanteen sisäistämisen on esitetty olevan yhteydessä syömishäiriöoireiden esiintymiseen. Sosiaalinen vertailu on yksi sosiaalisen kognition prosesseista, joiden on esitetty välittävän laihuuden ihanteen sisäistämisen ja syömishäiriöoireiden esiintymisen välistä yhteyttä. Tässä pro gradu -tutkielmassa syömishäiriöiden sosiaalista ulottuvuutta tarkastellaan sosiaalisen vertailun teorian (Festinger, 1954) avulla. Teorian mukaan syömishäiriökontekstissa yksilö pyrkii selvittämään oman ulkonäkönsä tason vertaamalla itseään muihin. Vertailun seurauksena havaitaan eroja itsen ja usein itseä paremmaksi koetun vertailukohdan välillä. Syömishäiriöoireet ovat seurausta pyrkimyksestä kuroa havaittua eroa umpeen. Urheilijoilla esiintyy syömishäiriöoireita muuta väestöä enemmän. Syömishäiriöoireiden esiintyminen on liitetty erityisesti niin kutsuttuihin esteettisiin lajeihin. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin sosiaalisen vertailun prosesseja ja syömishäiriöoireiden esiintymistä suomalaisessa urheilukontekstissa; esteettiseksi lajiksi luokitellussa voimistelussa ja ei-esteettiseksi lajiksi luokitellussa lentopallossa. Tutkielman ensimmäinen tavoite oli selvittää, millainen sosiaalisen vertailun taipumuksen ja syömishäiriöoireiden esiintymisen välinen yhteys on voimistelijoilla ja lentopalloilijoilla. Tutkielmassa tarkasteltiin erikseen yleisen sosiaalisen vertailun taipumuksen sekä ylöspäin ja alaspäin suuntautuvan kehoa koskevan sosiaalisen vertailun taipumuksen yhteyttä syömishäiriöoireiden esiintymiseen. Lisäksi tarkasteltiin, miten masennusoireiden esiintymisen vakioiminen vaikutti yhteyksiin. Tutkielman toinen tavoite oli selvittää, onko syömishäiriöoireiden esiintymisessä tai sosiaalisen vertailun taipumuksen ja syömishäiriöoireiden esiintymisen välisessä yhteydessä eroja voimistelussa ja lentopallossa. Tutkimuskysymysten tarkastelemiseksi suoritettiin kvantitatiivinen poikkileikkaustutkimus, jonka aineisto (N = 263) koostui vähintään 15-vuotiaiden naispuolisten voimistelijoiden ja lentopalloilijoiden vastauksista. Aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä, johon vastattiin anonyymisti. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Yleisen sosiaalisen vertailun taipumus, ylöspäin suuntautuvan kehoa koskevan sosiaalisen vertailun taipumus ja alaspäin suuntautuvan kehoa koskevan sosiaalisen vertailun taipumus olivat positiivisessa yhteydessä syömishäiriöoireiden esiintymiseen. Kaikki yhteydet säilyivät tilastollisesti merkitsevinä masennusoireiden esiintymisen vakioimisen jälkeen. Syömishäiriöoireiden esiintymisessä tai sosiaalisen vertailun taipumuksen ja syömishäiriöoireiden esiintymisen välisessä yhteydessä ei ollut eroja voimistelun ja lentopallon välillä. Tulosten perusteella sosiaalisen vertailun taipumus vaikuttaa olevan laajasti yhteydessä syömishäiriöoireiden esiintymiseen urheilukontekstissa. Tämä tukee käsitystä siitä, että yksilölliset erot sosiaalisen kognition prosesseissa saattavat selittää, miksi vain osalla naisista ja naisurheilijoista esiintyy syömishäiriöoireita laihuuden ihanteelle altistumisen seurauksena. Tuloksia voidaan hyödyntää sosiaalisen vertailun prosessien muokkaamiseen perustuvien syömishäiriöiden preventio- ja interventio-ohjelmien suunnittelussa, joskin aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta. Syömishäiriöoireiden esiintymisessä tai sosiaalisen vertailun taipumuksen ja syömishäiriöoireiden esiintymisessä ei ollut eroa voimistelussa ja lentopallossa. On mahdollista, että syömishäiriöoireiden esiintyminen liittyy laajemmin urheilukulttuuriin, eikä näin ole vain esteettisten lajien ongelma.

Objectives. Self-talk is an essential part of an athlete’s mental training. It has an influence on sport performance, which makes self-talk an interesting subject to study. With Automatic Self-Talk Questionnaire for Sports (ASTQS) it is possible to evaluate the content of athletes’ self-talk during performance. In this study the ASTQS questionnaire was translated into Finnish and the aim was to study construct validity of the instrument and also to evaluate Finns’ self-talk use. In addition, the aim of this study was to examine associations between self-talk and the Big Five personality traits because clarifying the role of personality can help identify individual differences in self-talk. Differences between individual sport athletes and team sport athletes in self-talk and personality traits were also examined. Methods. The data in this study was a sample of over 15-year-old athletes who compete at relatively high level in their own sport in Finland (N = 383). Included sports were football, ice-hockey, floorball, orienteering, and athletics. The mean age of the participants was 19 years. The participants filled a web-based form, which consisted of ASTQS measuring self-talk and Big Five Inventory measuring personality. The construct validity of ASTQS was examined with factor analysis and associations between self-talk and performance with canonical correlation analysis. Results and conclusions. The structure of the Finnish ASTQS corresponded to the original eight-factor solution quite well. All of the eight self-talk dimensions were found, but a few connections outside the original model were also allowed. On average, the athletes reported using self-talk a little less frequently than sometimes. They also reported using more positive than negative self-talk. Individual sport athletes used more instruction, psych up, and anxiety control related self-talk than team sport athletes. Team sport athletes had were more agreeable than individual sport athletes. Associations between self-talk and personality were ambiguous, but there seemed to be a positive relationship between neuroticism and worry and between the other traits and positive self-talk. This study produced the first Finnish version of ASTQS that can be used to evaluate Finnish athletes’ content of self-talk during performance. Using a systematic self-talk measure can help identify and modify athletes’ self-talk. Knowing the role of personality can in turn direct self-talk interventions to athletes who could benefit from them the most.

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen jatkosodan urheilutoimintaa. Jatkosodan asemasotavaiheen, loppuvuodesta 1941 alkukesään 1944, aikana suomalaiset sotilaat käyttivät vapaa-aikaansa monin eri tavoin, muun muassa urheillen. Tutkielmassa käytän lähteinä sodan ajan urheilulehdistä Työväen Urheilulehteä sekä Suomen Urheilulehteä, tiedotuskomppanian miesten (tk-miesten) raportteja rintaman urheilukilpailuista, urheilu-upseerien papereita ja sodan aikaista kirjeenvaihtoa sekä ohjeistusta. Näiden aineistojen pohjalta rakennan laajan kuvan urheilutoiminnan laajuudesta, sen syntymisestä, monipuolisuudesta ja vaiheista vuosina 1941–1944. Aiheesta aikaisemmin kirjoitettu sota- ja urheiluhistoriaan liittyvä tutkimuskirjallisuus tukee hyvin tutkimustani. Uutena asiana esitän urheilutoiminnan laajuuden asemasotavaiheen aikana sekä toiminnan monipuolisuuden esimerkiksi monien eri urheilulajien kautta. Monet sotilaat kuluttivat aikaa monilla eri tavoilla asemasodan aikana, he kirjoittivat kirjeitä kotiin, lukivat sanomalehtiä, tekivät puhdetöitä tai urheilivat. Asemasodan liikkumattomat linjat ja muuta sota-aikaa vähäisemmät taistelutehtävät mahdollistivat vapaa-ajan hyötykäytön erilaisten harrastusten parissa. Liikunnalla sekä hyvällä fyysisellä kunnolla oli pitkät perinteet Suomessa, sillä jo 1900-luvun alussa urheilulla ja liikunnalla oli merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Vasta itsenäistynyt valtio näki nuoressa ja hyvinvoivassa kansassa mahdollisuuden hyvän kansakunnan rakentamiseen. Sisällissodan jälkeen suojeluskunnat, ja kesällä 1918 perustettu armeija ottivat myös liikunnan sekä urheilun osaksi koulutustaan. Nuoret miehet saivat asevelvollisuuden yhteydessä opastusta liikunnassa, ja tämän lisäksi monet miehet harrastivat urheilua myös vapaa-aikanaan joko työväen tai Suomen urheiluliiton joukkueissa ja jaostoissa. 1900-luvulla urheilu oli osa arkielämää eivätkä ottelut tai kisat loppuneet edes sotavuosien aikana. Suomalaiset rintamasotilaat harrastivat urheilua myös rintamien välittömässä läheisyydessä ja vaikeissa olosuhteissa asemasodan aikana. Urheilutoiminta alkoi kehittyä sotamiesten keskuudessa, koska taistelukosketukset viholliseen vähenivät ja sitä kautta syntyneen vapaa-ajan merkitys alkoi kasvaa. Ensimmäisiä urheilukilpailuita pidettiin jo syksyllä 1941, mutta laajemmin toiminta lähti käyntiin vasta alkuvuonna 1942. Toiminta kattoi suuren määrän eri lajeja, mistä hyvänä esimerkkinä on Karhumäen urheilukisat talvi- ja kesälajeissa. Kilpailuissa oli mukana lukuisia eri lajeja, joiden kilpailuihin otti osaa satoja miehiä. Urheilutoiminta laajeni entisestään, kun sodan johdossa alettiin laatimaan kilpailukäskyjä ja suunnitelmia urheilun laajamittaiseksi toteuttamiseksi ympäri rintaman. Urheilu oli hyvä fyysinen harrastus, jonka avulla miehet pidettiin sekä henkisesti että fyysisesti taistelukunnossa. Kun urheilutoiminta nostatti mielialaraporttien mukaan yhteishenkeä, oli urheilulla suuri merkitys miesten viihdytyksessä ja kouluttamisessa jatkosodan aikana. Rintamilla kaikki miehet eivät urheilleet, mutta liikunta ja erilaiset massasuoritukset kuten hiihto- tai juoksukisat, joihin kaikki määrättiin osallistumaan, toivat liikunnan monen sotilaan arkeen rintamaelämässä. Innokkaimmat miehet harrastivat liikuntaa päivittäin ja ottivat osaa lukusiin eri kilpailuihin. Urheilutoiminnan osalta vuodet 1942 ja 1943 olivat kaikkein vilkkainta aikaa, sillä eri lajeissa kilpailtiin aina pienistä yksiköiden sisäisistä kilpailuista armeijakuntien ja armeijoiden välisiin suurkilpailuihin. Suurissa kilpailuissa ratkaistiin kunkin alueen parhaat urheilumiehet ja niissä tuloksetkin saattoivat nousta lähelle rauhanajan tasoa. Urheilu oli monelle tuttu harrastus kotirintamalta, joten sotaan lähteneiden miesten mukana kilpailut siirtyivät Laatokan rannoille ja Itä-Karjalan metsiin. Liikunnan ja urheilun harrastaminen loppui kesäkuun 1944 alussa,trNeuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä, joka lopulta mursi suomalaisten puolustuslinjan. Lapin sodassa ei sen erilaisen luonteen takia ollut enää laajaa urheilutoimintaa. Monet miehet osallistuivat urheilukilpailuihin jatkosodan aikana, ja erilaisia kisoja pidettiinkin tuhansia erilaisia aina arki-illan yleisurheilusta koko viikonlopun kestäviin monien lajien suurkisoihin. Sodan johdon asettamat tavoitteet urheilun harrastamisesta vapaa-ajalla toteutuivat, ja suomalaiset sotilaat saivat harrastaa lajiaan, harjoitella tuleviin kisoihin tai ottaa osaa korsujen välisiin jalkapallo-otteluihin. Suomalainen urheiluelämä ei loppunut täydellisesti sotavuosien aikana, vaikka vaikea tilanne asetti sille omat haasteensa.

Tavoitteet. Psykologinen resilienssi on ihmisen kykyä selviytyä ja sopeutua vastoinkäymisistä elämässä. Resilienssi nähdään myös reittinä kohti hyvinvointia. Resilienssi syntyy sekä traumoista selviämisen yhteydessä että arkisissa stressitilanteissa. Kiinnostus resilienssiä kohtaan on lisääntynyt positiivisen psykologian terveyslähtöisyyden myötä. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, voiko resilienssi olla osa urheiluharrastusten hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Urheilun harrastamisella on tutkimuksien mukaan useita hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Lisäksi urheilun luonteeseen kuuluu stressaavat tekijät, joita syntyy suorituspaineiden alla. Tässä tutkielmassa selvitetään, onko psykologisella resilienssillä sekä lasten ja nuorten urheiluharrastuksilla yhteyttä. Lisäksi tutkitaan, millaisia resilienssin määritelmiä tutkimuksissa on käytetty ja mihin tarkoituksiin resilienssin hyötyjä on ajateltu. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä käytettiin systemaattista kirjallisuuskatsausta. Aineisto valittiin monitieteellisistä tietokannoista vuosilta 2017–2021. Aineistoon valikoitui yhteensä 10 vertaisarvioitua artikkelia. Aineistossa oli mukana sekä määrällisiä että laadullisia tutkimuksia. Analysoinnissa käytettiin sisällönanalyysiä ja tulosten syntetisoinnissa luokittelua. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustulokset osoittavat, että aiempien tutkimuksien perusteella psykologisella resilienssillä oli yhteys lasten ja nuorten urheiluharrastuksiin. Urheilun harrastaminen paransi tekijöitä, jotka vaikuttivat myös resilienssin kehittymiseen. Tällaisia tekijöitä olivat muun muassa minäpystyvyys ja hallinnan tunne, sekä sosiaalinen osallisuus. Resilienssin määritelmissä oli eroavaisuuksia, mutta suurin osa määritelmistä oli nykyaikaisten suositusten mukaisia. Lisäksi resilienssi nähtiin tärkeänä välineenä sosiaalisen osallisuuden parantamisessa, mielenterveyden edistämisessä ja suorituskyvyn parantamisessa. Voidaankin päätellä, että urheilun harrastamisesta on hyötyä resilienssin kehittymiselle, ja kehittynyt resilienssi on hyödyksi hyvinvoinnille.

Valmentajan epäasiallista käyttäytymistä on tapahtunut urheilussa jo pitkään. Ilmiö on kuitenkin varsinaisesti tunnistettu vasta viimevuosina, kun siihen on kiinnitetty huomiota sekä urheilun sisällä että laajemmin yhteiskunnassamme. Ilmiön taustalla vaikuttavat urheilun vahva itsesääntely, sekä autoritäärinen valmennuskulttuuri. Valmennuskulttuurimme on kuitenkin muutoksessa, ja valmentajien epäasiallista käyttäytymistä sisältäviin toimintatapoihin on alettu suhtautua yhä kriittisemmin. Valmentajan epäasiallinen käyttäytyminen on haitallinen ilmiö, jolla on monia vahingollisia vaikutuksia sen kokijalle, sekä koko urheilun kentälle. Tyypillisesti valmentajan epäasiallisen käyttäytymisen tapauksiin on puututtu urheilun sisäisessä kurinpidossa, mutta ilmiön vakavuus ja ajankohtaisuus puoltavat myös asian tarkastelua rikosoikeudellisessa kontekstissa. Tässä tutkielmassa tarkastellaankin valmentajan epäasiallista käyttäytymistä pahoinpitelyrikosten sekä vammantuottamusrikosten valossa. Tutkielmassani käytän valmentajan epäasiallisen käyttäytymisen käsitettä kuvaamaan kaikkia valmentajan urheilijaan kohdistamia epäasiallisia sekä yleisesti hyvän tavan vastaisia ilman fyysistä väkivaltaa tehtäviä tekoja. Pahoinpitelyrikosten ja vammantuottamusrikosten tunnusmerkistöt voi täyttää tällaisella toiminnalla. Näissä tunnusmerkistöissä valmentajan epäasiallisen käyttäytymisen tapauksissa oleellista on yleensä urheilijan terveyden vahingoittuminen. Tyypillisesti urheilijalle valmentajan epäasiallisesta käyttäytymisestä aiheutuvat seuraukset liittyvät erilaisiin mielenterveyden haittoihin ja sairauksiin. Valmentajan epäasiallista käyttäytymistä tarkastellaan tässä tutkielmassa näiden tunnusmerkistöjen valossa sekä valmentajan aktiivisena toimintana että laiminlyöntinä. Tutkielmassa tarkastellaan myös valmentajan valta-aseman, urheilijan iän sekä urheilijan antaman suostumuksen vaikutuksia pahoinpitelyrikosten ja vammantuottamusrikosten tunnusmerkistöjen täyttymiseen. Työn pääasiallinen metodi on lainoppi. Tarkastelun kohteena on valmentajan epäasiallinen käyttäytyminen nimenomaan kansallisessa kontekstissa. Tutkielmassa on hyödynnetty oikeustieteellistä, liikuntatieteellistä sekä psykologista aineistoa.

E-urheilu on kasvattanut suosiotaan viimevuosina kiihtyvää vauhtia, ja e-urheilumarkkinat lähestyvätkin jo perinteisen urheilun markkinoita. Hidastavana tekijänä e-urheilun kasvulle voidaan kuitenkin nähdä sen organisaatiorakenteen perustavanlaatuiset erot verrattuna perinteiseen urheiluun. Siinä missä perinteisen urheilun organisaatiorakenteet ovat vakiintuneet vuosien saatossa mukailemaan niin kutsuttua urheilun pyramidirakennetta, ei e-urheilussa voida katsoa tämän toteutuvan. Tämä luo haasteita varsinkin e-urheilun kurinpidolle, sillä tämänhetkisessä tilanteessa on useita rinnakkaisia ja osin päällekkäisiä instansseja, jotka voivat asettaa e-urheilijoille kurinpidollisia sanktioita. Tutkielma tarkastelee yhtäältä pelinkehittäjien ja toisaalta e-urheilun integriteettiä valvovan ESIC:n asettamia sanktioita. Kummallakin taholla on omat keinonsa sanktioida rikkeitä tehneitä e-urheilijoita. Nämä keinot ja niiden vaikuttavuudet vaihtelevat myös suuresti. Varsinkin pelinkehittäjien asettamia sanktioita leimaa niiden ennalta-arvaamattomuus sekä ehdottomuus. Pelinkehittäjillä on asemansa vuoksi mahdollisuus antaa kurinpidollisia sanktioita e-urheilijoille jo ennen ammattilaisuraa tapahtuneista rikkeistä. ESIC:n menettelytavat mukailevat pitkälti perinteisen urheilun vastaavia, mutta sen toimintaa hidastaa se, ettei siihen ole sitoutunut kuin pieni osa e-urheilun toimijoista. Kurinpidolliset sanktiot vaikuttavat e-urheilijoiden perusoikeutena turvattuun elinkeinovapauteen. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella e-urheilussa annettavia kurinpidollisia sanktioita Suomen perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kautta. Tutkielmassa selviää, ettei e-urheilun kurinpidollinen sanktiointi kestä kokonaisuudessaan tarkastelua Suomen perusoikeuksien valossa. ESIC:n kurinpito kestää tarkastelua tiettyyn pisteeseen asti, mutta pelinkehittäjien kurinpito ei laisinkaan.