Browsing by Subject "yhdenvertaisuus"

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, miksi lastenkirjallisuuden avulla on mielekästä toteuttaa yhdenvertaisuutta ja moninaisuuden kunnioitusta edistävää arvokasvatusta. Tavoitteena oli myös tarkastella, minkälaista on moninainen suomalainen lastenkirjallisuus. Arvokasvatus tulee esille opetussuunnitelmassa ja on korostuneessa roolissa nykypäivän moninaistuvassa maailmassa. Opettajilla ja huoltajilla ei kuitenkaan ole aina tarpeeksi valmiuksia tai tietoa puhua sensitiivisistä aiheista lasten kanssa, jossa lastenkirjallisuus voi toimia apuna. Aiemmat tutkimuksen ovat osoittaneet, että eettisten ulottuvuuksien lisäksi lastenkirjallisuuden sisällyttäminen opetukseen vahvistaa myös luetun ymmärtämisen taitoja. Tässä tutkielmassa menetelmänä käytettiin narratiivista kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Aineisto koostuu suomalaisesta ja kansainvälisestä kasvatustieteen kirjallisuudesta, tutkimuksista, sekä lastenkirjoista. Aineistoa haettiin erilaisista tietokannoista, kuten Helka-kirjaston hakupalvelusta ja Eric-tietokannasta sekä Google Scholarista. Osa aineistosta on myös lainattu kirjastosta fyysisessä muodossa. Aineiston haussa käytettiin erityisesti seuraavia haku-sanoja: lastenkirjallisuus, arvokasvatus, values education, lukeminen, moninaisuus, yhden-vertaisuus ja monikulttuurisuus. Tutkielman aineistoon perustuvat tulokset osoittavat, että lastenkirjallisuutta on mielekästä käyttää arvokasvatuksessa, sillä se voi muun muassa auttaa oppilaita ymmärtämään ihmis-ten välisiä eroja, avartamaan maailmankuvaa sekä vähentämään syrjintää koulussa luoden turvallista tilaa. Lastenkirjallisuus voi myös vahvistaa lapsen identiteettiä ja minäkuvaa, jos hän pystyy samaistumaan kirjan hahmoihin ja käsittelemään omaa elämäänsä kirjan kautta. Suomalainen lastenkirjallisuus on alkanut viime vuosina käsittelemään entistä moninaisempia aiheita, mutta ulkomailla sensitiivisistä aiheista on tehty lastenkirjoja paljon enemmän ja kauemmin. Varsikin vammaisuudesta kertovien lastenkirjojen määrä on Suomessa suhteellisen pieni.

Tavoitteet. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten Espoon kaupungin LAKU-hankkeen mallin mukainen toiminta, jossa lastenkulttuuri tuodaan päiväkotiin, tukee lasten osallisuutta varhaiskasvatuksessa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lasten osallisuudella on iso merkitys oppimisen kannalta. Osallisuus, yhdenvertaisuus ja kielitietoisuus kietoutuvat monin tavoin yhteen. Globaali muuttoliike on lisännyt merkittävästi kulttuurista moninaisuutta ja kielitietoisuus onkin ollut ajankohtaisena tutkimuskohteena. Yhdenvertainen kohtelu pohjaa jo YK:n lapsen oikeuksien julistukseen. Menetelmät. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa tarkastellaan osallisuutta erityisesti taidekasvatuksen näkökulmasta. Haastattelin tutkimusta varten yhtä taidekasvattajaa ja kahta ryhmässä toimivaa varhaiskasvatuksen opettajaa. Syntyneen aineiston analysoin teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Tämä tutkimus osoitti, että tuomalla lastenkulttuuria päiväkotiin parani kaikkien lasten varhaiskasvatuksen laatu. Tutkimusaineistosta ilmeni, että lapset olivat osallisia ja toimintatapa loi yhdenvertaisia mahdollisuuksia. Kielitietoisen kasvatuksen elementtejä esiintyi kaikkien haastateltavien esiintuomina. Haasteina nousivat esiin ennakkovalmistelut, joihin panostamalla laatu olisi parantunut vielä huomattavasti.

Perintö- ja lahjaveroa maksetaan Suomessa perinnön tai lahjan käyvän arvon perusteella noudattaen perintö- ja lahjaverolain (12.7.1940/378) (PerVL) progressiivista veroasteikkoa. Eräänä poikkeuksena veronmaksun pääsääntöön on kuitenkin sukupolvenvaihdoshuojennus, jota käsitellään tässä tutkimuksessa. Sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevat normit sijoittuvat perintö- ja lahjaverolain 55–57 §:iin. Sukupolvenvaihdoshuojennus koskee sekä maataloutta että muita yrityksiä, mutta tässä tutkimuksessa selvitetään nimenomaan maatalouden sukupolvenvaihdoshuojennuksen yhdenvertaisuutta. Tutkimus sijoittuu vero- ja valtiosääntöoikeuden rajapinnalle. Tutkimuksessa vastataan kysymyksiin mitä on perustuslaillinen yhdenvertaisuus, mikä on maatalouden sukupolvenvaihdoshuojennus ja miten nämä kaksi suhtautuvat toisiinsa. Onko siis maatalouteen soveltuvassa sukupolvenvaihdoshuojennuksessa ongelmallisia piirteitä yhdenvertaisuuden näkökulmasta? Perintö- ja lahjaverolaki on vanhin keskeisistä verolaeistamme ja sen sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevat normitkin ovat ehtineet kerryttää ikää vuodesta 1979 asti. Sukupolvenvaihdoshuojennussäännösten säätämisen aikaan vuonna 1979 perustuslaillinen yhdenvertaisuus ei ollut yhtä näkyvässä ja tärkeässä asemassa kuin nykyisin. Yhdenvertaisuus on perustuslakimme 6 §:ssä turvattu perusoikeus, joka sisältää sekä yleisen yhdenvertaisuuslausekkeen että syrjintäkiellon. Sukupolvenvaihdoshuojennuksella tarkoitetaan perintö- ja lahjaverosta tehtävää huojennusta, joka myönnetään laissa lueteltujen edellytysten täyttyessä. Maatilan sukupolvenvaihdoshuojennuksen tavoitteena on suojella maatalouden yritystoiminnan jatkuvuutta ja tämän kautta suojella maatalouden tarjoamia työpaikkoja. Sukupolvenvaihdoshuojennuksella ei ole kuitenkaan tarkoitettu loukattavan verotuksen yleistä neutraliteettia. Huojennuksen saamisen edellytykset on lueteltu perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 1 momentissa. Kyseisissä edellytyksissä ja niiden soveltamisessa voidaan nähdä puutteita perustuslaillisen yhdenvertaisuuden valossa. On ongelmallista, että sukupolvenvaihdoshuojennuksen tavoite ja tarkoitus eivät aina kohtaa huojennuksen käytännön soveltamisen kanssa. Tällaisissa tilanteissa verovelvollisten erottelun hyväksyttävät perustelut putoavat pois tai vähintäänkin laimentuvat. Huojennuksessa ongelmallista yhdenvertaisuuden kanssa on huojennuksen soveltaminen sivutoimisen maatalouden harjoittamiseen ja peltojen vuokraustilanteisiin kuten myös huojennuksen epääminen alaikäisiltä perinnön- ja lahjansaajilta. Lisäksi yhdenvertaisuusongelmia aiheuttavat arvostuskysymykset. Sukupolvenvaihdoshuojennuksen toteaminen yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiseksi perustuslakivaliokunnassa saattaisi olla kohtalokasta koko perintö- ja lahjaveroinstituutiolle Suomessa.

Väestödemografioiden muutos, globalisaatio, tiedostavuuden kasvu ja maahanmuutto ovat vain joitakin tekijöitä jotka vaikuttavat tällä hetkellä merkittävästi siihen, että työvoima ja organisaatioiden henkilöstöt ovat yhä monimuotoisempia. Tällä monimuotoisuudella viitataan yleisesti ihmisten välisiin eroihin kuten ikä, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai vaikka arvomaailma tai aikaisempi työkokemus. Merkittävä puute tutkimusalalla on kuitenkin monimuotoisuuden käsitteen ja sen sisältämien ominaisuuksien tarkka määritelmä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Helsingin kaupungin virkamiesjohdon käsityksiä monimuotoisuuden käsitteen sisällöstä ja siitä, millaisia haasteita organisaatio on kohdannut monimuotoisuuden johtamiseen liittyen. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena haastattelututkimuksena, ja aineisto on laadittu haastattelemalla kahdeksaa Helsingin kaupungin organisaatiolla korkeassa asemassa työskentelevää johtohenkilöä. Haastattelut toteutettiin anonyymeinä puolistrukturoituina haastatteluina syksyn 2019 aikana. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu monimuotoisuuden johtamisen ja intersektionaalisuuden kautta. Intersektionaalinen teoria tarkastelee yksilöiden risteäviä ja päällekkäisiä ominaisuuksia tai tekijöitä (sukupuoli, etninen tausta, jne.), ja vaikka aihe on oleellinen monimuotoisuuden kannalta, on intersektionaalista näkökulmaa käytetty valitettavan vähän aikaisemmassa monimuotoisuuden tutkimuksessa. Tutkimuksessa havaittiin, että Helsingin kaupungin johtohenkilöiden käsitykset monimuotoisuuden käsitteestä vaihtelevat merkittävästi. Suurin osa haastateltavista näki monimuotoisuuden käsitteen viittaavan erilaisiin demografisiin ominaisuuksiin kuten sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen, kun taas osa haastateltavista näki monimuotoisuuden viittaavan myös esimerkiksi henkilöiden arvomaailmaan tai koulutukseen. Merkittävimmiksi haasteiksi organisaatiossa monimuotoisuuden johtamisen osalta tutkimuksessa nousi organisaation suuri koko, toimintamallien käytännön toteutus, tiedostamattomuus, sekä koulutuksen ja ohjauksen puute. Lisäksi monimuotoista henkilöstöä koskevan keskustelun todettiin keskittyvän pitkälti suorittavan tason tehtäviin, vaikka tunnistettavissa on selkeä tarve monimuotoisuudelle läpi kaikkien organisaation tasojen.

Jokainen Suomen kansalainen on maanpuolustusvelvollinen. Suomessa maanpuolustusvelvollisuus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen, joka ei kuitenkaan koske kaikkia yhtäläisesti. Asevelvollisuus määritellään väestötietojärjestelmään kirjatun juridisen sukupuolen perusteella ainoastaan miehille. Velvollisuudesta seuraa merkittäviä rasitteita ja vapaudenrajoituksia. Juridisten naisten on mahdollista hakeutua varusmiespalvelusta vastaavaan vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Asevelvollisuuslaki asettaa henkilöt erilaiseen asemaan heidän sukupuolensa perusteella, mikä lähtökohtaisesti loukkaa perustuslain 6 §:n syrjinnän kieltoa, ellei erottelulle ole hyväksyttävää perustetta. Väestötietorekisteriin merkittävä juridinen sukupuoli määritellään biologiaan perustuen joko naiseksi tai mieheksi. Asevelvollisuus pakottaa yksilöt binääriseen sukupuolijaotteluun, vaikka henkilöiden sukupuoli-identiteetti ei vastaa väestötietorekisteriin merkittyä juridista sukupuolta. Toisaalta sukupuoli-identiteettiin perustuva syrjintä nähdään tasa-arvolaissa nimenomaan sukupuoleen perustuvana. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kriittisesti asevelvollisuuden sukupuolirajausta pääasiassa yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kiellon kannalta erityisesti sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta. Tutkielmassa käsitellään myös itsemääräämisoikeutta, yksityiselämän suojaa sekä henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta. Tutkielmassa käytetään metodeina kriittistä oikeusoppia, naisoikeutta ja queer-oikeutta nostamaan esille oikeusjärjestelmän epäkohtia. Nykyisessä kansallisessa oikeustilassa asevelvollisuuden sukupuolirajaus ei lainsäätäjän heikoista perusteluista huolimatta muodollisesti loukkaa sukupuolivähemmistöjen perusoikeuksia. Yhteiskunnan sukupuolikäsityksen sekä perus- ja ihmisoikeuksien kehittyessä tilanne voi kuitenkin muuttua.

Oikeus maksuttomaan perusopetukseen on merkittävä perus- ja ihmisoikeus, joka on suojeltu Suomen perustuslaissa (731/1999) ja useissa Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Oikeus perusopetukseen vaarantui kuitenkin covid-19-pandemian vuoksi, kun suojeltiin toisia perus- ja ihmisoikeuksia, ennen kaikkea oikeutta elämään, terveyteen ja turvallisuuteen. Tutkielman ydin on kysymys siitä, miten oikeus perusopetukseen on toteutunut covid-19-pandemian aikana poikkeusoloissa Suomessa vuosien 2020-2021 aikana. Muun muassa perustuslain 6 §:ssä turvatulla yhdenvertaisuuden periaatteella on keskeinen merkitys sivistyksellisten oikeuksien toteutumisessa, joten tutkin myös, miten se on toteutunut. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi sitä, mikä on ollut perusopetuksen rajoittamisen lainsäädäntöpohja poikkeusolojen aikana ja miten toimivalta on jakautunut. Tutkielmassa pohditaan vielä, miten jotkut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen turvaamat erityiset oikeudet, kuten lapsen etu, ovat toteutuneet perusopetuksessa poikkeusoloissa. Tutkielman metodina on voimassa olevaa oikeutta tarkasteltaessa lainoppi. Toisena metodina on kvalitatiivinen empiirinen oikeustutkimus, jossa selvitetään muun muassa havainnoinnin, haastattelujen ja asiakirja-aineistojen pohjalta ulkoa päin oikeuden vaikutuksia ja toteutumista. Covid-19-pandemian kaltaisten poikkeusolojen toimivaltuuksista säännellään perustuslain 23 §:ssä, Suomea velvoittavissa ihmisoikeussopimuksissa ja valmiuslaissa (1552/2011). Perusopetusta on rajoitettu poikkeusoloissa keväällä 2020 valmiuslain nojalla ja keväällä 2021 normaalilainsäädännöllä tartuntatautilain ja perusopetuslakiin (628/1998) säädetyn 20a §:n keinoin. Perusopetusoikeus ei ole toteutunut täysimääräisesti poikkeusoloissa etäopetuksessa. Myös yhdenvertaisuuden toteutuminen on riippunut muun muassa koulun ja kunnan sijainnista, digitaalisten laitteiden saatavuudesta ja tekniikan hallitsemisesta, oppimisen tuen saamisesta ja laadukkuudesta, kouluaterian tarjoamisesta, kielen osaamisesta, vanhempien avusta, kotioloista ja poikkeusolojen aiheuttamasta kuormituksesta. Lapsen etu ei ole aina saanut vaadittavaa huomiota päätöksenteossa. Tutkimuksen pääteesejä ovat, että lapsen etu toteutuu parhaiten lähiopetuksessa ja että etäopetukseen siirtyminen on covid-19-pandemian leviämisen ehkäisemiseksi viimesijainen keino.

This study explores how equality of education is addressed in the education policy analysis of the OECD and the European Union, while also assessing what other special educational aspects the analysis highlights. The study examines these questions in the cases of Finland, Estonia and Denmark. In previous literature, the OECD and the EU have been perceived as proponents of neoliberal educational policies, which are built on the principles of economic efficiency and competitiveness. These policies have been considered as potentially conflicting with traditional Nordic educational policies that emphasize equality. This study is a qualitative master’s thesis. The research material consists of the OECD’s Education Policy Outlooks and the European Commission’s European Semester Country Reports. The research method of this study is content analysis. The study showed that the OECD and the EU seem to have four distinct angles to equality of education in their country reports. These were the equality of students with immigrant background, socio-economic status and its effect on equality, gender equality as well as structural policies that can enhance equality. In terms of special education, the organizations emphasized student performance and questions regarding nature of schools and school quality. These two categories are further divided to more specific sub-categories. For student performance, the sub-categories are student learning results and taking part in education, whereas for nature of schools and school quality, the sub-categories consist of participation of the education system as well as schools as learning environments.

Tavoitteet: Tämän kuvailevana kirjallisuuskatsauksena toteutetun tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten leikkiin pääsyn toteutumista varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen arjessa sekä kasvattajien sensitiivistä asennetta moninaisuutta ja lasten omaehtoisten leikkien tukemista kohtaan. Opetussuunnitelmien mukaan toimintakulttuuria tulee kehittää inkluusion periaatteiden mukaisesti huomioiden moninaisuuden toteutuminen ja jokaisen lapsen oikeus olla osallisena ryhmän toiminnassa, mutta miten tulee toimia, jotta ”Pääsenkö mukaan?” -fraasi toteutuisi yhdenvertaisesti jokaisen lapsen kohdalla. Menetelmät: Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui viisi, osittain erityyppistä, eri kieli- ja kulttuuri-taustaisten lasten kielen ja leikin tukemista koskevaa tutkimusta. Tutkimuksia analysoitiin huomioiden niiden yhtäläisyyksiä ja erilaisia näkökulmia keskeisten käsitteiden ja tutkimus-kysymysten kontekstissa sekä tuoden esille vuoropuhelua tutkimusten kesken. Viitekehyksenä käytettiin varhaiskasvatuslakiin, opetussuunnitelmiin sekä lähdekirjallisuuteen pohjautuvaa teoriaa monikulttuurisuudesta ja kielestä, lasten osallisuudesta, leikistä ja sen tukemisesta sekä kasvattajien leikkipedagogisesta osaamisesta. Tutkittua tietoa tuotiin esille edustavasti ja johdonmukaisesti mutta myös kriittisesti perustellen. Tulokset ja johtopäätökset: Kaikissa kirjallisuuskatsaukseen kuuluvissa tutkimuksissa korostui kasvattajien keskeinen rooli lasten osallisuuden ja leikin tukijoina ja kulttuurisen moninaisuuden edistäjinä. Vertaisvuorovaikutuksen kautta lapset voivat ilmaista itseään, olla osallisena ja samalla oppia uutta. Tutkimuksessa tuli esille monia konkreettisia tapoja ohjata leikki-tilanteita laaja-alaisesti oppimisen eri osa-alueet huomioiden. Toiminnan suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta sekä leikkipedagogiikan johtamista ja omaksumista pidettiin tärkeinä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kasvattajat ovat tietoisia inklusiivisesta toimintatavasta ja leikin tukemisen tärkeydestä, mutta toimintakulttuurin muutos ei aina näy kaikessa ja kaikkialla. Kentällä tulee tehdä paljon työtä, jotta kulttuurinen moninaisuus nähtäisiin aidosti uutena normaalina ja jokainen lapsi kieli- ja kulttuuritaustastaan huolimatta pääsisi mukaan.

Samapalkkaisuus on paitsi perus-ja ihmisoikeus, myös yksi työelämän keskeisimmistä tasa-arvokysymyksistä. Sukupuolten välinen palkkatasa-arvo kaventuu Suomessa hitaasti, mikä on myös johtanut moitteisiin kansainvälisten sopimusten valvontaelinten toimesta. Palkka-avoimuus on viimeisimpien vuosien aikana noussut sekä kansainvälisesti että kansallisesti keskeiseksi keinoksi parantaa sukupuolten palkkatasa-arvoa. Sosiaali- ja terveysministeriö asettikin kolmikantaisen työryhmän ajalle 21.8.2020 – 31.8.2021 valmistelemaan pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman palkka-avoimuuskirjaukseen perustuvat muutokset tasa-arvolakiin. Palkka-avoimuustyöryhmä ehdotti, että tasa-arvolaissa lisättäisiin henkilöstön, henkilöstön edustajien ja syrjintää epäilevien työntekijöiden tiedonsaantioikeuksia palkoista ja näin estettäisiin sukupuoleen perustuvaa palkkasyrjintää ja edistettäisiin samapalkkaisuuden toteutumista. Tutkielman tarkoituksena on luoda yleiskatsaus palkka-avoimuustyöryhmän esittämiin tasa-arvolain muutoksiin ja niiden vaikuttavuuteen tarkastelemalla ensin tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden perusteita ja tämän osion jälkeen palkka-avoimuustyöryhmän loppuraporttia, hallituksen esitysluonnosta sekä erilaisia lausuntoja.

Perintö- ja lahjaverolain (PerVL) pääsäännön mukaan perintö- ja lahjavero määräytyy varallisuuden käyvän arvon eli varallisuuden todennäköisen luovutushinnan perusteella. Merkittävän poikkeuksen tästä pääsäännöstä tekee PerVL 55 §:n sukupolvenvaihdoshuojennus, jota sovellettaessa maksuunpantava perintö- tai lahjavero määräytyy käypää arvoa merkittävästi alemman arvon perusteella. Veron maksamiseksi saa lisäksi PerVL 56 §:n mukaisesti verrattain pitkän, jopa kymmenen vuoden korottoman maksuajan. Huojennussäännöksiä voidaan soveltaa, jos perintöön tai lahjaan sisältyy maatila, muu yritys tai osa niistä ja verovelvollinen jatkaa maatalouden harjoittamista tai yritystoimintaa. Osakeyhtiön osakkeita koskevissa perintö- tai lahjasaannoissa huojennus kohdistuu pääsääntöisesti kaikkiin yhtiön varoihin – myös elinkeinotoimintaan liittymättömiin varoihin, kuten esimerkiksi sijoitusluontoisiin varoihin, vaikka nämä varat muodostaisivat huomattavan osan yhtiön kokonaisvarallisuudesta. Huojennus alentaa maksuunpantavan veron vähintään 40 prosenttiin käyvän arvon mukaan määräytyvästä verosta, mutta pääsääntöisesti huojennus on suurempi – se voi johtaa jopa lähes täyteen verovapauteen. Koska huojennussäännökset johtavat merkittävän eriasteiseen verotukseen eri perinnön- ja lahjansaajien välillä, on niillä merkitystä perustuslain 6.1 §:n yleisen yhdenvertaisuussäännöksen kannalta, jonka katsotaan pitävän vaatimuksen samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Jos tapausten samanlaisuuden määritetään perintönä tai lahjana saadun varallisuuden käypään arvoon, on selvää, etteivät huojennussäännökset täytä tätä vaatimusta. Huojennussäännöksistä aiheutuu siten PL 6.1 §:ssä tarkoitetun yhdenvertaisuuden rajoitus. Ollakseen perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävissä, huojennussäännösten pitäisi täyttää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Tutkielmassa tarkastellaan perintö- ja lahjaverolain huojennussäännösten suhdetta perusoikeutena turvattuun yhdenvertaisuuteen. Erityisen tarkastelun kohteena on se, miten huojennuksen kohdistuminen osakeyhtiön sijoitusluontoiseen varallisuuteen vaikuttaa säännösten hyväksyttävyyteen perusoikeusjärjestelmän kannalta. Kohdistuessaan osakeyhtiön kaikkiin varoihin, saattaa huojennus kohdistua luonteeltaan samanlaiseen varallisuuteen, jota on yksityishenkilöiden omistuksessa, kuten julkisesti noteerattuihin arvopapereihin. Yhdenvertaisuusrajoituksen aste on sijoitusluontoisten varojen kohdalla jyrkempi kuin sellaisten varojen osalta, jotka liittyvät tuotannolliseen toimintaan, ja jotka poikkeavat luonteeltaan yksityishenkilöiden omistuksessa olevista varallisuuseristä. Sama ongelma koskee huojennuksen kohdistumista arvopaperisijoitustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden osakkeisiin, koska näiden yhtiöiden varat koostuvat lähinnä sijoitusluontoisista varoista. Olennaisin tutkimuskysymys, johon tässä tutkimuksessa vastataan, on siten seuraava: Miten yrityksen ja yritysvarallisuuden käsitteiden sisältö vaikuttaa huojennussäännösten perustuslailliseen hyväksyttävyyteen ja onko huojennussäännöksistä aiheutuva eriarvoinen kohtelu yhdenvertaisuussäännöksen ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävissä? Kysymykseen vastaamiseksi tutkielmassa tarkastellaan huojennussäännösten sekä perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen sisältöä ja merkitystä. Erityisen tarkastelun kohteena huojennussäännösten osalta on PerVL 55.1 §:n yrityksen käsite sekä PerVL 55.2 §:n yritysvarallisuuden käsite. Huojennussäännösten ja yhdenvertaisuussäännöksen keskinäisen suhteen määrittämiseksi tarkastellaan myös perusoikeuksien yleistä merkitystä muun lainsäädännön ja lainsoveltamisen kannalta sekä sitä, miten yhdenvertaisuussäännöksen asettamat vaatimukset ilmenevät verotuksessa. Lähteinä hyödynnetään erityisesti huojennussäännösten ja perustuslain esitöitä sekä perusoikeuksia ja vero-oikeutta koskevia yleisiä oppeja. Yhdenvertaisuuden merkitystä verotuksessa arvioidaan myös veropolitiikkaa koskevien yleisten oppien avulla. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että huojennussäännöksiin liittyy useita yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien rajoitusedellytysten kannalta vaikeasti perusteltavissa olevia tekijöitä, jotka osaltaan murentavat säännösten hyväksyttävyyttä perusoikeusjärjestelmän kannalta. Erityisen ongelmallista on huojennuksen kohdistuminen osakeyhtiön sijoitusluontoisiin varoihin. Suhteessa huojennuksen piirin ulkopuolelle jääviin verovelvollisiin, huojennuksesta koituva hyöty on suurimmillaan silloin, kun saannon kohteena olevan yhtiön varallisuuteen sisältyy merkittävä määrä sijoitusluontoisia, sukupolvenvaihdoksen hetkellä elinkeinotoimintaan nähden ylimääräisiä varoja. Huojennuksen määrä ja yhdenvertaisuusrajoituksen aste on siten korkeimmillaan sellaisten osakeyhtiöiden luovutuksissa, joita ei todennäköisemmin yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi olisi edes tarpeen tukea.